Lue keskustelun säännöt.
mielummin lapseton, kuin uusioperhe/yh
18.02.2015 |
En takuulla aio hankkia lapsia, ennen kuin olen satavarma, että mies on sellainen, jonka kanssa pystyn kasvattamaan ne aikuisiksi saakka.
Vähintään viisi vuotta on oltava yhteiseloa takana ennen kuin voin luottaa siihen, että suhde on kestävällä pohjalla.
Lisäksi ajattelen, että omaa uraa ja elämää pitää olla elettynä riittävästi ennen kuin hankin lapsia. Eli käytännössä kolmenkympin jälkeen voin alkaa harkitsemaan asiaa.
En älyä niitä jotka tekevät lapsia parin vuoden tuntemisen jälkeen. Kun alkuhuumakin kestää miltei kolme vuotta. Sitten erotaan ja lapsilla ei ole enää ehjää kotia. Kuvioihin tulee kaikki puolikkaat ihmiset.
Jos tästä kaikesta seuraa se, että jään lapsettomaksi, niin ajattelen että se on parempi vaihtoehto kuin tehdä lapsia hätiköiden ja aiheuttaa heille paljon tuskaa.
N22
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 14:59"]
Ja eronnut tai leskeksi jäänyt ei sitten saakaan enää perustaa uutta perhettä? Sitäkö mieltä av-mammat oikeasti ovat? Kylläpä taas on mahtavaa tajunnanvirtaa täällä tarjolla.
[/quote]
Mikä oikeus sinulla on sekoittaa entisestään valtavan trauman kokeneita lapsia? Eikö sitä "omaa onnea" voi odottaa siihen että lapset ovat aikuisia? Miksei voi keskittyä vain tukemaan niitä omia lapsiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvä suunnitelma, mutta mä kyllä ajattelin itsekkäästi niinkin, että lapsiperheen elämään on vaikeampi sopeutua (eli sitä myöten onnistua kasvattamaan tasapainoisia lapsia), jos on järjestänyt elämänsä erinomaisesti ilman lapsia. Mitä pidemmälle siihen omaan itsekeskeiseen aikuiselämäänsä pääsee, sitä korkeammalla vaatimukset itseään ja ympäristöä kohtaan, sitä tottuneempi on elämään joka rehellisesti sanoen ihmiskunnan mittakaavassa on suorastaan luksusta. Sitä enemmän tuntuu luopumiselta ja rajoittavalta se lapsiperheellisyys, ja sitä enemmän sitäkin sitten suorittaa ja niin edelleen.
Sekin on kyllä vinoutunutta, jos kymmenen tai kahden kymmenen vuoden ajan valmistautuu siihen lastentuloon niin että lapsille on koko ajan tilaa henkisesti ja ehkä fyysisestikin. Ikään kuin ennalta mielikuvituksessa eletään sitä tulevaisuuden täydellistä perhe-elämää ja tarkasti tiedetään mitä siltä halutaan, millaiset lapset, mitä vaatteita ja vaippoja ja turvaistuimia ja harrastuksia ja lomamatkoja... Sen sijaan että täyttäisi elämäänsä siinä hetkessä ajankohtaisilla asioilla, kun ei vielä ole niitä lapsia niin voisi tehdä kaikkea mitä ilman lapsia voi tehdä. Ikinä ei tiedä tuleeko niitä lapsia sitten kun lopulta on valmista.
Myös se, että kun parisuhdetta on eletty omassa rauhassa, ei mikään takaa sitä että lapsen tultua osataan pariskuntana sopeutua aivan uusiin rooleihiin ja muuttuneeseen elämään.
Perheenä elämisessä kyse on halusta pysyä yhdessä ja ratkoa ristiriidat, ja sitä halua voi olla vaikka ei olisi kymmentä vuotta vakautettu suhdetta ennen lasten hankintaa.
En sano että suunnitelma on huono, hyvin monihan tuohon pyrkii ja sitä pidetään hyvänä. Elämä vain on peruspiirteiltään sellainen ettei sitä voi hallita, ja jos todella suunnittelee elämänsä tarkasti viimeisen päälle, katkeruus voi olla ylitsepääsemätön jos ei saakaan siitä täydellistä. Ei sinun viestistä välttämättä sellainen kuva tullut, että haet täydellisyyttä vaan pelkästään järkevällä tavalla varmuutta, mutta jotkut on sellaisiakin.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:07"]Kommentit 29-31 kirjoittanut joku wt-yh-mamma, oman elämänsä sivustakatsoja, jolla 4 lasta 5 eri miehelle.
:D
[/quote]
Ja tuntuu olevan näille mammoille suurikin ongelma se on jos jollain on halua ja kykyä hallita elämäänsä.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 14:49"]Mielluummin yh kuin lapseton! [/quote] Itsekäs ajattelutapa.
[/quote]
Kaikki ovat itsekkäitä.
Kiitos veikkauksesta, mutta minulla on vain kaksi lasta yhden miehen kanssa, takana 20 vuotta jo.
Mutta on oikeasti kovin naiivi jos kuvittelee että sillä mitä ITSE on päättänyt olisi parisuhteessa kuitenkaan enempää merkitystä kuin sen 50 %.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 14:59"]
Ja eronnut tai leskeksi jäänyt ei sitten saakaan enää perustaa uutta perhettä? Sitäkö mieltä av-mammat oikeasti ovat? Kylläpä taas on mahtavaa tajunnanvirtaa täällä tarjolla.
[/quote]
Mikä oikeus sinulla on sekoittaa entisestään valtavan trauman kokeneita lapsia? Eikö sitä "omaa onnea" voi odottaa siihen että lapset ovat aikuisia? Miksei voi keskittyä vain tukemaan niitä omia lapsiaan?
[/quote]
Mikä sinä olet päsmäröimään toisten elämiä? Mitä jos huolehtisit omistasi ja annat muiden huolehtia omistaan.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:13"]Kiitos veikkauksesta, mutta minulla on vain kaksi lasta yhden miehen kanssa, takana 20 vuotta jo.
Mutta on oikeasti kovin naiivi jos kuvittelee että sillä mitä ITSE on päättänyt olisi parisuhteessa kuitenkaan enempää merkitystä kuin sen 50 %.
[/quote]
Luonnollisestikaan en näe tulevaisuutta sellaisen miehen kanssa joka haluaa ryhtyä lasten tekoon muutaman vuoden suhteen jälkeen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:17"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:13"]Kiitos veikkauksesta, mutta minulla on vain kaksi lasta yhden miehen kanssa, takana 20 vuotta jo.
Mutta on oikeasti kovin naiivi jos kuvittelee että sillä mitä ITSE on päättänyt olisi parisuhteessa kuitenkaan enempää merkitystä kuin sen 50 %.
[/quote]
Luonnollisestikaan en näe tulevaisuutta sellaisen miehen kanssa joka haluaa ryhtyä lasten tekoon muutaman vuoden suhteen jälkeen.
Ap
[/quote]
Minun näkemykseeni elämänhallinnasta kuuluu myös se, että etsin kumppanin, jolla on samansuuntaiset näkemykset kanssani.
Ja kuten sanoin, jos tämä johtaa siihen että jään lapsettomaksi, niin tapahtukoon.
En aio nöyrtyä vastakkaisiin näkemyksiin ja perustaa perhettä hataralle pohjalle, sehän aloitukseni pointti onkin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:13"]
Kiitos veikkauksesta, mutta minulla on vain kaksi lasta yhden miehen kanssa, takana 20 vuotta jo. Mutta on oikeasti kovin naiivi jos kuvittelee että sillä mitä ITSE on päättänyt olisi parisuhteessa kuitenkaan enempää merkitystä kuin sen 50 %.
[/quote]
Joo, mutta itsellä on 100% kontrolli siihen millaisen puolison valitsee.
Jos valitsee jonkun reino-matin, joka rajusti laulaa karaokea jossain seinäjoen baarissa, ja jonka elämänasenne on YOLO, niin voi kyllä syyttää vaan itseään, kun löytää itsensä jostain lähiöstä yksinhuoltajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kun omaakin ystävä- ja tuttavapiiriä katsoo, niin ovathan nämä eronnet, karanneet ja uusiohimmelin perustaneet vähän sellaista B-luokkaa. Takuuvarmasti heitä yhdistää sokeus omien toimiensa ja valintojensa vaikutuksesta heihin itseensä ja ympäristöönsä. Lopputulemana on sitten ihmisiä, jotka silmät pyöreinä käsiä levitellen toistelevat kuinka "mulle vaan sattuu ja tapahtuu", "mulla on aina niin huono tuuri" ja "elämää ei voi hallita". Joopa joo.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:07"]
Kommentit 29-31 kirjoittanut joku wt-yh-mamma, oman elämänsä sivustakatsoja, jolla 4 lasta 5 eri miehelle. :D
[/quote]
Kyllä mä olen ihan korkeakoulutettu, naimisissa oleva kahden lapsen äiti, jonka molemmat lapset ihan samalle miehelle. Satun vain lähipiiristäni tietämään tapauksia, jossa ollaan oltu jo teini-ikäisestä asti yhdessä ja sitten erottu kolmekymppisenä, kun on hankittu se ensimmäinen lapsi. Terv. numero 29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 14:41"]
Ennakoihan sitten kaikki sairaudet, onnettomuudet yms. jotka voivat tehdä sinusta yh:n ..
[/quote]
Kaikki suomen yh:t on leskiä ja onnettomuuden uhreja ; ) Keksi jotain uutta.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 14:57"]32-vuotias eroperheessä kasvanut nostaa hattua! Kyllähän minustakin ihan pärjäävä aikuinen lopulta tuli, mutta olen itkenyt niin monet itkut lapsuudessa ja nuoruudessa ja kärsinyt sen verran vanhempieni rumasta erosta ja isästä etääntymisestä (terapiaa, masennuskausia yms), että päätöksesi on mielestäni viisas. Itsekin olen päättänyt samoin. "Vasta" neljä vuotta sitten löysin sen oikean, miehen, jonka kanssa oikeasti uskomme voivamme rakentaa kestävän perheen, joten nyt se alkaa olla edessä, kun juuri valmistun hyvään ammattiin ja mieskin saanut hyvän työpaikan. Muutama aiempi nuoruuden suhteeni - jos olisin niihin tehnyt lapsia, he olisivat nyt eroperheen lapsia, joten olen todella tyytyväinen että maltoin odottaa aikuistumista ja sen parhaan mahdollisen puolison löytymistä! En ryhtyisi lapsenhankintaan ellei miehenikin olisi 100% sitoutunut ja harvinaisen vastuuntuntoinen yksilö.
En minäkään väitä että elämää voisi ennakoida ja tottakai kaikkea voi kuitenkin sattua, mutta olenpahan ainakin itse tehnyt parhaani!
[/quote]
Mutta kun siitä vastuuntuntoisesta ja fiksusta miehestä ja lasten isästä voi ikäkriisien myötä ja muuten vaan kuoriutua eri ihminen vuosien saatossa ja ainut vaihtoehto on ero. Että näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 14:32"]
Kyllä näin on, että lapsi on onnellisempi, jos jää syntymättä kuin että joutuu kasvamaan hajanaisessa perheessä tai huithapeli-vanhempien kasvattamana.
[/quote]Eli heti käänsit niin, kuin kaikki olisivat joko hajanaisia tai huithapeleita. On niin paljon kunnollisia perheitä, joissa vain yksi vanhempi tai kunnollisia uusioperheitä. Kurjaa, kun aina nostetaan esiin marginaalit.
Ap:han nimenomaan painotti, että on itse tehnyt parhaansa, ja jos oikeasti sen puolison kanssa asioita pohtii, on siinä prosentteja jo enemmän kuin vain 50. Tottakai sille puolisolle voi tulla ikäkriisi tai hän voi vaikkapa muuttaa mieltään, kun ei ole kokemusta lapsiperhearjesta, mutta todennäköisyys näille on pienempi kuin sellaisessa suhteessa, jossa kaikki on jätetty tuurin varaan ja lapsia on alettu pykätä liian nuorina, liian vähän kokeneina ja liian nopeasti suhteeseen, jonka perustaa ei ole ensin luotu. Näilläkin eväillä voidaan onnistua, mutta todennäköisyys on pienempi ja joka tapauksessa ei voi oikein itse kehua, että parhaani tein, kun kaikki on jätetty kohtalon huomaan.
Kannattaa tutkia tilastoja. Tilastojen mukaan alle 30-vuotiaat eroavat lähes kaksinkertaisesti verrattuna nelikymppisiin ja reilusti useammin kuin kolmikymppiset. Tilastojen mukaan huostaanotetuilla on todennäköisemmin nuoret vanhemmat kuin yli kolmikymppiset. Tilastot eivät kerro tietenkään totuutta yksittäisten ihmisten kohdalla mutta kyllähän ne antavat viitteitä siihen, kannattaako nuorena ja villinä tehdä loppuelämään vaikuttavia päätöksiä.
Mulla ei toimi selaimella lainaus, mutta tää on vastaus 41:lle:
Minä kirjoitin parisuhteessa olemisesta ja siinä vaikuttamisen määrästä. Sinä kirjoitit parisuhteen etsimisestä. Huomaatko mitään eroa? Totta kai sitä itse tekee päätöksen kenen kanssa alkaa seurustelemaan, jos suostuvainen kumppani löytyy.
Mutta siinä parisuhteessa on ne kaksi ihmistä ja vaikka itse olisi päättänyt ettei eroa jne. niin se ei kuitenkaan kontrolloi puolison päätöksiä. Ja se ero voi tulla vaikka 40 vuoden yhdessäolon jälkeen, kuten kaikki ihan järkevät ihmiset tietävät.
Ihan vapaasti jokainen saa tehdä omalle elämälleen vaikka millaisia kriteerejä parisuhdettaan ajatellen, mutta pitää olla myös realismia mukana. Eikä se tarkoita automaattisesti eroa tai kaljakuppilakumppaneita, vaan sitä että ihmiset muuttuvat vuosien saatossa. Ihan jokainen. Jos ei muutu mihinkään, ei ole myöskään tapahtunut henkistä kasvua.
Ja siitä vastuuntuntoisesta ja fiksusta lasten isästä voi sairauden myötä kuoriutua uusi persoona, jollaisen kanssa ei ehkä olekaan niin helppoa elää..
Hienoa, jos elämä menee aina niin kuin suunnittelee.... Ajattelin samalla tavalla ja yritin hallita elämää. Minulla oli selvä suunnitelma ja elin sen mukaan. Yhtenä päivänä havahduin ja tajusin olevani onneton. Kolme vuotta jaksoin jatkaa suunnitelman toteuttamista. Avioero ja uusi suhde muuttivat täysin suhtautumiseni elämään. Never say never... Elän uusioperheen arkea, mutta tähänkään kuvioon en lähtenyt harkitsemattomasti. Tutustuin nykyisen puolisoni lapseen vasta molempien tunteiden selkeydyttyä. 15 vuotta edellisessä suhteessa ei taannut onnea. Teen mieheni lapsen kanssa enemmän asioita, kun hänen oma äitinsä viitsii. Äidiksi en ole silti hänelle yrittänyt ryhtyä. Meidän yhteinen lapsemme on hänen kauan odottamansa pikkusisko. Ja tämä kaikki tapahtui kahdessa vuodessa. Kun tulee aikuiseen ikään, tietää mitä haluaa.. Toivottavasti suunnitelmasi toteutuu ja sinusta tulee onnellinen.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:13"]Kiitos veikkauksesta, mutta minulla on vain kaksi lasta yhden miehen kanssa, takana 20 vuotta jo. Mutta on oikeasti kovin naiivi jos kuvittelee että sillä mitä ITSE on päättänyt olisi parisuhteessa kuitenkaan enempää merkitystä kuin sen 50 %. [/quote] Luonnollisestikaan en näe tulevaisuutta sellaisen miehen kanssa joka haluaa ryhtyä lasten tekoon muutaman vuoden suhteen jälkeen. Ap
[/quote]
Suunnitelmasi kuulostaa ihan järkevältä. Itsekin ajattelin näin nuorena. Mutta sitten rakastuin ja koimme heti niin syvää sielunkumppanuutta kolmikymppisinä, että halusimme heti lapsia. Nuorin alkaa olla jo aikuisuuden kynnyksellä ja edelleen sama vahva sielunkumppanuus on välillämme.
Toisaalta, olen sen ajan lapsia, jolloin meitä kasvatettiin naisen itsenäisyyteen ja siihen, että aina pitää naisen ajatella elämänsä niin, että itse tienaa palkkansa ja tekee sen verran lapsia, että pystyy itse yksinkin viemään ne eteen päin. Koskaan ei saa elämää varata vain toisen varaan, vaan aina laskea, että jos jää yksin, pystyy itsensä elättämää ja lapsensa. Siksi olo oli varma, vaikka lapset teimme suhteen alkuvaiheessa, koska tiesin pystyväni lapset elättämään yksinkin ja kasvattamaan.
Kun koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Kaksi tuttuani on jäänyt nuorena leskeksi. Siksi oppi sen, että mitään ei voi koskaan varmistaa.
Kommentit 29-31 kirjoittanut joku wt-yh-mamma, oman elämänsä sivustakatsoja, jolla 4 lasta 5 eri miehelle.
:D