Lue keskustelun säännöt.
Muita joita väsyttää hiljaiset hissukat työpaikalla? En ole ilkeä ihminen, mutta en jaksaa yrittääkään olla sosiaalinen ihmiselle, joka ei miltein koskaan puhu.
25.11.2021 |
Samalla minusta vaikuttaa vähän siltä, että henkilö ottaisi nokkiinsa siitä ja välillä yrittää puhua minulle.
Tosi uuvuttavaa. Sitten kuitenkaan ole varma, että jos kuitenkin toivoo, että saa vain olla rauhassa.
Helposti vain käy niin, että tuollainen hiljainen ihminen niin huomaamaton ja unohtuvainen. Tuntuu, että he kokevat senkin jotenkin loukkaavaksi.
Itse rehellisesti koen niin minun helppo puhella ja tervehtiä iloisesti ihmistä, joka selvästi vaikuttaa olevan vastaan ottavainen.
Saatan sitten helposti tylyttää sellaista, joka on aina hiljaa.
Kommentit (97)
Mä hakkaan jokaisen kälättäjän mun työpaikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itsekään mikään räätäli, mutta osittain samaistun ap:n kirjoitukseen.
Meillä työskennellään pareittain ja tehtävät jaetaan yleensä fiiliksen mukaan: jokaisella on ns. lempitehtävät ja niitä sitten sovitaan ja vaihdellaan. Työ sujuu mukavasti kun samalla pystyy puhumaan jostain (en itsekään jaa paljoa asioita yksityiselämästä).
Muuten tämä sujuu hyvin, mutta meilläkin on yksi, joka ei puhu _mitään_. Hän lähtee tekemään jotain, ei kerro parilleen eikä myöhemminkään ilmoita, mitä on tehty tai ei. Hän on pian ollut firmassa vuoden verran ja voin sanoa, että työpäivät ovat tuskaa! Todella vaikeaa pysyä kartalla mitä on tehty ja mitä ei, kun toinen pyörii omiaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole itsekään mikään räätäli, mutta osittain samaistun ap:n kirjoitukseen.
Meillä työskennellään pareittain ja tehtävät jaetaan yleensä fiiliksen mukaan: jokaisella on ns. lempitehtävät ja niitä sitten sovitaan ja vaihdellaan. Työ sujuu mukavasti kun samalla pystyy puhumaan jostain (en itsekään jaa paljoa asioita yksityiselämästä).
Muuten tämä sujuu hyvin, mutta meilläkin on yksi, joka ei puhu _mitään_. Hän lähtee tekemään jotain, ei kerro parilleen eikä myöhemminkään ilmoita, mitä on tehty tai ei. Hän on pian ollut firmassa vuoden verran ja voin sanoa, että työpäivät ovat tuskaa! Todella vaikeaa pysyä kartalla mitä on tehty ja mitä ei, kun toinen pyörii omiaan.
Tätä voi olla vaikea hahmottaa, jos on itse se hiljainen kuka ei puhu koskaan mitään ja vaan passiivisena vapaamatkustajana jättää kaiken vastuun päätöksen teosta muille. Työpaikan Ritvat erikseen, mutta ei se teidän hiljaisten kanssa aina niin herkkua ole, vaikka täällä kovaan ääneen haukutte muita. Väitän, että pahansuopa ja häijy ihminen näkee pahaa ja viekasta toisessa, oli sitten hiljainen tai äänekäs. Siksi te ärsyynnytte toisistanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole itsekään mikään räätäli, mutta osittain samaistun ap:n kirjoitukseen.
Meillä työskennellään pareittain ja tehtävät jaetaan yleensä fiiliksen mukaan: jokaisella on ns. lempitehtävät ja niitä sitten sovitaan ja vaihdellaan. Työ sujuu mukavasti kun samalla pystyy puhumaan jostain (en itsekään jaa paljoa asioita yksityiselämästä).
Muuten tämä sujuu hyvin, mutta meilläkin on yksi, joka ei puhu _mitään_. Hän lähtee tekemään jotain, ei kerro parilleen eikä myöhemminkään ilmoita, mitä on tehty tai ei. Hän on pian ollut firmassa vuoden verran ja voin sanoa, että työpäivät ovat tuskaa! Todella vaikeaa pysyä kartalla mitä on tehty ja mitä ei, kun toinen pyörii omiaan.
Väitän, että pahansuopa ja häijy ihminen näkee pahaa ja viekasta toisessa, oli sitten hiljainen tai äänekäs. Siksi te ärsyynnytte toisistanne.
Kyllä!
Hissukka näkee kälättäjän, ja jupisee mielessään miten "tuolle tyhjäpääeukolle en ainakaan kerro mitään, kun varmasti puukottaa sillä selkään", ja kälättäjä triggeröityy, kun aistii hissukan ajatukset sekä niiden tuomitsevuuden. Loppujen lopuksi kumpikaan ei luota toiseensa ja kummankin ajatukset toisistaan ovat yhtä rumia, inhottavia ihmisiä kun ovat kumpikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä on oikeastaan aina ihan mielenkiintoista seurata työpaikalla miten oma hiljaisuus saa jotkut ihmiset kiehumaan raivosta. Olen kohtelias kyllä, tervehdin ja katson toista kun nähdään, vastaan jos kysytään ja teen tunnollisesti työni. Itseasiassa paljon mielummin vietän ne tauotkin asiakkaiden/potilaiden kanssa (tehnyt töitä esim lasten ja vanhusten kanssa). Varsinkin vanhuksilta tulee ihanaa ja hyvää palautetta siitä miten kerrankin joku on oikeasti läsnä ja kuuntelee. Minua ei kuitenkaan kiinnosta kahvitauolla keskustella siitä millaiset verhot Mirkku on viikonloppuna ostanut ja vielä vähemmän osallistua pomon tai sillä hetkellä muualla olevan työkaverin haukkumiseen. Jossain vaiheessa tämmöinen pälättäjä tyyppi yleensä aina suorastaan räjähtää ja alkaa tylyttää muiden kuullen että mikä minua vaivaa kun en osallistu keskusteluun kuten muut. Kun kerran sitten sanoin että en erityisemmin pidä juoruilusta vaan jos esim pomon kanssa on ongelmia niin miksi ette kerro niistä hänelle ja yritä niitä selvittää niin voi luoja mikä reaktio siitä tuli. Että kuulemma ihan asiallisesti puhuvat (juuri olivat puoli tuntia haukkuneet minun mielestäni ihan reilua ja mukavaa pomoa kaikista ihan ihme jutuista). Ehkä he kokevat hiljaisen ihmisen jotenkin uhkana, pitää saada tietää toisesta kaikki koska vain sitten on jotain mitä käyttää niissä juoru kerhoissa puheenaiheena. Jos olen hiljaa niin minua ei voi pidemmän päälle haukkua muusta kuin hiljaisuudesta koska olen kuitenkin tunnollinen työntekijä eikä he voi ruotia keskenään minun elämäntyyliä, perhettä, harrastuksia yms. Niille kenestä aistin että ovat oikeasti itse ystävällisiä ja haluavat ihan vaan juttelun vuoksi jutella niin voin kertoakin asioita, vitsailla jne. Miksi antaisin kiusaajalle lisää lyömäaseita mitä käyttää minua vastaan? No sekös sitä kiusaajaa ärsyttää.
Tavallaan ymmärrän sinua, mutta samalla vaikutat aika ikävältä ihmiseltä. Kyllähän kollegat voivat keskenään purkaa vähän mietteitään pomosta ilman, että se on vielä mitään ilkeilyä tai juoruilua. Pomot ei saisi muuta tehdäkään, jos jokainen työntekijä menisi suoraan pomon juttusille jokaisesta pikkuasiasta. Suurin osa itseä häiritsevistä konflikteista ratkeaa jo sillä, että saa purkaa ajatuksiaan toiselle. Näet paljon pahaa muissa, ja se myös kertoo jotain sinusta itsestäsi.
Tottakai tarvitsee saada purkaa ajatuksiaan työstä ja pomostakin, sehän on ihan selvää. Mutta jos pomo suoraan kysyy onko ongelmia/jotain mitä haluaa ottaa puheeksi ja kaikki hymyilee leveää hymyä ja suorastaan ylistää miten kaikki on ihanaa ja niin hyvin ja heti kun toinen poistuu niin aletaan ruotia kaikki toisen yksityiselämää myöden niin eihän se kovin kivalta vaikuta. Lisäksi aina kun joku työntekijä on muualla/poissa niin hänestä puhutaan hirveitä asioita. Yhdestä vähän hitaasta työntekijästä alettiin juoruilla ilkeään sävyyn että käyttää rauhoittavia lääkkeitä vaikka oli hidas todennäköisesti iän/sairauksien myötä. Ei ollut kauhean kivaa kuunnella vierestä toisen haukkumista narkomaaniksi kun itse joudun välillä käyttämään rauhoittavia paniikkikohtauksiin. Näen ilkeyttä siellä missä sitä on, en ajattele pahaa kaikista. Minulla on ollut myös ihania työkavereita joita muistan lämmöllä ja ilolla edelleen. Minua vaan jotenkin huvittaa miten minun hiljaisuus saa toisissa aikaan ihan selkeää raivoa. Miksi se on jollekin niin iso juttu että pitää ihan silmätikuksi ottaa asian vuoksi? Kuten sanoin mukavien työntekijöiden kanssa uskallan jutella vaikka epävarmuuksistakin. Miksi tekisin niin ihmisen kanssa joka heti kättelyssä suhtautuu minuun negatiivisesti ja raivokkaasti ja selkeästi aistii minussa jotain "heikkouksia" mitkä ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon varmaan just tämmönen kuvaamasi hiljainen. Jos on vaan muutama ihminen, pystyn juttelemaan, mutta isossa porukassa en saa sanaa suustani ja tyydyn kuuntelemaan. Ei mua haittaa muiden puheliaisuus, kiva vaan kun pitävät juttua yllä. Välillä voi kyllä olla ihan hiljaakin, se ei vaivaannuta mua. En vaan aina keksi mitään sanottavaa.
Höpötäti xD
Ihme höpöttäjä, töissä tehdään töitä.
Ei ole sinun ja kaltaisiesi keskustelupiiri jossa ollaan kun salatuissa elämissä.
Juoruämmiä yleensä ja haluavat saada selvile asioita muista joita sitten jakavat eteenpäin pönkittääkseen itsensä paremmuutta.
Samanlaiset keuhkoajat yleensä ajavat systemaattisesti pois ihmisiä joista eivät pidä työpaikoiltaan eri keinoin. Eli jos joku ei halua puhua moisen työpaikkahäirikön/ihmissaastan kanssa niin ongelmia tulee kaikenlaisia ja kiusantekoa jopa valehtelua.
Ylipirteä kaikesta höpöttävä ja kaikkiin asioihin sekaantuva holhoava vanhempi nais ihminen kanssa varmaan ihana.
Ihme etteivät pomot potki pois työpaikoiltaan näitä juoruämmiä ja muita työaikaansa höpöttämiseen ja muiden häiritsemiseen käyttäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon varmaan just tämmönen kuvaamasi hiljainen. Jos on vaan muutama ihminen, pystyn juttelemaan, mutta isossa porukassa en saa sanaa suustani ja tyydyn kuuntelemaan. Ei mua haittaa muiden puheliaisuus, kiva vaan kun pitävät juttua yllä. Välillä voi kyllä olla ihan hiljaakin, se ei vaivaannuta mua. En vaan aina keksi mitään sanottavaa.
Tyyppiesimerkki tavallisesta, hyväntahtoisesta ihmisestä. Suurin osa suhtautuu näin eikä suurin osa niistä räpätädeistäkään ole mitenkään pahansuopia. Toiset nyt vaan ovat puheliaampia kuin toiset, ja voi siitä liiallisesta hiljaisuudestakin olla työelämässä haittaa kuten aiemmin todettua.
Minä menen töihin ansaitsemaan rahaa oikeaa elämääni varten, en hankkimaan kavereita. En koskaan puhu yksityisasioistani kollegoille eikä minua kiinnosta heidän yksityiselämänsä. Pidetään ne jutut vaan olennaisissa työhön liittyvissä asioissa, jookos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän aloittajan raivon. Toisaalta hiljaiset, pehmeät väkertäjät haluavat vain elää rauhassa. Suotakoon heille. Mutta voiton rasittavuudessa vievät pakkopositiiviset teeskentelijät. Empatian irvikuvat. Pelkurit.
Itse tykkään kaikista eniten synkistä tuppisuista. Sit kun ne joskus avaa suunsa, se on aitoa tavaraa.
AP:n kaltaiset ihmiset ovat kyllä rasittavia. Varsinkin työelämässä. Olet itsekin puhelias, mutta töissä teen töitä. Yksi höpöttäjä tulee aina kesken kaiken pölisemään jotain jonninjoutavaa. Sitten vetää herneet nenään, kun vihjaisen, että voisi mennä muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten ärsyttää kyselijät. Jokikiseen asiaan pitää kysyä joltain miten asia menee, vaikka olisi tehnyt saman asian jo tuhat kertaa.
Ei tuossa ole mitään uutta ja ihmeellistä. Hän on varmasti lukenut mammafoorumia ja tullut siihen tulokseen, että parempi olla hiljaa, koska muuten joutuu kiusaamisen kohteeksi.
T. Oula
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuluisiko tää hissukka pyytää mukaan lounaalke tai kahville, vai ei? Tuntuu, että molemmat on väärin. Se rassaa, kun ei tiedä miten kuuluisi toimia ettei ole 'kiusaaja'
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole itsekään mikään räätäli, mutta osittain samaistun ap:n kirjoitukseen.
Meillä työskennellään pareittain ja tehtävät jaetaan yleensä fiiliksen mukaan: jokaisella on ns. lempitehtävät ja niitä sitten sovitaan ja vaihdellaan. Työ sujuu mukavasti kun samalla pystyy puhumaan jostain (en itsekään jaa paljoa asioita yksityiselämästä).
Muuten tämä sujuu hyvin, mutta meilläkin on yksi, joka ei puhu _mitään_. Hän lähtee tekemään jotain, ei kerro parilleen eikä myöhemminkään ilmoita, mitä on tehty tai ei. Hän on pian ollut firmassa vuoden verran ja voin sanoa, että työpäivät ovat tuskaa! Todella vaikeaa pysyä kartalla mitä on tehty ja mitä ei, kun toinen pyörii omiaan.
Tätä voi olla vaikea hahmottaa, jos on itse se hiljainen kuka ei puhu koskaan mitään ja vaan passiivisena vapaamatkustajana jättää kaiken vastuun päätöksen
Ei ne äänekkäätkään välttämättä kerro, missä mennään töiden suhteen vaikka hiljaisena asiaa yrittäisi kysellä. Voi olla, että kun kysyy, saa vain huudot päällensä. Sen sijaan, jos työ on keskittymistä vaativaa, on vaikeaa samaan aikaan käydä keskustelua jostain, mikä ei liity työhön. Se, että on hiljainen, ei merkitse, että haluaa aina olla yksin, voi olla myös ujo. Jos se ujous ärsyttää ja sen takia tylytät, niin et ainakaan saa ujoa yhtään rohkeammaksi. Totta kai hän on silloin entistä varautuneempi seurassasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole itsekään mikään räätäli, mutta osittain samaistun ap:n kirjoitukseen.
Meillä työskennellään pareittain ja tehtävät jaetaan yleensä fiiliksen mukaan: jokaisella on ns. lempitehtävät ja niitä sitten sovitaan ja vaihdellaan. Työ sujuu mukavasti kun samalla pystyy puhumaan jostain (en itsekään jaa paljoa asioita yksityiselämästä).
Muuten tämä sujuu hyvin, mutta meilläkin on yksi, joka ei puhu _mitään_. Hän lähtee tekemään jotain, ei kerro parilleen eikä myöhemminkään ilmoita, mitä on tehty tai ei. Hän on pian ollut firmassa vuoden verran ja voin sanoa, että työpäivät ovat tuskaa! Todella vaikeaa pysyä kartalla mitä on tehty ja mitä ei, kun toinen pyörii omiaan.
Tätä voi olla vaikea hahmottaa, jos on itse se hiljainen kuka ei puhu koskaan mitään ja vaan passiivisena va
Tauolla on tietenkin vaikea edes vastata tervehdykseen tai jos jotain yrittää puhua, niin yks on hiljaa. Tosi mukavaa
Mun mielestä ei haittaa vaikka on hiljainen... minulle riittää se että toinen on kiinnostunut siitä mistä jutellaan ja hymyilee jne. hymy pelastaa paljon ja antaa ihmiselle hiljaisuudenkin anteeksi.