Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaikea hyväksyä/ymmärtää ystävän valintoja
01.03.2015 |
Saan varmaan lokaa niskaani mutta haluaisin rehellisiä mielipiteitä tilanteestani: Eli mulla on ystävä jonka kanssa ollaan oltu ystäviä ihan ala-asteelta saakka. Molemmilla meillä on lapsia ja tämä ystävä erosi hiljattain miehestään rakkauden puutteen takia ja muutti lasten isästä aika kauas lastensa kanssa. Eron aikaan oli jo löytänyt uuden miehen (tilanteeseen siis liittyi pettäminenkin), joka muutaman kk jälkeen muutti myös samaan asuntoon. Vuottakaan ei ole mennyt ja nyt heillä on jo lapsi suunnitelmissa. Lapset ovat reagoineet ainakin jollain tapaa, on tullut sanomista että he eivät ole tärkeitä äidille ja äiti tykkää uudesta miehestä enemmän jne.
Ongelma on se, ettemme tapahtuneen jälkeen ole pystyneet olemaan enää normaalin avoimesti ystäviä. Aikaisemmin meillä oli ja on siis ollut vuosia, hyvät ja läheiset välit, ollaan kerrottu toisilla arkoja asioita ja tiettu toisiamme. Silloin kun tämä tapahtui, sanoin mielipiteeni että mun mielestä ystävän pitäisi lasten takia edetä hitaasti, antaa lasten tottua tilanteeseen ja että rakkaus kyllä odottaa ja seurauksena oli aina ystävän loukkaantuminen. En vaan pysty suhtautumaan häneen tukevasti ja kannustavasti, koska paheksun hänen valintojaan! Mun mielestä hän ei ole yhtään ajatellut lastensa parasta, vaan toiminut rakkautensa sokaisemana. Ja vielä tuo että lisää lapsia vaan suunnitelmissa!
Nyt meillä on mietintäpaussi, hän kokee ettei voi mulle puhua enää asioitaan ja joutuu puolustelemaan itseään ja valintojaan ja mä taas en vaan voi hymistellä ja olla onnellinen hänen puolestaan kun mun arvomaailmaan ne valinnat ei sovi.
Onko tästä enää nousua? Pitääkö mun vaan koittaa käsitellä asia että pystyisin hyväksyä että hän elää elämäänsä noin ja minä näin ja sillä siisti ja yrittää olla tukena vaikka olenkin eri mieltä? Vai onko niin ettei ystävyys voi säilyä jos arvomaailmat eroavat liikaa toisistaan?
Kommentit (70)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:13"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:47"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:41"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:36"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:18"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:13"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:02"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 22:41"] Kyllä mielestäni ystävyyteen kuuluu rehellisyys eikä perseennuoleskelu. Varsinkin jos kyse noin tärkeästä asiasta kuin lasten hyvinvointi. Saahan ystävä olla rakastunut ja olla onnellinen uuden miehen kanssa. Mutta ei tämä nainen ole antanut lapsillensa aikaa surra vanhempiensa eroa, tottua uuteen paikkakuntaan/kotiin ja mielestäni uusi ten oma vika kun en ymmärrä, mutta koko soppa tuntui kaksinaismoralistiselta ja niin pahalta. Eikä ystävä kadu muuta kuin sitä, että teko suututti minut. Vaimolla ei väliä... Mutta kaikissa suhteissa tulee väistämättä näitä ylä- ja alamäkiä. [/quote] TTottakai mä oon onnellinen ystävän puolesta, että on löytänyt rinnalleen kumppani tätä elämää jakamaan, tuntuu olevan harvassa nykyään onnistuneet parisuhteet. Ois vaan tuon eron/uuden suhteen voinut toisellakin tapaa hoitaa. Pakkoko sitä olisi heti saman katon alle rynniä. En mä siltoja halua vielä polttaa. Tauko meillä on menossakin ja katsellaan sitten uudestaan taas. Toki jos me ei enää pystytä toisillemme puhumaan, se pohja tältä on kadonnut. Mutta onhan tässä toivoa että tilanne muuttuu kun itsekin saan tätä asiaa sulatella aikani. ap [/quote] Minunkin äitini (se tasapainoton huutaja juurikin, joka itse kokee olevansa aina oikeassa lasten kanssa jos tulee täysi erimielisyys) oli niin olevinaan aina siitä, ettei eron jälkeen raahannut meille ketään miestä, ettei minua haittaisi. Totuus taisi olla se, ettei "armon röyvä" löytänyt ketään, joka olisi ollut arvolleen sopiva kun kuvitteli itsestään ihan liikoja, mutta se ei nyt liittynyt tähän mitenkään, eikä ollut pointtini vaan pointti on se, että kovastipa sinä arvostat omaa äitiyttäsi ja mollaat ystäväsi, mahdatko säkään olla niiin hyvä äiti after all? [/quote] Mä sanoinkin että tämä on se mun kipupiste, jonka kanssa kamppailen koko ajan. En todellakaan pidä lyhytpinnaisuuttani hyvänä asiana ja olenkin mielestäni parantanut tässä asiassa paljon ja löytänyt keinoja että selvitään pukemaan ja ulos jne ilman hermojen menetystä. Tiedostan asian ja yritän parhaani muuttaa sitä. Menen vaikka toiseen huoneeseen hetkeksi, jos oikein pinnaa kiristää. Ei meillä päivittäin huudeta! ap [/quote] Lisäksi hyvin tyypillinen vastaus, ap ei sanallakaan mainitse, miten ne lapset ovat hänet kokeneet ja että onko heistä huolissaan. Selittelee ja puhuu paremmaksi vain omaa käyttäytymistään. Hyvähän se on, että osaa itse kissan hännän nostaa, mutta kun SE ei riitä, kysymys on vain ja ainoastaan siitä, millainen äiti sä olet lapsillesi, ei se, miten itse koet sen. Saamari. Et selvästikään ole lapsistasi huolissaai (?) vaikka ehkä sun pitäisi. Siksiköhän se huoli projisoituukin ystäväsi tekemisiin? Oksettavaa! 37 [/quote] Noniin. Täällä alkuperäinen kommentoija, se joka ymmärtää miksi ap.n ystävyyssuhde on nyt koetuksella. Ensimmäiseksi, miksi noin haukkuvaan sävyyn lähdette kommentoimaan ap.n äitiyttä? Hän vain halusi painottaa että on itse myös inhimillinen äiti, joka tekee myös virheitä! Niin kuin kaikki muutkin äidit ja isät. Ei kukaan täydellinen ole. Vaati jo rohkeutta myöntää omat virheensä palstalla koska olette heti lynkkaus mielialalla... löysentäkää sitä pipoa. Kaikkk äidit välillä ovat kiukkuisia ja ne hyvätkin äidit joskus huutavat lapsilleen. Jos on vaikka stressiä, huolia, yötön yö takana tai ym. Ei se kerro huonosta äitiydestä vaan inhimillisyydestä. Oma äitikin joskus suuttunut turhasta, mutta ymmärsin tilanteen. Ja pidän edelleen maailman parhaimpana äitinä. Ap.n tekstistä olen saanut kuvan, että heidän ystävyydessään (kuten omassanikin) pystytään puhumaan kaikesta. Niin hyvistä kuin huonoista asioista. Ja että molemmat ovat voineet huomauttaa toiselle, jos jokin asia näyttää menevän huonosti tai jos on huolissaan toisen jaksamisesta tai tekemistä ratkaisuista. Se on välittämistä! Kyllä minäkin haluan kuulla ystävän todellisen mielipiteen jos teen jotain tyhmää. En kaipaa pään silittelyä. Eihän se tilanne sillä korjaannu. Ei sen tarvitse olla tuomitsemista vaan hienovaraisella huomauttamisella ja keskustelulla voidaan saada toisellekin ahaa-elämys. Ja ehkä hyviä neuvoja tilanteen korjaamiseen. Tällaista välittämistä ainakin itse haluan ystävyydeltä. Eikä tässä keskustelussa tarkoitus ollut pohtia ap.n "tunteiden ja omien virheiden" projisoimista tähän ystävään. Huh huh... Onko teistä ihmisistä hauskaa lähtä heittämään tuollaista lokaa ihmisten niskaan ilman että tunnette heitä? Ja ihan vain siksi että ap myöntää olevansa normaali tunteva ihminen jolla on myös huonoja päiviä... Olisiko mielummin vinkkejä tuohon ystävyyden korjaamiseen tai jotain oikeaa rakentavaa kritiikkiä/kommenttia? Ja ap. Älä välitä nuista törkykirjoituksista. Ymmärrän pointtisi tekstisi lävitse. T. Se, jolla myös "väljähtynyt" ystävyys [/quote] Joo, mutta luitko ap:n aloitusta vai monennessako tekstissä se oli? Että hänen ystävänsä vika on se, että on uusi mies ja muutto kauas lasten isästä ja suunnittelee uusperhettä? Mikset sä vastannut siihen näin: "Hän vain halusi painottaa että on itse myös inhimillinen äiti, joka tekee myös virheitä! Niin kuin kaikki muutkin äidit ja isät. Ei kukaan täydellinen ole." ?? mun kritiikki koski sitä, että hän saa kyllä huutaa, mutta ystävän kuviot, ne ovat kamalia. Minusta kumpikin kuulostaa sitten virheitä tekevältä äidiltä. Mutta ap:n mielestä (tietenkään) hänen omansa on seliteltävissä, ystävän virheet eivät . Onko tämä rakentavaa ajatelua ap:ltä? [/quote] No en nyt ap.n puolesta voi vastata. Mutta mielipiteeni jakaa. Kyllä, samalla lailla molemmat siis tekevät virheitä äitinä. Ja kyllä olen lukenut koko ketjun kokonaisuudessan kun on mielenkiintoinen ja tietyllä tavalla tuttu aihe. Ensiksi, ap myönsi omat äitiydensä kompastuskivet. Ja kertoi tekevänsä töitä sen eteen että pääsee niistä eroon, koska tietää ne haitallisiksi. Eihän tainnut niitä missään välissä puolustella? Toisekseen, kyllä voisin sanoa ap.n ystävästä samaa. Että on inhimillistä tehdä virheitä. Jos liitto oli pitkään rakkaudeton, niin uuden kumppanin kanssa rakkaudenhuuma on varmasti ihanaa. Ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Pointtini onkin se, että jos ystävä huomauttaa jostain mahdollisesta epäkohdasta, ei siitä pitäisi ottaa nokkiinsa. Jos on tosi ystävä, nii hän huomauttaa myös niistä kipeistä asioista. Tämän avulla voidaan lähtä etsimään parempaa ratkaisua tilanteeseen. Enhän minäkään tunne tätä ap.n ystävää, enkä lähde tuomitsemaan. Vaikka mielestäni hän olisi voinut antaa lapsille lisää sopeutumisaikaa. Hänkin on vain ihminen. Mutta suositukseni heille olisi, että mietinnän jälkeen he puhuisivat kaiken halki. Oli se sitten hyvää tai pahaa. Noin pitkä ja hyvä ystävyyssuhde ansaitsisi uuden mahdollisuuden. Yhdessähän voisivat keskustella myös siitä, että ovatko heidän arvonsa jotenkin matkan varrella muuttuneet ja mitä he toivoisivat ystävyydeltä jos se jatkuisi. Ehkä tällainen voisi olla yksi niistä hedelmällisistä keskusteluista ja saisivat selvyyden voiko ystävyyden vielä korjata. T. Se, jonka ystävyys myös "väljähtynyt"
[/quote]
Mitä parempaa ratkaisua tilanteeseen lähteä etsimään? Aloittajan ystävällä on oma elämänsä, jota elää. Hänellä on uusi mies, jonka kanssa haluaa asioita. Minusta aika kummallista ulkopuolisen mennä siihen väliin ehdottamaan parempia ratkaisuja. Sitäpaitsi jos menee arvostelemaan toista, että hänen lapsensa kärsivät niistä elämän valinnoista mitä toinen tekee, niin eikö se ole vähän loukkaavaa sinusta oikeasti???
Sitäpaitsi kyllähän ap puolusteli omaa käytöstään lapsiaan kohtaan nimenomaan tällä, että "miettii parannuskeinoja". Se ei ikävä kyllä riitä, jos se huutaminen ja muu ei lopu. Hän ei sanonut lopettaneensa.
Mitä mieltä ap olisi, pitäisikö heidän nyt tämän ystävän aloitteesta miettiä yhdessä ratkaisuja, miten se käytös loppuu? Ei saa loukkaantua, jos ystävä tietäisi tästä ja huomauttaisi, veikkaanpa, että ap kyllä loukkaantuisi, jos ystävä epäilisi aloittajan oikeasti satuttavan lapsia, kuten ap epäili ystävän tekevän.
[/quote]
Voihan se ystävä tästä loukkaantua. Mutta sehän tarkottaisi että ap olisi ollut oikeassa. Ja jos huomio on aiheellinen, miksi se pitää kokea hyökkäyksenä?
Esimerkki omasta elämästä. Aloin seurustella 7kk sitten. 4kk jälkeen molemmat, minä ja mies, etsimme uutta asuntoa. Mies ehdotti että muutetaan yhteen. Olin jo myötäilevällä kannalla. Kunnes parad ystäväni huomautti että oikeasti, kannattaako? Ettekö turhaan kiirehdi?
Olin aluksi närkästynyt kun "tulee siihen muka neuvomaan". Mutta asiaa pohdittuani tajusin hänen olleen oikeassa. Muutto olisi tullut liian pian. Olen aina halunnut seurustella vuoden ennen yhteenmuuttoa ja elää seurusteluvaihetta rauhassa, tutustua mieheen kunnolla. Yhtäkkiä huumassani "unohdin" tämän tyystin. Oli vain hyvä, että ystäväni huomautti vaikka kipeää tekikin. Esti minua tekemästä virhettä. Miehen kanssa ollaan edelleen yhdessä ja tyytyväisiä siihen, että haluttiinkin tutustella rauhassa. Tämä puuttuminen tilanteeseen oli siis hyvästä.
Ja jos ap.n ystävä tietää siitä, että ap huutaa lapsilleen joskus ja on temperamenttinen, niin miksei siitä voi keskustella? Ja etsiä yhdessä niitä ratkaisuja? Sehän osottaisi että ystävä välittäisi myös ap.n lisäksi hänen lastensa hyvinvoinnista.
Jos tällaisista asioista ei ystävyydessä voi puhua, niin mihin niitä ystäviä sitten tarvitsee? Eikö ihmiset ole tulleet liian herkkänahkaisiksi... Itse toivon että ystävä huomauttaa virheistäni, ennen kuin ne aiheuttavat suurempia ongelmia. Tai esittää huolensa esim siten, että kysyy meneekö kaikki varmasti hyvin ja voivatko kaikki perheessä hyvin. Kyllä huolenaiheista tulisi voida keskustella :)
T. Se, jolla myös ystävyys "väljähtynyt"
NYÖKYTTELE VAIN PÄÄTÄSI JA SANO JOO JOO ! Hanki lisää lapsia uuden mamu miehesi kanssa vaikka muutama heti kättelyssä ! :D
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:26"]hänen eli meidän??
[/quote]
Huonosti selitetty. Tarkoitin sitä että jos ystävä toimii vastoin niitä arvoja, jotka yhdistävät meitä. Eli vastoin hänen arvojaan. (Ja tavallaan myös minun arvoja samoja kun ovat.)
Anteeksi tämä huono selitys, minun ajatuksenkulusta on vaikea joskus saada selvää. Tai kirjoittaa sitä paremmin ymmärrettävään muotoon...
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:13"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:03"] [quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:47"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:41"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:36"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:18"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:13"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:02"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 22:41"] Kyllä mielestäni ystävyyteen kuuluu rehellisyys eikä perseennuoleskelu. Varsinkin jos kyse noin tärkeästä asiasta kuin lasten hyvinvointi. Saahan ystävä olla rakastunut ja olla onnellinen uuden miehen kanssa. Mutta ei tämä nainen ole antanut lapsillensa aikaa surra vanhempiensa eroa, tottua uuteen paikkakuntaan/kotiin ja mielestäni uusi ten oma vika kun en ymmärrä, mutta koko soppa tuntui kaksinaismoralistiselta ja niin pahalta. Eikä ystävä kadu muuta kuin sitä, että teko suututti minut. Vaimolla ei väliä... Mutta kaikissa suhteissa tulee väistämättä näitä ylä- ja alamäkiä. [/quote] TTottakai mä oon onnellinen ystävän puolesta, että on löytänyt rinnalleen kumppani tätä elämää jakamaan, tuntuu olevan harvassa nykyään onnistuneet parisuhteet. Ois vaan tuon eron/uuden suhteen voinut toisellakin tapaa hoitaa. Pakkoko sitä olisi heti saman katon alle rynniä. En mä siltoja halua vielä polttaa. Tauko meillä on menossakin ja katsellaan sitten uudestaan taas. Toki jos me ei enää pystytä toisillemme puhumaan, se pohja tältä on kadonnut. Mutta onhan tässä toivoa että tilanne muuttuu kun itsekin saan tätä asiaa sulatella aikani. ap [/quote] Minunkin äitini (se tasapainoton huutaja juurikin, joka itse kokee olevansa aina oikeassa lasten kanssa jos tulee täysi erimielisyys) oli niin olevinaan aina siitä, ettei eron jälkeen raahannut meille ketään miestä, ettei minua haittaisi. Totuus taisi olla se, ettei "armon röyvä" löytänyt ketään, joka olisi ollut arvolleen sopiva kun kuvitteli itsestään ihan liikoja, mutta se ei nyt liittynyt tähän mitenkään, eikä ollut pointtini vaan pointti on se, että kovastipa sinä arvostat omaa äitiyttäsi ja mollaat ystäväsi, mahdatko säkään olla niiin hyvä äiti after all? [/quote] Mä sanoinkin että tämä on se mun kipupiste, jonka kanssa kamppailen koko ajan. En todellakaan pidä lyhytpinnaisuuttani hyvänä asiana ja olenkin mielestäni parantanut tässä asiassa paljon ja löytänyt keinoja että selvitään pukemaan ja ulos jne ilman hermojen menetystä. Tiedostan asian ja yritän parhaani muuttaa sitä. Menen vaikka toiseen huoneeseen hetkeksi, jos oikein pinnaa kiristää. Ei meillä päivittäin huudeta! ap [/quote] Lisäksi hyvin tyypillinen vastaus, ap ei sanallakaan mainitse, miten ne lapset ovat hänet kokeneet ja että onko heistä huolissaan. Selittelee ja puhuu paremmaksi vain omaa käyttäytymistään. Hyvähän se on, että osaa itse kissan hännän nostaa, mutta kun SE ei riitä, kysymys on vain ja ainoastaan siitä, millainen äiti sä olet lapsillesi, ei se, miten itse koet sen. Saamari. Et selvästikään ole lapsistasi huolissaai (?) vaikka ehkä sun pitäisi. Siksiköhän se huoli projisoituukin ystäväsi tekemisiin? Oksettavaa! 37 [/quote] Noniin. Täällä alkuperäinen kommentoija, se joka ymmärtää miksi ap.n ystävyyssuhde on nyt koetuksella. Ensimmäiseksi, miksi noin haukkuvaan sävyyn lähdette kommentoimaan ap.n äitiyttä? Hän vain halusi painottaa että on itse myös inhimillinen äiti, joka tekee myös virheitä! Niin kuin kaikki muutkin äidit ja isät. Ei kukaan täydellinen ole. Vaati jo rohkeutta myöntää omat virheensä palstalla koska olette heti lynkkaus mielialalla... löysentäkää sitä pipoa. Kaikkk äidit välillä ovat kiukkuisia ja ne hyvätkin äidit joskus huutavat lapsilleen. Jos on vaikka stressiä, huolia, yötön yö takana tai ym. Ei se kerro huonosta äitiydestä vaan inhimillisyydestä. Oma äitikin joskus suuttunut turhasta, mutta ymmärsin tilanteen. Ja pidän edelleen maailman parhaimpana äitinä. Ap.n tekstistä olen saanut kuvan, että heidän ystävyydessään (kuten omassanikin) pystytään puhumaan kaikesta. Niin hyvistä kuin huonoista asioista. Ja että molemmat ovat voineet huomauttaa toiselle, jos jokin asia näyttää menevän huonosti tai jos on huolissaan toisen jaksamisesta tai tekemistä ratkaisuista. Se on välittämistä! Kyllä minäkin haluan kuulla ystävän todellisen mielipiteen jos teen jotain tyhmää. En kaipaa pään silittelyä. Eihän se tilanne sillä korjaannu. Ei sen tarvitse olla tuomitsemista vaan hienovaraisella huomauttamisella ja keskustelulla voidaan saada toisellekin ahaa-elämys. Ja ehkä hyviä neuvoja tilanteen korjaamiseen. Tällaista välittämistä ainakin itse haluan ystävyydeltä. Eikä tässä keskustelussa tarkoitus ollut pohtia ap.n "tunteiden ja omien virheiden" projisoimista tähän ystävään. Huh huh... Onko teistä ihmisistä hauskaa lähtä heittämään tuollaista lokaa ihmisten niskaan ilman että tunnette heitä? Ja ihan vain siksi että ap myöntää olevansa normaali tunteva ihminen jolla on myös huonoja päiviä... Olisiko mielummin vinkkejä tuohon ystävyyden korjaamiseen tai jotain oikeaa rakentavaa kritiikkiä/kommenttia? Ja ap. Älä välitä nuista törkykirjoituksista. Ymmärrän pointtisi tekstisi lävitse. T. Se, jolla myös "väljähtynyt" ystävyys [/quote] Joo, mutta luitko ap:n aloitusta vai monennessako tekstissä se oli? Että hänen ystävänsä vika on se, että on uusi mies ja muutto kauas lasten isästä ja suunnittelee uusperhettä? Mikset sä vastannut siihen näin: "Hän vain halusi painottaa että on itse myös inhimillinen äiti, joka tekee myös virheitä! Niin kuin kaikki muutkin äidit ja isät. Ei kukaan täydellinen ole." ?? mun kritiikki koski sitä, että hän saa kyllä huutaa, mutta ystävän kuviot, ne ovat kamalia. Minusta kumpikin kuulostaa sitten virheitä tekevältä äidiltä. Mutta ap:n mielestä (tietenkään) hänen omansa on seliteltävissä, ystävän virheet eivät . Onko tämä rakentavaa ajatelua ap:ltä? [/quote] No en nyt ap.n puolesta voi vastata. Mutta mielipiteeni jakaa. Kyllä, samalla lailla molemmat siis tekevät virheitä äitinä. Ja kyllä olen lukenut koko ketjun kokonaisuudessan kun on mielenkiintoinen ja tietyllä tavalla tuttu aihe. Ensiksi, ap myönsi omat äitiydensä kompastuskivet. Ja kertoi tekevänsä töitä sen eteen että pääsee niistä eroon, koska tietää ne haitallisiksi. Eihän tainnut niitä missään välissä puolustella? Toisekseen, kyllä voisin sanoa ap.n ystävästä samaa. Että on inhimillistä tehdä virheitä. Jos liitto oli pitkään rakkaudeton, niin uuden kumppanin kanssa rakkaudenhuuma on varmasti ihanaa. Ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Pointtini onkin se, että jos ystävä huomauttaa jostain mahdollisesta epäkohdasta, ei siitä pitäisi ottaa nokkiinsa. Jos on tosi ystävä, nii hän huomauttaa myös niistä kipeistä asioista. Tämän avulla voidaan lähtä etsimään parempaa ratkaisua tilanteeseen. Enhän minäkään tunne tätä ap.n ystävää, enkä lähde tuomitsemaan. Vaikka mielestäni hän olisi voinut antaa lapsille lisää sopeutumisaikaa. Hänkin on vain ihminen. Mutta suositukseni heille olisi, että mietinnän jälkeen he puhuisivat kaiken halki. Oli se sitten hyvää tai pahaa. Noin pitkä ja hyvä ystävyyssuhde ansaitsisi uuden mahdollisuuden. Yhdessähän voisivat keskustella myös siitä, että ovatko heidän arvonsa jotenkin matkan varrella muuttuneet ja mitä he toivoisivat ystävyydeltä jos se jatkuisi. Ehkä tällainen voisi olla yksi niistä hedelmällisistä keskusteluista ja saisivat selvyyden voiko ystävyyden vielä korjata. T. Se, jonka ystävyys myös "väljähtynyt" [/quote] Mitä parempaa ratkaisua tilanteeseen lähteä etsimään? Aloittajan ystävällä on oma elämänsä, jota elää. Hänellä on uusi mies, jonka kanssa haluaa asioita. Minusta aika kummallista ulkopuolisen mennä siihen väliin ehdottamaan parempia ratkaisuja. Sitäpaitsi jos menee arvostelemaan toista, että hänen lapsensa kärsivät niistä elämän valinnoista mitä toinen tekee, niin eikö se ole vähän loukkaavaa sinusta oikeasti??? Sitäpaitsi kyllähän ap puolusteli omaa käytöstään lapsiaan kohtaan nimenomaan tällä, että "miettii parannuskeinoja". Se ei ikävä kyllä riitä, jos se huutaminen ja muu ei lopu. Hän ei sanonut lopettaneensa. Mitä mieltä ap olisi, pitäisikö heidän nyt tämän ystävän aloitteesta miettiä yhdessä ratkaisuja, miten se käytös loppuu? Ei saa loukkaantua, jos ystävä tietäisi tästä ja huomauttaisi, veikkaanpa, että ap kyllä loukkaantuisi, jos ystävä epäilisi aloittajan oikeasti satuttavan lapsia, kuten ap epäili ystävän tekevän. [/quote] Voihan se ystävä tästä loukkaantua. Mutta sehän tarkottaisi että ap olisi ollut oikeassa. Ja jos huomio on aiheellinen, miksi se pitää kokea hyökkäyksenä? Esimerkki omasta elämästä. Aloin seurustella 7kk sitten. 4kk jälkeen molemmat, minä ja mies, etsimme uutta asuntoa. Mies ehdotti että muutetaan yhteen. Olin jo myötäilevällä kannalla. Kunnes parad ystäväni huomautti että oikeasti, kannattaako? Ettekö turhaan kiirehdi? Olin aluksi närkästynyt kun "tulee siihen muka neuvomaan". Mutta asiaa pohdittuani tajusin hänen olleen oikeassa. Muutto olisi tullut liian pian. Olen aina halunnut seurustella vuoden ennen yhteenmuuttoa ja elää seurusteluvaihetta rauhassa, tutustua mieheen kunnolla. Yhtäkkiä huumassani "unohdin" tämän tyystin. Oli vain hyvä, että ystäväni huomautti vaikka kipeää tekikin. Esti minua tekemästä virhettä. Miehen kanssa ollaan edelleen yhdessä ja tyytyväisiä siihen, että haluttiinkin tutustella rauhassa. Tämä puuttuminen tilanteeseen oli siis hyvästä. Ja jos ap.n ystävä tietää siitä, että ap huutaa lapsilleen joskus ja on temperamenttinen, niin miksei siitä voi keskustella? Ja etsiä yhdessä niitä ratkaisuja? Sehän osottaisi että ystävä välittäisi myös ap.n lisäksi hänen lastensa hyvinvoinnista. Jos tällaisista asioista ei ystävyydessä voi puhua, niin mihin niitä ystäviä sitten tarvitsee? Eikö ihmiset ole tulleet liian herkkänahkaisiksi... Itse toivon että ystävä huomauttaa virheistäni, ennen kuin ne aiheuttavat suurempia ongelmia. Tai esittää huolensa esim siten, että kysyy meneekö kaikki varmasti hyvin ja voivatko kaikki perheessä hyvin. Kyllä huolenaiheista tulisi voida keskustella :) T. Se, jolla myös ystävyys "väljähtynyt"
[/quote]
Mutta aloittaja ei ainakaan tuntenut nyt ystäväänsä sitten niin hyvin, että olisi vinkistä ollut apua. Eikä se loukkaantuminen sitä tarkoita, että toinen on oikeassa. Vaan sitä, että toinen on loukkaava jollainlailla. Ei tunne toista tms. Minä en tunne itseäni kovin hyvin, sanon sen ihan suoraan paitsi en kylläkään ole koskaan sanonut ns. ystävilleni, ja minua loukkaa jos joku toinen luulee tietävänsä miten minun pitää elämääni elää, kun en tiedä sitä aina itsekään. Miten se toinen voisi siloin sen minua paremmin tietää?
Neuvominen voi olla loukkaavaa myös muista syistä kuin siksi, että sanoja olisi muka oikeassa. Koska MIKSI kukaan siitä suuttuisi tai loukkaantuisi jos se neuvo auttaa? Selitähän se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta joo. I rest my case here. Pointtini kaikessa on se, että toivottavasti ap saa välit vielä korjattua ja molemminpuolinen ystävyys voisi vielä jatkua. Kun tähän asti on niin hieno ystävyys takana, tekee kipeää jos sen menettää. Ja toivottavasti löytyy ymmärrystä, kuuntelevaa korvaa ja neuvoa toisen huolenaiheisiin, puolin jos toisin. :) Tsemppiä ap!
T. Se, jolla myös ystävyys "väljähtynyt"
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:41"]
Mutta joo. I rest my case here. Pointtini kaikessa on se, että toivottavasti ap saa välit vielä korjattua ja molemminpuolinen ystävyys voisi vielä jatkua. Kun tähän asti on niin hieno ystävyys takana, tekee kipeää jos sen menettää. Ja toivottavasti löytyy ymmärrystä, kuuntelevaa korvaa ja neuvoa toisen huolenaiheisiin, puolin jos toisin. :) Tsemppiä ap! T. Se, jolla myös ystävyys "väljähtynyt"
[/quote]
No just. Ymmärrän, että kello on paljon, mutta eipä taida paljon ajatuksia millä muita auttaa siellä pääkopassa sitten liikkua, kun et osaa muuta kuin asiaa omalta kannaltasi selittää. Mullakin olisi vastaavia tarinoita kuin sinulla, missä ystävien neuvot olisivat syösseet minut masennukseen ja ties mihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:40"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:13"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:03"] [quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:47"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:41"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:36"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:18"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:13"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:02"] [quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 22:41"] Kyllä mielestäni ystävyyteen kuuluu rehellisyys eikä perseennuoleskelu. Varsinkin jos kyse noin tärkeästä asiasta kuin lasten hyvinvointi. Saahan ystävä olla rakastunut ja olla onnellinen uuden miehen kanssa. Mutta ei tämä nainen ole antanut lapsillensa aikaa surra vanhempiensa eroa, tottua uuteen paikkakuntaan/kotiin ja mielestäni uusi ten oma vika kun en ymmärrä, mutta koko soppa tuntui kaksinaismoralistiselta ja niin pahalta. Eikä ystävä kadu muuta kuin sitä, että teko suututti minut. Vaimolla ei väliä... Mutta kaikissa suhteissa tulee väistämättä näitä ylä- ja alamäkiä. [/quote] TTottakai mä oon onnellinen ystävän puolesta, että on löytänyt rinnalleen kumppani tätä elämää jakamaan, tuntuu olevan harvassa nykyään onnistuneet parisuhteet. Ois vaan tuon eron/uuden suhteen voinut toisellakin tapaa hoitaa. Pakkoko sitä olisi heti saman katon alle rynniä. En mä siltoja halua vielä polttaa. Tauko meillä on menossakin ja katsellaan sitten uudestaan taas. Toki jos me ei enää pystytä toisillemme puhumaan, se pohja tältä on kadonnut. Mutta onhan tässä toivoa että tilanne muuttuu kun itsekin saan tätä asiaa sulatella aikani. ap [/quote] Minunkin äitini (se tasapainoton huutaja juurikin, joka itse kokee olevansa aina oikeassa lasten kanssa jos tulee täysi erimielisyys) oli niin olevinaan aina siitä, ettei eron jälkeen raahannut meille ketään miestä, ettei minua haittaisi. Totuus taisi olla se, ettei "armon röyvä" löytänyt ketään, joka olisi ollut arvolleen sopiva kun kuvitteli itsestään ihan liikoja, mutta se ei nyt liittynyt tähän mitenkään, eikä ollut pointtini vaan pointti on se, että kovastipa sinä arvostat omaa äitiyttäsi ja mollaat ystäväsi, mahdatko säkään olla niiin hyvä äiti after all? [/quote] Mä sanoinkin että tämä on se mun kipupiste, jonka kanssa kamppailen koko ajan. En todellakaan pidä lyhytpinnaisuuttani hyvänä asiana ja olenkin mielestäni parantanut tässä asiassa paljon ja löytänyt keinoja että selvitään pukemaan ja ulos jne ilman hermojen menetystä. Tiedostan asian ja yritän parhaani muuttaa sitä. Menen vaikka toiseen huoneeseen hetkeksi, jos oikein pinnaa kiristää. Ei meillä päivittäin huudeta! ap [/quote] Lisäksi hyvin tyypillinen vastaus, ap ei sanallakaan mainitse, miten ne lapset ovat hänet kokeneet ja että onko heistä huolissaan. Selittelee ja puhuu paremmaksi vain omaa käyttäytymistään. Hyvähän se on, että osaa itse kissan hännän nostaa, mutta kun SE ei riitä, kysymys on vain ja ainoastaan siitä, millainen äiti sä olet lapsillesi, ei se, miten itse koet sen. Saamari. Et selvästikään ole lapsistasi huolissaai (?) vaikka ehkä sun pitäisi. Siksiköhän se huoli projisoituukin ystäväsi tekemisiin? Oksettavaa! 37 [/quote] Noniin. Täällä alkuperäinen kommentoija, se joka ymmärtää miksi ap.n ystävyyssuhde on nyt koetuksella. Ensimmäiseksi, miksi noin haukkuvaan sävyyn lähdette kommentoimaan ap.n äitiyttä? Hän vain halusi painottaa että on itse myös inhimillinen äiti, joka tekee myös virheitä! Niin kuin kaikki muutkin äidit ja isät. Ei kukaan täydellinen ole. Vaati jo rohkeutta myöntää omat virheensä palstalla koska olette heti lynkkaus mielialalla... löysentäkää sitä pipoa. Kaikkk äidit välillä ovat kiukkuisia ja ne hyvätkin äidit joskus huutavat lapsilleen. Jos on vaikka stressiä, huolia, yötön yö takana tai ym. Ei se kerro huonosta äitiydestä vaan inhimillisyydestä. Oma äitikin joskus suuttunut turhasta, mutta ymmärsin tilanteen. Ja pidän edelleen maailman parhaimpana äitinä. Ap.n tekstistä olen saanut kuvan, että heidän ystävyydessään (kuten omassanikin) pystytään puhumaan kaikesta. Niin hyvistä kuin huonoista asioista. Ja että molemmat ovat voineet huomauttaa toiselle, jos jokin asia näyttää menevän huonosti tai jos on huolissaan toisen jaksamisesta tai tekemistä ratkaisuista. Se on välittämistä! Kyllä minäkin haluan kuulla ystävän todellisen mielipiteen jos teen jotain tyhmää. En kaipaa pään silittelyä. Eihän se tilanne sillä korjaannu. Ei sen tarvitse olla tuomitsemista vaan hienovaraisella huomauttamisella ja keskustelulla voidaan saada toisellekin ahaa-elämys. Ja ehkä hyviä neuvoja tilanteen korjaamiseen. Tällaista välittämistä ainakin itse haluan ystävyydeltä. Eikä tässä keskustelussa tarkoitus ollut pohtia ap.n "tunteiden ja omien virheiden" projisoimista tähän ystävään. Huh huh... Onko teistä ihmisistä hauskaa lähtä heittämään tuollaista lokaa ihmisten niskaan ilman että tunnette heitä? Ja ihan vain siksi että ap myöntää olevansa normaali tunteva ihminen jolla on myös huonoja päiviä... Olisiko mielummin vinkkejä tuohon ystävyyden korjaamiseen tai jotain oikeaa rakentavaa kritiikkiä/kommenttia? Ja ap. Älä välitä nuista törkykirjoituksista. Ymmärrän pointtisi tekstisi lävitse. T. Se, jolla myös "väljähtynyt" ystävyys [/quote] Joo, mutta luitko ap:n aloitusta vai monennessako tekstissä se oli? Että hänen ystävänsä vika on se, että on uusi mies ja muutto kauas lasten isästä ja suunnittelee uusperhettä? Mikset sä vastannut siihen näin: "Hän vain halusi painottaa että on itse myös inhimillinen äiti, joka tekee myös virheitä! Niin kuin kaikki muutkin äidit ja isät. Ei kukaan täydellinen ole." ?? mun kritiikki koski sitä, että hän saa kyllä huutaa, mutta ystävän kuviot, ne ovat kamalia. Minusta kumpikin kuulostaa sitten virheitä tekevältä äidiltä. Mutta ap:n mielestä (tietenkään) hänen omansa on seliteltävissä, ystävän virheet eivät . Onko tämä rakentavaa ajatelua ap:ltä? [/quote] No en nyt ap.n puolesta voi vastata. Mutta mielipiteeni jakaa. Kyllä, samalla lailla molemmat siis tekevät virheitä äitinä. Ja kyllä olen lukenut koko ketjun kokonaisuudessan kun on mielenkiintoinen ja tietyllä tavalla tuttu aihe. Ensiksi, ap myönsi omat äitiydensä kompastuskivet. Ja kertoi tekevänsä töitä sen eteen että pääsee niistä eroon, koska tietää ne haitallisiksi. Eihän tainnut niitä missään välissä puolustella? Toisekseen, kyllä voisin sanoa ap.n ystävästä samaa. Että on inhimillistä tehdä virheitä. Jos liitto oli pitkään rakkaudeton, niin uuden kumppanin kanssa rakkaudenhuuma on varmasti ihanaa. Ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Pointtini onkin se, että jos ystävä huomauttaa jostain mahdollisesta epäkohdasta, ei siitä pitäisi ottaa nokkiinsa. Jos on tosi ystävä, nii hän huomauttaa myös niistä kipeistä asioista. Tämän avulla voidaan lähtä etsimään parempaa ratkaisua tilanteeseen. Enhän minäkään tunne tätä ap.n ystävää, enkä lähde tuomitsemaan. Vaikka mielestäni hän olisi voinut antaa lapsille lisää sopeutumisaikaa. Hänkin on vain ihminen. Mutta suositukseni heille olisi, että mietinnän jälkeen he puhuisivat kaiken halki. Oli se sitten hyvää tai pahaa. Noin pitkä ja hyvä ystävyyssuhde ansaitsisi uuden mahdollisuuden. Yhdessähän voisivat keskustella myös siitä, että ovatko heidän arvonsa jotenkin matkan varrella muuttuneet ja mitä he toivoisivat ystävyydeltä jos se jatkuisi. Ehkä tällainen voisi olla yksi niistä hedelmällisistä keskusteluista ja saisivat selvyyden voiko ystävyyden vielä korjata. T. Se, jonka ystävyys myös "väljähtynyt" [/quote] Mitä parempaa ratkaisua tilanteeseen lähteä etsimään? Aloittajan ystävällä on oma elämänsä, jota elää. Hänellä on uusi mies, jonka kanssa haluaa asioita. Minusta aika kummallista ulkopuolisen mennä siihen väliin ehdottamaan parempia ratkaisuja. Sitäpaitsi jos menee arvostelemaan toista, että hänen lapsensa kärsivät niistä elämän valinnoista mitä toinen tekee, niin eikö se ole vähän loukkaavaa sinusta oikeasti??? Sitäpaitsi kyllähän ap puolusteli omaa käytöstään lapsiaan kohtaan nimenomaan tällä, että "miettii parannuskeinoja". Se ei ikävä kyllä riitä, jos se huutaminen ja muu ei lopu. Hän ei sanonut lopettaneensa. Mitä mieltä ap olisi, pitäisikö heidän nyt tämän ystävän aloitteesta miettiä yhdessä ratkaisuja, miten se käytös loppuu? Ei saa loukkaantua, jos ystävä tietäisi tästä ja huomauttaisi, veikkaanpa, että ap kyllä loukkaantuisi, jos ystävä epäilisi aloittajan oikeasti satuttavan lapsia, kuten ap epäili ystävän tekevän. [/quote] Voihan se ystävä tästä loukkaantua. Mutta sehän tarkottaisi että ap olisi ollut oikeassa. Ja jos huomio on aiheellinen, miksi se pitää kokea hyökkäyksenä? Esimerkki omasta elämästä. Aloin seurustella 7kk sitten. 4kk jälkeen molemmat, minä ja mies, etsimme uutta asuntoa. Mies ehdotti että muutetaan yhteen. Olin jo myötäilevällä kannalla. Kunnes parad ystäväni huomautti että oikeasti, kannattaako? Ettekö turhaan kiirehdi? Olin aluksi närkästynyt kun "tulee siihen muka neuvomaan". Mutta asiaa pohdittuani tajusin hänen olleen oikeassa. Muutto olisi tullut liian pian. Olen aina halunnut seurustella vuoden ennen yhteenmuuttoa ja elää seurusteluvaihetta rauhassa, tutustua mieheen kunnolla. Yhtäkkiä huumassani "unohdin" tämän tyystin. Oli vain hyvä, että ystäväni huomautti vaikka kipeää tekikin. Esti minua tekemästä virhettä. Miehen kanssa ollaan edelleen yhdessä ja tyytyväisiä siihen, että haluttiinkin tutustella rauhassa. Tämä puuttuminen tilanteeseen oli siis hyvästä. Ja jos ap.n ystävä tietää siitä, että ap huutaa lapsilleen joskus ja on temperamenttinen, niin miksei siitä voi keskustella? Ja etsiä yhdessä niitä ratkaisuja? Sehän osottaisi että ystävä välittäisi myös ap.n lisäksi hänen lastensa hyvinvoinnista. Jos tällaisista asioista ei ystävyydessä voi puhua, niin mihin niitä ystäviä sitten tarvitsee? Eikö ihmiset ole tulleet liian herkkänahkaisiksi... Itse toivon että ystävä huomauttaa virheistäni, ennen kuin ne aiheuttavat suurempia ongelmia. Tai esittää huolensa esim siten, että kysyy meneekö kaikki varmasti hyvin ja voivatko kaikki perheessä hyvin. Kyllä huolenaiheista tulisi voida keskustella :) T. Se, jolla myös ystävyys "väljähtynyt"
[/quote]
Mutta aloittaja ei ainakaan tuntenut nyt ystäväänsä sitten niin hyvin, että olisi vinkistä ollut apua. Eikä se loukkaantuminen sitä tarkoita, että toinen on oikeassa. Vaan sitä, että toinen on loukkaava jollainlailla. Ei tunne toista tms. Minä en tunne itseäni kovin hyvin, sanon sen ihan suoraan paitsi en kylläkään ole koskaan sanonut ns. ystävilleni, ja minua loukkaa jos joku toinen luulee tietävänsä miten minun pitää elämääni elää, kun en tiedä sitä aina itsekään. Miten se toinen voisi siloin sen minua paremmin tietää?
Neuvominen voi olla loukkaavaa myös muista syistä kuin siksi, että sanoja olisi muka oikeassa. Koska MIKSI kukaan siitä suuttuisi tai loukkaantuisi jos se neuvo auttaa? Selitähän se.
[/quote]
Okei vastaan vielä tähän ennen nukkumista. Joo, korjaan väitteeni. Ei se tarkoita että olisi aina oikeassa. Neuvohan voi olla vain ilkeilyäkin tai muuten vain täysin perseestä tai elämäntilanteeseen sopimaton. Olet oikeassa. (Olen tosin huomannut että useat loukkaantuvat siksi, koska toisella olisi oikeasti hyvä ehdotus avuksi, mutta ei kehtaa myöntää tätä.) Mutta. Syitä voi olla monia kuten sanoit. Ja en teksteilläni tarkoita sitä, että kukaan voisi elää toisen elämää. Tai kertoa miten sitä tulisi elää. Tarkoitan vain, että "ongelman" huomattua voi olla hyvä kysyä ystävältä, että onko tällaista ongelmaa nyt menossa tai oletko huomannut että nyt esim. kohtelet lapsiasi huonosti. Ja tämä siis tulisi tietenkin sanoa hellävaroen eikä syyllistäen. Ei tarkoitus ole syyllistää tai tuomita. Mutta jos epäkohdista voi herättää yhteistä keskustelua ystävän kanssa, on mahdollista saada hyviä neuvoja joita voi hyödyntää. Mutta ei se tarkoita sitä, että joku toinen tietää paremmin miten sinun tulisi elää. Se on kokemusten vaihtoa joka voi olla hyödyllistä. Minä ja ystävät/kaverit keskustellaan paljon. Ja saadaan näistä suhteista paljon irti. Ei kenenkään ole tarkoitus tulla pätemään. Saadaan asioihin vain uusia näkökulmia jotka on voineet jäädä itseltä huomaamatta. Ja ainakin itse olen saanut myös niistä kipeistä neuvoista apua omaan elämään. Tai jotka ovat sopineet johonkin tilanteeseen. Ja ystävät ovat joskus hyötyneet antamistani vinkeistä. Emme yritä olla besserweissereita vaan auttaa toinen toisiamme. Näin. Toivottavasti tämä vähän selkeytti mitä tarkoitin. Mutta nyt nukkumaan.
Ps. Oli kerrankin antoisa keskustelu tällä palstalla. Aika asiallisena pysynyt tähän asti :)
T. Se,jolla myös ystävyys "väljähtynyt".
Kiitos sinulle, että vastasit ja anteeksi, että hermostuin, mutta aihe olikin tärkeä minustakin ja niin toivoin saada näkemyksesi. Hyviä öitä!
64
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja eihän ne kaikki neuvot välttämättä hyviä ole. Niin kuin joku sanoi, olisi syössyt masennukseen kavereiden neuvot jos olisi noudattanut. Eli jos saa joltain neuvoja keskustellessa, niin itse sitten tietää mitkä niistä ovat käyttökelpoisia tai omaan elämään sovellettavia. En tarkoittanut että jonkun mielipiteen tulee olla absoluuttinen totuus jota noudattaa pilkulleen. Pointti on, että toisten neuvoista voi saada eväitä omaa elämää varten.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 01:55"]Kiitos sinulle, että vastasit ja anteeksi, että hermostuin, mutta aihe olikin tärkeä minustakin ja niin toivoin saada näkemyksesi. Hyviä öitä!
64
[/quote]
Ei mitään. Pahoittelen, että minun kirjoitukset ei aina olo selkeitä. Ei ihme että suututti. Ja aihe minustakin tosi tärkeä, mahtavaa että heräsi keskustelua.
Hyvää yötä sinullekin! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 22:51"]
Mutta oikeasti, eiköhän jokaisella meillä ole arvot sen verran kohdallaan tai ainakin pitäisi nykyään olla, kun jokatoinen liitto päättyy eroon, että osaa ajatella näitä skenaarioita jo etukäteen tyyliin: jos ero tulee, en syöksy avoliittoon ja rupea lisääntymään kuin kani vaan annan itseni toipua ilman uutta suhdetta ja tasapainotan lasteni elämän, jonka perusturvallisuus on järkkynyt erossa.
[/quote]
Noin olisi fiksua toimia, mutta useimmat meistä tietävät, että harvempi toimii noin.
Häh, en tajua koko tätä ketjua. Paras ystävä rakastuu, pettää, jättää ja vaihtaa paikkakuntaa lyhyen ajan sisällä ja bestiksen pitäisi pitää suu sumpussa? Jokainen vähänkään elämää nähnyt ihminen tietää että suuret muutokset tuo mukanaan jonkinlaisen pysähtymisen, oli se sitten heti tai parin vuoden kuluttua. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää jne. Minusta oikeasti läheisten ystävien pitäisi olla niitä jotka näkevät turbulenssin läpi ja tuovat tekijälle vähän perspektiiviä, mutta mitä tulee tuohon arvomaailmajuttuun, niin siinä kohtaa ap:n kannattaisi kyllä vähän toppuutella.
Itse olen "menettänyt" pari vanhaa nuoruudenystävää sen takia että arvomme ovat muuttuneet vuosien varrella liikaa. Toinen on konservatiivinen uskovainen ja toinen sellaisella liikealalla jota en pysty oikein nielemään (käytännössä huijaa rahaa vanhuksilta). Ensimmäisen kohdalla olemme tekemisissä vähän väliä mutta on selvää, että maailmankatsomuksemme erot pitävät keskustelunaiheet hyvinkin pinnallisina, joten olemme nykyään vain hyvänpäiväntuttuja. Jälkimmäisen kohdalla taas olen joutunut miettimään todella kovasti, tahdonko olla ystävä ihmiselle jonka tekoja en voi allekirjoittaa. Kummankaan kohdalla en ole kuitenkaan laittanut välejä poikki tai lausunut ääneen omia ajatuksia heidän ajatuksistaan tai teoistaan, vaan antanut ajan näyttää minkä verran meillä on vielä yhteistä.
Niinpä ap, anna ystävällesi aikaa äläkä laita välejä poikki, noin vanhan ystävyyden katkeaminen ei unohdu yhden yön unilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän on pakko kommentoida, koska on niin lähellä omaa elämää. Mulla oli just näin että näennäisesti hyvästä liitosta, monestakin syystä, ajauduin sivusuhteeseen. Tilanne ei vaan ratkennut, en pystynyt jättämään tätä toista koska koin niin paljon hyviä hetkiä ja tunsin eläväni hänen kanssaan. Muutin pois kotoa. Lapset ovat tietysti enemmän tai vähemmän kärsineet tästä. Jonka hyvin tiedän ja tiedän myös että olen tehnyt helvetin väärin vaikka ketä kohtaan. Ollut pohjattoman itsekäs. En ole missään vaiheessa puolustellut itseäni kenellekään, päinvastoin vlillä mietin miten oikein selviän syyllisen taakkani alla.
Joo. Paskaa on heitetty niskaan ihan urakalla. Vaikka elän suunnilleen elämäni isointa kriisiä, niin läheisinä pitämänikin ihmiset joille olen uskoutunut ovat tuominneet mut ihan suoraan. Ei tällaista tilannetta oikeasti voi tietää, miten monimutkaista kaikki on, ellei ole siinä liemessä itse ollut.
Voin sanoa että mua ystävien totuuden puhuminen ei ole auttanut vaan se on ollut suoranaista veitsen kääntöä haavassa. Kyllä mä tiedän mikä on oikein ja väärin ja koen siitä syyllisyyttä. Ja miten kenelläkään voi olla ajatus tietävänsä paremmin jonkun toisen avioliitosta? Vaikkei mikään olisi päällisin puolin vialla, niin varmasti on syynsä ihmisillä jotka suhdekiemuroihin ajautuu. Olen myös hämmästellyt sitä että suurimman osan mielestä rakkaus avioliitossa, siis miehen ja naisen välinen tunne, on toisarvoinen asia. Mulla on vaan selkeä tunne että en halua elää loppuelämää ihmisen kanssa jota kohtaan en tunne oikealla tavalla. Olisiko se muka häntä kohtaan oikein? Minusta ei. Lapsia kohtaan? Joo, lyhytnäköisesti ajatellen. Pidemmälle katsoen, ei.
Kyllä niillä arvonsa hukanneilla, langenneilla ystävillänne on syynsä. Uskokaa pois. En muuten usko hetkeäkään, että tilanne olisi sama mikäli olisin mies. En vain pysty kuvittelemaan että yksikään mies kaverilleen raivoaisi ja moralisoisi. Asettuisi täysin naisen puolelle. Vaikka syytä oliskin. Luulen että miehet ajattelevat vastaavassa tilanteessa, että esim pettävällä ihmisellä on syynsä ja se on hänen oma asiansa.
Mikä helvetin tarve naisilla on lyödä toisiaan henkisesti turpiin? Onko se niin tärkeää tuntea itse olevansa kerrankin parmpi ihminen ja oikeassa (en minä ainakaan, kun mulla on oikeat arvot..)? Ystävyyden menettämisen arvoista?
Ikinä en ole ollut niin yksin kuin näin tehdessäni valintoja, jotka ainakin muista näyttävät vääriltä. En voi uskoutua kenellekään kaikista tunteistani. En edes silloin kun mietin jaksanko enää. Mutta se on varmaan ihan oikein useimman mielestä.
"Itse oon oikeestaan sitä mieltä että ystävän tehtävä on sanoa, jos näkee että toinen on sössimässä asiansa."
Samaa mieltä olen. Ystävä kanssa, jonka kanssa olin hyvin lähinen yli 20 vuoden ajan, sovimme yhdessä että huomautamme toisillemme jos mieli menee hieman sekaisin jonkin miehen vuoksi ja olemme "sössimässä asiamme". Olimme nähneet tätä ympärillämme ja ihmettelimme sitä monet kerrat. No ystäväni sitten rakastui, meni ihan sekaisin rakkaudesta ja jopa lapset jäivät mielestäni laimin (yksinhuoltaja), en kerro yksityiskohtia enempää. Sanoin tästä ystävälleni, hän suuttui että kehtaankin puuttua hänen asioihinsa ja katkaisi ystävyyden kokonaan. Myös muu suku ja perhe oli huolissaan ja yritti puhua järkeä ja ystäväni katkaisi välinsä myös heihin. Emme saa edes lapsiin pitää yhteyttä, minäkin olen ystäväni lapsen kummi.
Mielestäni rakastua saa, rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa eikä sitä onko jo suhteessa. Mutta lapsien ei mielestäni tulisi kärsiä.
Mä ymmärrän sua ap, mulla sama tilanne niin kuin vähän jokaisella jonka kaveripiiri lähestyy neljääkymppiä. Ihmiset tekevät aivan pimeitä ratkaisuja silloin ja yleensä lapset kärsii. Musta on kolmekymppisenä karissut kaikki miellyttämisenhalu, ei niin että mä tietäisin aina mikä on oikein, mutta kyllähän sitä tähän ikään, 39, nyt jotain jo tajuaakin eikä todellakaan jaksa enää alkaa kuuntelemaan niitä teini-ikäisen kuuloisia renkutuksia uusista rakastumisista jne. Sanon suoraan jos uusi suhde ei hyvältä kuulosta, enkä ole koskaan vielä ollut väärässä.
Eroaminen on traumaattista. Koita ajatella niin, että ystäväsi on kuin psykoosissa ja kyllä se siitä selkiää. Tosin olisi helpompaa, jos et olisi mennyt arvostelemaan. Asiahan on niin että vain saman kokenut voi tietää täysin mistä on kyse ja on ns. varaa sanoa.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:39"]
Hyvä ystävä on rehellinen ja puuttuu peliin, jos toisella menee liian lujaa. Hyvin teit. Nyt täytyy varmaan vaan antaa aikaa. Huomaa kyllä, että olette naisia. Naisten täytyy aina olla samaa mieltä kaikesta. Muuten ei voi tulla toimeen.
[/quote]
Tää on klisee, joka ei pidä paikkaansa, että hyvä ystävä on rehellinen jne. Tällaiset totuudentorvet ovat oikeasti ihan hiton rasittavaa seuraa. Ystävyys loppuu kun jakaminen loppuu ja jakaminen loppuu, jos tarvitsee alkaa pelätä toisen tuomitsemista.
Ap, sun pitää muistaa, että tuollaiset asiat pitää sanoa todella varoivaisesti ja pehmitellen, koska kyseessä ei ole Sinun elämäsi, vaan ystäväsi ja hänen perheensä, uuden ja vanhan. Toki liityt siihen, mutta ystävälläsi on oikeus rakkauteen etkä sinä voi olla hänen äitinsä, joka määräät mikä on oikein ja mikä ei. Minusta asenteesi on ärsyttävä ja besserwissermäinen vaikka varmasti tarkoitat omalla tavallasi hyvää. Pahoittelut sanavalinnoista, mutta kenties sinun kannattaisi miettiä arvosteluherkkyyttäsi vielä.
[/quote]
Sä et tiedä mistä sä puhut. Mä kyllä tajuan mitä tarkoitat, mutta siitä huolimatta.
Mä henkilökohtaisesti arvostan enemmän rehellisiä ihmisiä kuin sunlaisia *sori* älykääpiöitä. En mä tarkoita mitää loputonta jeesustelua jota ei kukaan oikeesti jaksa vaan sitä tavallista mielipiteenvaihtoa. Eikä kukaan terveitsetuntoinen ota puolittaista poikittaista sanaa heti loukkauksena.
[/quote]
Entä kun ei ole tervettä itsetuntoa? Mitäs sitten tehdään? Et ole ystäväni?
Ystävät ei aina tiedä toisen kipupisteistä ja minua inhottaa tuollainen arvostelu. Varmaan ystävä tekee virheitä aloittajan mielestä, mutta eivätpä ole sinun elämääsi.
Kuten joku sanoi ne eivät sopisi sinun elämääsi eikä sinun esim. rakkautta tunteaksesi tarvitse pöllöillä noin, mutta sun ystäväsi selkeästi "tarvitsee" jos on muuten kerran järkevä nainen ja silti tapahtuu tuommoista. Hienoa ap, etttä sä osaat antaa lapsillesi sitä mitä nämä tarvitsevat eikä sun tarpeesi riko kenenkään toisen elämää, eli että ne ovat tulleet tyydytetyiksi tavoilla, jotka ovat "oikein". Sitten on sisältä rikkinäisempiä ihmisiä (uskon, että tuollaiset kuviot johtuvat aina sisäisestä rikkinäisyydestä) jotka aiheuttavat surua muille. Minkä sille mahtaa. Kaikki eivät ole onnistuneita ja ehjiä ihmisiä.
Voit joko hyväksyä sen, ja olla ystävä, eihän se sinun elämääsi kuitenkaan mitenkään haittaa tai satuta, vaan ystäväsi lapsia (etkä sä tiedä tarkalleen miten heitä on jo satutettu vaikka se perhe ois pysynyt koossa. Ei tuetut lapset reagoi noin äidin uuteen) tai ei-hyväksyä ja olla olematta ystävä ja niiden lasten tilanne pysyy ihan saman kuitenkin, jos sen valitset.
Eli älä nyt sekoita sun elämää ja niiden lasten elämää toisiinsa.
Minä kärsin aikoinaan äitini toiminnasta (en uusista miehistä, vaan äitini tietynlaisesta tasapainottomuudesta ja vihasta) lapsena ja mitä se minua olisi auttanut, jos mun äidin ystävät olisivat olleet kuin sinä, eli saarnanneet hänelle turhaan (pahimmassa tapauksessa olisin saanut kärsiä vielä enemmän, koska ystävien aiheuttama syyllistyminen olisi purkautunut minuun, syylliseen) tai sitten jättäneet. Ei mitään.
Usko nyt, että et voi autella niitä lapsia sanoitpa nyt mitä tahansa sille ystävällesi, ellei se ole oikeasti jotenkin rakentavaa ja sellaista, että kuuntelet ensin mitä ystävälläsi on sanottavaa.
Joo en olisi saanut mennä arvostelemaan, vaikka toki yritin sen silloin hienovaraisesti sanoa, mutten tainnut kovin hyvin onnistua. Olis pitänyt olla vain hiljaa. Tää ystävä on kyllä sellainen ettei muutenkaan siedä arvostelua, mä ehkä enemmän sitä tyyppiä, jolle saa sanoa JOS sanoja on ihminen, jota kunnioitan.
Muistan että on tää ystävänikin sanonut mulle pariinkin kertaan että kohtelen jossain asioissa mun miestäni huonosti ja se on oikeesti pistänyt mut ajattelemaan ja muuttamaan käytöstäni. Itse oon oikeestaan sitä mieltä että ystävän tehtävä on sanoa, jos näkee että toinen on sössimässä asiansa, mutta tottakai pitää olla tilannetajua miten sanoa ja ottaa huomioon se, että kaikille ei voi sanoa. Mä oon tässä nyt mokannu, tiedän, mutten vaan voinut olla hiljaa, niin pöyristynyt olin kun tää tapahtu. Luulin hetken oikeesti että ystävä on nyt seonnu jotenkin.
ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:50"]En käsitä miten oma arvomaailmanne vaikuttaa ystävyyteenne? Mä en petä miestäni, mut ystävälläni on kolme miestä samaan aikaan. Ei se mua hetkauta... Mä elän omaa elämääni kuten haluan. Pidän silmäni auki, koska muut elävät omaansa kuinka haluavat. Jos koen et ystävien lapset kärsivät, yritän juttelemalla saada ystäväni huomaamaan asian. En tuomitsemalla. AP pyydä anteeksi ystävältäsi ja ole hänelle vaikeassa elämäntilanteessa hyvä ystävä. Kuuntele ja tue. Ei sun arvomaailma ole se ainoa ja oikea.
[/quote]
Yksi vastaus kysymykseen, miten arvomaailma voi vaikuttaa ystävyyteen. Itselläni parhaat ystävät ovat sellaisia joiden kanssa arvot kohtaavat. He arvostavat ja pitävät tärkeinä monia samoja asioita (ei tietenkään kaikkea). On paljon syvällisiä aiheita joista voidaan keskustella ja parasta ymmärrystä, tukea ja hyviä neuvoja saan ihmisiltä jotka pohjaavat elämänsä samankaltaisille arvoille. Jos ystävä yhtäkkiä toimiikin toisin kuin hänen (eli meidän) arvot antavat olettaa, se tuntuu kummalliselta. Uskoiko hän koskaan näihin asioihin vai miksi hän yhtäkkiä muuttui toisenlaiseksi henkilöksi. Tällaista syvää yhteyttä voin kokea. Tai sitten ihmisen kanssa, joka on kokenut samankaltaisia vaikeita asioita elämässään.
Tietenkin jokainen elää omaa elämäänsä omien arvojen pohjalta ja tekee miten haluaa. En tuomitse, ellei se ole selkeästi jollekin haitallista toimintaa. Mutta itse on vaikea ystävystyä henkilön kanssa joka ei usko tiettyihin samoihin asioihin. Esim jos hyväksyy pettämisen. Tämä ajatus on ristiriidassa oman moraalini kanssa ja on vaikeaa olla ymmärtäväinen toisen syrjähypyille kun pitää sitä kuvottavana. Eli arvomme eivät kohtaa enkä koe tätä "yhteyttä tai ymmärrystä". Tietenkin minulla on kavereita laidasta laitaan joiden arvot voivat olla ihan mitä tahansa. Mutta oikean ystävän kanssa meilöä on jotakin, mikä myös kohtaa toisensa. Se tekee meistä ystäviä, ja se että kuunnellaan, tuetaan ja autetaan molemmin puolin. :)
T. Se, jolla myös ystävyys "väljähtynyt"