Onko teille käynyt niin, että vaikka olette fiksuja ja korkeastikoulutettuja, niin ette silti ole oikein löytäneet paikkaanne työelämässä?

Olen maisteri. Työelämä on ollut pätkää, välillä koulutusta vastaavaa, välillä ei lainkaan. Olisi pitänyt jaksaa opiskella toinenkin tutkinto joltain varmemmalta alalta. Melkoista kärsimystä työelämä on ollut.

Olen insinööri, mutta työskentelen pitkän työttömyyden jälkeen kaupan kassalla, kun opintolaina pitää maksaa.. Sitäkin kertyi yli 25ke, money well spent.

Vierailija kirjoitti:

Olen insinööri, mutta työskentelen pitkän työttömyyden jälkeen kaupan kassalla, kun opintolaina pitää maksaa.. Sitäkin kertyi yli 25ke, money well spent.

Hyvä, että löysit työpaikan, vaikka työ ei olisi mieleistä. 

Toivon, että saat pian oman alasi työtä. :)

Ammattikorkeatutkinnolla teen amistason hommia. Palkka on välttävä, mutta työpaikka sentään vakituinen. Aikaisemmin elin pätkätyökierteessä, nyt suunnittelen jääväni äityislomakierteeseen. Miestä ei kiinnosta, hänellä on hyvä palkka ja tulee kulttuurista, jossa miehelle on kunnia-asia elättää perheensä. Katselen niitä kiinnostavampia hommia uudestaan kunhan saadaan lapset koulutielle.

Takana ulkomailla työskentelyä ja projektien jälkeen työttömyysjaksoja. Yksi työnantaja meni konkkaan. Toisaalta ole ns. erikoistunut alallani sellaiseen tehtävään, jossa on työvoimapula. Siksi saan paljon puheluita headhuntereilta. Mutta se on kaksiteräinen miekka, koska sen takia en kiinny yhteen työpaikkaan kovin hyvin, vaan vaihdan paikkaa helposti. No, lusin tämän työelämän loppuun näin.

Kaikille ei riitä töitä. Ei edes intopinkeille feministeille. Monen osan on olla työtön muodollisella 540 euron korvauksella. Tervetuloa joukkoon tummaan. Meitä on suomessa satoja tuhansia ja moni lusii syyttään työttömyyttä.

Itselläni on maisterin paperit (YTM), mutta työskentelen edelleen samassa siivousfirmassa, jossa tein työtä opiskelun ohella osapäiväisenä.

Olen luonteeltani aika hiljainen ja ujo, ja tuntuu että en vaan pärjää nykyisessä työelämässä. Pitäisi olla dynaaminen ja menestyvä itsensä brändännyt ”supliikkimies”, ja kaikkialla painotetaan kiirettä ja hyvää paineensietokykyä.

Tiedän että olen ihan reipas, fiksu ja oma-aloitteinen, ja oppisin varmasti uudet työtehtävät, mutta en enää tiedä että jaksanko edes yrittää hakea muita töitä.

Onneksi Vauvalle päästiin.

Kutakuinkin noin. Tosin tätä nykyä olen masentunut ja luultavasti kognitio on heikentynyt niin että en enää ole kovinkaan fiksu.

Vierailija kirjoitti:

Olen insinööri, mutta työskentelen pitkän työttömyyden jälkeen kaupan kassalla, kun opintolaina pitää maksaa.. Sitäkin kertyi yli 25ke, money well spent.

Mulla sama. Paitsi etten oo kaupan kassalla vaan teen omaa alaa sivuavia ruohonjuuritason töitä, pätkissä ja osa-aikaisesti eli virallisesti oon työtön. Minkä alan insinööri sä oot?

Ei tuo ole mahdollista. Jos on fiksu ja korkeakoulutettu, niin silloin vetää helposta työstä kovaa palkkaa.

Koulutusinflaatiosta on puhuttu jo ainakin viimeiset kymmenen vuotta ja silti se pääsee aina vaan yllättämään.

On selvää, että korkeakoulututkinnolla ei ole sellaista arvoa kuin ennen ja se on osa luonnollista kehitystä.

Luonnollinen kehitys tarkoittaa, että kun ihmiset kouluttautuvat yhä enemmän, tutkintojen arvo alenee. Kun monilla on samanarvoinen tutkinto, kilpailu on kovaa.

Tuntemistani korkeakoulutetuista, jotka eivät ole paikkaansa löytäneet työelämästä, löytyy kaikilta selvä syy siihen: mielenterveysongelmat, persoonallisuushäiriöt ja asperger.

Itselläni ei ole tarpeeksi yhteistä DNA:ta pärjätäkseni useimmissa työpaikoissa, joten on ollut vähän pakko työllistää itse itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Olen maisteri. Työelämä on ollut pätkää, välillä koulutusta vastaavaa, välillä ei lainkaan. Olisi pitänyt jaksaa opiskella toinenkin tutkinto joltain varmemmalta alalta. Melkoista kärsimystä työelämä on ollut.

Aivan sama tilanne. Enää ei viitsi edes haaveilla töistä, tehkööt sitten muut.

Palstalta olen oppinut, että maisterintutkinto tuo korvaamatonta henkistä pääomaa ja on vain työnantajien tyhmyyttä, kun eivät palkkaa käsienheiluttelijoita.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemistani korkeakoulutetuista, jotka eivät ole paikkaansa löytäneet työelämästä, löytyy kaikilta selvä syy siihen: mielenterveysongelmat, persoonallisuushäiriöt ja asperger.

Tervetuloa nykypäivään sieltä 80-luvulta.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on maisterin paperit (YTM), mutta työskentelen edelleen samassa siivousfirmassa, jossa tein työtä opiskelun ohella osapäiväisenä.

Olen luonteeltani aika hiljainen ja ujo, ja tuntuu että en vaan pärjää nykyisessä työelämässä. Pitäisi olla dynaaminen ja menestyvä itsensä brändännyt ”supliikkimies”, ja kaikkialla painotetaan kiirettä ja hyvää paineensietokykyä.

Tiedän että olen ihan reipas, fiksu ja oma-aloitteinen, ja oppisin varmasti uudet työtehtävät, mutta en enää tiedä että jaksanko edes yrittää hakea muita töitä.

Sama täällä, mutta töissä kaupan alalla. En pääse oman alan työhaastatteluissa ikinä ensimmäistä vaihetta pitemmälle, koska en osaa pitää itsestäni ja osaamisestani tarpeeksi meteliä. Hiljaisuus nähdään negatiivisena piirteenä, vaikka minulta löytyy työssä ja työyhteisössä vaadittavat taidot. En ole tyhmä, huonokäytöksinen, sulkeutunut, laiska tai aloitekyvytön, mutta minulle ei anneta mahdollisuutta näyttää tätä.

On. En edes haluaisi käydä muilla töissä, mutta yrityksenkään perustamista en ole saanut aikaiseksi, kun puuttuu riittävän hyvä tuote mitä kehittää ja myydä.

AV opettaa kirjoitti:

Palstalta olen oppinut, että maisterintutkinto tuo korvaamatonta henkistä pääomaa ja on vain työnantajien tyhmyyttä, kun eivät palkkaa käsienheiluttelijoita.

Kuitenkin tiettyjen alojen maisterit saavat helpommin töitä kuin toisten, esimerkiksi KTM:t, vaikka käytännön osaaminen on usein vaatimatonta. Usein pomo tarvitsisi käytännöllisyyttä, sosiaalisia taitoja ja hyviä ongelmanratkaisua vähintään yhtä paljon kuin laskutaitoa tai vieraita kieliä. Samoin tiettyjen alojen ammattitutkinnoilla saa paremmin töitä, eikä kyse ole aina välttämättä siitä, itse tutkinto olisi parempi vaan imagosta. Myös ammattikorkeakoulututkinto mielletään paremmaksi kuin kanditutkinto lähes alasta riippumatta.

Sitten on tiettyjä aloja, joilla tarvitaan esimerkiksi sosiaalisuutta, palvelualttiutta tai kielitaitoa, mutta tätä ei tuoda esiin hakijoille.

Kannattaa tosiaan selvittää tutkinnon imago eikä vain sen todellinen sisältö. Opiskelee ensin jonkun kevyen mutta imagoltaan hyvän tutkinnon, sitten menee opiskelemaan sitä mikä oikeasti kiinnostaa ja tekee samalla sivussa ekan tutkinnon töitä osa-aikaisesti. (Ai niin mutta eihän se enää käykään koska ensikertalaiskiintiö.)