Lue keskustelun säännöt.
Elämä soljuu ohitse...
04.03.2015 |
Mitä tehdä kun tuntuu, että elämä menee ohi. Ollut tämä tunne jo vuosia ja aiheuttaa ihan järjetöntä ahdistusta. Kaikki näkemättömat auringon nousut ja laskut, ihmiset joita ei koskaan tavannut...
Tunne ajaa johonkin järjettömyyteen. Joku päivä kupla puhkeaa ja hyppään base hypyn ilman varjoa.
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elä. Nouse katsomaan auringonnousua ja katso auringonlaskua. Tapaa ihmisiä. Tee joka päivä vähintään yksi asia, josta pidät. Älä siirrä asioita huomiseen, jos voit tehdä ne jo tänään. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää, joten on syytä elää tässä ja nyt. Ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa.
Mutta miksi on niin vaikea odottaa tulevaa sen sijaan että märehtii tekemättömiä asioita menneisyydestä? En edes tiedä mitkä asiat tekis mut onnelliseksi ja olis tyydyttäviä. Onko tämä joku identiteettikriisi? Mä en pysty edes perhettä perustamaan kun ajattelen sen sitovan liikaa niiltä asioilta joita kaipaan mutta joita en vielä tiedä tarvitsevani.
Minkä ikäisenä ihmisen kuulus tuntea ja tunnistaa itsensä? Oon 35 ja vieraannun joka vuosi enemmän itsestäni.
Toi tunne on osa aikuistumista, vanhenemista. Sitä tajuaa, että elämä ei loppujen lopuksi olekaan mitään kovin kummallista. Huippuhetket harvenee ja pitää oppia olemaan iloinen siitä, että on työ, jolla maksaa laskut ja ostaa joskus parempaa ruokaa ja ehkä harrastaa jotain mukavaa. Tosi onnekas olet, jos voit jakaa tämän arkipäiväisyyden jonkun toisen ihmisen kanssa, sellaisen jolle olet tärkeä ja joka on sinulle.
Tunnistan tekstistä itseni. Surullista mutta minut nosti pinnalle salarakas. Päätin elää hetkessä..parisuhteeni on seksitön..en voi loppuelämää olla ilman, seksin lisäksi sain paljon muuta. Sain elämän janon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun hiffaa, ettei elämä ole sen kummempaa kuin on, läväyttää base hypyn: tyylillä ja varjon kera!
En ole AP, mutta samat on tuntemukset, ja minua tuollaiset "elä hetkessä"-tyyppiset neuvot ahdistaa vaan enemmän. Tässä hetkessä en osaa elää elämää jota haluan, koska minulla ei ole aavistustakaan, mitä haluan. Jokainen valinta ja päätös tarkoittaa tuhansien muiden vaihtoehtojen hylkäämistä ja tilaisuuksien menettämistä, mistä tunnen syyllisyyttä. Pelkään, että ikään kuin halveksun elämää ja olen kiittämätön, koska hukkaan niin monia hienoja mahdollisuuksia, kun en niihin tajua tai osaa tarttua. Onko sittenkään hyvä näin? Voi kunpa joku kertoisi, miten saisin elämästä kaiken irti, eikä tarvisi vaan ajelehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole AP, mutta samat on tuntemukset, ja minua tuollaiset "elä hetkessä"-tyyppiset neuvot ahdistaa vaan enemmän. Tässä hetkessä en osaa elää elämää jota haluan, koska minulla ei ole aavistustakaan, mitä haluan. Jokainen valinta ja päätös tarkoittaa tuhansien muiden vaihtoehtojen hylkäämistä ja tilaisuuksien menettämistä, mistä tunnen syyllisyyttä. Pelkään, että ikään kuin halveksun elämää ja olen kiittämätön, koska hukkaan niin monia hienoja mahdollisuuksia, kun en niihin tajua tai osaa tarttua. Onko sittenkään hyvä näin? Voi kunpa joku kertoisi, miten saisin elämästä kaiken irti, eikä tarvisi vaan ajelehtia.
Tarkoittaako tämä siis, etten ole ainoa joka tuntee näin? Helpotus sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kylläpä 9/10 sanoi asian hyvin. Olen 38 ja koko ajan tuska kasvaa siitä, mitä tällä elämällä pitäisi tehdä. Olisiko lisää hyviä ajatuksia? en ole ap.
Itsekin olen 35-vuotias nainen ja löysin aamulla tällaisen jutun, joka helpotti oloani, vaikka kertookin vähän vanhemmasta ihmisestä: http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/asiantuntijat/terveys/mista_apua_kun_mikaan_ei_enaa_innosta
PS. Ap, tämä ajanjakso jota nyt elämme näyttää syövän elämisen mahdollisuuksia, mutta pahempaa on kuitenkin vieraantua itsestään ja tehdä niin kuin muut käskee. Yhteiskunnallinen ilmapiiri on tosi kova. Paras kaverinikin masentui juuri ensikerran elämässään, vaikka oli siihen mennessä aina ollut vahva, reipas ja harras uskovainen, saaden uskonnosta voimaa. Elämä menee ohi, kun et uskalla olla oma itsesi. Itse olen kerännyt järjettömän pitkän CV:n kaikenlaisista töistä 20 vuoden aikana ja siltikään ei löydy kunnollisia töitä, joten alan nyt elämään enemmän itselleni - kävi miten kävi - meillä on vain yksi elämä. Ei ole enää aikaa varmistella ja pyllistellä toisille, kun ei siitäkään näytä hyötyä olleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi alapeukut? Ei kai tämä mikään mielipideasia ole tämä ihmisen tuntemus omassa elämässään?
Ei se haittaa. Soljukoon vaan ohitse. Kaikkien tartte jotain sankareita olla. Elämä on itsearvoisesti yhtä arvokasta, oli se kenen elämää tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 18:02"]
Mutta miksi on niin vaikea odottaa tulevaa sen sijaan että märehtii tekemättömiä asioita menneisyydestä? En edes tiedä mitkä asiat tekis mut onnelliseksi ja olis tyydyttäviä. Onko tämä joku identiteettikriisi? Mä en pysty edes perhettä perustamaan kun ajattelen sen sitovan liikaa niiltä asioilta joita kaipaan mutta joita en vielä tiedä tarvitsevani. Minkä ikäisenä ihmisen kuulus tuntea ja tunnistaa itsensä? Oon 35 ja vieraannun joka vuosi enemmän itsestäni.
[/quote]
Millaisia ne menneisyytesi tekemättömät asiat ovat? Voisiko niistä ainakin osan tehdä vielä nyt? Ei tietenkään voi pyytää anteeksii hmiseltä, joka on jo kuollut, mutta voi käydä hänen haudallaan pyytämässä tai jos se ei ole mahdollista, niin sytyttää hänelle kynttilän ja pyytää. Moni asia on kuitenkin mahdollista vielä 35-vuotiaanakin.
Voi tuo olla ikäkriisikin. Mä mietin hieman yli kolmekymppisenä, että tätäkö mun elämäni tulee loppuun asti olemaan. Oli lapsi, oli mies, oli työpaikka, mutta elämästä puuttui ilo. Arkista puurtamista pienellä palkalla. Sitten tuli avioero. Mies löysi toisen ja minä jäin lapsen kanssa yksin. Pian tämän jälkeen sairastuin. En kuolettavasti, mutta vähitellen invalidisoivasti. Olin varma, että kaikki elämäni hyvät asiat lasta lukuunottamatta oli takanapäin. Vaan olin väärässä. Kun jouduin kuntoutukseen ja kouluttautumaan uuteen ammattiin, huomasin heti, että tässä hommassahan mä olen tosi hyvä. Olin aina haikaillut asioita, joihin taitoni ja kykyni eivät olisi riittäneet. Mutta nyt tiesinkin, mikä on mun juttu. Lapsi kasvoi, sain valmistuttuani mieluisan työpaikan, etenin uralla eikä enää tarvinnut kituuttaa rahankaan takia. Sain unelmieni kodin, matkustelimme lapseni kanssa, nautimme elämästä. Nyt lapsi on muuttamassa jo omilleen ja mulla on sata suunnitelmaa, mitä haluan vielä tehdä.
Ap tietää mitä haluaa, mutta ei uskalla uskoa omaan juttuunsa niin paljon, että lähtisi riskillä toteuttamaan sitä. Nykytila on sentään tuttua ja turvallista.
Jokatapauksessa kaikki asiat voi epäonnistua eikä oikeastaan mikään ole varmaa, joten kannattaa tehdä sitä mikä tulee luonnostaan. (Kunhan Ap luottaa tuntemuksiinsa ja lopettaa mm. kauhuskenaarioiden lukemisen lehdistä).
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 18:10"]
En ole AP, mutta samat on tuntemukset, ja minua tuollaiset "elä hetkessä"-tyyppiset neuvot ahdistaa vaan enemmän. Tässä hetkessä en osaa elää elämää jota haluan, koska minulla ei ole aavistustakaan, mitä haluan. Jokainen valinta ja päätös tarkoittaa tuhansien muiden vaihtoehtojen hylkäämistä ja tilaisuuksien menettämistä, mistä tunnen syyllisyyttä. Pelkään, että ikään kuin halveksun elämää ja olen kiittämätön, koska hukkaan niin monia hienoja mahdollisuuksia, kun en niihin tajua tai osaa tarttua. Onko sittenkään hyvä näin? Voi kunpa joku kertoisi, miten saisin elämästä kaiken irti, eikä tarvisi vaan ajelehtia.
[/quote]
Mutta jos et mitään valitse ja päätä, et saa ja koe yhtään mitään. Silloin elämä todellakin lipuu vain ohitse ja tulee päivä, jolloin on liian myöhäistä. Kaikissa valinnoissa ja päätöksissä on riskinsä, mutta vain riskejä ottamalla voi saavuttaa asioita, joita haluaa. Kokeile edes jotain sen sijaan, että passiivisena odotat jotain, jota itsekään et tiedä.
Hyvin tuttu tunne, aloittaja. Hyvin tuttu. Kuitenkin ole kiitollinen siitä tunteesta, joka sulla on, koska se on sun mielen keino osoittaa sulle, että sun on muutettava jotakin. Mietipä kaikkia niitä ihmisiä, jotka ei ikinä tunne tuota tunnetta ja elää elämänsä siinä valheellisen tyytyväisyyden (joka tosiasiassa onkin pitkästymistä, puutumista ja tottumusta) kuplassa. Toi tunne on arvokas, koska se on sellanen varoituskello siitä, että nyt pitää muuttaa jotain.
Muutoksen ei tarvi olla iso. Ite oon saanut apua tohon tunteeseen tekemällä jtn, mitä oon halunnu jo pitkään tehdä. Kun toi tunne tuli viimeks tosi ahdistavana noin puoli vuotta sitten, aloin nauttimaan elämästä enemmän - ihan pikkujutuista. Teekupposista, rakkaista ihmisistä, auringosta, sadepisaroista, musiikista, autoilusta... tuon avulla aloin kokea elämän taas ihmeellisenä. Niin huuhaalta kuin se kuulostaakin, mieti sinua! Olet ainutlaatuinen, älykäs ihmisapina täällä linnunradan nurkalla, ainutlaatuisen kauniilla ja ihmeellisellä planeetalla. Elämä itsessään on aika ihmeellistä.
Olin myös jo pitkään halunnut oppia soittamaan jotakin soitinta ja oppia enemmän tähtitiedettä. Niinpä ostin kitaran, nyt puoli vuotta myöhemmin soittelen jo rutiinilla :) uuden taidon oppiminen toi valtavasti iloa. Menin myös ursan tähtitieteen kurssille, nyt olen onnellinen kaukoputken ja tähtikiikareiden omistaja. Pari kertaa viikossa kiipeän läheiselle kukkulalle etsimään tähtikuvioita tai vain ihailemaan yötaivasta.
Tuli romaani, mutta pointtini on se, että katso elämää tarkemmin. Se on hauskaa, kaunista, ihmeellistä. Muutos voi olla myös iso. Voit muuttaa koko elämäsi täysin. Itse muutan heinäkuussa Tongalle vuodeksi tekemään duunia erään tutun tutun tutun kissan kaiman orpokotiin. Tarjoutui mahdollisuus, tartuin siihen. Elämme vain kerran. Mä haluan että mun elämä on ainutlaatuinen, ja voin kuolla tyytyväisenä miettien kaikkia asioita joita olen kokenut, oppinut, nähnyt ja tehnyt. Tsemppiä ja anteeksi romaanista :)
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 18:43"]Ap tietää mitä haluaa, mutta ei uskalla uskoa omaan juttuunsa niin paljon, että lähtisi riskillä toteuttamaan sitä. Nykytila on sentään tuttua ja turvallista.
Jokatapauksessa kaikki asiat voi epäonnistua eikä oikeastaan mikään ole varmaa, joten kannattaa tehdä sitä mikä tulee luonnostaan. (Kunhan Ap luottaa tuntemuksiinsa ja lopettaa mm. kauhuskenaarioiden lukemisen lehdistä).
[/quote]
Ei AP itseasiassa tiedä mitä haluaa, siksi valintojen teko on vaikeaa. Olen aina tiennyt mitä EN halua. Eli pääsen kyllä tavallaan pois tilanteista mutta ratkaisua tehdessä ei tiedä pahennanko tilannetta vai ratkaisenko se. Olis niin helppo kun menis jotain kohti sen sijaan et pois jonkin luota. Ymmärrättekö?
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 18:03"]Tunnistan tekstistä itseni. Surullista mutta minut nosti pinnalle salarakas. Päätin elää hetkessä..parisuhteeni on seksitön..en voi loppuelämää olla ilman, seksin lisäksi sain paljon muuta. Sain elämän janon.
[/quote]
Hienoa että sait itsesi pinnalle. En jotenkin haluaisi lähteä etsimään elämääni pettämisistä, toivon että se tyytyväisyys ja onni ei riippuisi yhdestäkään ihmisestä :/. En siltikään moralisoi ratkaisustasi vaikka näin sanoinkin.
:(