Olen aina feikannut orgasmini, pitäisikö kertoa totuus?
Enkä ole saanut koskaan kenenkään muunkaan miehen kanssa orgasmia, mutta heidän kanssaan en edes jaksanut esittää että saisin. Nykyisen kumppanini kanssa kuitenkin seurustelen ja olen aivan tosissani.
Aloin feikkaamaan suhteen alussa orgasmeja, siksi että hänelle tulisi hyvä mieli, eikä luulisi, että seksimme olisi jotenkin huonoa, koska sitä se ei todellakaan ole ja siksi, että minua hävettää kun olen tälläinen, enkä ikinä saa. Hän aina painottaa sitä, kuinka tärkeää hänelle on se, että minä saan seksin aikana, eikä hän niinkään välitä siitä omasta tulemisestaan. Seksi on kuitenkin aivan loistavaa ja kemiamme toimii todella hyvin, mutta silti en saa.
Oman käden kautta orgasmin saamisessa ei ole mitään ongelmaa, mutta seksissä se ei vain onnistu. Joskus on ollut tilanteita, että olen huomannut yhtäkkiä, että meinaankin saada, mutta sitten "säikähdän" sitä jotenkin ja sitten en saakaan.
Nyt olemme olleet vähän päälle vuoden yhdessä ja olen alkanut miettimään, että pitäisikö kertoa totuus, etten oikeasti ole saanut kertaakaan? Olisi kiva, jos sitä voisi alkaa yhdessä yrittämään, jos vaikka joskus onnistuisikin, mutta pelkään, että hän ottaa siitä itseensä ja luulee olevansa huono seksissä tmv. Onko kellään muulla ollut samanlaista tilannetta? Pitäisikö kertoa vai jatkaa vain feikkaamista? Eihän se orgasmi välttämättä senkään jälkeen onnistu, vaikka kertoisinkin totuuden ja sitä alettaisiin yrittämään... Jos teillä on vinkkejä orgasmin saamiseen, niin niitäkin saa kertoa (ei miellellään sitä, että "joku seksilelu mukaan").
Kommentit (152)
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:57"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:49"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:26"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:03"]
Mutta siis en ole vieläkään saanut vastausta siihen ongelmaan, että kerronko totuuden vai en? Tai no pari vastausta on tullut, että ei pitäisi todellakaan kertoa, sillä rikkoisin miehen itsetunnon tmv. Eikö tässä oikeasti ole muuta mahdollisuutta, kuin jatkaa feikkaamista? En haluaisi pahoittaa mieheni mieltä, ei se hänen vikansa ole, etten tule. Tää koko asia on niin turhauttava ja ärsyttävä. Onko kukaan muu kertonut miehelleen tälläisestä ongelmasta ja miten hän on ottanut asian? :( Miten tälläistä asiaa edes voi lähteä kertomaan, hävettää niin paljon etten uskaltaisi sanoa päin naamaa. - AP
[/quote]
Jos menette naimisiin, feikkaatko kunnes kuolema teidät erottaa? Eli pakko sinun on kertoa jossain vaiheessa. Huolehdit miehen itsetunnosta, mutta ei tuo feikkaaminen tee hyvää sinunkaan itsetunnollesi. Se on kuin valhe välissänne. Ehkä et saa kun olet niin paatunut feikkaaja. Jos pääsisit teeskentelyn pakosta irti, pystyisit rentoutumaan paremmin ja tuntisit olevasi hyväksytty sellaisena kuin todella olet ja ehkä sitten saisit?
[/quote]
Tuota minä juuri mietin aiemmassa kommentissani, että ehkä tuollakin on vaikutusta asiaan, kun olen salannut ongelman ja feikannut niin pitkään, ja koska tämä asia todella harmittaa minua, niin ehkä sekin estää orgasmin saamisen jossain määrin. Ja tuotakin mietin, että eihän se niinkään voi mennä, että loppuelämäni valehtelisin tästä asiasta hänelle, varsinkaann kun olen jo nyt niin kyllästynyt tähän huijaamiseen. Silti väkisin ajattelen sitä, etten halua pahoittaa hänen mieltään, koska tiedän kuinka tärkeää hänelle on se, että minä saan mielihyvää seksissä ja hän yrittää koko ajan parantaa suoritustaan (vaikka seksi on jo aivan upeaa) ja on ylpeä siitä, jos huomaa että minä nautin. Olen varma, että hän alkaisi syyttämään itseään tästä ongelmasta.
Pystyn kyllä olemaan täysin rentona ja tunnen itseni täysin hyväksytyksi hänen seurassaan, kyse ei ole siitä. Se feikkaaminenkin tulee nykyään lähes automaattisesti: jossain vaiheessa seksiä vain "tulen". Olen niin tottunut siihen. Sitten jälkeenpäin aina yksin mietin tätä ja harmittelen asiaa. Mutta tosiaan, se on kuin valhe välissämme. - AP
[/quote]
Oletko kovin miellyttämishaluinen ihminen ylipäänsä? Kovasti haluat suojella miehen tunteita omien kustannuksella, mutta kyllä hän varmasti ymmärtää, jos tunnet olevasi hyväksytty. Hänhän on jokatapauksessa upea, eikä sillä ettet saa ole ehkä mitään tekemistä hänen kanssaan. Ongelmat voivat olla vanhempia ja syvemmällä. Miehen pitäisi tajuta, että hänessä ei ole mitään vikaa. Sinun pitäisi osata esittää asia jotenkin niin ja sitten sinulla pitäisi olla jokin ratkaisuehdotus omalle "ongelmallesi". Parhaassa tapauksessa voitte etsiä ratkaisua yhdessä. Pääasia on ettei taas "ongelmastasi" muodostu "kompleksinen klöntti" väliinne, vaan pureudut sen selvittämiseen aktiivisesti.
[/quote]
Ei minulla muuten ole tarvetta mitenkään liiallisesti miellyttää ketään. Tätäkään feikkaamista en aloittaisi esim. suhteen tässä vaiheessa, mutta nyt olen jäänyt jumiin tähän valheeseen. Se onkin ongelma, että miten esitän tämän asian hänelle ja paljastan totuuden? Tiedän kuinka helposti hän luultavasti kääntäisi asian niin, että vika onkin hänessä tai että hän tekee muka jotain väärin. Minusta tuntuu, että hän on vähän perfektionisti seksin suhteen ja yrittää koko ajan pyrkiä parempaan vaikkei parannettavaa sinänsä edes ole ja esim. joskus kun hänellä ei seisonut jännityksen takia, niin hän hetkellisesti masentui siitä totaalisesti ja hyvä kun kehtasi edes katsoa minuun päin sen jälkeen, vaikka vannoin ettei se haitannut yhtään ja että kaikille miehille sattuu tuota joskus.
Pitäisi keksiä selitys, millä saisin hänet uskomaan, että vika on nimenomaan minussa. Mitään ratkaisuehdotusta en kyllä oikeastaan keksi, kunpa keksisinkin ratkaisun, että millä saisin itseni saaman orgasmin. Toivoisin juurikin sitä, että voisimme ratkaista ongelman yhdessä ja ettei seksielämämme muuttuisi yhtään mihinkään, paitsi, että voisimme yhdessä yrittää päästä orgasmiin asti. Se on ollut joitakin kertoja niin lähellä, että olen varma, että se onnistuisi kyllä, varsinkin kun oman käden kanssa mitään ongelmaa ei edes ikinä ole. - AP
[/quote]
Ok, ymmärrän että miehen perfektionismi tuottaa paineitakin sinullekin. Ei vaikuta ihan tasapainoiselta käytökseltä sekään. Molemmat ehkä yliyritätte ja miehenkin pitäisi oppia rentoutumaan paremmin? Pitäisikö ehkä tästä perfektionismista keskustella? Voisit kiertää siten varsinaista asiaa ja odottaa, että se ratkeaa itsestään, kun ilmapiiri seksin aikana muuttuu. Perfektionismia ei suinkaan tarvitse arvostella, voi vaikka sanoa, että vähempikin riittää tms. Ei sinun tarvitse niin kovasti yrittää minun takiani, rakastan sinua silti jne. jne.
[/quote]
Hän yleensä aina vähän vähättelee omaa suoritustaan tai joskus jopa esim. peniksen kokoaan, vaikkei kummassakaan ole todellakaan mitään vikaa. Olen aina yrittänyt tehdä mahdollisimman selväksi, että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin on, että olen täysin tyytyväinen seksielämäämme tälläisenä ja että olen saanut parempaa seksiä häneltä, kuin keneltäkään muulta mieheltä (ja tämä on siis myös totta). Nykyään tätä ei tapahdu kuitenkaan niin paljon, kuin suhteen alussa. Saattoi olla, että hän oli epävarma suhteestamme alkuvaiheessa tai pelkäsi ettei riitä ja että jätän hänet tms. Hän kyllä on kertonut minulle vähän nolon tarinan nuoruudestaan, kun oli menettämässä poikuuttaan ja luulen että tämä satunnainen epävarmuus kumpuaa siitä. En oikein tiedä mitä muuta voisin vielä hänelle sanoa, olen sanonut jo kaiken mahdollisen, että hän ymmärtäisi kuinka tyytyväinen oikeasti olen seksielämäämme ja muuhun. - AP
[/quote]
Teidän epävarmuutenne ruokkivat toisiaan. Mutta kuten sanottu, noin ei voi jatkua ikuisesti. Parempi ennemmin kuin myöhemmin kissa pöydälle. Kertoo sitten kannattaako hänen suhteensa olla niin tosissaan vai oletteko vain kaksi ongelmallista yhdessä, eikä kummankaan itsetunto kestä totuutta.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:06"]
Minä tein tuota. Täysin samoista syistä vielä. Tunnustin osittain, eli kerroin että olen joskus feikannut kun on tuntunut hyvälle mutten ole kuitenkaan tullut. Opeteltiin sitten sellaiset asennot ja hankittiin klitorista kiihottava lelu ja nyt tulee iha oikeitakin.
[/quote]
Olen kyllä miettinyt tuota lelun hankkimista. Millaiset asennot? Tuntuu, että olemme jo kokeilleet varmaan jokaista mahdollista asentoa. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:06"]
Minä tein tuota. Täysin samoista syistä vielä. Tunnustin osittain, eli kerroin että olen joskus feikannut kun on tuntunut hyvälle mutten ole kuitenkaan tullut. Opeteltiin sitten sellaiset asennot ja hankittiin klitorista kiihottava lelu ja nyt tulee iha oikeitakin.
[/quote]
Ainiin ja miten miehesi otti asian ja miten kerroit hänelle? - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:13"]

Olisi järjetöntä, jos koko suhde kaatuisi siihen, ettei toinen saa orgasmia. Enkä myöskään usko, että noin tapahtuu. Seksi ei kuitenkaan ole suhteessa tärkeintä, eikä hänkään rakastunut minuun siksi, että saa minut "tulemaan" niin usein. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:15"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:06"]
Minä tein tuota. Täysin samoista syistä vielä. Tunnustin osittain, eli kerroin että olen joskus feikannut kun on tuntunut hyvälle mutten ole kuitenkaan tullut. Opeteltiin sitten sellaiset asennot ja hankittiin klitorista kiihottava lelu ja nyt tulee iha oikeitakin.
[/quote]
Ainiin ja miten miehesi otti asian ja miten kerroit hänelle? - AP
[/quote]
Lähinnä vain siis pikkuhiomista tavallisissa asennoissa niin, että jompikumpi pääsee stimuloi kitarista ja/tai penis tullee sisälle 'vinossa' kulmassa ja stimuloi siis painetussaan erityisesti etuseinämään. Tuo asento+lelu ja suuseksi esileikkinä on aina aivan varma orkku.
Mies otti asian ihan hyvin, sillä oli kuulemma ihmetellytkin, että oli itse saanut niin varmasti yhdynnässä laukeavan naisen, kun artikkelien mukaan niitä on aika vähän. Mies halusi sitten aktiivisesti kokeilla, mitä oli tehnyt silloin paremmin kun olin muka tullut. Jatkoin valkoista valetta ja väitin etten muista. Tästä seurasi sitten nämä kokeilut ja nyt ollaan onnellisempia. Miehenkin mukaan saan nyt voimakkaamman tuntuisia kun ennen...
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:21"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:13"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:57"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:49"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:26"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:03"]
Mutta siis en ole vieläkään saanut vastausta siihen ongelmaan, että kerronko totuuden vai en? Tai no pari vastausta on tullut, että ei pitäisi todellakaan kertoa, sillä rikkoisin miehen itsetunnon tmv. Eikö tässä oikeasti ole muuta mahdollisuutta, kuin jatkaa feikkaamista? En haluaisi pahoittaa mieheni mieltä, ei se hänen vikansa ole, etten tule. Tää koko asia on niin turhauttava ja ärsyttävä. Onko kukaan muu kertonut miehelleen tälläisestä ongelmasta ja miten hän on ottanut asian? :( Miten tälläistä asiaa edes voi lähteä kertomaan, hävettää niin paljon etten uskaltaisi sanoa päin naamaa. - AP
[/quote]
Jos menette naimisiin, feikkaatko kunnes kuolema teidät erottaa? Eli pakko sinun on kertoa jossain vaiheessa. Huolehdit miehen itsetunnosta, mutta ei tuo feikkaaminen tee hyvää sinunkaan itsetunnollesi. Se on kuin valhe välissänne. Ehkä et saa kun olet niin paatunut feikkaaja. Jos pääsisit teeskentelyn pakosta irti, pystyisit rentoutumaan paremmin ja tuntisit olevasi hyväksytty sellaisena kuin todella olet ja ehkä sitten saisit?
[/quote]
Tuota minä juuri mietin aiemmassa kommentissani, että ehkä tuollakin on vaikutusta asiaan, kun olen salannut ongelman ja feikannut niin pitkään, ja koska tämä asia todella harmittaa minua, niin ehkä sekin estää orgasmin saamisen jossain määrin. Ja tuotakin mietin, että eihän se niinkään voi mennä, että loppuelämäni valehtelisin tästä asiasta hänelle, varsinkaann kun olen jo nyt niin kyllästynyt tähän huijaamiseen. Silti väkisin ajattelen sitä, etten halua pahoittaa hänen mieltään, koska tiedän kuinka tärkeää hänelle on se, että minä saan mielihyvää seksissä ja hän yrittää koko ajan parantaa suoritustaan (vaikka seksi on jo aivan upeaa) ja on ylpeä siitä, jos huomaa että minä nautin. Olen varma, että hän alkaisi syyttämään itseään tästä ongelmasta.
Pystyn kyllä olemaan täysin rentona ja tunnen itseni täysin hyväksytyksi hänen seurassaan, kyse ei ole siitä. Se feikkaaminenkin tulee nykyään lähes automaattisesti: jossain vaiheessa seksiä vain "tulen". Olen niin tottunut siihen. Sitten jälkeenpäin aina yksin mietin tätä ja harmittelen asiaa. Mutta tosiaan, se on kuin valhe välissämme. - AP
[/quote]
Oletko kovin miellyttämishaluinen ihminen ylipäänsä? Kovasti haluat suojella miehen tunteita omien kustannuksella, mutta kyllä hän varmasti ymmärtää, jos tunnet olevasi hyväksytty. Hänhän on jokatapauksessa upea, eikä sillä ettet saa ole ehkä mitään tekemistä hänen kanssaan. Ongelmat voivat olla vanhempia ja syvemmällä. Miehen pitäisi tajuta, että hänessä ei ole mitään vikaa. Sinun pitäisi osata esittää asia jotenkin niin ja sitten sinulla pitäisi olla jokin ratkaisuehdotus omalle "ongelmallesi". Parhaassa tapauksessa voitte etsiä ratkaisua yhdessä. Pääasia on ettei taas "ongelmastasi" muodostu "kompleksinen klöntti" väliinne, vaan pureudut sen selvittämiseen aktiivisesti.
[/quote]
Ei minulla muuten ole tarvetta mitenkään liiallisesti miellyttää ketään. Tätäkään feikkaamista en aloittaisi esim. suhteen tässä vaiheessa, mutta nyt olen jäänyt jumiin tähän valheeseen. Se onkin ongelma, että miten esitän tämän asian hänelle ja paljastan totuuden? Tiedän kuinka helposti hän luultavasti kääntäisi asian niin, että vika onkin hänessä tai että hän tekee muka jotain väärin. Minusta tuntuu, että hän on vähän perfektionisti seksin suhteen ja yrittää koko ajan pyrkiä parempaan vaikkei parannettavaa sinänsä edes ole ja esim. joskus kun hänellä ei seisonut jännityksen takia, niin hän hetkellisesti masentui siitä totaalisesti ja hyvä kun kehtasi edes katsoa minuun päin sen jälkeen, vaikka vannoin ettei se haitannut yhtään ja että kaikille miehille sattuu tuota joskus.
Pitäisi keksiä selitys, millä saisin hänet uskomaan, että vika on nimenomaan minussa. Mitään ratkaisuehdotusta en kyllä oikeastaan keksi, kunpa keksisinkin ratkaisun, että millä saisin itseni saaman orgasmin. Toivoisin juurikin sitä, että voisimme ratkaista ongelman yhdessä ja ettei seksielämämme muuttuisi yhtään mihinkään, paitsi, että voisimme yhdessä yrittää päästä orgasmiin asti. Se on ollut joitakin kertoja niin lähellä, että olen varma, että se onnistuisi kyllä, varsinkin kun oman käden kanssa mitään ongelmaa ei edes ikinä ole. - AP
[/quote]
Ok, ymmärrän että miehen perfektionismi tuottaa paineitakin sinullekin. Ei vaikuta ihan tasapainoiselta käytökseltä sekään. Molemmat ehkä yliyritätte ja miehenkin pitäisi oppia rentoutumaan paremmin? Pitäisikö ehkä tästä perfektionismista keskustella? Voisit kiertää siten varsinaista asiaa ja odottaa, että se ratkeaa itsestään, kun ilmapiiri seksin aikana muuttuu. Perfektionismia ei suinkaan tarvitse arvostella, voi vaikka sanoa, että vähempikin riittää tms. Ei sinun tarvitse niin kovasti yrittää minun takiani, rakastan sinua silti jne. jne.
[/quote]
Hän yleensä aina vähän vähättelee omaa suoritustaan tai joskus jopa esim. peniksen kokoaan, vaikkei kummassakaan ole todellakaan mitään vikaa. Olen aina yrittänyt tehdä mahdollisimman selväksi, että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin on, että olen täysin tyytyväinen seksielämäämme tälläisenä ja että olen saanut parempaa seksiä häneltä, kuin keneltäkään muulta mieheltä (ja tämä on siis myös totta). Nykyään tätä ei tapahdu kuitenkaan niin paljon, kuin suhteen alussa. Saattoi olla, että hän oli epävarma suhteestamme alkuvaiheessa tai pelkäsi ettei riitä ja että jätän hänet tms. Hän kyllä on kertonut minulle vähän nolon tarinan nuoruudestaan, kun oli menettämässä poikuuttaan ja luulen että tämä satunnainen epävarmuus kumpuaa siitä. En oikein tiedä mitä muuta voisin vielä hänelle sanoa, olen sanonut jo kaiken mahdollisen, että hän ymmärtäisi kuinka tyytyväinen oikeasti olen seksielämäämme ja muuhun. - AP
[/quote]
Teidän epävarmuutenne ruokkivat toisiaan. Mutta kuten sanottu, noin ei voi jatkua ikuisesti. Parempi ennemmin kuin myöhemmin kissa pöydälle. Kertoo sitten kannattaako hänen suhteensa olla niin tosissaan vai oletteko vain kaksi ongelmallista yhdessä, eikä kummankaan itsetunto kestä totuutta.
[/quote]
Olisi järjetöntä, jos koko suhde kaatuisi siihen, ettei toinen saa orgasmia. Enkä myöskään usko, että noin tapahtuu. Seksi ei kuitenkaan ole suhteessa tärkeintä, eikä hänkään rakastunut minuun siksi, että saa minut "tulemaan" niin usein. - AP
[/quote]
Ok, olet sitten vain tosi hienotunteinen ja arvostan kyllä sitä, että näet vaivaa yrittämällä selvittää asentoja, leluja, oikeita vuorosanoja yms. etukäteen, mutta periaatteessa otat liikaa vastuuta suhteestanne ja suhtaudut itseesi/tekoosi liian kriittisesti. Mieti tilanne toisinpäin? Uskaltaisiko joku kertoa sinulle ja mitä siitä seuraisi (ja sellainen on varmaan myös sen sinulle oikean miehen reaktio)...
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:23"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:15"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:06"] Minä tein tuota. Täysin samoista syistä vielä. Tunnustin osittain, eli kerroin että olen joskus feikannut kun on tuntunut hyvälle mutten ole kuitenkaan tullut. Opeteltiin sitten sellaiset asennot ja hankittiin klitorista kiihottava lelu ja nyt tulee iha oikeitakin. [/quote] Ainiin ja miten miehesi otti asian ja miten kerroit hänelle? - AP [/quote] Lähinnä vain siis pikkuhiomista tavallisissa asennoissa niin, että jompikumpi pääsee stimuloi kitarista ja/tai penis tullee sisälle 'vinossa' kulmassa ja stimuloi siis painetussaan erityisesti etuseinämään. Tuo asento+lelu ja suuseksi esileikkinä on aina aivan varma orkku. Mies otti asian ihan hyvin, sillä oli kuulemma ihmetellytkin, että oli itse saanut niin varmasti yhdynnässä laukeavan naisen, kun artikkelien mukaan niitä on aika vähän. Mies halusi sitten aktiivisesti kokeilla, mitä oli tehnyt silloin paremmin kun olin muka tullut. Jatkoin valkoista valetta ja väitin etten muista. Tästä seurasi sitten nämä kokeilut ja nyt ollaan onnellisempia. Miehenkin mukaan saan nyt voimakkaamman tuntuisia kun ennen...
[/quote]
Pitää varmaan oikeasti hankkia jonkinlainen lelu. Suuseksiä meillä on esileikkinä aika usein, mutta silti en ole saanut orgasmia. Ensin pitäisi kuitenkin kertoa se totuus asiasta ja toivoa, ettei hän pahoita mieltään tai ettei hänen itsetuntosta koe kolausta... Kiva kuulla, että teillä menee hyvin! - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:26"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:21"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:13"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:57"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:49"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:26"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:03"]
Mutta siis en ole vieläkään saanut vastausta siihen ongelmaan, että kerronko totuuden vai en? Tai no pari vastausta on tullut, että ei pitäisi todellakaan kertoa, sillä rikkoisin miehen itsetunnon tmv. Eikö tässä oikeasti ole muuta mahdollisuutta, kuin jatkaa feikkaamista? En haluaisi pahoittaa mieheni mieltä, ei se hänen vikansa ole, etten tule. Tää koko asia on niin turhauttava ja ärsyttävä. Onko kukaan muu kertonut miehelleen tälläisestä ongelmasta ja miten hän on ottanut asian? :( Miten tälläistä asiaa edes voi lähteä kertomaan, hävettää niin paljon etten uskaltaisi sanoa päin naamaa. - AP
[/quote]
Jos menette naimisiin, feikkaatko kunnes kuolema teidät erottaa? Eli pakko sinun on kertoa jossain vaiheessa. Huolehdit miehen itsetunnosta, mutta ei tuo feikkaaminen tee hyvää sinunkaan itsetunnollesi. Se on kuin valhe välissänne. Ehkä et saa kun olet niin paatunut feikkaaja. Jos pääsisit teeskentelyn pakosta irti, pystyisit rentoutumaan paremmin ja tuntisit olevasi hyväksytty sellaisena kuin todella olet ja ehkä sitten saisit?
[/quote]
Tuota minä juuri mietin aiemmassa kommentissani, että ehkä tuollakin on vaikutusta asiaan, kun olen salannut ongelman ja feikannut niin pitkään, ja koska tämä asia todella harmittaa minua, niin ehkä sekin estää orgasmin saamisen jossain määrin. Ja tuotakin mietin, että eihän se niinkään voi mennä, että loppuelämäni valehtelisin tästä asiasta hänelle, varsinkaann kun olen jo nyt niin kyllästynyt tähän huijaamiseen. Silti väkisin ajattelen sitä, etten halua pahoittaa hänen mieltään, koska tiedän kuinka tärkeää hänelle on se, että minä saan mielihyvää seksissä ja hän yrittää koko ajan parantaa suoritustaan (vaikka seksi on jo aivan upeaa) ja on ylpeä siitä, jos huomaa että minä nautin. Olen varma, että hän alkaisi syyttämään itseään tästä ongelmasta.
Pystyn kyllä olemaan täysin rentona ja tunnen itseni täysin hyväksytyksi hänen seurassaan, kyse ei ole siitä. Se feikkaaminenkin tulee nykyään lähes automaattisesti: jossain vaiheessa seksiä vain "tulen". Olen niin tottunut siihen. Sitten jälkeenpäin aina yksin mietin tätä ja harmittelen asiaa. Mutta tosiaan, se on kuin valhe välissämme. - AP
[/quote]
Oletko kovin miellyttämishaluinen ihminen ylipäänsä? Kovasti haluat suojella miehen tunteita omien kustannuksella, mutta kyllä hän varmasti ymmärtää, jos tunnet olevasi hyväksytty. Hänhän on jokatapauksessa upea, eikä sillä ettet saa ole ehkä mitään tekemistä hänen kanssaan. Ongelmat voivat olla vanhempia ja syvemmällä. Miehen pitäisi tajuta, että hänessä ei ole mitään vikaa. Sinun pitäisi osata esittää asia jotenkin niin ja sitten sinulla pitäisi olla jokin ratkaisuehdotus omalle "ongelmallesi". Parhaassa tapauksessa voitte etsiä ratkaisua yhdessä. Pääasia on ettei taas "ongelmastasi" muodostu "kompleksinen klöntti" väliinne, vaan pureudut sen selvittämiseen aktiivisesti.
[/quote]
Ei minulla muuten ole tarvetta mitenkään liiallisesti miellyttää ketään. Tätäkään feikkaamista en aloittaisi esim. suhteen tässä vaiheessa, mutta nyt olen jäänyt jumiin tähän valheeseen. Se onkin ongelma, että miten esitän tämän asian hänelle ja paljastan totuuden? Tiedän kuinka helposti hän luultavasti kääntäisi asian niin, että vika onkin hänessä tai että hän tekee muka jotain väärin. Minusta tuntuu, että hän on vähän perfektionisti seksin suhteen ja yrittää koko ajan pyrkiä parempaan vaikkei parannettavaa sinänsä edes ole ja esim. joskus kun hänellä ei seisonut jännityksen takia, niin hän hetkellisesti masentui siitä totaalisesti ja hyvä kun kehtasi edes katsoa minuun päin sen jälkeen, vaikka vannoin ettei se haitannut yhtään ja että kaikille miehille sattuu tuota joskus.
Pitäisi keksiä selitys, millä saisin hänet uskomaan, että vika on nimenomaan minussa. Mitään ratkaisuehdotusta en kyllä oikeastaan keksi, kunpa keksisinkin ratkaisun, että millä saisin itseni saaman orgasmin. Toivoisin juurikin sitä, että voisimme ratkaista ongelman yhdessä ja ettei seksielämämme muuttuisi yhtään mihinkään, paitsi, että voisimme yhdessä yrittää päästä orgasmiin asti. Se on ollut joitakin kertoja niin lähellä, että olen varma, että se onnistuisi kyllä, varsinkin kun oman käden kanssa mitään ongelmaa ei edes ikinä ole. - AP
[/quote]
Ok, ymmärrän että miehen perfektionismi tuottaa paineitakin sinullekin. Ei vaikuta ihan tasapainoiselta käytökseltä sekään. Molemmat ehkä yliyritätte ja miehenkin pitäisi oppia rentoutumaan paremmin? Pitäisikö ehkä tästä perfektionismista keskustella? Voisit kiertää siten varsinaista asiaa ja odottaa, että se ratkeaa itsestään, kun ilmapiiri seksin aikana muuttuu. Perfektionismia ei suinkaan tarvitse arvostella, voi vaikka sanoa, että vähempikin riittää tms. Ei sinun tarvitse niin kovasti yrittää minun takiani, rakastan sinua silti jne. jne.
[/quote]
Hän yleensä aina vähän vähättelee omaa suoritustaan tai joskus jopa esim. peniksen kokoaan, vaikkei kummassakaan ole todellakaan mitään vikaa. Olen aina yrittänyt tehdä mahdollisimman selväksi, että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin on, että olen täysin tyytyväinen seksielämäämme tälläisenä ja että olen saanut parempaa seksiä häneltä, kuin keneltäkään muulta mieheltä (ja tämä on siis myös totta). Nykyään tätä ei tapahdu kuitenkaan niin paljon, kuin suhteen alussa. Saattoi olla, että hän oli epävarma suhteestamme alkuvaiheessa tai pelkäsi ettei riitä ja että jätän hänet tms. Hän kyllä on kertonut minulle vähän nolon tarinan nuoruudestaan, kun oli menettämässä poikuuttaan ja luulen että tämä satunnainen epävarmuus kumpuaa siitä. En oikein tiedä mitä muuta voisin vielä hänelle sanoa, olen sanonut jo kaiken mahdollisen, että hän ymmärtäisi kuinka tyytyväinen oikeasti olen seksielämäämme ja muuhun. - AP
[/quote]
Teidän epävarmuutenne ruokkivat toisiaan. Mutta kuten sanottu, noin ei voi jatkua ikuisesti. Parempi ennemmin kuin myöhemmin kissa pöydälle. Kertoo sitten kannattaako hänen suhteensa olla niin tosissaan vai oletteko vain kaksi ongelmallista yhdessä, eikä kummankaan itsetunto kestä totuutta.
[/quote]
Olisi järjetöntä, jos koko suhde kaatuisi siihen, ettei toinen saa orgasmia. Enkä myöskään usko, että noin tapahtuu. Seksi ei kuitenkaan ole suhteessa tärkeintä, eikä hänkään rakastunut minuun siksi, että saa minut "tulemaan" niin usein. - AP
[/quote]
Ok, olet sitten vain tosi hienotunteinen ja arvostan kyllä sitä, että näet vaivaa yrittämällä selvittää asentoja, leluja, oikeita vuorosanoja yms. etukäteen, mutta periaatteessa otat liikaa vastuuta suhteestanne ja suhtaudut itseesi/tekoosi liian kriittisesti. Mieti tilanne toisinpäin? Uskaltaisiko joku kertoa sinulle ja mitä siitä seuraisi (ja sellainen on varmaan myös sen sinulle oikean miehen reaktio)...
[/quote]
Onhan se helpompaa, että sitten jos paljastaa totuuden niin voi samantien kertoa ehdotuksia, että miten ongelmaa voisi korjata. Mitenniin otan liikaa vastuuta ja suhtaudun itseeni liian kriittisesti?
Ja jos olisin itse miehen paikalla, niin varmaankin aluksi yrittäisin selvittää, että miksi ihmeessä toinen ei ole kertonut aiemmin ja alkaisin miettimään, että millä tavalla tämän ongelman voisi ratkaista... Saattaisi mieleen tulla sekin, että onkohan minussa jotain vikaa, mutta jos toinen vakuuttaisi, ettei ole, niin uskoisin häntä. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:42"]

Mielestäni yrität jo tykönäsi ratkoa asioita, jotka teidän pitäisi ratkoa parina. Sitä tarkoitin vastuun otolla. Sain myös sellaisen käsityksen, että mitään vaaraa kertomisesta ei pitäisi olla, mutta haluaisit silti hienotunteisesti jättää kertomasta jos mahdollista. Joka tapauksessa, on hienoa jos uskallat sanoa totuuden, mutta ei puolitotuus tai valkoinen valhekaan välttämättä häpeäksi ole. Valinta on sinun. Itse olen niin suora ja rehellinen, että "oksentaisin" kyllä kaiken ulos ja sitten olisin vaan että "tässä seison enkä muuta voi". Eihän tuo sinun feikkaamisesi ole paha asia verrattuna kaikkiin todella pahoihin juttuihin mitä parisuhteessa voi tapahtua, kuten pettämiseen. Älä siis paisuttele asiaa liikaa päässäsi ja pyöri itsekritiikissä. Rakastava mies haluaa kyllä ensisijaisesti ymmärtää ja tehdä rakentavia tekoja.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:49"]

Niin. Haluaisin kyllä kertoa totuuden, mutta pyörittelen päässäni näitä kauhuskenaarioita, että mitä jos esim. hänen itsetuntonsa kokee tuosta niin kovan kolauksen, että seksielämämme muuttuu täysin tmv. Vaikkei noin edes kovinkaan todennäköisesti käy. Puolitotuuden kertominen tuntuu vaikealta, helpompaa olisi paljastaa koko totuus. Kirjoitinkin tänne sen takia, että saisin mielipiteitä ja vähän tsemppausta asiaan. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 04:57"]

Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi osata jo ottaa tällainen asia oikealla tavalla. Minusta teet ihan oikein. Rehellisyys on kunnioitettavaa. Tietysti voit tunnustella maaperää ja edetä asiassa pehmentävästi.
Jos sen sanoo miehelle et en uskalla saada. Että JOKA KERTA (auttaa miehen egoa) kun oon just tulossa se alkaa pelottamaan ja hävettää menettää kontrolli ja antautua toisen vietäväksi. Meillä oli samanlainen "haaste" tyttöystävän kanssa joka selätettiin.
Oli se masentavaa kuulla aluks et sä sormetat ihan väärin ei noin (myöhemmin kerroin myös hänelle kuinka "väärin" hän antoi käsihoitoa tai suikkareita mutta pistin silmät kiinni ja yritin vaan rentoutua). Lopulta saatiin orgasmeja puolen tunnin lipittämisen jälkeen, kyllä oli kieli kipeä seuraavana päivänä.
Sen jälkeen lipittäminen on ollut melkein aina mukana seksissä ja orgasmit tulevat nopeammin. Se on just se mihin on tottunut kun itse on nuorena monta tuntia "harjoitellut". Laukeisin 10s jos kulta nyt tuossa alasti sitä haluaisi mutta jos hänen pitäisi se vatkaaminen kädellä tehdä niin kauemmin kestää.
Suosittelen masturbointia toisen edessä. Niin että molemmat on alasti vastakkain jalat toisen takana. Siinä voi vähän hyväillä mulkulla naisen värkkiä ja toinen voi koskea toisen elintä. Ajatus on että näkee toisen ilmeet ja miten toinen tekee asiansa eikä enää hävettäisi koko homma.
Ja pillu sileäksi kun lähetään lipittämään. Paljon paremmalta maistuu kun ei karvoja suussa.
Mikä on tunne silloin kun on melkein tulossa? Pissattaako? Anna tulla vaan, aina voi siivota jos sieltä vähän lorahtaisi. Vai oletko kenties squirttaajia ja pelkäät mitä mies sanoo squirista(mies sanoo jeeeeeees). Mulla oli kerran squirt tyttö ja se valitti ihan samoista asioista kuin ap. Se sano että pissattaa ei voi jatkaa. Sain ylipuhuttua suihkussa rentoutumaan ja eihän se pissiä ollutkaan.
Kyllä oli hauskat puoli vuotta mitä yhdessä oltiin sen jälkeen, kun välillä lensi seinälle ja välillä vaan valu reittä pitkin mehut, eli ei aina lähteny paineella. Ja tyttö tykkäsi paljon, niinku minäkin.
En mäkään pelkän yhdynnän aikana saa.
mä otan usein omat sormet silloin samalla käyttöön. Meillä mies sitä toivookin, kun tietää, ettei orgasmi tule itsekseen.
tarvii nainen muuta ärsykettä.
ihan hyvin voit kertoa ja kertoa syyn miksi oot näytellyt. Tai sit rupeat vaikka ottaman omat sormet mukaan ja laukeet oikeesti. Sitten näet onko niissä miehen mielestä eroa.
Opeta sun miehelle sua. Hänhän on ilmaissut miten tärkeä olet myös seksissä...haluaa sinulle hyvää.
ei siinä ole mitään hävettävää, jos ei laukea. Seksi on yhteinen juttu. Jos mulle ei tuu, niin joskus mua on oikein ottanut pattiin itteeni ja joskus se ei oo haitannut yhtään.
Kunnioita itseäs ja toista...kunnioita teidän yhteyttä. Kyllä sä voit ruveta kertomaan asioita ja tulemaan esiin omien tarpeittensa kanssa.
Olet miellyttämishaluinen teeskentelijä. Et muutu miksikään vaikka lopettaisit ograsmien esittämisen. Seksinne ei kehity, kun mies luulee että kaikki on just niin hyvin kuin voi olla.
Olen mies joka ei ole koskaan saanut tyttöystävälle orgasmia. En tiedä, onko vika minussa vai hänessä, mutta hän ei ole onneksi koskaan orgasmia teeskennellytkään. Miehen itsetuntoa ajatellen kannattaa muistaa sellainen asia että seksistä voi osoittaa nauttivansa muutenkin kuin saamalla tai teeskentelemällä orgasmin.
Suosittelisin siis kertomaan. Itse en ainakaan missään nimessä haluaisi että minulle valehdeltaisiin tai teeskenneltäisiin tuolla tavalla, vaikka tarkoitus onkin hyvä. Asia kannattaa kertoa varovaisesti ja tehdä miehelle selväksi että vika ei ole hänessä, ja että seksi on nautinnollista ilman orgasmiakin.
Parasta on se, että jotkut miehet myös feikkaavat. Melko helppoa kondomin kanssa. Itse olen tehnyt sen pari kertaa kun lemmenkipeä tyttis tuli häiritsemään pelaamista ja oli kiire päästä takaisin.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 05:47"]Mikä on tunne silloin kun on melkein tulossa? Pissattaako? Anna tulla vaan, aina voi siivota jos sieltä vähän lorahtaisi. Vai oletko kenties squirttaajia ja pelkäät mitä mies sanoo squirista(mies sanoo jeeeeeees). Mulla oli kerran squirt tyttö ja se valitti ihan samoista asioista kuin ap. Se sano että pissattaa ei voi jatkaa. Sain ylipuhuttua suihkussa rentoutumaan ja eihän se pissiä ollutkaan.
Kyllä oli hauskat puoli vuotta mitä yhdessä oltiin sen jälkeen, kun välillä lensi seinälle ja välillä vaan valu reittä pitkin mehut, eli ei aina lähteny paineella. Ja tyttö tykkäsi paljon, niinku minäkin.
[/quote]
Tolta musta usein yhdynnässä tuntuu, että kun orgasmi alkaa lähenemään (ja jos en tässä vaiheessa jo säikähdä sen onnistumista) niin sen jälkeen tulee tunne, että ihan kuin pissattaisi ja sitten on ainakin pakko lopettaa. Olen yhden ja ainoan kerran tullut ja silloin squirttasin, kun olin exäni kanssa. Sekin tapahtui "vahingossa" ja en kerennyt estämään sitä. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 06:06"]En mäkään pelkän yhdynnän aikana saa.
mä otan usein omat sormet silloin samalla käyttöön. Meillä mies sitä toivookin, kun tietää, ettei orgasmi tule itsekseen.
tarvii nainen muuta ärsykettä.
ihan hyvin voit kertoa ja kertoa syyn miksi oot näytellyt. Tai sit rupeat vaikka ottaman omat sormet mukaan ja laukeet oikeesti. Sitten näet onko niissä miehen mielestä eroa.
Opeta sun miehelle sua. Hänhän on ilmaissut miten tärkeä olet myös seksissä...haluaa sinulle hyvää.
ei siinä ole mitään hävettävää, jos ei laukea. Seksi on yhteinen juttu. Jos mulle ei tuu, niin joskus mua on oikein ottanut pattiin itteeni ja joskus se ei oo haitannut yhtään.
Kunnioita itseäs ja toista...kunnioita teidän yhteyttä. Kyllä sä voit ruveta kertomaan asioita ja tulemaan esiin omien tarpeittensa kanssa.
[/quote]
Ongelma on sekin, kun en tiedä, että mitä voisin pyytää että hän tekisi toisin. Hän tekee kaiken juuri niin kuin olen pyytänyt ja aina jos minä keksin tai hän keksii jonkun uuden jutun, niin testaamme sitäkin heti. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:59"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:56"]Enkä ole saanut koskaan kenenkään muunkaan miehen kanssa orgasmia, mutta heidän kanssaan en edes jaksanut esittää että saisin. Nykyisen kumppanini kanssa kuitenkin seurustelen ja olen aivan tosissani.
Aloin feikkaamaan suhteen alussa orgasmeja, siksi että hänelle tulisi hyvä mieli, eikä luulisi, että seksimme olisi jotenkin huonoa, koska sitä se ei todellakaan ole ja siksi, että minua hävettää kun olen tälläinen, enkä ikinä saa. Hän aina painottaa sitä, kuinka tärkeää hänelle on se, että minä saan seksin aikana, eikä hän niinkään välitä siitä omasta tulemisestaan. Seksi on kuitenkin aivan loistavaa ja kemiamme toimii todella hyvin, mutta silti en saa.
Oman käden kautta orgasmin saamisessa ei ole mitään ongelmaa, mutta seksissä se ei vain onnistu. Joskus on ollut tilanteita, että olen huomannut yhtäkkiä, että meinaankin saada, mutta sitten "säikähdän" sitä jotenkin ja sitten en saakaan.
Nyt olemme olleet vähän päälle vuoden yhdessä ja olen alkanut miettimään, että pitäisikö kertoa totuus, etten oikeasti ole saanut kertaakaan? Olisi kiva, jos sitä voisi alkaa yhdessä yrittämään, jos vaikka joskus onnistuisikin, mutta pelkään, että hän ottaa siitä itseensä ja luulee olevansa huono seksissä tmv. Onko kellään muulla ollut samanlaista tilannetta? Pitäisikö kertoa vai jatkaa vain feikkaamista? Eihän se orgasmi välttämättä senkään jälkeen onnistu, vaikka kertoisinkin totuuden ja sitä alettaisiin yrittämään... Jos teillä on vinkkejä orgasmin saamiseen, niin niitäkin saa kertoa (ei miellellään sitä, että "joku seksilelu mukaan"). [/quote] Kerro miehellesi. Kyllä se mies varmasti tykkää, että sillä on nainen joka valehtelee, vieläpä noin tärkeästä asiasta. Toki voihan se olla sille ihan pikkujuttu. Jos luottamus ei ole suhteessanne tärkeää. :)
[/quote]
Mielestäni parisuhteessa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin orgasmin saaminen, vaikka tämä ongelma painaakin minua ja feikkaaminen on inhottavaa. Luottamus on yksi tärkeimmistä tukipilareista suhteessamme (ja varmaan jokaisen muunkin suhteessa). En usko, että hänen luottamuksensa minuun menisi tälläisestä asiasta. - AP