Sivut

Kommentit (97)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärä palsta puhua näistä asioista, tulee kuraa niskaan.

Meillä yläasteikäinen nepsy ja ei lähde aamulla kouluun, vaikka seisoisimme päällämme. Jää vihaisena jumittamaan ja ottaa lääkkeen vasta silloin, kun on itse siihen valmis. Käytännössä aina pois aamut ekat tunnit ja sitten lähtee itsenäisesti matkaan. Poissaoloja miljoona, numerot tippuneet, koulun kanssa tiivis yhteistyö ja nyt myös lastensuojelu mukaan.

Ehkä sitten ollaan sopimattomat vanhemmat. Ollaan kyllä käytetty kaikki keinot palkitsemisesta seuraamuksiin, tuettu, autettu, ehdotettu tukitoimia, kehuttu, hankittu apua (jota ei ota vastaan) jne. Tervetuloa kokeilemaan, olen 100 % varmasti kokeillut kaikki keinot joita kukaan tällä palstalla keksii ehdottaa. Toisella lapsella menee ihan normaalisti ja on oma iloinen itsensä.

Olen jo aikaa sitten päättänyt, etten enää juttele näistä asioista kuin ammattilaisten tai vertaisvanhempien kanssa. En vain enää jaksa niitä neuvoja, jotka on kokeiltu jo tuhat kertaa.

Tsemppiä ap:lle, yritä saada mahdollisimman paljon ulkopuolista apua.


Hei, sori nyt jos turha neuvo ja kokeiltu jo, mutta voisiko aamulla mennä sen lääkkeen ja vesilasin kanssa istumaan lapsen vuoteen luo ja ihan unenpöpperöiselle lapselle antaa sen. Tuli vaan mieleen kun joskus on pitänyt antibiootteja tai kipulääkkeitä antaa niin näin on saanut ne menemään :)

Kiitos, että yritit auttaa, mutta tosiaan ihan kaikki ja myös tämä on kokeiltu. :)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon

Kyllä niitä on aina ollut. Ennen lapsi jätettiin pärjäämään joko yksin tai sisarusten kanssa aamut kun vanhemmat lähtivät töihin. Lapsilla oli siis enemmän vastuuta itsestään. Uskokaa tai älkää, niin liika hyysääminen passivoittaa lapsia. 

Siksi tämä on ongelmallista, koska yhteiskunta kouluineen ja päiväkoteineen odottaa että lapsi kasvattellaan ja ohjaillaan täydellisesti kaikenmaailman nykyohjeiden mukaan, ja jos puuttuu lapselta sukka jalasta tai ollaan joka toinen päivä myöhässä, niin lasua pukkaa, ja haukkuja miten huonosti sitä vanhemmuutta suoritetaan. Moni nepsylapsi myös hyötyisi ruuumiillisesta kasvatuksesta,(ei siis kurituksesta, se on eri asia) mutta sitä ei saa nykyään enää käyttää, joten ei oikein voi tehdä mitään jos sana ei mene perille.

Niitä on voinut aina olla, muttei tällaista määrää. Tai sitten nepsyt on aiemmin kätketty jonnekin. En muista meidän koulusta ketään joka olisi etäisestikään muistuttanut lapseni luokan poikaa. Mikä on hiukan ikävä tilanne, koska poika oli 11-vuotiaaksi asti innokas lyömään muita jne, ja sitten piti yrittää kotona ymmärtää oman lapsen ahdistusta asiasta, josta meille muille ei kerrottu edes diagnoosia saati että olisi ohjeistettu mitenkään. Yritin pitää kielen keskellä suuta ja ilmeisesti onnistuin aika kivasti, koska aranpuoleinen lapseni ei alkanut inhoamaan tätä poikaa ajoittaisista päällekäymisistä ja huitomisista huolimatta eikä kiusaaminenkaan käynnistynyt, härnätä joku aina yritti ja laittaa ääniherkän kiljumaan, mutta olivat koulussa valppaina ja saivat taottua meidän pilteille selväksi, että siitä virheestä kärsii sitten jokainen. 

Mies tuntee pojan isoisän ja on sitä mieltä, että perinnöllinen juttu, isoisä aikoinaan laitettiin tappelemaan naapurikyläläisten kanssa. Mutta ei hänkään muistanut että isoisä olisi lapsena ollut sen huomiotaherättävämpi, kunhan oli äkkiväärä. 

Ei ole totta, ettei nepsyjä ja erityislapsia olisi ”ennenkin” ollut, mutta nimitykset olivat erilaisia. Minä olen kasvanut 1980-luvulla maalaiskirkonkylässä jossa luokallani oli 12 lasta. Niistä kaksi ei oppinut koko alakouluaikana lukemaan. Heitä pidettiin ”valitettavan yksinkertaisina, ei uskois kun tuo toinen on vielä opettajaperheen poika”, toisen kohdalla mainittiin ohimennen jotain lukihäiriöstä, mutta ei sille meitään tehty Toinen heistä oli lisäksi kovin väkivaltainen. Yksi kolmaskin lapsi oli kovin väkivaltainen, heistä sanottiin vain, että näkyy etteivät vanhemmat ole tästä kylästä kotoisin. Yksi oli aika tyhmä kaikessa paitsi urheilussa ja pärjäsi lähinnä sen avulla. Ja oikeastaan hänkin oli löi ja potki muita helposti, mutta sitä ei koskaan, sanottu väkivallaksi, koska hän oli paikallisten vanhempien lapsi. Sitten olin minä, joka vasta myöhemmin (en siis alakouluaikana, vaan vasta yläkoulussa toisella paikkakunnalla) paljastuin poikkeuksellisen älykkääksi, mutta alakoulussa olin sellaista seiskan tasoa, ja vähän assityyppinen, minusta sanottiin, että tyypillinen työväenluokan kasvatti ja ja isä jossain roolissa tuossa epäilyttävässä ylikansallisessa (paikkakunnan ainoassa) teollisuuslaitoksessa jossa duunarit on juoppoja ja pomot vieraita ja epäilyttäviä.

Eli kyllä erityislapsia aina ollut on, mutta se on selitetty muilla sanoilla.

  • ylös 23
  • alas 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ap sanoo karjuvansa erityislapselle.

Minä olen yli 3-kymppinen, itsekin adhd, ja karjuin juuri liki nelikymppiselle adhd-miehelleni, jonka aamut ovat aivan täysin samanlaista kaaosta ja sekasortoa kuin oletettavasti silloin lapsenakin. Jos ei ole yli-inhimillisen pitkiä hermoja, ei tuollaista perseilyä ole mahdollista jaksaa aamusta toiseen täysin viilipyttynä.

  • ylös 25
  • alas 4
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärä palsta puhua näistä asioista, tulee kuraa niskaan.

Meillä yläasteikäinen nepsy ja ei lähde aamulla kouluun, vaikka seisoisimme päällämme. Jää vihaisena jumittamaan ja ottaa lääkkeen vasta silloin, kun on itse siihen valmis. Käytännössä aina pois aamut ekat tunnit ja sitten lähtee itsenäisesti matkaan. Poissaoloja miljoona, numerot tippuneet, koulun kanssa tiivis yhteistyö ja nyt myös lastensuojelu mukaan.

Ehkä sitten ollaan sopimattomat vanhemmat. Ollaan kyllä käytetty kaikki keinot palkitsemisesta seuraamuksiin, tuettu, autettu, ehdotettu tukitoimia, kehuttu, hankittu apua (jota ei ota vastaan) jne. Tervetuloa kokeilemaan, olen 100 % varmasti kokeillut kaikki keinot joita kukaan tällä palstalla keksii ehdottaa. Toisella lapsella menee ihan normaalisti ja on oma iloinen itsensä.

Olen jo aikaa sitten päättänyt, etten enää juttele näistä asioista kuin ammattilaisten tai vertaisvanhempien kanssa. En vain enää jaksa niitä neuvoja, jotka on kokeiltu jo tuhat kertaa.

Tsemppiä ap:lle, yritä saada mahdollisimman paljon ulkopuolista apua.

Kunnon rajat ja kuri  nuorempana olisi todennäköisesti ratkaissut suurimman osan ongelmista. Se nyt vaan on fakta.

Kummasti juuri näillä "on kokeiltu vaikka mitä"-vanhemmilla on ne häirikkölapset joilta ei mitkään perustoimetkaan onnistu. Auktoriteetin omaava vanhempi osaa toimia lasten kanssa suoraviivaisesti ja helikopteroimatta, asiat tehdään ja piste. Sitten on toki vanhempia jotka luettelee nepsy ja nypsy-ongelmia syynä lastensa käytökseen. Surullista, sillä se on minusta loukkaavaa niitä oikeasti adhd ja erityislapsia kohtaan, jollaisia tämmöiset vanhemmat ei ole nähneetkään. 

  • ylös 6
  • alas 23
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Näitä erikoislapsia on enemmän kun kodeissa voidaan huonommin, vanhemmilla ongelmia jotka lapset aistii, ei mitään kuria tai säännöllisyyttä, rutiineja. Eletään kuin pellossa ja odotetaan että koulu kasvattaa lapset.

Enkä nyt sano että kaikki mutta kyllä nykyään monessa perheessä puuttuu kuri ja säännöt. Ei, en tarkoita mitään selkäsaunoja. Johan siinä Nanny-ohjelmassa näki että esim. ruokailut suomalaisissa perheissä on ihan ala-arvoisia. Ei syödä yhdessä, vanhemmat eivät itse syö, jos syödään niin notkutaan sohvalla telkkarin edessä tai selaillaan puhelinta, niin lapset kuin vanhemmat. Eräs julkkis kerran kehui miten heidän elämä on niin kiireistä että lapset syö takapenkillä matkalla harrastuksiin.
Yhdessä ei tehdä mitään vaan lapset kuskataan harrastuksiin. Vältetään ja pelätään lapsen kiukkua ja muita negatiivisiä tunteita. Ja jos niitä tulee niin heti pitää saada joku diagnoosi.
Kaikki kasvattaminen ja opetus sysätään koululle. Ihmetellään kun teinit eivät osaa sitä ja tätä kun omilleen muuttavat. Vanhemmat eivät opeta lapsilleen enää yhtään mitään.

Blaablaablaablaablaa.

Ei sitten ole tullut mieleen että iso osa näistä vanhemmista on itse diagnosoimattomia nepsyjä.

Jotka ei ole saaneet itse apua vaan sitten edelleen aikuisina kärsivät juurikin samoista ongelmista kuin lapsensakin.

  • ylös 15
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Näitä erikoislapsia on enemmän kun kodeissa voidaan huonommin, vanhemmilla ongelmia jotka lapset aistii, ei mitään kuria tai säännöllisyyttä, rutiineja. Eletään kuin pellossa ja odotetaan että koulu kasvattaa lapset.

Enkä nyt sano että kaikki mutta kyllä nykyään monessa perheessä puuttuu kuri ja säännöt. Ei, en tarkoita mitään selkäsaunoja. Johan siinä Nanny-ohjelmassa näki että esim. ruokailut suomalaisissa perheissä on ihan ala-arvoisia. Ei syödä yhdessä, vanhemmat eivät itse syö, jos syödään niin notkutaan sohvalla telkkarin edessä tai selaillaan puhelinta, niin lapset kuin vanhemmat. Eräs julkkis kerran kehui miten heidän elämä on niin kiireistä että lapset syö takapenkillä matkalla harrastuksiin.
Yhdessä ei tehdä mitään vaan lapset kuskataan harrastuksiin. Vältetään ja pelätään lapsen kiukkua ja muita negatiivisiä tunteita. Ja jos niitä tulee niin heti pitää saada joku diagnoosi.
Kaikki kasvattaminen ja opetus sysätään koululle. Ihmetellään kun teinit eivät osaa sitä ja tätä kun omilleen muuttavat. Vanhemmat eivät opeta lapsilleen enää yhtään mitään.

Nänniohjelman perheet eivät ole mikään läpileikkaus suomalaisista lapsiperheistä. Miten tyhmä sinä oikein olet???!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Näitä erikoislapsia on enemmän kun kodeissa voidaan huonommin, vanhemmilla ongelmia jotka lapset aistii, ei mitään kuria tai säännöllisyyttä, rutiineja. Eletään kuin pellossa ja odotetaan että koulu kasvattaa lapset.

Enkä nyt sano että kaikki mutta kyllä nykyään monessa perheessä puuttuu kuri ja säännöt. Ei, en tarkoita mitään selkäsaunoja. Johan siinä Nanny-ohjelmassa näki että esim. ruokailut suomalaisissa perheissä on ihan ala-arvoisia. Ei syödä yhdessä, vanhemmat eivät itse syö, jos syödään niin notkutaan sohvalla telkkarin edessä tai selaillaan puhelinta, niin lapset kuin vanhemmat. Eräs julkkis kerran kehui miten heidän elämä on niin kiireistä että lapset syö takapenkillä matkalla harrastuksiin.
Yhdessä ei tehdä mitään vaan lapset kuskataan harrastuksiin. Vältetään ja pelätään lapsen kiukkua ja muita negatiivisiä tunteita. Ja jos niitä tulee niin heti pitää saada joku diagnoosi.
Kaikki kasvattaminen ja opetus sysätään koululle. Ihmetellään kun teinit eivät osaa sitä ja tätä kun omilleen muuttavat. Vanhemmat eivät opeta lapsilleen enää yhtään mitään.

Meilläkin syödään välillä autossa.

Aamuisin syövät aamiaisen siellä jotta ei tarvitse nousta liian aikaisin.

Ja maanantaisin koulu loppuu niin myöhään a-kielen takia että syö välipalan autossa ehtiäkseen harrastukseen.

Ei tämä tarkoita etteikö meillä syötäisi silti myös yhdessä.

Omasta lapsuudestani jäi muuten valtavat traumat näistä yhteisistä pakkoruokailuista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon

Kyllä niitä on aina ollut. Ennen lapsi jätettiin pärjäämään joko yksin tai sisarusten kanssa aamut kun vanhemmat lähtivät töihin. Lapsilla oli siis enemmän vastuuta itsestään. Uskokaa tai älkää, niin liika hyysääminen passivoittaa lapsia. 

Siksi tämä on ongelmallista, koska yhteiskunta kouluineen ja päiväkoteineen odottaa että lapsi kasvattellaan ja ohjaillaan täydellisesti kaikenmaailman nykyohjeiden mukaan, ja jos puuttuu lapselta sukka jalasta tai ollaan joka toinen päivä myöhässä, niin lasua pukkaa, ja haukkuja miten huonosti sitä vanhemmuutta suoritetaan. Moni nepsylapsi myös hyötyisi ruuumiillisesta kasvatuksesta,(ei siis kurituksesta, se on eri asia) mutta sitä ei saa nykyään enää käyttää, joten ei oikein voi tehdä mitään jos sana ei mene perille.

Niitä on voinut aina olla, muttei tällaista määrää. Tai sitten nepsyt on aiemmin kätketty jonnekin. En muista meidän koulusta ketään joka olisi etäisestikään muistuttanut lapseni luokan poikaa. Mikä on hiukan ikävä tilanne, koska poika oli 11-vuotiaaksi asti innokas lyömään muita jne, ja sitten piti yrittää kotona ymmärtää oman lapsen ahdistusta asiasta, josta meille muille ei kerrottu edes diagnoosia saati että olisi ohjeistettu mitenkään. Yritin pitää kielen keskellä suuta ja ilmeisesti onnistuin aika kivasti, koska aranpuoleinen lapseni ei alkanut inhoamaan tätä poikaa ajoittaisista päällekäymisistä ja huitomisista huolimatta eikä kiusaaminenkaan käynnistynyt, härnätä joku aina yritti ja laittaa ääniherkän kiljumaan, mutta olivat koulussa valppaina ja saivat taottua meidän pilteille selväksi, että siitä virheestä kärsii sitten jokainen. 

Mies tuntee pojan isoisän ja on sitä mieltä, että perinnöllinen juttu, isoisä aikoinaan laitettiin tappelemaan naapurikyläläisten kanssa. Mutta ei hänkään muistanut että isoisä olisi lapsena ollut sen huomiotaherättävämpi, kunhan oli äkkiväärä. 

Ei ole totta, ettei nepsyjä ja erityislapsia olisi ”ennenkin” ollut, mutta nimitykset olivat erilaisia. Minä olen kasvanut 1980-luvulla maalaiskirkonkylässä jossa luokallani oli 12 lasta. Niistä kaksi ei oppinut koko alakouluaikana lukemaan. Heitä pidettiin ”valitettavan yksinkertaisina, ei uskois kun tuo toinen on vielä opettajaperheen poika”, toisen kohdalla mainittiin ohimennen jotain lukihäiriöstä, mutta ei sille meitään tehty Toinen heistä oli lisäksi kovin väkivaltainen. Yksi kolmaskin lapsi oli kovin väkivaltainen, heistä sanottiin vain, että näkyy etteivät vanhemmat ole tästä kylästä kotoisin. Yksi oli aika tyhmä kaikessa paitsi urheilussa ja pärjäsi lähinnä sen avulla. Ja oikeastaan hänkin oli löi ja potki muita helposti, mutta sitä ei koskaan, sanottu väkivallaksi, koska hän oli paikallisten vanhempien lapsi. Sitten olin minä, joka vasta myöhemmin (en siis alakouluaikana, vaan vasta yläkoulussa toisella paikkakunnalla) paljastuin poikkeuksellisen älykkääksi, mutta alakoulussa olin sellaista seiskan tasoa, ja vähän assityyppinen, minusta sanottiin, että tyypillinen työväenluokan kasvatti ja ja isä jossain roolissa tuossa epäilyttävässä ylikansallisessa (paikkakunnan ainoassa) teollisuuslaitoksessa jossa duunarit on juoppoja ja pomot vieraita ja epäilyttäviä.

Eli kyllä erityislapsia aina ollut on, mutta se on selitetty muilla sanoilla.

Juuri tämä. Silloin ei vaan ollut tietoa riittävästi. Omalla luokallanikin oli useampikin, jotka nykypäivänä ohjaisin kiireen vilkkaa arvioitavaksi esim. lukihäiriön suhteen. Heillä ei ollut mitään tukitoimia tarjolla, kaikki tehtävät piti tehdä kuten muidenkin, esimerkiksi lukea kirjasta vuorollaan ääneen. Siksi jokainen huomasi, että heillä on valtavia vaikeuksia.

Vierailija

Kun moni täällä ihmettelee, miten "erityislasten" määrä on noussut, tosiasia on, että ennen heitä kutsuttiin eri nimillä. Minä olen luultavasti ollut ns. erityislapsi, sillä traumataustan takia sairastuin jo lapsena masennukseen ja ocd:n. Ennen diagnoosin saamista olin kuitenkin huono, tyhmä, paha, laiska, pakkomielteinen, inhottava ja pahatapainen lapsi, en "erityislapsi" niin kuin nykyinen nimitys kuuluu.

  • ylös 19
  • alas 1
Vierailija

” Kummasti juuri näillä "on kokeiltu vaikka mitä"-vanhemmilla on ne häirikkölapset joilta ei mitkään perustoimetkaan onnistu. Auktoriteetin omaava vanhempi osaa toimia lasten kanssa suoraviivaisesti ja helikopteroimatta, asiat tehdään ja piste.”

On se jännä miten vaikka kolmelapsisessa perheessä vain yhdellä on ongelmia esim. pukemisessa vielä kouluikäisenä, kun samojen vanhempien samanlaisen kasvatuksen saaneet sisarukset saa vaatteet päälleen ihan itse ja tavallisesti ilman timereita tai kuvakortteja tai tai tai…

  • ylös 21
  • alas 3
Vierailija

Tuttavani on suurilla näkyvillä kirjaimilla tehnyt huoneentaulun. Siinä lukee numeroituna, mitä toimia lapsen pitää tehdä ja missä järjestyksessä esim. aamulla. Äiti kertaa aamuisin asiat ja osoittaa taulusta ko. kohdan.
Auttanee äitiäkin pitämään mielensä hieman paremmin kasassa.
Vielä toistakymmentä vuotta sitten sai yh-perheeseen silloin tällöin aamuisin apua ja lapselle kouluun saattajan. Nyt ei taida enää onnistua. Rahat kun on loppu sote-puolelta, tai niin ainakin sanotaan.

Vierailija

AP kysyi, että pitääkö vielä yläkoulussa taluttaa kouluun.

Meillä pitää. Ns. hyvätasoinen autisti viedään kouluun ja haetaan sieltä niinä päivinä kun pystyy menemään kouluun. Joka viikko ei pysty ollenkaan. 2 päivänä viikossa on jo kova suoritus. Hän on nyt 9. luokalla.

Silloin kun ei mene kouluun, opiskelee kotona. Olen itse jäänyt töistä pois, että voin tukea hänen koulunkäyntiään.

Kaikesta huolimatta hän pärjää koulussa hyvin. Tai ainakin oppii asiat helposti ja saa hyviä numeroita.

Yritä AP hakea apua.
Koulun kanssa voit yrittää sopia vaikka myöhemmät alkamisajat.
Tiedät varmaan että nepsylle huutaminen vain pahentaa hänen oireiluaan ja tekee asioista entistä vaikeampia.

  • ylös 13
  • alas 5
Vierailija

Ennen pidettiin nepsyjä huonotapaisina, kurittomina ja tyhminä. Nyt ymmärretään, että kyse on aivojen toimintahäiriöstä. Silti auktoriteetti ja oikeanlainen, ehkä ns. kannustava kurinalaisuus on oltava.
Yhdessä perheessä on nepsy-lapsi, jolta on vaadittu ja varmaan kannustettu samanlaiseen hyvään käytökseen kuin sisaruksiaankin. Poika kulkee perheen mukana vierailuilla ja joka paikassa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
” Kummasti juuri näillä "on kokeiltu vaikka mitä"-vanhemmilla on ne häirikkölapset joilta ei mitkään perustoimetkaan onnistu. Auktoriteetin omaava vanhempi osaa toimia lasten kanssa suoraviivaisesti ja helikopteroimatta, asiat tehdään ja piste.”

On se jännä miten vaikka kolmelapsisessa perheessä vain yhdellä on ongelmia esim. pukemisessa vielä kouluikäisenä, kun samojen vanhempien samanlaisen kasvatuksen saaneet sisarukset saa vaatteet päälleen ihan itse ja tavallisesti ilman timereita tai kuvakortteja tai tai tai…

Vai että auktoriteetin omaava vanhempi..
Tuo on taas niitä juttuja, jotka toimivat normilapsiin, mutta saavat nepsyn joko raivostumaan tai Ahdistuminen niin että toimintakyky loppuu kokonaan.

Auktoriteetilla jos lapsen kouluun kantaa, niin siellä hän todennäköisimmin makaa pulpetin alla koko päivän eikä pysty tekemään yhtään tehtävää. Ei välttämättä pysty edes kuulemaan mitä opettaja sanoo.
Tuolille on turha pakottaa istumaan jos hän ei kykene edes siihen.

Suuri osa nepsyistä ei edes ymmärrä auktoriteettia. Heille jokainen ihminen on saman arvoinen. Ei ole merkitystä sillä oletko kuningas vai kerjäläinen. Kumpaankin suhtaudutaan samalla tavalla.

  • ylös 12
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon

Oletko kuullut sellaisesta paikasta kuin Piilaakso?

Siellä huomattiin autismidiagnoosien määrän kasvu sen jälkeen kun sinne oli tullut niitä kuuluisia Piilaakson yrityksiä.
Aluksi ihmettelevät, että mistä oikein on kyse. Huomasivat sitten, että niissä yrityksissä on keskimääräistä enemmän autisteja töissä. Nuoria ihmisiä, jotka solmivat parisuhteita.. Kun he alkoivat saamaan lapsia, nousi autismidiagnoosien määrä, sillä autismi periytyy helposti lapsille.

Ovatko Piilaaksossa työskentelevät mielestäsi huonompaa ainesta?

  • ylös 14
  • alas 2
Vierailija

No esim. mun perheenjäsenellä oli lähtemisessä helpompi vaihe työikäisenä, silloinkin lapset työllistettiin etsimään auton avainta ja silmälaseja päivittäin. Iäkkäänä lähtemisestä tuli taas hankalampaa. Itselläni ei ole tuota helppoa vaihetta tullut koskaan vaan joka aamu on yhtä kaoottinen huolimatta siitä että yöllä laitettu mahdollisimman paljon valmiiksi.

Vierailija

Näitä ei ennen ole diagnosoitu vaan oireilut meni huonon käytöksen, vajaaälyisen, ym. piikkiin ja loput sitten oppi vaan selviytymään jotenkin ja toiset jäi alisuoriutujiksi.
Vaatimuksetkin oli toisenlaiset, töitä sai vaikka ei olisi osannut edes lukea, jne.

Tämän päivän nepsy-lapsien vanhemmilla olisi todennäköisesti samat diagnoosit kuin lapsillaan mutta ne jää tutkimatta kun ovat jo oppineet selviytymään elämässään jotenkin.

Vierailija

Mielenkiinnosta kysyn, miten teidän aamut sitten käytännössä menee? Mitä tapahtuu, mitä sinä teet? Mitään viisastenkiveä minulla ei ole kun en itsekään saa omia aamujani organisoitua. Ainoa hyvä vinkki toimii ainoastaan aikuisille, että itse käytän lääkityksenä kahvia ja lataan keittimen illalla valmiiksi sekä käynnistän heti kun selviän keittiöön.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärä palsta puhua näistä asioista, tulee kuraa niskaan.

Meillä yläasteikäinen nepsy ja ei lähde aamulla kouluun, vaikka seisoisimme päällämme. Jää vihaisena jumittamaan ja ottaa lääkkeen vasta silloin, kun on itse siihen valmis. Käytännössä aina pois aamut ekat tunnit ja sitten lähtee itsenäisesti matkaan. Poissaoloja miljoona, numerot tippuneet, koulun kanssa tiivis yhteistyö ja nyt myös lastensuojelu mukaan.

Ehkä sitten ollaan sopimattomat vanhemmat. Ollaan kyllä käytetty kaikki keinot palkitsemisesta seuraamuksiin, tuettu, autettu, ehdotettu tukitoimia, kehuttu, hankittu apua (jota ei ota vastaan) jne. Tervetuloa kokeilemaan, olen 100 % varmasti kokeillut kaikki keinot joita kukaan tällä palstalla keksii ehdottaa. Toisella lapsella menee ihan normaalisti ja on oma iloinen itsensä.

Olen jo aikaa sitten päättänyt, etten enää juttele näistä asioista kuin ammattilaisten tai vertaisvanhempien kanssa. En vain enää jaksa niitä neuvoja, jotka on kokeiltu jo tuhat kertaa.

Tsemppiä ap:lle, yritä saada mahdollisimman paljon ulkopuolista apua.


Hei, sori nyt jos turha neuvo ja kokeiltu jo, mutta voisiko aamulla mennä sen lääkkeen ja vesilasin kanssa istumaan lapsen vuoteen luo ja ihan unenpöpperöiselle lapselle antaa sen. Tuli vaan mieleen kun joskus on pitänyt antibiootteja tai kipulääkkeitä antaa niin näin on saanut ne menemään :)

Ei toimi meidän nepsyn kohdalla. Huoneeseensa ei saa mennä varsinkaan aamulla, tulee raivo. Lääkkeiden otossa myös hyvin omaehtoinen, ottaa jos ottaa, muuten ei saada päätä käännettyä. Nyt itse huomannut siitä apua, joten on motivoitunut. Nepsyn kanssa aamut on tuskaa, ei mene kouluun ajoissa, mikään hoputtaminen ei tepsi vaan pahentaa tilannetta. Kouluasiat menee miten menee, mutta apua ei huoli vastaan, joustamattomuus ja jumiutuminen on äärimmäistä.

Vaihtaisin koska tahansa normaaliin lapseen. En tietysti oikeasti omastani luopuisi mutta normaaleiden lapsien touhua ja kehitystä katsellessa tulee paha olo, kateellinen tunne ja toive siitä että meidänkin arki voisi olla joskus kivaa ja joku asia sujua. Tuomitkaa vaan pahaksi, toki rakastan häntä, mutta tämä on ihan järjettömän raskasta ja turhauttavaa. En varmaan ole tosiaankaan sopiva vanhempi nepsylle mutta no can do.

  • ylös 18
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Voin kertoa, että eipä se tuosta helpotu yläkoulussakaan, eikä ammattikoulussa / lukiossa.

Sitä samaa ohjaamista ja muistuttelua se on. Ja kaiken kruuna se, että kouluissa ei ole tarpeeski tietotaitoa ohjata näitä lapsia.

Olen ihmetellyt, miksi jokaisessa koulussa ei ole Nepsyvalmentajaa?  Joka toimii tulkkina lapsen / opettajien sekä vanhempien välillä. Voi kuinka monta kertaa on joutunut" selittämään "lastaan . Kun ei monella opettajalla ole mitään hajua, kuinka näiden lasten kanssa tulee toimia.

Sitten ne leimataan hankalaksi ja saa lapsesta saakka pelkkää negatiivista palutetta. Syytellään vanhmpia kasvatuksesta ( ei suoraan, mutta sen nyt voi lukea rivien välistä) 

Jos opella ei itsellään satu olemaan nepsylasta kotona, niin ei ne ymmärrä. Vaikka rautalangasta väännät. Että, siitä nepsylapsesta ei taikomalla saa samanlaista , kuin niistä joilla tätä "ongelmaa " ole. 

Tsemppiä! koitetaan jaksaa. Ja varsinkin taistella siitä , että näihin asioihin aletaan koulussa kiinnitämään enemmän käytännön tasolla huomiota , eikä syynätä vanhmepia suurennuslasilla.

Eräs koulu muisti laittaa Wilmaviestiä puuttuvasta kumista. Luokassa oli kyllä isompiakin ongelmia. Ei nähty luokkaa pyyhekumilta. Vai saiko noista bonusta.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla