Lue keskustelun säännöt.
Ero tulossa ja olen ihan yksin :(
03.03.2015 |
Nyt kaipaisin lohdutusta. Koen tulleeni huijatuksi avioliittoon. Selvisi vasta jälkeenpäin, ettei mies haluakaan lapsia ja syyllistää vielä minua siitä.
Kun nyt mietin varhaisia varoitusmerkkejä, ei olisi pitänyt mennä naimisiin ollenkaan. Koko lapsiaihe oli hänelle mahdoton aihe keskustella. En saanut häneltä selvää vastausta, haluaako hän lapsia vai ei. Hän jopa suuttui minulle joskus, kun yritin asiasta kysellä. Juuri ennen kuin suostuin naimisiin, hän teeskenteli, että oli muka katsellut vauvoja ihastellen ja miettinyt, että ajatus lapsista voisi olla ihan mukava. Naimisiin mentyämme hän kuitenkin halusi siirtää lastentekoa seuraavaan kevääseen. Nyt kun kevät on lähestymässä, kysyin asiasta uudelleen. Nyt hän ei haluakaan lapsia ja antaa ymmärtää, etten olisi hyvä äiti. Hän oli kuitenkin joskus aiemmin sanonut, että minusta tulisi hyvä äiti. Hän sanoi myös, että ensin pitäisi saada suhteemme toimimaan ennen kuin voi harkita lapsia.
En ymmärrä hänen oikutteluaan. Tämä lapsiasia ei ole ainoa ongelma meillä. Ehdotin parisuhdeterapiaa kauan aikaa sitten ja silloinkin hän suuttui. Onko mikään ihme, ettei suhteemme toimi, kun hän ei suostunut silloin terapiaan! Hän syyttää minua kaikesta, mutta itsessään ei näe mitään vikaa. Olen masentunut hänen raivonpuuskiensa takia ja kun mistään ei voi puhua. Hän on välillä hyvin pelottava. Mutta nyt hän väittää, että minä olen se, joka on saanut raivonpuuskia, ja hän pelkää minua, vaikka asia on päinvastoin. Uskomatonta!
En näe tässä muuta vaihtoehtoa kuin erota. Olen täysin yksin ja surullinen. Ei ole ketään, joka lohduttaisi. Kaiken lisäksi olen jo 34-vuotias ja lapseton. Yksinäinen tulevaisuus pelottaa ja itkettää :( Löydänkö koskaan hyvää miestä ja saanko koskaan perhettä? Kaduttaa, että pitikin tuhlata 3 vuotta elämästäni noin huonon miehen kanssa!
Kommentit (18)
Kiitos. Adoptiota olen joskus miettinytkin. Mutta mahtaakohan kukaan yksinäinen saada adoptiolupaa, saatika sellainen, jota on joskus hoidettu masennuksen takia..?
Elämä tuntuu nyt tyhjältä ja turhalta. Ei ole edes työpaikkaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa! Nyt heti niin pääset takaisin markkinoille. Kelpaat varmasti miehille, varsinkaan kun aikaisempia lapsia sinulle ei ole. Älä jää tuhlaamaan aikaa enää hetkeäkään. Tästä pääsee vain ja ainoastaan ylöspäin :) ensi askel on sinun itse otettava. Ei kannata jäädä suhteeseen jossa et voi saada haluamaasi.
Onko sulla joku diagnoosi? Kirjoitat hirveän yksinkertaisesti.
Yritä nyt ainakin ensin hommata työ- tai opiskelupaikka. Millä sinä tähän mennessä olet pärjännyt, täysin miehen elättämänä? Nyt on korkea hetki aikuistua ja ottaa pärjäämisestään vastuu.
Et sinä yksin jää. :) Irtaudu nyt tuosta ikävän kuuloisesta parisuhteesta ja sen jälkeen sovi itsesi kanssa, että aiot olla onnellinen. Tee asioita jotka saavat sinut iloiseksi, aloita vaikka uusi harrastus tai projekti (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin), ja tee elämästä mukavaa yksinkin. Kun olet tyytyväinen itseesi ja keskityt positiivisiin asioihin elämässä, löydät varmasti itsellesi kumppanin jonka kanssa voit olla aidosti onnellinen. Ja kyllä niitä lapsia on myöhemminkin saatu, tunnen erään 40 vuotiaana ensimmäisen lapsensa saaneen, todella onnellisen naisen. Kaikki menee varmasti hyvin!
Minulla oli sama juttu, seurustelun aikana mies sanoi haluavansa lapsia. Vuosia kului ja ajatus lapsista alkoi nousta. Runsaan riitelyn jälkeen mies myönsi ettei todellakaan halua lapsia, oli vain myötäillyt mukanani etten jättäisi. No, totuus tuli ilmi ja totta kai jätin sitten miehen. Olen alle kolmekymppinen, että aikaa kyllä vielä on. Tiedän miltä tuollainen huijaaminen tuntuu, juuri se kuinka on monta vuotta heittänyt hukkaan toisen valheen takia. On todella itsekästä sitoa kumppani itseensä valehtelemalla tällaisesta asiasta, sitten pahimmillaan töksäyttää totuuden vasta kun naisen hedelmälliset päivät ovat ohi :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sinulla ole ystäviä ja kavereita? Entäs sisaruksia tai muita sukulaisia? Vai koetko olevasi "täysin yksin" koska sinulla ei ole nimenomaan miestä ja lapsia? Kannattaisi varmaan hankkia se ns. oma elämä niin olisit vahvempi kohtaamaan kaiken muunkin elämän. Varmasti löydät tulevaisuudessa miehenkin joka haluaa kanssasi lapsia.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 00:16"]
Kun nyt mietin varhaisia varoitusmerkkejä, ei olisi pitänyt mennä naimisiin ollenkaan.
[/quote]
Tämä on niin monen naisen ongelma. Vaikka vika/ongelma tiedostetaan, ajatellaan silti että kyllä se siitä, mies muuttuu, no kyllä se lapsista kuitenkin tykkää, kunhan aika kuluu, sitten hetken päästä jne...
Monella naisella tuntuu järkiajattelu katoavan täysin kun jokseenkin sopiva mies sattuu kohdalle.
Sitten kun ruusunpunaisten lasien takaa nähty haavekuva ei toteudukkaan, heittäydytään marttyyreiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoituksesi oli jotenkin pelottava ja pelkään, että oma lapsi on nyt ihan pakkomielle sinulle. Korostat yksinäisyyttäsi liikaa ja ajattelet lapsen olevan siihen vastaus. Ehkä näin on nyt tarkoitettu, että et saa lasta ennen kuin olet itsesi kanssa järjestyksessä. Mieti siis onko muut asiat elämässäsi sellaiset, että olet kykenevä huolehtimaan toisesta ihmisestä. Et ehkä itse näe asiaa samoin, mutta yritä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa, ei se yksin ja lapsettomaksi jääminen nyt mitään kamalaa ole. Minut jätti mies nuoremman takia kun olin 32, ja minä en löytänyt koskaan uutta miestä, ja jäi siis lapsetkin saamatta. Nyt nelikymppisenä olen jo täysin sopeutunut asiaan enkä enää edes haluaisi mitään miestä. Viihdyn sinkkuna.
Lapsen kanssa sitä vasta yksin onkin, jos ei ole verkostoa!
Jos kerran olet yksin, niin jätä se ukko ja lähde etsimään ystäviä. Jos kerran olet vielä työtönkin, niin tunkuat vaan hakemaan ihmisseuraa sinne, missä sitä on tarjolla. Vaikka shellin baariin! Jos taas kyse on vähääkään isommasta paikkakunnasta, niin kirjaston lukupiiriin, SPR:n ystäväpalveluun, näitä on.
Kun etsit ystäviä, kelpuuta kaikki. Älä lähde siitä olettamuksesta, että sinun tulee löytää mies joka tekee sinut onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 00:16"]Nyt kaipaisin lohdutusta. Koen tulleeni huijatuksi avioliittoon. Selvisi vasta jälkeenpäin, ettei mies haluakaan lapsia ja syyllistää vielä minua siitä.
Kun nyt mietin varhaisia varoitusmerkkejä, ei olisi pitänyt mennä naimisiin ollenkaan. Koko lapsiaihe oli hänelle mahdoton aihe keskustella. En saanut häneltä selvää vastausta, haluaako hän lapsia vai ei. Hän jopa suuttui minulle joskus, kun yritin asiasta kysellä. Juuri ennen kuin suostuin naimisiin, hän teeskenteli, että oli muka katsellut vauvoja ihastellen ja miettinyt, että ajatus lapsista voisi olla ihan mukava. Naimisiin mentyämme hän kuitenkin halusi siirtää lastentekoa seuraavaan kevääseen. Nyt kun kevät on lähestymässä, kysyin asiasta uudelleen. Nyt hän ei haluakaan lapsia ja antaa ymmärtää, etten olisi hyvä äiti. Hän oli kuitenkin joskus aiemmin sanonut, että minusta tulisi hyvä äiti. Hän sanoi myös, että ensin pitäisi saada suhteemme toimimaan ennen kuin voi harkita lapsia.
En ymmärrä hänen oikutteluaan. Tämä lapsiasia ei ole ainoa ongelma meillä. Ehdotin parisuhdeterapiaa kauan aikaa sitten ja silloinkin hän suuttui. Onko mikään ihme, ettei suhteemme toimi, kun hän ei suostunut silloin terapiaan! Hän syyttää minua kaikesta, mutta itsessään ei näe mitään vikaa. Olen masentunut hänen raivonpuuskiensa takia ja kun mistään ei voi puhua. Hän on välillä hyvin pelottava. Mutta nyt hän väittää, että minä olen se, joka on saanut raivonpuuskia, ja hän pelkää minua, vaikka asia on päinvastoin. Uskomatonta!
En näe tässä muuta vaihtoehtoa kuin erota. Olen täysin yksin ja surullinen. Ei ole ketään, joka lohduttaisi. Kaiken lisäksi olen jo 34-vuotias ja lapseton. Yksinäinen tulevaisuus pelottaa ja itkettää :( Löydänkö koskaan hyvää miestä ja saanko koskaan perhettä? Kaduttaa, että pitikin tuhlata 3 vuotta elämästäni noin huonon miehen kanssa!
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 00:16"]Nyt kaipaisin lohdutusta. Koen tulleeni huijatuksi avioliittoon. Selvisi vasta jälkeenpäin, ettei mies haluakaan lapsia ja syyllistää vielä minua siitä.
Kun nyt mietin varhaisia varoitusmerkkejä, ei olisi pitänyt mennä naimisiin ollenkaan. Koko lapsiaihe oli hänelle mahdoton aihe keskustella. En saanut häneltä selvää vastausta, haluaako hän lapsia vai ei. Hän jopa suuttui minulle joskus, kun yritin asiasta kysellä. Juuri ennen kuin suostuin naimisiin, hän teeskenteli, että oli muka katsellut vauvoja ihastellen ja miettinyt, että ajatus lapsista voisi olla ihan mukava. Naimisiin mentyämme hän kuitenkin halusi siirtää lastentekoa seuraavaan kevääseen. Nyt kun kevät on lähestymässä, kysyin asiasta uudelleen. Nyt hän ei haluakaan lapsia ja antaa ymmärtää, etten olisi hyvä äiti. Hän oli kuitenkin joskus aiemmin sanonut, että minusta tulisi hyvä äiti. Hän sanoi myös, että ensin pitäisi saada suhteemme toimimaan ennen kuin voi harkita lapsia.
En ymmärrä hänen oikutteluaan. Tämä lapsiasia ei ole ainoa ongelma meillä. Ehdotin parisuhdeterapiaa kauan aikaa sitten ja silloinkin hän suuttui. Onko mikään ihme, ettei suhteemme toimi, kun hän ei suostunut silloin terapiaan! Hän syyttää minua kaikesta, mutta itsessään ei näe mitään vikaa. Olen masentunut hänen raivonpuuskiensa takia ja kun mistään ei voi puhua. Hän on välillä hyvin pelottava. Mutta nyt hän väittää, että minä olen se, joka on saanut raivonpuuskia, ja hän pelkää minua, vaikka asia on päinvastoin. Uskomatonta!
En näe tässä muuta vaihtoehtoa kuin erota. Olen täysin yksin ja surullinen. Ei ole ketään, joka lohduttaisi. Kaiken lisäksi olen jo 34-vuotias ja lapseton. Yksinäinen tulevaisuus pelottaa ja itkettää :( Löydänkö koskaan hyvää miestä ja saanko koskaan perhettä? Kaduttaa, että pitikin tuhlata 3 vuotta elämästäni noin huonon miehen kanssa!
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 08:15"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 00:16"]
Kun nyt mietin varhaisia varoitusmerkkejä, ei olisi pitänyt mennä naimisiin ollenkaan.
[/quote]
Tämä on niin monen naisen ongelma. Vaikka vika/ongelma tiedostetaan, ajatellaan silti että kyllä se siitä, mies muuttuu, no kyllä se lapsista kuitenkin tykkää, kunhan aika kuluu, sitten hetken päästä jne...
Monella naisella tuntuu järkiajattelu katoavan täysin kun jokseenkin sopiva mies sattuu kohdalle.
Sitten kun ruusunpunaisten lasien takaa nähty haavekuva ei toteudukkaan, heittäydytään marttyyreiksi.
[/quote]Eiköhän tuo ole ihan samalla tavalla miestenkin ongelma. Rakastuvathan miehetkin eivätkä näe toista aina realistisessa valossa.
Kiitos tuestanne. Yksin olen, ei ole sisaruksia tai muitakaan lähisukulaisia. Kaverit eivät ymmärrä, koska ovat lapsettomia sinkkuja omasta tahdostaan ja heillä on itsellään sisaruksia, sisarusten ja serkkujen lapsia ja muita sukulaisia. Mulla ei ole ketään :(
Olen myös kelpuuttanut kavereiksi sellaisia, jotka eivät ole oikeasti luotettavia ja ymmärtäväisiä ystäviä. Pitäisi löytää parempia ystäviäkin siis. Ehkä joku vapaaehtoistyö, kunhan pääsen yli tästä surusta.
Älä nyt pidä minua hulluna, mutta kannattaa kokeilla Tinderiä ja muita palveluita. Siellä on ihan aikuisiakin etsimässä vakavaa suhdetta. Et ole yksin sen asian kanssa, että aikuisten on vaikea tavata uusia samanikäisiä. Voimia sinulle. Yksinkin on parempi, kuin tuollaisen puolison jalkarättinä. Voit myös aina adoptoida kipeästi äitiä tarvitsevan lapsen, heitä on tässä maailmassa aivan liikaa.