Oletko koskaan pillahtanut itkuun lääkärissä?

Olen, pienemmästkin syystä kuin mitä täällä on kerrottu. Lääkäri pyysi hoitajaa tuomaan paperinenäliinoja.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 11:01"]

Olen, pienemmästkin syystä kuin mitä täällä on kerrottu. Lääkäri pyysi hoitajaa tuomaan paperinenäliinoja.

[/quote]

Niin tämä oli seuraus, kun aloin itkeä.

Olen, silloin kun vihdoin sain itseni masennuksen vuoksi lääkärille ja lääkäri otti asian tosissaan.

Olen, abortin (rv18) jälkitarkastus. Henkinen toipuminen otti todella koville.

Minä itkin viimeksi kun minulla oli angiina eikä lääkäri olisi tehnyt edes viljelyä vaikka en pystynyt edes nielemään. Kun sitten kyyneleet nousi silmiin, lääkäri suostui ottamaan nielunäytteen ja angiinahan se oli. Ehkä se ei näyttänyt yhtä pahalta kuin miltä se tuntui. Eli kannatti itkeä, olisi muuten jäänyt ne antibiootit saamatta ja tauti parantumatta.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 10:01"]Mulla oli selkä niin kipeä, etten pystynyt kumartumaan ollenkaan. Olin vanhemman mies ortopedin vastaanotolla ja yritin tutkimuksen jälkeen saada housut takas jalkaan. Se ei onnistunut, ku sattui niin paljon. Purskahdin itkuun ja itkun seasta pyysin lääkäriä auttamaan. En IKINÄ unohda kuinka alentuvasti kattoi ja suostui niin vastahakoisesti auttamaan pukemisessa.
[/quote]Itsellä todettiin 12 viikon ultrassa että raskaus oli mennyt kesken juuri niihin aikoihin. Pillahdin itkuun koska kyseessä oli toinen keskenmeno samoilla viikoilla muuutaman kuukauden sisällä. Lääkäri joka oli vanhempi mieslääkäri, tiuskaisi minulle jotain halveksivaan sävyyn.

Kärsin hammaslääkäripelosta ja hammasta alkoi särkemään. Itkin aikaa varatessa, itkin lääkäriin ilmottautuessani ja aloin ulvomaan kun pääsin sinne huoneeseen sisälle. Sain rauhottavia ja hammaskin tuli kuntoon.

No täytyy tähän alustaa, että olen sitä ihmistyyppiä, jonka mielestä julkisesti itkeminen on nöyryytys. Meillä on vammainen lapsi ja häneen liittyen on paljon lääkärikäyntejä. Yleensä kohtelu on hillityn neutraalia, jopa töykeää. Kerran yksi lääkäri kysyikin, miten me vanhemmat jaksamme. Se oli niin odottamatonta (ja olimmehan me olleet kauan jo yli jaksamisen rajan), että en pystynyt vastaamaan ja kyyneleet vain hiljaa virtasi. Eipä siitä sen enempää sitten. Oli vaan niin odottamaton inhimillisyyden osoitus.

Hammaslääkärillä kun oli huonosti puudutettu ja SATTUI!

Kerran oli fyysistä vaivaa jota ei otettu todesta. 4krt saman viikon aikana kävin lekurissa ja kaksi meni itkiessä. Turhautti kun tiesin mikä vaivaa, mutta ei uskottu, vähäteltiin ja en meinannut saada hoitoa.

Perätila. Kolmella yrityksellä ei saatu vauvaa käännettyä ja magneettikuvien takia multa evättiin mahdollisuus perätilasynnytykseen. Varattiin sektioaika ja itkin, paruin, rukoilin että tehkää JOTAIN! Koittakaa vielä kääntää, eikö jotenkin voisi synnyttää alateitse, jotain mitä vain paitsi leikkaus. Oli ihana kätilö ja lääkäri, molemmat ihastelivat että harvoin näin päin, mutta tietysti ihan luonnollista ettei nuori, terve ihminen jolla helppo synnytys aiemmin taustalla halua leikkaukseen. No, vauva kääntyi leikkauspäivää edeltävänä yönä itse :)

Hammaslääkärissä kivusta.

Leikkauksen jälkeen oli kipua, jännitti, pelotti, väsy ja nälkä. En saanut ruokaa 36 tuntiIn ja tämä vähän aiheutti tunteenpurkausta

Olkapää sijoiltaan ja sattu niin perhanasti kun sitä tunti venytettiin paikoillee.

Kauhea influenssa ja mies pakotti mut terveyskeskuksen päivystykseen yöllä. En pystynyt kävelemään, maailma pyöri ja surisi, kuumetta oli yli 40c. Yritin selittää tiskillä hoitsulle mikä mulla on mutta en kai pystynyt puhumaan. Se luuli, että olin ottanut huumeita. Aloin sitten itkeä kamalaa oloa ja sitä ettei mua uskottu kun sanoin, että on flunssa. Tosi töykeä nainen, tiuski sitten kun sai selville mikä mulla on, ettei tänne minkään flunssien takia tulla.

Nilkkani taittui tapaturmassa. Minun piti kertoa lääkärille, että kuinka paljon jalkaani särkee öisin ja kuvailla kipua. En voinut olla itkemättä, kun kerroin unettomista öistä joita kipu aiheuttaa. Säälittävää, mutta ainakin lääkäri ymmärsi, että kipu oli kovaa.

Olen, koska lääkäri oli ilkeä vittupää. 

En muuten tykkää tuosta sanasta "pillahtaa", tulee ihan "pillu" mieleen.

En ole lääkärissä itkenyt, mutta hammaslääkärissä :D oli pitkään ollut unettomuutta, stressiä erilaisista asioista, jännitin hirveästi käyntiä ja toimenpide oli inhoittavan tuntuista, ei kipeä :D lääkäri-parka yritti lohdutella kömpelösti ja yritin itkun takaa selitellä, että nyt tää vaan laukes ja että ei mitään hätää ole :D

Itketti mutta lähellä se oli, yhtään kyyneltä en vierittänyt. Lapseni neurologi kertoi diagnoosin vaikea-asteinen puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeus.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 12:32"]

Olen, koska lääkäri oli ilkeä vittupää. 

En muuten tykkää tuosta sanasta "pillahtaa", tulee ihan "pillu" mieleen.

[/quote]

Mua ei lääkärin ilkeys itketä, päinvastoin naurattaa, koska olen ilkeyteen niin tottunut. Mutta odottamaton myötätuntoisuus tai ystävällisyys, se, että kuunnellaan ja uskotaan, saa kyllä tipan linssiin. Onneksi ei tuota usein tapahdu. Leipälääkäreitähän nuo ovat, ja julkisella aina toinen jalka oven välissä. Potilaat se välttämätön paha.

t. kyynistynyt kroonikkopotilas

En ihan lääkärin huoneessa, sain pidäteltyä käytävälle asti. Menossa nyt rv 39 ja taistelen edelleen sektion saadakseni. Taustalla perätilan vuoksi sektio, ja nyt vauvan painoarvio 4,5kg laskettuna päivänä. En uskalla edes yrittää alakautta, koska on niin huikean isoksi veikattu ja tosiaan ei aiempaa synnytystä. Itkin siis siksi, kun lääkäri tyrmäsi minut täysin, vauva on kuulemma normaalikokoinen ja alakautta vaan. Aiemmin reilu viikko sitten käydessäni toinen lääkäri oli oikein asiallinen ja ystävällinen, ja hänen kauttaan saatiin vähän purettua pelkoanikin niin, että jopa harkitsin hetken alatiesynnytyksen yritystä. No, nyt ei tulisi mieleenkään alatie, sillä tämä toinen lääkäri sai mut niin paniikin valtaan ehdottomuudellaan. Pelkään, ettei minua kuunneltaisi myöskään synnytyssalissa ja olen aivan paniikissa. Ensi tiistaina vielä lääkärille ja torstaiksi saan kuitenkin sektioajan, mikäli edelleen niin haluan.

No terapiassa kun on kaiveltu niitä vaikeimpia asioita, niin on siinä joskus vedet pyrkineet silmiin.
Myös lapsia käyttäessä lääkärissä on tupannut joskus hermot pettämään, kun on ollut ilkeitä toimenpiteitä, kuten vaikka kivuliaita toimenpiteitä hammashoidossa.
En voinut edes yrittää lohduttaa lasta kun vedet nousivat silmiin ja ääni petti, jotta lapsi ei huomaisi että minuakin hirvittää.

13 vee alavatsakipujen takia ultraan ja se voideltu (YÖK) ultrasauva sisään! Sauvan koon nähdessäni pelkäsin niin etten saanut sanotuksi ja jännitys vain lisäsi kipua. toivoin että äiti pelastaisi mut tilanteesta mut se vaan katseli muualle... tuon jälkeen en vähän aikaan haaveillut että saisin munaa..

Olen itkenyt lääkärissä kolmesti.

Ensimmäisen kerran kun kuulin, että en sairastanutkaan erästä vakavaa tautia, jota pitkään oli epäilty ja tutkittu. Itkin helpotuksesta.

Toisen kerran kun lastani tutkittiin lastenpsykiatriassa. Sanoivat siellä, että minä äitinä en ole tähän syyllinen; minä purskahdin itkuun ja totesin, että ei mua haittaisi olla syyllinenkään, jos joku vaan osaisi sanoa, että mitä minun ny tpitää tehdä! Se ei ollut helpotusta, vaan epätoivoa.

Kolmannen kerran purskahdin itkuun kertoessani työterveyslääkärille, että olen täysin uupunut. Tai en minä sitä noin sanonut, mutta se oli itkunsekaisten sanojen sisältö.

TYöuupumukseen ja burnoutiin ei muuten saa palkallista sairaslomaa, joten turha kenenkään sanoa, että ei ole sitä ottanut. Jos tuommoisen loman ottaa, se on palkatonta - tai sitten lääkäri kirjoittaa sille jonkun muun syyn.