Mitä sanoisit jos vanhempasi haluaisivat järjestää sinulle avioliiton?

Mun kaverille järjestettiin avioliitto 90-luvun loppupuolella. Hyvin konservatiiviset ja uskovat pariskunnat olivat opiskelleet samaan ammattiin 70-luvulla. Vajaa 20 vuotta myöhemmin pariskunnat löysivät toisensa uskon ja jonkinlaisen luokkakokouksen kautta ja huomasivat, että heillä on samanikäiset lapset ja alkoivat suunnitella, että eikö olisi hienoa jos lapset rakastuisivat toisiinsa (näin kertoi minulle omin sanoin 16 v ystäväni, ajatus aiheutti itsessäni inhoa)

Perheet alkoivat tehdä yhdessä lomia Lappiin, kylpylöihin, Eurooppaan ja Kuinkas muutenkaan hyvin suojattua elämää eläneet lapset rakastuivat toisiinsa. Pariskunta meni kihloihin ja naimisiin ja alkoi elää vanhempiensa suunnittelemaa elämää (opikelu hyviin ammatteihin, harrastuksena vaellusta ja hiihtoa).

Avioliitto kesti vajaa 10 vuotta ja koko tämän ajan ystäväni mies oli kuin nurkkaan ajettu ja ahdistuneen oloinen. Viime vuosina hän suuntautui opiskeluissa vanhempien toivoman alan sijaan toiselle alalle sekä alkoi tehdä kaiken vanhempien toivoman vastaisesti (Mm. harrastaa laskuvarjohyppyä ja kalliokiipeilyä). Harrastuksista löytyikin sitten tyttöystävä ja seurasi todella raskas ero, jota varjosti vanhempien suuri pettymys pojan vääriin valintoihin. Itse osasin odottaa eroa koko ajan, koska näin heti kuinka vääriä ihmisiä he olivat toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverille järjestettiin avioliitto 90-luvun loppupuolella. Hyvin konservatiiviset ja uskovat pariskunnat olivat opiskelleet samaan ammattiin 70-luvulla. Vajaa 20 vuotta myöhemmin pariskunnat löysivät toisensa uskon ja jonkinlaisen luokkakokouksen kautta ja huomasivat, että heillä on samanikäiset lapset ja alkoivat suunnitella, että eikö olisi hienoa jos lapset rakastuisivat toisiinsa (näin kertoi minulle omin sanoin 16 v ystäväni, ajatus aiheutti itsessäni inhoa)

Perheet alkoivat tehdä yhdessä lomia Lappiin, kylpylöihin, Eurooppaan ja Kuinkas muutenkaan hyvin suojattua elämää eläneet lapset rakastuivat toisiinsa. Pariskunta meni kihloihin ja naimisiin ja alkoi elää vanhempiensa suunnittelemaa elämää (opikelu hyviin ammatteihin, harrastuksena vaellusta ja hiihtoa).

Avioliitto kesti vajaa 10 vuotta ja koko tämän ajan ystäväni mies oli kuin nurkkaan ajettu ja ahdistuneen oloinen. Viime vuosina hän suuntautui opiskeluissa vanhempien toivoman alan sijaan toiselle alalle sekä alkoi tehdä kaiken vanhempien toivoman vastaisesti (Mm. harrastaa laskuvarjohyppyä ja kalliokiipeilyä). Harrastuksista löytyikin sitten tyttöystävä ja seurasi todella raskas ero, jota varjosti vanhempien suuri pettymys pojan vääriin valintoihin. Itse osasin odottaa eroa koko ajan, koska näin heti kuinka vääriä ihmisiä he olivat toisilleen.

Omat vanhempani ovat eronneet, seikkaileet ja tehneet omat virheensä, mutta ovat onneksi antaneet aina valita itse poiskaystöväni.

Ääliö "isäpuoleni" jopa suunnitteli tuota, haukoin henkeäni. No ei sillä muutenkaan ollut kaikki kotona.

Nauraisin, koska se olisi iskän kertoma vitsi.

Olen jo 60 v ja yhden avioliiton nähnyt. Jos äitini haluaisi järjestää minut uusiin naimisiin jos jään leskeksi niin siitä vaan. 

Että nyt näyttää olevan aika astua siihen edunvalvojan rooliin, toistakin avioliittoa olen elellyt jo 12 v.

En suostuisi, koska viihdyn yksin. En ymmärrä, että miten parisuhde yhdentekevän, tai jopa vastenmielisen ihmisen kanssa olisi parempi kuin yksinäisyys.

Kyllä mä vähän hämmentyisin, ovat kuitenkin olleet vainajia jo 36 (isä) ja 15 (äiti) vuotta. Ja itse oon ollut 25v naimisissa (ihan itse valitsemani) puolison kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Netflixissä on aihetta koskeva hyvä sarja Intiasta. Pääosassa varttunut matchmaker-nainen. Jokainen jakso alkaa jonkun vanhan (n, 70-v) pariskunnan haastattelulla, jotka on aikoinaan pakkonaitettu. Yleensä nainen ei ole alkuun tilanteesta pitänyt, mies on. Vuosien varrella ainakin nuo haastatellut vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä, myös vaimot. En muista sarjan nimeä.

Minunkin osaltani jo myöhäistä, sillä aviossa olen.

Minä olen tuo aiemmin kirjoittanut melkein kuusikymppinen ikäneito. Muistan jo nuoruusvuosiltani vanhan jutun intialaisesta vanhastarouvasta, jolta emansipoitunut länsimainen toimittaja kyseli, eikö ollut kamalaa joutua järjestettyyn avioliittoon. Vanharouva hörähti nauramaan ja vastasi: "Ehei, järjestetty avioliitto on oikein hieno juttu. Olisi nimittäin kauheaa joutua ajattelemaan näin kuudenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen, että olen valinnut tuon miehen ihan itse!"

Niinpä. Kuinka moni lopulta on tyytyväinen omaan vakintaansa?

Täällä on heti yksi. 16 vuotta samaa matkaa puolison kanssa, jota rakastan vuosi vuodelta enemmän. Toivottavasti montakymmentä vuotta edessä.

Kyllä jos naitetaan joku Ambani suvun tyttäristä minulle.

Että ei ne voi pakottaa sitä ihanaa olemaan mun kanssa, jos se ei halua.

En ole kuullut että näissä pakkoaviolliitoissa olisi erottu koskaan, onko kukaan?

Ei olisi myöskään tätä "eletään sossun varoilla pissis-yh kulttuuria", olisiko se hyvä vai huono?

Kokemusta on. Äitilläni oli päähänpinttymä että minun olisi pitänyt pariutua erään tytön kanssa. Tätä jankutusta sain kestää vuosia. Tyttö oli kaiken lisäksi sellainen jota inhosin valmiiksi.

Ei onnistuisi. Vanhempani etsisivät jonkun joka käy töissä, pukeutuu siististi, eikä käytä liikaa alkoholia.

He eivät osaisi ottaa huomioon sitä, että esim. arvojen, maailmankatsomuksen, mielenkiinnon kohteiden, huumorintajun, luonteiden yms. olisi myös osuttava edes jotenkin kohdilleen, vaan heille riittäisi joku, joka nyt suurin piirtein hoitaa asiansa ja elää ”normaalia” elämää.

Sanoisin "ei kiitos".

Olen ollut naimisissa itse valitsemani miehen kanssa yli 20 vuotta, mutta olin nuorena pitkään sinkku. Jos vanhempani olisivat yrittäneet pakkonaittaa minua jollekin, josta en pidä, olisin "kadonnut". Toki siinä tilanteessa minua olisi varmaan vahdittu sen verran tarkemmin, että niitä tilaisuuksia katoamiselle ei niin paljon olisi tullut. Kun tässä todellisuudessa, missä olen oikeasti elänyt, saatoin olla puolikin vuotta pitämättä mitään yhteyttä vanhempiini, eikä kukaan kysellyt perään.

Muistuttaisin, että heidän pitää hankkia avioero ensin.

Vierailija kirjoitti:

Ei onnistuisi. Vanhempani etsisivät jonkun joka käy töissä, pukeutuu siististi, eikä käytä liikaa alkoholia.

He eivät osaisi ottaa huomioon sitä, että esim. arvojen, maailmankatsomuksen, mielenkiinnon kohteiden, huumorintajun, luonteiden yms. olisi myös osuttava edes jotenkin kohdilleen, vaan heille riittäisi joku, joka nyt suurin piirtein hoitaa asiansa ja elää ”normaalia” elämää.

No nii-i, tällehän on ihan oma sanansakin, unelmavävy.

Julkkiksia, poliitikkoja yms. siististi pukeutua ja käyttäytyviä voi kutsua sillä termillä. :) 

Vierailija kirjoitti:

En ole kuullut että näissä pakkoaviolliitoissa olisi erottu koskaan, onko kukaan?

Ei olisi myöskään tätä "eletään sossun varoilla pissis-yh kulttuuria", olisiko se hyvä vai huono?

Pakkoavioliittoja järjestetään tyypillisesti sellaisissa kulttuureissa, joissa avioero on lähes mahdoton toteuttaa. Erotessaan nainen jää sekä taloudellisesti että sosiaalisesti tyhjän päälle. Hän siis menettää oikeasti kaiken, mukaan luettuna sen vähäisen ihmisarvon, mikä hänellä avioliitossa ollessaan oli.

"Oletteko te hulluja?"