"Kun rohkaistuin kysymään, että voisimmeko viedä ystävyyden seurustelun tasolle, nainen vastasi, että olet liian kiltti mies" :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ikuisesti, kun lukioiaikoinani Suosikki-lehdessä tyttöjen piti kuvailla ihannepoika ja poikien ihannetyttö.  Pojilla oli pari toivetta - en nyt tässä kuvaile, mihin elämänalueeseen ne liittyivät - mutta tyttöjen lista oli varmaan kaksimetrinen.  Eivätkö kaikki vielä tiedä, että naiset todella osaavat vaatia?

Onko vaativaisuus kumppanin suhteen siis jotenkin huono asia? Eikös se kuitenkin ole yksi elämän suurimmista, jos ei suurin päätös, kenen kanssa ainutkertaisen elämänsä jakaa?  Itse olisin mieluummin yksin kuin honosti sopivan kumppanin kanssa.

On vaativaisuus huono asia. Sellaista unelmien prinssiä/prinsessaa/työntekijää/jne ei todennäköisesti ole olemassakaan. Kun oma kriteeristö on kunnossa, niin sopivia ehdokkaita löytyy pilvin pimein.

"JUKAN mukaan naisten pettäminen on samanlainen tabu kuin naisten kykenemättömyys perheväkivaltaan."

Ymmärrän että on tullut petetyksi pariin kertaan, eikä siksi uskalla enää seurustella, mutta se että niputtaa parin kokemuksen, ja yökerhossa nähdyn petturuuden vuoksi kaikki naiset samaan petturikastiin on jo vähän paksua. Variaatioita on yhdenkin ihmisen elämänkaaressa, niin miten ei muka koko naissukupuolessa?

Itse olen sekä pettänyt että ollut pettämättä.

Noin muutenkin tuollainen omistushaluisuus ei ehkä ole ihan tervettä. 

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Noin iso ylipaino haittaa ja arkea ja yhteiset tekemiset ovat vähissä.

Mies haluaa vain halimista, mutta riitttääkö se naiselle? Mites seksi? Onko nainen kauhean pinnallinen jos haluaa seksiä?

Tulee kuva ihmisestä, joka ei oikein pysty kohtaamaan asioita. Haluaa olla iso vauva mamman kainalossa. Ei ole tunne-elämä ok.

Tässäpä mies, joka on 177 pitkä ja painaa 125kg. Ikää on 40v. Miten painoni rajoittaa arkeani tai rajoittaa tekemisiäni? Kuljen portaita, pystyn tekemään helposti 10km kävelylenkkejä, salillakin käyn 3-4krt viikossa. Ainoa vastaan osunut rajoitus on toistaiseksi ollut joissain huvipuistolaittessa, kun turvakaaret eivät meinaa mahtua kiinni. Tosin samaa ongelma tulee yli 190cm pitkilläkin vastaan. Eli numerot eivät kerro aivan kaikkea, kuvaahan miehestä ei tainnut jutussa olla.

Viisikymppisenä kuljet jo kepeillä ja tarvitset keinonivelet polviin. Kuusikymppisenä olet pyörätuolissa, jos olet edes hengissä.

Kuvittele vaan, että kaikki on ok. Niin alkoholistitkin tekevät. Kuvittelevat, että juominen ei vaikuta mihinkään.

Seisooko sinulla? Pystytkö panemaan naista eri asennoissa?

Vastauksena viimeisiin kysymyksiisi on kyllä. Tuosta viisikymppisenä kepit ja kuusikymppisenä pyörätuoli on vielä vähän vaikeaa tietysti sanoa mitään. Toistaiseksi kuitenkin kyykkään salilla sen vajaa 200kg ilman apuja, mutta ehkä kymmenessä vuodessa sitten olenkin jo niin tohjona, etten omaa painoani jaksa kannatella. Se jää nähtäväksi.

Sen enempää meidän lienee asiasta turha keskustella.

"– Kun rohkaistuin kysymään, että voisimmeko viedä ystävyyden seurustelun tasolle, nainen vastasi, että olet liian kiltti mies.

Kiltiksi Mika myös itse itsensä määrittelee. 180 senttiä pitkän ja 120 kiloa painavan varren sisällä asuu säyseä mies.

– En minä osaa räyhätä, olen tasainen luonne. En tykkää riidellä, kaipaisin vain jonkun, jonka saisi ottaa päivän päätteeksi kainaloon ja rupatella päivän kuulumiset."

Liiallisella kiltteydellähän ei tarkoiteta noita asioita joista Mika puhuu. Liiallinen kiltteys tarkoittaa sitä että ihminen on muiden pyöriteltävissä oleva kynnysmatto jolla ei ole omia mielipiteitä vaan kaikki on aina ihansama, tehdään kuten sinä haluat. Liian kiltti ei ymmärrä että kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää, ja monesti ollaankin tilanteessa että lainataan "kavereille" rahat, ja lähdetään keskellä yötä roudaamaan heille lisäkaljaa vaikka aamulla olisi työpäivä, ja kotona viikon ikäinen vauva. Liian kiltti peruu omat menonsa, ja deletoi harrastuksensa jos kumppani pyytää, tai osoittaa mieltään, ja hän kääntää poliittisen ja varmaa seksuaalisenkin suuntautumisen jos kumppani käskee.

Tämä nyt tiedoksi kaikille niille jotka sanovat etteivät saa seuraa kun ovat liian kilttejä. Se ei johdu siitä että olisitte mukavia ja riidanhaluttomia, vaan liiallisella kiltteydellä tarkoitetaan esim mainitsemiani negatiivisia asioita.

Samoilla linjoilla kuin muutkin: Nainen ei tartte miestä väkisin parisuhteeseen, kun on kavereita, omat rahat ja elämässä mielenkiintoista sisältöä. Seksi hoituu monella tyylillä.

Joten sen miehen ja parisuhteen pitää tuoda elämään tarpeeksi hyviä asioita, että kannattaa menettää oma vapautensa, alkaa pestä miehen sukkia ja jakaa kämppänsä jonkun kanssa. Ketään perässävedettävää ”kilttiä” (yleensä tahdotonta, saamatonta) ei kukaan fiksu nainen jaksa katsella kovin kauaa.

Miehet eivät (keskimäärin) voi hyvin yksin: kämppää ei siivota eikä sisusteta, ruoka on epäterveellistä, kavereihin ei pidetä yhteyttä ja alkoholia kuluu, harrastuksena on pleikkaria pelaaminen. Naiset (keskimäärin) pärjäävät varsin hyvin eivätkä tartte ketään joka tulisi pistämään heidän elämänsä kuntoon.

Olisi hyvä määritellä, mitä "liian kiltti" tarkoittaa.

Omassa suhdehistoriassa on itselleni kaksi "liian kilttiä" miestä, joiden takia suhde päätyi eroon. Määrittelisin itse nämä "liian kiltit" niin, että heillä ei ollut yhtään omaa mielipidettä tai tahtoa ja tehdään just nin kuin minä haluan. Minkäänlaista poikkipuolista sanaa ei uskaltanut sanoa, vaikka ei olisi esim. halunnut mennä katsomaan elokuvaa mitä minä olisin halunnut. Tuputtauduttiin väkisin mukaan ja "itkettiin" siitä, että jos haluan olla välillä yksin tai omien kavereiden kanssa, että minulla olisi toinen.

Olen itsekin kiltti, rauhallinen ja empaattinen, mutta minulla on myös oma elämä ja omat mielipiteet. Näiden "liian kilttien" miesten kanssa oli vaikea keskustella vaikkapa yhteiskunnan asioista, kun mielipide oli täysin sama kuin minulla, vaikka oikeasti ei ollutkaan.

Nykyisin olen jo pitkään ollut kiltin miehen kanssa, mutta hänelläkin on omakin mielipide ja oma elämä. Mielipiteissään on jämpti, olemme joissain asioissa eri mieltä ja siitä joskus kinastellaan, mutta se on sitä keskustelua ja mielipiteiden jakoa. Eikä me silti tapella tai hakata toisiamme, vaikka jollain tapaa jännäksi häntä sanoisin, mutta se jännyys tulee siitä, että saadaan keskusteluja aikaiseksi eriävistä mielipiteistä huolimatta tai sen takia. Toki arvomaailma pohjimmiltaan tietysti oltava aika sama, että suhde toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ikuisesti, kun lukioiaikoinani Suosikki-lehdessä tyttöjen piti kuvailla ihannepoika ja poikien ihannetyttö.  Pojilla oli pari toivetta - en nyt tässä kuvaile, mihin elämänalueeseen ne liittyivät - mutta tyttöjen lista oli varmaan kaksimetrinen.  Eivätkö kaikki vielä tiedä, että naiset todella osaavat vaatia?

Onko vaativaisuus kumppanin suhteen siis jotenkin huono asia? Eikös se kuitenkin ole yksi elämän suurimmista, jos ei suurin päätös, kenen kanssa ainutkertaisen elämänsä jakaa?  Itse olisin mieluummin yksin kuin honosti sopivan kumppanin kanssa.

On vaativaisuus huono asia. Sellaista unelmien prinssiä/prinsessaa/työntekijää/jne ei todennäköisesti ole olemassakaan. Kun oma kriteeristö on kunnossa, niin sopivia ehdokkaita löytyy pilvin pimein.

Eihän kumppania ole mitenkään pakko saada. Jos ei löydä mieluista niin on ilman. Ei se ole kuin työntekijän rekrytointi, jossa paikka on pakko täyttää ja parhaan mahdollisen on kelvattava. Jokainen saa haluta tai olla haluamatta kumppanissaan ihan mitä tahansa. Seuraamuksen kantaa vain itse.

Näin naisena kommentoin. Mä en käsitä mihin down to earth kivan näköiset miehet ovat kadonneet. Joko urheillaan aivan hulluna, tai sit ahmitaan roskaruokaa ja paisutaan.

Ylipäätän monet miehet eivät näe pätkäkään vaivaa ulkonäön vuoksi ja naamasta näkee ravintoaineiden puute. Jos kerran tukka kasvaa niin miksi ei pidetä kiva kampausta tai jos haluu sitä ällöttävää parta pitää niin voisko sitä trimmata? Voisko muuta käyttää kun verkkareita tai perus dressman lookia?

Helsingissä naiset ovat upean näköisiä, miehet taas useimmiten homsusia. Näky on tragikoominen kun istuu julkkisissa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi hyvä määritellä, mitä "liian kiltti" tarkoittaa.

Omassa suhdehistoriassa on itselleni kaksi "liian kilttiä" miestä, joiden takia suhde päätyi eroon. Määrittelisin itse nämä "liian kiltit" niin, että heillä ei ollut yhtään omaa mielipidettä tai tahtoa ja tehdään just nin kuin minä haluan. Minkäänlaista poikkipuolista sanaa ei uskaltanut sanoa, vaikka ei olisi esim. halunnut mennä katsomaan elokuvaa mitä minä olisin halunnut. Tuputtauduttiin väkisin mukaan ja "itkettiin" siitä, että jos haluan olla välillä yksin tai omien kavereiden kanssa, että minulla olisi toinen.

Olen itsekin kiltti, rauhallinen ja empaattinen, mutta minulla on myös oma elämä ja omat mielipiteet. Näiden "liian kilttien" miesten kanssa oli vaikea keskustella vaikkapa yhteiskunnan asioista, kun mielipide oli täysin sama kuin minulla, vaikka oikeasti ei ollutkaan.

Nykyisin olen jo pitkään ollut kiltin miehen kanssa, mutta hänelläkin on omakin mielipide ja oma elämä. Mielipiteissään on jämpti, olemme joissain asioissa eri mieltä ja siitä joskus kinastellaan, mutta se on sitä keskustelua ja mielipiteiden jakoa. Eikä me silti tapella tai hakata toisiamme, vaikka jollain tapaa jännäksi häntä sanoisin, mutta se jännyys tulee siitä, että saadaan keskusteluja aikaiseksi eriävistä mielipiteistä huolimatta tai sen takia. Toki arvomaailma pohjimmiltaan tietysti oltava aika sama, että suhde toimii.

Word!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisinpa osannut arvostaa miehen kiltteyttä nuorempana enemmän. Paljolta olisin säästynyt. Pidä itsesi kilttinä, saavutat sillä kunnioitusta ja arvostusta, siltä joka osaa niitä arvostaa. Kunhan aika on oikea.

Niinpä. Naiset oppivat arvostamaan kiltteyttä vasta neli-viisikymppisinä, kun ovat koko ikänsä ottaneet pataan jänniltä. Kiltit miehet ei välttämättä niitä katkeria naisia huoli.

Seurustelin nuorempana ihan äärettömän kiltin miehen kanssa. Kaikki hänet tuntevat sanoivat, että siinä on hyväsydäminen mies, jolla on aina aikaa auttaa muita. Niin vain sain nyrkistä humalaan itsensä juoneelta mieheltä. Suomesta on hirveän vaikea löytää miestä, joka ei käytä alkoholia.

Ei pidä paikkaansa.

Ikävä totuus on se, että juuri ne miehet, jotka eivät käytä alkoholia, eivät löydä parisuhdetta.

Isolle osalle naisista miehen absolutismi on ehdoton no-no.

Jos itse juo alkoholia esimerkiksi viikottain, on vesilinjalla oleva seurustelukumppani jostakin ihmeen syystä kuin isku omalle itsetunnolle.

Tämän olen itse kokenut. 

Kaksikin naista on kertonut, että eivät voi seurustella kanssani alkoholittomuuteni takia. "Ei me vaan voida olla yhdessä, kun et käy baareissa / bileissä / yökerhoissa / illanistujaisissa etkä juo".

Kiva huomata että en ole ainoa joka kärsii siitä että en juo. Minut on jätetty useamman kerran sen takia kun en viihdy baarissa joten minua ei pääse "esittelemään" muille ihmisille. Itse katselin lapsuuteni isäni juomista joka johti siihe että itse en halua pelata elämääni juomalla. Silloin tällöin juon yhden sauna oluen mutta siihen yhteen se jää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ikuisesti, kun lukioiaikoinani Suosikki-lehdessä tyttöjen piti kuvailla ihannepoika ja poikien ihannetyttö.  Pojilla oli pari toivetta - en nyt tässä kuvaile, mihin elämänalueeseen ne liittyivät - mutta tyttöjen lista oli varmaan kaksimetrinen.  Eivätkö kaikki vielä tiedä, että naiset todella osaavat vaatia?

Onko vaativaisuus kumppanin suhteen siis jotenkin huono asia? Eikös se kuitenkin ole yksi elämän suurimmista, jos ei suurin päätös, kenen kanssa ainutkertaisen elämänsä jakaa?  Itse olisin mieluummin yksin kuin honosti sopivan kumppanin kanssa.

Minusta vaativaisuus on hyvä asia, mutta kaikki eivät kuitenkaan sinun tapaasi ymmärrä sitä, että sitä listaan kirjattua satujen prinssiä/prinsessaa ei ehkä olekaan olemassa ja jos siitä haaveesta ei pysty yhtään tinkimään niin se hinta voi ihan konkreettisesti olla tuo koko elämän kestävä yksinäisyys. Osa ihmisistä kehittää siitä yksinäisyydestä katkeruutta-, happamuutta ja osa myös vihaa eikä sitäkään ole lähiympäristön mukava tai helppo katsella.

Vierailija kirjoitti:

"JUKAN mukaan naisten pettäminen on samanlainen tabu kuin naisten kykenemättömyys perheväkivaltaan."

Ymmärrän että on tullut petetyksi pariin kertaan, eikä siksi uskalla enää seurustella, mutta se että niputtaa parin kokemuksen, ja yökerhossa nähdyn petturuuden vuoksi kaikki naiset samaan petturikastiin on jo vähän paksua. Variaatioita on yhdenkin ihmisen elämänkaaressa, niin miten ei muka koko naissukupuolessa?

Itse olen sekä pettänyt että ollut pettämättä.

Noin muutenkin tuollainen omistushaluisuus ei ehkä ole ihan tervettä. 

Jos kerran pettää, pettää varmasti toistekin

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli teininä kaveri, joka oli muuten mukava, mutta hänellä ei ollut mitään mielipidettä mistään eikä hän ikinä ehdottanut mitään. Hän oli aina samaa mieltä minun kanssa ja jos kysyin, mitä tehtäisiin, hän sanoi aina "päätä sinä". Tuo oli minusta ihan hirveän raskasta. Pohdin myöhemmin, millaisen kasvatuksen hän oli saanut. Itse väsyin tuollaiseen muutamassa vuodessa, en jaksaisi tuollaisen kanssa vuosikymmeniä.

Tämä on älyttömän rasittavaa. Mulla on myös yksi kaveri, joka aina haluaa nähdä, ja pyytää ehdottamaan aikoja. Ehdotan pari-kolme aikaa, joihin hän sanoo, että valitse sinä. No minä valitsen, kysyn mihin haluaa mennä syömään. "Ehdota sinä." Ehdotan pari-kolme paikkaa, jolloin hän sanoo, arvaat varmaan - "päätä sinä". Aina sama juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisinpa osannut arvostaa miehen kiltteyttä nuorempana enemmän. Paljolta olisin säästynyt. Pidä itsesi kilttinä, saavutat sillä kunnioitusta ja arvostusta, siltä joka osaa niitä arvostaa. Kunhan aika on oikea.

Niinpä. Naiset oppivat arvostamaan kiltteyttä vasta neli-viisikymppisinä, kun ovat koko ikänsä ottaneet pataan jänniltä. Kiltit miehet ei välttämättä niitä katkeria naisia huoli.

Seurustelin nuorempana ihan äärettömän kiltin miehen kanssa. Kaikki hänet tuntevat sanoivat, että siinä on hyväsydäminen mies, jolla on aina aikaa auttaa muita. Niin vain sain nyrkistä humalaan itsensä juoneelta mieheltä. Suomesta on hirveän vaikea löytää miestä, joka ei käytä alkoholia.

Ei pidä paikkaansa.

Ikävä totuus on se, että juuri ne miehet, jotka eivät käytä alkoholia, eivät löydä parisuhdetta.

Isolle osalle naisista miehen absolutismi on ehdoton no-no.

Jos itse juo alkoholia esimerkiksi viikottain, on vesilinjalla oleva seurustelukumppani jostakin ihmeen syystä kuin isku omalle itsetunnolle.

Tämän olen itse kokenut. 

Kaksikin naista on kertonut, että eivät voi seurustella kanssani alkoholittomuuteni takia. "Ei me vaan voida olla yhdessä, kun et käy baareissa / bileissä / yökerhoissa / illanistujaisissa etkä juo".

Kaksi naista = ihan kaikki maailman naiset. Kysy joskus joltain muulta kuin parikymppiseltä bilehileeltä.

Samanlailla parin miehen toiminnan perusteella naiset tuomitsevat miehet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ikuisesti, kun lukioiaikoinani Suosikki-lehdessä tyttöjen piti kuvailla ihannepoika ja poikien ihannetyttö.  Pojilla oli pari toivetta - en nyt tässä kuvaile, mihin elämänalueeseen ne liittyivät - mutta tyttöjen lista oli varmaan kaksimetrinen.  Eivätkö kaikki vielä tiedä, että naiset todella osaavat vaatia?

Onko vaativaisuus kumppanin suhteen siis jotenkin huono asia? Eikös se kuitenkin ole yksi elämän suurimmista, jos ei suurin päätös, kenen kanssa ainutkertaisen elämänsä jakaa?  Itse olisin mieluummin yksin kuin honosti sopivan kumppanin kanssa.

Minusta vaativaisuus on hyvä asia, mutta kaikki eivät kuitenkaan sinun tapaasi ymmärrä sitä, että sitä listaan kirjattua satujen prinssiä/prinsessaa ei ehkä olekaan olemassa ja jos siitä haaveesta ei pysty yhtään tinkimään niin se hinta voi ihan konkreettisesti olla tuo koko elämän kestävä yksinäisyys. Osa ihmisistä kehittää siitä yksinäisyydestä katkeruutta-, happamuutta ja osa myös vihaa eikä sitäkään ole lähiympäristön mukava tai helppo katsella.

Tämäkin on totta. Mutta vähintään yhtä usein törmää siihen, että katkeruutta, happamuutta ja vihaa aiheuttaa se, on menty yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei TODELLAKAAN olisi pitänyt mennä yhteen. Koska joku piti olla.

Vierailija kirjoitti:

"JUKAN mukaan naisten pettäminen on samanlainen tabu kuin naisten kykenemättömyys perheväkivaltaan."

 

Mikä ihmeen tabu edes? En ole ikinä törmännyt sellaiseen, ettei naisten pettämisestä olisi puhuttu yhtä avoimesti kuin miestenkin, tai pidetty pettämistä ylipäänsä vain miesten toimintana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ikuisesti, kun lukioiaikoinani Suosikki-lehdessä tyttöjen piti kuvailla ihannepoika ja poikien ihannetyttö.  Pojilla oli pari toivetta - en nyt tässä kuvaile, mihin elämänalueeseen ne liittyivät - mutta tyttöjen lista oli varmaan kaksimetrinen.  Eivätkö kaikki vielä tiedä, että naiset todella osaavat vaatia?

Onko vaativaisuus kumppanin suhteen siis jotenkin huono asia? Eikös se kuitenkin ole yksi elämän suurimmista, jos ei suurin päätös, kenen kanssa ainutkertaisen elämänsä jakaa?  Itse olisin mieluummin yksin kuin honosti sopivan kumppanin kanssa.

Minusta vaativaisuus on hyvä asia, mutta kaikki eivät kuitenkaan sinun tapaasi ymmärrä sitä, että sitä listaan kirjattua satujen prinssiä/prinsessaa ei ehkä olekaan olemassa ja jos siitä haaveesta ei pysty yhtään tinkimään niin se hinta voi ihan konkreettisesti olla tuo koko elämän kestävä yksinäisyys. Osa ihmisistä kehittää siitä yksinäisyydestä katkeruutta-, happamuutta ja osa myös vihaa eikä sitäkään ole lähiympäristön mukava tai helppo katsella.

Tämäkin on totta. Mutta vähintään yhtä usein törmää siihen, että katkeruutta, happamuutta ja vihaa aiheuttaa se, on menty yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei TODELLAKAAN olisi pitänyt mennä yhteen. Koska joku piti olla.

Totta, eivät nämä asiat ole mustavalkoisia, joten siksi onkin tärkeää, että niistä puhutaan ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei nämä kiltit miehet voi kiinnostua kaltaisistaan kilteistä naisista? Aina ne kiinnostuu tylyistä ämmistä.

Kiltit naiset myös oikeuttaa itselleen vain parasta ja he kelpaavat jännä miehille pelkästään seksiin ja sen jälkeen haukkuu kaikki miehet kun olisi halunnut sen yhden jännä miehen parisuhteeseen mutta hän ei sitä halunnut kun tietää itsekin että saa uuden naisen vaikka joka päivälle kun tietää olevansa haluttu naisten keskuudessa

Kaiken tämän diipadaapan jälkeenkin syytät yksinomaan naisia, vaikka mieshän se tässä on se, joka pyörittää/hyväksikäyttää naisia? Hän valkkaa joka päivälle eri naisen, mutta nainen on taas se syntinen, kun myös haluaa itselleen vain parasta (kiltti-miesten sijaan)? Ok bro.

Spic kirjoitti:

Miehet eivät (keskimäärin) voi hyvin yksin: kämppää ei siivota eikä sisusteta, ruoka on epäterveellistä, kavereihin ei pidetä yhteyttä ja alkoholia kuluu, harrastuksena on pleikkaria pelaaminen. Naiset (keskimäärin) pärjäävät varsin hyvin eivätkä tartte ketään joka tulisi pistämään heidän elämänsä kuntoon.

Kyllä keskimäärin yksin pärjää kaikki ihan hyvin.

Jos mies ei ole kiinnostunut sisustamisesta, niin se ei tarkoita, että olisi joku syrjäytynyt vaan nämä "naisten kotkotukset" eivät vaan useimpia miehiä kiinnosta - kulho kun on kulho maksaa se sitten 2€ tai 100€. Naisilla taas voi "harrastuksena" olla pleikkarin peluun sijaan temppareiden, TTK:n yms. hömpän katsominen televisiosta, joka ei ole yhtään sen kehittävämpää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisinpa osannut arvostaa miehen kiltteyttä nuorempana enemmän. Paljolta olisin säästynyt. Pidä itsesi kilttinä, saavutat sillä kunnioitusta ja arvostusta, siltä joka osaa niitä arvostaa. Kunhan aika on oikea.

Niinpä. Naiset oppivat arvostamaan kiltteyttä vasta neli-viisikymppisinä, kun ovat koko ikänsä ottaneet pataan jänniltä. Kiltit miehet ei välttämättä niitä katkeria naisia huoli.

Seurustelin nuorempana ihan äärettömän kiltin miehen kanssa. Kaikki hänet tuntevat sanoivat, että siinä on hyväsydäminen mies, jolla on aina aikaa auttaa muita. Niin vain sain nyrkistä humalaan itsensä juoneelta mieheltä. Suomesta on hirveän vaikea löytää miestä, joka ei käytä alkoholia.

Ei pidä paikkaansa.

Ikävä totuus on se, että juuri ne miehet, jotka eivät käytä alkoholia, eivät löydä parisuhdetta.

Isolle osalle naisista miehen absolutismi on ehdoton no-no.

Jos itse juo alkoholia esimerkiksi viikottain, on vesilinjalla oleva seurustelukumppani jostakin ihmeen syystä kuin isku omalle itsetunnolle.

Tämän olen itse kokenut. 

Kaksikin naista on kertonut, että eivät voi seurustella kanssani alkoholittomuuteni takia. "Ei me vaan voida olla yhdessä, kun et käy baareissa / bileissä / yökerhoissa / illanistujaisissa etkä juo".

Kiva huomata että en ole ainoa joka kärsii siitä että en juo. Minut on jätetty useamman kerran sen takia kun en viihdy baarissa joten minua ei pääse "esittelemään" muille ihmisille. Itse katselin lapsuuteni isäni juomista joka johti siihe että itse en halua pelata elämääni juomalla. Silloin tällöin juon yhden sauna oluen mutta siihen yhteen se jää

On eri asia, ettei viihdy baareissa, kuin ettei juo. Tietenkään baareissa ja yökerhoissa tai muissa sosiaalisen elämän riennoissa epäsosiaalinen ei herätä mitään mielenkiintoa, joi tai ei. Kolmen viimeksi tapaamani naisen kanssa aiheesta juttelin, ja kaikille juomaton mies olisi ihanne. Yhden parisuhdestatusta en tiedä, toinen seurustelee "liikaa juovan kanssa"  ja toinen on sinkku. Luultavasti yhtäkään näistä ei voi kohdata baarissa tms.