Yhden lapsen vanhemmat, miten on?

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:50"]olen ainoa lapsia, enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia. Lapsuuden perheeni oli (ja on edelleen) äärimmäisen perhekeskeinen, paljon perhekeskeisempi kuin perheet noin keskiverroin. '

Minulla on todella läheisiä ystäviä, joiden kanssa olen läheisempi kuin moni läheiseni jka tuttavani omien sisarustensa kanssa. Jostain syystä olen hyvin harvoin törmännyt sisaruksiin, joilla olisi todella lämpivät välit.
[/quote]

Meilläkin oli erittäin tiivis kolmen hengen perhe ennen vanhempieni kuolemaa, ja ystäviä. Siksi en kaivannutkaan sisaruksia aiemmin.
Nyt kun menen joskus naimisiin ja saan toivottavasti lapsia niin on surullista, että muutamaa serkkua Lukuunottamatta puolellani ei istu kuin ystäviä. He ovat arvokkaita ja rakkaita, mutta jatkaisin myös sitä perhekeskeisyyttä mielelläni jonkun lähisukulaisen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:18"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:17"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:13"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:08"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:05"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 15:58"] Lapsen menetys on aina musertavaa, oli lapsia 1 tai 15. Ja elossa olevat eivät voi koskaan korvata poismennyttä! Typerä kysymys!!!!!! [/quote]Typerä olet itse, sillä onhan nyt hyvänen aika vanhemmille eri asia, että ainut lapsensa menehtyy, ja jäljelle ei jää yhtään lasta, mutta jos on vaikkapa kuusi, ja yksi heistä kuolee, niin onhan nyt eri asia, että lapsia on senkin jälkeen vielä viisi, eikä yhtään ketään. [/quote] Tekeekö joku tosiaan lapsia tästä syystä? "Senkin jälkeen vielä viisi, eikä yhtään ketään" Aika älytöntä tekstiä, kuin jostain varastoitavasta tavarasta puhuisi. [/quote] Niinpä. Sairasta. [/quote] Itse olet sairas, ja kyvytön käsittämään. Taidatkin olla se ainokainen, ongelmainen, orpolapsi, joka on menettänyt jopa omat vanhempansa, niitäkään kun ei voi olla kuin yksi biologinen äiti ja isä. [/quote] Voi vittu. Mulla on kolme lasta. Ja jos yksi kuolee, muut eivät häntä korvaa. Itsellä myös 2 siskoa. Mutta jatka toki teoriaasi, miten muut lapset paikkaavat kuolleen lapsen tilan noin tosta vaan.

[/quote] Alkuperäinen ei kysellytkään sun mielipidettäsi, sillä sullahan onkin kolme lasta ja itse et ole ollut lapsuudenperheesi ainut lapsi. Miksi tulit sössimään tuolla teorialla, että jos ja kun sun kolmesta lapsestasi yksi kuolisi, niin he eivät voi paikata edesmennyttä lastasi, ei tietenkään voi.

Jos se ainoa lapsi kuolee voin tappaa itseni jos en kestä surua. Jos olisi enemmän lapsia joutuisin elämään surun kanssa.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:28"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:18"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:17"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:13"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:08"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:05"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 15:58"] Lapsen menetys on aina musertavaa, oli lapsia 1 tai 15. Ja elossa olevat eivät voi koskaan korvata poismennyttä! Typerä kysymys!!!!!! [/quote]Typerä olet itse, sillä onhan nyt hyvänen aika vanhemmille eri asia, että ainut lapsensa menehtyy, ja jäljelle ei jää yhtään lasta, mutta jos on vaikkapa kuusi, ja yksi heistä kuolee, niin onhan nyt eri asia, että lapsia on senkin jälkeen vielä viisi, eikä yhtään ketään. [/quote] Tekeekö joku tosiaan lapsia tästä syystä? "Senkin jälkeen vielä viisi, eikä yhtään ketään" Aika älytöntä tekstiä, kuin jostain varastoitavasta tavarasta puhuisi. [/quote] Niinpä. Sairasta.

[/quote] Itse olet sairas, ja kyvytön käsittämään. Taidatkin olla se ainokainen, ongelmainen, orpolapsi, joka on menettänyt jopa omat vanhempansa, niitäkään kun ei voi olla kuin yksi biologinen äiti ja isä.

[/quote]

Hanki jotain apua, ei ihan tervettä tekstiä nyt ole.

[/quote] Ai mihin hakisin apuja? Siihenkö, että en ole jättänyt yhteen lapseeni?

[/quote]

Siihen että olet noin väsähtäneen oloinen.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:47"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:41"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:36"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:34"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:31"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:22"] Mä olen ainoa lapsi ja kaipasin sisaruksia nimenomaan juuri vanhempien kuollessa (kuolivat yhdessä onnettomuudessa kun olin jo aikuinen). Olisi ollut helpotus jos olisi ollut joku tukena kun piti järjestää talon tyhjäykset ja muut, ja joku joka olisi tuntenut minut aina ja tietäisi perhehistoriani. Nyt minulla on vain mieheni. Lapsena en kaivannut sisaruksia leikkikaveriksi, sitä varten on ystävät, mutta aika noloa perustella tätä tyytyväisyyttä ainokaisuuteen perintöriitojen välttämisellä. Ottaisin mieluummin pari perintöriitaakin jos olisi joku, joka on omaa verta ja jakaa lapsuusmuistot. Näin ohiksena. [/quote] Eikö sulla ole lapsuudenkavereita, miksi pitää nimenomaan olla omaa verta, muiden kanssako ei voi jakaa lapsuusmuistoja? [/quote] No meillä ei kaverit viettäneet kesiä purjeveneessä perheen kesken tai lomia mummolassa mun kanssa. Mun mielestä ihmisellä ei voi olla liikaa elinikäisiä ihmissuhteita mutta ilmeisesti palstalla ei kaivata ketään jakamaan perintöjä. [/quote] Luuletko, että edes puolella sisaruksilla on tälläisiä muistoja? Todella romantisoitua ajattelua.  Minulla ja sisaruksella on 7 vuotta ikäeroa, emme viettäneet juuri yhtään aikaa lapsuudessa, eikä nyt aikuisiälläkään.  Miehelläni ja hänen sisaruksellaan on 3 vuotta ikäeroa ja eikä heilläkään vastaavaa, he tosin ovat asuneet eri paikkakunnilla 3 ja 6-vuotiaista vanhempien erotessa.    [/quote] No joo, en mäkään kyllä tarkemmin ajateltuna haluaisi sellaista siskoa jonka mielestä olisi parempi ettei mua olisi. Omat vanhemmat olivat tosin sen verran hyviä kasvattajia, etten usko lapsuuteni olleen ainakaan onnettomampi jos olisin saanut sisaria. [/quote] Aika mielenkiintoista keskustella tuomalla omaa itseään jalustalle. Ihan vinkiksi, vanhemmat eivät ole aina huonoja mikäli sisarukset eivät tule toimeen. On monia todella isoja ja hyviäkin syitä miksi niitä välejä ei ole.  [/quote] Niin, tämä lähti liikkeelle kun kerroin omasta sisarenkaipuustani aikuisena vanhempien kuoltua ja heti on joku huonon sisarussuhteen kokenut itkemässä että parempi vaan ilman. Mutta hän toki puhui kaikkien niiden puolesta joille sisaruksista on ilmeisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, kuvittelin ystävieni kokemusten perusteella että nämä katkerat olisivat vähemmistönä mutta...

[/quote]

oman näkemyksesi ja kokemuksesi ovat vähemmistöä, onko sinun jotenkin vaikea hyväksyä sitä?

Ymmärtänet myös, ettei verisukulaisuus automaattisesti tarkoita läheisiä ja rakkaita välejä ja vastaavasti ystävyys (ilma verisukulaisuutta) voi tarkoittaa sitä?

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:18"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:17"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:13"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:08"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:05"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 15:58"] Lapsen menetys on aina musertavaa, oli lapsia 1 tai 15. Ja elossa olevat eivät voi koskaan korvata poismennyttä! Typerä kysymys!!!!!! [/quote]Typerä olet itse, sillä onhan nyt hyvänen aika vanhemmille eri asia, että ainut lapsensa menehtyy, ja jäljelle ei jää yhtään lasta, mutta jos on vaikkapa kuusi, ja yksi heistä kuolee, niin onhan nyt eri asia, että lapsia on senkin jälkeen vielä viisi, eikä yhtään ketään. [/quote] Tekeekö joku tosiaan lapsia tästä syystä? "Senkin jälkeen vielä viisi, eikä yhtään ketään" Aika älytöntä tekstiä, kuin jostain varastoitavasta tavarasta puhuisi. [/quote] Niinpä. Sairasta.

[/quote] Itse olet sairas, ja kyvytön käsittämään. Taidatkin olla se ainokainen, ongelmainen, orpolapsi, joka on menettänyt jopa omat vanhempansa, niitäkään kun ei voi olla kuin yksi biologinen äiti ja isä.

[/quote]

Hanki jotain apua, ei ihan tervettä tekstiä nyt ole.

[/quote] Ai miksi hankkisin apuja? Minulla on neljästä sisaruksestani hengissä vielä kaksi.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 17:03"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:47"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:41"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:36"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:34"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:31"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:22"] Mä olen ainoa lapsi ja kaipasin sisaruksia nimenomaan juuri vanhempien kuollessa (kuolivat yhdessä onnettomuudessa kun olin jo aikuinen). Olisi ollut helpotus jos olisi ollut joku tukena kun piti järjestää talon tyhjäykset ja muut, ja joku joka olisi tuntenut minut aina ja tietäisi perhehistoriani. Nyt minulla on vain mieheni. Lapsena en kaivannut sisaruksia leikkikaveriksi, sitä varten on ystävät, mutta aika noloa perustella tätä tyytyväisyyttä ainokaisuuteen perintöriitojen välttämisellä. Ottaisin mieluummin pari perintöriitaakin jos olisi joku, joka on omaa verta ja jakaa lapsuusmuistot. Näin ohiksena. [/quote] Eikö sulla ole lapsuudenkavereita, miksi pitää nimenomaan olla omaa verta, muiden kanssako ei voi jakaa lapsuusmuistoja? [/quote] No meillä ei kaverit viettäneet kesiä purjeveneessä perheen kesken tai lomia mummolassa mun kanssa. Mun mielestä ihmisellä ei voi olla liikaa elinikäisiä ihmissuhteita mutta ilmeisesti palstalla ei kaivata ketään jakamaan perintöjä. [/quote] Luuletko, että edes puolella sisaruksilla on tälläisiä muistoja? Todella romantisoitua ajattelua.  Minulla ja sisaruksella on 7 vuotta ikäeroa, emme viettäneet juuri yhtään aikaa lapsuudessa, eikä nyt aikuisiälläkään.  Miehelläni ja hänen sisaruksellaan on 3 vuotta ikäeroa ja eikä heilläkään vastaavaa, he tosin ovat asuneet eri paikkakunnilla 3 ja 6-vuotiaista vanhempien erotessa.    [/quote] No joo, en mäkään kyllä tarkemmin ajateltuna haluaisi sellaista siskoa jonka mielestä olisi parempi ettei mua olisi. Omat vanhemmat olivat tosin sen verran hyviä kasvattajia, etten usko lapsuuteni olleen ainakaan onnettomampi jos olisin saanut sisaria. [/quote] Aika mielenkiintoista keskustella tuomalla omaa itseään jalustalle. Ihan vinkiksi, vanhemmat eivät ole aina huonoja mikäli sisarukset eivät tule toimeen. On monia todella isoja ja hyviäkin syitä miksi niitä välejä ei ole.  [/quote] Niin, tämä lähti liikkeelle kun kerroin omasta sisarenkaipuustani aikuisena vanhempien kuoltua ja heti on joku huonon sisarussuhteen kokenut itkemässä että parempi vaan ilman. Mutta hän toki puhui kaikkien niiden puolesta joille sisaruksista on ilmeisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, kuvittelin ystävieni kokemusten perusteella että nämä katkerat olisivat vähemmistönä mutta...

[/quote]

oman näkemyksesi ja kokemuksesi ovat vähemmistöä, onko sinun jotenkin vaikea hyväksyä sitä?

Ymmärtänet myös, ettei verisukulaisuus automaattisesti tarkoita läheisiä ja rakkaita välejä ja vastaavasti ystävyys (ilma verisukulaisuutta) voi tarkoittaa sitä?
[/quote]

Ymmärrän toki.
Uskon kuitenkin, että kun kaksikymppisenä hautasin ainoan perheeni olisi ollut helpompaa niin henkisesti kuin käytännön asioiden suhteen, että joku olisi seissyt vierelläni ja käsitellyt asiaa samasta lähtökohdasta. Toki siinä on riski, että sisarus olisi ollut hullu sadisti, mutta käsittääkseni suuremmalla osalla ihmisistä on vähintään muodollinen suhde lähisukuun ja edes jotain positiivista sanottavaa sisaristaan.

jatkanpa vielä, että ja toivonkin, että nuo kaksikin sisarusta olisivat itseni lisäksi hengissä, kun äitistämme aika jättää ja joutunemme järjestelemään kuoppajaiset hänelle. Sitähän ei voi tietää, onko meistä kukaan enää niitäkään järkkäilemässä, mutta joka tapauksessa, mutta onhan nuo orpolapsetkin maan poveen saatu laiteltua kautta aikain.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:53"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:47"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:41"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:36"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:34"] [quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:31"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:22"] Mä olen ainoa lapsi ja kaipasin sisaruksia nimenomaan juuri vanhempien kuollessa (kuolivat yhdessä onnettomuudessa kun olin jo aikuinen). Olisi ollut helpotus jos olisi ollut joku tukena kun piti järjestää talon tyhjäykset ja muut, ja joku joka olisi tuntenut minut aina ja tietäisi perhehistoriani. Nyt minulla on vain mieheni. Lapsena en kaivannut sisaruksia leikkikaveriksi, sitä varten on ystävät, mutta aika noloa perustella tätä tyytyväisyyttä ainokaisuuteen perintöriitojen välttämisellä. Ottaisin mieluummin pari perintöriitaakin jos olisi joku, joka on omaa verta ja jakaa lapsuusmuistot. Näin ohiksena. [/quote] Eikö sulla ole lapsuudenkavereita, miksi pitää nimenomaan olla omaa verta, muiden kanssako ei voi jakaa lapsuusmuistoja? [/quote] No meillä ei kaverit viettäneet kesiä purjeveneessä perheen kesken tai lomia mummolassa mun kanssa. Mun mielestä ihmisellä ei voi olla liikaa elinikäisiä ihmissuhteita mutta ilmeisesti palstalla ei kaivata ketään jakamaan perintöjä. [/quote] Luuletko, että edes puolella sisaruksilla on tälläisiä muistoja? Todella romantisoitua ajattelua.  Minulla ja sisaruksella on 7 vuotta ikäeroa, emme viettäneet juuri yhtään aikaa lapsuudessa, eikä nyt aikuisiälläkään.  Miehelläni ja hänen sisaruksellaan on 3 vuotta ikäeroa ja eikä heilläkään vastaavaa, he tosin ovat asuneet eri paikkakunnilla 3 ja 6-vuotiaista vanhempien erotessa.    [/quote] No joo, en mäkään kyllä tarkemmin ajateltuna haluaisi sellaista siskoa jonka mielestä olisi parempi ettei mua olisi. Omat vanhemmat olivat tosin sen verran hyviä kasvattajia, etten usko lapsuuteni olleen ainakaan onnettomampi jos olisin saanut sisaria. [/quote] Aika mielenkiintoista keskustella tuomalla omaa itseään jalustalle. Ihan vinkiksi, vanhemmat eivät ole aina huonoja mikäli sisarukset eivät tule toimeen. On monia todella isoja ja hyviäkin syitä miksi niitä välejä ei ole.  [/quote] Niin, tämä lähti liikkeelle kun kerroin omasta sisarenkaipuustani aikuisena vanhempien kuoltua ja heti on joku huonon sisarussuhteen kokenut itkemässä että parempi vaan ilman. Mutta hän toki puhui kaikkien niiden puolesta joille sisaruksista on ilmeisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, kuvittelin ystävieni kokemusten perusteella että nämä katkerat olisivat vähemmistönä mutta...

[/quote]

Mitkä katkerat? En nyt suoraan sano, että haluaisin tietenkään sisarukseni olemaan olematta, tarkoitin vain ettei asiat todellakaan ole sujunut hyvin tai leppoisasti kun on pitänyt yhdessä jossiain asiassa toimia. Monella kun on se romantisoitu kuva sisaruudesta näin yleensäkin. Tarkoitin rautalangasta väännettynä sitä, että tietyt asiat olisivat huomattavan helpompia hoitaa itsekseen, ilman jatkuvaa ongelmaa toisen puolelta. 

[/quote] Totta turiset, ei sisarusten lukumäärä takaa, että heidän kanssaan kanssakäyminen olisi ongelmatonta ja sujuvaa. Ei todellakaan, olen itsekkin sen hoksannut elämäni varrella eläessäni suuressa parvessa.  Mutta sen allekirjoitan, että ehkäpä se ainoana lapsena eläminen on siinä mielessä helpompaa, kun ei ole niitä niin läheiseksi tulleita sisaruksia ollutkaan, joiden kanssa tottakai tulee enempi hankauksia lapsuudesta lähtien tai myöhemminkin, koska he ovat niin tuttuja, että uskaltaa sanoa suorat sanat ja riidellä kunnolla. Ystävien kanssakin saattaa tulla riitaa, mutta se on erilaista kuitenkin kuin omien sisarusten kanssa. Sisarussuhteissa ollaan niin sanotusti iholla, ja on oltu pienestä pitäen niin kiinteässä yhteydessä perheen sisällä, että ei voi olla oppimatta tuntemaan sisarustensa persoonia läpikotoisin. Ainoana lapsenahan välttyy kaikelta tuolta, koska ei ole ketään, jonka kanssa olisi ns. tappelemista mistään asiasta, mutta on jäänyt jotenkin vaillinaiseksi siinä suhteessa, että ei ole ollut siskoa/veljeä jakamassa yhtään mitään asioita perheen sisällä.

Ja lisään vielä sen, että olin ainokaisena vanhemmilleni "kaikki kaikessa", eli jos onnettomuudessa olisinkin kuollut minä en uskalla edes ajatella mitä heille olisi käynyt. Sisarus olisi ollut syy jaksaa ja jatkaa, vaikka lapsen menettäminen olisi varmasti yhtä kamalaa.

En ole huolissani kummastakaan apn mainitsemasta asiasta. Toki minua huolettaa yleisellä tasolla että joku läheinen/minä sairastun. Mutta ei se pelko olisi yhtään suurempi/pienempi jos olisi useampi lapsi (tai no ehkä suurempi). Sisaruksettomuus ei kyllä huoleta tippaakaan. Miksi sen pitäisi huolettaa?

Tottakai huolettaa, että lapselle sattuu jotain. Jos lapsia olisi esim. Kolme , olisi huoli kolminkertainen

Ystäväni äiti masentui, kun hän menetti yhden lapsistaan ja sen jälkeen muut olivat täysin heitteillä. Nyt aikuisena ystäväni on terapiassa.

Luulen, että myös minulle kävisi noin, ja podenkin jatkuvaa pelkoa siitä, että menettäisin jommankumman lapsistani. Tuhoaisin samalla myös sen toisen elämän. Aina kun ne voimavarat eivät riitä hyvistä päätöksistä huolimatta jatkamaan eteenpäin sen sisaruksen vuoksi.

Ystäväni on muuten hankkinut vain yhden lapsen. Sisaruksista ei ole ollut hänelle turvaa, yhtä heitteillä ovat olleet kaikki.

Voihan tuossa olla joltesekin perääkin, että jotkut suurperheelliset keskittyvät hiukan liikaa vain keskinäiseen olemiseen, mutta paljon se riippuu lapsistakin, että millainen kokoonpano on koossa itse ydinperheessä. Itse olen ainakin sitä mieltä, että kyllä ison perheenkin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolisia ystäväsuhteita, itselläni ainakin oli lapsuudenystäviä ja on vielä aikuisenakin, vaikka onkin oma puoliso ja omat lapset, jotka jo aikuisia. 

Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi. Toivotan teille onnellista elämää jatkossa; ja paljon hyviä ihmisiä elämänne varrelle.

Ap.

Kyllä se vaan on eri asia menettääkö ainoan lapsen vai yhden lapsen vaikkapa kolmesta lapsestaan. Minä menetin ainoan lapseni onnettomuudessa, jossa menehtyi myös toisen perheen lapsi, jolla oli kaksi sisarusta.

Voin sanoa, että minä ja mieheni olemme täysin eri tilanteessa nyt, kymmenen vuotta onnettomuudesta, kuin toinen perhe johon jäi vielä kaksi lasta. Ei ne kaksi lasta TIETENKÄÄN korvaa sitä menetettyä rakasta lasta, mutta heillä elämä jatkuu! Vanhemmat saavat olla mukana kahden lapsensa elämässä, iloita heidän kanssaan. Menehtynyttä lasta ei missään nimessä unohdeta, eikä suru ja ikävä koskaan lakkaa, mutta siihen tottuu. Ajatuksia saa muualle muiden lasten avulla. Kun taas meidän perheessä, jossa ei ole enää lasta, elämä pysähtyi kymmenen vuotta sitten eikä se ole vieläkään rattaillaan. Tuskin tulee koskaan olemaankaan. Meillä ei ole mieheni kanssa kuin toisemme. Elämänilo on menetetty, kun ei ole ns. mitään mitä odottaa. Emme ikinä voi juhlia lapsemme saavutuksia, perhetapahtumia tai onnistumisia.

En ole katkera, vaan toivon että ymmärrätte.

Olen ainoa lapsi, enkä kaipaa sisaruksia. Minulla on vanhemmat, serkkuja, eno, täti ja isovanhemmat joiden kanssa olen erittäin läheinen. Lisäksi minulla on hyviä ystäviä.

Eipä monet lapset joilla on sisaruksia voi sanoa olevansa näin onnekkaita. Ei se mitään takaa, että omistaa sisaruksia.

Kyllä pelottaa.

Tarkoitus on hankkia sisarus. Mutta ei enempää.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 15:51"]

Pelottaako teitä vain yhden lapsen omaavia vanhempia koskaan se ikävä vaihtoehto, että ainoa lapsenne sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja sen myötä kuolee?  Ja nyt ei tarvita ketään mussottajaa joukkoon, joka alkaa jauhamaan, että voihan niitä lapsia olla vaikkapa viisi, ja kaikki menehtyy tulipalossa yms:ssa onnettomuudessa.

Ja eikö yhden lapsen vanhempia huoleta ainokaisensa sisarettomuus koskaan? Itse olen tavannut näitä vanhempiensa ainokaisia, ja aina he valittavat, että kun ei ole siskoa tai veljeä jne.

[/quote] mulla ei ollut enää mahdollisuutta saada toista koska olin jo 44 v saatuani ensimmäisen lapseni, kovasti toivotun, luomumenetelmällä. Lapsellani on 3 sisarusta, tosin paljon nuorempia ja ex miehen vaimolla 2 omaa, samanikäinen ja vähän nuorempi. Siltä osin ihan jees. 

Minä voin myöntää, että pelottaa. On pelottanut joka päivä 7 vuotta :( Mutta pelottaisi vaikka olisi toinenkin lapsi.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 19:38"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 15:51"]

Pelottaako teitä vain yhden lapsen omaavia vanhempia koskaan se ikävä vaihtoehto, että ainoa lapsenne sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja sen myötä kuolee?  Ja nyt ei tarvita ketään mussottajaa joukkoon, joka alkaa jauhamaan, että voihan niitä lapsia olla vaikkapa viisi, ja kaikki menehtyy tulipalossa yms:ssa onnettomuudessa.

Ja eikö yhden lapsen vanhempia huoleta ainokaisensa sisarettomuus koskaan? Itse olen tavannut näitä vanhempiensa ainokaisia, ja aina he valittavat, että kun ei ole siskoa tai veljeä jne.

[/quote] mulla ei ollut enää mahdollisuutta saada toista koska olin jo 44 v saatuani ensimmäisen lapseni, kovasti toivotun, luomumenetelmällä. Lapsellani on 3 sisarusta, tosin paljon nuorempia ja ex miehen vaimolla 2 omaa, samanikäinen ja vähän nuorempi. Siltä osin ihan jees. 

[/quote] elämässä ei tiedä mitä sattuu mutta turha sitä on pelätäkään. Eikä mua lohduttais jos lapsi kuolisi vaikka mulla olisi 10.