Mikä yksinhuoltajuudessa muka on vaikeaa?
Usein kuulee, että yksinhuoltajuus on vaikeaa ja yksinhuoltajia säälitään yms.
Mikä siinä oikein on niin vaikeaa? En tajua.
Kommentit (53)
[quote author="Onnentyttönen" time="19.02.2015 klo 20:14"]
no täytyy myöntää, että minulla on vain yksi lapsi ja olen aina ollut yksinhuoltaja. Vertailupohjaa huoltajuuteen parisuhteessa ei ole. Lapsi on jo 15, loistoyksilö, koskaan ei ole ollut mitään ongelmia tämän yksinhuoltajuuden kanssa.
Se vaan tuntuu ikävältä, ettei tullut hankittua toistakin lasta
[/quote]
No, vielähän sä ehtisit, mutta kannattaako? Sä et ymmärrä yh:n ongelmia, koska sulla on aina mennyt kuten elokuvissa, töitä tehden, lapsi pärjää ja menestyy. Sen suhteen voisit olla kiitollinen, etkä ihmetellä, jos meillä joillain on rankaa näien lasten kanssa yyhoona.
Koska susta taas tuli näin paska? Onneksi sulla on asuntolainaa taas vaan enää xxx...
Ei se että hommat jää yksin sulle vaan se ettei ole ketään kenen kanssa jakaa asiat. Huolet ja ilot lapsista.
No itselle on ollut vaikeita lähinnä sellaiset tilanteet, joissa on tehnyt mieli pystyä jakautumaan useammaksi ihmiseksi:
- Minne laitat toisen lapsen, jos toinen pitää viedä vaikka lääkäriin. Ihan joka paikkaan ei voi ottaa mukaan, ja yllättävissä tilanteissa ei ole helppoa saada hoitajaa.
- Milloin olisi aikaa olla vain toisen lapsen kanssa. Helpotti kun lapset molemmat tulivat kouluikään ja voivat olla yksinkin, mutta leikki-iässä olisi ollut edes joskus kiva antaa aikaa vain yhdelle lapselle kerrallaan.
- Harrastuksiin tms. kuskatessa piti toinenkin lapsi aina raahata mukana.
- Miten saat hoidettua lapset silloin, kun olet itse pahasti sairas, esim. vatsataudissa.
Itelleni oli vaikeinta, kun olin köyhä. Joutu aina ottaan esim lapsen mukaan pyykkitupaan. Kerran asuttiin talossa, jossa oli sinne pyykille ulkokautta kulku, ja aina vuorot täynnä. Pesin sit joskus kakkapyykkiä käsinkin. Ja kauppareissuissa kestää melko kauan uhmaikäisen kanssa, kun on kävellen mentävä kauppaan ja se pitää ottaa mukaan joka kerta. Koitat sit kotimatkalla kantaa ruokia JA isokokoista 2,5 -vuotiasta, joka suostuu vaan huutamaan, ei kävelemään. Arjen rankkuuteen vaikuttaa esim.
- onko rahaa
- onko lapsi helppo vai vaativa
- onko mitään apua suvusta tai ystävistä
Muuten koin rankkana, että omaan elämään ei ole juuri mahdollisuutta, just se ettei pääse yksin minnekään. Parisuhteellinen pääsee vaikka päivittäin edes tekemään pienen lenkin tms. hengähdys.
On se nyt kumma että joku ei osaa itse ajatella ja tällasta pitää kysyä.
En ole kokenut vaikeeksi, on vaan yksi lapsi ja jo täysi-ikäinen. Lapsella on ollut toimiva suhde isäänsä.
Minä pärjään kyllä, vaikka välillä työ-perhe-kotityö-remontointi-kaupassakäynti-läksyjen tarkastus-harrastuskuskaussetti onkin rankkaa. Vaikeinta tässä on silti se, etten voi muuttua lapsille isäksi, jota he kaipaavat. Ydinperheiden isät ja aktiiviset etäisät puuhaavat kaikenlaista lastensa kanssa. Minun lasteni isä keskittyy uuteen perheeseensä, eikä muista soittaa edes lasten syntymäpäivinä.
[quote author="Onnentyttönen" time="19.02.2015 klo 20:05"]En juurikaan tunne yksinhuoltajia, joten en ole ihan tajunnut missä se vaikaus on. Monestihan avioliitosakin on niin, että toinen puolisoista hoitaa käytännössä kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän- toinen esim vaan käy töissä tai harrastaa omiaan.
[/quote]
Niin? Oma isäni oli sellainen, että ei ollut lasten kanssa eikä tehnyt kotitöitä. Teki metsätyöt ja ulkotyöt ja kävi töissä sekä harrasti omiaan. Luulenpa että äidillä olisi ollut melko paljon vaikeampaa elättää kolmea lasta yksillä tuloilla!
[/quote]
No, vielähän sä ehtisit, mutta kannattaako? Sä et ymmärrä yh:n ongelmia, koska sulla on aina mennyt kuten elokuvissa, töitä tehden, lapsi pärjää ja menestyy. Sen suhteen voisit olla kiitollinen, etkä ihmetellä, jos meillä joillain on rankaa näien lasten kanssa yyhoona.
Koska susta taas tuli näin paska? Onneksi sulla on asuntolainaa taas vaan enää xxx...
[/quote]
En mä enää ehdi.
Mulle on vaan joskus tullut mieleen, että osa ns yksinhuoltajuuden ongelmista on jotenkin asenneriippuvaisia - sitä jotenkin asennoidutaan yksinhuoltajiksi ja lähtökohtaisesti sitä pidetään vaikeana olotilana.
Toki jos lapsia on monta, hommasta tulee ajankäytöllisesti monimutkaista, mutta lapset kasvaa ja itsenäistyy aika nopeasti. Erityislasten yksinhuoltajuutta ei voi oikeastaan verrata normaali yksinhuoltajuuteen, sillä erityislasten huoltajuus on haastavaa jopa parisuhteessa-
Mutta en ole onnistunut näkemään yksinhuoltajuutta lähtökohtaisesti vaikeana ja hankalana asiana. Toki siitä puuttuu toinen aikuinen, tietty läheisyys ja rakkaus aikuiseen , mutta niin voi olla parisuhteessakin.
Mutta kaikki se hätä siitä, mistä löytää puolison ja uuden parisuhteen - onko se niin tärkeää? Tarviiko löytää? Eikö voi nauttia niistä lapsista ja antaa elämän viedä? Parisuhde tulee jos tulee, jos ei tule, niin elämä ei kuitenkaan ole mitenkään hukkanaheitettyä. Itse olen oikeastaan tyytyväinen siihen, ettei tässä ole ollut mitään suurta rakkautta sekoittamassa lapsen ja minun elämää. Ehkä sellainen vielä tulee, mutta lapsi on jo melkein toinen jalka omassa elämässään, joten aikaakin parisuhteelle alkaa kohta olla.
Vastuunkantaminen ja pätöstenteko on varmaan aika yksillöllisiä asioita. Henkilökohtaisesti olen nauttinut siitä, ettei minun ole tarvinut neuvotella päätöksistäni ja ratkaisuistani kenenkään kanssa - virheenikin olen tehnyt ihan itse. Mutta varmaan suurien päätösten teko on monille vaikeaa yksin.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 20:26"]
Itelleni oli vaikeinta, kun olin köyhä. Joutu aina ottaan esim lapsen mukaan pyykkitupaan. Kerran asuttiin talossa, jossa oli sinne pyykille ulkokautta kulku, ja aina vuorot täynnä. Pesin sit joskus kakkapyykkiä käsinkin. Ja kauppareissuissa kestää melko kauan uhmaikäisen kanssa, kun on kävellen mentävä kauppaan ja se pitää ottaa mukaan joka kerta. Koitat sit kotimatkalla kantaa ruokia JA isokokoista 2,5 -vuotiasta, joka suostuu vaan huutamaan, ei kävelemään. Arjen rankkuuteen vaikuttaa esim. - onko rahaa - onko lapsi helppo vai vaativa - onko mitään apua suvusta tai ystävistä Muuten koin rankkana, että omaan elämään ei ole juuri mahdollisuutta, just se ettei pääse yksin minnekään. Parisuhteellinen pääsee vaikka päivittäin edes tekemään pienen lenkin tms. hengähdys. On se nyt kumma että joku ei osaa itse ajatella ja tällasta pitää kysyä.
[/quote]
Täytyy myöntää, että minulla oli pyykinpesukone kun lapsi oli pieni, nykyän ei ole, kun se hajosi joskus kuusi vuotta sitten.
Lapsi minulla varmaan on kaikilla mittareilla ollut aika helppo, mutta muuten olen elänyt noin... yksin ei ole ollut asiaa mihinkään moneen vuoteen, mutta en ole oikeastaan sitä kaivannutkaan.
Kai se sitten on jollain lailla persoonakysymys, jotkut kaipaa enemmän mahdollisuuksia olla edes joskus yksin, tehdä jotain itsekseen. Minä taisin olla enemmän sellainen, että pakotin itseni aktiiiviseksi, ettei lapsi jäisi mistään paitsi sen vuoksi, että minä olen kotona nyhjöttävää sorttia.
Omaa aikaa otin silloin kun lapsi nukkui.
Rahasta ei onneksi ole ollut suurta pulaa, keskiverrosti tullaan toimeen, huippuhienoja juttuja meillä ei ole, mutta kirpputori on avittanut monessa asiassa.
Esim. se, ettei niitä lapsiakaan tosiaan tehdä enempää yksin.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 20:44"]
Esim. se, ettei niitä lapsiakaan tosiaan tehdä enempää yksin.
[/quote]
No tää on kyllä totta :-)
En mä tätä muuten koe rankaksi mutta se ettei ikinä pääse minneen yksin. Riittäisi jos voisi pari kertaa viikossa käydä yksin kaupassa. Vanhempani kyllä hoitavat aina tarvittaessa lastani mutta en viitsi laittaa hoitoon "turhan takia", siis ellei ole joku meno minne ei voi ottaa lasta mukaan. Eri asia olisi jättää lapsi isän kanssa kotiin kaupassa/lenkillä/tms käynnin ajaksi, kuin että vie mummolaan hoitoon.
Mutta aika samaa se on varmasti usein ihan pariskunnillakin. Aina toinen on töissä pahaan aikaan ja olet kotona "jumissa" lapsen kanssa. Sitähän se on se lapsi arki. En mä yksinhuoltajuutta koe mitenkään erityisen rankaksi. Lapsikin on ollut luonteeltaan tosi helppo; hyvä nukkumaan ja syömään, kiltti, viihtyy jonkun verran yksinkin leikkien.. Nyt on muutaman viimeviikon aikana alkanut nukkumaan meno käydä aika vaikeaksi, siihen voi mennä parikin tuntia ja kokoajan lapsi huutaa täyttä kurkkua.. Haluaisi mun istuvan sängyn reunalla silittelemässä kunnes hän on syvässä unessa, mutta eihän niin voi kukaan tehdä (ainakaa en itse halua). Illat on siis nyt olleet rankkoja mutta en usko asiaan vaikuttavan mitenkään vaikka olisikin se isä kaiken aikaa läsnä.
Yh nettoaa yhteiskunnalta kuukaudessa n.3000 euroa.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:55"]
Yh nettoaa yhteiskunnalta kuukaudessa n.3000 euroa.
[/quote]
Mua on huijattu, sanottiin, etten saa mitään tukia lapsilisän yh-korotuksen lisäksi. Kerro miten tuon 3000 euroa saa? Haen heti!!!
Jos tuo on yksinhuoltajille tarkoitettu, niin kuuluu sitten minullekin.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:55"]
Yh nettoaa yhteiskunnalta kuukaudessa n.3000 euroa.
[/quote]
Kuinka se tapahtuu? Haluan laittaa hakemuksen heti vetämään :D Saan lapsilisään yh-korotusta, joka on 44 €/kk. Palkkani on 2500 €/kk, enkä ole sen vuoksi oikeutettu asumistukeen, enkä varsinkaan toimeentulotukeen. Työnsä vuoksi jenkeissä asuva isä osallistuu lapsensa huoltajuuteen joka kuukausi 150 €, paljon pienemmällä summalla kuin yhdessä ollessamme ja isän osallistuminen ei ole yhteiskunnan tukia. Kerro ihmeessä, mistä toi 3000 € tulee, kuka sen maksaa ja mihin voi laittaa hakemuksen?
Onnentyttönen, on hyvin eri asia olla köyhä kuin olla keskituloinen. Köyhä on pulassa kun tulee odottamaton lasku, keskituloinen joutuu budjetoimaan uusiksi, vaikka luopumaan suunnittelemastaan reissusta hoplopiin.
Minulla lapsi ei nukkunut öitä hyvin ennen neljää ikävuotta, joten ei ollut mitään iltarauhallista aikaa ennen sitä.
Ihmettelin vaan tässä sitä, että miksi sanot että muuten olet elänyt noin, jos sulla ei mitään muuta yhteistä kanssani ole kuin se, että molemmat on yksinhuoltajia. T. Se jonka tekstiä lainasit viestissä 27
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:55"]Yh nettoaa yhteiskunnalta kuukaudessa n.3000 euroa.
[/quote]
No hitto, yhteiskunta on mulle aika paljon rahaa sitten auki!?
YH
Yksinhuoltajuudessa on raskainta se henkinen puoli, eli yksinäinen vanhemmuus. Se, että ei voi jakaa lasten arkea toisen aikuisen kanssa keskustellen, ei voi toisen aikuisen kanssa suunnitella mitään perheen yhteisiä juttuja, ei keskustella iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. Ei ole lainkaan läheisyyttä, itse en muista edes minä vuonna minua on viimeksi halattu.
Lasteni isä on sairas ja terveytensä suhteen siinä kunnossa, että ei pysty osallistumaan lasten kanssa elämään millään tavalla, ei esimerkiksi tunnista ketään entisiä läheisiään enää. Olen päättänyt, että keskityn kasvattamaan lapset aikuiseksi, enkä etsi enää itselleni kumppania. Näin olen myös tehnyt, olen ollut jo yli vuosikymmenen yksin. Välillä yksinäisyys tuntuu fyysisenä kipuna, mutta koko ajan harvemmin ja itken koko ajan vähemmän. Ensimmäiset viisi vuotta olivat pahoja. Yleensä suru iskee vain lasten joulu- ja kevätjuhlissa, jossa istun pariskuntien välissä. Arki lasten kanssa vaatii sen, että on aina terve ja aina jaksaa - yksin. Jos esim. itse sairastuu vakavasti, niin edessä on katastrofi, ellei lähellä asu joku, joka voi auttaa. Mulle keuhkokuume oli sellainen kokemus.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:25"]
Yksinhuoltajuudessa on raskainta se henkinen puoli, eli yksinäinen vanhemmuus. Se, että ei voi jakaa lasten arkea toisen aikuisen kanssa keskustellen, ei voi toisen aikuisen kanssa suunnitella mitään perheen yhteisiä juttuja, ei keskustella iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. Ei ole lainkaan läheisyyttä, itse en muista edes minä vuonna minua on viimeksi halattu.
Lasteni isä on sairas ja terveytensä suhteen siinä kunnossa, että ei pysty osallistumaan lasten kanssa elämään millään tavalla, ei esimerkiksi tunnista ketään entisiä läheisiään enää. Olen päättänyt, että keskityn kasvattamaan lapset aikuiseksi, enkä etsi enää itselleni kumppania. Näin olen myös tehnyt, olen ollut jo yli vuosikymmenen yksin. Välillä yksinäisyys tuntuu fyysisenä kipuna, mutta koko ajan harvemmin ja itken koko ajan vähemmän. Ensimmäiset viisi vuotta olivat pahoja. Yleensä suru iskee vain lasten joulu- ja kevätjuhlissa, jossa istun pariskuntien välissä. Arki lasten kanssa vaatii sen, että on aina terve ja aina jaksaa - yksin. Jos esim. itse sairastuu vakavasti, niin edessä on katastrofi, ellei lähellä asu joku, joka voi auttaa. Mulle keuhkokuume oli sellainen kokemus.
[/quote]
Etkö halaile lapsiasi, kavereitasi? Ei kaikkeen läheisyyteen tarvita miestä.
no täytyy myöntää, että minulla on vain yksi lapsi ja olen aina ollut yksinhuoltaja. Vertailupohjaa huoltajuuteen parisuhteessa ei ole. Lapsi on jo 15, loistoyksilö, koskaan ei ole ollut mitään ongelmia tämän yksinhuoltajuuden kanssa.
Se vaan tuntuu ikävältä, ettei tullut hankittua toistakin lasta