En tule toimeen miesten kanssa
Tämä siis ns. vastalauseena niin usein kuullulle "olen nainen ja tulen paremmin toimeen miesten kanssa". Minä en ole koskaan seurustellut, eikä mulla ole koskaan ollut miespuolisia kavereita. En juurikaan tapaa edes miehiä missään, baari on ainoa paikka, jossa se on edes teoriassa mahdollista.
-
Mulla on jopa pientä pelkoa miehiä kohtaan. Se jäi luultavasti päälle peruskoulusta, koska sain rumana ja lihavana kuulla paljon kommentteja ulkonäöstäni, päälleni jopa syljettiin. "Hyi vittu, en panis." Vähän samaa käytöstä olen kohdannut myöhemminkin - koska en ole viehättävä, en ole kiinnostava edes kaverimielessä. Ikään kuin pelättäisiin, että ihastun tai jotain. Toisinaan on todella turhauttavaa olla porukassa, jossa mies puhuu suoraan ohitseni/puhuu minulle ja kaverilleni, mutta katsoo pelkästään kaveriani.
-
Naisetkin osaavat olla vaikeita ja ilkeitä. Painotan vielä sanaa vaikea. Mutta naisissa olen myös nähnyt huomattavasti enemmän lämpöä, empatiaa ja kiltteyttä. Mun mielestä on mukavaa keskustella tunteista ja "sisäisestä maailmasta", mennä pintaa syvemmälle, enkä suostu pitämään niitä asioita minään hömpötyksenä.
Kommentit (30)
Ihan samaa mieltä tosta että miehet ei usein osaa ainakaan näyttää empatiaa. Mutta toisaalta ainoan sielunkumppanini olen löytänyt miehestä.
Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä.
Miehet juttelevat hieman erilaisista asioista kuin naiset. Huvitti, kun tällä viikolla yks ilta vietin iltaa miesporukassa ja kukaan ei kysynyt suoraan, mitä mulle kuuluu (oon saanu työpaikankin, mut enpä viittinyt ruveta erikseen hehkuttamaan) vaikka muuten olikin mukavaa ja läppä lensi.
Ei niitä miehiä tarvitse pelätä. Ymmärrän kyllä täysin, että nuoruuden huonot kokemukset jättävät arpia. Monesti näämme muissa ihmisissä käyttäytymistä, jonka oletammekin saavamme. Kuten tuo mainitsemasi "ohi katsominen", et ehkä edes oleta saavasi huomiota, niin jäätkin itse taka-alalle? Tsemppiä ap!
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:22"]
Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä.
[/quote]
Höpöhöpö! T:ei-erityisen-kaunis, muttei rumakaan nainen :)
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:22"]Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä.
[/quote]
Mulla on tilanne päin vastoin, miehet tykkää mun seurasta ja aina kehuu hauskaksi jne mutta en ole kenenkään mielestä esim. potentiaalinen tyttöystävä kun en ole kaunis tai pantava :D aina kutsuvat kaljotteleen mutta seurustelukumppania en varmaan saa tästä syystä koskaan.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:22"]
Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä.
[/quote]
Olin ennen ruma, nykyisin ok ja voin kertoa, että se kohtelun ero on kuin yö ja päivä miesten taholta ulkonäöstä riippuen :D
Höpöhöpö! T:ei-erityisen-kaunis, muttei rumakaan nainen :)
[/quote]
Terapia. Se ei ei ole huonoksi kellekään, vaikka ei olisi edes ongelmia. Ja sinulla on valtavasti painolastia johtuen idiootilta jotka sinua kiusasivat. Sinä olet arvokas sellaisena kuin olet. T. Entinen läski ja ruma jota yhä satunnaisesti ahdistavat ihmisjoukot
Ysi lisää; "entinen" siinä mielessä että olen käsitellyt asian nimenomaan siellä terapiassa. Ulkoisesti NORMAALI olen ollut koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:22"]
Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä.
[/quote]Höpsistä. Olen tavallistakin tavallisempi tusinanaama, mutta tunnen todella paljon aivan upeita miehiä. Nuorempana olin töissä miesvaltaisella alalla, jossa osastollani minun lisäkseni oli vain kaksi naista ja miehiä olikin sitten lähes sata, ja tunnelma oli aina mukava. Eiköhän se ole ihan itsestä kiinni miten muut sinua kohtelevat, niin miehet kuin naisetkin. Tuota "kylmää kyytiä" en ole kokenut koskaan. N39
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:27"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:22"]Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä. [/quote] Mulla on tilanne päin vastoin, miehet tykkää mun seurasta ja aina kehuu hauskaksi jne mutta en ole kenenkään mielestä esim. potentiaalinen tyttöystävä kun en ole kaunis tai pantava :D aina kutsuvat kaljotteleen mutta seurustelukumppania en varmaan saa tästä syystä koskaan.
[/quote]
Älä jaksa. Noistakin kavereistas suurin osa on takuulla ihastunut muttei tee vaan suoraa aloitetta. Mä taas kelpaan pelkästään sänkyseuraksi koska en ole kiva tai hauska mutta ulkonäkö joskus riittää panoon.
Ei ne naiset ole sen parempia, heti jos käy ilmi ettet ole sitä unelmapoikaystäväainesta niin viestien tulo loppuu siihen paikkaan.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:22"]
Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä.
[/quote]
Miten sinä voisit sen tietää?
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:33"]

Miten niin en voisi tietää?

Jos olet aina ollut ruma, et voi tietää että miehet ovat kivoja. Luulet vaan, että kaikki ovat kylmiä. Jos olet kaunis ja pantava, niin et tiedä että miehet ovat kylmiä. Luulet kaikkia kivoiksi.
Voit tietää miesten muuttuvan vain jos se kohdallesi tapahtuu. Ensin olet kaunis ja sitten jonkun bisarrin sirkkelionnettomuuden seurauksena muutut rumaksi. Mutta silloinkin tiedät vain sen yhden kylmenevän miehen kohdalta etkä voi tietää, jos vaikka joku toinen mies olisi rakastanut sinua ilman nenääsikin.
Mä en osaa jutella niiden kanssa kahden kesken mitään. Jotain läppää pystyn heittämään porukassa mille ne nauraa. Mutta muuten ne on vähän pelottavia.
En ihmettele tuota tunnetta siinä mielessä, että on normaalia, että läheiset ystävät ovat samaa sukupuolta. Minulla on yksi naiskaveri ja hän on oikeastaan ainut kaverini koko paikkakunnalla, mutta en voi riidellä hänen kanssaan ilman, että hän mököttää puoli vuotta ja käyttäytyy sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä hän juurikaan ole ikinä palauttanut minun antamiani kohteliaisuuksia minun sanoessani arvostavani meidän ystävyyttämme tai kaveruutta.
Ei miesten kuulukaan osoittaa sinulle samanlaista lämpöä kuin naisten ja päinvastoin, paitsi siinä harvinaisessa tapauksessa, että läheisimmäksi kaveriksesi olisi sattunut mies, mikä on tilastollisesti epätodennäköistä.
-Mies 29v-
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:44"]
Jos olet aina ollut ruma, et voi tietää että miehet ovat kivoja. Luulet vaan, että kaikki ovat kylmiä. Jos olet kaunis ja pantava, niin et tiedä että miehet ovat kylmiä. Luulet kaikkia kivoiksi.
Voit tietää miesten muuttuvan vain jos se kohdallesi tapahtuu. Ensin olet kaunis ja sitten jonkun bisarrin sirkkelionnettomuuden seurauksena muutut rumaksi. Mutta silloinkin tiedät vain sen yhden kylmenevän miehen kohdalta etkä voi tietää, jos vaikka joku toinen mies olisi rakastanut sinua ilman nenääsikin.
[/quote]
Olin vuosikausia ruma, tein paljon töitä ulkonäköni eteen ja muutuin suhteellisen paljon nykyisten kauneusihanteiden mukaiseksi. Joten kyllä, tiedän noiden rumuusvuosien perusteella millaista on olla miesten mielestä ruma ja ei-pantava nainen ja nykyisten vuosien perusteella sen, miten ystävällisiä ja kivoja miehet on kun näytän niiden mielestä kauniilta.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:33"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:33"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:22"]
Miehet on kivoja tasan niin kauan jos olet niiden mielestä kaunis tai pantava. Muuten saa kylmää kyytiä.
[/quote]
Miten sinä voisit sen tietää?
[/quote]
Miten niin en voisi tietää?
[/quote]
Jos olet aina ollut ruma, et voi tietää että miehet ovat kivoja. Luulet vaan, että kaikki ovat kylmiä. Jos olet kaunis ja pantava, niin et tiedä että miehet ovat kylmiä. Luulet kaikkia kivoiksi.
Voit tietää miesten muuttuvan vain jos se kohdallesi tapahtuu. Ensin olet kaunis ja sitten jonkun bisarrin sirkkelionnettomuuden seurauksena muutut rumaksi. Mutta silloinkin tiedät vain sen yhden kylmenevän miehen kohdalta etkä voi tietää, jos vaikka joku toinen mies olisi rakastanut sinua ilman nenääsikin.
[/quote]
Olet tosi lapsellinen. Suurin osa naisista saa itse omakohtaisesti tuta miesten asenteen muuttumisen kun 40 v. tulee täyteen ja ikä alkaa näkyä kasvoissa. Sama juttu jos lihoo aiemmin tai sairaus vie ulkonäön. Totta kai miehissä on myös fiksuja yksilöitä mutta keskimääräisestä kohtelusta päätellen aika pieni vähemmistö, suurin osa kykenee vain vaivoin olemaan edes peruskohtelias jos naisella ei ole mitään mitä mies haluaisi.
Mulle taas miehet on lähes aina ystävällisiä vaikken ole hyvännäköinen ja ikääkin jo 40 vee. En mitään iskuyrityksiä saa vaivoikseni vaan asiallista kohtelua Ym. Kai mä olen habitukseltani vähän poikamainen ja vain omalle miehelleni tyrkky ;)