Lue keskustelun säännöt.
Alan olla ihan loppu nepsylapsen aamuihin jotka ovat kuin suossa tarpomista, en jaksa enää lässyttää vaan karjun ja jälkeenpäin tunnen olevani täysin epäonnostunut äiti
25.11.2021 |
Lapsi jankuttaa "Äiti, äiti, äiti".. sen sijaan että söisi aamupalaa, pesisi hampaat, pukisi vaatteet.. ei pysty puhumaan ja liikkumaan yhtä aikaa ilmeisesti. Lääke on varattuna keittiön pöydälle mutta ellen vahtisi, jäisi siihen. Vaatteet on illalla varattu tuolille mutta aamulla niitä ei mystisesti löydy.
Kouluun on vajaa kilometri mutta jos koulu alkaa klo 8. 00 ja lähtee tästä 7.50 ei takuulla ehdi! Ja ovet kun ovat lukossa niin siinähän istuu pihalla sitten. Kännykkä on, mutta ei ope siihen kesken tunnin vastaa jos yksi soittelee ulkoa.
Olen saattanut ekaluokasta asti koulun portille mutta nyt on neljännellä voisi opetella vähän itsenäistä toimintaa! Vai pitäisikö minun vielä yläasteelainen taluttaa koulun pihalle?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimi hälytysten laittaminen puhelimeen ja se, etten enää osallistunut aamuihin. Pysyin makkarissani ja laitoin oven kiinni. Alkuun tuskailin itse enemmän lapsen ehtimistä, mutta kun pidin hermot kurissa, niin lapsi hoitikin aamut itse. Joskus lääke unohtuu, joskus lautasia löytyy eteisestä, eilen margariini leipäkaapista, mutta sellaista sattuu.
Tämä toimi meilläkin. Omat kehotukset ja ohjaus menivät kuin kuuroille korville mutta puhelin kun hälyttää: ”aika pukea”, ei muksu jostain syystä kyseenalaista sitä.
Tsemppiä arjessa rämpimiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karjumisesta ja lässytyksestä ei kummastakaan ole mitään hyötyä.
Onko lapselle luotu aamuihin rakenne? Onko ne vaatteet aina samalla tuolilla? Onko joku (mieluiten kuvallinen) aamutoimijärjestys, josta lapsi voi tarkistaa, mitä nyt ja seuraavaksi pitää tehdä? Onko aikaa varattu tarpeeksi? Onko joka kohta aamutoimijärjestyksestä merkitty omaksi kellonajakseen? Käyttäkää ajastimia, munakelloja, timereitä tai jotain.
Ja lähetä lapsi kouluun ajoissa, vaikka joku osa aamutoimia olisikin vielä kesken. Vaatteet niskaan ja matkaan.
Ja aapeen on aika turha olettaa, että lapsi osaisi toimia kuin lääkkeen ottanut ennen kuin se lääke on otettu. TOTTAKAI on sun tehtävä vahtia, että se tulee otetuksi. Ei tietenkään lapsella ole keskittymiskykyä sen muistamiseen: Edellisen annoksen vaikutus on lakannut jo eilen.
Vierailija kirjoitti:
Yritäpä aamuisin olla/esittää hauskaa äitiä tälle lapsellesi, vaikka et oikeasti olisi hyvällä tuulella. Höpsöttelet, hassuttelet, mikä vain lastasi ilahduttaa. Tunteet tarttuvat, ja väittäisin että lapsiin vielä helpommin.
Huomaat, että itsekin muutut oikeasti hyvän tuuliseksi,vaikka olisit ensin vain esittänyt.
Näinpä juuri. Aikuisen vastuulla millä asenteella hän lastaan kohtelee. Kyllä jos lastaan komentelee negatiiviseen sävyyn, niin ei se saa hyvää vastakaikuakaan.
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon
Mikä olisi oikea foorumi keskustella tällaisista asioista ja miten saisi kontaktin vertaisvanhempiin?
Meillä on vasta 6-vuotias, mitään diagnoosia ei vielä ole mutta ollaan onneksi pääsemässä ainakin jonkinasteisten tukitoimien piiriin eskarin ja neuvolan kautta. Tuntuu vaan todella kurjalta lukea tällaisia palstoja, joissa tuomitaan sekä lapsi että vanhemmat asioista mitään ymmärtämättä. Ollaan ihan tavallinen, rakastava perhe ja ihan normaalisti on kasvatettu, opetettu ja eletty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärä palsta puhua näistä asioista, tulee kuraa niskaan.
Meillä yläasteikäinen nepsy ja ei lähde aamulla kouluun, vaikka seisoisimme päällämme. Jää vihaisena jumittamaan ja ottaa lääkkeen vasta silloin, kun on itse siihen valmis. Käytännössä aina pois aamut ekat tunnit ja sitten lähtee itsenäisesti matkaan. Poissaoloja miljoona, numerot tippuneet, koulun kanssa tiivis yhteistyö ja nyt myös lastensuojelu mukaan.
Ehkä sitten ollaan sopimattomat vanhemmat. Ollaan kyllä käytetty kaikki keinot palkitsemisesta seuraamuksiin, tuettu, autettu, ehdotettu tukitoimia, kehuttu, hankittu apua (jota ei ota vastaan) jne. Tervetuloa kokeilemaan, olen 100 % varmasti kokeillut kaikki keinot joita kukaan tällä palstalla keksii ehdottaa. Toisella lapsella menee ihan normaalisti ja on oma iloinen itsensä.
Olen jo aikaa sitten päättänyt, etten enää juttele näistä asioista kuin ammattilaisten tai vertaisvanhempien kanssa. En vain enää jaksa niitä neuvoja, jotka on kokeiltu jo tuhat kertaa.
Tsemppiä ap:lle, yritä saada mahdollisimman paljon ulkopuolista apua.
Hei, sori nyt jos turha neuvo ja kokeiltu jo, mutta voisiko aamulla mennä sen lääkkeen ja vesilasin kanssa istumaan lapsen vuoteen luo ja ihan unenpöpperöiselle lapselle antaa sen. Tuli vaan mieleen kun joskus on pitänyt antibiootteja tai kipulääkkeitä antaa niin näin on saanut ne menemään :)
Ainakin meillä lääke pitää antaa syönnin jälkeen.
Tsemppiä kaikille vanhemmille. Mun 10 v menee ainoastaan kouluun jos vien/haen hänet itse. Ei kelpuuta edes isäänsä. Paniikki ja pelkotilat ovat niin vahvat. Tähän lisättynä tarvitsee toiminnan ohjausta, muuten mitään ei tapahdu. Opettaja monesti on turhautunut, minä en sillä en ota asioita henkilökohtaisesti. Ei se lapsi mitään itselleen voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä neuvoja täällä, kaikki kokeiltuja. Yhden kanssa voisi mennä paremmin, mutta kun siinä on muutama nuorempikin, jotka tarvitsevat ohjausta, niin ei voi kaikkia paukkuja panna esikois-nepsyyn. Ihan tietoisesti näin on tehtävä, etteivät muut jää perheessä sivuun. Olen laskenut rimaa. Jos ei ehdi tai halua esim. pestä hampaita, ei voi mitään. Miehen kokoista ei voi pakottaa, eikä kukaan haluakaan. Aamiainen on syötävä, se kuuluu hoitoon. Tsemppiä kaikille aamuihin! Pitäkää vanhemmat itsestänne huolta! Ottakaa se oma aika, esim. kahvikupillinen ennen kuin herätätte lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista vanhemmille jotka näiden asioiden kanssa painitte <3. Tarpeeksi työlästä on usein sellaisenkin lapsen kanssa, kenellä ei ole näitä haasteita. Auttaako lasta kuvaohjaus aamulla, ehkä onkin jo käytössä? Lapsen toimintaa ohjaavat kuvat esille aamun kulusta: vaatteet, lääke, aamupala, hammaspesu, ulkovaatteet, reppu, kouluun?
Joo,tätä ajattelin ehdottaa. Papunet sivuilla on hyvät ohjeet! Joskus kuvat menevät perille paremmin kuin sanat.
"kortti sivuun,kun on tehty" tms.
Meillä tuo annettiin koulusta tehtäväksi, siis lapselle. Piirsi itse kuvat ja joutui miettimään, mitä aamulla pitääkään tehdä ja missä järjestyksessä ne tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon
Ei ole. Minun isosiskoni oli tällainen jo 80-luvulla ja minä pikkusiskoni sitten "laitoin ja autoin hänet kouluun". Pidättelin jopa bussia liki joka aamu, että hän ehtii mukaan. Kuuntelin monet rähinät ja huudot, myös mm naapurin äidiltä, joka kuskasi meitä aina jokasyksyisen bussilakon aikaan ja joka hikeentyi siskooni ja räyhäsi ja meuhkasi sittne minulle (joka olin paikalla aina vartin etuajassa) - ja oli muuten neuvolan terkka... Että se siitä hermojen pitämisestä.
Ai tää on taas tällainen "Kyllä mulla on niin vaikeeta" - valitusketju. Ei edes haluta mitään neuvoja, ratkaisua. Vaan halutaankin ainoastaan valittaa sitä omaa elämäänsä. Jos yrittää neuvoa, niin annetaan alapeukkuja, koska ap haluaakin, että muutkin yhtyvät tähän valittamiseensa.Ei ei mitään neuvoja kiitos. T:Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi oikea foorumi keskustella tällaisista asioista ja miten saisi kontaktin vertaisvanhempiin?
Meillä on vasta 6-vuotias, mitään diagnoosia ei vielä ole mutta ollaan onneksi pääsemässä ainakin jonkinasteisten tukitoimien piiriin eskarin ja neuvolan kautta. Tuntuu vaan todella kurjalta lukea tällaisia palstoja, joissa tuomitaan sekä lapsi että vanhemmat asioista mitään ymmärtämättä. Ollaan ihan tavallinen, rakastava perhe ja ihan normaalisti on kasvatettu, opetettu ja eletty.
Käypä kurkkaamassa Leijonaemot ja adhd-liitto tai autismiliitto sen mukaan, mihin suuntaan teillä on piirteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon
Kyllä niitä on aina ollut. Ennen lapsi jätettiin pärjäämään joko yksin tai sisarusten kanssa aamut kun vanhemmat lähtivät töihin. Lapsilla oli siis enemmän vastuuta itsestään. Uskokaa tai älkää, niin liika hyysääminen passivoittaa lapsia.
Siksi tämä on ongelmallista, koska yhteiskunta kouluineen ja päiväkoteineen odottaa että lapsi kasvattellaan ja ohjaillaan täydellisesti kaikenmaailman nykyohjeiden mukaan, ja jos puuttuu lapselta sukka jalasta tai ollaan joka toinen päivä myöhässä, niin lasua pukkaa, ja haukkuja miten huonosti sitä vanhemmuutta suoritetaan. Moni nepsylapsi myös hyötyisi ruuumiillisesta kasvatuksesta,(ei siis kurituksesta, se on eri asia) mutta sitä ei saa nykyään enää käyttää, joten ei oikein voi tehdä mitään jos sana ei mene perille.
Niitä on voinut aina olla, muttei tällaista määrää. Tai sitten nepsyt on aiemmin kätketty jonnekin. En muista meidän koulusta ketään joka olisi etäisestikään muistuttanut lapseni luokan poikaa. Mikä on hiukan ikävä tilanne, koska poika oli 11-vuotiaaksi asti innokas lyömään muita jne, ja sitten piti yrittää kotona ymmärtää oman lapsen ahdistusta asiasta, josta meille muille ei kerrottu edes diagnoosia saati että olisi ohjeistettu mitenkään. Yritin pitää kielen keskellä suuta ja ilmeisesti onnistuin aika kivasti, koska aranpuoleinen lapseni ei alkanut inhoamaan tätä poikaa ajoittaisista päällekäymisistä ja huitomisista huolimatta eikä kiusaaminenkaan käynnistynyt, härnätä joku aina yritti ja laittaa ääniherkän kiljumaan, mutta olivat koulussa valppaina ja saivat taottua meidän pilteille selväksi, että siitä virheestä kärsii sitten jokainen.
Mies tuntee pojan isoisän ja on sitä mieltä, että perinnöllinen juttu, isoisä aikoinaan laitettiin tappelemaan naapurikyläläisten kanssa. Mutta ei hänkään muistanut että isoisä olisi lapsena ollut sen huomiotaherättävämpi, kunhan oli äkkiväärä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon
Ei vaan ollut internetiä missä puhua asioista. Toinen on se että lapset tehdään vanhempana joka taas tutkitusti lisää riskiä saada nepsy.
Parhaat vertaisryhmät olen saanut hoitotahon hankkiman kuntoutusjakson kautta. Facessa on varmasti myös ryhmiä. Googlaa Leijonaemot, sitä kauttakin löytänee. Paikkakuntasi adhd-yhdistys (tai jokin muu, jos kyseessä ei ole adhd). Neuvola ja kouluterkkari/-kuraattori voivat myös osata auttaa vertaistuen löytämisessä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon
Kyllä niitä on aina ollut. Ennen lapsi jätettiin pärjäämään joko yksin tai sisarusten kanssa aamut kun vanhemmat lähtivät töihin. Lapsilla oli siis enemmän vastuuta itsestään. Uskokaa tai älkää, niin liika hyysääminen passivoittaa lapsia.
Siksi tämä on ongelmallista, koska yhteiskunta kouluineen ja päiväkoteineen odottaa että lapsi kasvattellaan ja ohjaillaan täydellisesti kaikenmaailman nykyohjeiden mukaan, ja jos puuttuu lapselta sukka jalasta tai ollaan joka toinen päivä myöhässä, niin lasua pukkaa, ja haukkuja miten huonosti sitä vanhemmuutta suoritetaan. Moni nepsylapsi myös hyötyisi ruuumiillisesta kasvatuksesta,(ei siis kurituksesta, se on eri asia) mutta sitä ei saa nykyään enää käyttää, joten ei oikein voi tehdä mitään jos sana ei mene perille.
Niitä on voinut aina olla, muttei tällaista määrää. Tai sitten nepsyt on aiemmin kätketty jonnekin. En muista meidän koulusta ketään joka olisi etäisestikään muistuttanut lapseni luokan poikaa. Mikä on hiukan ikävä tilanne, koska poika oli 11-vuotiaaksi asti innokas lyömään muita jne, ja sitten piti yrittää kotona ymmärtää oman lapsen ahdistusta asiasta, josta meille muille ei kerrottu edes diagnoosia saati että olisi ohjeistettu mitenkään. Yritin pitää kielen keskellä suuta ja ilmeisesti onnistuin aika kivasti, koska aranpuoleinen lapseni ei alkanut inhoamaan tätä poikaa ajoittaisista päällekäymisistä ja huitomisista huolimatta eikä kiusaaminenkaan käynnistynyt, härnätä joku aina yritti ja laittaa ääniherkän kiljumaan, mutta olivat koulussa valppaina ja saivat taottua meidän pilteille selväksi, että siitä virheestä kärsii sitten jokainen.
Mies tuntee pojan isoisän ja on sitä mieltä, että perinnöllinen juttu, isoisä aikoinaan laitettiin tappelemaan naapurikyläläisten kanssa. Mutta ei hänkään muistanut että isoisä olisi lapsena ollut sen huomiotaherättävämpi, kunhan oli äkkiväärä.
No ei ne koulutkaan olleet sellaisia kuin nykyään.
Ennen koulu oli lähellä, pieni ja turvallinen.
Ei mikään 1000 oppilaan jättilaitos vaihtuvine aikuisineen kahden tunnin koulumatkan päässä.
Tuttu tunne. Voin kertoa, että eipä se tuosta helpotu yläkoulussakaan, eikä ammattikoulussa / lukiossa.
Sitä samaa ohjaamista ja muistuttelua se on. Ja kaiken kruuna se, että kouluissa ei ole tarpeeski tietotaitoa ohjata näitä lapsia.
Olen ihmetellyt, miksi jokaisessa koulussa ei ole Nepsyvalmentajaa? Joka toimii tulkkina lapsen / opettajien sekä vanhempien välillä. Voi kuinka monta kertaa on joutunut" selittämään "lastaan . Kun ei monella opettajalla ole mitään hajua, kuinka näiden lasten kanssa tulee toimia.
Sitten ne leimataan hankalaksi ja saa lapsesta saakka pelkkää negatiivista palutetta. Syytellään vanhmpia kasvatuksesta ( ei suoraan, mutta sen nyt voi lukea rivien välistä)
Jos opella ei itsellään satu olemaan nepsylasta kotona, niin ei ne ymmärrä. Vaikka rautalangasta väännät. Että, siitä nepsylapsesta ei taikomalla saa samanlaista , kuin niistä joilla tätä "ongelmaa " ole.
Tsemppiä! koitetaan jaksaa. Ja varsinkin taistella siitä , että näihin asioihin aletaan koulussa kiinnitämään enemmän käytännön tasolla huomiota , eikä syynätä vanhmepia suurennuslasilla.
Joo, täällä taas palstailee asiantuntijoita.
Mun lapsella ei ole edes mitään diagnoosia ja silti joudun joskus aamuisin ja välillä muulloinkin korottamaan ääntä reippaasti.
Tuskin on sellaista vanhempaa joka ei joskus olisi lapsilleen karjunut.
Nepsyistä en tiedä mitään niin en osaa muuta sanoa kun tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aines jotenkin huonontunut muutaman vuosikymmenen aikana vai mistä nämä nepsy-lepsyt ovat ilmestyneet joka taloon
Kyllä niitä on aina ollut. Ennen lapsi jätettiin pärjäämään joko yksin tai sisarusten kanssa aamut kun vanhemmat lähtivät töihin. Lapsilla oli siis enemmän vastuuta itsestään. Uskokaa tai älkää, niin liika hyysääminen passivoittaa lapsia.
Siksi tämä on ongelmallista, koska yhteiskunta kouluineen ja päiväkoteineen odottaa että lapsi kasvattellaan ja ohjaillaan täydellisesti kaikenmaailman nykyohjeiden mukaan, ja jos puuttuu lapselta sukka jalasta tai ollaan joka toinen päivä myöhässä, niin lasua pukkaa, ja haukkuja miten huonosti sitä vanhemmuutta suoritetaan. Moni nepsylapsi myös hyötyisi ruuumiillisesta kasvatuksesta,(ei siis kurituksesta, se on eri asia) mutta sitä ei saa nykyään enää käyttää, joten ei oikein voi tehdä mitään jos sana ei mene perille.
Niitä on voinut aina olla, muttei tällaista määrää. Tai sitten nepsyt on aiemmin kätketty jonnekin. En muista meidän koulusta ketään joka olisi etäisestikään muistuttanut lapseni luokan poikaa. Mikä on hiukan ikävä tilanne, koska poika oli 11-vuotiaaksi asti innokas lyömään muita jne, ja sitten piti yrittää kotona ymmärtää oman lapsen ahdistusta asiasta, josta meille muille ei kerrottu edes diagnoosia saati että olisi ohjeistettu mitenkään. Yritin pitää kielen keskellä suuta ja ilmeisesti onnistuin aika kivasti, koska aranpuoleinen lapseni ei alkanut inhoamaan tätä poikaa ajoittaisista päällekäymisistä ja huitomisista huolimatta eikä kiusaaminenkaan käynnistynyt, härnätä joku aina yritti ja laittaa ääniherkän kiljumaan, mutta olivat koulussa valppaina ja saivat taottua meidän pilteille selväksi, että siitä virheestä kärsii sitten jokainen.
Mies tuntee pojan isoisän ja on sitä mieltä, että perinnöllinen juttu, isoisä aikoinaan laitettiin tappelemaan naapurikyläläisten kanssa. Mutta ei hänkään muistanut että isoisä olisi lapsena ollut sen huomiotaherättävämpi, kunhan oli äkkiväärä.
"Ennenvanhaan" näille oppilaille oli tarkkikset ja apukoulut, eli "tavalliset" oppilaat ei näitä nähnyt samalla tavalla. Nyt on vallalla ajatus integraation autuudesta, eli lähes kaikki erityistarpeiset koitetaan saada perusopetukseen hinnalla millä hyvänsä, vaikka sekä vanhemmat, opettajat että hoitotaho monesti näkevät, että se ei ole lapsenkaan etu. Erityisopetuspaikkoja on ihan liian vähän ja niiden laatu vaihtelee, koska varoja ei ole riittävään määrään ohjaajia. Integraatio varmasti sopii osalle erityislapsista ja vielä useammalle niin, että osa aineista on integroituna ja osa eriytettynä, mutta sitten on pitkä jono niitä, jotka tarvitsevat ihan toisenlaista opetusta.
No ette ole sen sopimattomat kuin kukaan muukaan!
Mulle on karjuttu lapsena, naapurin lapsille on karjuttu lapsena, kavereilleni on karjuttu lapsena, vanhemmilleni on karjuttu, itse olen karjunut lapselleni, eli ei tarvitse pelätä karjumisen pilaavan lapsen, vaikka siitä huono omatunto tuleekin.
Ei kukaan varmaan karju koko aikaa? Ihminen väsyy, ja se on ihan luonnollista. Epätoivon hetket kun tajuaa ettei homma tule muuttumaan ikinä, vaan sulla on vielä täysi-ikäisenäkin peräänkatsottava lapsi.
Oma lapseni teininä ihan sijoitettiin kotoa pois, kun ei siitä hänen hommastaan tullut mitään.
Olihan se perskuleen kiukkuinen, ja vuoden verran meni väkinäisissä väleissä kun lapsi muutti 18-vuotiaana pois kotoa, mutta nyt kun hän on 21v, on kaikki taas hyvin.
Tsemppiä kaikille, ei se helppoa ole!