Kummat ovat parempia opettajia - miehet vai naiset?
Olisi kiva kuulla perusteluineen. Kertokaa myös, onko kyseessä luokanopettaja vai aineenopettaja.
Kommentit (51)
Minulle on jäänyt siksi negatiivinen käsitys miesopettajista, että he ovat laiskoja ja innokkaita miellyttämään oppilaita, joten vaikka he ovat teini-ikäisten suosiossa, opettajina he ovat huonoja.
Yläasteella minulla oli viisi miesopettajaa, loput naisia. Yksi oli hyvä, vaikkakin kusipää. Yksi oli aina 15 minuuttia myöhässä ja aina päästi oppilaat pois 15 minuuttia etuajassa ja antoi kaksi koetehtävää etukäteen, jotta ei joutuisi tekemään uusintakoetta. Hänen tuntinsa olivat vitsi. Musiikinopettaja oli myös mies ja hänen tunneillaan vain kuunneltiin oppilaiden valitsemia cd:itä. Toki se oli ihan kivaa, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Yksi halusi olla niin kaveri oppilaiden kanssa, että tuli aina kaikkiin bileisiin ja joi itsensä ihan sammumispisteeseen. Jouduimme aina huolehtimaan hänet kotiin. Ja hän aina kertoi kaksimielisiä vitsejä ja pojat tykkäsivät, mutta minä aina koin hänen tuntinsa vähän ahdistaviksi. Ja yksi mumisi jotain omiaan siellä luokan edessä, eikä kukaan tiennyt, mistä hitosta hän puhui. :D
Ja lukiossa oli yksi miesopettaja, joka kokeen jälkeen luki typerimmät koevastaukset ääneen luokan edessä ja nauroi niille! :D
Naisopettajista ei teininä ehkä niin tykätty, mutta heidän opettamansa asiat jäi päähän, mitä nyt aikuisena arvostaa.
Ja ala-asteella minulla oli miesopettaja, pidin kyllä hänestä ja hän oli ihan hyvä opettaja, enkä silloin ajatellut hänestä mitään negatiivista, mutta hän sai myöhemmin tuomion veljentyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. En ole koskaan kuullut, että hän olisi tehnyt mitään oppilaalle, mutta haluaisin, että omien lasteni opettajat olisivat naisia.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:46"]

[/quote]
Taidat olla autisti tyttö :) 45min kirjan lukemista ja korostuskynällä maalaamista olisi sinulle se oikea tapa?
Opettaja huomaa miestyökavereista, että harvoin ovat kovin välkkyjä. Miehet harvoin rupeavat opettajiksi, jos ovat hyviä alallaan. Naiselle se on useammin aidosti kutsumus. Nyt siis puhun aineenopeista. Miehet suunnittelevat tuntemaan selvästi vähemmän, viettävät aikaa koululla vähemmän, ja osallistuvat koulun yhteisiin projekteihin vastahakoisemmin kuin naiset. Koulun pidetyn ja hauskin ope on usein mies, mutta asiansa parhaiten osaava ja monipuolisimpia opetusmenetelmiä käyttävä yleensä ei.
Ei riipu sukupuolesta. Oon opiskellut 14 vuotta isoissa kouluissa ja yliopistossa ja opettajia ollut useita kymmeniä. Kaikilta koulutusasteilta muistan hyviä ja huonoja opettajia tasaisesti molemmista sukupuolista.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:46"]
Minulle on jäänyt siksi negatiivinen käsitys miesopettajista, että he ovat laiskoja ja innokkaita miellyttämään oppilaita, joten vaikka he ovat teini-ikäisten suosiossa, opettajina he ovat huonoja.
Yläasteella minulla oli viisi miesopettajaa, loput naisia. Yksi oli hyvä, vaikkakin kusipää. Yksi oli aina 15 minuuttia myöhässä ja aina päästi oppilaat pois 15 minuuttia etuajassa ja antoi kaksi koetehtävää etukäteen, jotta ei joutuisi tekemään uusintakoetta. Hänen tuntinsa olivat vitsi. Musiikinopettaja oli myös mies ja hänen tunneillaan vain kuunneltiin oppilaiden valitsemia cd:itä. Toki se oli ihan kivaa, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Yksi halusi olla niin kaveri oppilaiden kanssa, että tuli aina kaikkiin bileisiin ja joi itsensä ihan sammumispisteeseen. Jouduimme aina huolehtimaan hänet kotiin. Ja hän aina kertoi kaksimielisiä vitsejä ja pojat tykkäsivät, mutta minä aina koin hänen tuntinsa vähän ahdistaviksi. Ja yksi mumisi jotain omiaan siellä luokan edessä, eikä kukaan tiennyt, mistä hitosta hän puhui. :D
Ja lukiossa oli yksi miesopettaja, joka kokeen jälkeen luki typerimmät koevastaukset ääneen luokan edessä ja nauroi niille! :D
Naisopettajista ei teininä ehkä niin tykätty, mutta heidän opettamansa asiat jäi päähän, mitä nyt aikuisena arvostaa.
Ja ala-asteella minulla oli miesopettaja, pidin kyllä hänestä ja hän oli ihan hyvä opettaja, enkä silloin ajatellut hänestä mitään negatiivista, mutta hän sai myöhemmin tuomion veljentyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. En ole koskaan kuullut, että hän olisi tehnyt mitään oppilaalle, mutta haluaisin, että omien lasteni opettajat olisivat naisia.
[/quote]
Taidat olla autisti tyttö :) 45min kirjan lukemista ja korostuskynällä maalaamista olisi sinulle se oikea tapa?
[/quote]
Olen nykyään akateeminen ja kirjoitin 4 ällää ja 3 eetä.
Mutta joo, yksi noista miesopettajista harrasti juuri tuota kirjan lukemista korostuskynän kanssa. Oletin, että se oli poikien hyödyksi, koska ainakin meidän koulussa pojat ei pahemmin osaamisellaan loistaneet.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:46"]
Minulle on jäänyt siksi negatiivinen käsitys miesopettajista, että he ovat laiskoja ja innokkaita miellyttämään oppilaita, joten vaikka he ovat teini-ikäisten suosiossa, opettajina he ovat huonoja.
Yläasteella minulla oli viisi miesopettajaa, loput naisia. Yksi oli hyvä, vaikkakin kusipää. Yksi oli aina 15 minuuttia myöhässä ja aina päästi oppilaat pois 15 minuuttia etuajassa ja antoi kaksi koetehtävää etukäteen, jotta ei joutuisi tekemään uusintakoetta. Hänen tuntinsa olivat vitsi. Musiikinopettaja oli myös mies ja hänen tunneillaan vain kuunneltiin oppilaiden valitsemia cd:itä. Toki se oli ihan kivaa, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Yksi halusi olla niin kaveri oppilaiden kanssa, että tuli aina kaikkiin bileisiin ja joi itsensä ihan sammumispisteeseen. Jouduimme aina huolehtimaan hänet kotiin. Ja hän aina kertoi kaksimielisiä vitsejä ja pojat tykkäsivät, mutta minä aina koin hänen tuntinsa vähän ahdistaviksi. Ja yksi mumisi jotain omiaan siellä luokan edessä, eikä kukaan tiennyt, mistä hitosta hän puhui. :D
Ja lukiossa oli yksi miesopettaja, joka kokeen jälkeen luki typerimmät koevastaukset ääneen luokan edessä ja nauroi niille! :D
Naisopettajista ei teininä ehkä niin tykätty, mutta heidän opettamansa asiat jäi päähän, mitä nyt aikuisena arvostaa.
Ja ala-asteella minulla oli miesopettaja, pidin kyllä hänestä ja hän oli ihan hyvä opettaja, enkä silloin ajatellut hänestä mitään negatiivista, mutta hän sai myöhemmin tuomion veljentyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. En ole koskaan kuullut, että hän olisi tehnyt mitään oppilaalle, mutta haluaisin, että omien lasteni opettajat olisivat naisia.
[/quote]
Taidat olla autisti tyttö :) 45min kirjan lukemista ja korostuskynällä maalaamista olisi sinulle se oikea tapa?
[/quote]
Alapeukut... Osui ja upposi :)
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:57"]

Viikonloppuluuseri on taas paikalla. :D Ja btw. autistityttö, ei autisti tyttö... Sinulle ei ainakaan äidinkielenopettaja onnistunut opettamaan paljoa, taisi sitten olla nainen?
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:57"]
Alapeukut... Osui ja upposi :)
[/quote]
Katsopas alapeukut sun viestistä pikku kullinimijä :)
No sanotaanko tiedoiltaan ja taidoiltaan ovat olleet tasoissa, mutta minä tylsistyin helposti ja miesopettajat saivat huumorillaan minun huomioni luokassa. Ja minulle myös jäi paremmin mielikuvituksellinen opetus mieleen. Ja ne miesopettajat mitä minulla oli, onnistuivat myös paremmin pitämään kuria luokassa.
Suurimpana erona jäi mieleeni, että naisopettajat opettivat tunnollisesti kuin suoraan jostain opetussuunnitelman ohjekirjasta, eli jotenkin sellainen virastomaisen kuiva tunnelma vallitsi tunnin aikana. Sen vuoksi osa levottomista pojista tuskastui sitä kuuntelemaan ja tunneilla tuli häiriökäytöstä. Miehillä oli tapana opettaa esim. heittää sekaan esimerkkejä käytännön sovelluksista tai muuta asiaa sivuavaa tarinaa ja ote oli jotenkin vähemmän stressaantunut. Tietysti yksilöissä oli poikkeuksia suuntaan ja toiseen.
Öhm niin. Siihenhän se juuri tuolla viestillään viittasi? Oletko vähän kana-aivo?
Naisopettajat olivat paljon parempia, koska miesopettajat olivat niin tavattoman tylsiä!!! Meidän luokalla oli yksi poika, joka harrasti jääkiekkoa ja oli aina väsynyt koulussa ja hän nukahti melkein joka kerta yhden miesopettajan tunneilla! :D Se oli niin hassua, kun hän aina alkoi kuorsata äänekkäästi, kuin jossain sketsissä... :) Suosikkini sekä yläasteella, että lukiossa oli nainen, sellainen vanhempi tiukka täti, joka sai kovapäisimmänkin oppimaan. Hän oli kyllä todella hauskakin, joskin luulen, että se oli tahatonta! :)
Miehet ovat olleet minulle aina parempia, luotettavampia ja auttavaisempia opettajia - ala-asteelta yliopistoon. t. nykyinen naisope (joka tulee naisten kiusaamaksi työssään, mutta omaa hyviä mieskollegaystäviä)
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:57"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:46"]
Minulle on jäänyt siksi negatiivinen käsitys miesopettajista, että he ovat laiskoja ja innokkaita miellyttämään oppilaita, joten vaikka he ovat teini-ikäisten suosiossa, opettajina he ovat huonoja.
Yläasteella minulla oli viisi miesopettajaa, loput naisia. Yksi oli hyvä, vaikkakin kusipää. Yksi oli aina 15 minuuttia myöhässä ja aina päästi oppilaat pois 15 minuuttia etuajassa ja antoi kaksi koetehtävää etukäteen, jotta ei joutuisi tekemään uusintakoetta. Hänen tuntinsa olivat vitsi. Musiikinopettaja oli myös mies ja hänen tunneillaan vain kuunneltiin oppilaiden valitsemia cd:itä. Toki se oli ihan kivaa, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Yksi halusi olla niin kaveri oppilaiden kanssa, että tuli aina kaikkiin bileisiin ja joi itsensä ihan sammumispisteeseen. Jouduimme aina huolehtimaan hänet kotiin. Ja hän aina kertoi kaksimielisiä vitsejä ja pojat tykkäsivät, mutta minä aina koin hänen tuntinsa vähän ahdistaviksi. Ja yksi mumisi jotain omiaan siellä luokan edessä, eikä kukaan tiennyt, mistä hitosta hän puhui. :D
Ja lukiossa oli yksi miesopettaja, joka kokeen jälkeen luki typerimmät koevastaukset ääneen luokan edessä ja nauroi niille! :D
Naisopettajista ei teininä ehkä niin tykätty, mutta heidän opettamansa asiat jäi päähän, mitä nyt aikuisena arvostaa.
Ja ala-asteella minulla oli miesopettaja, pidin kyllä hänestä ja hän oli ihan hyvä opettaja, enkä silloin ajatellut hänestä mitään negatiivista, mutta hän sai myöhemmin tuomion veljentyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. En ole koskaan kuullut, että hän olisi tehnyt mitään oppilaalle, mutta haluaisin, että omien lasteni opettajat olisivat naisia.
[/quote]
Taidat olla autisti tyttö :) 45min kirjan lukemista ja korostuskynällä maalaamista olisi sinulle se oikea tapa?
[/quote]
Alapeukut... Osui ja upposi :)
[/quote]
Hahhah autisti suuttui ja käytti alapeukutus bottia. Taisi osua herkkään kohtaan :)
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 16:06"]

Tuota... Alapeukutusbotti, ei alapeukutus botti. Miten noloa on, ettei osaa omaa äidinkieltään...
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 16:09"]

Loppuiko oikeat argumentit kun pitää alkaa huomautella kieliasusta? Tämä ainakin todistaa että olet autisti tyttö :)
Minulla on ollut sekä hyviä, että huonoja opettajia molemmista sukupuolista. Mutta ehdoton suosikkini ikinä on naispuolinen ranskanope, hän oli aivan ihana ihminen ja opettaja! Onneksi törmäsin häneen kerran aikuisena ja sain kertoa, miten ranskantunnit olivat hänen ansiostaan suosikkini koulussa! :)
Minun koulussa myös sellainen yleisesti tykätyin opettaja oli nainen, mutta hän ei koskaan opettanut minua, joten en tiedä hänestä sen tarkemmin.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:46"]Ja ala-asteella minulla oli miesopettaja, pidin kyllä hänestä ja hän oli ihan hyvä opettaja, enkä silloin ajatellut hänestä mitään negatiivista, mutta hän sai myöhemmin tuomion veljentyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. En ole koskaan kuullut, että hän olisi tehnyt mitään oppilaalle, mutta haluaisin, että omien lasteni opettajat olisivat naisia.
[/quote]
Kuulosti korvaan vähän huonolta tämä viimeinen kappale. Tarkoitatko, että ainoastaan miehet voisivat esim. käyttää hyväksi oppilaita? Mielestäni tämä kuulostaa vähän tyhmältä. Lisäksi väkivaltaa saatetaan käyttää sukupuolesta riippumatta.
Naiset. Miesopettajia ei tunnu kiinnostavan työnsä.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:03"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:42"]
Mulla on kokemuksia sekä hyvistä että huonoista mies- ja naisopettajista. Mahdotonta sanoa, mikä on tilasto. Usein alakoulussa pienillä oppilailla on naisopettajia, jotka ovat pikkumaisia eivätkä osaa nähdä kokonaisuuksia. Mutta taitaa olla niin, että miehet hakeutuvat aineenopettajiksi ja naiset taas enemmän alkuopetuksen opettajiksi, näin kärjistäen.
[/quote]
Asia ei ole niin yksiselitteinen. Alkuopetuksessa pitääkin olla "pikkumainen" jossain määrin. Siellä opetetaan lapsille sääntöjä ja olemaan ihmisiksi. Siksi monet asiat on kovin määrämittaisia, aikuisen näkökulmasta pikkumaisia. Alkuopettajana paras on sellainen, joka on aidosti ystävällinen ja lämmin, mutta samalla melkein pedanttisen tarkka säännöistä. Lapset ei sääntöjä vänkää vastaan tuossa iässä, jos ne on kaikille samat. (naurettavuudet tietysti erikseen)
t: entinen alkuope, nykyinen aineenope
[/quote]
Ne naurettavimmat Vilma-viestit tuntuvat tulevan naisopettajilta, mutta ilmeisesti asiaa selittää juuri se, että ne alkuopet ovat pääsääntöisesti naisia.