Korkeasti koulutettu: Olitko jo ekalla taitava?

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 19:28"]Ohiksena: Minä olin lapsena sekä matemaattisesti että kielellisesti tosi lahjakas. Minusta tuli keskinkertaisuus, enkä yliopistoon päässyt. Lukioiässä muut ottivat kiinni ja moni meni ohi. 
[/quote]

Minäkin olin ala-asteella tosi lahjakas, luokkani paras! Yläasteella tapahtui jotain ja en enää osannutkaan. Lukiossa osasin vielä vähemmän. Mitähän selityksiä tällekin on? Eikö aivojen muistitila riitä? Muistin kuitenkin päntänneeni ja päntänneeni.

Olin alaluokilla melko huono kuudenteen saakka. Jotenkin heräsin ja siitä saakka koulu on ollut minulle kuin leikkiä maisteriksi saakka. Olen ns ikuinen opiskelija. Kokoajan jotain menossa. En pyri täydellisyyteen vaa leikitellen

Olen aina ollut ns. hyvä koulussa. Ihan ekaluokilta asti.

Olin ala-asteella hyvä koulussa. Olin osannut kouluun mennessäni lukea ja kirjoittaa jo neljä vuotta ja osasin myös laskea hyvin. Minua pidettiin apuopettajana esim. matikan ja lukemaan- ja kirjoittamaanoppimistunneilla (80-luvulla). Toisaalta oli huono juttu, että olin niin hyvä, koska tylsistyin. Mitään lisätehtäviä minulle ei ollut ja aloin saada jälki-istuntoa tunneilla mölyämisestä enkä viitsinyt tehdä liian helppoja tehtäviä nätisti (hyvällä käsialalla ja kaikki välivaiheet näkyviin laittaen), jolloin minua arvosteltiin hutiloinnista. Yläaste meni huonosti, kun hengasin kavereiden kanssa ja ryyppäsin kaikki viikonloput. Mutta lukiossa taas innostuin koulusta, sain hyviä arvosanoja ja pääsin yliopistoon alalle, jolle halusin.

Olin ekalla ehkä hieman keskimääräistä parempi, mutta en nyt mikään ihmelapsi kumminkaan :D Myöhemmin ala-asteella olin hyvin keskiverto, hieman reilun kasi oli ala-asteen viimeisen todistuksen keskiarvo. Peruskoulun päättotodistuksessa keskiarvo oli jo sitten 9,3 ja lukion päättotodistuksessa 9,1 & ylioppilastodistuksessa 6 L:ää ja yksi M. En ole vielä valmistunut yliopistosta eli en ole korkeasti koulutettu, mutta opiskelen parhaillaan lääketieteellisessä.

Aloitin huipulta niin sanoakseni, siitä ei ollutkaan kuin yksi suunta: alaspäin. Kouluun mennessä olin lukenut sujuvasti jo lähes kaksi vuotta, osasin myös kirjoittaa ja laskea. Myös kädentaidot olivat jo hyvät. Menestyin siis hyvin, mutta aika tylsää oli kuunnella joiden tankkaamista.

Keskikoulun loppuun asti koulu sujui ihan hyvin, mutta lukiossa iski jossakin vaiheessa väsymys. Selvisin kyllä vuosi ja luokka -tahtiin, mutta numerot olisivat voineet olla parempiakin. Olin alisuoriutuja, mitä termiä ei tosin silloin vielä tunnettu samoin kuin ei kouluväsymystäkään.

Yliopistoon kuitenkin pääsin ensiyrittämällä. Alku oli vähän takkuista, mutta ehkä se oli tarpeen, sillä sitten alkoi taas pelittää. Ihan mukavat maisterinpareit sain ja töitä on riittänyt. Huippulahjakas en koskaan ollut, mutta sellainen tavallinenkin pulliainen pärjää, jos halua vain on. Kuuden ällän ylioppilaat itkivät järjen köyhyyttä, kun ei tentistä tullutkaan täysiä pisteitä. Me tavikset osasimme iloita jokaisets hyvästä tuloksesta.

Koulupsykologi olisi halunnut siirtää mut ykköseltä kolmoselle, koska oli sitä mieltä että opinnot ennen sitä olisivat täyttä ajanhukkaa. Äitini ei tosin suostunut, ja kaikki luokat kävin...

Olin ekaluokalla hyvä. Se johtui varmaan siitä, että olin toinen niistä ekaluokkalaisista, jotka jo osasivat lukea. Matikassakin olin hyvä. Koulumenestys jatkui muuten hyvänä, mutta yläasteen puolella tipahdin matikasta, siitä tuli tosi vaikeaa. Kirjoitin kuitenkin lukiossa viisi ällää ja valmistuin myöhemmin yliopistosta maisteriksi. Olen aina suhtautunut kaikkeen oppimiseen positiivisesti ja tiedonhaluisesti, myös paljon parjattuun ruotsiin.

Olin tosi kiinnostunut koulunkäynnistä ekaluokasta lähtien. Tykkäsin opiskella ja olla hyvä koulussa.

Opin ekaluokilla kaikki asiat nopeasti, mutta en ollut mikään nero. Ehkä minua kuvasi pikemminkin valtava uteliaisuus asiaan kuin asiaan. Esim. kun toisella luokalla saimme uskonnonkirjan, niin luin sen samana iltana kannesta kanteen. 

Koulu oli aina todella helppoa ja vähän tylsääkin. Mutta korkeakoulussa minusta sukiutui pahemman luokan alisuoriutuja, kun mitään opiskelurutiineja ei ollut. Luulen, että vähän huonommin peruskoulussa ja lukiossa pärjänneet tai lukemalla arvosanansa hankkineet pärjäävät todellisuudessa paljon paremmin.

Olen ollut ylä-asteelle asti huono oppimaan. Pääsin lukioon keskiarvolla 6,8. Löysin ammatin josta kiinnostuin, lääkäri. Aloin opiskelemaan ihan hulluna fysiikkaa, biologiaa, kemiaa, matikkaa ja tietenkin muita aineita, mutta pääpaino ensimmäisissä neljässä. Valmistuin saaden fysiikasta ja äikästä E, biologiasta, enkusta, kemiasta, terveystiedosta ja matikasta L. Pääsin lääkikseen ja nyt olen siinä kohtaa kun pitäisi valita erikoistumis ala.
Pointtini oli, että vaikka olisi kuinka huono koulussa, päättäväisyydellä pötkii pitkälle. Minulla oli lukion opettajat todella hyviä ja auttoivat paljon. Ei lukiossakaan aluksi fysiikka sujunut yhtään. Numerot menivät 9, 7,6,5,6.. Tsemppasin viimisiin kursseihin ja luin paljon YO-kokeeseen ja kaikki meni hyvin :) En sano että ihmiset ovat laiskoja ja siksi eivät pärjää, oppijoita on erilaisia.

Olin kyllä, opin itsestäni lukemaan 4-vuotiaana ja olin valtavan kiinnostunut asioista. Mutta kyllä se innostus koulussa kuoli äkkiä, 3. luokalla olin jo läpikyllästynyt kouluun, ja yläasteella homma tuntui vastenmieliseltä pakkolaitokselta josta lintsasin aina kuin voin ja kapinoin kaikin tavoin. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo olikin vain 6.4. Sillä kuitenkin siihen aikaan pääsi kotipaikkakunnallani lukioon, minne menin,  ja siellä aloin opiskella kunnolla taas, koska tiesin että haluan yliopistoon opiskelemaan. Kirjoitin 5 Laudaturia, ruotsista tuli vain C, ja pääsinkin yliopistoon ensimmäisenä vuonna kuin hain.

Ekalla oli helppoa, mutta koska en tehnyt läksyjä käytännössä ollenkaan, niin lukion päästötodistuksen keskiarvo olikin sitten 7.2.

En tehnyt läksyjä tai lukenut kokeisiin ala-asteella, yläasteella tai lukiossa.

Noh, siinä sitten pohdiskelin koulusta päästyäni, että mitäs nytten. Yhtäkkiä ymmärsin, että haluan yliopistoon. En koskaan edes ajatellut, että menisin ammattikorkeakouluun, sillä en kokenut käytännönläheistä toimintaa omakseni. Niimpä hain, pääsin sisään ja opiskelen valtiotieteellisessä erinomaisin arvosanoin kovalla tahdilla. Tavoitteena on tohtorin tutkinto.

Vinkkinä muille: lukekaa koko koulutaipaleenne ajan, mutta älkää liikaa. Jättäkää panoksia yliopistoon, sillä kuten yllä joku totesi, yliopistossa moni ei enää opiskele täysillä. Tällöin omat erinomaiset arvosanasi erottuvat eduksesi muun muassa työnhaussa. Niitä kannattaa silloin korostaa.

Olin taitava alaluokilla, mutten ensimmäisenä vuonna. Opin lukemaan vasta lopussa ja en jaksanut keskittyä, mutta luultavasti johtuu siitä kun menin jo 6-vuotiaana kouluun

Olin ala-asteen seiskan tai kasin oppilas, opin lukemaan aika hitaasti ja ulkoa oppiminen on minulle todella haastavaa. Kirjoituksissa oli useampi aine, joista pääsin juuri ja juuri läpi. Nyt teen väitöskirjaa, ja vasta yliopistossa olen saanut parhaimpia arvosanoja. En muista koko peruskouluaikana saaneeni yhtään kymppiä. Edelleenkään ei ole helppoa muistaa artikkeleiden kirjoittajien nimiä, tai tarkkoja yksityiskohtia ulkoa, mutta nyt on tärkeämpää, että osaa yhdistää asioita toisiinsa ja nimet, yksityiskohdat ym. voi tarkistaa jostakin. Kieletkin sujuvat paremmin kun lukee mielenkiintoisista asioista ja kirjoittaa artikkeleita englanniksi, sanakokeista en varmaan vieläkään saisi hyviä arvosanoja jos pitäisi opetella kymmenittäin tuntemattomia sanoja ulkoa.

Mä olin alaluokilla aivan toivoton: olin siis tukiopetuksessa, en jaksanut keskittyä, eikä vaan tullut mieleen, että johnkin kokeeseen pitäisi lukea..... Lukion keskiarvo yli ysin E:n paperit (kohtalaiset siis) ja nyt olen korkeakouluttautunut, toisin sanoen olen koulutaidoissa tosi hyvä. Ala-asteen opettaja tapasi mut luokkakokouksessa ja oli selvästi epäuskoinen, kun vuorollani kerroin, mikä olen koulutukseltani. 

Tähän saattaa vaikuttaa se, että en ala-asteella viihtynyt koulussa, enkä pitänyt opettajastamme. 

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 00:17"]

Olin lahjakas lapsi, luokan parhaita ala- ja yläasteella tekemättä oikeastaan muuta kuin silmäilemällä kirjat ennen tunteja. 9 vuotta oli ihan saatanan tylsää. Pääsin heittämällä paikkakunnan parhaimpiin lukioihin, siellä olinkin sit keskinkertainen. Yliopistoon pääsin, mutta siinä vaiheessa teki kyllä tiukkaa... Ensimmäinen vuosi meni pohjamudissa, toka, keskiverron alapäässä, sit pikkuhiljaa parani ja tein maisterin, hyvillä arvosanoilla, ja varmaan sieltä paremmasta päästä. Lukemaan ja opiskelemaan opin vasta yliopistossa, sitä ennen kun ei tarvinnut tehdä mitään menestyksen eteen.

Nyt maisterin paperit hallussa (ekonomisti) ja nousujohteisella uralla. Vielä toki tekee tiukkaa se että joskus pitää oikeesti tehdäkin jotain... Luokan tai parin hyppääminen ala-asteella olisi kyllä varmaan ollut minun kohdallani hyvä juttu, ei olisi tottunut pienestä pitäen siihen harhaluuloon ettei tarvitse tehdä työtä menestyksen eteen. 

[/quote]

Mulla sama juttu... Yo:ssa tulokset koko ajan parantuneet kun olen oppinut tekemään töitä. :-)