Lue keskustelun säännöt.
Uusi suhde ja työttömyys. Mies ei kestänyt.
Mira
27.11.2021 |
Tapasin miehen syyskuussa ja ollaan tapailtu tuuviisti siitä asti. Meillä on ollut tosi hauskaa yhdessä ja luonnollista. Ollaan molemmat jo yli 40 v. Korona-aika on ollut haastava minulle. Menetin työni ja olen nyt opiskelemassa ja etsin kuumeisesti töitä. Ja masennuksen merkit on ilmassa taas. Olen kuitenkin jaksanut harrastusten ja ystävien ja tämän miehen avulla. Nyt mies kuitenkin on selkeästi osoittanut, ettei ole enää kiinnostunut koska olen välillä kiukkuinen ja ärtyisä, kun en löydä töitä. Meille tuli iso riita aiheesta ja hän tunnusti ettei uskalla lähteä vakavaan suhteeseen, koska olen työtön ja olen aikaisemmin sairastanut masennuksen. Hän haluaa puolison jolla on elämä järjestyksessä.
Olen aivan rikki. Olen tehnyt kaikkeni että saisin töitä ja olen nyt jatko-opiskelijana jotta parantaisin työmahdollisuuksiani. Rahat on totta kai vähissä mutt yritän keksiä edullisia juttuja kuten ulkoilu, leipominen, elokuvat ja käsityöt yms. Mies ei enää tule luokseni, ei auta kauppakassien kanssa jne. Tuntuu tosi pahalta ja toisaalta ymmärrän häntää n. Mutta elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Hänkin voi menettää työnsä tai sairastua milloin vaan. Nyt hän pitää itseään minulle liian hyvänä ja meidän seurustelu on loppumassa. Tuntuu tosi pahalta.
Kommentit (65)
Seurustelu on loppumassa?! Jatkoit hänen kanssaan kaikesta tuosta huolimatta? Missä itse kunnioitus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei. Miehellä on jokin ihme asennevamma ja hakee täydellistä. Ns. tervekkin voi sairastua milloin vain ja työttömäksi voi joutua ihan kuka tahansa.
Nelikymppisen miehen pitäisi olla onnellinen että jonkun saa eikä siinä iässä ole enää varaa valita priimaa niin kaupan hyllyltä.
Eli pitää vaan jatkaa vaikka huomaa ettei toinen ole ihan sitä mitä haluaa?
Ymmärrän miestäsi. Olen pitkään ollut suhteessa mielenterveysongelmista käsrivän kanssa ja jos tämä suhde joskus päättyy, en todellakaan huoli mt-ongelmaista suhteeseen toista kertaa. Tämä on raskasta erityisesti siksi, että rakastan häntä. Olisi paljon helpompaa olla tällaisessa suhteessa, jos olisi täysi psykopaatti. Nyt kuitenkin pitkän vaivannäön tuloksena olemme saaneet asiat järjestymään siten, että kumppanini ei ole enää jatkuvasti ahdistunut, masentunut ja itkuinen, vaan on se ollut luvattoman iso työmaa. Ei enää koskaan. En ole jättämässä kumppaniani hänen ongelmiensa vuoksi, mutta tiedän, etten enää jaksa toista samanlaista tapausta lähellä sydäntäni. Mielenterveysongelmat kumppanilla eivät ole koskaan vain hänen oma ongelmansa.
Pystyn ymmärtämään miestä oikein hyvin. Jos itsellä on ns. elämä järjestyksessä ja hakee tasapainoista elämää ja kumppania, alkuvaiheessa suhdetta ei ole vielä valmis kannattelemaan toista, vaan haluaa että molemmat tulee suhteeseen tasapainoisesta kohdasta. Kun ei ole sitä kokonaisuutta vielä toisesta nähnyt, niin miinukset painavat enemmän kuin silloin jos toisen tuntee jo hyvin. Minulle ei ole väliä sillä, mikä konkreettinen tilanne on, eli onko työtön tms. mutta vaikutelma siitä miten toinen handlaa sen tilanteen on merkityksellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei. Miehellä on jokin ihme asennevamma ja hakee täydellistä. Ns. tervekkin voi sairastua milloin vain ja työttömäksi voi joutua ihan kuka tahansa.
Nelikymppisen miehen pitäisi olla onnellinen että jonkun saa eikä siinä iässä ole enää varaa valita priimaa niin kaupan hyllyltä.
Eli pitää vaan jatkaa vaikka huomaa ettei toinen ole ihan sitä mitä haluaa?
Ei tietenkään mutta että lopettaa suhteen sairauden ja työttömyyden takia on jotenkin halpamaista. Pitäisi olla muita perusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei. Miehellä on jokin ihme asennevamma ja hakee täydellistä. Ns. tervekkin voi sairastua milloin vain ja työttömäksi voi joutua ihan kuka tahansa.
Nelikymppisen miehen pitäisi olla onnellinen että jonkun saa eikä siinä iässä ole enää varaa valita priimaa niin kaupan hyllyltä.
Eli pitää vaan jatkaa vaikka huomaa ettei toinen ole ihan sitä mitä haluaa?
Ei tietenkään mutta että lopettaa suhteen sairauden ja työttömyyden takia on jotenkin halpamaista. Pitäisi olla muita perusteluja.
Suhteen? Pari kuukautta tapailua ja se on jo suhde?
Onkohan sinä jotain pelkoa tullut että joutuu elättämään työtöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette tapailleet vasta pari kuukautta. Suhde ei tunnu toisesta osapuolesta hyvältä, joten hän haluaa lopettaa tapailun. Tämä lienee ihan sallittua?
Koko sepustuksesi, ap, keskittyy sinuun. Sinä sitä, sinä tätä. Sinun työttömyys, sinun masennus. Sinun kauppakassit (mitä vi**ua, oikeesti?!!). Kuulostat todella raskaalta ja itsekeskeiseltä ihmiseltä. Ette olleet yhteensopivia miltään osin, eikä suhde ollut tasa-arvoinen. Kukaan ei halua vaivoikseen märisevää itkuiitaa. Tsemppiä jatkoon, hoidata masennuksesi ja ehkä löydät uuden työn sekä ihmissuhteen tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei. Miehellä on jokin ihme asennevamma ja hakee täydellistä. Ns. tervekkin voi sairastua milloin vain ja työttömäksi voi joutua ihan kuka tahansa.
Nelikymppisen miehen pitäisi olla onnellinen että jonkun saa eikä siinä iässä ole enää varaa valita priimaa niin kaupan hyllyltä.
Eli pitää vaan jatkaa vaikka huomaa ettei toinen ole ihan sitä mitä haluaa?
Ei tietenkään mutta että lopettaa suhteen sairauden ja työttömyyden takia on jotenkin halpamaista. Pitäisi olla muita perusteluja.
Pitää siis valehdella, jos toisen sairaus tuo epävarmuutta suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta hyvä, että tämä tapahtuu näin suhteen alkuvaiheessa. Hän ei ole sinulle sopiva elämänkumppani, koska ei kestä vastoinkäymisiä. Sure aikasi ja mene sitten eteenpäin.
Hän ei ole sopiva elämänkumppani, koska ei hyväksy toista sellaisena kuin hän on. Hän ei rakasta ap:ta omana itsenään. Miksi edes olla sellaisen ihmisen kanssa.
Nyt puhuttiin parin kuukauden seurustelusta. Ei kai kukaan siinä ajassa vielä puhu rakastamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Olette tapailleet vasta pari kuukautta. Suhde ei tunnu toisesta osapuolesta hyvältä, joten hän haluaa lopettaa tapailun. Tämä lienee ihan sallittua?
Koko sepustuksesi, ap, keskittyy sinuun. Sinä sitä, sinä tätä. Sinun työttömyys, sinun masennus. Sinun kauppakassit (mitä vi**ua, oikeesti?!!). Kuulostat todella raskaalta ja itsekeskeiseltä ihmiseltä. Ette olleet yhteensopivia miltään osin, eikä suhde ollut tasa-arvoinen. Kukaan ei halua vaivoikseen märisevää itkuiitaa. Tsemppiä jatkoon, hoidata masennuksesi ja ehkä löydät uuden työn sekä ihmissuhteen tulevaisuudessa.
Masentuneet ei näe kuin itsensä. Eihän ap edes yritä asettua sen miehen asemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei. Miehellä on jokin ihme asennevamma ja hakee täydellistä. Ns. tervekkin voi sairastua milloin vain ja työttömäksi voi joutua ihan kuka tahansa.
Nelikymppisen miehen pitäisi olla onnellinen että jonkun saa eikä siinä iässä ole enää varaa valita priimaa niin kaupan hyllyltä.
Eli pitää vaan jatkaa vaikka huomaa ettei toinen ole ihan sitä mitä haluaa?
Ei tietenkään mutta että lopettaa suhteen sairauden ja työttömyyden takia on jotenkin halpamaista. Pitäisi olla muita perusteluja.
Kahden kuukauden tuntemisen jälkeen ei tarvita mitään sen kummempia perusteluja kuin että juttu ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei. Miehellä on jokin ihme asennevamma ja hakee täydellistä. Ns. tervekkin voi sairastua milloin vain ja työttömäksi voi joutua ihan kuka tahansa.
Nelikymppisen miehen pitäisi olla onnellinen että jonkun saa eikä siinä iässä ole enää varaa valita priimaa niin kaupan hyllyltä.
Eli pitää vaan jatkaa vaikka huomaa ettei toinen ole ihan sitä mitä haluaa?
Ei tietenkään mutta että lopettaa suhteen sairauden ja työttömyyden takia on jotenkin halpamaista. Pitäisi olla muita perusteluja.
Niin meillähän on vain ap:n kertomus (joka joko on totta tai ei ole) asiasta. Ehkä syitä oli muitakin mutta ap:n itsekeskeisessä mielessä syyt oli mainitut. Ehkä oikeat syyt ei olleet ap:n kannalta kovin mairittelevia niin piti empatian takia kirjottaa muuta.
Kyseenalaistan koko kommenttisi muutenkin. Jos haluan lopettaa jonkun ihmisen tapailun niin en todellakaan ole velvollinen perustelemaan kantaani mitenkään. Riittää, etten halua kyseistä henkilöä enää tavata. Ei parit deitit velvoita mihinkään. Ja muistetaan nyt mikä on tilanne, ap on tapaillut jotain tyyppiä vasta parin kuukauden ajan. Mitä se tekee, kiireisille ihmisille viisi tapaamiskertaa tms. ehkä vähän enemmän. Lyhyt aika kuitenkin mutta silti riittävä jotta voi sanoa, ettei halua toista enää tapailla. Miksi sitä pitäisi sen enempää perustella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ihmettelin, mihin nämä kauppakassit liittyy. Eli siihen, että miehen pitäisi paapoa sinua.
Se mies etsii kumppania, ei hoidettavaa.
En minäkään masentuneen kanssa alkaisi millekään, ja jos nyt jo olet noin huonossa kunnossa, mitä olet vuoden päästä. Ei miehen tehtävä ole kannatella sinua, tai tehdä sinua onnelliseksi. Jokaisen on pärjättävä itse.
Olette tapailleet kolme kuukautta. En minäkään lähtisi mahdollisen masentuneen kelkkaan enää toista kertaa. Eri asia jos olisi pidempi suhde takana ja silloin masentuisi.
Se on täysin eri asia onko takana jo pidempi parisuhde ja toinen sairastuu, jää työttömäksi, jne.kun vasta tunnustellaan voisiko syntyä jotain. Mies on oikeassa ensin se oma elämä tasapainoon ja sitten vasta muodostamaan sitä tasapainoista suhdetta, jossa kummallakin on vakaa pohja elää sitä elämää.
Omat asiat ensin kuntoon ja sitten vasta parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
kyllä sen tietää että noi päälle nelikymppisenä opiskelut on ihan yhtä tyhjän kanssa työnsaannin kannalta. Juna on jo mennyt.
Höpöhöpö. Haluan nyt ainakin tässä kannustaa AP:ta.
Paljon tietysti voi riippua myös alueesta, jolta hakee töitä, mutta kyllä se työvoiman kohdantaongelma on tällä hetkellä aivan oikea, joten uusien taitojen opiskelu todella kannattaa. Ja jo ennen tätä outoa aikaa moni nainen on kokenut, että työnsaanti on ollut helpointa noin 45-vuotiaana, kun "lapsentekoikä" alkaa olla useimmilla ohi ja pahimmat pikkulasten nuhakierteet, joita on oletettu äidin jäävän hoitamaan kotiin, selätetty.
Itse opiskelin AMK-tutkinnon muutama vuosi sitten nelikymppisenä aikuisopiskelijana työkkärin tukemana, kun isosta yrityksestä tuli sillä YT-kierroksella potkut, ja alla oli loppuun tehtynä vain ylioppilastutkinto. Kurssikavereina oli neljä enemmän tai vähemmän samassa tilanteessa olevaa neli-viisikymppistä naista. Saimme kaikki töitä vielä opiskellessamme tai hyvin pian valmistuttuamme - itse hyväksyin työtarjouksen päivän virallisen valmistumisen jälkeen, ja samalla viikolla tarjottiin toistakin työtä, joten tässä oli jopa varaa valita. Tämän jälkeen olen myös vaihtanut työpaikkaa, uudessa työssä työnimike on sama, mutta työtehtävät monipuolisempia ja palkka 25 prosenttia. Tänä syksynä minulle on myös tullut useita yhteydenottoja rekryäjiltä.
Joten parasta, mitä AP voi nyt tehdä on keskittyä niihin opintoihin ja työnhakuun.
Mitä annettavaa sinulla on miehelle?
Kaikilla ihmisillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei. Miehellä on jokin ihme asennevamma ja hakee täydellistä. Ns. tervekkin voi sairastua milloin vain ja työttömäksi voi joutua ihan kuka tahansa.
Nelikymppisen miehen pitäisi olla onnellinen että jonkun saa eikä siinä iässä ole enää varaa valita priimaa niin kaupan hyllyltä.