Oletko koskaan pillahtanut itkuun lääkärissä?

Niin monta kertaa. Joskus ihan järjettömistä syistä, joskus kivusta (henkisestä tai fyysisestä).

Juu. Oli vaikea elämäntilanne ja jahkailin teenkö abortin vai pidänkö lapsen. Silloin pääsi itku isosti.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 10:01"]

Mulla oli selkä niin kipeä, etten pystynyt kumartumaan ollenkaan. Olin vanhemman mies ortopedin vastaanotolla ja yritin tutkimuksen jälkeen saada housut takas jalkaan. Se ei onnistunut, ku sattui niin paljon. Purskahdin itkuun ja itkun seasta pyysin lääkäriä auttamaan. En IKINÄ unohda kuinka alentuvasti kattoi ja suostui niin vastahakoisesti auttamaan pukemisessa.

[/quote] kaikkihan ei sovellu lääkäreiksi mutta ei oo soveltuvuustestejä , se ratklaisee miten suoriuduit pääsykokeissa kemiasta, fysiikasta, biologiasta. Kaksi ensiksi mainittua ei oo helppoja.

En, mutta mieli tekisi. M37

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 13:09"]

En ihan lääkärin huoneessa, sain pidäteltyä käytävälle asti. Menossa nyt rv 39 ja taistelen edelleen sektion saadakseni. Taustalla perätilan vuoksi sektio, ja nyt vauvan painoarvio 4,5kg laskettuna päivänä. En uskalla edes yrittää alakautta, koska on niin huikean isoksi veikattu ja tosiaan ei aiempaa synnytystä. Itkin siis siksi, kun lääkäri tyrmäsi minut täysin, vauva on kuulemma normaalikokoinen ja alakautta vaan. Aiemmin reilu viikko sitten käydessäni toinen lääkäri oli oikein asiallinen ja ystävällinen, ja hänen kauttaan saatiin vähän purettua pelkoanikin niin, että jopa harkitsin hetken alatiesynnytyksen yritystä. No, nyt ei tulisi mieleenkään alatie, sillä tämä toinen lääkäri sai mut niin paniikin valtaan ehdottomuudellaan. Pelkään, ettei minua kuunneltaisi myöskään synnytyssalissa ja olen aivan paniikissa. Ensi tiistaina vielä lääkärille ja torstaiksi saan kuitenkin sektioajan, mikäli edelleen niin haluan.

[/quote] olin naistenklinikan asiakas (ikä ja diabetes) ja sanoin lääkärille että haluisin sektion, tää papparainen sano rauhallisesti että yritetään luonnollista kautta. Sektio tuli mutta ei suunniteltu kun kiireellinen. En ole kysynyt syytä tänä päivänäkään. Hienosti kaikki meni ja terve vauva tuli rääkyen maailmaan. 

- keskenmenon jälkeen, kun kävin ultrassa tarkistuttamassa, että kohtu oli tyhjentynyt

- IVF-punktio eli munasolujen keräys, helkkarin kivulias toimenpide!

- varhaisultrassa, kun saimme nähdä ensi kerran sydämen sykkivän

- ja sitten tietysti lapsen syntymä, siinä oli myös lääkäri paikalla

Joo, sen ainoan kerran kun minulta olisi pitänyt ottaa nieluviljely. En millään pystynyt siihen, menin paniikkiin kun hoitsu tunki tikkua kurkkuuni, monta kertaa yritettiin ja hoitsu oli töykeä ja huusi kun näytteenotosta ei tullut mitään. Hoitsu soitti lääkärille, että "ei tältä mitään näytettä saa otettua, jätetäänkö ottamatta". Pillahdin itkuun ja itkin vielä lääkärin huoneessakin, kun piti mennä sinne takaisin.

Olen. Voimakkaan ahdistuksen takia. Kyllä hävetti. :(

Olen, koska lääkäri oli ylimielinen, piilovittuileva, alentuva, eikä ottanut minua todesta. Vihjasi, että vakavat oireeni (jotka sittemmin toisella lääkärillä tutkittiin juuri ajoissa ja pääsin erityislääkärille) olivat vain luulosairautta. 

Itkin silkasta kiukusta, koska muuten olisin kuristanut lekurin stetoskoopillaan. Voimatonta raivoa.

Kaikista lääkäreistä ei vaan ole ihmisläheiseen työhön. 

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 13:29"]

Olen. Voimakkaan ahdistuksen takia. Kyllä hävetti. :(

[/quote]

Tuossa ei ole mitään hävettävää. Toivottavasti lääkäri osasi suhtautua. Ei sinulle potilaana pitäisi jäädä häpeän kokemusta. 

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 13:37"]

Olen, koska lääkäri oli ylimielinen, piilovittuileva, alentuva, eikä ottanut minua todesta. Vihjasi, että vakavat oireeni (jotka sittemmin toisella lääkärillä tutkittiin juuri ajoissa ja pääsin erityislääkärille) olivat vain luulosairautta. 

Itkin silkasta kiukusta, koska muuten olisin kuristanut lekurin stetoskoopillaan. Voimatonta raivoa.

Kaikista lääkäreistä ei vaan ole ihmisläheiseen työhön. 

[/quote]

Joo pitäisi kyllä opiskellessa lääkäreillä olla jokin vuorovaikutus -kurssi. Käytöksestä päätellen sellaista ei ainakaan ole olemassa...

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 12:32"]

Olen, koska lääkäri oli ilkeä vittupää. 

En muuten tykkää tuosta sanasta "pillahtaa", tulee ihan "pillu" mieleen.

[/quote]

OT, mutta: Ihan samaa olen ajatellut! Toinen vastaava verbi on "pimpottaa" tai"pimputtaa" esim. ovikelloa...

Asiasta - olen itkenyt kun kärsin vakavasta masennuksesta. Lääkäri ei osannut lohduttaa mitenkään, löi vaan reseptin kouraan. 

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 13:37"]

Olen, koska lääkäri oli ylimielinen, piilovittuileva, alentuva, eikä ottanut minua todesta. Vihjasi, että vakavat oireeni (jotka sittemmin toisella lääkärillä tutkittiin juuri ajoissa ja pääsin erityislääkärille) olivat vain luulosairautta. 

Itkin silkasta kiukusta, koska muuten olisin kuristanut lekurin stetoskoopillaan. Voimatonta raivoa.

Kaikista lääkäreistä ei vaan ole ihmisläheiseen työhön. 

[/quote]

Joo pitäisi kyllä opiskellessa lääkäreillä olla jokin vuorovaikutus -kurssi. Käytöksestä päätellen sellaista ei ainakaan ole olemassa...

[/quote]

Tässä kanssa yksi joka välttelee läkäriin menoa viimeiseen asti, just siksi kun niistä käynneistä jää aina yhtä paha mieli. :( Mieluummin sitten sairastan ja kärsin seuraukset. 

Olin synnyttämässä esikoistani, kun lääkäri ilmoitti, että nyt lähdetään kiireelliseen sektioon. Olin henkisesti valmistautunut kohtaamaan synnytyksessa miltei mitä tahansa, koska se oli ensimmäinen kertani. Minulla oli vain yksi asia ollut ehdottoman varma koko odotukseni ajan; Minä EN halunnut sektiota. Purskahdin itkuun.

No, myöhemmin niitä sektioita tuli sitten lisää ilman itkuakin, kun minun lantiollani tuo alatie ei oikein onnistunut...

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 11:08"]

Minä itkin viimeksi kun minulla oli angiina eikä lääkäri olisi tehnyt edes viljelyä vaikka en pystynyt edes nielemään. Kun sitten kyyneleet nousi silmiin, lääkäri suostui ottamaan nielunäytteen ja angiinahan se oli. Ehkä se ei näyttänyt yhtä pahalta kuin miltä se tuntui. Eli kannatti itkeä, olisi muuten jäänyt ne antibiootit saamatta ja tauti parantumatta.

[/quote]

Outoa ettei ottanut. Vai olisiko pitänyt laittaa labraan näytteenottoon?

Joo olen, keskenmenon yhteydessä ja kun oli jalka poikki, eivätkä meinanneet saada neulaa suoneen, että oisin saanut jotain kipulääkettä. 

Läheinen ihminen oli kuollut aivan yllättäen ja en ollut nukkunut moneen yöhön ja tarvitsin sairaslomaa ja/tai jotain unta helpottavaa.Tarkoitus oli puhua lääkärin kanssa ihan asiallisesti, mutta suru ja väsymys veivät voiton ja paruin siellä lääkärissä vanhahkon miespuolisen lääkärin edessä. Ja vielä huoneesta poistuttuani itkeskelin siellä käytävälläkin.

Yliaikakontrollissa repesin täysin. Sain käynnistyksen.

Joo, nivelen tulehduskipu oli kestänyt jo 4 vuotta enkä saanut lääkäreiltä kuin kipulääkereseptejä... Tuolla käynnillä sain psykologin numeron ja kehotuksen mielialalääkityksen aloittamiseen.. Vuosi käynnin jälkeen pääsin viimein reumalääkärille ja lääkityksen jonka avulla kipukin loppui eikä enää itkettänyt.. Mielialalääkkeitä en tarvinnut.

En mutta nauruun olen kun jännitti niin paljon :D