Alan olla ihan loppu nepsylapsen aamuihin jotka ovat kuin suossa tarpomista, en jaksa enää lässyttää vaan karjun ja jälkeenpäin tunnen olevani täysin epäonnostunut äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon

Kyllä niitä on aina ollut. Ennen lapsi jätettiin pärjäämään joko yksin tai sisarusten kanssa aamut kun vanhemmat lähtivät töihin. Lapsilla oli siis enemmän vastuuta itsestään. Uskokaa tai älkää, niin liika hyysääminen passivoittaa lapsia. 

Siksi tämä on ongelmallista, koska yhteiskunta kouluineen ja päiväkoteineen odottaa että lapsi kasvattellaan ja ohjaillaan täydellisesti kaikenmaailman nykyohjeiden mukaan, ja jos puuttuu lapselta sukka jalasta tai ollaan joka toinen päivä myöhässä, niin lasua pukkaa, ja haukkuja miten huonosti sitä vanhemmuutta suoritetaan. Moni nepsylapsi myös hyötyisi ruuumiillisesta kasvatuksesta,(ei siis kurituksesta, se on eri asia) mutta sitä ei saa nykyään enää käyttää, joten ei oikein voi tehdä mitään jos sana ei mene perille.

Niitä on voinut aina olla, muttei tällaista määrää. Tai sitten nepsyt on aiemmin kätketty jonnekin. En muista meidän koulusta ketään joka olisi etäisestikään muistuttanut lapseni luokan poikaa. Mikä on hiukan ikävä tilanne, koska poika oli 11-vuotiaaksi asti innokas lyömään muita jne, ja sitten piti yrittää kotona ymmärtää oman lapsen ahdistusta asiasta, josta meille muille ei kerrottu edes diagnoosia saati että olisi ohjeistettu mitenkään. Yritin pitää kielen keskellä suuta ja ilmeisesti onnistuin aika kivasti, koska aranpuoleinen lapseni ei alkanut inhoamaan tätä poikaa ajoittaisista päällekäymisistä ja huitomisista huolimatta eikä kiusaaminenkaan käynnistynyt, härnätä joku aina yritti ja laittaa ääniherkän kiljumaan, mutta olivat koulussa valppaina ja saivat taottua meidän pilteille selväksi, että siitä virheestä kärsii sitten jokainen. 

Mies tuntee pojan isoisän ja on sitä mieltä, että perinnöllinen juttu, isoisä aikoinaan laitettiin tappelemaan naapurikyläläisten kanssa. Mutta ei hänkään muistanut että isoisä olisi lapsena ollut sen huomiotaherättävämpi, kunhan oli äkkiväärä. 

"Ennenvanhaan" näille oppilaille oli tarkkikset ja apukoulut, eli "tavalliset" oppilaat ei näitä nähnyt samalla tavalla. Nyt on vallalla ajatus integraation autuudesta, eli lähes kaikki erityistarpeiset koitetaan saada perusopetukseen hinnalla millä hyvänsä, vaikka sekä vanhemmat, opettajat että hoitotaho monesti näkevät, että se ei ole lapsenkaan etu. Erityisopetuspaikkoja on ihan liian vähän ja niiden laatu vaihtelee, koska varoja ei ole riittävään määrään ohjaajia. Integraatio varmasti sopii osalle erityislapsista ja vielä useammalle niin, että osa aineista on integroituna ja osa eriytettynä, mutta sitten on pitkä jono niitä, jotka tarvitsevat ihan toisenlaista opetusta.

Apukouluun laitettiin kylläkin ne lapset joilla oli ongelmia ymmärryksessä ja oppimisessa, eli lähinnä kehitysvammaiset ja tarkkiksille sitten "kovikset". Näitä nykyajan nepsyjä on ollut normaalikouluissa aina. Tiedän sen koska itse, olen, veljeni on, sekä yksi veljeni, ja ytksi minun lapsista ni on nepsyjä. Olemme älykkäitä, testeillä selkeästi keskiarvoa ylempänä, joten apukoululla ei olisi ollut mitään annettavaa meille.

Vierailija kirjoitti:

Ennen pidettiin nepsyjä huonotapaisina, kurittomina ja tyhminä. Nyt ymmärretään, että kyse on aivojen toimintahäiriöstä. Silti auktoriteetti ja oikeanlainen, ehkä ns. kannustava kurinalaisuus on oltava.

Yhdessä perheessä on nepsy-lapsi, jolta on vaadittu ja varmaan kannustettu samanlaiseen hyvään käytökseen kuin sisaruksiaankin. Poika kulkee perheen mukana vierailuilla ja joka paikassa.

Ymmärrän että tarkoitat hyvää, etkä oikein ymmärrä mistä on kyse, mutta välillä nämä kyllä naurattaa :D

Omaa lastani on ihmetelty koko 18 vuotta jonka hän kanssani asui. Ja ihmettelyllä tarkoitan tässä vain alan ammattilaisia, joilla sormi oli suussa kun eivät koskaan ole vastaavaa nähneet.  Jos ihminen ei tee jotain asiaa. Siis ei vain tee. Ei tee vaikka olisi mikä, niin sillehän et sinäkään mitään voi, eikä mikään maailman auktoriteetti.

Tällaiset nääntyvät nälkään jos pöydästä ei oikeasti päästetä pois ennen kuin ruoka on syöty. Toki sitä ennen hänet on pitänyt ilmastointiteipillä/nippusiteillä köyttää siihen pöydän ääreen kiinni.

Ei sille voi kukaan mitään laillisin keinoin, ei vaikka miten olisi vauvasta asti kannustavalla kurilla kasvatettu :D

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Voin kertoa, että eipä se tuosta helpotu yläkoulussakaan, eikä ammattikoulussa / lukiossa.

Sitä samaa ohjaamista ja muistuttelua se on. Ja kaiken kruuna se, että kouluissa ei ole tarpeeski tietotaitoa ohjata näitä lapsia.

Olen ihmetellyt, miksi jokaisessa koulussa ei ole Nepsyvalmentajaa?  Joka toimii tulkkina lapsen / opettajien sekä vanhempien välillä. Voi kuinka monta kertaa on joutunut" selittämään "lastaan . Kun ei monella opettajalla ole mitään hajua, kuinka näiden lasten kanssa tulee toimia.

Sitten ne leimataan hankalaksi ja saa lapsesta saakka pelkkää negatiivista palutetta. Syytellään vanhmpia kasvatuksesta ( ei suoraan, mutta sen nyt voi lukea rivien välistä) 

Jos opella ei itsellään satu olemaan nepsylasta kotona, niin ei ne ymmärrä. Vaikka rautalangasta väännät. Että, siitä nepsylapsesta ei taikomalla saa samanlaista , kuin niistä joilla tätä "ongelmaa " ole. 

Tsemppiä! koitetaan jaksaa. Ja varsinkin taistella siitä , että näihin asioihin aletaan koulussa kiinnitämään enemmän käytännön tasolla huomiota , eikä syynätä vanhmepia suurennuslasilla.

Asperger-pojallani ongelmat alkoivat alakoulun lopussa ja yläkoulu oli ihan tarpomista. Kun pääsi ammattikouluun opiskelemaan unelmiensa alaa (kuljetusala) ongelmat katosivat kuin taikaiskusta! Hän on luonteeltaan nätisti ilmaistuna omaehtoinen, suomeksi sanottuna helevatan itsepäinen, ja kun hän haluaa nimenomaan tehdä käytännön juttuja, peruskoulu oli ihan hirveää aikaa. Ammattikoulussa hän teki "omaa juttuaan" ja kaikki, ihan kaikki, helpottui. Nykyisin mitään jumittumisia ei ole. Nepsyjä on joka lähtöön, mutta pojallani se ydinjuttu on aina ollut se, että hän tekee mitä tahtoo, siinä sivussa ei kiusaa ketään, mutta ei vaan pysty sopeutumaan päivässä tuntikausia siihen, että toinen sanelee, että tätä teet ja tästä kiinnostut. Se itsepäisyyden määrä oli jotenkin ihan silmitön. Mutta on siitä itsepäisyydestä hyötynsäkin, ei todellakaan ole kenenkään yllytettävissä mihinkään tyhmyyteen. Enää hänestä ei edes tajua, että on millään autismin kirjolla. Joskus elämässä käy hyvin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen pidettiin nepsyjä huonotapaisina, kurittomina ja tyhminä. Nyt ymmärretään, että kyse on aivojen toimintahäiriöstä. Silti auktoriteetti ja oikeanlainen, ehkä ns. kannustava kurinalaisuus on oltava.

Yhdessä perheessä on nepsy-lapsi, jolta on vaadittu ja varmaan kannustettu samanlaiseen hyvään käytökseen kuin sisaruksiaankin. Poika kulkee perheen mukana vierailuilla ja joka paikassa.

Ymmärrän että tarkoitat hyvää, etkä oikein ymmärrä mistä on kyse, mutta välillä nämä kyllä naurattaa :D

Omaa lastani on ihmetelty koko 18 vuotta jonka hän kanssani asui. Ja ihmettelyllä tarkoitan tässä vain alan ammattilaisia, joilla sormi oli suussa kun eivät koskaan ole vastaavaa nähneet.  Jos ihminen ei tee jotain asiaa. Siis ei vain tee. Ei tee vaikka olisi mikä, niin sillehän et sinäkään mitään voi, eikä mikään maailman auktoriteetti.

Tällaiset nääntyvät nälkään jos pöydästä ei oikeasti päästetä pois ennen kuin ruoka on syöty. Toki sitä ennen hänet on pitänyt ilmastointiteipillä/nippusiteillä köyttää siihen pöydän ääreen kiinni.

Ei sille voi kukaan mitään laillisin keinoin, ei vaikka miten olisi vauvasta asti kannustavalla kurilla kasvatettu :D

Hyvin sanottu =D nimittäin näin se just on. Ei mikään maailman mahti saa tekemään yhtään mitään , jos ei itteesä kiinnosta. Tosiaan ennemmin vaikka nääntyy nälkään , jos yritetään pakottaa. Onneks lääkitys auttaa näihin nepsyongelmiin suht hyvin. Mutta ei meidän murrosikäinen edes suotu niitä syömään.......eli. 

NO CAN DO. Ainoastaan puhumalla ja jankkaamalla ite asioista ja niiden tärkeyttä , saattaa saada jotain tuloksia. 

JA sitten pitää muistaa, että  add/adhd ihmiset ei ole älyllisesti mitenkään heikkolahjaisia. Ovat hyvinkin terävää sakkia usein. Niitä ei vaan kiinnosta. Paitsii just se , mikä itteesä kiinnostaa

Taustalla tarvii aina olla tämmöselle ihmiselle joku oma motiivi, jotta he jaksaa siihen panostaa. Eli aina pitäis jostain onkia motiivi, miks jotain kannattais tehdä Se ei riitä, että pitää.

Täällä nepsyaikuinen. Tsemppiä ap!

Ymmärrän että olet karjunut.

Olisko teillä mahdollisuus tukiperheeseen? Saisit vähän levähtää.

Ikävä kyllä voi hyvin olla, että häntä täytyy edelleen auttaa toiminnanohjauksessa yläkoululaisenakin.

Itse olen jo melkein 40-vuotias, mutta olen edelleen saanut esim. Töissä huomautuksen myöhästymisestä. Lääkitys on, mutta tarvitsen silti kaikki kikat käyttöön, että en myöhästy esim. Täytyy mennä tosi aikaisin nukkumaan, syödä hyvin, harrastaa liikuntaa, laittaa kaikki illalla valmiiksi. Aamulla lääkkeenkin jälkeen hokea itselleen että nyt puet sukat etkä lähde tästä toiseen huoneeseen ennen kuin ne on puettu.

Yhtään en saa herpaantua, mokaan muuten heti. Eli rutiinin täytyy olla vahva.

Mun äiti ei kyennyt huolehtimaan mun rutiineista kun olin lapsi, mutta pärjään silti elämässä joten varmasti sunkin lapsi tulee pärjäämään jos tuet häntä nyt rutiineihin.

Mä lähdin ennen kanssa viime tinkaan töihin, nykyään lähden vähän liian aikaisin. Tajusin jokin aikaa sitten, että jokainen vaihe täytyy olla erikseen mietittynä. Esim. Alan pukea ulkovaatteita tasan klo 6:55 kun kello 7 täytyy lähteä junalle. En siis enää ajattele vain, että klo 7 täytyy lähteä vaan myös moneltako sisävaatteiden on oltava viimeistään päällä, aamupalan syötynä ym.

Ja koska sattumukset ja vitkuttelu on tyypillistä, lähden tosiaan jo aiemmalla junalla kuin on tarvis. En enää uskalla poiketa siitä.

Eli sun lapsen täytyisi tähdätä lähtemään ovesta ulos tasan klo 7:40. Ulkovaatteita pukemaan klo 7:30 tms. Äänittäkää puhelimeen äänite jonka lapsi laittaa heti herättyään soimaan ja joka puhuu hänelle koko sen ajan, kunnes hän on ulkona ovesta.

Olen tehnyt itselleni sellaisen ja se toimii.

Sanon äänitteellä neutraaliin sävyyn, että nyt on aika nousta sängystä...... Mene vessaan....

Nyt on aika tulla pois vessasta.....Mene pukemaan sisävaatteet.... Mene syömään aamupalaa....Viiden minuutin kuluttua aamupalan on oltava syötynä...Lopeta aamiaisen syöminen... Mene pukemaan ulkovaatteet....Ota reppu mukaan....Lähde ovesta ulos. Oma äänitteeni kestää 45min. Puhelin sanoo taskussani, että mene ulos ovesta, joten sekään ei unohdu.

En tiedä toimisko lapsella, mulla toimii. Aina voi kokeilla.

Tsemppiä.

Tutulta kuulostaa. Meillä esikoinen nepsy ja kaksi nuorempaa sitten sitä helpompaa sorttia-jaksamisia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen pidettiin nepsyjä huonotapaisina, kurittomina ja tyhminä. Nyt ymmärretään, että kyse on aivojen toimintahäiriöstä. Silti auktoriteetti ja oikeanlainen, ehkä ns. kannustava kurinalaisuus on oltava.

Yhdessä perheessä on nepsy-lapsi, jolta on vaadittu ja varmaan kannustettu samanlaiseen hyvään käytökseen kuin sisaruksiaankin. Poika kulkee perheen mukana vierailuilla ja joka paikassa.

Ymmärrän että tarkoitat hyvää, etkä oikein ymmärrä mistä on kyse, mutta välillä nämä kyllä naurattaa :D

Omaa lastani on ihmetelty koko 18 vuotta jonka hän kanssani asui. Ja ihmettelyllä tarkoitan tässä vain alan ammattilaisia, joilla sormi oli suussa kun eivät koskaan ole vastaavaa nähneet.  Jos ihminen ei tee jotain asiaa. Siis ei vain tee. Ei tee vaikka olisi mikä, niin sillehän et sinäkään mitään voi, eikä mikään maailman auktoriteetti.

Tällaiset nääntyvät nälkään jos pöydästä ei oikeasti päästetä pois ennen kuin ruoka on syöty. Toki sitä ennen hänet on pitänyt ilmastointiteipillä/nippusiteillä köyttää siihen pöydän ääreen kiinni.

Ei sille voi kukaan mitään laillisin keinoin, ei vaikka miten olisi vauvasta asti kannustavalla kurilla kasvatettu :D

Tässähän se oli hyvin kirjoitettu. Olen se itsepäisen Aspergerin äiti, juuri kirjoittelin. Usein kuulee ihmisten kehuskelevan, kuinka ovat itsepäisiä, että se on joku jalo piirre, tekisi mieli nauraa, että te ette ole itsepäistä nähneetkään. Kun lapseni oli pieni, oli vallalla jäähypenkkiajattelu. No minähän sitä kokeilemaan. Joitain kymmeniä kertoja jaksoin raahata pojan takaisin penkille. Lopulta oli hysteerinen, lähes oksensi limaa, tuskin olisi nimeäänkään muistanut, saati että olisi "oppinut" jotakin. Totta kai lopetin sen, vaikka olinkin sitten varmaan nössö äiti. Tämä poika (kuten moni muukaan sitten ilmeisesti) ei kerta kaikkiaan KYENNYT antamaan periksi, hänellä oli siinä aivoissa joku lukko, vähän niin kuin terve ihminen ei KYKENE kävelemään auton alle, vaisto pistää vastaan niin täysin. Siinä ei edes ollut mitään raivokasta uhmaa tai halua kaapata valta vanhemmalta tai pistää ylipäänsä ranttaliksi, ne aivot vain eivät joustaneet lainkaan. On ihan sama millaisella maalaisjärjellä ja rajoilla ja rakkaudella tällaista lasta kasvattaa, se juttu ei vain toimi kuten muilla lapsilla. Minäkin tein valtavan määrän virheitä. Lopulta kannattavinta oli antaa armoa, jakaa rakkautta, hyväksyä se, ettei mene kuin Strömsössä. Nykyisin olen tosi läheinen tämän poikani kanssa. Jos olisin vain vaatinut ja vaatinut, emme olisi, väitän niin.

Huh, en tiedä mitä puolet käyttämistäsi sanoista edes tarkoittavat... Omituista kyllä vaikka olen Suomalainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sanoo karjuvansa erityislapselle.

Oi, sinä moraalinen yliolento! 😀 Näytä minulle vanhempi koka ei koskaan ole karjunut nepsylapselle, niin minä näytän sinulle yksisarvisen takapuolessani.

Ihmiset ovat inhimillisiä ja jaksamisella on rajat. Karjumista pyydetään anteeksi, jos siihen sorrutaan.

Näytä vanhempi joka ei ole karjunut lapselleen, vaikka ei olisi edes nepsy.

Aivan sellaista ei ole

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen pidettiin nepsyjä huonotapaisina, kurittomina ja tyhminä. Nyt ymmärretään, että kyse on aivojen toimintahäiriöstä. Silti auktoriteetti ja oikeanlainen, ehkä ns. kannustava kurinalaisuus on oltava.

Yhdessä perheessä on nepsy-lapsi, jolta on vaadittu ja varmaan kannustettu samanlaiseen hyvään käytökseen kuin sisaruksiaankin. Poika kulkee perheen mukana vierailuilla ja joka paikassa.

Ymmärrän että tarkoitat hyvää, etkä oikein ymmärrä mistä on kyse, mutta välillä nämä kyllä naurattaa :D

Omaa lastani on ihmetelty koko 18 vuotta jonka hän kanssani asui. Ja ihmettelyllä tarkoitan tässä vain alan ammattilaisia, joilla sormi oli suussa kun eivät koskaan ole vastaavaa nähneet.  Jos ihminen ei tee jotain asiaa. Siis ei vain tee. Ei tee vaikka olisi mikä, niin sillehän et sinäkään mitään voi, eikä mikään maailman auktoriteetti.

Tällaiset nääntyvät nälkään jos pöydästä ei oikeasti päästetä pois ennen kuin ruoka on syöty. Toki sitä ennen hänet on pitänyt ilmastointiteipillä/nippusiteillä köyttää siihen pöydän ääreen kiinni.

Ei sille voi kukaan mitään laillisin keinoin, ei vaikka miten olisi vauvasta asti kannustavalla kurilla kasvatettu :D

Tässähän se oli hyvin kirjoitettu. Olen se itsepäisen Aspergerin äiti, juuri kirjoittelin. Usein kuulee ihmisten kehuskelevan, kuinka ovat itsepäisiä, että se on joku jalo piirre, tekisi mieli nauraa, että te ette ole itsepäistä nähneetkään. Kun lapseni oli pieni, oli vallalla jäähypenkkiajattelu. No minähän sitä kokeilemaan. Joitain kymmeniä kertoja jaksoin raahata pojan takaisin penkille. Lopulta oli hysteerinen, lähes oksensi limaa, tuskin olisi nimeäänkään muistanut, saati että olisi "oppinut" jotakin. Totta kai lopetin sen, vaikka olinkin sitten varmaan nössö äiti. Tämä poika (kuten moni muukaan sitten ilmeisesti) ei kerta kaikkiaan KYENNYT antamaan periksi, hänellä oli siinä aivoissa joku lukko, vähän niin kuin terve ihminen ei KYKENE kävelemään auton alle, vaisto pistää vastaan niin täysin. Siinä ei edes ollut mitään raivokasta uhmaa tai halua kaapata valta vanhemmalta tai pistää ylipäänsä ranttaliksi, ne aivot vain eivät joustaneet lainkaan. On ihan sama millaisella maalaisjärjellä ja rajoilla ja rakkaudella tällaista lasta kasvattaa, se juttu ei vain toimi kuten muilla lapsilla. Minäkin tein valtavan määrän virheitä. Lopulta kannattavinta oli antaa armoa, jakaa rakkautta, hyväksyä se, ettei mene kuin Strömsössä. Nykyisin olen tosi läheinen tämän poikani kanssa. Jos olisin vain vaatinut ja vaatinut, emme olisi, väitän niin.

Tunnistaako muut tuon kyvyttömyyden? Onko se mennyt ohi? 

Tietääkseni oma poika on normaali mutta hänelläkin oli joku alaluokkien jänkkävaihe, jossa tuntui tuolta. Sitten alkoi pahoitella jos minä pahoittelin ensin, ja nykyisin saattaa pahoitella ihan itse jotain. Kun mietin, että olisiko tämä yleisempikin juttu joko nepsyillä tai suunnilleen kaikilla jossain kohtaa, vai onkohan meidän pojalla sittenkin jotain tuollaista.

Nepsyt on inhoit tavia! Vie see kersa johki laitokseen ei siitä ole eläjäksi.

Vierailija kirjoitti:

JA sitten pitää muistaa, että  add/adhd ihmiset ei ole älyllisesti mitenkään heikkolahjaisia. Ovat hyvinkin terävää sakkia usein. Niitä ei vaan kiinnosta. Paitsii just se , mikä itteesä kiinnostaa

Kyllä ne nyt pääsääntöisesti aika tyhmiä on. Ei ymmärretä yhtään mitään kokonaisuuksia ja, jumitetaan vaan autistisesti.

Minä en anna periksi nepsylle IKINÄ. Vaikka tuntikausia kuolaa ja itkee koska muuten luulee raukka voittaneensa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en anna periksi nepsylle IKINÄ. Vaikka tuntikausia kuolaa ja itkee koska muuten luulee raukka voittaneensa.

Älä höpise, joko sulla ei ole nepsy-lasta tai ei lasta ollenkaan.

Hei "lasu" on hyvä vaihtoehto, kyse on avusta. Se on ymmärretty väärin. Eli sosiaalivirastoon kannattaa ottaa yhteyttä, mahdollista saada kouluunvientiavusta lähtien apua arkeen. Voimia!