100/120 pikkujoulujen juhlijasta sai koronan Oslossa. Onko rokotteen suoja Omikronia vastaan lähellä 0?
Ihan järkyttävä luku. Puolet noista 100 on kuulemma omikronia ja puolet jotain muuta, todennäköisesti deltaa. Mutta melkein jokainen sairastui, vaikka ovat tuplarokotettuja!
Nyt sanotaan, että sairastuneiden oireet ovat lieviä, mutta nuo ovat olleet sairaina vasta max viikon. Saivat tartunnan viikko sitten perjantaina.
Oma koronatautini alkoi lievänä ja paheni päivänä 10, kuten koronan kanssa hyvin usein käy. Alussa oli vain lihaskipua ja 38 kuumetta, mutta voin ihan hyvin. Päivänä 10 iski hengitysvaikeudet.
Itselläni vastustuskyky kuitenkin riitti ja selätin taudin päivänä 14, mutta on todella tyypillistä, että korona kestää useita viikkoja ja pahenee vasta toisella viikolla.
Jännityksellä jään odottamaan, mitä noille pikkujouluvieraille käy ensi viikolla. Joutuuko ihmisiä sairaalaan vai onko omikron rokotetulle todella vain flunssa.
Pelottaako ketään muuta tämä Omikron? Itse deltan sairastettuani olen vähän peloissani. Olen 28-vuotias täysin terve ja urheilullinen nainen ja deltavariantin aiheuttama korona oli aika kamala tauti, en ole siitä vielä näin puolen vuoden jälkeenkään toipunut.
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Tuo päivä 10 on jännä koronan suhteen kun se on todellakin se pahenemispäivä wuhanin flunssassa. Sen jälkeen kun saa koronan niin se ei kestä edes puolta viikkoa. Yleensä tajuaa olleensä ylipäätään sairaana vasta sitten kun hieman on kurkku kipeä ja tajuaa palelleensa viikon ja ei ole syönytkään kunnolla päiväkausiin ja mittaat lievää alilämpöä.
-
Vakavan koronavirustaudin keskimääräinen aikajana:
-Tartunnasta oireisiin viisi (5)(2...12) päivää.
-Oireet pahenevat 5-8 päivää tartunnasta ja uhri sairaalaan.
-Kuolema keskimäärin 25 päivää tartunnasta
-Parantuminen keskimäärin 30 päivää tartunnasta.
-
https://yle.fi/uutiset/3-11286145
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli virallinen tieto siitä että 5 - 11 vuotiailla voisi olla hyvä, jos olisi huoltajan suostumus piikkiin, kun päiväkoti tai kouluterv huolto alkaa rokottaa. Sitten oli lisäys että mikäli lapsi kokee itse voivansa päättää, hänelle annetaan injektio ilman huoltajan suostumusta.
Kuka 5 vuotiaana pienokaisena on niin vahva että hoitajatädin ohjausta vastustaen ei mene rokotejonoon?
Olihan jo tapaus, jossa rehtori oli koulussa hoputtanut " kaikki piikille nopeasti sillä ampulleissa on jo viimeinen käyttöpäivä, ettei tuhlata". Oli myös ne jotka eivät olleet ensin halunneet ohjattu piikille.
Mikä on, kun lapsia näin kohdellaan.? Eikö ole kehollista itsemääräämisoikeudesta jälkeäkään?Rehtorit on tunnetusti vapaamuurareita ja lionseja.
Olisikin. Mutta suurin osa Idän hyödyllisiä hölmöjä.
Ansaan suoraan ja selfien kera.
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli virallinen tieto siitä että 5 - 11 vuotiailla voisi olla hyvä, jos olisi huoltajan suostumus piikkiin, kun päiväkoti tai kouluterv huolto alkaa rokottaa. Sitten oli lisäys että mikäli lapsi kokee itse voivansa päättää, hänelle annetaan injektio ilman huoltajan suostumusta.
Kuka 5 vuotiaana pienokaisena on niin vahva että hoitajatädin ohjausta vastustaen ei mene rokotejonoon?
Olihan jo tapaus, jossa rehtori oli koulussa hoputtanut " kaikki piikille nopeasti sillä ampulleissa on jo viimeinen käyttöpäivä, ettei tuhlata". Oli myös ne jotka eivät olleet ensin halunneet ohjattu piikille.
Mikä on, kun lapsia näin kohdellaan.? Eikö ole kehollista itsemääräämisoikeudesta jälkeäkään?
Lue daily mailiä tästä. Ihmiset herää mutta hit aasti.
Tässähän piikitetään länsimaat hautaan ja samaan aikaan sisään lappaa partavaavia halpaduunareiksi ilman mitään passeja.
Vierailija kirjoitti:
No olikos siitä koronapassista nyt sitten hyötyä? Kaikki kuitenkin rokotettuja.
Koronapassin uusi nimi onkin KORONALINKOPASSI missä viipyy kuppila, jonne pääsee vain testatut. esim. kahvila? Nyt en rokotettuna käy missään, koronapassi on vain pahentanut tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli virallinen tieto siitä että 5 - 11 vuotiailla voisi olla hyvä, jos olisi huoltajan suostumus piikkiin, kun päiväkoti tai kouluterv huolto alkaa rokottaa. Sitten oli lisäys että mikäli lapsi kokee itse voivansa päättää, hänelle annetaan injektio ilman huoltajan suostumusta.
Kuka 5 vuotiaana pienokaisena on niin vahva että hoitajatädin ohjausta vastustaen ei mene rokotejonoon?
Olihan jo tapaus, jossa rehtori oli koulussa hoputtanut " kaikki piikille nopeasti sillä ampulleissa on jo viimeinen käyttöpäivä, ettei tuhlata". Oli myös ne jotka eivät olleet ensin halunneet ohjattu piikille.
Mikä on, kun lapsia näin kohdellaan.? Eikö ole kehollista itsemääräämisoikeudesta jälkeäkään?Lue daily mailiä tästä. Ihmiset herää mutta hit aasti.
Tässähän piikitetään länsimaat hautaan ja samaan aikaan sisään lappaa partavaavia halpaduunareiksi ilman mitään passeja.
-
"Tässähän piikitetään länsimaat hautaan"
-Jos muistat viime kesää ennen Deltaa, koronaan kuoli lähestulkoon pelkästään rokottamattomia. Siitä ei tilanne ole oleellisesti muuttunut ja alustavasti näyttäisi sille, ettei Omikron tilannetta keikauta.
-
Näin korona tappaa – Rokottamaton menehtyy tautiin 40 kertaa varmemmin kuin täysin rokotettu
11.11.2021
RokotteetKoronavirus
Texasissa (=kuuluu länsimaihin alueena) julkaistiin ensimmäinen tosi elämän dataan perustuva tutkimus koronarokotteiden tehosta.
-
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/nain-korona-tappaa-rokottamaton-mene…
-
"Kävi ilmi, että suuri enemmistö koronakuolemista texasilaisia, jotka eivät olleet saaneet koronarokotetta."
-
[ Kerran viittasit 'länsimaihin' niin otin esimerkiksi Texasin]
-
Niin mitä tarkoitit sanoa tuolla "piikitetään länsimaat hautaan" -heitollasi?
Kuinka monta rokottamatonta on nyt todennetusti sairastunut tähän uuteen omikron-varianttiin?
Miten määrällisesti? Entä suhteutettuna rokotekattavuuteen?
Eroaako Suomi globaaleista lukemista jotenkin?
Tämä kiinnostaisi.
2 rokotetta. M33.
Eri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette ymmärrä yhä vieläkään rokotteen ideaa? Se ei estä tartuntaa, mutta estää kuoleman.
Estää kuoleman? Ei estä edes koronaan kuolemista
-
Kuten mainittu, rokote antaa fantastisen hyvän suojan koronan kuolemaan johtavaa vakavaa tautia vastaan, ks. oheinen eurooppalainen tuore tutkimus.
A new study by the WHO Regional Office for Europe and European Centre for Disease Prevention and Control (ECDC) published in Eurosurveillance estimates that 470,000 lives have been saved among those aged 60 years and over since the start of COVID-19 vaccination roll-out in 33 countries across the WHO European Region.
https://www.ecdc.europa.eu/en/news-events/who-ecdc-nearly-half-million-…
GK:
WHO:n Euroopan aluetoimiston ja Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen (ECDC) tekemässä Eurosurveillance-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan, että 470 000 henkeä on pelastettu yli 60-vuotiaiden keskuudessa sen jälkeen, kun COVID-19-rokotukset aloitettiin 33 maata WHO:n Euroopan alueella.
-
Mistä olet noin kehnon ja täysin virheellisen kuvan rokotteen tehosta saanut? Suosittelen pitäytymään asiasivustoissa ja unohtamaan nuo lukemattomat tarkoitushakuiset hämäräsivustot silleen. Kuten huomaat itsekin, siellä joudut pahasti narratuksi...
Tuon on ARVIO, ja koskee vain yli 60- vuotiaita. Alle kuusikymppisten riski kuolla koronaan on pieni ilman rokotettakin. Asiasivustoilta hankittu tieto.
No kuka on "nuori", ja mikä on pieni kuolemanriski? Hesarissa on tällainen laskin, jolla vai laskea eri ikäryhmien kuolemanriskin tartunnan sattuessa kohdalleen, tuoreiden suomalaistilastojen valossa. Se kertoo esim:
"50–69-vuotias nainen, ei rokotuksia: Tästä ryhmästä koronatartunnan sai syys-lokakuussa 671 ihmistä. Sairaalahoitoon heistä joutui 86 henkilöä (12,8 prosenttia tartunnan saaneista) ja tehohoitoon 26 henkilöä (3,9 prosenttia). Kuolleita oli 6 (0,9 prosenttia)."
Minusta viisikymppiselle naiselle 1 % kuolemanriski on SUURI. Varsinkin kun ilman rokotetta on vain ajan kysymys, milloin sen tartunnan saa.
Pitää huomioida, että koronan alussa, wuhanilasen villiviruksen aikaan, tauti ei tappanut vielä niin paljoa keski-ikäisiä. Delta on pahempi.
Ja tuoreen tiedot viittaavat siihen, että omikron tulee olemaan lapsille pahempi.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008438608.html
Tuolta löytyy se Hesarin laskuri, jutun loppupuolella.
En ole uskonut koko tautiin ollenkaan enkä tule uskomaan. Testaaminen pitää lopettaa heti ja karanteenit poistaa. Ainoastaan sairaalahoitoon joutuvat testattaisiin.
Tarttui pikkujouluissa. Tarttui bussissa. Tarttui teatterissa. Kaipa sen voi jo todeta siitäkin, että jossakin paikassa on tartunnan saaneita, ettei ihmisiä ole testattu ennen pikkujouluihin, bussiin tai teatteriin menoa. Kun ei ole testattu, niin mistään ei tiedetä kuinka monella tartunta oli jo pikkujouluihin, bussiin ja teatteriin mennessä ja missä he tartunnan saivat.
Oleellista siksi, että rajoituksia perustellaan sillä, että niin ja niin moni sai tartunnan pikkujouluissa, bussissa ja teatteissa, vaikkei tietoa siis ole siitä, missä tartunnat on saatu.
Vierailija kirjoitti:
En ole uskonut koko tautiin ollenkaan enkä tule uskomaan. Testaaminen pitää lopettaa heti ja karanteenit poistaa. Ainoastaan sairaalahoitoon joutuvat testattaisiin.
-
Mikä on arviosi mukaan sitten maailmalla miljoonien ylimääräisten kuolemien takana, jos ei korona? Täytyyhän sinulla jokin vihtoehtoinen käsitys asioiden nykytilalle olla? Vai puhdas tietämättömyys pelkästään?
-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olikos siitä koronapassista nyt sitten hyötyä? Kaikki kuitenkin rokotettuja.
Koronapassin päätarkoitus on saada loputkin aikuiset hakemaan rokotus.
Olisi paljon parempi jos 100% aikuisista rokottautuisi kuin että joutuisimme rokottamaan lapsia vain laumaimmuniteetin takia, sillä korona ei ainakaan tähän asti ole ollut vaarallinen lapsille.
Rokote on toiminut ihan suht hyvin aiempia variantteja vastaan. Tehoa omikronia vastaan ei vielä tiedetä.
Voi olla, että rokote ehkäisee vakavaa tautia omikroninkin kohdalla, vaikka se ei estäisi tartuntoja.
Emme vielä tiedä.
-Ap
Mitä tarkoitat, ”ettemme joutuisi rokottamaan lapsia"?
Miksi ei lapsia voisi/saisi rokottaa? Rokotehan on turvallinen.
Ja koronatauti on lievä 95-98%:lle aikuisistakin.Tuskin mikään lääke on 100 % turvallinen.
Rokotevastaisten ongelma on, ettei ymmärretä matematiikkaa ja todennäköisyyksiä.
Rokotteesta tulee siis haittoja, mutta ne ovat harvinaisia. En usko, että tarkkaa lukua on vielä tiedossa, mutta itse en henkilökohtaisesti tunne ketään, jolle olisi jäänyt rokotteesta pysyviä haittoja. Näitä ihmisiä kuitenkin on olemassa, joten arvelen että rokotehaitta tulee n. 1/1000-10 000 rokotetulle. Haitat ovat esim. sydänlihastulehdus, hermostollisia ongelmia ja väsymysoireyhtymän kaltaisia oireita eli samoja kuin viruksista voi tulla.
Korona on siis tilastojen mukaan aikuisille selvästi vaarallisempi kuin rokote, koska long covid (oireita esim. syvä uupumus, rytmihäiriöt, hermostolliset oireet) tulee tämänhetkisten arvioiden mukaan noin 10-30 % sairastaneista.
Koronaan kuolee n. 1% sairastaneista. Mitä nuoremmista on kyse, sitä pienemmäksi kuolleisuus menee ja lasten kohdalla ollaan lähellä nollaa. Vanhusten kohdalla kuolleisuus on n. 10-15 %.
Eli rokotteen kohdalla pitää arvioida todennäköisyyksiä. Ei voi sanoa mustavalkoisesti, että rokote on joko vaaraton tai vaarallinen. Valitettavasti tämä on vaikeaa ymmärtää monille ja siksi meillä on rokotevastaisuutta.
- ap
Höpäjä väität. Todettuja koronatartuntoja on 191 000. Koronaan liittyviä kuolemia on tilastoitu koko ns. koronakriisin ajalta 1360. Todettujen tartuntatapausten osaltakaan koronaan liittyviä kuolemia ei ole kuin 1360 x 100 / 191000 = 0.71%.
Tartunnoista todetaan testeillä vain marginaalinen osa. Jos todellinen tartuntojen määrä on esimerkiksi kymmenkertainen todettuihin nähden, niin koronaan liittyviä kuolemia on 0,07 % tartunnan saaneista.
Lisäksi koronan vaikutus kuolemaan jää epäselväksi, kun tilastoidaan koronaan liittyviä kuolemia. Osalla korona ei ole vaikuttanut kuolemaan. Tämä vähentää edelleen laskettua riskiä kuolla koronatartuntaan.
Lisäksi kuolleisuutta ei tietenkään voida laskea laskemalla kuolleita vuodesta toiseen nollaamatta kuolleiden määrää. Muutoinhan ajan myötä kuolleiden määrä on suurempi kuin koko väestön määrä eikä mihinkään tautiin nyt sentään yli väestömäärää kuole. Kuolleetkin vähennetään väestömäärää laskettaessa eikä niin, että lisättäisiin vain jatkuvasti syntyneiden määrä väestömäärään vähentämättä kuolleiden määrää.
Kertoo jostakin, että tilastoja pitää manipuloida ja vääristellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole uskonut koko tautiin ollenkaan enkä tule uskomaan. Testaaminen pitää lopettaa heti ja karanteenit poistaa. Ainoastaan sairaalahoitoon joutuvat testattaisiin.
-
Mikä on arviosi mukaan sitten maailmalla miljoonien ylimääräisten kuolemien takana, jos ei korona? Täytyyhän sinulla jokin vihtoehtoinen käsitys asioiden nykytilalle olla? Vai puhdas tietämättömyys pelkästään?
-
Rokotehaitat.
Hassua että jopa joku Saara Aalto älyää tämän, muttei Sanna Marin. Krista Kiurusta nyt puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole uskonut koko tautiin ollenkaan enkä tule uskomaan. Testaaminen pitää lopettaa heti ja karanteenit poistaa. Ainoastaan sairaalahoitoon joutuvat testattaisiin.
-
Mikä on arviosi mukaan sitten maailmalla miljoonien ylimääräisten kuolemien takana, jos ei korona? Täytyyhän sinulla jokin vihtoehtoinen käsitys asioiden nykytilalle olla? Vai puhdas tietämättömyys pelkästään?
-
Rokotehaitat.
-
Mikä siis tappoi miljonia ylimääräisiä ihmisiä ennen ensimmäistäkään koronarokotetta...
-
Sinulla on varmaankin sillekin hyvä follari-selitys?
Vierailija kirjoitti:
Keskustan kansanedustaja sairastunut koronaan. Tosin ei kai mitään vakavaa, positiivista testiä vain pukkaa. Kaksi kertaa rokotettu juippi uutisten mukaan. Kumma ettei passi suojannut valtiomiestä, varmaan yksittäinen tapaus tämä.
suojaahan, koska ei ole sen kummemmin sairastunut, mitä nyt pikku nuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei rokote estä kuolemista.
Jo viime kesänä oli uutinen siitä kuinka kahdesti rokotettuja kuoli Hämeenlinnassa.
Rokote ei siis estä edes sitä pahinta vaihtoehtoa.
-
Viime kesänä myös Pihtiputaalla autokolarissa kuoli ihmisiä, vaikka turvavyöt olivat käytössä. Turvavyöt ei siis estä edes sitä pahinta vaihtoehtoa ja itse en ainakaan enää ikinä enää käytä täysp***a ja turhaa turvavyötä.
Eikös vaan, identtinen logiikka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rokote estä kuolemista.
Jo viime kesänä oli uutinen siitä kuinka kahdesti rokotettuja kuoli Hämeenlinnassa.
Rokote ei siis estä edes sitä pahinta vaihtoehtoa.-
Viime kesänä myös Pihtiputaalla autokolarissa kuoli ihmisiä, vaikka turvavyöt olivat käytössä. Turvavyöt ei siis estä edes sitä pahinta vaihtoehtoa ja itse en ainakaan enää ikinä enää käytä täysp***a ja turhaa turvavyötä.
Eikös vaan, identtinen logiikka?
No ei ole identtinen, eikä sinne päinkään. Turvavyön käytöstä ei jää mitään jälkiä elimistöön.
Sitä paitsi tuolla logiikalla kenenkään ei pitäisi astua autoon sisälle koskaan enää, koska liikenteessä kuolee ihmisiä. Miksi siis niin moni ottaa rokotuksen, mutta silti autoilee? En oikeasti edes kysy tuota, mutta sinun logiikkaasi mukaillen.
-
ECDC:n tutkimus on virtaviivainen muiden asiaa sivuavien artikkelien ja median uutisoinnin kanssa. Sinulla sen sijaan on tästä täydellisen poikkeavaa tietoa. Voisitkos linkata sinne mainitsemallesi 'asiasivustolle', olisi mielenkiintoista vilkaista, miten siellä on asiaa käsitelty.