Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen voi halutessaan suojata itsensä rokotteilla. Ja riskiryhmille jaetaan jo kolmatta piikkiä. On siis pelkkää puhdasta itsekkyyttä vaatia, että terveet hoitajat piikittäisivät itseään ventovieraan vuoksi. Joka on sitä paitsi saattanut aiheuttaa itse itselleen sairautensa ja siten asettanut itse itsensä riskiryhmään.
Ei tämä ko. kirjoittaja ole edes hoitaja. Yrittää mustamaalata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen voi halutessaan suojata itsensä rokotteilla. Ja riskiryhmille jaetaan jo kolmatta piikkiä. On siis pelkkää puhdasta itsekkyyttä vaatia, että terveet hoitajat piikittäisivät itseään ventovieraan vuoksi. Joka on sitä paitsi saattanut aiheuttaa itse itselleen sairautensa ja siten asettanut itse itsensä riskiryhmään.
Ei edes voi.
Ihana suhtautuminen sairaisiin ihmisiin. Mihin tuota ideaa laajennetaan? Ei tarvitse käyttää maskia, jos potilas on muka itse aiheuttanut sairautensa? Ei tarvitse pestä käsiä, jos potilas on itse muka aiheuttanut sairautensa? Ei tarvitse hoitaa potilasta, jos hän on muka itse aiheuttanut sairautensa? Olet sairas ja paha ihminen. Toivottavasti sairastut itse ja hoitohenkilökunta kohtelee sinua kuin roskaa.Tämä! Aino Nykopp-Koski2:ia palstalla. Poliisiasia.
Ei tuo ole hoitaja vaan trolli.
20000 haittavaikutus ilmoitusta suomessa joista tutkituista suurin osa vakavia.
Tämä poimittu eduskunnan tämänpäiväiseltä kyselytunnilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan nytkin pakolliset influenssa rokotukset yms muita rokotuksia hoitajille. On tietenkin selvää että et voi olla sairaalassa mitenkään riskitön sielläkäyville ihmisille, joilla on oikeus saada turvallisesti hoitoa. Et tunnu ymmärtävän, että kuinka helposti delta esim tarttuu. Olet selvästi väärällä alalla, joten tee hyvä päätös ja palaa siihen aikaisempaan ammattiisi.
Vastaisin tähän samaa kuin jo aiemmin yhdelle, että rokotetut hoitajat ovat aivan yhtäläinen riski potilaille, rokotehan suojaa yksilöä itseään vain vakavalta tautimuodolta eikä estä sairastumasta, tartuttamasta ja levittämästä tautia. Se hoitajan rokotus ei siis suojaa potilasta. Ilmeisesti tämä on jotenkin epäselvää monelle, koska tästä niin kovasti hermostutaan.
ap
Miten tällaista valepropagandaa ei poisteta? Rokote estää merkittävän osan tartunnoista. Vaikutus tartuttavuuteen on useita kymmeniä prosentteja ja enemmänkin kaikkien oikeiden tutkimusten mukaan. Jos sinä olet löytänyt pari huuhaa tutkimusta mv-lehdestä ja uskot enemmän niitä, olet täysin epäpätevä toimimaan työssäsi. Missään nimessä rokottamattomia hoitajia ei saa päästää etenkään vanhusten hoitoon. heillä tulee olla oikeus olla edes jollain tapaa turvassa koronalta.
Kuinka itsekkäitä voi jotkut hoitajat olla ja mahdollisesti tartuttaa tahallaan kuolettavaa virusta hoidettaviinsa. Kutsumusammatissapa hyvinkin...
Tämä.
Onneksi on poliisitutkinta käynnissä tapauksista joissa näin on käynyt. Eli rokottamaton hoitaja on tartuttanut palvelutalossa vanhuksia ja kuolemantapauksiakin on ollut. Toivottavasti omaiset katsovat loppuun asti nämä keissit oikeudessa. Ei toisen isää tai äitiä saa surmata itsekkyyttään.
Mielenkiintoista nähdä miten todistetaan tuo tahallinen tartuttaminen ja varsinkin "surmaaminen" vaiko peräti murha?
Hoivakodin hoitaja tietää että korona on tarttuva tauti ja tietää sen olevan vaarallinen juuri hänen hoitamilleen potilaille. Jos hoitaja on ollut tehtävissä koronavirusoireissa, eikä ole käynyt testeissä ja/tai ei ole pysynyt kotona vaan on tullut työpaikalle eikä ole noudattanut työnantajan antamia suojaohjeita, vaan on tartuttanut potilait lähikontaktissa, niin syyte voi tulla pahoinpitelystä, törkeästä pahoinpitelystä tai ääritapauksessa kuolemantuottamuksesta. Myös terveysvaaran aiheuttaminen ja siihen liittyviä syytteitä voi tulla. Murhan osoittaminen on sitten hankalampaa.
Tässä kannattaa ennakkotapauksina katsella noita HIV-tartuttajia Suomessa. Aluksihan annettiin jopa tuomioita tapon yrityksestä. Myöhemmin Aki Hakkarainen sai tuomioita törkeästä pahoinpitelystä, kun HIV tarttui tai pahoinpitely-yrityksestä kun HIV ei tarttunut. Päälle tulivat sitten korvausmaksut tartunnan saaneille ja uhrien oikeusmaksut. Oletan siis että myös koronatartunnasta tuomitulle hoitajalle voidaan tälläisiä korvauksia määrätä.
Varmaan koronassa ongelma on hahmottaa tarkoituksellisuutta, joka ei ole yhtä selkeä kuin HIV-tapauksissa. Lisäksi vaikuttaa paljon hoitajan työtehtävät, oma toiminta, kuinka monta potilasta on saanut tartunnan, onko hoitaja edelleen tullut töihin tietoisesti koronassa saatuaan tiedon potilaiden tartunnoista, jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demokratiassa ei pakkorokoteta ihmisiä.
Eikä sitä paitsi mikään laki salli moista koronaviruksen vuoksi. Joku koronan lailla leviävä ebola olisi eri asia, siihen jokainen suorastaan haluaisi ne rokotteet.
Korona ei ole tällainen virus, joka vaatisi pakotuksia.
Demokratiassa ihmisellä pitää olla oikeus päättää itse lääketieteellisistä toimenpiteistä ilman mielivaltaista pakottelua. Vapaaehtoisuus.
Hieno asenne!
Kunhan muistat sitten vakavan koronatartunnan saaneena pysyä kotona, ottaa vaikka pari Buranaa - mutta älä helkkarissa lähde kuormittamaan sairaalan teho-osastoa, sillä et välttämättä selviä edes hengissä hoidosta huolimatta.
"Demokratiassa ihmisellä pitää olla oikeus päättää itse lääketieteellisistä toimenpiteistä"
Nyt on taas jollain jäänyt se luetun ymmärtäminen sinne koulun penkille. Sinäkö muka sanot, mitä kukin saa tehdä? Sekö on sinun käsityksesi demokratiasta? Asut siinä tapauksessa kuule ihan väärässä maassa.
-eri
Nyt kun omikron kiertää tehokkaasti nykyiset rokotukset, niin todennäköisesti valtavat määrät tartuntoja ympäri maailmaa tarkoittaa uusia mutaatioita eli variantteja. Se taas tietää sitä, ettei millään keretä tekemään samaa vauhtia uusia rokotteita, koska aina uusi variantti kiertää ne ja leviää vauhdilla.
Minusta tämä vaikuttaa nyt entistä varmemmin siltä, että rokotteet ovat hävinneet tämän sodan. Yleensähän onneksi uudet mutaatiot ovat vaarattomampia, joten toivotaan, että tästä nyt tulee nopeasti lievä virus, jota ei sen kummemmin enää tarvitse enää miettiä. Riskiryhmät ottavat rokotuksia, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokottamattomat hoitajat. Vaihtakaa ammattia, jos ette suostu pelisääntöihin. Ehdotan puhelinmyyntiä.
Ai ihan pelisäännöt. Mistä ne löysit?
Varmaan työelämästä ja työpaikalta.
Eli pelkäät rokottamattomia? Miksi? Olethan rokottautunut ja rokottamattomat voivat käsittääkseni painua alimpaan helvettiin, jotta eivät tartuttaisi sinua? Oletko sä turvassa vai et?
Jokainen koronarokottamaton muistuttaa siitä, että toinen on valinnut toisin. Ja se valinta saattoi olla oikea. Koronarokotettu haluaa muutkin samaan veneeseen, jossa kärsitään yhdessä jos sivuvaikutuksia ilmenee. Rokottamaton näyttäytyy hänelle ulkopuolisena uhkana, joka ei ottanut samaa riskiä.
Vierailija kirjoitti:
Johtava kardiologi uusimmasta koronarokotehaittaraportista: "Jos tämä on totta, niin historia ei tule olemaan heidän puolella ja kansalaiset ei tule unohtamaan päättäjien tekoja"
Hänen mainitsemansa tutkimuksen teki tohtori Gundry Yhdysvalloissa ja tiivistelmä julkaistiin AHA Journalissa. Tämä on SUURI askel kohti tämän hulluuden paljastamista.
Mrna COVID Vaccines Dramatically Increase Endothelial Inflammatory Markers and ACS Risk as Measured by the PULS Cardiac Test: a Warning
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712
Jokaisen kannattaa katsoa tämä kardiologin haastattelu uutislähetyksessä:
"Jos tämä on totta, niin historia ei tule olemaan heidän puolella ja kansalaiset ei tule unohtamaan päättäjien tekoja" - lääkäri rokotemandaateista tämän raportin jälkeen, vaatien lopettamaan nyt kaikki mandaatit.
Jepjep, siellä AHA Journalissa myös varoitetaan tuon abstraktin eli tiivistelmän heikkoudesta, se ei ole vertaisarvioitu eikä todenperää taida olla tuolla testilläkään, jolla tuo sydänkirurgi Gundry ratsastaa tuossa tutkimuksessaan.
Lisää kritiikkiä: https://fullfact.org/health/covid-vaccines-heart-disease/
Vierailija kirjoitti:
Jokainen voi halutessaan suojata itsensä rokotteilla. Ja riskiryhmille jaetaan jo kolmatta piikkiä. On siis pelkkää puhdasta itsekkyyttä vaatia, että terveet hoitajat piikittäisivät itseään ventovieraan vuoksi. Joka on sitä paitsi saattanut aiheuttaa itse itselleen sairautensa ja siten asettanut itse itsensä riskiryhmään.
Rokotuksen idea onkin antaa se terveelle. Jos hoitaja on hoitoalalla hän on lähes automaattisesti tekemisissä potilaiden kanssa, joilla on heikko immuniteetti. Vaikka hän itse olisi tehtävissä, jossa ei ole potilaita lähellä, hän voi myös tartuttaa toisen hoitajan, joka on riskiryhmäläisten kanssa tekemisissä.
Ei ole pandemiassa lainkaan itsekkyyttä vaatia että hoitavalla henkilökunnalla on näiden työntekijöiden ja työskentelyvaltion viranomaisten suosittamat rokotukset. Itsekkyyttä on kieltäytyä rokotteesta vedoten valheelliseen tietoon ja omaan napaansa.
Käsityksesi riskiryhmästä ja taudin aiheuttamisesta itse itselleen ovat silkkaa tietämättömyyttä.
On joillakin faktat hakusessa ja järki totaalisen hukassa. Huh huh.
Olen ottanut molemmat rokotteet mutta pakkorokotus on niin väärin kuin vain voi olla.
Mitä ihmettä tällä haetaan? Ei eduskunta ja muut päättäjät voi olla niin typeriä tässä tilanteessa, joten taustalla on nyt jotain hämärää.
Ahdistaa todella.
Kaupan alalla saa yleensä työtunteja 30 eli palkka vuorotyöstä 1300 netto kuukaudessa, tuossa on iltalisät ja viikonloppulisät mukana.
Tosin kaupan alalta irtisanotaan 25000 seuraavan 9 vuoden sisällä.
Myös palvelualalle tulee iso työttömyys, eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, mutta heillä on jo ikää ja nuoremmilla ei ole rahaa parturiin eikä kahviloihin.
Mihin hoitajat ajatteli mennä töihin? Meidän kaupungissa ei hoitajat pääse mihinkään ja moni hoitaja on odottanut jo monta vuotta, että saisi vakituisen työpaikan.
Hoitajapula on Helsingissä, ei muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen voi halutessaan suojata itsensä rokotteilla. Ja riskiryhmille jaetaan jo kolmatta piikkiä. On siis pelkkää puhdasta itsekkyyttä vaatia, että terveet hoitajat piikittäisivät itseään ventovieraan vuoksi. Joka on sitä paitsi saattanut aiheuttaa itse itselleen sairautensa ja siten asettanut itse itsensä riskiryhmään.
Entä kun se terve hoitaja sairastuu, eikä ole enää terve?
No sitten toimitaan ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin ja toivottavasti ihan joka alalla. Jäädään töistä pois sairastamaan. Ihan saa maalaisjärkeä käyttää.
Eli se hoitaja toimii kuten se itsekäs ventovieras, joka aiheutti kaiken itse? Juu ei.
En muuten ole kuullut, että hoitajat hoitaisivat vain tuttuja tai ei-ventovieraita. Päinvastoin.Mitähän sä yritit nyt sanoa? Tai mitähän sä olet mielessäsi lukenut, koska tuossa kommentissa ei nyt ollut järjen häivää.
Mietipä sitä. Ja opettele lukemaan ns. rivien välistä ja ymmärtämään sarkasmia.
Sarkasmi on vaikea laji, jota et selvästikään osaa. Sen sijaan rivien välistä lukemisen taas osaat mielestäsi liiankin hyvin, kun näit tekstissäni aivan olemattomia asioita tai sitten et vain hallitse luetun ymmärtämistä ja vastasit siksi ihan asian sivusta.
Feminismi tappaa sarkasmin.
Ja huumorin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen voi halutessaan suojata itsensä rokotteilla. Ja riskiryhmille jaetaan jo kolmatta piikkiä. On siis pelkkää puhdasta itsekkyyttä vaatia, että terveet hoitajat piikittäisivät itseään ventovieraan vuoksi. Joka on sitä paitsi saattanut aiheuttaa itse itselleen sairautensa ja siten asettanut itse itsensä riskiryhmään.
Rokotuksen idea onkin antaa se terveelle. Jos hoitaja on hoitoalalla hän on lähes automaattisesti tekemisissä potilaiden kanssa, joilla on heikko immuniteetti. Vaikka hän itse olisi tehtävissä, jossa ei ole potilaita lähellä, hän voi myös tartuttaa toisen hoitajan, joka on riskiryhmäläisten kanssa tekemisissä.
Ei ole pandemiassa lainkaan itsekkyyttä vaatia että hoitavalla henkilökunnalla on näiden työntekijöiden ja työskentelyvaltion viranomaisten suosittamat rokotukset. Itsekkyyttä on kieltäytyä rokotteesta vedoten valheelliseen tietoon ja omaan napaansa.
Käsityksesi riskiryhmästä ja taudin aiheuttamisesta itse itselleen ovat silkkaa tietämättömyyttä.
On joillakin faktat hakusessa ja järki totaalisen hukassa. Huh huh.
"Jos hoitaja on hoitoalalla hän on lähes automaattisesti tekemisissä potilaiden kanssa, joilla on heikko immuniteetti."
Väärin! Et taida tietää, mitä tarkoittaa heikko immuniteetti. Ja toisekseen hoitoala on hyvin laaja ala, mutta sinun käsityksesi siitä näyttää olevan erittäin, erittäin suppea.
" Itsekkyyttä on kieltäytyä rokotteesta vedoten valheelliseen tietoon ja omaan napaansa"
Ihan väärät käsitykset sinulla niistä syistä, miksi osa hoitajista kieltäytyy rokotteista. Seuraat ihan liikaa jotain hömppäjuttuja. Ei ole itsekkyyttä kieltäytyä rokotteesta, joka on itselleen suurempi riski kuin koronatartunta, ja jonka pitkäaikaisvaikutuksista EI KENELLÄKÄÄN ole tietoa. Potilaan etu ja turvallisuus ei mene koskaan hoitajan oman turvallisuuden edelle. Ei ne potilaat ja hoidettavat niin tärkeitä ole. Suositukset ovat suosituksia, mutta tässähän ei enää mistään suosituksista puhuta. Ja on aivan räikeää törkeyttä vaatia hoitajilta tällaisia pakkoja, kun esim kyseisen valtion virkamiehet ja ministerit eivät välitä edes itse niitä suosituksiaan noudattaa.
"Käsityksesi riskiryhmästä ja taudin aiheuttamisesta itse itselleen ovat silkkaa tietämättömyyttä."
Siis millä perustein? Olen kyllä tietoinen koronan riskiryhmistä, oletko itse? Ja jos potilas tai hoidettava on itse itsensä saattanut riskiryhmäläiseksi mm huonoilla elintavoilla ja OMALLA välinpitämättömyydellään, niin kerropa, mikä minun käsityksessäni on muka silkkaa tietämättömyyttä?
Moniin asioihin terveydessään ihminen itse pystyy valinnoillaan vaikuttamaan (ei tietenkään kaikkiin), mutta monia se ei vaan kiinnosta. Nyt on ehkä sitten tullut se tilinteon hetki, kun pitää ottaa se vastuu niistä vuosien aikaisista valinnoistaan. Ja jos nyt alkaa vaatimaan ja kitisemään peloissaan, että muiden (=hoitajien) on häntä suojeltava ja vieläpä riskeeraamalla oma terveytensä, niin se jos mikä on silkkaa itsekkyyttä. Ja kun se tartunta voi tulla niiiin monesta muustakin paikkaa tai ihmisestä.
Täällä tuntuu olevan vallalla ihme käsitys, että hoitajat ovat kaiken pahan alku ja juuri ja ainoita, jotka ylipäätään voivat ihmisiä tartuttaa...
Kyllä, joillakin näyttää olevan faktat hyvinkin hakusessa. Sun järkeä mulla sen sijaan ei ole tarvetta alentua arvioimaan, mutta huomaan, että asioiden ymmärryksessä näyttää olevan haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan alalla saa yleensä työtunteja 30 eli palkka vuorotyöstä 1300 netto kuukaudessa, tuossa on iltalisät ja viikonloppulisät mukana.
Tosin kaupan alalta irtisanotaan 25000 seuraavan 9 vuoden sisällä.
Myös palvelualalle tulee iso työttömyys, eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, mutta heillä on jo ikää ja nuoremmilla ei ole rahaa parturiin eikä kahviloihin.
Mihin hoitajat ajatteli mennä töihin? Meidän kaupungissa ei hoitajat pääse mihinkään ja moni hoitaja on odottanut jo monta vuotta, että saisi vakituisen työpaikan.
Hoitajapula on Helsingissä, ei muualla.
Teidän kaupungissa? Mitäpä jos ottaisit selvää muistakin kaupungeista ja kunnista ja niiden tilanteesta ennen kuin tuollaista potaskaa ulos suollat. Monissa paikoissa on huutava pula hoitajista. Ja kyllä töitä riittää muillakin aloilla. Täälläkin on jo mainittu esim päivähoito, ravintola-ala ja taloushallinto. Ja jos vaikka saisikin osa-aika töitä, niin saahan siihen kylkeen yleensä tukia päälle.
Kas kun superi ei puolusta hoitajia. Ai niin ei voi olla eri mieltä, kuin vasemmistohallitus.
Taitaa suurin osa olla näistä pakkorokotusten kannattajista täälläkin niitä sairaita tai muuten koronan riskiryhmään kuuluvia. Äänekäs joukko, joka ajaa vain omaa etuaan. En voi ymmärtää, että tällaista ylipäätään vaaditaan muilta tai nähdään se pelkästään hyvänä asiana. Täälläkin monessa viestissä on puhuttu sitä, että potilaalla on oikeus päättää hoidostaan. No niin on kyllä hoitajillakin ym oikeus päättää omasta kehostaan! Kaikki tukeni hoitajille. Toivon, että näytätte kaikille nyt, mistä kana pissii ja ette alistu painostuksen alla. Olisi kyllä kutkuttaa nähdä, miten päättäjät ja muu kansa sitten reagoi siihen, jos/kun terveydenhuollon ja sairaanhoidon paine kasvaa entisestään ja yhä useamman hoito viivästyy tai estyy kokonaan. Taitaa tulla itku markkinoilla, mutta eipäs silloin enää auta. Ja miten käy vanhusten, jotka on nyt jo heitteillä? Heitä kyllä käy sääliksi, kun täysin syyttömiä ovat tähän kaikkeeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demokratiassa ei pakkorokoteta ihmisiä.
Eikä sitä paitsi mikään laki salli moista koronaviruksen vuoksi. Joku koronan lailla leviävä ebola olisi eri asia, siihen jokainen suorastaan haluaisi ne rokotteet.
Korona ei ole tällainen virus, joka vaatisi pakotuksia.
Demokratiassa ihmisellä pitää olla oikeus päättää itse lääketieteellisistä toimenpiteistä ilman mielivaltaista pakottelua. Vapaaehtoisuus.
Hieno asenne!
Kunhan muistat sitten vakavan koronatartunnan saaneena pysyä kotona, ottaa vaikka pari Buranaa - mutta älä helkkarissa lähde kuormittamaan sairaalan teho-osastoa, sillä et välttämättä selviä edes hengissä hoidosta huolimatta.
"Demokratiassa ihmisellä pitää olla oikeus päättää itse lääketieteellisistä toimenpiteistä"
Nyt on taas jollain jäänyt se luetun ymmärtäminen sinne koulun penkille. Sinäkö muka sanot, mitä kukin saa tehdä? Sekö on sinun käsityksesi demokratiasta? Asut siinä tapauksessa kuule ihan väärässä maassa.
-eri
Vai niin. Jos demokratia määrää sulle eutanasian niin sä et sitten halua siihen itse mitään mielipidettä sanoa? Sillä tätä sinun kommenttisi edustaa. Sulle määrätään sterilisaatio ja sä et halua sanoa siihen mielipidettä? Elämme eri demokratia käsityksissä. Sun demokratia edustaa mielivallan ja laittomuuden tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demokratiassa ei pakkorokoteta ihmisiä.
Eikä sitä paitsi mikään laki salli moista koronaviruksen vuoksi. Joku koronan lailla leviävä ebola olisi eri asia, siihen jokainen suorastaan haluaisi ne rokotteet.
Korona ei ole tällainen virus, joka vaatisi pakotuksia.
Demokratiassa ihmisellä pitää olla oikeus päättää itse lääketieteellisistä toimenpiteistä ilman mielivaltaista pakottelua. Vapaaehtoisuus.
Hieno asenne!
Kunhan muistat sitten vakavan koronatartunnan saaneena pysyä kotona, ottaa vaikka pari Buranaa - mutta älä helkkarissa lähde kuormittamaan sairaalan teho-osastoa, sillä et välttämättä selviä edes hengissä hoidosta huolimatta.
"Demokratiassa ihmisellä pitää olla oikeus päättää itse lääketieteellisistä toimenpiteistä"
Nyt on taas jollain jäänyt se luetun ymmärtäminen sinne koulun penkille. Sinäkö muka sanot, mitä kukin saa tehdä? Sekö on sinun käsityksesi demokratiasta? Asut siinä tapauksessa kuule ihan väärässä maassa.
-eriVai niin. Jos demokratia määrää sulle eutanasian niin sä et sitten halua siihen itse mitään mielipidettä sanoa? Sillä tätä sinun kommenttisi edustaa. Sulle määrätään sterilisaatio ja sä et halua sanoa siihen mielipidettä? Elämme eri demokratia käsityksissä. Sun demokratia edustaa mielivallan ja laittomuuden tilaa.
Miksi demokratia määräisi yksilölle eutanasian? Eihän se ole demokratian tehtävä. Ja millä tavoin tuo, että yksilöllä on itsellään oikeus valita hakeutuuko hoitoon vai ei, olisi mielivaltaa ja laittomuutta?
Rokotteet tulevat aina jälkijunassa, siksikin hölmöä vinkua, ettei ne kaksi otettua suojannutkaan Deltalta tai tulevalta Omikronilta. Olisivat suojanneet, mikäli kaikki olisimme rokotettuja!!![/quote]
Jälkiviisaushan se on parasta viisautta : )
Jälkiviisautena voidaan kysyä avattiinko Suomi liian aikaisin ja turhaan kun vain naiivisti luotettiin tehottomiin rokotteisiin ja passeihin? Nyt saa kokea jne.
Miksi sitä pitäisi laajentaa mihinkään typeryyksiin asti?