Voimat loppu - Mies vei ne...

Ap täältä vertaistukea - muistan kuinka monta vuotta vakuutin itselleni että "mutta kun siinä on se ihana puoli, ei se kaiken aikaa kamala ole" ja annoin anteeksi ja ymmärsin jne. Mutta olet riippuvainen ja niin olin minäkin, etkä enää ajattele selkeästi. Tuo EI ole suhde jossa pitää pysyä eikä parisuhde jota voi enää hoitaa. Siinä ei ole mitään mitä sinä voisit tehdä, et voi tehdä niitä asioita hänen puolestaan etkä muuttaa häntä etkä pakottaa häntä. Ja yksin et voi pitää liittoa kasassa. Mieti ja kuvittele valmiiksi se hetki kun tajuat että olet loppu, että näin ei voi jatkua, että sinun on pelastauduttava. Se hetki tulee voin sanoa kokemuksesta. Silloin lähde äläkä palaa. Älä enää tapaa äläkä suostu edes "väliaikaisesti" yöpymään samassa, älä mene yhdessä "setvimään tavaroitasi" tai "keskustelemaan" - ne kaikki ovat yrityksiä saada sinut jälleen kerran takaisin siihen verkkoon. Kun lähdet, lähde äläkä palaa. Ainoa keino päästä riippuvuudesta on täysi vierotus.

Jos sitten vuoden kuluttua olet vilpittömästi sitä mieltä että se olikin virhe, vapaasti siitä vaan... enpä usko että siinä vaiheessa tuntuu siltä. En ole ikinä ollut niin helpottunut ja vapaa ja onnellinen enkä ole hetkeäkään katunut.

Jos ap olisi normaali ihminen niin olisi kävellyt suhteesta ja tehnyt miehen lapsesta perusteellisen ja seikkaperäisen lastensuojeluilmoituksen ja ottanut yhteyttä miehensä eX:ään ja tarjonnut tukeaan mahdolliseen huoltajuus/tapaamiskiistaan. Ap taitaa kuitenkin olla vittumainen vässykkä joka antaa viattoman lapsenkin kärsiä koska hän itsekin "kärsii" suhteessaan jossa häntä ei kuitenkaan pidä muut kuin hän itse. 

Minunkin mies on todella pahantuulinen, jos sen herättää osaa olla ihan yhtä ilkeä, kuin tuo sun.. Suuttuu pienimmistäkin asioista, mutta ei oikeasti tarkoita mitä sanoo, ollaan mekin parikertaa erottu, mut hyvin äkkiä palattu. Kuulostaa tuo sun tilanne muutenkin tutulta, on toki myös hyviä hetkiä ja niiden.takia jaksaa eteenpäin. Kannattaa yrittää puhua.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 09:21"]Ja miehen pyyntö (puhuimme puhelimessa klo 22) meni siis näin: "Meen nyt nukkumaan, mut tuu herättään jos tuut kotiin ennen klo 24".

Omasta mielestäni kotiuduin ennen ko. kellonaikaa, enkä vaan jotenkin osaa aavistaa noiden reaktioiden voimaa. Siis 10 min. aikaisemminko olisi sitten ollut ihan ok herättää?

Mies heittää usein peliin myös ns. ajatustenlukuleikin. Että "Kylhän sä nyt tiesit ton, et noin käy, älä huijaa, tahallas mus kiusasit". No EN EN ja EN! Yritän tehdä kuten pyytää. Mutta sitten kun on jo se "Kylmä p*ska", niin alkaa jo olla vaikeampaa miellyttää.

Ja tosiaan, meillä on neliöitä n. 300 m2, joten hiukka tuo hipsiminen kestää (päällysvaatteet heitin pois välissä, itse asiassa ihan miestä miellyttääkseni, ymmärtänette), mutta se ei ole asian pointti.

AP
[/quote]

Onko sulla omia aivoja ollenkaan?

55, sama kokemus, t. 69 ja ap:lle: minunkin ex oli parhaimmillaan älykäs, hurmaava, osaava, kätevä, huumorintajuinen, kultturelli, jne.jne. ... se vain ei riittänyt siihen ettei se henkinen väkivalta olisi melkein vienyt minulta mielenterveyden. Onneksi, onneksi, onneksi se on nyt ohi (voisin vajota polvilleni ja suudella OMAN kotini lattiaa pelkästä helpotuksesta)

Sitten kun saatte lapsia niin nukkukaa perhepedissä. Ei käy yöt tylsiksi.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 11:03"]

Oikeastaan ainoa keino sinun on erota tuosta miehestä, jos haluat elää vähänkään ihmisarvoista elämää. Mitä joku edes näkee tuollaisessa miehessä?

[/quote]

Tuollainen mies osaa todella olla se aivan ihastuttava, hurmaava, kohtelias ja hyvä seuranpitäjä, kiltti ja hellä, kiva kaveri ja itsestään ulkoisestikin huolehtiva, mutta kun arki koittaa ja toisen naama ei enää miellytä, niin tulee se oikea luonnekin sieltä näkyviin, mitä kyllä osaa edelleen ulkopuolisilta salata niin, ettei nämä ulkopuoliset voi ikinä uskoa sitä, mitä kerrot heille todellisuudesta. He väittävät sinua valehtelijaksi ja kääntyvät sen väkivaltaisesti käyttäytyvän puolelle, koska eivät usko hänestä sellaista!

Siis mitä ne ulkopuoliset näkevät tuollaisessa miehessä? Sen aivan ihanan miehen, tietenkin! Eivät he voi nähdä sitä sairasta mielipuolta, mikä heiluu öisin ja silloin, kun muut eivät näe. Eivät siksi usko poliisitkaan, kun tulevat. Sinusta tehdään syyllinen, kun et sen miehen läsnäollessa edes uskalla puolustautua, koska se kostautuu sinulle itsellesi myöhemmin, ja siksi sinua on niin helppo mättää oikein ulkopuolistenkin voimin.

Ap, kuinka jouduit tuollaisen miehen kanssa kimppaan? Pettikö hän vaimoaan kanssasi? Vai sinä miestäsi hänen kanssaan? Vai erosiko mies vaimostaan jo aiemmin, ja miksi? Väkivallan takia? Etkä sinä sitä uskonut, että mies olisi sellainen? Kuvittelitko, että mies on ihana, mutta siinä vaimossa vika? Niin muuten kuvittelevat useimmat, jotka joutuvat pettävän miehen ansaan ja luulevat, että saavat nyt hyvän miehen. Moni on paljastunut, ei vain petturiksi vaan myös luonnevikaiseksi, jopa vaaralliseksi.

Ap, minä sinuna lähtisin nyt, kun vielä ei ole lapsia ja olet vielä jotenkin itsearvostuksesi ja työpaikkasi ja terveytesi säilyttänyt. Jos olet jo joutunut poliisseja kutsumaan ja mies on väkivaltainen ja uhkailee avioerolla viikottain, niin ei tuo ole enää mikään kevyt tilanne, vaan oikeasti jo vaarallinen. Mieti huolella, mikä kannattaa. Jos tahdot lapsia, ei tuo suhde ole niille oikea. Tulisivat kärsimään, kuten sinäkin.

Mitä nukkuvan ihmisen herättämiseen tulee, niin MIKÄÄN ei oikeuta käyttäytymään sikamaisesti, raivoamaan ja toista haukkumaan ja erolla uhkaamaan, vaikka olisi lopen nääntynyt. Jokaisen ihmisen velvollisuus on hillitä itseään, eikä alkaa toista syyttelemään. Varsinkaan ap:n tilanteessa, kun mies itse on pyytänyt tulemaan herättämään, ja ellei olisi mennyt, olisi silti ollut sama raivo päällä, kun mies ei tiennyt, mihin aikaan vaimo tuli kotiin. Ap, sinä teit ihan oikein. Mutta onko sinun pakko olla iltaisin myöhään töissä "tms", kuten asian mainitsit? Mitä tuo tms on? Etkä voisi tulla aiemmin kotiin? Olla illat enemmän kotona? Vaatiiko työsi iltamenoja? Eikä niitä voisi siirtää päiväksi? Mies on selvästi mustis noista iltamenoista, ja oikeastaan se on ymmärrettävää, puolin ja toisin. Mutta se ei silti oikeuta miestä törkeään käytökseen!

No kirjoitappa itse ne eropaperit ja ojenna miehelle. Saattaa suuttua enemmän jopa siitä, että sä ehdit ensin. 

Järki käteen hei, toi suhde ei ole terve.

Aloittajalle suosittelen Tommy Hellstenin kirjojen lukemista. Esim. Elämän lapsi ja Virtahepo olohuoneessa.

Komppaan viestiä 107. Jos oisit heti paljastanut kaiken, niin miehen käytöstä ei tosiaan ois puolusteltu. Tosin minä en tuommoista käytöstä hyväksyisi, vaikka kuinka ois kesken unia herännyt. Miehesi on henkisesti sairas, eikä tule muuttumaan. Toivottavasti ees miehesi lapsen oma äiti pitää lapsensa puolia.

Iso kiitos vastauksista! En saa tähän nyt jostain syystä kappalejakoa tehtyä: palvelussa joku mättää, joten pahoitteluni.
 
Oikeassa olette siinä, että mies suuttuu vielä enemmän, jos minä haen avioeron, voihan sen nimittäin hakea yksinkin. Olen itse ehdottanut eroa pariin otteeseen, ihan rauhallisesti, ja pariin kertaan taukoa. Mies on kaikilla noilla kerroilla syyttänyt minua siitä, että olen tunteeton ja kylmä, että ei mulla mitään oikeita tunteita ollutkaan. Mutta itse sitten uhkailee joka välissä. Ei ole logiikkaa ei, paitsi se, että mies näkee oudosti itsensä aina uhrina, oli asetelma mikä tahansa.
 
Tapasimme aikanaan ihan normaalisti, kumpikin jo valmiiksi eronneina. Tunsin heti alkuun hyvin ristiriitaisia tunteita: toisaalta tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta ja toisaalta hyvinkin syvää pelkoa, jota en osannut itselleni selittää. Olkoon se vaikka se kuuluisa intuitio.
 
Miehen piti olla eronnut ex-vaimostaan jo 9 kk aiemmin, kun tapasimme. Vasta puolen vuoden yhdessäolon jälkeen minulle selvisi, että ex-vaimo oli poistunut yhteisestä kodista vasta 1 kk ennen kuin mies tapasi minut ja koko heidän eroprosessinsa oli tuolloin vielä kesken. Jos olisin tuon tiennyt, olisin jarruttanut ja pyytänyt miestä käsittelemään 10-vuoden ex-avioliittonsa ensin. Mutta se oli kuulemma vain "valkoinen valhe" miehen taholta, kun oli niin ihastunut.
 
Miehen aloitteesta menimme kihloihin varsin pian tapaamisesta (pitkitin kyllä ajankohtaa) ja naimisiinkin reilun vuoden suhteen jälkeen. Mies itse asiassa tunnusti minulle rakastavansa minua jo parin viikon tuttavuuden jälkeen. Muistan edelleen sen ihmetyksen, kun tuijotin takaisin ja mietin, että eihän tuo edes tunne minua, ja muka rakastaa... Mies vastasi katseeseeni, että "Mitäs tuohon yleensä vastataan? Anna tulla vaan." (ja myöhemmin, että "kaikki aiemmatkin ihastuivat muhun aina heti"). Tuijotin entistä epäuskoisempana.
 
Mutta eikö tämä nopea eteneminenkin jotenkin klassisesti kuulu näihin vastaaviin juttuihin? Tuntuu, että on ikään kuin olemassa se hyvin samanlaisena toistuva kaava, jota näissä tämänkaltaisissa parisuhteissa toistetaan. Nopeasti yhteen, alttarille ja asuntoon - ja mies tosiaan halusi jo puolen vuoden yhdessäolon jälkeen yhteisen lapsen! Onneksi en suostunut, ei tullut mieleenikään. Mistä tahansa liitosta pääsee aina eroon, mutta oman lapsesi isästä et pääse eroon, jo lapsenkaan parhaan vuoksi.
 
Ohitin tässä suhteessa kyllä mitä todennäköisimmin sen oman "lapsentekoikäni", mutta ei sille mahda mitään. Olkoon sitten niin. Monta kertaa olen huomannut surevani asiaa, mutta en silti varsinaisesti katuvani. Se oikea aika ei ollut tämä suhde, eikä tämä mies.
 
Itse en ole mustis-tyyppiä lainkaan ja minulla on aina ollut hyviä miespuolisia ystäviä. Olen myös sallinut kumppaneilleni naisystävät, enkä tietääkseni ole koskaan tullut petetyksi. Tämäkin mies lupasi aluksi, että totta kai miespuoliset kaverit ovat ok. Häiden jälkeen eivät enää olleet, ja mies alkoi puhua omistusoikeudestaan minuun. Ihan kuin toisen ihmisen voisi omistaa kuin esineen.
 
Mutta myös naispuolisten ystävien näkeminen vaatii iltamenoja. Lisäksi teen pitkää päivää töissä, joten jo harrastuksetkin venyvät puoliväkisin iltaan asti, saati sitten edustusmenot töissä. En millään luopuisi näistä menoista vain sen vuoksi, että mies niin haluaa. Tiedän olevani luotettava, ja miehen pitäisi voida luottaa siihen, kuten niin moneen muuhunkin asiaan. Tuntuu vain, että hän epäilee koko maailmaa ympärillään, ja muodostaa välillemme jonkin vihollissuhteen, jossa pieninkin moka on tahallista ilkeilyä tai pahuutta. Hyvin raskasta, ja varmasti sitä myös miehelle. Hän yrittää väkisin hallita ja kontrolloida kaikkea, ja samalla oikea elämä liukuu ohi. Siltä tämä kaikki tuntuu.
 

AP

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 13:20"]  Tapasimme aikanaan ihan normaalisti, kumpikin jo valmiiksi eronneina. Tunsin heti alkuun hyvin ristiriitaisia tunteita: toisaalta tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta ja toisaalta hyvinkin syvää pelkoa, jota en osannut itselleni selittää. Olkoon se vaikka se kuuluisa intuitio.   Miehen piti olla eronnut ex-vaimostaan jo 9 kk aiemmin, kun tapasimme. Vasta puolen vuoden yhdessäolon jälkeen minulle selvisi, että ex-vaimo oli poistunut yhteisestä kodista vasta 1 kk ennen kuin mies tapasi minut ja koko heidän eroprosessinsa oli tuolloin vielä kesken. Jos olisin tuon tiennyt, olisin jarruttanut ja pyytänyt miestä käsittelemään 10-vuoden ex-avioliittonsa ensin. Mutta se oli kuulemma vain "valkoinen valhe" miehen taholta, kun oli niin ihastunut.   Miehen aloitteesta menimme kihloihin varsin pian tapaamisesta (pitkitin kyllä ajankohtaa) ja naimisiinkin reilun vuoden suhteen jälkeen. Mies itse asiassa tunnusti minulle rakastavansa minua jo parin viikon tuttavuuden jälkeen. Muistan edelleen sen ihmetyksen, kun tuijotin takaisin ja mietin, että eihän tuo edes tunne minua, ja muka rakastaa... Mies vastasi katseeseeni, että "Mitäs tuohon yleensä vastataan? Anna tulla vaan." (ja myöhemmin, että "kaikki aiemmatkin ihastuivat muhun aina heti"). Tuijotin entistä epäuskoisempana.   Mutta eikö tämä nopea eteneminenkin jotenkin klassisesti kuulu näihin vastaaviin juttuihin? Tuntuu, että on ikään kuin olemassa se hyvin samanlaisena toistuva kaava, jota näissä tämänkaltaisissa parisuhteissa toistetaan. Nopeasti yhteen, alttarille ja asuntoon - ja mies tosiaan halusi jo puolen vuoden yhdessäolon jälkeen yhteisen lapsen! Onneksi en suostunut, ei tullut mieleenikään. Mistä tahansa liitosta pääsee aina eroon, mutta oman lapsesi isästä et pääse eroon, jo lapsenkaan parhaan vuoksi.   Ohitin tässä suhteessa kyllä mitä todennäköisimmin sen oman "lapsentekoikäni", mutta ei sille mahda mitään. Olkoon sitten niin. Monta kertaa olen huomannut surevani asiaa, mutta en silti varsinaisesti katuvani. Se oikea aika ei ollut tämä suhde, eikä tämä mies.   Itse en ole mustis-tyyppiä lainkaan ja minulla on aina ollut hyviä miespuolisia ystäviä. Olen myös sallinut kumppaneilleni naisystävät, enkä tietääkseni ole koskaan tullut petetyksi. Tämäkin mies lupasi aluksi, että totta kai miespuoliset kaverit ovat ok. Häiden jälkeen eivät enää olleet, ja mies alkoi puhua omistusoikeudestaan minuun. Ihan kuin toisen ihmisen voisi omistaa kuin esineen.   Mutta myös naispuolisten ystävien näkeminen vaatii iltamenoja. Lisäksi teen pitkää päivää töissä, joten jo harrastuksetkin venyvät puoliväkisin iltaan asti, saati sitten edustusmenot töissä. En millään luopuisi näistä menoista vain sen vuoksi, että mies niin haluaa. Tiedän olevani luotettava, ja miehen pitäisi voida luottaa siihen, kuten niin moneen muuhunkin asiaan. Tuntuu vain, että hän epäilee koko maailmaa ympärillään, ja muodostaa välillemme jonkin vihollissuhteen, jossa pieninkin moka on tahallista ilkeilyä tai pahuutta. Hyvin raskasta, ja varmasti sitä myös miehelle. Hän yrittää väkisin hallita ja kontrolloida kaikkea, ja samalla oikea elämä liukuu ohi. Siltä tämä kaikki tuntuu.  

AP

[/quote]

Kerro näiden boldattujen kohtien jälkeen miksi ihmeessä olet siinä? Ekan puolen vuoden aikana sait jo 3 red flagia suhteen osalta, silti jatkoit? 

Mies on kuin suoraan oppikirjasta narsisti ja omistushaluinen mustis. Todella vaarallisen kuuloinen yhdistelmä vielä kun väkivaltaakin löytyy. Lähde kun vielä voit. 

Tottakai mies on osan aikaa aivan täydellinen, koska hän näyttelee sellaista sinulle. Älä luule, että mies on vilpitön oma itsensä, hän on sellainen minkä uskoo sinuun parhaiten uppoavan ja jolla saa sinut koukkuun ja kestämään huonot hetket. Hyvät hetket tuntuvat satumaisilta sen vuoksi, että ne ovat ylläpidettyä satua.

Normaali ihminen ei jaksa näytellä toiselle täydellistä kumppania, vaan tulee suhteeseen aitona itsenään vikoineen. Sen vuoksi harva terve suhde on satukirjasta.

Nukkuvan herättäminen voi varmaan aiheuttaa äreyttä, mutta tuo miehen reagointi menee yli normaalin äreyden. Aivan kuin hän olisi vihainen muutenkin jostakin. Todella karkeaa kielenkäyttöä. 

Aivan sama mitä pyytää mutta nukkuvaa ihmistä ei häiritä tai herätetä. Yritä nyt tajuat se. Mä saisin raivarit jos joku herättäisi mut yöllä. Lähde nyt tästä lähtökohdasta ja katso sitten muuttuuko miehesi käytös ja jos ei muutu niin eroa sitten vaan.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 09:12"]

Eikö mies sanonut, että voit mennä ENNEN klo 24:ää toivottamaan hyvät yöt. Ei 10 minuuttia sen JÄLKEEN.

[/quote]

Mitä ihmettä? Onko normaalia, että parisuhteessa asetetaan toullaisia aikarajoja? 
Huomenta saa toivottaa 7-9, hyvää työpäivää 8-9, ulkonäköä saa kehua taasen 20-21.30...

Samaa mieltä siinä, että ei nukkuvaa saisi herättää. En pitäisi siitä itsekään, enkä siksi moisia pyytele. Mutta meille on muodostunut yhdeksi suhteen "traditioksi" se, että minä käyn ns. "peittelemässä" mieheni unille - vaikka tämä voikin nyt kuulostaa jotenkin oudon lapselliselta. Mutta se on yhteinen läheinen hetki kiireisenkin päivän aikana, rauhoitumme yhdessä, ja uni maistuu sen jälkeen, yleensä.

Siis yleensä. Sitten tulevat kuin painajaisunesta yhtäkkiä nämä illat/yöt, kun teen jotain väärin, tai mies ilmeisesti herää jotenkin väärään aikaan, vaikka on itse halunnut herätä. Mielestäni en tee noina iltoina/öinä mitään erilaista, kuin muulloinkaan, mutta mies kilahtaa täysin.

Siinä sitä sitten on vähän kuin kahden tulen välissä: olenko "kylmä & tunteeton", jos en mene makkariin, vaiko tuleeko tällä kertaa huutoa siitä, että menen sinne.

- Jos omassa tunneälyssäni on tässä kohtaa jotain vikaa ja te muut tiedätte, että mitä minun pitäisi minäkin iltana tehdä, niin KERTOKAA SE NYT JO IHMEESSÄ!

En vain ota asiasta tolkkua, joten pitäisi siis tyytyä sompailemaan ja saamaan välillä takkiinsa kunnolla.

Pelossa eläminen vain toimii tosi huonosti. Pelolla voi yrittää hallita, ja näen mieheni yrittävän epätoivoisesti sitä, mutta se luo vain lisää pelkoa ja sitä kautta epäluottamusta. Sitä outoa "vihollisasetelmaa", jota ei ole olemassakaan. Vaikka mies toki solkkaa, että näin ne luolamiehetkin ärjyi muijilleen.

- MUTTA ASIAAN: menenkö sinne makkariin tänä iltana vaiko en?

Oma veikkaukseni on, että en mene, en mistään hinnasta. Muistan tämän hyvin aina vähän aikaa, kunnes mies taas lepertelee ihania ja kertoo, kuinka hän haluaa valvoa untani, silittää otsaani yöllä ja olla turvanani unensakin aikana. Silloin minä törttö aina uskon, että tuota se tarkoittaa. Ottaa oikeasti päähän tämä oma tyhmyyteni, jos tämä nyt oikeasti on sitä, eikä miehessä ole mitään vikaa... Itse nyt vain näen tämän hirmu ailahtelevana käytöksenä, jota on hyvin vaikea ennustaa.

AP

Mitä sun pitäisi tehdä? LÄHTEÄ. Et todellakaan mene tänä iltana etkä enää minään iltana vaan nyt otat elämästäsi ohjat ja poistut kun vielä voit. 

Niin, ja tuo piti lisätä vielä sinulle 81, että  myös parisuhdeterapeuttimme (olemme käyneet terapiassa huimat viitisen kertaa, viimeksi puoli v sitten) oli sitä mieltä, että miehelläni on sisällään paljon patoutunutta aggressiota, joka jotenkin vain odottaa kanavaa, josta purkeutua ulos. Juuri siltä se tuntuu.

AP

Voi vittu sä olet ap tyhmä vässykkä. Tietenkään et mene miehen makuuhuoneeseen enää. Menet punkkaamaan ystävän luokse tai hotelliin ja etsin oman asunnon. Ja laitat välittömästi eron vireille.

Tai sitten jatkat suhdetta ja ehkä jo pian saat puukosta kun mies purkaa "sisällään olevaa patoutunutta aggressiota" sinuun. Jos huonosti käy niin kuolet heti mutta saatathan vain vammautuakin ja pääset jatkamaan ihanaa yhdessäeloa. Onhan se kuitenkin niin ihana ja rakas ja mahtava ja uuh sen muutaman päivän viikosta vaikka muulloin onkin väkivaltainen paskakasa.

https://ensijaturvakotienliitto-fi.directo.fi/jasenyhdistykset/ Jos ei ole lähistöllä ystäviä tai muita niin mene välittömästi turvakotiin. Mies oikeasti vielä tappaa sinut jonain päivänä.