Lue keskustelun säännöt.
Vaikea hyväksyä/ymmärtää ystävän valintoja
01.03.2015 |
Saan varmaan lokaa niskaani mutta haluaisin rehellisiä mielipiteitä tilanteestani: Eli mulla on ystävä jonka kanssa ollaan oltu ystäviä ihan ala-asteelta saakka. Molemmilla meillä on lapsia ja tämä ystävä erosi hiljattain miehestään rakkauden puutteen takia ja muutti lasten isästä aika kauas lastensa kanssa. Eron aikaan oli jo löytänyt uuden miehen (tilanteeseen siis liittyi pettäminenkin), joka muutaman kk jälkeen muutti myös samaan asuntoon. Vuottakaan ei ole mennyt ja nyt heillä on jo lapsi suunnitelmissa. Lapset ovat reagoineet ainakin jollain tapaa, on tullut sanomista että he eivät ole tärkeitä äidille ja äiti tykkää uudesta miehestä enemmän jne.
Ongelma on se, ettemme tapahtuneen jälkeen ole pystyneet olemaan enää normaalin avoimesti ystäviä. Aikaisemmin meillä oli ja on siis ollut vuosia, hyvät ja läheiset välit, ollaan kerrottu toisilla arkoja asioita ja tiettu toisiamme. Silloin kun tämä tapahtui, sanoin mielipiteeni että mun mielestä ystävän pitäisi lasten takia edetä hitaasti, antaa lasten tottua tilanteeseen ja että rakkaus kyllä odottaa ja seurauksena oli aina ystävän loukkaantuminen. En vaan pysty suhtautumaan häneen tukevasti ja kannustavasti, koska paheksun hänen valintojaan! Mun mielestä hän ei ole yhtään ajatellut lastensa parasta, vaan toiminut rakkautensa sokaisemana. Ja vielä tuo että lisää lapsia vaan suunnitelmissa!
Nyt meillä on mietintäpaussi, hän kokee ettei voi mulle puhua enää asioitaan ja joutuu puolustelemaan itseään ja valintojaan ja mä taas en vaan voi hymistellä ja olla onnellinen hänen puolestaan kun mun arvomaailmaan ne valinnat ei sovi.
Onko tästä enää nousua? Pitääkö mun vaan koittaa käsitellä asia että pystyisin hyväksyä että hän elää elämäänsä noin ja minä näin ja sillä siisti ja yrittää olla tukena vaikka olenkin eri mieltä? Vai onko niin ettei ystävyys voi säilyä jos arvomaailmat eroavat liikaa toisistaan?
Kommentit (70)
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:53"]
Kuule ap, jos toisen ihmisen kanssa kaveeraa ala-asteelta saakka, pohjautuu se vähän erilaisiin asioihin kuin aikuisiän tuttavuudet. Ei se välttämättä parempaa ole, mutta silti. Minulla on muutamia samanlaisia kavereita, yhden tuntenut käytännössä parivuotiaasta asti, eikä minulla ole mitään sen suurempia yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sellaisia ns. intohimoja heidän kanssaaan ja yhteydenpitokin on aika harvassa, mutta kun milloin nähdään, on asiat heti niin kuin ne oli nuoruuden huumassa.
Ei meistä kukaan taida tuputtaa kellekään omia valintojaan, saatetaan kyllä sanoa oma mielipide asiaan ja että onko tuo nyt miten fiksua ja että kaveri tosiaan tietää sen - vaikka todennäköisesti tekeekin oman päänsä mukaan. Noin yleisesti ottaen tuttavapiirin ratkaisuja on aika useastikin vaikea ymmärtää, vielä kun tapaavat valittaa asioistaan vaikka heille on niistä sanottu, mutta sen jälkeen minä annan ihmisten tehdä omat tyränsä.
[/quote]
Heh, kuten tuo 5 oli tuossa kirjoittanut, niin naisilla on kyllä tuota tapaa ja aika pienestäkin saa draaman aikaan. Lisäksi on vielä se ominaisuus, että asioita, varsinkin ihmissuhdeasioita, pitää vatvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:39"]
Hyvä ystävä on rehellinen ja puuttuu peliin, jos toisella menee liian lujaa. Hyvin teit. Nyt täytyy varmaan vaan antaa aikaa. Huomaa kyllä, että olette naisia. Naisten täytyy aina olla samaa mieltä kaikesta. Muuten ei voi tulla toimeen.
[/quote]
Tää on klisee, joka ei pidä paikkaansa, että hyvä ystävä on rehellinen jne. Tällaiset totuudentorvet ovat oikeasti ihan hiton rasittavaa seuraa. Ystävyys loppuu kun jakaminen loppuu ja jakaminen loppuu, jos tarvitsee alkaa pelätä toisen tuomitsemista.
Ap, sun pitää muistaa, että tuollaiset asiat pitää sanoa todella varoivaisesti ja pehmitellen, koska kyseessä ei ole Sinun elämäsi, vaan ystäväsi ja hänen perheensä, uuden ja vanhan. Toki liityt siihen, mutta ystävälläsi on oikeus rakkauteen etkä sinä voi olla hänen äitinsä, joka määräät mikä on oikein ja mikä ei. Minusta asenteesi on ärsyttävä ja besserwissermäinen vaikka varmasti tarkoitat omalla tavallasi hyvää. Pahoittelut sanavalinnoista, mutta kenties sinun kannattaisi miettiä arvosteluherkkyyttäsi vielä.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 19:55"]
Vaikeinta ystävällesi varmasti on se että tietää sinun olevan oikeassa mutta pitkään jatkuneen rakkaudettoman liiton seurauksena kokee olevansa oikeutettu onneen.Toimisin kuten sinä ja pysyisin kannassani.Ystäväsi palautuu maan pinnalle ennemmin tai myöhemmin.Joskus ystävyyssuhteissa on viileämpiä kausia.Älä poikkaise ystävyyttä mutta ota etäisyyttä.
[/quote]
Sanoisin tähän, että olen muuten samaa mieltä, mutta en usko että ystävä kokee ap:n olevan oikeassa, vaan ystävä tietää, että toimii oikein, mutta tuntenee vahvaa syyllisyyttä tilanteesta lasten vuoksi ilman ap:n arvostelujakin.
[/quote]
Sanoisin tähän, että olen muuten samaa mieltä, mutta en usko että ystävä kokee ap:n olevan oikeassa, vaan ystävä tietää, että toimii oikein, mutta tuntenee vahvaa syyllisyyttä tilanteesta lasten vuoksi ilman ap:n arvostelujakin.
[/quote]
Onpa aika paksua jeesustelua tuo loppu.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:39"]
Hyvä ystävä on rehellinen ja puuttuu peliin, jos toisella menee liian lujaa. Hyvin teit. Nyt täytyy varmaan vaan antaa aikaa. Huomaa kyllä, että olette naisia. Naisten täytyy aina olla samaa mieltä kaikesta. Muuten ei voi tulla toimeen.
[/quote]
Tää on klisee, joka ei pidä paikkaansa, että hyvä ystävä on rehellinen jne. Tällaiset totuudentorvet ovat oikeasti ihan hiton rasittavaa seuraa. Ystävyys loppuu kun jakaminen loppuu ja jakaminen loppuu, jos tarvitsee alkaa pelätä toisen tuomitsemista.
Ap, sun pitää muistaa, että tuollaiset asiat pitää sanoa todella varoivaisesti ja pehmitellen, koska kyseessä ei ole Sinun elämäsi, vaan ystäväsi ja hänen perheensä, uuden ja vanhan. Toki liityt siihen, mutta ystävälläsi on oikeus rakkauteen etkä sinä voi olla hänen äitinsä, joka määräät mikä on oikein ja mikä ei. Minusta asenteesi on ärsyttävä ja besserwissermäinen vaikka varmasti tarkoitat omalla tavallasi hyvää. Pahoittelut sanavalinnoista, mutta kenties sinun kannattaisi miettiä arvosteluherkkyyttäsi vielä.
[/quote]
Sä et tiedä mistä sä puhut. Mä kyllä tajuan mitä tarkoitat, mutta siitä huolimatta.
Mä henkilökohtaisesti arvostan enemmän rehellisiä ihmisiä kuin sunlaisia *sori* älykääpiöitä. En mä tarkoita mitää loputonta jeesustelua jota ei kukaan oikeesti jaksa vaan sitä tavallista mielipiteenvaihtoa. Eikä kukaan terveitsetuntoinen ota puolittaista poikittaista sanaa heti loukkauksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä jos sun ystävä ei pysty enää puhumaan asioistaan. Sulla on ajatus miten sun ystävän pitäisi elää jotta se sopii sun arvomaailmaan. Ja kun se ei elä sun mielen mukaan niin sä vittuilet. Jos sun ystävä olis ruvennu narkkaileen, dokaileen, ryöstämään pankkeja...- mutta ei, meni rakastumaan ja se ei sulle sovi. Ravistele itseäsi.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 19:39"]Onko tästä enää nousua? Pitääkö mun vaan koittaa käsitellä asia että pystyisin hyväksyä että hän elää elämäänsä noin ja minä näin ja sillä siisti ja yrittää olla tukena vaikka olenkin eri mieltä? Vai onko niin ettei ystävyys voi säilyä jos arvomaailmat eroavat liikaa toisistaan?
[/quote]
Ystävyys voi mielestäni säilyä vaikka monet arvot eroaisivatkin huomattavasti. Harvemmin ystävyys säilyy jos vaatimus on että ne on pysyttävä täysin samanlaisina. Ystävyys ei myöskään ole oikeasti ystävyyttä jos sitä ei pysty hyväksymään että ystävä elää todellakin omaa elämäänsä ja tekee itse valintansa.
Toisaalta minusta ystävyyden vaatimus ei pitäisi olla sekään että ystävää olisi pystyttävä tukemaan kaikissa hänen valinnoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas en kestäisi keneltäkään ystävältäni minkäänlaista moralisointia. Jokainen tekee omat virheensä tässä elämässä ja me kaikki tullaan eri lähtökohdista. Itsekään en neuvo tai moralisoi ystäviäni, koska tiedän, että kaikkien on käytävä läpi ne omat taistelunsa.
Tietysti sitten jos apua tai neuvoa pyydetään.
Ja juuri etäisyyttä kannattaa hieman ottaa aina välillä, jos pinna kiristyy.
Itse olen niin monessa sopassa keitetty ja lyönyt päätäni seinään tuhat kertaa, mutta sitä kautta oppinut ja tajunnut miten asiat menee. Tuomitseminen on pahinta mitä voit lähimmäisillesi tehdä, eikä kukaan meistä ole siinä asemassa, että voisi toista arvostella.
Mä mietein vielä tätä asiaa enemmän ja tajusin että mun ja tän ystävän ystävyys on aina perustunut siihen että ollaan voitu jakaa asiamme avoimesti ja on voinut aina luottaa toisen tukeen ja ymmärrykseen. Ollaan me nuorina yhdessä biletettykin jne mutta enemmän siihen on ollut molemmilla muut kaverit. Me ollaan istuttu kahvikuppien ääressä ja puhuttu ja toiselta on saanut aina hyviä ajatuksia, tavallaan rakennusaineita itselle. On ollut molemmilla aina olo meidän keskustelujen jälkeen, että on tavallaan saanut puhdistautua ja uusia näkökulmia ongelmiinsa. Meillä on ollutkin aika erikoislaatuinen suhde. Oon aina kauheasti arvostanut tän ystäväni mielipiteitä ja ajatuksia ja hän minun.
Sillähän tää kauhealta tuntuukin, että nyt tältä kaikelta on pudonnut pohja. Mä en vaan pysty olla tässä asiassa se ymmärtäjä, tukija ja keskustelija, kun en vaan pysty! Vaikka kuinka haluaisin. Ollaan me ennenkin eri mieltä oltu asioista ja ystävälläni on ollut aina aika värikkäitä käänteitä elämässään, mutta jostain syystä ne on aikaisemmin päinvastoin kirvoittanut hyviä keskusteluja. Kait se on nyt se, että tähän liittyy vahvasti lapset ja mä koen, että hän kohtelee kaltoin omiaan ja on tavallaan muuttunut eri ihmiseksi jollain tapaa. Ihmiseksi, jollaisista mä en vaan pidä. En mä tätä tahallani tee, voi kun haluaisin olla se kuuntelija ja tukija, mutten pysty! :(
Kuulostan joo varmaan ärsyttävältä pätijältä ja ymmärrän kyllä täysin miksei ystävä enää voi avautua mulle. Mutta niinkuin sanoin, jos hän kertoo mulle uusperheensä ongelmista tai lasten ongelmista, mulla tulee vaan se yks vastaus enää mieleen ja se on että miksi menit noin tekemään, olisi kannattanut vähän vetää jarrua. Eipä siinä paljon voikaan enää keskustella, ei tietenkään. Toinen vaihtoehto on että vältellään näistä aiheista puhumista, mutta sittenhän ei mitään puhumista jääkään jos hän ei voi elämänsä tällä hetkellä tärkeimmistä asioista puhua.
Kai tässä on pohjimmiltaan kyse nyt siitä, että en arvosta häntä enää. :( Ja mä en voi sille mitään, vaikka kuinka haluaisin. Voi pee, tää tais sitte olla tässä. :(
ap
Kuule ap, jos toisen ihmisen kanssa kaveeraa ala-asteelta saakka, pohjautuu se vähän erilaisiin asioihin kuin aikuisiän tuttavuudet. Ei se välttämättä parempaa ole, mutta silti. Minulla on muutamia samanlaisia kavereita, yhden tuntenut käytännössä parivuotiaasta asti, eikä minulla ole mitään sen suurempia yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sellaisia ns. intohimoja heidän kanssaaan ja yhteydenpitokin on aika harvassa, mutta kun milloin nähdään, on asiat heti niin kuin ne oli nuoruuden huumassa.
Ei meistä kukaan taida tuputtaa kellekään omia valintojaan, saatetaan kyllä sanoa oma mielipide asiaan ja että onko tuo nyt miten fiksua ja että kaveri tosiaan tietää sen - vaikka todennäköisesti tekeekin oman päänsä mukaan. Noin yleisesti ottaen tuttavapiirin ratkaisuja on aika useastikin vaikea ymmärtää, vielä kun tapaavat valittaa asioistaan vaikka heille on niistä sanottu, mutta sen jälkeen minä annan ihmisten tehdä omat tyränsä.