Lue keskustelun säännöt.
Mies ja anoppi määrää taas lapsista - mikä v*ttu enää auttaa?!
29.11.2021 |
Olen märissyt tästä aiemminkin ja mies lupasi ottaa minut, eli lasten äidin jatkossa paremmin huomioon, kun pohtivat äitinsä kanssa meidän lasten asioita.
Ilmoitin 2 kk sitten vieväni lapset itsenäisyyspäivää edeltävänä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, joka vie koko päivän. Muistuttelin pitkin syksyä asiasta, etteivät mies ja anoppi sovi siihen päälle mitään. Heillä on tapana ihan yhdessä tuumin kävellä mun yli.
Ja mites sattuikaan, musta alkoi tuntua että sopivat taas jotain puhelimessa, mitä mulle ei kerrota. Rupesin nyhtämään tietoa ja mies kertoi luvanneensa viedä samana vkl lapsia anopille, korostin taas, että me ollaan sovittu tämä mun ja lasten meno, ei saa mennä siihen päälle. No menee tietenkin. :D En oikeasti kestä enää tätä. Mulle ei edes kerrota, mihin mun lapsia viedään, vaan täytyy hohtimilla kiskoa esiin sekin tieto. Eikö normaalisti tällaisesta puhuta avoimesti?
Mies ja anoppi kertoivat lapsille, että äiti on hankala ja äiti haluaa estää mummolavierailun. Mun suunnitelemasta retkestä tehtiin lasten silmissä tylsä. Lapset alkoivat käydä mun päälle ja vinkua haluavansa mieluummin isän kanssa mummolaan. Tää on ihan uskomatonta. Multa viedään myös joulu omien lasteni kanssa, mies vie heidät anopille, enkä minä voi sille mitään. On ollut fyysisen våki-vallan uh-ka, kun yhtenä vuonna yritin estää heidän lähtönsä. En voi itse enää käydä anopilla, sillä olen ihan rikki siitä haukkumisesta monta viikkoa. Mies sanoi, että puuttuu asioihin, mutta eipä puutu.
Anoppi on aikanaan kaltoinkohdellut omia lapsiaan, ja hänellä on mieheeni jonkinlainen traumasidos, mies ei uskalla vastustaa äitiään. Käsitykseni on, että anoppi haluaa korjaavan kokemuksen meidän lapsiemme avulla, eikä mies tajua itsekään mitä tekee.
Mikä instanssi voi auttaa? Ero, joku nettipalvelu? Mulla ei ole omia sukulaisia, joista olisi mitään apua, eikä mun puolia pidä kukaan.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole porvoosta. Mies oli kultakimpale ennen lasten syntymistä, en voinut mitenkään tietää, mitä on tulossa. Anoppi sekosi vauvasta ja alkoi omia tätä samantien. Jos olisin pystynyt tämän jotenkin ennakoimaan, en todellakaan olisi tässä! En esim. tiennyt miehen surkeasta lapsuudesta kuin vasta myöhemmin, kun kysyin suoraan mikä on homman nimi, kun mies selvästi pelkää äitiään.
Mikä miehessä on nykyisin sellaista, minkä takia olet vieläkin hänen tallottavanaan?
Lapset, olen halunnut että lapsilla olisi ehjä perhe, kun ei itsellä koskaan ollut ja kärsin siitä. Mies oli alussa kiltti ja vaikutti täydelliseltä perheenisältä. Meillä on ulkoiset kulissitkin kunnossa, mutta eihän niillä ole väliä jos sisällä voidaan huonosti.
Lasten takia olen venynyt ja sietänyt tätä kaikkea vuosikaudet ja ollut anopinkin haukuttavana säännöllisesti. Että lapsilla olisi ehjä perhe, että lapsilla olisi lämmin suhde isovanhempiin, etten ainakaan itse olisi koskaan heidän onnensa tiellä. Minua on varmaan ollut helppo alkaa polkea. Kävin jopa terapiassa, jotta sietäisin anopin haukkumista paremmin, ja pystyisin olemaan parempi äiti.
Ja terapeutti neuvoi jatkamaan alistumista vääryyksiin? Jos näin neuvoi, ei ollut pätevä terapeutti.
Terapeutti oli viimeistä harjoitteluaan tekevä psykologi. Itkin siellä, ja hän kyseli miltä nyt tuntuu, ja mitä ajattelet tästä. Jonkin aikaa oli hyvä olla kun pääsi puhumaan, mutta mitään ratkaisua sieltä ei tullut. 10 kertaa sain käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karmea tilanne, anoppi kuulostaa ihan hirveältä sekä mies on nössö perseensilimä.
Nyt teet niin, että laitat eropaperit vetämään. Siinä on puoli vuotta aikaa harkita. Mies joko tajuaa tai sitten ei. Mutta jos mikään ei muutu, niin sinä kärsit tuosta vielä vuosikausia eteenpäin. Elä hukkaa sinun ainokaista elämää! Sinä pärjäät ihan varmasti vaikka eroaisitte. Tiukkaa ja hankalaa se voi olla, mutta silti tyydyttävämpää kuin nykyinen meno.
Juu.eroa.vaadit lapset itsellesi. Soittele heti huomenna lastenvalvojalle kunta kaupunki kysele alustavasti jos kun ero tulee. Maistraatista eropaperit haet ja voinee ne jo tulostaakin nettisivuilta. Asunto myyntiin ja jos omassa pankissasi lakimies niin anna hänen tehdä eropaprut eli ositus, et jää tappiolle. Asunto myyntiin. Kiinteistönvälittäjät neuvovat hyvin ja osaavat tehdä helpoksi sinulle myyntitapahtuman. Tsemppiä. Olen kokenut saman v 2015
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole porvoosta. Mies oli kultakimpale ennen lasten syntymistä, en voinut mitenkään tietää, mitä on tulossa. Anoppi sekosi vauvasta ja alkoi omia tätä samantien. Jos olisin pystynyt tämän jotenkin ennakoimaan, en todellakaan olisi tässä! En esim. tiennyt miehen surkeasta lapsuudesta kuin vasta myöhemmin, kun kysyin suoraan mikä on homman nimi, kun mies selvästi pelkää äitiään.
Mikä miehessä on nykyisin sellaista, minkä takia olet vieläkin hänen tallottavanaan?
Lapset, olen halunnut että lapsilla olisi ehjä perhe, kun ei itsellä koskaan ollut ja kärsin siitä. Mies oli alussa kiltti ja vaikutti täydelliseltä perheenisältä. Meillä on ulkoiset kulissitkin kunnossa, mutta eihän niillä ole väliä jos sisällä voidaan huonosti.
Lasten takia olen venynyt ja sietänyt tätä kaikkea vuosikaudet ja ollut anopinkin haukuttavana säännöllisesti. Että lapsilla olisi ehjä perhe, että lapsilla olisi lämmin suhde isovanhempiin, etten ainakaan itse olisi koskaan heidän onnensa tiellä. Minua on varmaan ollut helppo alkaa polkea. Kävin jopa terapiassa, jotta sietäisin anopin haukkumista paremmin, ja pystyisin olemaan parempi äiti.
Ja terapeutti neuvoi jatkamaan alistumista vääryyksiin? Jos näin neuvoi, ei ollut pätevä terapeutti.
Terapeutti oli viimeistä harjoitteluaan tekevä psykologi. Itkin siellä, ja hän kyseli miltä nyt tuntuu, ja mitä ajattelet tästä. Jonkin aikaa oli hyvä olla kun pääsi puhumaan, mutta mitään ratkaisua sieltä ei tullut. 10 kertaa sain käydä.
Oletteko käyneet yhdessä pariterapiassa? Sitä tuossa tilanteessa nimittäin enemmän tarvii kuin sitä, että sinä oppisit olemaan toisenlainen. Ongelma ei ole pelkästään sinussa. Tai no sillä tavalla on, että olet tavallaan antanut tuon tapahtua itsellesi. Mies ja äitinsä tallaa sinun päälle mennentullen ja sitä vastaan voisit nyt tästä eteenpäin kapinoida. Sanot, että nyt riittää. Sinulla oli jo tapahtumaa sovittuna ja jos mies ei sitä muista niin se on hel ve tin voivoi ja oma mokansa. Lahjo vaikka ne lapset tulemaan sinun kanssa. Nyt kovat panokset käyttöön. Ja ne eropaperit tosiaan laita myös. Elä alistu enää. Muutamakin kerta pariterapiassa voisi auttaa miestä näkemään koko kuvion.
Minulla oli tuollainen anoppi ja paljon se vaati, että se kyykytys loppui. Anoppi on edelleen olemassa, mutta hyvin etäällä. Välillä yrittää rikkoa rajoja ja tunkea elämäämme, mutta nyt mies tietää, että se on joko anoppi tai minä kumpi on hänen elämänsä nainen.
Erossa pelkään, että mies vie lapset multa. Hän heitti vuosi sitten vitsillä, että jos joskus tulee erokiista, hän saa huoltajuuden. Mies perusteli asiaa sillä, että olin käynyt siellä terapiassa (hänen ja äitinsä takia, huom.), eikä minulla ole sukulaisia, joiden kanssa lapset olisivat läheisiä. Hän siis saisi huoltajuuden. Toi vitsi pysäytti mut pitkäksi aikaa, mies kertoi sen hymähdellen ja ihan kirkkaalta taivaalta, kun olin ripustamassa pyykkiä. Edelleen kääntää mahassa kun mietin miehen sanomisia. Yritin ottaa asian puheeksi ja mies kuittasi, että ethän sinä ole eroa hakemassa, niin ei ole mitään ongelmaakaan.
On totta ja hyvä havainto, että anoppikin kohtelee minua kuin olisimme jo eronneet. Sopii asiat vain poikansa kanssa, eikä kumpikaan koe, että minulla huoltajana olisi oikeuksia vaikuttaa lasteni asioihin. Sekin hämmentää, miten anoppi itsekin äitinä voi ajatella, että hän voi sopia asiat pokkana minun ohitseni? Siis toisen huoltajan ohitse? Hän tosiaan varmaan ajattelee, että olemme eronneet ja mies on lasten yksinhuoltaja, koska mikä muu tällaista käytöstä selittää. H*lvetin nauta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole porvoosta. Mies oli kultakimpale ennen lasten syntymistä, en voinut mitenkään tietää, mitä on tulossa. Anoppi sekosi vauvasta ja alkoi omia tätä samantien. Jos olisin pystynyt tämän jotenkin ennakoimaan, en todellakaan olisi tässä! En esim. tiennyt miehen surkeasta lapsuudesta kuin vasta myöhemmin, kun kysyin suoraan mikä on homman nimi, kun mies selvästi pelkää äitiään.
Mikä miehessä on nykyisin sellaista, minkä takia olet vieläkin hänen tallottavanaan?
Lapset, olen halunnut että lapsilla olisi ehjä perhe, kun ei itsellä koskaan ollut ja kärsin siitä. Mies oli alussa kiltti ja vaikutti täydelliseltä perheenisältä. Meillä on ulkoiset kulissitkin kunnossa, mutta eihän niillä ole väliä jos sisällä voidaan huonosti.
Lasten takia olen venynyt ja sietänyt tätä kaikkea vuosikaudet ja ollut anopinkin haukuttavana säännöllisesti. Että lapsilla olisi ehjä perhe, että lapsilla olisi lämmin suhde isovanhempiin, etten ainakaan itse olisi koskaan heidän onnensa tiellä. Minua on varmaan ollut helppo alkaa polkea. Kävin jopa terapiassa, jotta sietäisin anopin haukkumista paremmin, ja pystyisin olemaan parempi äiti.
Ja terapeutti neuvoi jatkamaan alistumista vääryyksiin? Jos näin neuvoi, ei ollut pätevä terapeutti.
Terapeutti oli viimeistä harjoitteluaan tekevä psykologi. Itkin siellä, ja hän kyseli miltä nyt tuntuu, ja mitä ajattelet tästä. Jonkin aikaa oli hyvä olla kun pääsi puhumaan, mutta mitään ratkaisua sieltä ei tullut. 10 kertaa sain käydä.
Oletteko käyneet yhdessä pariterapiassa? Sitä tuossa tilanteessa nimittäin enemmän tarvii kuin sitä, että sinä oppisit olemaan toisenlainen. Ongelma ei ole pelkästään sinussa. Tai no sillä tavalla on, että olet tavallaan antanut tuon tapahtua itsellesi. Mies ja äitinsä tallaa sinun päälle mennentullen ja sitä vastaan voisit nyt tästä eteenpäin kapinoida. Sanot, että nyt riittää. Sinulla oli jo tapahtumaa sovittuna ja jos mies ei sitä muista niin se on hel ve tin voivoi ja oma mokansa. Lahjo vaikka ne lapset tulemaan sinun kanssa. Nyt kovat panokset käyttöön. Ja ne eropaperit tosiaan laita myös. Elä alistu enää. Muutamakin kerta pariterapiassa voisi auttaa miestä näkemään koko kuvion.
Minulla oli tuollainen anoppi ja paljon se vaati, että se kyykytys loppui. Anoppi on edelleen olemassa, mutta hyvin etäällä. Välillä yrittää rikkoa rajoja ja tunkea elämäämme, mutta nyt mies tietää, että se on joko anoppi tai minä kumpi on hänen elämänsä nainen.
Mies ei lähde terapiaan, katsokaas terapia on hulluille, ei hän ole hullu. Vaan minua vaimoa pitää korjata ja muokata, kun olen näin vaikea ihminen, joka ei tule toimeen ihmisten kanssa. Olen ehdottanut pariterapiaa jo pidemmän aikaa, mutta mies ei vain kykene näkemään omaa osuuttaan tässä kaikessa. Minä voin pahoin, joten vika on minussa.
Vierailija kirjoitti:
Erossa pelkään, että mies vie lapset multa. Hän heitti vuosi sitten vitsillä, että jos joskus tulee erokiista, hän saa huoltajuuden. Mies perusteli asiaa sillä, että olin käynyt siellä terapiassa (hänen ja äitinsä takia, huom.), eikä minulla ole sukulaisia, joiden kanssa lapset olisivat läheisiä. Hän siis saisi huoltajuuden. Toi vitsi pysäytti mut pitkäksi aikaa, mies kertoi sen hymähdellen ja ihan kirkkaalta taivaalta, kun olin ripustamassa pyykkiä. Edelleen kääntää mahassa kun mietin miehen sanomisia. Yritin ottaa asian puheeksi ja mies kuittasi, että ethän sinä ole eroa hakemassa, niin ei ole mitään ongelmaakaan.
.
No miehesi ei onneksi päätä huoltajuusasioita, vaan niitä varten on olemassa laki. Eli mies ei sinulta lapsia voi viedä ellet ole totaalisesti laiminlyönyt lapsiasi. Siltä ei vaikuta. Kuten joku jo totesikin, huoltajuus asioissa äiti on yleensä lähivanhempi ja äitiä suoraan sanottuna suositaan. Olet siis vahvoilla pelkästään siksi, että olet äiti. Ja kun mitään todellista syytä ei ole evätä huoltajuuttasi, ei asiassa ole mitään epäselvyyttä. Ikävää, jos asia ei hoidu ilman oikeuden apua, mutta sinun velvollisuutesi on pitää puolesi. Jos itsestäsi et välitä, ajattele edes lapsiasi. Heidänkin etunsa, että yhteishuoltajuus ja tasapuoliset tapaamiset säilyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä se, että mies sanoo minun olevan se ongelma. Ei hänellä, anopilla ja lapsilla olisi keskenään mitään ongelmia, jos minä en aina asettuisi uhmakkaasti poikkiteloin, ja yrittäisi vaikeuttaa heidän elämäänsä. (Haluamalla olla lasteni äiti.) Esimerkiksi pilaan lasten joulun, jos he joutuisivat olemaan kotona ydinperheellä. Tämä liittyi siihen, etten jaksaisi aina lähteä anopille koko jouluksi patjalle nukkumaan lasten kanssa. Siellä ollaan aina koko vkl, käydä ei voi, anopille tulee paha mieli jos vain käväistään. Mies ja anoppi yhdessä vakuuttelivat minua, että minun pitää ajatella lasten parasta eikä aina itseäni, ja niin lapset lähtivät taas mummolaan jouluksi.
Joskus, tai oikeastaan aika useinkin tulee mieleen henkinen insesti heidän jutuistaan. Ikään kuin he muodostaisivat perheen, ja minut tarvittiin vain synnyttäjäksi, kun anoppi on itse jo maho. Minun pitäisi ymmärtää paikkani ja pysyä taustalla. Tiedän että kuulostaa sairaalta, mutta ei tämä nyt ihan tervettäkään ole.
Vierailija kirjoitti:
Erossa pelkään, että mies vie lapset multa. Hän heitti vuosi sitten vitsillä, että jos joskus tulee erokiista, hän saa huoltajuuden. Mies perusteli asiaa sillä, että olin käynyt siellä terapiassa (hänen ja äitinsä takia, huom.), eikä minulla ole sukulaisia, joiden kanssa lapset olisivat läheisiä. Hän siis saisi huoltajuuden. Toi vitsi pysäytti mut pitkäksi aikaa, mies kertoi sen hymähdellen ja ihan kirkkaalta taivaalta, kun olin ripustamassa pyykkiä. Edelleen kääntää mahassa kun mietin miehen sanomisia. Yritin ottaa asian puheeksi ja mies kuittasi, että ethän sinä ole eroa hakemassa, niin ei ole mitään ongelmaakaan.
On totta ja hyvä havainto, että anoppikin kohtelee minua kuin olisimme jo eronneet. Sopii asiat vain poikansa kanssa, eikä kumpikaan koe, että minulla huoltajana olisi oikeuksia vaikuttaa lasteni asioihin. Sekin hämmentää, miten anoppi itsekin äitinä voi ajatella, että hän voi sopia asiat pokkana minun ohitseni? Siis toisen huoltajan ohitse? Hän tosiaan varmaan ajattelee, että olemme eronneet ja mies on lasten yksinhuoltaja, koska mikä muu tällaista käytöstä selittää. H*lvetin nauta.
Meillä oli paska lapsuus ryyppäävän isän takia, henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä. Tapa miten puhui ja lyttäsi äitiä oli hirveä. Heitti kännissä kodista ulos eikä meinannut päästää sisään. Äiti ei eronnut koska isä sanoi että hän saisi pitää lapset kosk atienaa enemmän. Mehän ei kiinnostettu isää millään lailla, mahtoiko edes pitää meistä. Kunhan sai äitiä piinata. Sillä lasten menetyksellä uhattuna äiti ei uskaltanut ottaa riskiä. Jälkikäteen tajusi, kuinka harhaanjohdettu oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäiseksi teet itsellesi selväksi, että sinun lastesi asioista päättävät vain sinä ja heidän isänsä, eikä kumpikaan teistä voi yksin päättää mitään erityisen merkittävää.
Kalenteri on hyvä idea ja asioita kannattaa muutenkin alkaa tehdä kirjalliseksi, kuitata whatsupp viestillä tai mitä nyt käytättekään miehen kanssa kommunikoimiseen. Voit ainakin itse varmistaa jälkikäteen, mitä sovittu ja milloin.
Lisäksi voit ilmoittaa, että tästä eteenpäin mikään miehen ja anopin keskenään sopima ei päde, ennen kuin sinä olet hyväksynyt suunnitelman. Mieluiten et lähde edes perustelmaan asiaa (tämä on nimittäin aivan normaalia muissa perheissä), mutta missään nimessä et ala neuvotella. Jos jotain sovitaan selkäsi takana, se peruuntuu automaattisesti. JA SITTEN PIDÄT TÄSTÄ KIINNI, AINA. Pienissä ja isoissa asioissa. Erositte tai ette, sinun on pakko vetää rajat ja huolehtia itsestäsi ja lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Erossa pelkään, että mies vie lapset multa. Hän heitti vuosi sitten vitsillä, että jos joskus tulee erokiista, hän saa huoltajuuden. Mies perusteli asiaa sillä, että olin käynyt siellä terapiassa (hänen ja äitinsä takia, huom.), eikä minulla ole sukulaisia, joiden kanssa lapset olisivat läheisiä. Hän siis saisi huoltajuuden.
Ei mies vielä tun perusteella huoltajuutta saa. Lapsilla on oikeus _molempiin_ vanhempiinsa ja yhteishuoltajuudesta ei poiketa ilman päteviä perusteita. Terapiassa käynti on mielestäni sun huoltajuutta puoltava asia. Sinä edes yrität jotain. Sukulaisten sijaan voit luetella ystäviä tukiverkostoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä se, että mies sanoo minun olevan se ongelma. Ei hänellä, anopilla ja lapsilla olisi keskenään mitään ongelmia, jos minä en aina asettuisi uhmakkaasti poikkiteloin, ja yrittäisi vaikeuttaa heidän elämäänsä. (Haluamalla olla lasteni äiti.) Esimerkiksi pilaan lasten joulun, jos he joutuisivat olemaan kotona ydinperheellä. Tämä liittyi siihen, etten jaksaisi aina lähteä anopille koko jouluksi patjalle nukkumaan lasten kanssa. Siellä ollaan aina koko vkl, käydä ei voi, anopille tulee paha mieli jos vain käväistään. Mies ja anoppi yhdessä vakuuttelivat minua, että minun pitää ajatella lasten parasta eikä aina itseäni, ja niin lapset lähtivät taas mummolaan jouluksi.
Joskus, tai oikeastaan aika useinkin tulee mieleen henkinen insesti heidän jutuistaan. Ikään kuin he muodostaisivat perheen, ja minut tarvittiin vain synnyttäjäksi, kun anoppi on itse jo maho. Minun pitäisi ymmärtää paikkani ja pysyä taustalla. Tiedän että kuulostaa sairaalta, mutta ei tämä nyt ihan tervettäkään ole.
Eikö se anopin paska voi tulla teille jouluna?
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä se, että mies sanoo minun olevan se ongelma. Ei hänellä, anopilla ja lapsilla olisi keskenään mitään ongelmia, jos minä en aina asettuisi uhmakkaasti poikkiteloin, ja yrittäisi vaikeuttaa heidän elämäänsä. (Haluamalla olla lasteni äiti.) Esimerkiksi pilaan lasten joulun, jos he joutuisivat olemaan kotona ydinperheellä. Tämä liittyi siihen, etten jaksaisi aina lähteä anopille koko jouluksi patjalle nukkumaan lasten kanssa. Siellä ollaan aina koko vkl, käydä ei voi, anopille tulee paha mieli jos vain käväistään. Mies ja anoppi yhdessä vakuuttelivat minua, että minun pitää ajatella lasten parasta eikä aina itseäni, ja niin lapset lähtivät taas mummolaan jouluksi.
Joskus, tai oikeastaan aika useinkin tulee mieleen henkinen insesti heidän jutuistaan. Ikään kuin he muodostaisivat perheen, ja minut tarvittiin vain synnyttäjäksi, kun anoppi on itse jo maho. Minun pitäisi ymmärtää paikkani ja pysyä taustalla. Tiedän että kuulostaa sairaalta, mutta ei tämä nyt ihan tervettäkään ole.
Ei ainoastaan kuulosta sairaalta, vaan on sairasta. Siksipä sinun pitääkin lähteä tuosta sairaasta kuviosta eikä kuunnella ollenkaan, mitä miehesi ja anoppisi sekoilevat. Se on oikeasti lasten etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä se, että mies sanoo minun olevan se ongelma. Ei hänellä, anopilla ja lapsilla olisi keskenään mitään ongelmia, jos minä en aina asettuisi uhmakkaasti poikkiteloin, ja yrittäisi vaikeuttaa heidän elämäänsä. (Haluamalla olla lasteni äiti.) Esimerkiksi pilaan lasten joulun, jos he joutuisivat olemaan kotona ydinperheellä. Tämä liittyi siihen, etten jaksaisi aina lähteä anopille koko jouluksi patjalle nukkumaan lasten kanssa. Siellä ollaan aina koko vkl, käydä ei voi, anopille tulee paha mieli jos vain käväistään. Mies ja anoppi yhdessä vakuuttelivat minua, että minun pitää ajatella lasten parasta eikä aina itseäni, ja niin lapset lähtivät taas mummolaan jouluksi.
Joskus, tai oikeastaan aika useinkin tulee mieleen henkinen insesti heidän jutuistaan. Ikään kuin he muodostaisivat perheen, ja minut tarvittiin vain synnyttäjäksi, kun anoppi on itse jo maho. Minun pitäisi ymmärtää paikkani ja pysyä taustalla. Tiedän että kuulostaa sairaalta, mutta ei tämä nyt ihan tervettäkään ole.
Joka toinen joulu sinä päätät, joka toinen mies, näin toimitaan monissa perheissä. Voit vain ilmoittaa, että koska tähän asti on menty miehen tahdon mukaan, nyt on sinun joulu. Sisimmässi kyllä tiedät, missä lapset ovat onnellisimpia. Oma koti vai narsisti mummon seura?
Kysypä mieheltäsi, onko hän naimisissa sinun vai äitinsä kanssa ja kysy samalla, päättääkö lasten ja teidän perheen asioista vanhemmat vai mummo. Kysy myös, miksi miehesi ei uskalla vastustaa äitiään? Miksi muuten miehesi ei uskalla sinulle kertoa heti , mitä on sopinut äitinsä kanssa? On kyllä erikoinen kuvio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä se, että mies sanoo minun olevan se ongelma. Ei hänellä, anopilla ja lapsilla olisi keskenään mitään ongelmia, jos minä en aina asettuisi uhmakkaasti poikkiteloin, ja yrittäisi vaikeuttaa heidän elämäänsä. (Haluamalla olla lasteni äiti.) Esimerkiksi pilaan lasten joulun, jos he joutuisivat olemaan kotona ydinperheellä. Tämä liittyi siihen, etten jaksaisi aina lähteä anopille koko jouluksi patjalle nukkumaan lasten kanssa. Siellä ollaan aina koko vkl, käydä ei voi, anopille tulee paha mieli jos vain käväistään. Mies ja anoppi yhdessä vakuuttelivat minua, että minun pitää ajatella lasten parasta eikä aina itseäni, ja niin lapset lähtivät taas mummolaan jouluksi.
Joskus, tai oikeastaan aika useinkin tulee mieleen henkinen insesti heidän jutuistaan. Ikään kuin he muodostaisivat perheen, ja minut tarvittiin vain synnyttäjäksi, kun anoppi on itse jo maho. Minun pitäisi ymmärtää paikkani ja pysyä taustalla. Tiedän että kuulostaa sairaalta, mutta ei tämä nyt ihan tervettäkään ole.
Eikö se anopin paska voi tulla teille jouluna?
Ei se tule. Olen kutsunut useamman kerran. Vastassa on ollut syvä hiljaisuus, minkä jälkeen toteamus, ettei kukaan kotoaan lähde jouluksi, joulu on perhejuhla, jota vietetään yhdessä. :D Kysyin silloin vielä viattomasti, että kun meilläkin on tämä perhe, minä, mies ja vauva, että olisi kiva olla kotona. Hän voisi (terveenä ihmisenä) joskus käydä meillä, olisimme silloinkin yhdessä. Ei, joulu vietetään perheenä ja kotona.
Mies ripitti mua jälkikäteen, miten pystyin edes ajattelemaan, että äitinsä voisi meille tulla, eihän se voi! Mies hiiltyi ja suuttui, kun kysyin, mitkä ne syyt siis konkreettisesti ovat, ettei voisi. Mies lähti ovet paukkuen ulos, eikä aiheeseen palattu enää. Olen vaikea ihminen kun kyselen hankalia.
Anoppi on viime vuosina alkanut puhua miehelle ja lapsille, ettei toivo mitään muuta kuin lapsensa ja lapsenlapsensa kotiin jouluksi. Se on ainoa toive. Ja mies miellyttää. Ajattelin tänä jouluna lausua saman toiveen, olenko vähän raukkamainen. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivallan uhkaa ja sinä vaan kiltisti jäät ovimatoksi? No, omapa on elämäsi.
Mihin menen, mulla on talo, yhteinen laina ja koiria? Jos minä lähden, eikö lapset jää silloin automaattisesti asumaan tähän isänsä kanssa? Miltä se näyttää paperilla, kun äiti on lähtenyt ja jättänyt lapset isälle, saako hän huoltajuuden helpommin, koska sen hän on ilmoittanut jo haluavansa. Mä en halua luopua lapsistani. Kiitos kun autat.
Otat lapset mukaan ja menet turvakotiin, jos väkivaltaa on. Uhka riittää. Tämä neuvoo: https://nollalinja.fi/
Turvakodit löydät googlella. Jos tilanne kriisiytyy, soitat 112, pyydät poliisin ja sosiaalipäivystyksen apuun.
Et sinä asunnon kanssa naimisissa ole. Haet eroa, vaadit yksinhuoltajuutta ja ositusta ja asunto myyntiin. Koirat kenneliin tai tuttavalle, jos sulla on niiden omistusoikeus.
Googlaa ja tee suunnitelma. Katso että tyhjennät sivuhistorian ja hakuhistorian, jos käytät yhteistä konetta.
Suomessa on pääsääntöisesti aina yhteishuoltajuus, ellei ole näyttöä jommankumman väkivaltaisuudesta tai päihderiippuvuudesta tms.
Mies, joka uhoaa vievänsä sinulta lapset, syyllistyy jo siinä henkiseen väkivaltaan.
Juurikin näin. Kukaan ei muutu, ellei itse näe siihen tarvetta. Silloinkin se on äärimmäisen hidasta ja työlästä. Sinun ainoa vaihtoehto on joko sopeutua ja sietää tai erota.