Olen nuori ja kaunis - uudet naistyökaverit karsastavat
Aloitin vastikään uudessa työpaikassa. Heti ensimmäisenä työpäivänä huomasin, kuinka muutamat työpaikkani naisista katsoivat minua päästä varpaisiin hieman ihmeellinen ilme kasvoillaan, ja kommentoivat ihan tavallisia, yleisiä asioita minulle vähän outoon sävyyn (esimerkiksi, joku kysyi mitä harrastan ja kerroin, vastauksena oli tekohymy ja vastaus "no mutta tietenkin"). Kommenttien sävy vain paheni sen jälkeen kun naisille selvisi ikäni - olen kaikkia n. 10 vuotta nuorempi. Itse en koe ikää minään ongelmana enkä arvioi muita iän perusteella, mutta selkeästi se toisinpäin kyllä toimii. Piste iin päälle on, kun työpaikan ilmeinen suosikkimies, sellainen bodatun timmi hymypoika on lyöttäytynyt seuraani - meillä on entuudestaan osittain sama kaveriporukka ja tulemme hyvin juttuun saman harrastuksen takia ja koska olemme molemmat vähän muita nuorempia. Eilen tämä mies suoraan ohitti toisen naisen kommentin ja tuli juttelemaan minulle kehuen korkkareitani, sen jälkeen kaikki oikeastaan muuttui selkeästi. Joku totesi happamasti että ei meistä kaikki vaan jaksa keimailla koko päivää.... :D Lopun iltapäivää naiset vuorotellen kommentoivat painoani (moni heistä on hieman ylipainoinen, silmiään pyöritellen ihmettelivät että mitä oikein siellä salilla teen) sekä ikääni omituiseen tyyliin. Joku selaili netistä juoruja ja näytti muille itseni kanssa melko samannäköistä (en edes tiedä mistä hän sen kaivoi, joku ihan nobody??) ihmistä, ja totesi että ei noilla misseillä kyllä liiku mitään päässä, kasvoistakin näkee! Tilanne on todella epämukava, tunnen entuudestaan muutamia miehiä töistäni ja tulen heidän kanssaan toimeen hyvin, mutta omat työtehtäväni pitäisi pääasiassa hoitaa näiden naisten kanssa. He eivät ilmiselvästikään pidä siitä, että olen hyvissä väleissä miesten kanssa, ja kiukuttelevat entistä enemmän, jos pukeudun yhtään mihinkään kroppaa korostavaan, esim. kynähame. Mitä te tekisitte? En halua tinkiä persoonastani tai vaatteistani, mutta ei ole kiva aloittaa töitä niin että kaikki ovat minua vastaan.
Kommentit (77)
A) väsyny provo b) lumihiutalesyndrooma
En jaksanut lukea loppuun. Mutta olet kuin työkaverini. Nuori nainen, kenellä huikeat tekoripset ja luulo siitä, että on upea ja kaunis. Koulutusta ei ole, mutta sai työpaikan suhteilla. Luulee meidän olevan kateellisia, kkun nuivana paikkaamme hänen töitään
Oletko ollut heille kohtelias? Mennyt nuorempana kättelemään heitä ja esittelemään itsesti, kertonut itsestäsi sekä entisestä työkokemuksestasi? Olethan osoittanut humioita myös heitä kohtaan?
Se miten kohtelee muita ihmisiä heijastuu sinuun itseesi. Jos olet ollut koppavalla ja ylimielisellä asenteella liikenteessä niin se ei kanna pitkälle hedelmää.
Minä olen myös kaunis ja nuori, välillä minuun saatetaan uutena suhtauta varautuvasti, mutta kohteliailla käytöstavoilla ja omalla olemuksellani saan ennakkoluulot nopeasti karistettua.
Lumihiutalesyndrooma on ylimitoitettu uskomus omaan ainutlaatuisuuteen. Havaittavissa eritysesti joidenkin naisten suhtautumisessa NIIHIN eli toisiin naisiin. Läheistä sukua "hyvä jätkä"- ja mehiläiskuningatarsyndroomille.
Niin nähty.
Hmm, tulkitsetkohan sinä nyt muita ihan oikein. Jotenkin erittäin vaikea kuvitella että tuo olisi mahdollista, ainakaan asiantuntijapiireissä, missä on ensinnäkin todella paljon viehättäviä ja älykkäitä nuoria naisia töissä ja toiseksi kokeneemmat vanhemmat naiset ovat niin itsevarmoja ettei heitä kiinnosta kilpailla nuorten naisten kanssa.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:39"]
Oletko ollut heille kohtelias? Mennyt nuorempana kättelemään heitä ja esittelemään itsesti, kertonut itsestäsi sekä entisestä työkokemuksestasi? Olethan osoittanut humioita myös heitä kohtaan?
Se miten kohtelee muita ihmisiä heijastuu sinuun itseesi. Jos olet ollut koppavalla ja ylimielisellä asenteella liikenteessä niin se ei kanna pitkälle hedelmää.
Minä olen myös kaunis ja nuori, välillä minuun saatetaan uutena suhtauta varautuvasti, mutta kohteliailla käytöstavoilla ja omalla olemuksellani saan ennakkoluulot nopeasti karistettua.
[/quote]
Olen ollut kohtelias, todella kohtelias! Olen käynyt kättelemässä kaikki ja kertonut itsestäni, vielä varonut kuulostamasta siltä että kehuisin. Ja aiemmin kommentoinelle, ei mulla kyllä tekoripsiä (tai muutakaan tekoa) ole, saati muutenkaan paljon meikkiä :D En edes ajatellut asiaa ennen muiden nuivaa reaktiota. Eivät muuten ole joutuneet paikkailemaan työtäni, itse juuri eilen korjasin toisen tekemää virhettä kun hän ei ollut vaivautunut lukemaan ohjeita ollenkaan "kun tietää"...
Jio oon kans sitä mieltä, että voisit tarkistaa myös omaa käytöstäsi. Meillä on töissä kaksi tosi kaunista nuorta naista. Toinen on ystävällinen ja kohtelias. Toinen tuhahtelee koko ajan ja antaa ymmärtää että oon vanha ja tyhmä. Arvaa kummalle on helpompi olo kiva?
Usko pois. Kohtelu ei johdu ulkonäöstäsi.
Varmaankin kannattaisi pukeutua vähän vaatimattomammin. Ei korkkareita ja kynähameita, jos se on työpaikan hiljainen pukukoodi. Kokeile sitä. :)
Minä oletin jotain tuollaista, kun nyt 17-vuotiaana menin harjoitteluun toimistoon, missä nuorimmat naiset olivat 50-vuotiaita ja tulin hyvin juttuun pomon (n.60v mies) kanssa, koska molemmat oltiin alunperin samalta pieneltä paikkakunnalta jne, mutta ei :) Kaikki olivat oikeasti mukavia.
Mites ap se sun ammattitaito? Löytyykö? Mä en jaksa työpaikalla katsella itsekkäitä nuoria jotka luulevat itsestään liikoja ja nöyryys puuttuu täysin.
n39
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:42"]
Hmm, tulkitsetkohan sinä nyt muita ihan oikein. Jotenkin erittäin vaikea kuvitella että tuo olisi mahdollista, ainakaan asiantuntijapiireissä, missä on ensinnäkin todella paljon viehättäviä ja älykkäitä nuoria naisia töissä ja toiseksi kokeneemmat vanhemmat naiset ovat niin itsevarmoja ettei heitä kiinnosta kilpailla nuorten naisten kanssa.
[/quote]
Mietin itsekin, että voiko olla että vaan kuvittelin ikävät kommentit, mutta suoraa vittuilua on mun mielestäni aika hankalaa ymmärtää väärin. Tai sitten heidän huumorinsa on TODELLA outoa. Yksi muun muassa kysyi, kun vastuun haastavasta projektista ja pari päivää sen jälkeen tuli ohimennen puheeksi että olen sattumalta ihan muussa yhteydessä käynyt pomoni kotona (meillä tosiaan on yhteisiä ystäviä), että ai silläkö minä sen projektin sain. Toinen taas aina kysyy tyyliin mitä tein viikonloppuna ja kun kerron käyneeni lähinnä salilla, ei sen kummempaa, hän suureen ääneen toteaa että hänen ei ainakaan tarvitse kuluttaa vapaa-aikaa salilla, hän on ylpeästi läski ja on paljon hauskempaa juoda vaan punkkua baarissa. Voiko tuon muka ymmärtää väärin??
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:43"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:39"]
Oletko ollut heille kohtelias? Mennyt nuorempana kättelemään heitä ja esittelemään itsesti, kertonut itsestäsi sekä entisestä työkokemuksestasi? Olethan osoittanut humioita myös heitä kohtaan?
Se miten kohtelee muita ihmisiä heijastuu sinuun itseesi. Jos olet ollut koppavalla ja ylimielisellä asenteella liikenteessä niin se ei kanna pitkälle hedelmää.
Minä olen myös kaunis ja nuori, välillä minuun saatetaan uutena suhtauta varautuvasti, mutta kohteliailla käytöstavoilla ja omalla olemuksellani saan ennakkoluulot nopeasti karistettua.
[/quote]
Olen ollut kohtelias, todella kohtelias! Olen käynyt kättelemässä kaikki ja kertonut itsestäni, vielä varonut kuulostamasta siltä että kehuisin. Ja aiemmin kommentoinelle, ei mulla kyllä tekoripsiä (tai muutakaan tekoa) ole, saati muutenkaan paljon meikkiä :D En edes ajatellut asiaa ennen muiden nuivaa reaktiota. Eivät muuten ole joutuneet paikkailemaan työtäni, itse juuri eilen korjasin toisen tekemää virhettä kun hän ei ollut vaivautunut lukemaan ohjeita ollenkaan "kun tietää"...
[/quote]
Tärkeintä on aitous ja kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan. Jos halveksut heitä oikeasti noin paljon mitä teksteistäsi tulee ilmi olet varmasti ollut liian teennäin. Nyt jalat maahan nainen ja pissa pois päästä. Nöyryys ja vaatimattomuus kaunistaa.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:49"]
Mites ap se sun ammattitaito? Löytyykö? Mä en jaksa työpaikalla katsella itsekkäitä nuoria jotka luulevat itsestään liikoja ja nöyryys puuttuu täysin. n39
[/quote]
No löytyy kyllä. En ihmettelisi tätä, jos vika olisi siinä etten ymmärrä työstäni mitään - olen kyllä siihen pätevä.
12, miksi minun pitäisi muuttaa omaa tyyliäni? En pukeudu mitenkään yliampuvasti tai esimerkiksi yhdistä hametta korkkareihin vaan nimenomaan olen yrittänyt katsoa työpaikan omaa "koodia" ja pukeutua sen mukaan. En siis pukeudu merkittävästi muista eroavasti.
Ilmeisesti kaikkien mielestä minun pitäisi vain katsoa peiliin, koska olenhan selvästi ilkeä ja itsekäs, huonotapainenkin vielä. Entä jos olen mennyt töihin avoimin mielin, ollut kohtelias, kuunnellut muita ja hymyillyt minkä ehdin, aloin huomaamaan muiden ikävät puolet vasta kuin he itse toivat ne esiin.
Ei kohteliaisuus riitä, pitää olla aidosti mukava ihminen. Oletko?
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:42"]
Hmm, tulkitsetkohan sinä nyt muita ihan oikein. Jotenkin erittäin vaikea kuvitella että tuo olisi mahdollista, ainakaan asiantuntijapiireissä, missä on ensinnäkin todella paljon viehättäviä ja älykkäitä nuoria naisia töissä ja toiseksi kokeneemmat vanhemmat naiset ovat niin itsevarmoja ettei heitä kiinnosta kilpailla nuorten naisten kanssa.
[/quote]
Mietin itsekin, että voiko olla että vaan kuvittelin ikävät kommentit, mutta suoraa vittuilua on mun mielestäni aika hankalaa ymmärtää väärin. Tai sitten heidän huumorinsa on TODELLA outoa. Yksi muun muassa kysyi, kun vastuun haastavasta projektista ja pari päivää sen jälkeen tuli ohimennen puheeksi että olen sattumalta ihan muussa yhteydessä käynyt pomoni kotona (meillä tosiaan on yhteisiä ystäviä), että ai silläkö minä sen projektin sain. Toinen taas aina kysyy tyyliin mitä tein viikonloppuna ja kun kerron käyneeni lähinnä salilla, ei sen kummempaa, hän suureen ääneen toteaa että hänen ei ainakaan tarvitse kuluttaa vapaa-aikaa salilla, hän on ylpeästi läski ja on paljon hauskempaa juoda vaan punkkua baarissa. Voiko tuon muka ymmärtää väärin??
[/quote]
Kuulostaa kyllä erikoiselta. Ehkäpä voisit nostaa asian rohkeasti esille. En usko kuitenkaan että ulkonäkösi on tässä se juttu, vasn ehkä sinusta on liikkunut jotain juoruja, jotka esimiehesi voisi oikaista.
Lisäyksenä, kaikissa muissa työpaikoissani minua on pidetty ystävällisenä ja mukavana, en siis oikeasti usko että tämä nyt siitä olisi kiinni. Eiköhän kamala luonteeni olisi vähän aiemmin tullut esiin.
Ja sitten sä heräsit.