Pitäisi teettää abortti, mutta tulee suru

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:37"]Olen ollut itse tuossa tilanteessa. Opinnot jäivät kesken, kummaltakin. Mieheni meni hanttihommiin, minä hoidin lapsia, joita tuli ensimmäisen jälkeen kaksi lisää. 

Nyt olemme pienituloinen viiden ihmisen perhe. Sekä minä että mieheni olemme hyvin onnellisia lapsistamme, mutta muutenhan elämä meni uusiksi. Mieheni inhoaa tylsää työtään, enkä minäkään omassani viihdy, etenkään kun melkein saman saisi yhteiskunnan tukina kuin työstä.

Kumpikin haluaisi jatkaa opintojaan, mutta kyllä se tässä tilanteessa vaikeaa on.

Summa summarum, niin ihania ja rakkaita kuin lapset meille ovatkin, niin kyllä vahinkoraskauksella oli meille seuraukset, joita emme osanneet ennakoida. Jos pitäisi uudestaan valita, valitsisin abortin ja koulutuksen.
[/quote]

Ihan itse valitsitte jättää koulut kesken ja tehdä lisää lapsia. Vaikeaahan se onkin jos lapsia on monta, mutta yhden kanssa tuskin ylitsepääsemättömän hankalaa!

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:41"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:39"]Entä jos pitäisitkin vauvan?[/quote]

Kun vain olisi rahaa. Olemme mieheni kanssa 20-vuotiaita ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijoita. Opintoja on edessä tämän vuoden jälkeen vielä neljä tai viisi vuotta, eikä rahaa ole.

Mitä tukia voisimme saada?
[/quote]
Olet vielä tosi nuori, miksi ajattelet ettei uutta elämänalkua voisi tulla? Vai tarkoitatko juuri tätä yksilöä?
Elämällä on tapana järjestyä, olisiko maailmanloppu jos opintoihin tulisi taukoa kun pitäisit lapsen? Kyllä maailma odottaa...

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:39"]Vaikeaahan se onkin jos lapsia on monta, mutta yhden kanssa tuskin ylitsepääsemättömän hankalaa![/quote]

Melko heikkoa se on yhdenkin kanssa, kun kursseja ja labrahommia on illalla ja yleensäkin epäsäännöllisiin aikoihin. Tämä riippuu varmasti sekä lapsesta että opintoalasta, mutta en missään tapauksessa väittäisi kirkkain silmin, että opintojen ja lapsen yhdistäminen onnistuu tuosta noin vain.

Parikymppisenä on vielä omakin henkinen kehitys pahasti kesken. Muut bilettävät, rakentavat suhteita ja elävät nuoruuttaan, kun taas itse järjestelee aikatauluja ja järjestää ihan kaiken lapsen ehdoilla.

En ole varma edes siitä, tahdonko olla mieheni kanssa. Tämä nyt vain on tällainen "käytännön järjestely" pakkotilanteessa. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus nuorena mennä ja tuulettaa, niin olisi varmasti tullut kokeiltua erilaisia ja lopulta löydettyä itselle sopivin tai ainakin sopivampi.

En minä aborttiin kannusta, mutta tahdon muistuttaa, että lapsi mullistaa elämän, eikä kukaan voi ennalta tietää, mihin sen jälkeen pystyy ja miten elämä sen jälkeen kuljettaa.

Ap on harkinnut pääopintojen vaihtamista toiseen aineeseen.

Täytän kohta 19 ja olen raskaana. Silti en tee aborttia, valmistun nyt ylioppilaaksi ja vuotta vanhempi poikaystävä on armeijassa. Koska hän on armeijassa, ei hänen puolelta mitään tukia tule. Suomessa pärjää nykyään niin hyvin vaikka opiskelisi ja olisi lapsia, vanhemmillani oli opiskellessaan jopa kaksi lasta. Uskon että pärjäämme hyvin minun tuillani, jos emme niin voi ottaa hiukan lainaa (vaikka 2000€) ja maksaa vähitellen takaisin kun tuloja alkaa tulla.

No,  teillä on jossain vaiheessa rahaa. Hirveesti ei tarvi. Jos molemmilla tulevaisuudessa töitä ja halu valmistua ja tehdä töitä...niin kyllä te yhdessä voitte ne asiat saada järjestettyä. Aivan hyvin. Turha pelko.

olette vuorotellen lapsen kanssa kotona, kunnes hän on kome vuotta. Ja voitte järjestellä asioita.

jotenkin nyt kuullostaa, että ette vaan uskalla. Rahaa kyllä järjestyy ja paljon sitä ei tarvita onnellisuuteen. Kunhan puhallutti yhteen hiileen. Jos teillä on rakkaus ja halu järjestää asiat yhdessä, niin te pystytte. Varsin hyvin. Ette ole ainoa opiskeleva pari, joilla on lapsia. Helppoa se ei varmaan ole, mutta yksikään lapsiperhe ei normaalioloissa pääse hyvin helpolla.

teokette nuoria...te jaksatte vielä valvoa. Mutta muistakaa levätä kans. Ja hoitaa toisianne.

opintoja voi jatkaa. Vauva on ainutkertainen.

Lapsi ei ole este mihinkään, jos vaan niin haluaa. Ensimmäinen vuosi varmasti on erilainen kuin pelkkä opiskelijaelämä

Kelalta saatte tukea. Lapsi ei estä teitä tekemästä elämästänne sellaista kuin haluatte. Läheltä seurannut muutamaakin ystävää, jotka saaneet muutamankin lapsen opiskeluiden ohessa, vauva tuli mukaan pakollisiin luentoihin yms. Opiskelut kyllä joustavat. Toki uusi elämäntilanne mietityttää ja arveluttaa, koska ette tiedä siitä mitään mutta ei siknä ole mitään pelättävää. Ajattele: Teistä tulee vanhemmat, elämää se on. Onnea vauvasta, se on ihana uutinen. Kyllä kaikki käy hyvin.

Kelalta saatte tukea. Lapsi ei estä teitä tekemästä elämästänne sellaista kuin haluatte. Läheltä seurannut muutamaakin ystävää, jotka saaneet muutamankin lapsen opiskeluiden ohessa, vauva tuli mukaan pakollisiin luentoihin yms. Opiskelut kyllä joustavat. Toki uusi elämäntilanne mietityttää ja arveluttaa, koska ette tiedä siitä mitään mutta ei siknä ole mitään pelättävää. Ajattele: Teistä tulee vanhemmat, elämää se on. Onnea vauvasta, se on ihana uutinen. Kyllä kaikki käy hyvin.

Minun tuttuni opiskeli maisteriksi, vaikka oli kolme lasta (saatu 20, 22 ja 24 -vuotiaana). Ja työllistyikin omalle alalle, teki vielä yhden lapsen lisää myöhemmin. Kyllä se siis onnistuu, mutta ei se välttämättä helppoa ole.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:55"]Lapsi ei ole este mihinkään, jos vaan niin haluaa. Ensimmäinen vuosi varmasti on erilainen kuin pelkkä opiskelijaelämä[/quote]

Tällaista ei nyt vain voi kenellekään nuorelle ihmiselle luvata. Yleensäkään elämässä ei voi luvata kenellekään mitään, koska ihmiset reagoivat eri asioihin eri tavalla ja kaikkien asiat ovat omanlaisiaan.

On aivan turha nostaa esiin pelkästään onnistuneita esimerkkejä, koska niiden vastapainoksi on aivan yhtä paljon epäonnistuneita.

Tahtoonkin vetoaminen on aivan turhaa, koska sitä ei voi ennustaa. Tässä hetkessä voi tahtoa vaikka mitä, mutta parin kolmen vuoden päästä tahto saattaa olla heittänyt häränpyllyä.

Samaa pohdin itsekin tässä taannoin. Ajattelen abortoitua vauvan alkua esikoisenani, jota en koskaan saanut tuntea, joka ei koskaan saanut syntyä. Kuinka kaunis lapsi siitä olisi tullutkaan (minulla ja miehellä kauniit piirteet). Minulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys rv 12. Jouduin siis "synnyttämään". Itkin koko päätöksen ja operaation ajan. Näin sikiön, kun se syntyi, kuolleena, olinhan itse sen myrkyttänyt. Edellisenä päivänä sikiö ultrattiin ja se heilutteli käsiä ja jalkoja. Suru on suunnaton, mutta niin hirveältä kuin kuulostankin, päätös oli silti oikea. En olisi ollut enkä ole vieläkään valmis äidiksi vaikka ikää jo lähemmäs 30 :( Ajattelen syntymätöntä lastani päivittäin, ajattelin istuttaa sille puun, jossa voin häntä muistella. Pidän kyllä lapsista, mutta raskaus oli minulle elämäni hirveintä aikaa. Vihasin ja rakastin vauvan alkua mahassani.

Itse abortin tehneenä neuvoisin sinua kuuntelemaan sydäntäsi. Jos haluat lapsen, pidät sen. Asiat kyllä järjestyy aina tavalla tai toisella, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Itse tulin suunnitellusti raskaaksi, mutta en halunnutkaan vielä lasta. Kyllä, kuulostaa todella julmalta ja sitähän se olikin. Vahinkoraskauden keskeyttäminen on mielestäni paljon hyväksyttävämpää kuin toivotun raskauden keskeyttäminen. Mutta joka tapauksessa, olet vielä nuori ja sinulla on mahdollisuus saada lapsia myöhemminkin. Tai pitää tämä jo tulossa oleva ainutlaatuinen lapsi, ja hankkia vaikka myöhemmin lisää. Abortti oli minulle oikea päätös, lapselleni väärä, hänhän ei saanut mahdollisuutta edes syntyä :( En muuttaisi päätöstäni, jos se olisi mahdollista, mutta muuttaisin asian niin etten olisi koskaan tullut raskaaksi.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:59"]Asiat kyllä järjestyy aina tavalla tai toisella[/quote]

Säälittävän naiivia. Minä olen myös korkeakoulutettu mielenterveysongelmainen yksinhuoltajapaska, jolta on otettu lapset huostaan.

Tunnen niin paljon surullisia ihmiskohtaloita, etten voi ymmärtää, mistä tulee käsitys siitä, että asiat kyllä järjestyvät. Monilta ne jäävät järjestymättä, silloinkin, kun niitä yrittää järjestää.

Miehenikin hoki tuota asioiden järjestymistä, kunnes sai tarpeekseen ja jätti minut. Kai se on suojautumiskeino pahaa elämää vastaan.

Joo, olen vetänyt kaljaa ja katkera, en kiellä.

Abortti sen takia, että pelottaa tuleeko toimeen tai kuinka opintojen käy ja silti tiedostaa, että tulee suuri suru menetyksestä, on turha. Voin sanoa, että vaikka omat lapseni ovat harkitusti " hankittuja" niin aina tuleva..varsinkin ensimmäisen raskauden kohdalla, pelottaa, kun ei tiedä tulevasta. Yritän rohkaista, että jos koet jo nyt vastuuta vauvastasi niin hyvin kaikki käy. Hyvä on kaikille eri asia. Jotkut ajattelevat että hyvä on bailaamista aamusta iltaan, jotkut taas että on rakkautta tai perhe tai yksin. Kaikille löytyy omanlaisensa vaihtoehto, mutta vauvan odotus ja odotuksen alku on kaikille pelottavaa ja täynnä kysymyksiä..oli sitten ammatti jo valmiiksi tai ei. Ei vauva tai lapset estä opiskelua tai nuoruutta sinänsä tai tarkoita ikuista köyhyyttä tai vähäosaisuutta. Jos vain haluat olla äiti niin ole, kaikki muu kyllä menee myös sillä painolla, jonka itse niille annat. Ei kukaan lupaa missään tilanteessa ikuista onnistumista ja onnea mutta vaihtoehtoja on. Jos et nyt valmistu suunnitellussa 4 vuodessa, voit valmistua vaikka 6 vuodessa jne. Tavoitteitaan voi muokata, ei niistä tarvitse luopua..varsinkaan lapsen takia. Lapset tuovat elämään jotain lisää ja jostain asioista on ehkä luovuttava..mitä sitten..pääasia on että itse koet onnistuneesi valinnoissasi. Kelalta saat äitiyspäivärahaa jne. Kelan sivuilta saat neuvoa tai voit vaikka soittaa ja kysyä neuvoa. Vauvan isä opiskelee ja todennäköisesti käy muutenkin opintojen ohella töissä edes joskus. Asiat tuppaavat järjestyä kyllä. Ja ei en ole abortin vastustaja, jokainen tekee omat ratkaisunsa, muta halusin tuoda rohkaisua asiaan, koska raskaus voi olla aluksi pelottavaa aikaa, ihan kaikille.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 23:10"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:59"]Asiat kyllä järjestyy aina tavalla tai toisella[/quote]

Säälittävän naiivia. Minä olen myös korkeakoulutettu mielenterveysongelmainen yksinhuoltajapaska, jolta on otettu lapset huostaan.

Tunnen niin paljon surullisia ihmiskohtaloita, etten voi ymmärtää, mistä tulee käsitys siitä, että asiat kyllä järjestyvät. Monilta ne jäävät järjestymättä, silloinkin, kun niitä yrittää järjestää.

Miehenikin hoki tuota asioiden järjestymistä, kunnes sai tarpeekseen ja jätti minut. Kai se on suojautumiskeino pahaa elämää vastaan.

Joo, olen vetänyt kaljaa ja katkera, en kiellä.
[/quote

Asiat ovat siis järjestyneet tavalla tai toisella.

Mutta sius tosissaan sairaudet ovat ihan eri asia. Ei niitä kukaan voi ennakoida tai edes ennustaa..elämä vie ja tuo haasteita. Ei kaikki tietenkään ole asenne kysymyksiä vaan totta kai muitakin elämän haasteita on..nyt ap:llä tosin ei ole ongelmana kuin kuinka he pärjäävät..ja se ei ole kuin itsestä kiinni..ja terveydestä.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:35"]Onko täällä muita abortin tehneitä, jotka ovat pohtineet samanlaisia?[/quote]

Oleellista tilanteessasi on se, saatko ulkopuolista tukea vanhemmiltasi tai miehesi vanhemmilta. Jos sinun täytyy selvitä yksin miehesi kanssa, niin vaikeaa se tuossa iässä tulee olemaan. Tilannetta saattaa vaikeuttaa se, että opiskelijoita kohdellaan sossussa kuin koiria. Lapsen kanssa joissain sossuissa paremmin, mutta ei aina. Jos luovut opiskelupaikastasi, saat helpommin tukia.

Jos sinulla ja miehelläsi ei ole laajaa tukiverkostoa, en suosittele. Ja puhun kokemuksesta. Kun lapsi esimerkiksi täytyy viedä hoitoon kahdella eri bussilla ja sen jälkeen vielä työntää kilometri kärryissä, niin se vie aikaa. Ja sitten illalla sama toisinpäin. Johonkin väliin pitäisi saada luennot, harkat ja tenttiin lukeminen. 

Joo-joo-joo. On paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa kasvattaa lasta opiskelijakämpässä minimitoimeentulolla. He eivät vain ymmärrä. Vaikka yhteiskunta nippanappa hengissä pitäisikin, niin henkinen stressi on hllvvetillinen. 

Mieti asiaa myös lapsen kannalta. Hänen olisi hyvä syntyä tilanteeseen, jossa vanhemmilla olisi luottamus sekä toisiinsa, itseensä että taloudelliseen tilanteeseensa. Vaikka alku olisikin perustarpeiden täyttämistä, niin niissäkin heijastuu kokonaistilanne.

Ja muista, että yliopisto-opinnot eivät tarkoita varmaa työpaikkaa tai hyvätuloista työpaikkaa. Jos teet lapsen, oletko senkin jälkeen kykenevä taistelemaan harvoista työpaikoista? Kuinka aiot kerätä oman alasi kokemusta lapsen kanssa?

Lähesty lapsen saamista ennen kaikkea käytännön kautta. Ensimmäisenä mielessä tulee olla RAHA RAHA JA SEN JÄLKEEN RAHA. Kun sitä on, monia asioita saa järjestettyä, mutta jos sitä ei ole, niin helposti sortuu sekä lapsen että opintojen kanssa.

Saatko kotoasi tukea?

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:47"]

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:42"]Kyllä adoptio sentään on pienempi paha kuin abortti. Adoptoidun lapsesi saat ehkä tavata joskus. Luultavasti adoptiossa on joku mietintäaika, että saat rauhassa miettiä, josko sittenkin pitäisit lapsen. Kyllä maailmaan mukuloita mahtuu! [/quote] Ei mahdu. Jo nyt on liikapopulaatiota.

[/quote]

Ei Suomen periferiassa mitään likapopulaatiota ole.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:47"]

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:42"]Kyllä adoptio sentään on pienempi paha kuin abortti. Adoptoidun lapsesi saat ehkä tavata joskus. Luultavasti adoptiossa on joku mietintäaika, että saat rauhassa miettiä, josko sittenkin pitäisit lapsen. Kyllä maailmaan mukuloita mahtuu! [/quote] Ei mahdu. Jo nyt on liikapopulaatiota.

[/quote]

Suomessa syntyvyys on kuitenkin negatiivisissa luvuissa, eli alle 2.1

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:56"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:42"]Kyllä adoptio sentään on pienempi paha kuin abortti. [/quote]

Mietipä tuo omalle kohdallesi, mieti etenkin sitä tilannetta, että olisit nuori. Synnyttäisit lapsen ja antaisit sen pois. Eihän tuosta selviäisi ikinä. Koko loppuikänsä miettisi lasta ja sitä, mitä tuli tehtyä. Koko ajan pohtisi, että jossain tuolla se nyt menee ja oikeastaan se on oma, mutta ei sittenkään.
[/quote]mut jos sen tappaa niin tulee ainakin karmea olo loppuelämäksi. Mieti sitä tuskaa.