Puolison raivarit - miten reagoitte?

Ei ole mitään kokemusta raivoamisesta. Sun kuvailema ainakin kuulostaa epänormaalilta.

Ex-mieheni oli pahimmillaan aivan sekopää raivohullu. Jaksoin siihen asti kunnes kävi käsiksi. Minusta herätyskellojen pitää soittaa viimeistään siinä kohtaa kun tullaan raivoamaan nenä nenää vasten niin että sylki lentää, vaikka toinen on aivan rauhallinen.

Minulla raivoava mies..juu en tiedä miten loppuisi raivarit. Harmittaa eniten lasten puolesta.

Nyt se ämmä joko hoitoon tai kuriin. Kolmas vaihtohtoehto on se että pakkaat sen kamat nätisti ja vaihdatat lukot.

Toi on väkivaltaa sua ja lapsia kohtaan ja akka kävelemään jos ei kaksi ekaa vaihtoehtoa käy.

Hei. Minä olen ollut se raivoava osapuoli suhteessa. Jokuhan sillä vaimolla nyt on pielessä, kun tuolla lailla menee hermot. En tiedä, mikä teillä on raivareiden laukaisija, mutta hyvä että yrität tehdä asialle jotain.

Joskushan on niin, että lapsen saaminen voi laukaista esim. psykoosin, tai voihan pelkkä väsymyskin tehdä tuollaista. Ehkä vaimolla voi olla myös käsittelemättömiä traumoja, jotka lapsen saaminen on nostanut pinnalle. Näin jälkikäteen kun katson elämääni taaksepäin, mietin tällaisia asioita:

Siinä tunnemyrskyn kourissa ei auta, kun toinen on tyynenä vieressä, ja pyytää rauhottumaan. Ainakin minulla se on kuin lisäisi vettä myllyyn, kun tuntuu ettei toista kiinnosta pätkääkään... Olisi hyvä keksiä joku keino niistä tilanteista yli pääsemiseen. Mun mielestä on tärkeää, että kerrot vaimolle, että kuulet hänen hädän ja otat vakavasti (mulle siis olisi tärkeää ainakin).

Normaaliahan tuo ei ole, mutta älä missään nimessä  ainakaan mene syyttelemään vaimoa, varsinkaan silloin kun tilanne on päällä. Omasta kokemuksesta siis sanon, että reagoimattomuus on pahinta - joko lähdet huutamiseen mukaan, tai otat ymmärtäväisen kannan, mutta älä vaikuta tunteettomalta.

Vaikeaksihan tilanteen tekee, kun lapsia on kuuntelemassa. Mun mielestä sun kannattaa jutella vaimon kanssa asiasta jonain hyvänä hetkenä ja ottaa sellainen lähestymistapa, että tässä ollaan nyt yhdessä ja tämä on molempien ongelma. Kysy, mikä vaimoa ahdistaa. Mitä hän haluaa? Etsikää keinoja, ettei lapsen tarvitsisi enää kuunnella tuota. Ottakaa aikaa jutella asiat halki ja LAITA VAIMO NUKKUMAAN JOS SE EI ITSE MENE, ja hoida sillä aikaa lasta. Se on erittäin erittäin tärkeää!

Jos on liian vaikeaa, niin suosittelen myös avun hakemista ulkopuolelta. :)

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:45"]Ei ole mitään kokemusta raivoamisesta. Sun kuvailema ainakin kuulostaa epänormaalilta.
[/quote]

Kyllä, asiat joista itsellä ei ole kokemusta, ovat epänormaaleja.

Itse kysymykseen. On kokemusta ja sen kanssa voi elää kun oppii itse vetämään oikeista naruista. Oma mieheni veteli stressaantuneena raivareita ja hänen kanssaan toimi se, että en lähtenyt hommaan mukaan, puhuin rauhallisesti ja kysyin, mistä homma oikeasti puristaa. Lopputuloksena pääsimme siihen, että kun hän hermostuu, tilanne on ohi muutamassa minuutissa eikä volyymi enää nouse samaan tapaan.

Me ollaan kaikki erilaisia ja reagoidaan eri tavalla. Uskon että se johtuu oman perheen malleista ja entisistä suhteista. Aina voi oppia uutta, jos on kärsivällinen ja ovela opettaja ;) onnea matkaan! Jos siis koet, että suhteenne ja perheenne on prosessin arvoinen.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:51"]Nyt se ämmä joko hoitoon tai kuriin. Kolmas vaihtohtoehto on se että pakkaat sen kamat nätisti ja vaihdatat lukot.

Toi on väkivaltaa sua ja lapsia kohtaan ja akka kävelemään jos ei kaksi ekaa vaihtoehtoa käy.
[/quote]Ei näe itsessään mitään vikaa, vaan syy on kuulemma minussa. Mutta itselleni ero on aivan vihoviimeinen vaihtoehto. Yritän tässä vain selvitellä, kuinka yleistä uupuneiden äitien raivoaminen on. Ja millaista. Määrittäminen auttaisi ehkä itseäni asettumaan entistä paremmin tilanteiden yläpuolelle ja pysymään viilipyttynä. Ap

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:51"]Nyt se ämmä joko hoitoon tai kuriin. Kolmas vaihtohtoehto on se että pakkaat sen kamat nätisti ja vaihdatat lukot. Toi on väkivaltaa sua ja lapsia kohtaan ja akka kävelemään jos ei kaksi ekaa vaihtoehtoa käy. [/quote]Ei näe itsessään mitään vikaa, vaan syy on kuulemma minussa. Mutta itselleni ero on aivan vihoviimeinen vaihtoehto. Yritän tässä vain selvitellä, kuinka yleistä uupuneiden äitien raivoaminen on. Ja millaista. Määrittäminen auttaisi ehkä itseäni asettumaan entistä paremmin tilanteiden yläpuolelle ja pysymään viilipyttynä. Ap

[/quote]

Onko jo ennen lapsia ollut "ongelmallinen"?

Vie se hoitoon. Ei toi ole normaalia. Äläkä ainakaan itse provosoidu, sitähän se haluaa.

Aikuinen jos saa itkupotkuraivareita, niin ei ole normaalia, oli sitten miehestä taikka naisesta kyse.

Ylös

Loppumaan se pitää saada. Kotona pitäisi olla rauha vanhempien kesken. Puolisosi pitäisi oppia kanavoimaan negatiiviset tunteensa muutoin kuin raivoamalla. Raivoaminen on hirveän itsekästä eikä johda mihinkään hyvään. Hakekaa ammattiapua.

Minä olin tuollainen kun lapset oli pieniä ja olin kotiäitinä. Miehen työmatkustelu ärsytti, kotona olo ärsytti, oma itsetunto nollassa..

onko ap:lakin pieniä lapsia? Ehkä vaimosi on väsynyt?

Kuule anna sen nukkua päiväunet ja lapset hoitoon. Moni nainen raivoaa pelkästään siitä et ovat väsyneitä ja mies ei auta kotitöissä saatika et antaisi vaimon nukkua. Aloita kuule ihan noista ja sitten vasta etsiä syytä syvemmältä.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:51"]Nyt se ämmä joko hoitoon tai kuriin. Kolmas vaihtohtoehto on se että pakkaat sen kamat nätisti ja vaihdatat lukot. Toi on väkivaltaa sua ja lapsia kohtaan ja akka kävelemään jos ei kaksi ekaa vaihtoehtoa käy. [/quote]Ei näe itsessään mitään vikaa, vaan syy on kuulemma minussa. Mutta itselleni ero on aivan vihoviimeinen vaihtoehto. Yritän tässä vain selvitellä, kuinka yleistä uupuneiden äitien raivoaminen on. Ja millaista. Määrittäminen auttaisi ehkä itseäni asettumaan entistä paremmin tilanteiden yläpuolelle ja pysymään viilipyttynä. Ap

[/quote]

Vierailija 6 tässä vielä... Raivoamista joillakin on, olen siitä muiltakin kuullut. Eli se saattaa kyllä kuulua asiaan, mutta normaalia se ei ole, eikä sitä tarvitse sietää.

Mikähän teillä on raivareiden syy? Musta kuulostaa siltä, että teillä on aika huonot lähtökohdat keskustelulle, jos vaimo syyttää sinua, eikä näe itsessään vikaa. Mikä sun mielestäsi on vialla? Miten tilanne on päässyt tuohon pisteeseen? Oletko itse valmis keskusteluun?

Meillä oli valitettavasti niin, että vaikka minä olin syyllinen raivoamiseen, masennuksineni ja väsymyksineni, mies oli syyllinen moneen muuhun juttuun. Hänen kanssaan ei esim. voinut keskustella mistään, hän valehteli, oli alkoholisoitunut ja mielenterveysongelmainen (eikä myöntänyt saatikka hoitanut näitä vaivojaan), ei hoitanut lapsia, ei pitänyt raha-asioista huolta, huiteli missä huvitti, ei ottanut ylipäätään mistään vastuuta. Ulkopuolisille esitti hyvää miestä ja isää, ja minä yksin yritin pitää kaiken kasassa. Keneltäkään en kehdannut apua pyytää, kun "hänhän on niin mainio ja huolehtiva isä ja mies", ja mies syyllisti mua, että kaikki on mun vikani ja en jaksa tarpeeksi. Minä vaan yritin masentuneena ja väsyneenä ja aivan yksin hoitaa kaiken, ja sitten tuli ne raivarit...

Tuossa vaiheessa voi asiat olla jo pahoin pielessä ja tavalla tai toisella ne täytyy saada hoidettua.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:57"][quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:45"]Ei ole mitään kokemusta raivoamisesta. Sun kuvailema ainakin kuulostaa epänormaalilta.
[/quote]

Kyllä, asiat joista itsellä ei ole kokemusta, ovat epänormaaleja.

Itse kysymykseen. On kokemusta ja sen kanssa voi elää kun oppii itse vetämään oikeista naruista. Oma mieheni veteli stressaantuneena raivareita ja hänen kanssaan toimi se, että en lähtenyt hommaan mukaan, puhuin rauhallisesti ja kysyin, mistä homma oikeasti puristaa. Lopputuloksena pääsimme siihen, että kun hän hermostuu, tilanne on ohi muutamassa minuutissa eikä volyymi enää nouse samaan tapaan.

Me ollaan kaikki erilaisia ja reagoidaan eri tavalla. Uskon että se johtuu oman perheen malleista ja entisistä suhteista. Aina voi oppia uutta, jos on kärsivällinen ja ovela opettaja ;) onnea matkaan! Jos siis koet, että suhteenne ja perheenne on prosessin arvoinen.
[/quote]Koen ehdottomasti! Minustakin oma maltti on ehdottomasti säilytettävä. Kutosen ehdottama "mukana raivoaminen" johtaa meidän tapauksessamme äärimmäisen repiviin riitoihin, eikä siten tule kysymykseen. Ap

23 - olipa hyvä analyysi! En voi olla kysymättä, mitä teoksia erityisesti suosittelet tilanteen ratkomiseen. Kiinnostaa!

Omassa lapsuudenkodissani ei saanut osoittaa negatiivisia tunteita, tai olla mitään mieltä oikeastaan mistään, ja seuraukset näyttävät olevan juuri kuvaamasi kaltaiset. Itseäkin harmittaa kovasti, kaikkien puolesta, kun padotut tunteet ajoittain vyöryvät esiin. Jälkikäteen ei edes kunnolla muista, mitä kaikkea suutuspäissään on tullut vuodatettua, ja purettua toisiin.

En osaa antaa ap:lle hyviä vinkkejä 23:n jo antamien lisäksi. On oikeastaan ihan sama, mitä teet, koska muutoksen täytyisi lähteä vaimosta itsestään. Mitäs jos kysyisit häneltä rauhallisena hetkenä, näkeekö hän lapsuuden kokemukset yhtenä syynä käytökseensä. Hänelle voisi sanoa, ettet itse osaa auttaa, mutta tuet häntä kaikin tavoin, jos hän katsoo, että ulkopuolinen apu auttaisi. Ulkopuolinen apu voisi olla myös tuota kirjallisuuteen tutustumista. Älä vähättele (miten sinäkään, edes tuolla historialla nyt noin voimakkaasti voit hermostua) tai selitä kaikkea vaimon käytöstä lapsuudella, se on vähän kuin joka hermostumisen laittaisi kuukautisten piikkiin (ärsyttävää!!). Ei tarvitse analysoida ylipäätään, yritä ymmärtää ja antaa anteeksi, pyydä ettei hän purkaisi pahaa oloaan sinuun ja lapseen, anna hellästi ymmärtää, ettei käytös voi jatkua ennallaan. Jotain sen suuntaista, kun tilanne on rauhallinen.

Toivon teille (ja meille) edistymistä asiassa.

Itse jos saan hepuleita niin sanon miehelle että johtuu siitä että olen väsynyt. Pyydän että auttaisi enemmän mua. Mies taas kieltää asian ettei se siitä johdu koska ei halua auttaa. Näin se menee monella muillakin, kun pitää etsiä kaikkia mailman traumoja ja terapiaa vaimolle. Kun mitenkään mahdollista ei ole auttaa toista. Siitä avusta on hyvä aloittaa ja antaa toisen nukkua tarpeeksi. 38

Kuten sanoin vaimo on uupunut ja raivoaa siksi. Meillä on pieniä lapsia ja käytännössä olematon turvaverkosto. Vaimon mielestä vastuut kasaantuvat kotona liiaksi hänelle, mistä olen kyllä vahvasti eri mieltä. Ap

Kyllä sen kumppanin voi raahata terapiaan. Joko menette YHDESSÄ etkä syyttäisi vain toista.

Kyllä sinun pitää myös ymmärtää ettei sinun kanta ole ainoa oikea ja yhteistä elämää sovelletaan yhdessä, ei vain niin että alistaa toisen oman halun alle. En minäkään menisi "hoitoon" koska mies niin sanoo. Miksi se vika olisi naisen? Entä jos se on enempi sinun syytä jos elämä ei toimi? Se että sinulla on neutraalimpi ote asioihin ja naisesi räiskähtää samantien ei ole NAISEN ongelma sekään.

Sinä saatat tässä kirjoitellessasi liioitella ja suurennella asioita. Kukapa sen tietää? Sinä sanot oman kantasi, mitä jos näyttäisit emännälle tämän ketjun niin saadaan se TOINENKIN näkökulma!

Itse olen tulta ja tuppuraa. Naapurissa taas elää kuiskuttelija. En voi käsittää tuota naapurin tapaa kasvattaa, hän tuntee samoin. Mikä olisikaan tilanne jos oma kumppani olisi sellainen täysin erilainen?

Minun maailmaan ääntä mahtuu! On ihanaa kun voi välillä huutaa. Suosittelen sitä sinulle!

Jos elämä kumppanin kanssa on vaikeaa, eikä se tollo TEE KUTEN SINÄ TAHDOT, niin kyllä te MOLEMMAT tarvitsette sitä terapiaa. Älä ole tuollainen omalle kumppanillesi. Sääli.

Minulla oli raivova mies. Heitteli tavaroita ja sätti, välillä kävi päälle.

Onneksi älysin lähteä, ennen kuin hankittiin lapsia.