Lue keskustelun säännöt.
Minun pitäisi koko ajan ilahduttaa muita ihmisiä
26.11.2021 |
Minulla tuntuu olevan sellainen ajatus, että minun pitäisi koko ajan auttaa/ilahduttaa jotain perheenjäsentä tai muita ihmisiä. Jopa työhön liittyviä. Jos en jaksa koko ajan tehdä niin, tunnen kovaa syyllisyydentunnetta, koen olevani kelvoton ihminen ja ajattelen, että muut alkavat vihaamaan minua, kun en ilahduta heitä.
Äskenkin koin syyllisyyttä, etten ole jaksanut huomioida paremmin erästä ystävää, koska on ollut niin mieli maassa puolison vakavan sairasepäilyn vuoksi. Tunnen, että laiminlyön tuota ystävää ja pelkään jo, että hän alkaa vihata minua ja ystävyytemme tuhoutuu.
Näin siis tunnen. Tajuan järjellä, ettei minulla ole mikään velvollisuus auttaa/ilahduttaa ketään silloin, kun minusta itsestä ei tunnu siltä tai en jaksa/ei ole fiilistä. Siitä vaan tulee hirveä olo, kuin olisin alinta roskaa ihminen, tunnen itseni huonoksi ja pelkään, että ystävyys näihin ihmisiin loppuu ym. Joskus sitten väsyneenä ja surullisena tunnen, ettei kukaan koskaan huomioi, ilahduta, auta minua sillä lailla ja niin paljon, kuin minä heitä. Silloin tunnen itseni turhaksi ihmiseksi, josta ei oikeasti välitetä.
Mihin tällainen jatkuva pakonomainen tarve/velvollisuudentunne muiden auttamiseen/ilahduttamiseen ja huomioimiseen liittyy?
Kommentit (6)
Näistä on tapana syyttää vanhempia, eikä aina syyttä.
Terapiassa näitä voi puhella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liika kiltteys kostautuu vanhemmalla iällä, joten kannattaa opetella itsekkääksi nyt.
Jos heräät siihen vasta myöhemmin, saatat katkeroitua, kun tajuat ettet saanut vastinetta avullesi.
Ole kiltti myös itsellesi, sinä ansaitset sen.
Voi herranjestas mikä aloitus taas! Syö nyt ne lääkkeet! Roskapuhetta!
Sinua on ehkä lapsena palkittu huomaavaisuudesta ja saatu uskomaan, että olemalla kiltti ansaitset rakkautta, muuten et. Ihmiset ympärillä ovat tottuneet ajattelemaan, että olet se empaattinen ihminen, joka kuuntelee ja huomio pyyteettömästi. Et ole ehkä ilmaissut omia tarpeitasi riittävän selvästi tai sitten ainakin osa lähelläsi olevista tyypeistä on yksinkertaisesti itsekkäitä. Tuttu kuvio minullekin.
Suosittelen sinulle kahdeksan viikon Mindful self-compassion -kurssia. Siellä opit kuuntelemaan tarpeitasi ja antamaan itsellesi sitä rakkautta, jonka ansaitset. Näitä järjestetään jo ympäri Suomea. Kurssin jälkeen ehkä luotat itseesi sen verran, että uskallat heivata pahimmat empatialoiset ympäriltäsi.
Liittyy varmaan kasvatukseen ja joihinkin varhaisiin kokemuksiin. Olennaisempaa on kuitenkin, millä pääset tuosta. Itse Suosittelen oikein pitkiä kävelyjä, meditointia, aamusivuja.