Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turhauttaako ketään muuta katsella valtavaa käyttökelpoisen tavaran/tekstiilien määrää kirppiksillä

Vierailija
26.11.2021 |

ka kierrätyskeskuksissa, ja samalla tiedostaa että ne on hylätty sinne vain ja ainoastaan sen takia, etteivät ole enää "muodissa".

Ja tämän muodin ja trendikkyyden meille syöttävät markkinakoneistot.

Psykologisestihan se menee niin, että ihminen luulee, että hänen itsensä oma sisustus- tai vaatemaku on muuttunut, muttei tajua että hänen mieleensä on vaikutettu mainonnalla, jolta ei voi välttyä enää missään.

Kiertelin juuri eilen kierrätyskeskuksessa, ja katselin esim. piiiiitkäää riviä täysin ehjiä, siistejä, haalistumattomia verhoja, joiden kohtalo on tullut roikkua hylättynä, ja päätyä todennäköisesti polttoon/kaatopaikalle, koska kukaan ei halua niitä. Vaikka ovat siistejä ja hintakin vain euron per verho.
Ja ainoa hylkäämisen syy siinä, että ovat noin 1990-2000 mallistoa.

Sama homma huonekalujen, mattojen, kodintavaroiden jne suhteen. Ja tuo oli vain YKSI kierrätyskeskus! Kuinka paljon hylättyä tavaraa onkaan koko Suomessa tai maailmassa.

JA IHMISET SHOPPAAVAT SAMALLA HULLUNA UUTTA KAUPOISTA.

Hullu, tyhmä maailma.

Kommentit (186)

Vierailija
141/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Internet saastuttaa enemmän kuin lentoliikenne

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/d91450c7-99cd-4b9d-90c6-0c390d2b…

Ymmärsinkö tuosta jutusta oikein et eniten saastuttaa kuitenkin elektroniikan valmistaminen ja sen roudaaminen paikasta toiseen? Itse ostan aina uutta harkiten ja vasta sitten kun edellinen hajoaa 😇

Sitäpaitsi nyt on tärkeä aihe mistä keskustella, jospa joku vaikka alkaisi vähän miettiä kulutustottumuksiaan ja sainpahan nyt itse ajateltavaa myös tuosta netin käytöstä.

Nyt aloin miettiä että kumpi sitten on pahempi, tehdään etätöitä koneella, pidetään kaikki kokoukset online jne vai se että autolla ajetaan toimistolle? Veikkaan kuitenkin että jälkimmäinen…

Vierailija
142/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tavaran myynti kirppareilla on tosi työlästä: Pese tavarat/vaatteet, kuljeta kirpparille, hinnoittele ja asettele siististi, käy päivittäin oikomassa pinot, lopuksi kuljeta myymättä jääneet takaisin kotiisi. Miten tämä autottomalta ihmiseltä edes onnistuu?

Nettikirppis vielä pahempi! Peset vaatteet ja valokuvaat ne ja teet myynti-ilmoitukset ja neuvottelet ostajien kanssa varauksesta, hinnoista, noudoista, maksuista, kellonajoista ja lähetät paketteja ja odotat ostajia hakemaan tavarat... ja se menee näin vain jos kauppa menee hyvin eikä tule epäselvyyksiä... Ei enää ikinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutama kummastuttava asia tähän liittyen. Elektroniikka - kuinka moni ihan oikeasti tarvitsee uuden puhelimen joka vuosi? Tai aina edellistä suuremman telkkarin? Tai mitä vaan hilavitkutinta, kun on taas uusista uusin malli markkinoilla? Just mietin tuossa yhtenä päivänä, etten edes muista, milloin olisin ostanut uuden puhelimen, tosi monta olen ostanut/saanut tutulta tai perheenjäseneltä käytettynä. Tokihan nuo nykytekniikan ihmeet eivät enää ole edes tarkoitettu kestämään, mutta niin vaan on nytkin itsellä käytössä talouden toisen aikuisen vanha työpuhelin jo neljättä vuotta, ei moitittavaa. Telkkarikin on ollut sama vanha jo ainakin kymmenen vuotta. Okei, ei ole kokoa elokuvakangas, mutta näkee katsoa ilman kiikareita myös huoneen toisesta päästä :D 

Toinen mikä itseäni suht paljon kirppiksiltä ostavana ärsyttää ja ihmetyttää, on se ettei esim. vaatteita enää edes yritetä hoitaa niin, että kestäisivät. Toki osa on sen luokan riepua, että menee pilalle jo kotiin kannettaessa tai viimeistään ensimmäisessä pesussa, mutta kummasti esim. omilta penskoilta jää eteenpäin laitettavaksi paljon siistikuntoista vaatetta, eihän ne kovin kauaa ehdi käytössä olla ennen kuin jäävät jo pieniksi. Kuitenkin kirppiksillä törmää jatkuvasti kittanoiksi rummutettuihin ja nukkaisiin vaatteisiin. Toki jos ei ole mahdollisuutta muuhun kuin rumpukuivaukseen, fine, mutta monen perusvaatteen käyttöikää pidentäisi kummasti jo se, että pesu/rummutus tapahtuisi nurinpäin käännettynä. Tahranpoistokin olisi hyvä tehdä ihan tuoreeltaan, tai ainakin sitten olla laittamatta sitä viikon ruokalistan sisältävää vaatekappaletta myyntiin... Näin yleisenä vinkkinä muuten - esim. tomaattitahrat ja muut vastaavat katoavat kuin taikaiskusta, jos vaatteen saa kuivumaan ulos aurinkoon. Joku kemiallinen reaktio se oli mitä en tähän hätään tarkemmin muista, mutta aika monta punaista länttiä olen saanut vaatteista katoamaan näin yksinkertaisella tavalla :)

Vierailija
144/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräs varsin huolettomasti kuluttava tuttava kertoi sädekehä hehkuen, kuinka heidän perheessään ei mene ollenkaan tekstiileitä sekajätteeseen/palavaan, koska kaikki kierrätetään ja annetaan eteenpäin.

Sieluni silmin näin hyväntekeväisyysjärjestön ihmettelemässä heidän reikäisiä kalsareitaan.

Minun mielestäni ihanteen pitäisi mieluummin olla, että kodista ei lähtisi mitään kierrätykseen tai hyväntekeväisyyteen, vaan kaikki käytettäisiin jätteeksi saakka.

Vierailija
145/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei todellakaan uutta puhelinta joka vuosi! Edellinen puhelin oli neljä vuotta. Eihän siinä kovin moni sovellus enää pyörinyt mutta ostin uuden vasta kun vanha lakkasi kunnolla toimimasta.

Vierailija
146/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eräs varsin huolettomasti kuluttava tuttava kertoi sädekehä hehkuen, kuinka heidän perheessään ei mene ollenkaan tekstiileitä sekajätteeseen/palavaan, koska kaikki kierrätetään ja annetaan eteenpäin.

Sieluni silmin näin hyväntekeväisyysjärjestön ihmettelemässä heidän reikäisiä kalsareitaan.

Minun mielestäni ihanteen pitäisi mieluummin olla, että kodista ei lähtisi mitään kierrätykseen tai hyväntekeväisyyteen, vaan kaikki käytettäisiin jätteeksi saakka.

Eivätkös jotkut vaatekaupat kerää tekstiilijätettä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/186 |

Aika mahdoton lapsilla on käyttää jätteeksi asti kun kasvavat.

Vierailija
148/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä koska itse kierrätän eri syistä niin en ole ajatellut asiaa noin paljon. Ehjistä vaatteista luovun oikeastaan vain jos ne eivät mahdu enää päälle. Joistain huonekaluista olen joutunut luopumaan pienempään asuntoon muuton yhteydessä. Verhoista luovuin myös kun ne olivat paljon liian lyhyet kaikkiin uuden asunnon ikkunoihin. Varmaan kun vanhemmistani joskus aika jättää niin heidän tavaroitaan päätyy myös kierrätykseen koska ei kaikki meidän lapsienkaan kotiin mahdu.

Itse olen ostanut kierrätettynä mm. huonekaluja ja verhoja. Kivaa että kierrätetään eikä heitetä vain roskiin :) se ahdistaisi paljon enemmän.

Varmasti on siis paljon myös ihmisiä jotka vaan kyllästyvät tavaroihin. Mutta en usko olevani ainoa joka kierrättää ihan muista syistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muutama kummastuttava asia tähän liittyen. Elektroniikka - kuinka moni ihan oikeasti tarvitsee uuden puhelimen joka vuosi? Tai aina edellistä suuremman telkkarin? Tai mitä vaan hilavitkutinta, kun on taas uusista uusin malli markkinoilla? Just mietin tuossa yhtenä päivänä, etten edes muista, milloin olisin ostanut uuden puhelimen, tosi monta olen ostanut/saanut tutulta tai perheenjäseneltä käytettynä. Tokihan nuo nykytekniikan ihmeet eivät enää ole edes tarkoitettu kestämään, mutta niin vaan on nytkin itsellä käytössä talouden toisen aikuisen vanha työpuhelin jo neljättä vuotta, ei moitittavaa. Telkkarikin on ollut sama vanha jo ainakin kymmenen vuotta. Okei, ei ole kokoa elokuvakangas, mutta näkee katsoa ilman kiikareita myös huoneen toisesta päästä :D 

Toinen mikä itseäni suht paljon kirppiksiltä ostavana ärsyttää ja ihmetyttää, on se ettei esim. vaatteita enää edes yritetä hoitaa niin, että kestäisivät. Toki osa on sen luokan riepua, että menee pilalle jo kotiin kannettaessa tai viimeistään ensimmäisessä pesussa, mutta kummasti esim. omilta penskoilta jää eteenpäin laitettavaksi paljon siistikuntoista vaatetta, eihän ne kovin kauaa ehdi käytössä olla ennen kuin jäävät jo pieniksi. Kuitenkin kirppiksillä törmää jatkuvasti kittanoiksi rummutettuihin ja nukkaisiin vaatteisiin. Toki jos ei ole mahdollisuutta muuhun kuin rumpukuivaukseen, fine, mutta monen perusvaatteen käyttöikää pidentäisi kummasti jo se, että pesu/rummutus tapahtuisi nurinpäin käännettynä. Tahranpoistokin olisi hyvä tehdä ihan tuoreeltaan, tai ainakin sitten olla laittamatta sitä viikon ruokalistan sisältävää vaatekappaletta myyntiin... Näin yleisenä vinkkinä muuten - esim. tomaattitahrat ja muut vastaavat katoavat kuin taikaiskusta, jos vaatteen saa kuivumaan ulos aurinkoon. Joku kemiallinen reaktio se oli mitä en tähän hätään tarkemmin muista, mutta aika monta punaista länttiä olen saanut vaatteista katoamaan näin yksinkertaisella tavalla :)

Myös sappisaippua on ihmeellinen aine. Vaate saa pyöriä tahroineen vaikka viikon pyykkikorissa ja silti tulee puhdasta.

Vierailija
150/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

https://yle.fi/uutiset/3-12200031

Julia Thurenin kolumni, aihetta liippaa, kannattaa lukea!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/186 |

Kyllä! Päässyt jo itseltä unohtumaan, kun jälkikasvulta suttaisin vaihe alkaa olla ohitettu. Vauva-aikana oli ihan pelastus. 

Vierailija
152/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi joku toinen kokee sen negatiivisena kun joku viitsii pohtia tällaisia asioita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat hamstraajalta. Jos haluaa uudet verhot niin parempi pistää vanhat kiertoon (jos ovat hyväkuntoiset) kuin säilyttää niitä kaapin perukoilla.

En ole ap, mutta en edelleenkään ymmärrä, mikä subjektiivinen oikeus on hankkia uudet verhot halutessaan ja olettaa jonkun toisen haluavan ne vanhat.

Meillä on mustavalkoinen 60-luvun tyylinen sisustus ja siihen löytää kamat helposti kierrätyksestä tai kirppareilta. Uusi tyyli on niin erilaista ja se ei niin kiinnosta. Ennemmin ostan uusia urheiluvaatteita yms. koska pukeudun sporttisesti ja ihan ei nappaa kierrätetyt lenkkarit. Kukin tavallaan.

Vierailija
154/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs varsin huolettomasti kuluttava tuttava kertoi sädekehä hehkuen, kuinka heidän perheessään ei mene ollenkaan tekstiileitä sekajätteeseen/palavaan, koska kaikki kierrätetään ja annetaan eteenpäin.

Sieluni silmin näin hyväntekeväisyysjärjestön ihmettelemässä heidän reikäisiä kalsareitaan.

Minun mielestäni ihanteen pitäisi mieluummin olla, että kodista ei lähtisi mitään kierrätykseen tai hyväntekeväisyyteen, vaan kaikki käytettäisiin jätteeksi saakka.

Aika mahdoton lapsilla on käyttää jätteeksi asti kun kasvavat.

Ei kai mahdotonta? Meillä käytännössä kaikki vaatteet paitsi ehkä spesifimmät urheiluvermeet ovat lopulta roskiskunnossa.

-Kolmen pojan äiti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/186 |

Tämä tuttava nimenomaan kertoi lahjoittavansa kaiken. Eli ei laittanut jätteeseen eikä kuitukeräykseen, vaan - ihanaa - tarvitseville.

Vierailija
156/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs varsin huolettomasti kuluttava tuttava kertoi sädekehä hehkuen, kuinka heidän perheessään ei mene ollenkaan tekstiileitä sekajätteeseen/palavaan, koska kaikki kierrätetään ja annetaan eteenpäin.

Sieluni silmin näin hyväntekeväisyysjärjestön ihmettelemässä heidän reikäisiä kalsareitaan.

Minun mielestäni ihanteen pitäisi mieluummin olla, että kodista ei lähtisi mitään kierrätykseen tai hyväntekeväisyyteen, vaan kaikki käytettäisiin jätteeksi saakka.

Aika mahdoton lapsilla on käyttää jätteeksi asti kun kasvavat.

Ei kai mahdotonta? Meillä käytännössä kaikki vaatteet paitsi ehkä spesifimmät urheiluvermeet ovat lopulta roskiskunnossa.

-Kolmen pojan äiti.

Kaikilla ei ole huonosti kasvatettua jätkälaumaa jotka tuhoaa kaiken tieltään.

Vierailija
157/186 |

Emme me tuhoa kaikkea vaan kierrätämme isommalta pienemmälle ja käytämme vaatteemme järkevästi loppuun. Esimerkiksi minulta lähti tällä viikolla useasta kohdasta rikkinäiset kumisaappaat roskiin, vaikken mitenkään aktiivisesti ollut niitä tuhonnut, eikä tietääkseni jälkikasvunikaan.

Mutta hienoa, jos sinä ja perheesi olette joon hyvin kasvatettuja ettette kuluta ollenkaan vaatteitanne. Voitte siis käyttää nykyisiä elämänne loppuun saakka.

Vierailija
158/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
159/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mennyt pois muodista? Hankala änkeä kuusveetä koon 52 bodyyn. Mut kaipa niidenkin eteenpäin myyminen on vastuutonta, lojukoot varastossa.

Totta. Kuusveen myymistä ei katsota yleensä hyvällä.

Vierailija
160/186 |
27.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän yksi