Oletko koskaan pillahtanut itkuun lääkärissä?

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 09:28"]

Läheinen ihminen oli kuollut aivan yllättäen ja en ollut nukkunut moneen yöhön ja tarvitsin sairaslomaa ja/tai jotain unta helpottavaa.Tarkoitus oli puhua lääkärin kanssa ihan asiallisesti, mutta suru ja väsymys veivät voiton ja paruin siellä lääkärissä vanhahkon miespuolisen lääkärin edessä. Ja vielä huoneesta poistuttuani itkeskelin siellä käytävälläkin.

[/quote]

Samoin ja samassa tilanteessa  pari vuotta sitten. Viimeksi itkin lääkärissä ennen joulua, kun olin uupunut tulehtuneiden työpaikan ihmissuhteiden ja muun työstressin takia (ja kaikille tiedoksi: olisin saanut saikkua työuupumuksen takia, mutta EN ottanut sitä vastaan!). Mitäs tuosta nyt sitten, varmasti monetkin itkevät lääkärissä, etenkin jos saavat huonoja uutisia terveydentilaansa liittyen, uskoisin että on heille ihan arkipäivää, eli ei kannata hävetä tai pelätä.

Voi monta kertaa, keskenmeno 23 vuotiaana pahin. Surettaa vieläkin, tuosta on aikaa 37 vuotta ja kaksi lasta on.

Olen ja lääkäri lohdutti, mieslääkäri. Olin paniikissa kun menin mutta pian rauhoituin kun tiesin faktat.

Kyllä. Vein vauvaa tutkimuksiin koliikin takia, allergiatesteihin kun ei meinannut nukkua ollenkaan, huusi vaan. Lääkäri sitten erehtyi kysymään, että miten minä jaksan. Unettomuutta oli jatkunut puolisen vuotta ja taustalla oli jonkinasteinen synnytyksen jälkeinen masennus. Sain kyllä sitten itsekin apua samalla käynnillä :)

Olen sekä lääkärin vastaanotolla että ajanvarauksen yhteydessä puhelimessa. Minulla diagnosoitiin sairaus, joka ei johda kuolemaan, mutta sitä ei voi parantaa. Murruin, koska koin, ettei elämäni palaa koskaan ennalleen. Ennen diagnoosia (toinen lääkäri) minulta pääsi itku, koska tiesin minulle olevan jotain vialla, mutta minua ei otettu vakavasti enkä saanut hoitoa.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 09:34"]

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 09:28"]

Läheinen ihminen oli kuollut aivan yllättäen ja en ollut nukkunut moneen yöhön ja tarvitsin sairaslomaa ja/tai jotain unta helpottavaa.Tarkoitus oli puhua lääkärin kanssa ihan asiallisesti, mutta suru ja väsymys veivät voiton ja paruin siellä lääkärissä vanhahkon miespuolisen lääkärin edessä. Ja vielä huoneesta poistuttuani itkeskelin siellä käytävälläkin.

[/quote]

Samoin ja samassa tilanteessa  pari vuotta sitten. Viimeksi itkin lääkärissä ennen joulua, kun olin uupunut tulehtuneiden työpaikan ihmissuhteiden ja muun työstressin takia (ja kaikille tiedoksi: olisin saanut saikkua työuupumuksen takia, mutta EN ottanut sitä vastaan!). Mitäs tuosta nyt sitten, varmasti monetkin itkevät lääkärissä, etenkin jos saavat huonoja uutisia terveydentilaansa liittyen, uskoisin että on heille ihan arkipäivää, eli ei kannata hävetä tai pelätä.

[/quote]

no WAU, haluatko jonkun mitalin?

Mulla oli selkä niin kipeä, etten pystynyt kumartumaan ollenkaan. Olin vanhemman mies ortopedin vastaanotolla ja yritin tutkimuksen jälkeen saada housut takas jalkaan. Se ei onnistunut, ku sattui niin paljon. Purskahdin itkuun ja itkun seasta pyysin lääkäriä auttamaan. En IKINÄ unohda kuinka alentuvasti kattoi ja suostui niin vastahakoisesti auttamaan pukemisessa.

Onhan noita. Mistä aloittaisin...?

Liikenneonnettomuuden jälkeen viimeisilläni raskaana olin huolissani vauvan hyvinvoinnista enemmän kuin omista katkenneista luistani. 

Pelkäsin keskenmenoa, ja niinhän siinä oli käynyt. Sydänääntä ei löytänyt lääkärikään. 

Masentuneena läksin lääkäriin hakemaan terapialähetettä ja helpotusta pahaan olooni. Lääkärinä nuori nainen Virosta ja hän halasi yllättäen silkasta myötätunnosta ja sai minut parkumaan vielä enemmän. Hän otti minut todesta ja sain itselleni avun. 

Juu, purskahdin päiväkirurgisella itkuun kun olin menossa rutiinimaiseen ihosyöpäleikkaukseen. Olin muka ollut asian kanssa ihan sinut kunnes leikkauspäivä koitti.

Lääkäri kysyin, että mitä kuuluu. Vastasin, että olen ihan paniikissa ja pillahdin samantien itkuun. Sitten selittelin, että tämä kaikki taitaa nyt vasta _oikeasti_ iskeä tajuntaan. :-P

Kerran. Olin kärsinyt jo pitkään pahasta työuupumuksesta, mutta pyrkinyt vaan itseäni pakottaen sinnittelemään. Lopulta tuli kuitenkin tilanne, että vaikka kuinka ruoskin itseäni henkisesti tekemään työtä, ei tullut kuin itku enää, en vaan pystynyt. Joten tajusin, että vaihtoehtoni nyt ovat joko  irtisanoutua, tai hakea saikkua, koska työtäni en pysty hoitamaan. 

Kun menin lääkäriin, en edes pystynyt esittämään asiaani, itkin vaan täysin hallitsemattomasti. Kaikki se ahdistus ja tuska jota olin padonnut viileän "ei mulla mitään ongelmia ole, vähän vaan stressiä mutta kyllä se tästä" ulkokuoren taakse, pääsi ulos kun jouduin täysillä siinä tilanteessa tajuamaan tilanteeni. Että olin luuseri, joka ei kestä normaalia työtään ja ruikuttaa siksi tässä sairaslomaa. En kestänyt sitä häpeäntunnetta ja itkin vaan. LÄäkäri kirjoitti minulle viikon saikkua ja laittoi psykiatrille. Sieltä sitten tulikin lopulta yhteensä 4 kk saikkua ja terapiakäyntejä.

Joo. Kädestä kaksi luuta poikki, eikä ne meinanneet antaa mitään kipulääkitystä.

Nykyään lähes joka kerta. Huolettaa (aiheesta) pienten lasteni tulevaisuus niin kovasti ja siltikään lääkärit eivät usko minua tutkiakseen ja löytääkseen syyn sairauteeni