Mikä yksinhuoltajuudessa muka on vaikeaa?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 19:57"]

Vastuu toisista ihmisistä yksin. Huolien kantaminen ilman jakamista. Riittämättömuys esim. Lasten harrastuskuskaamisissa ( et voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa).

[/quote]

Sekä ajan ja rahan jatkuva puute. Täytyy olla aika ääliö jos ihan tosissaan tällaista kysyy. Luulisi aika alhaisellakin älykkyysosamäärällä pystyvän päättelemään, että yksinhuoltajan talosta puuttuu toinen tienaava aikuinen- hänen täytyy siis tienata mahdollisimman paljon,. Lasten tarpeet eivät erossa puolitu, eikä asunnon kokokaan, koska lapset tarvitsevat tilaa. Yksinhuoltaja maksaa yksin sähkön, vakuutuksen, auton, hajoavat kodinkoneet, pikkurempat, tietotekniikan, usein myös lasten vaatteet, tarvikkeet, harrastukset jne. En ole vielä nähnyt elatusmaksua joka oikeasti vastaa lasten kulutusta. Yksinhuoltaja käy yksin kaupassa, maksaa ruuat yksin, valmistaa ne yksin, siivoaa jäljet yksin. Kun talossa ei ole toista aikuista yksinhuoltaja huolehtii kotityöt yksin. ja muun talon ylläpidon. lasten viemiset ja tuomiset, synttärilahjat, lääkärit. Jos tietokone tai hana jumittaa, yh alkaa selvittää mitä tehdä. Laittaa samalla pyykkejä, maksaa laskua, selvittää eläketurvasta tullutta paperia, sairastuneen lapsen muuttunutta päiväohjelmaa, vie roskat, suunnittelee seuraavat ruuat, ehkä kenties jopa pääsee hetkeksi itse jonnekin lenkille. Leipoo ne koulun myyjäisten muffinssit. Muistaa että auto pitää tankata, laittaa lapsille viedoen pyörimään ja lähtee tankkaamaan. Jnejnejnejne. Olosuhteista riippuen. Mutta keksimäärin työtaakka on valtava. koko ajan. Viisas yh tietysti löysäilee missä voi. Jättää imuroimatta ja ikkunat pesemättä. valokuvat järjestämättä ja kaikenmaaiman kissanristiäiset menemättä. Silti. Ja sitten on tietysti vielä esimerkiksi lasten läksyjen kuulustelu, lasten murheiden ja ilojen kuunteleminen, hetki sohvannurkassa lapsiaan silitellen. Se tärkein siis. Tämä luettelo perustuu kaiken lisäksi melko yksinkertaiseen elämään. Sitten on monimutkaisia harrastuksia, äidillä jopa joku harrastus, talossa lemmikkieläin, työttömyyttä, sairautta, surua jne- mitä ihmiselämään kuuluu. Kun on kaksi aikuista, noin puolet tuosta listasta hoituu toisen aikuisen toimesta. Ja rahapuolikin on huolettomampi.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:29"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:25"]

Yksinhuoltajuudessa on raskainta se henkinen puoli, eli yksinäinen vanhemmuus. Se, että ei voi jakaa lasten arkea toisen aikuisen kanssa keskustellen, ei voi toisen aikuisen kanssa suunnitella mitään perheen yhteisiä juttuja, ei keskustella iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. Ei ole lainkaan läheisyyttä, itse en muista edes minä vuonna minua on viimeksi halattu.

Lasteni isä on sairas ja terveytensä suhteen siinä kunnossa, että ei pysty osallistumaan lasten kanssa elämään millään tavalla, ei esimerkiksi tunnista ketään entisiä läheisiään enää. Olen päättänyt, että keskityn kasvattamaan lapset aikuiseksi, enkä etsi enää itselleni kumppania. Näin olen myös tehnyt, olen ollut jo yli vuosikymmenen yksin. Välillä yksinäisyys tuntuu fyysisenä kipuna, mutta koko ajan harvemmin ja itken koko ajan vähemmän. Ensimmäiset viisi vuotta olivat pahoja. Yleensä suru iskee vain lasten joulu- ja kevätjuhlissa, jossa istun pariskuntien välissä. Arki lasten kanssa vaatii sen, että on aina terve ja aina jaksaa - yksin. Jos esim. itse sairastuu vakavasti, niin edessä on katastrofi, ellei lähellä asu joku, joka voi auttaa. Mulle keuhkokuume oli sellainen kokemus. 

[/quote]

Etkö halaile lapsiasi, kavereitasi? Ei kaikkeen läheisyyteen tarvita miestä.

[/quote]

Tietenkin halailen lapsiani ja lapset mua, en tarkoittanut tossa lapsia, tai kavereitani. En jaksa selittää. Tätä ei tajua, kuin toinen samassa tilanteessa.

Raskainta minusta on se, että en pysty venymään kaikkeen. Työ vie 12-15h päivässä, siihen päälle työmatkat, kotityöt ja vaikka kaupassa käynti, niin lapsille ei jää yhtään aikaa. Päivän tunnit ei vaan riitä ja nukkuakin pitäisi. Ei sukulaisia tai ketään apuna, jokainen hammaslääkärikäynti, vanhempainvartti tmv. vaatii koko päivän vapaaksi ottamista töistä ja se ei vaan aina onnistu. Rahat on koko ajan tiukilla ja stressileveli taivaissa. Mistään parisuhteesta on turha edes haaveilla, ei tälläiseen elämään mahdu enää ketään.

Muistan kun laskeskelit pennejäsi onlinellä ja sulla oli huippusuuri asuntolaina, oliko yli 100 000€ silloin? Kuinka paljon nykyään on jäljellä?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:55"]

Yh nettoaa yhteiskunnalta kuukaudessa n.3000 euroa.

[/quote]

Hahah! Olen yhden lapsen yksinhuoltaja ja tulot on (kelan maksaman 150e elarin mukaanlukien) noin 1100e/kk (olen hoitovapaalla). Toimeentulotukeen olisi vissiin oikeus mutta en ole toistaiseksi hakenut. Kyllä taidan todella hakea jos sieltä saisi vaikka sen puuttuvan 1900!!! Huimia summia olen menettänyt kun en ole älynnyt hakea. Äkkiä paperit vetämään! Samoin kaikki te muut yh-vanhemmat! Huomena suur-ryntäys sossuun, eiks vaan? ;)

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:30"][quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 19:57"]

Vastuu toisista ihmisistä yksin. Huolien kantaminen ilman jakamista. Riittämättömuys esim. Lasten harrastuskuskaamisissa ( et voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa).

[/quote]

Sekä ajan ja rahan jatkuva puute. Täytyy olla aika ääliö jos ihan tosissaan tällaista kysyy. Luulisi aika alhaisellakin älykkyysosamäärällä pystyvän päättelemään, että yksinhuoltajan talosta puuttuu toinen tienaava aikuinen- hänen täytyy siis tienata mahdollisimman paljon,. Lasten tarpeet eivät erossa puolitu, eikä asunnon kokokaan, koska lapset tarvitsevat tilaa. Yksinhuoltaja maksaa yksin sähkön, vakuutuksen, auton, hajoavat kodinkoneet, pikkurempat, tietotekniikan, usein myös lasten vaatteet, tarvikkeet, harrastukset jne. En ole vielä nähnyt elatusmaksua joka oikeasti vastaa lasten kulutusta. Yksinhuoltaja käy yksin kaupassa, maksaa ruuat yksin, valmistaa ne yksin, siivoaa jäljet yksin. Kun talossa ei ole toista aikuista yksinhuoltaja huolehtii kotityöt yksin. ja muun talon ylläpidon. lasten viemiset ja tuomiset, synttärilahjat, lääkärit. Jos tietokone tai hana jumittaa, yh alkaa selvittää mitä tehdä. Laittaa samalla pyykkejä, maksaa laskua, selvittää eläketurvasta tullutta paperia, sairastuneen lapsen muuttunutta päiväohjelmaa, vie roskat, suunnittelee seuraavat ruuat, ehkä kenties jopa pääsee hetkeksi itse jonnekin lenkille. Leipoo ne koulun myyjäisten muffinssit. Muistaa että auto pitää tankata, laittaa lapsille viedoen pyörimään ja lähtee tankkaamaan. Jnejnejnejne. Olosuhteista riippuen. Mutta keksimäärin työtaakka on valtava. koko ajan. Viisas yh tietysti löysäilee missä voi. Jättää imuroimatta ja ikkunat pesemättä. valokuvat järjestämättä ja kaikenmaaiman kissanristiäiset menemättä. Silti. Ja sitten on tietysti vielä esimerkiksi lasten läksyjen kuulustelu, lasten murheiden ja ilojen kuunteleminen, hetki sohvannurkassa lapsiaan silitellen. Se tärkein siis. Tämä luettelo perustuu kaiken lisäksi melko yksinkertaiseen elämään. Sitten on monimutkaisia harrastuksia, äidillä jopa joku harrastus, talossa lemmikkieläin, työttömyyttä, sairautta, surua jne- mitä ihmiselämään kuuluu. Kun on kaksi aikuista, noin puolet tuosta listasta hoituu toisen aikuisen toimesta. Ja rahapuolikin on huolettomampi.
[/quote]

Aamen. En voisi paremmin asiaa ilmaista.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:55"]

Yh nettoaa yhteiskunnalta kuukaudessa n.3000 euroa.

[/quote]

Otapas kultaseni iltalääkkees. Ihan sinnitellään omilla pikku pennosilla. Nettoan yksinhuoltajana kahdesta lapsista yh-korotuksen kuukaudessa. olisko yhteensä noin 100e. Veroprosenttini on 34. Että kyllä juu. Taidan näillä veroprosenteilla rahoittaa sunkin lääkityksesi. Voisin kyllä pitää pikku loma, jos vinkkaisit mistä tuon 3000e/kk voi hakea?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:35"]

Raskainta minusta on se, että en pysty venymään kaikkeen. Työ vie 12-15h päivässä, siihen päälle työmatkat, kotityöt ja vaikka kaupassa käynti, niin lapsille ei jää yhtään aikaa. Päivän tunnit ei vaan riitä ja nukkuakin pitäisi. Ei sukulaisia tai ketään apuna, jokainen hammaslääkärikäynti, vanhempainvartti tmv. vaatii koko päivän vapaaksi ottamista töistä ja se ei vaan aina onnistu. Rahat on koko ajan tiukilla ja stressileveli taivaissa. Mistään parisuhteesta on turha edes haaveilla, ei tälläiseen elämään mahdu enää ketään.

[/quote]

mulla myös mahdoton aikataulu on syynä siihen, etten voisi edes harkita suhdetta! En löytäisi aikaa uudelle ihmissuhteelle, kun en ehdi pitää yhteyttä enää edes parhaisiin ystäviin. Käyn vuorotyössä ja jos saan joskus lapsivapaata aikaa vapaapäivän, tai pari, niin käytän sen NUKKUMISEEN :D

Kun jalkani murtui ja jouduin leikkaukseen ja keppi kanssa kävelemään 8kk ja 4v mukana menossa niin oli aika hankalaa. Onneksi oli kaupan kotiinkuljetus palvelu ja pesukone kotona.

Mulle ei ole ollut vaikeinta se vanhemmuuden jakamattomuus. Tuntunut hyvältä, että saa päättää itse ja yksin omista ja lapsen asioista. Tuntuu mukavalta, että lapsen mentyä nukkumaan saa olla rauhassa - ei tunnu, että olenpa yksinäinen. Mun onni, että olen itekseen viihtyvää sorttia!
Raskasta on se taloudellinen puoli ja oman ajan puute. Se kun miettii, ketä tuttua kehtaa pyytää tekemään joku eteisen naulakon ripustus, jota itse ei osaa ja johon monella muulla on se mies, veli tai isä apuun.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 20:24"]No itselle on ollut vaikeita lähinnä sellaiset tilanteet, joissa on tehnyt mieli pystyä jakautumaan useammaksi ihmiseksi:

- Minne laitat toisen lapsen, jos toinen pitää viedä vaikka lääkäriin. Ihan joka paikkaan ei voi ottaa mukaan, ja yllättävissä tilanteissa ei ole helppoa saada hoitajaa.

- Milloin olisi aikaa olla vain toisen lapsen kanssa. Helpotti kun lapset molemmat tulivat kouluikään ja voivat olla yksinkin, mutta leikki-iässä olisi ollut edes joskus kiva antaa aikaa vain yhdelle lapselle kerrallaan.

- Harrastuksiin tms. kuskatessa piti toinenkin lapsi aina raahata mukana.

- Miten saat hoidettua lapset silloin, kun olet itse pahasti sairas, esim. vatsataudissa.
[/quote]

Tätä se on valitettavasti myös minulla vaikka mies onkin. Tekee paljon töitä ja kotona on niin poikki, että joudun silti ottamaan molemmat lapset mukaan niihin kuskaamisiin ja lääkäreihin yms. Kukaan ei auta vaikka olen pyytänyt apua (lähinnä siihen että saisin vietettyä aikaa vain toisen lapsen kanssa) koska minulla on mies!

Sentään pääsen lenkille ja salille, kun saan lapset nukahtamaan ja mies on kotona. Yh:lta puuttuu se mahdollisuus kokonaan.

Ei saa säännöllisesti kyrpää.

Jos ois vaan tyttöjä, niin ei tässä mitään ois. Mutta kun poika tuli kouluikään ja kasvaa, se isättömyys alkaa näkyä ja kovasti kaivattaisiin. Lasten isä on kuollut. Vaikka kuinka ois miehenmalleja suvussa ja onkin, ei se isää korvaa. Tyttöni kanssa on todella huoletonta, tyttöelämää, mitäs me naiset :)