Harmittaako sinua, että verorahasi menevät mm. minun elättämiseeni?

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 10:13"]

Tunnistan itseäni etäisesti tuosta aloituksesta, ja myöskin kirjoittamastasi analyysistä.

Minulla se vaan meni siihen pisteeseen, että se halveksunta muilta ruokki pohjatonta vihaani siihen pisteeseen, että ei olisi tarvittu kuin yksi hieman 'väärin tulkittavissa' oleva sana ja ruosteinen mora olisi iskeytynyt ne viimeiset sanat sanoneen henkilön ohimoon, sisäreiteen, kainaloon ja kaulavaltimoon.

Olen kesyttänyt tämän puolen itsestäni hyvin vakavalla introspektiolla. Toistaiseksi.

Sinulla on jokin perimmäinen hylätyksi tulemisen kokemus. Se, että on saanut viestin maailmalta, että ei kelpaa, on yksi satuttavimpiaa asioita, mitä voi kokea. Jos sille ei saa vastalääkkeeksi vastavuoroisesti kokemuksia siitä, että toisille kuitenkin kelpaa, on todella pulassa. Ongelmaksi vain nousee, että kun kokee, ettei kelpaa, muuttuu luotaantyöntäväksi, jollion mahdollisuudet saada kelvatuksi tulemisen kokemuksia vähenevät tai hyytyvät kokonaan. On syntynyt noidankehä ja jossain vaiheessa vaikka joku yrittäisi puoliväkisin päästä välittämään, se ei enää tunnu miltään, koska ei enää usko, että kukaan voisi välittää sellaisesta ihmisestä kuin mitä itse on ja tavallaan se on myös totta, koska kelpaamattomuus todella tekee ihmisestä pelottavan, ahdistuneen ja hirvittävän vihaisen. kaikki tämä on ymmärrettävää ja inhimillistä, tosin vain niille, jotka ovat itse kokeneet samaa. Olen pahoillani puolestasi ja ymmärrän sinua. toivon, ettet jää noidankehäsi vangiksi vaan pystyt katkaisemaan sen. Sinun on pakko. Olet ainoa, joka sen voi tehdä sinun elämässäsi. Tsemppiä!

Hyvää analyysiä sinulta - pitää kohdallani paikkansa. Kuitenkin pieni mutta...

Kuinka katkaista noidankehä, kun on keski-ikäinen mies, jolla ei mainittavaa työhistoriaa CV:n laitettavaksi ja verkostot hyvin ohuet? Siis tämähän aika hyvin määrittelee yhteiskunnasta syrjäytymistä, vaikkakin onhan tämä keskustelupalsta jonkinlainen yhteys. Kun näyttäisi siltä, että tämä ikä on myöskin semmoinen indikaattori siitä, että pitäisi olla sitä ja tätä tehtynä ennen ikää X, ja kun on tehty valintoja sen mukaan, mikä on tuntunut oman osaamistason suhteen 'oikealta valinnalta', niin miten muuttaa aukot työhistoriassa muiden silmissä ymmärrettäviksi? Kun kyllä koen kelpaavani itselleni (=ymmärrän valintojani ja olen armollinen itselleni), mutten muille, koska muilla on ihan omat mittatikkunsa.

En edes lähde siihen vertailuun, vaan sanon suoraan, etten ole vertailukelpoinen yhteisön normien mukaan...eli minun pääni käsittää kaikenlaisen vertailun kilpailuna, ja olen ns. 'huono häviäjä', joten pyrin visusti pysymään erossa kaikesta tuonlaisesta toiminnasta, koska voi napsahtaa milloin vaan.

Siis: miten katkaista noidankehä, jota ei enää näe noidankehänä, vaan enemmänkin kaikkialla vallitsevan suorituskeskeisyyden itsetarkoituksellisena 'arvon vaalimisena', johon jokaisen nyt vaan on pakko osallistua, vaikka realismi (ymmärtää säännöt ja vastuut) ei todellakaan puhu valintojesi puolesta?

-9

Ei harmita. Tosin täytyy myöntää tosin, että jos olisit päättänyt alkaa tehtailemaan tuohon päälle lapsia, niin sitten harmittaisi, sillä lasku tulee tajuttoman isoksi mikäli et kykene kasvattamaan lapsia rakkaudella, rajoilla ja tarmokkuudella. Mutta sellaista elämä on, ärsyynnyttään milloin mistäkin.

Oletko sinä saanut mitään apua masennukseesi? Olisiko mahdollista yrittää hakea sitä apua? Toivon kaikkea hyvää sinulle. Toivottavasti pääset masennuksesta eroon, ihan oman olosi vuoksi. Itsekin sairastaneena tiedän, kuinka lamauttavaa se voi olla. Jälkikäteen ajateltuna se on hirveää elämän haaskausta, mutta ei sitä voi sairauden pahimmassa vaiheessa niin ajatella. Sinä tarvitset apua, toivottavasti saat sitä.

Ei harmita, koska olen vähän niinkuin samaa maata kanssasi. Olen itsekin mt-ongelmainen, ehkä hieman eri tavalla kuitenkin.

Voisitko maksaa saamasi tukea jollekin miehelle takaisin esim. muulla kuin rahalla?

uppista!

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 10:40"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 10:11"]

Mielestäni hyvinvointivaltion todellinen mittari on se, kuinka heikommista pidetään huolta. Koska olet sairas, verorahat menevät oikeaan paikkaan. Minua harmittaa sellaiset ihmiset, jotka ovat tekemättä mitään ihan vain laiskuuttaan. Sairaus on eri asia.

[/quote]

Ap ei ole sairas vaan laiska ja saamaton. Oikeasti masentunut ei edes kykenisi tänne kirjoittamaan. Hänellä ei siihen olisi voimia.

[/quote]

"Oikeasti masentuneellakin" on joskus jopa niinkin suuria supervoimia, kuin kyky istua hetki koneella, käydä vessassa tai jopa pienellä lenkillä, tehdä ruoka ja vaikka pyyhkiä pölyt. Nyt sen tiedän ja olen iloinen ja toiveikas kun nämä "tuijotan kattoa ja tekisi mieli itkeä, mutten jaksa tai voi"-päivät on selätetty. Enää satunnaisia päiviä kun revin hiuksiani ja makaan 9h päivästä kunnes oksennan lattialle paniikkikohtauksessa. Olen mennyt jo eteenpäin! Minusta laiska ihminen tekee mieluisiaan asioita mieluummin kuin hoitaa velvollisuutensa. Uskotko oikeasti, että kenellekään on mieluista maata selkänsä kipeäksi kattoa tuijottaen ja lopulta oksentaen? Tsiljoona kertaa mieluummin pesisin vaikka likaisia vessoja kuin tätä. Siksi haenkin osa-aikaista työtä aluksi, jotta varmasti jaksan ja selviydyn sekä jotta saan päivärytmini normaaliksi. AP

[/quote]

Oikein, ap. Tuo kommentti, mihin vastasit, kuvaa enemmänkin kuollutta persoonaa kuin vakavasti masentunutta - vakavasti masentuneella on yleensä enemmän tai vähemmän muitakin diagnooseja kontollaan johtuen kenties siitä masennuksesta. Tuo kommenttihan oli pelkkä leimakirves.

Ei harmita.

Eo harmita. Saan mielihyvää kun voin rahoillani auttaa muita.

Ei harmita, koska olet oikeasti sairas. Toivottavasti paranet ja pääset vielä normaalikn elämään kiinni.

harmittaa

Harmittaa. Suurin oikeus tukiin on mielestäni niillä, jotka ovat esimekiksi hetkellisesti työttömiä mutta palaamassa työelämään, äitiys/isyyslomalla olevilla vanhemmilla sekä pitkän työuran tehneillä henkilöillä, jotka lähestyvät eläkeikää.

Verorahat ihan vähiten harmittaa.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 09:35"]

Olen 24-vuotias, pitkäaikaismasentunut nainen. Olen opiskellut yliopistossa ja tehnyt samalla töitä yli puolet tuosta ajasta. Sairastuttuani aloin inhoamaan itseäni ja "laiskuuttani" niin paljon, että hyppäsin parvekkeelta ja viilsin reittäni - molemmista tehohoitoon, mutta selvisin. Vihaan sitä, että te kaikki inhoatte minua ja sitä, että saan juuri ja juuri syötyä kuukauden ja maksettua lääkkeeni saamillani rahoilla. En halua olla kenellekään vaivaksi, en yhdellekään. Jos voisin vaihtaisin mielelläni paikkaani kanssanne. Ikävöin aikoja kun "niin vitutti kun verorahat menee siihen ja siihen".

Olen ollut lähellä ja toivonut kuolemaa. Niin paljon yhteiskunta ja kanssaihmiset ovat minut saaneet inhoamaan tätä "loisuuttani". Tekisin mitä vain, että jaksaisin taas kaiken tämän oravanpyörän.

Anteeksi teille. Kertokaa minulle, kenellä teistä olisi suurempi oikeus maksamiinne veroihin kuin vaikka kaltaisellani luuserilla? Inhoatteko tosiaan kaikkia, jotka joskus joutuvat näihin tukiin tukeutumaan?

[/quote]

Huomaatko, miten itseinhoissasi rypien oikein kerjäät lisää potkuja perseeseesi? Saatko siitä sittenkin jonkinlaista salaista tyydytystä, että saat piehtaroida siinä tunteessa, että sinua voi vain halveksia?

tuli vaan mieleen....

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 09:55"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 09:35"]

Olen 24-vuotias, pitkäaikaismasentunut nainen. Olen opiskellut yliopistossa ja tehnyt samalla töitä yli puolet tuosta ajasta. Sairastuttuani aloin inhoamaan itseäni ja "laiskuuttani" niin paljon, että hyppäsin parvekkeelta ja viilsin reittäni - molemmista tehohoitoon, mutta selvisin. Vihaan sitä, että te kaikki inhoatte minua ja sitä, että saan juuri ja juuri syötyä kuukauden ja maksettua lääkkeeni saamillani rahoilla. En halua olla kenellekään vaivaksi, en yhdellekään. Jos voisin vaihtaisin mielelläni paikkaani kanssanne. Ikävöin aikoja kun "niin vitutti kun verorahat menee siihen ja siihen".

Olen ollut lähellä ja toivonut kuolemaa. Niin paljon yhteiskunta ja kanssaihmiset ovat minut saaneet inhoamaan tätä "loisuuttani". Tekisin mitä vain, että jaksaisin taas kaiken tämän oravanpyörän.

Anteeksi teille. Kertokaa minulle, kenellä teistä olisi suurempi oikeus maksamiinne veroihin kuin vaikka kaltaisellani luuserilla? Inhoatteko tosiaan kaikkia, jotka joskus joutuvat näihin tukiin tukeutumaan?

[/quote]

Huomaatko, miten itseinhoissasi rypien oikein kerjäät lisää potkuja perseeseesi? Saatko siitä sittenkin jonkinlaista salaista tyydytystä, että saat piehtaroida siinä tunteessa, että sinua voi vain halveksia?

tuli vaan mieleen....

[/quote]

Tunnistan itseäni etäisesti tuosta aloituksesta, ja myöskin kirjoittamastasi analyysistä.

Minulla se vaan meni siihen pisteeseen, että se halveksunta muilta ruokki pohjatonta vihaani siihen pisteeseen, että ei olisi tarvittu kuin yksi hieman 'väärin tulkittavissa' oleva sana ja ruosteinen mora olisi iskeytynyt ne viimeiset sanat sanoneen henkilön ohimoon, sisäreiteen, kainaloon ja kaulavaltimoon.

Olen kesyttänyt tämän puolen itsestäni hyvin vakavalla introspektiolla. Toistaiseksi.

Minua harmittaa maksaa sellaisten ihmisten elämistä, jotka eivät JAKSA tehdä töitä, vaikka olisivat työkykyisiä. Maksan ihan mielelläni sairaiden, vanhusten ja lasten elämisen. Kaikkea hyvää elämääsi, toivottavasti elämä hymyilee taas pian:)

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 09:47"]Eo harmita. Saan mielihyvää kun voin rahoillani auttaa muita.
[/quote]
Sama. Se harmittaa että vääriin paikkoihin rahaa suuntaamalla tuhoamme vastaavasti monen muunkin elämän ja maksamme siitä kalliisti.

Mielestäni hyvinvointivaltion todellinen mittari on se, kuinka heikommista pidetään huolta. Koska olet sairas, verorahat menevät oikeaan paikkaan. Minua harmittaa sellaiset ihmiset, jotka ovat tekemättä mitään ihan vain laiskuuttaan. Sairaus on eri asia.

Tunnistan itseäni etäisesti tuosta aloituksesta, ja myöskin kirjoittamastasi analyysistä.

Minulla se vaan meni siihen pisteeseen, että se halveksunta muilta ruokki pohjatonta vihaani siihen pisteeseen, että ei olisi tarvittu kuin yksi hieman 'väärin tulkittavissa' oleva sana ja ruosteinen mora olisi iskeytynyt ne viimeiset sanat sanoneen henkilön ohimoon, sisäreiteen, kainaloon ja kaulavaltimoon.

Olen kesyttänyt tämän puolen itsestäni hyvin vakavalla introspektiolla. Toistaiseksi.

Sinulla on jokin perimmäinen hylätyksi tulemisen kokemus. Se, että on saanut viestin maailmalta, että ei kelpaa, on yksi satuttavimpiaa asioita, mitä voi kokea. Jos sille ei saa vastalääkkeeksi vastavuoroisesti kokemuksia siitä, että toisille kuitenkin kelpaa, on todella pulassa. Ongelmaksi vain nousee, että kun kokee, ettei kelpaa, muuttuu luotaantyöntäväksi, jollion mahdollisuudet saada kelvatuksi tulemisen kokemuksia vähenevät tai hyytyvät kokonaan. On syntynyt noidankehä ja jossain vaiheessa vaikka joku yrittäisi puoliväkisin päästä välittämään, se ei enää tunnu miltään, koska ei enää usko, että kukaan voisi välittää sellaisesta ihmisestä kuin mitä itse on ja tavallaan se on myös totta, koska kelpaamattomuus todella tekee ihmisestä pelottavan, ahdistuneen ja hirvittävän vihaisen. kaikki tämä on ymmärrettävää ja inhimillistä, tosin vain niille, jotka ovat itse kokeneet samaa. Olen pahoillani puolestasi ja ymmärrän sinua. toivon, ettet jää noidankehäsi vangiksi vaan pystyt katkaisemaan sen. Sinun on pakko. Olet ainoa, joka sen voi tehdä sinun elämässäsi. Tsemppiä!

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 10:06"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 09:55"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 09:35"]

Olen 24-vuotias, pitkäaikaismasentunut nainen. Olen opiskellut yliopistossa ja tehnyt samalla töitä yli puolet tuosta ajasta. Sairastuttuani aloin inhoamaan itseäni ja "laiskuuttani" niin paljon, että hyppäsin parvekkeelta ja viilsin reittäni - molemmista tehohoitoon, mutta selvisin. Vihaan sitä, että te kaikki inhoatte minua ja sitä, että saan juuri ja juuri syötyä kuukauden ja maksettua lääkkeeni saamillani rahoilla. En halua olla kenellekään vaivaksi, en yhdellekään. Jos voisin vaihtaisin mielelläni paikkaani kanssanne. Ikävöin aikoja kun "niin vitutti kun verorahat menee siihen ja siihen".

Olen ollut lähellä ja toivonut kuolemaa. Niin paljon yhteiskunta ja kanssaihmiset ovat minut saaneet inhoamaan tätä "loisuuttani". Tekisin mitä vain, että jaksaisin taas kaiken tämän oravanpyörän.

Anteeksi teille. Kertokaa minulle, kenellä teistä olisi suurempi oikeus maksamiinne veroihin kuin vaikka kaltaisellani luuserilla? Inhoatteko tosiaan kaikkia, jotka joskus joutuvat näihin tukiin tukeutumaan?

[/quote]

Huomaatko, miten itseinhoissasi rypien oikein kerjäät lisää potkuja perseeseesi? Saatko siitä sittenkin jonkinlaista salaista tyydytystä, että saat piehtaroida siinä tunteessa, että sinua voi vain halveksia?

tuli vaan mieleen....

[/quote]

Tunnistan itseäni etäisesti tuosta aloituksesta, ja myöskin kirjoittamastasi analyysistä.

Minulla se vaan meni siihen pisteeseen, että se halveksunta muilta ruokki pohjatonta vihaani siihen pisteeseen, että ei olisi tarvittu kuin yksi hieman 'väärin tulkittavissa' oleva sana ja ruosteinen mora olisi iskeytynyt ne viimeiset sanat sanoneen henkilön ohimoon, sisäreiteen, kainaloon ja kaulavaltimoon.

Olen kesyttänyt tämän puolen itsestäni hyvin vakavalla introspektiolla. Toistaiseksi.

[/quote]

Huomaan kyllä ja tästä on puhuttu terapiassani paljonkin. En tiedä kuuluuko se tähän sairauteen vai mihin. Olen ajatellut myös, että olen vain laiska. Mutta kun pelkkä kyljelleen kääntyminenkin tuntuu raskaalta niin olen vihdoin alkanut uskomaan, että olen tainnut vain sairastua.

En aio olla aina tällainen. Jos voisin, olisin heti töissä, nauraisin ja surisin ja väsyisin ja maksaisin veroni ja kaikkea kuten kaikki muutkin. Olen koittanut suorittaa/suoriutua niin hyvin kuin osaan ja jotenkin siihen vain tuli stoppi. Silloin aloin pelkäämään itseni puolesta ja menin huonoon kuntoon. Tämä toipuminen on tuskallisen hidasta. AP

Se, että sillä elätetään juuri sinua ei harmita, mutta kun 20% maksaa 50% veroista, niin joku siinäkin mättää.

Ja liäsksi se, että kun kaksi kolmasosaa äänestäjistä ei eläessään maksa nettoveroja, on selvää että äänestämällä velanotto ei lopu. Ei lopu, vaikka jokainen äänestäjä tietää velanoton tarkoittavan kireämpää verotusta lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Itsekkyys on niin lujassa, että kunhan itse saa maksutta velkarahalla ostettua ”hyvinvointia”, pärjätköön mukulat miten pärjäävät.