Osa-aikatyö ja uusi aktiivimalli
Toukokuussa 2022 tulee käytäntöön uusi työnhakumalli, jossa työnhakija velvoitetaan tekemään aktiivisesti työhakemuksia ja lisäksiksi häntä haastatellaan melko usein, jopa 2 viikon välein.
Aiheesta on täällä jo keskusteluita, mutta ei osa-aikatyöntekijän näkökulmasta. Me monet osa-aikaa tekevät saamme nykyisellään soviteltua työttömyysetuutta palkan päälle. Esim. jos tienaamme palkkaa 900€ / kk, saattaa Kelasta tai liitosta pätkähtää päälle sellainen 200-300€.
Sovitellun päivärahan edellytyksenä on, että haemme jatkuvasti kokoaikatyötä nykyisen työn ohella. Mutta ollaanpa rehellisiä: on aika paljon meitä, minä mukaan lukien, jotka eivät todellisuudessa kokoaikatyötä etsi. Minä en ainakaan edes halua kokoaikatyötä, vaan todennäköisesti teen koko elämäni osa-aikatyötä. Arvostan vapaa-aikaa niin paljon ja tulen toimeen vähemmälläkin. Asunto on jo hommattu ja säästöön saan pienestäkin palkasta, tonni kuussa riittää.
Sinä osa-aikatyön tekijä: viitsitkö enää olla työtön työnhakija kun tuo aktiivimalli alkaa? Jaksatko tehtailla hakemuksia silmän lumeeksi ja jaksatko kaikissa haastatteluissa esittää etsiväsi töitä? Minä aion ottaa takkiin sen pari sataa per kk, ja lopetan te-keskuksen asiakkuuden.
P.S. Ilmeisesti uuteen aktiivimalliin tulee kyllä pykälä, että osa-aikaisesti työllistyneen ei tarvitse tehdä ihan 4 työhakemusta / kk (kuten työttömät) vaan hieman vähempi riittää. Mutta tällä hetkellä kuulostaa siltä että haastattelujen osalta kaikkia kohdellaan samalla tavoin, oli tilanteesi mikä hyvänsä. Täytyy nyt kuitenkin katsella tuonne ensi toukokuulle tai kesään saakka, jotta näkee miten tämä malli käytännössä toimii osa-aikaiselle...
P.P.S. Tähän asti TE-keskushan on hiljaisesti hyväksynyt osa-aikaisesti työllistyneiden tilanteen, eikä heitä ole mitenkään yritetty aktivoida kokoaikaisen työn suuntaan. Mielestäni tämä on ollut hyvä malli, ihan yhteiskunnan tasollakin ajatellen.. Osa-aikatöitä on paljon ja niillekin tekijä on löydyttävä + parin sadan sponssi tällaista työtä tekevälle on vain hyvästä koko yhteiskunnalle.
Kommentit (209)
Sellaista eli jos on tarjolla yli kaksi viikkoa kestävä kokopäivätyö vaikka parinsadan kilometrin päässä ja se kestää kuukauden, niin pitää ottaa loparit osa-aikatyöstä ja mennä sinne. Sen jälkeen työttömänä himassa ja TE-toimisto tyytyväinen.
Just.
Minusta on väärin hiostaa osa-aikaisia, jos itse haluavat olla sellaisia. Olen itse nollasopparilla, yleensä n 20-30 h/vko, välillä kiireisinä aikoina kokoaikainen + ylityöt. Olen ikionnellinen, että mulla on edes tämä työpaikka, koska ikää on jo 54. Ei ole mitään järkeä, jos vakituista osa-aikaista painostetaan hakemaan määräaikaista kokoaikaista. Siten osa-aikaisesta tulee lopulta kokonaan työtön. Eräällä tutullani on puutarha alan tutkinto, hän on tyytyväinen kausityöhön. Muutamina talvikuukausina ei ole töitä. Tuskin hyväpalkkaiset asfalttimiehetkään ovat iloisia, jos heitä hiostetaan talvella hakemusten kanssa. En ole kuullutkaan, että työttömille ruvetaan tekemään terveystarkastuksia. Se hyvä puoli niissä voi olla, että monet päihdeongelmaiset todetaan työkyvyttömiksi.
Siis eihän osa-aikaisille mitään hiostusta tule työkkäristä, jos ei hae tukia. Itse tein päätöksen olla hakematta enää ansiosidonnaista, koska en kestä sitä TE-toimiston vahdittavana olosta seuraavaa stressiä. Teen osa-aikaisesti ja ilman stressiä, pienemmillä tuloilla sitten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et hae sitä 4 paikka per kk, napsahtaa karenssia.
Tosiaan, osa-aikatyöntekijä (joka te-asiakas) ei tee neljää hakemusta, myöhemmin tarkentunee kyseinen velvoite. Se on 0-4 hakemusta kuukaudessa, eli jotain poikkeuksia ilmeisesti tulossa.
Täysin työtön tekee 4 hakemusta kuussa.
Ensi talvena, kun asfalttimiehiä on ansiosidonnaisella niin he tekevät 4 työhakemusta kuukaudessa, pääsevät varmasti siivoojaksi.
Tosiaan; jatkossa ansiosidonnaisella lorvailijat joutuvat tekemään 4 työhakemusta kuukaudessa. Hehhee :)
Onko se niin vaikea rustailla työpaikkoja vuokrafirman sivulta. Tosin pienellä paikkakunnilla ei ole kovin paljon ruksailtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et hae sitä 4 paikka per kk, napsahtaa karenssia.
Tosiaan, osa-aikatyöntekijä (joka te-asiakas) ei tee neljää hakemusta, myöhemmin tarkentunee kyseinen velvoite. Se on 0-4 hakemusta kuukaudessa, eli jotain poikkeuksia ilmeisesti tulossa.
Täysin työtön tekee 4 hakemusta kuussa.
Ensi talvena, kun asfalttimiehiä on ansiosidonnaisella niin he tekevät 4 työhakemusta kuukaudessa, pääsevät varmasti siivoojaksi.
Tosiaan; jatkossa ansiosidonnaisella lorvailijat joutuvat tekemään 4 työhakemusta kuukaudessa. Hehhee :)
Onko se niin vaikea rustailla työpaikkoja vuokrafirman sivulta. Tosin pienellä paikkakunnilla ei ole kovin paljon ruksailtavaa.
Mikä vuokratyöfirma olisi ok? mikä ei ?
Minä olen tehnyt puhelinmyynti työtä n. 1,5 vuotta.
Onks kellään vastaavanlaista kokemusta ku mulla.. oon tehny samalle firmalle ns nollasopimuksessa jo vuodesta 2019. Sen vert on ollu kiirettä että kyllä aina on täydet vuosilomat kertyny heittämällä. No nyt tänä vuonna maailmantilanteen vuoks tunnit väheni niin paljon kesän alussa et olin kuukauden "työttömänä". Kokoajanhan olin valmiina töihin jos soittoa vaan olis tullut että nyt saatiin varaosia.. No soitettiinha sieltä työkkäristä sit heti kans. Selvittelin heidän kanssaa että kuukauden oon ny hakenu ansiosidonnaista kun ei oo ollu töitä, mutta heidän mielestä mun nyt täytyy hakea työtä myös mun vuosilomalla joka oli heinäkuussa ? että oon niiden silmissä työtön koska oon kesälomalla ? Musta tuntuu että ei tää nyt näin voi mennä, mutta en löydä mistään mitään pykälää tähän asiaan 🙄.
Mitä te osa-aikaiset teette työksenne? Meinasin että haen osa-aikaselle työkyvyttömyyseläkkeelle (työkykysi on tosin alentunut enemmän kuin osa-aikaiseen vaadittaisiin) mutta sillä ei tule yksinään toimeen. Fyysinen tilanteeni on erittäin haastava ja sen vuoksi mietin mitä ihmettä pystyisin tekemään edes osa-aikaisesti. Tähän asti olen ollut kuntoutustuella yli 5v.