Lue keskustelun säännöt.
Ilkeät potilaat uuvuttavat
18.02.2015 |
Olen nuori lääkäri ja olen jo nyt väsynyt työhöni. Hoidan potilaitani todella tunnollisesti ja parhaan kykyni mukaan ja yritän aina suhtautua potilaisiin myös lämminhenkisesti ja hienotunteisesti. Osa potilaista on kuitenkin todella rasittavia. He kyseenalaistavat ammattitaitoani, väittävät minun rahastavan heitä turhasta, räyhäävät milloin mistäkin. Välillä tekisi mieli sanoa tiukasti takaisin, mutta luulenpa, että nämä häiriköt saisivat siitä vain lisää vettä myllyyn. Onko kokeneemmilla kollegoilla tai muilla alan ammattilaisilla vinkkejä vaikeiden potilaiden kanssa työskentelyyn? Tiedän, ettei tällaisia asioita saisi ottaa liian henkilökohtaisesti, mutta minä ainakin pahoitan mieleni helposti loppupäiväksi.
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 23:14"]
Olen huomannut, että olen muissakin ihmissuhteissani aivan liian miellyttämisenhaluinen. Osaan kyllä laittaa potilaille rajat, mutta en sitten ehkä osaa tuoda näkemystäni tarpeeksi selkeästi esille. Ehkä potilaat kokevat sen sitten epävarmuutena ja osaamattomuutena? En tiedä. Haluaisin säilyttää työssäni kuitenkin lämpimän suhtautumisen potilaisiin, miksikään kusipäälääkäriksi en halua muuttua. Pitäisi kuitenkin pikaisesti kehittää joku suojamuuri ilkeilyltä, etten uuvu tähän työhön ennen aikojani. Olen huomannut, että joillakin vanhemmilla kollegoilla on sellainen olemus, etteivät potilaat heittäydy heidän kanssaan juuri koskaan hankaliksi.
[/quote]
mutta älä pliis kuitenkaan kyynisty työssäsi, ethän :)
t. potilas, joka tykkää tuollaisista sinunkaltaisista mukavista lääkäreistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo nykyään potilaat on opiskellut ne sairaudet interwebistä ennenkuin ne tulee lääkäriin. Parempi siis puhua ihan ympäripyöreitä, että et jää kiinni asiantuntemattomuudestasi. Printtaat niille sen paperin minkä ne haluaa ja pidät pääsi kiinni. Näin se nykyään menee. Kukaan mitään puoskarointia nykyään tarvitse.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 01:47"]
Nyt kun täällä näyttää olevan ammattilaisia paikalla, haluaisin näin potilaana esittää kysymyksen.
Miksi lääkärit eivät usko potilasta, vaan väittävät jokaista oiretta psykosomaattiseksi? Toki monikaan lääkäri ei sano sitä ääneen, mutta kyllähän sen huomaa, että lääkäri ei usko kun ei edes tutki. Minulla on masennustaustaa, joten helppoahan kaikki muukin on pistää masennuksen piikkiin. Ennen vaikeasti masentuneena väitän kuitenkin osaavani tunnistaa milloin kyse on masennuksesta.
Miten saan apua? Jos tosiaan olen niin sekaisin, että kuvittelen oireet, tarvitsen sitten apua siihen. Kunhan vain saisin apua. Tiedän itse, että kaikki ei ole kohdillaan ja myös läheiseni huomaavat sen.
[/quote]Mun teoria on että terkkarissa eivät tee muuta kuin sanovat hyvääpäivää, sitten potilas pellolle. Näin potilaan on pakko hakea apua yksityiseltä sektorilta missä, yllätys yllätys, samat lääkärit tekevät lisätienestejä.
Se on aina imetyttänyt että lääkkeiden väärinkäyttäjille ei terkkareissa tehdä mitään. Ne saavat roppakaupalla lääkkeitä, huumeita siis, joita sitten myyvät eteenpäin. Eli loppupeleissä veronmaksajien kustantamilla lääkkeillä tehdään bisnestä. Eikö niille uskalla kukaan tehdä mitään? Joka kerralla terkkarissa käydessä näkee kuinka suuri juuri tuo "asiakasryhmä" on.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 03:23"]
Se on aina imetyttänyt että lääkkeiden väärinkäyttäjille ei terkkareissa tehdä mitään. Ne saavat roppakaupalla lääkkeitä, huumeita siis, joita sitten myyvät eteenpäin. Eli loppupeleissä veronmaksajien kustantamilla lääkkeillä tehdään bisnestä. Eikö niille uskalla kukaan tehdä mitään? Joka kerralla terkkarissa käydessä näkee kuinka suuri juuri tuo "asiakasryhmä" on.
[/quote]
mahtaako ihan noinkaan olla. Tuskin niitä lääkkeitä siellä holtittomasti jaellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 23:14"]
Olen huomannut, että olen muissakin ihmissuhteissani aivan liian miellyttämisenhaluinen. Osaan kyllä laittaa potilaille rajat, mutta en sitten ehkä osaa tuoda näkemystäni tarpeeksi selkeästi esille. Ehkä potilaat kokevat sen sitten epävarmuutena ja osaamattomuutena? En tiedä. Haluaisin säilyttää työssäni kuitenkin lämpimän suhtautumisen potilaisiin, miksikään kusipäälääkäriksi en halua muuttua. Pitäisi kuitenkin pikaisesti kehittää joku suojamuuri ilkeilyltä, etten uuvu tähän työhön ennen aikojani. Olen huomannut, että joillakin vanhemmilla kollegoilla on sellainen olemus, etteivät potilaat heittäydy heidän kanssaan juuri koskaan hankaliksi.
[/quote]
No tuota noin... Olet miellyttämisenhaluinen, mutta myös jeesustautinen, koska sinulla on syvä tarve auttaa. Lääkäri pelastaa, ja sinun mukaasi hyvä lääkäri on myös lämmin ihminen. Ole varovainen. Potilas nimittäin tarttuu tarjoamaasi jeesusreseptiin kuin hukkuva oljenkorteen, ja kun jeesuksen pelastus osoittautuukin tepsivän riittämättömästi, saat alkukantaisen raivon päällesi, jos vastassa on narsisti, niinkuin vainoajasi tapauksessa on tainnut käydä. Miellyttämisenhalussasi tarjoat tähän vielä adjuvantit päälle, koska silloin jaat potilaan kanssa harhan, jonka mukaan sinun kuuluukin olla erittäin valmis olemaan pahoillasi siitä, ettet kykene tuottamaan hänelle sitä, mitä hän pitää täydellisenä terveytenä, joka todellakin on täydellistä oireettomuutta. Eikä oireettomuuskaan takaa mitään, koska se vain tarkoittaa, että jokin tappava vaiva lurkkii taatusti kulman takana.
Silloin sinut vedetään hyvin syviin vesiin. Narsistin kuolemanpelko on valtavaa, koska hänhän ei saa inhimillisestä vuorovaikutuksesta lohtua, koska se menee yli hänen kapasiteettinsa. Niin kauan kuin hänellä on kaikki hyvin, hän on palkitseva potilas, koska olet koko hänen maailmansa keskipiste ja kaiken hyvän lähde. Muista, että narsistilla on vauvan tarvitsevuus, ja tyydytys tulee tarpeentyydytyksestä, ei henkisestä vuorovaikutuksesta. Sinä olet olemassaolollasi luvannut hänen pysyvän hengissä toistaiseksi, sen suurempaa tarvetta ei ole.
Samasta syystä narsistin pettymysraivo on hengenvaarallinen voima, jota ei pitäisi koskaan aliarvioida. Älä tarjoa tarttumapintaa. Syvä tarve auttaa ei ole itsessään väärin, mutta joudut miettimään motiivejasi moneen kertaan, ettet provosoisi potilaan alitajuisia, kyltymättömiä prosesseja. Se myös altistaa sinut näkemään potilaan pienenä ja autettavana, ja osalle se on niin houkutteleva tarjous, että se saattaa heidät niin haavoittuvaan tilaan, että raivoreaktioiden todennäköisyys kasvaa, jos he kokevat jotenkin jäävänsä paitsi. Käytettävissäsi oleva aika ei mahdollista kovin syvällistä hoitoa, joten paitsi jääminen on erittäin todennäköistä sekin. Mieti, kuka on se alkuperäinen hahmo, jota olet pelastamassa - äiti, isä, sisarus, oma itse? Mene ja käsittele sitä alkuperäistä asetelmaa hyvän terapeutin kanssa.
Lääkäreiden psykologinen koulutus on hyvin ohut. Perehdy omin päin, ja vaikka tarvitset varmasti kollegan ohjausta, älykkään psykoanalyytikon apu voisi olla korvaamatonta. Ja muista, että vaikka joku potilas tarvitsisikin turvallisen taantumisen mahdollisuutta elämässään, sinulla ei ole resursseja olla hänen olkapäänään ja hyvänä äitinään. Sitä paitsi sellainenkin ihminen lopulta tarvitsee terveytensä vaalimiseen aikuisuutensa tukemista, eikä lapsentarpeittensa herättelyä. Sinun tehtäväsi voi korkeintaan olla hänen ohjaamisensa etsimään tukea omien ihmissuhteittensa joukosta, tai ohjaaminen nupinhoidolliselle taholle.
Terveisin drop-out, joka olisi ollut samassa jamassa kanssasi, jos ei olisi alkanut aidan takana vihertää liikaa. Silti sitä älykästä analyytikkoa on tarvittu moneen kertaan, ja onneksi sellainen on hyvä ystäväni, joka osaa hienostuneesti tyrkätä minut lukuhommiin, joten ei ole mennyt terapiasuhteeksi meillä - hän siis toteuttaa minuun mitä minä saarnaan sinulle roolien ymmärtämisestä. Ei sinun tarvitse sydäntäsi hukata, riittää kun hoidat sen tarpeet ihan itse, käyttämättä potilaita sitä hoitamaan. Myötätunto sitäpaitsi voi olla tehokkaampaa, kun se kurkistaa pilven takaa yllättäen. Paras laulajakaan ei ole se, joka leuhuttaa kitapurjetta palkeiden koko voimalla koko ajan, vaan se, jolla on nyansseja. Älä hukuta potilasta lämpimiin tunteisiin, säästele niitä valikoituihin hetkiin. Anna tilaa. Ja jos tuntuu, että toisen tarvitsevuus on yliärsyke, älä käy pyydykseen. Normaalia ihmistä aina jossain määrin nolottaa se tarvitsevuuden hetki joka rikkoo arjen rajat, arvosta sitä, ja mieti pitkään, mistä kertoo, jos nolous puuttuu.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 03:42"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 03:23"]
Se on aina imetyttänyt että lääkkeiden väärinkäyttäjille ei terkkareissa tehdä mitään. Ne saavat roppakaupalla lääkkeitä, huumeita siis, joita sitten myyvät eteenpäin. Eli loppupeleissä veronmaksajien kustantamilla lääkkeillä tehdään bisnestä. Eikö niille uskalla kukaan tehdä mitään? Joka kerralla terkkarissa käydessä näkee kuinka suuri juuri tuo "asiakasryhmä" on.
[/quote]
mahtaako ihan noinkaan olla. Tuskin niitä lääkkeitä siellä holtittomasti jaellaan.
[/quote]
Tiettyjä lääkkeitä ei saa edes todelliseen tarpeeseen! Resepti pitää sitten käydä hakemassa yksityiseltä puolelta naapurikunnasta(ei uusita puhelimitse), jos kykenee autoilemaan tai budjetti kestää taksiajelun. Kuka siinä sitten tekee bisnestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 23:03"]
En usko tätä aloitusta. Jos hän olisi lääkäri, hän ei mamma palstalle kirjoittelisi. Heillä on omat kanavat. Provo!
[/quote]Voi kuule täällä on paljon lääkäreitä. Onhan lääkäreille Fimnetin keskustelupalsta, mutta siellä on paljon tylsemmät keskusteluaiheet kuin AV:llä.
Hoitoalalla saa niin paljon arvostelua ja ilkeitä kommentteja sekä suoranaista vi**uilua osakseen että välillä sitä miettii että jaksaako .. Paras on kun vaan kuuntelee mutta ei ala kynnysmatoksi. Itse ainakin vaadin perusteita siihen miksi olen jonkun mielestä ihan huono hoitaja. Yleensä syy on tyyliin "kaadoit liian vähän kahvia".
Pahinta on se, jos potilas ilkeilee vaan sulle mutta ei muille ainakaan samalla tavalla. Tulee olo että oot ihan epäonnistunut kaikessa. Työasiat pitäisi jättää työmaalle mutta kyllä ne sanat joskus satuttaa. Varsinkin kun ne tulee ns. mieleltään terveen ja ei-muistihäiriöisen suusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olet persoonallisuudeltasi aika herkkä tämäntyyppiselle, joten mieti aika tarkkaan mille alalle erikoistut. Vaativia riittää toki kaikkialle, mutta sinulle voisi sopia joku aika suppea erikoisala, jossa vastuut ja velvollisuudet on tarkkaan rajattuja.
Nuorena on toki epävarmempi ja kokemus auttaa siinä epävarmuuden siedossa ja opettaa jättämään töitä työpaikalle. Mutta nyt olet nähdäkseni aika isossa riskissä uupua, joten hae apua. Juttele esimiehesi kanssa, hakeudu esim. Balint-ryhmään tai muuhun työnohjaukseen!
Tuo häirikköpotilaasi, johon hoitosuhde onkin jo loppunut, kuulostaa siltä, että hänellä on jokin persoonallisuushäiriö, etkä voi häntä hoitaa ja auttaa saati miellyttää. Älä ota enää soittopyyntöjä vastaan, ne eivät johda mihinkään hyvään.
t. vanhempi kollega
En tiedä minkälaisessa paikassa olet töissä mutta hoitajana joudun päivittäin tämän törkeän käytöksen kohteeksi, sekä potilaiden että omaisten toimesta. Asia ei varmasti tule muuttumaan vaan päinvastoin. Tietenkin se hankaloittaa sun tilanne jos olet nuori ja vielä näytät nuorelta, epävarmuuden jos näyttää niin peli on menetetty. Tsemppiä alalle, minä en haluaisi olla lääkäri.
Nyt kun täällä näyttää olevan ammattilaisia paikalla, haluaisin näin potilaana esittää kysymyksen.
Miksi lääkärit eivät usko potilasta, vaan väittävät jokaista oiretta psykosomaattiseksi? Toki monikaan lääkäri ei sano sitä ääneen, mutta kyllähän sen huomaa, että lääkäri ei usko kun ei edes tutki. Minulla on masennustaustaa, joten helppoahan kaikki muukin on pistää masennuksen piikkiin. Ennen vaikeasti masentuneena väitän kuitenkin osaavani tunnistaa milloin kyse on masennuksesta.
Miten saan apua? Jos tosiaan olen niin sekaisin, että kuvittelen oireet, tarvitsen sitten apua siihen. Kunhan vain saisin apua. Tiedän itse, että kaikki ei ole kohdillaan ja myös läheiseni huomaavat sen.