Lapsen liika kehuminen

Jos arvostelet tai komentelet lasta jatkuvasti, nekin " sisäistyvät" . En usko, että lasta voi koskaan kehua liikaa!

Lisäksi on hyvä opettaa lasta kehumaan myös toisia, esim pienempiä sisaruksia. Lapsen on hyvä kuulla, että muitakin kehutaan. ei siinä realiteetit sekoitu.

Vierailija:

Vierailija:

ei saakaan opettajalta joka kerta kiitosta siitä kun osaa laittaa ruokailuastiat oikein ruokailun jälkeen pois. Entäs sitten kun lapsi onkin niin keskiverto kuin voi olla eikä saa pahemmin kehuja muilta kuin vanhemmilta...on siinä vaikea elämä edessä kun lapselle opetetaan että kaikesta mitä on hyvin tehty niin kehutaan, entä kun kehut loppuu, miksi tehdä oikein kun enää ei kehuta?

Vanhemmat kehuvat vauvasta asti omaa lastaan ja ovat samalla muille (tutuillekin) lapsille täysin sokeita. Lapsesta kasvaa MINÄ OLEN PARAS -tyyppi, joka ei tajua että muutkin voivat olla hyviä tai (kauheeta!) jopa parempia.

ap

Mutta yks asia mikä ei mua jaksa kiinnostaa on se, kun äiti tulee mulle kehumaan lastansa. Mulla on yks kaveri joka soittaa ja kertoo mitä lapsi on tehnyt ja oppinut, ja kun se on niin fiksu ja filmaattinen. En suoraan sanoen jaksa innostua asiasta. Mun mielestä se lapsi on ihana tyttö ja fiksukin, mutta ei mitenkään erikoinen.



Mulle ei sitä lasta tartte päivittäin kehua!

Itse olen kyllä sellaisesta perheestä, että lapsen mielipidettä ei paljoa arvostettu. Kaikkeen mitä sanoin, suhtauduttiin hymähdellen, väheksyvästi, ivallisesti tai jos kommenttini oli liian hyvä, niin vähintään niin että kuka sulle noin on sanonut. Tai jos tein liian terävän havainnon, kiellettiin kaikki ihan silmin nähtävä todellisuuskin sanomalla että no luulet vaan ja höpönhöpön mistä oot tuollaista päähäsi saanut.



Joten siksi itse noudatan sellaista linjaa, että olen hyvin kiinnostunut lapsen puheesta, kuuntelen, suhtaudun siihen kaikessa pikkuviisaudessaankin hyvin asiallisesti ja annan lapselle positiivista palautetta ja samalla yritän tuoda esiin, että asiaan voi liittyä ihan perustellustikin eri mielipiteitä.

muidenkin lapsia, ihan tuntemattomiakin esim. leikkipuistossa jos aihetta löytyy. Minusta me kaikki olemme täällä tukemassa lastemme kasvua itsetuntoisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi, kannustaminen ja kehuminen on asenne ja tapa kommunikoida. Miksi pitäisi aina kiinnittää huomiota vain kaikkeen negatiiviseen ja valittaa ja haukkua toisia?

Suomalaiset kehuvat lapsiaan ja toisia ihmisiä aivan liian vähän. Hienoa, jos joku osaa kehua omaa lastaan.



Minä, minä - lapsia tulee paljon myös siten, että heitä ei huomioida lainkaan. Vaatimalla huomiota he yrittävät kompensoida sitä, minkä vanhemmat jättivät tekemättä: heitä ei kehuttu, eikä huomioitu tarpeeksi.

minä pidän valtavasti lapsista ja jokasiesta lapsesta voi sanoa ainakin 100 hyvää asiaa. Itse luotan positiivisen kasvattamisen tuottavan parhaan tuloksen, jämptien sääntöjen ja hyvien tapojen ohella!



Omasta esikoisestani voin jo sanoa, kun on jo vanhempi, että kasvatus/ohjauskeinot kannatti. Lapsi on todella suosittu niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa.



Lasta tulee kehua, mutta vain aiheesta. Jos esim. lapsi ei laula kauniisti on hänelle väärin uskotella niin jne. Näitähän lapsia/aikuisia joille on uskoteltu niin näemme aina esim. idols-karsinnoissa ja se onkin sitten kova paikka : (

koko ikänsä ja tuotu esille kuinka " ihmeellinen" hän on...



ja nyt 15-vuotiaana tuo poika on kaveripiirissä kaikkea muuta kuin pidetty, sillä hän vain ilmoittaa aina olevansa KAIKESSA paras ja kukan muu ei VOI olla lähellekään yhtä hyvä kuin hän!:( Kun nyt kuitenkin TOSIASIA on se että pojan kaveripiirissä melkeinpäs jokaikinen muu lapsi on PAREMPI taidoiltaan kuin tämä " ylikehuttu" poika niin kaveritpas eivät jaksakaan kuunnella moista " rehentelijää" ja poika saa olla yksin " paremmuutensa" kanssa!



Ja aina myöskin löytyy " syy" sitten siihen että miksi joku kaveri oli taas(kin) parempi kuin tuo " ylihyvä" poika...eli tyyliin " ...joo en mää nyt voinut voittaa kun mulla oli maha just äsken niin kipee että vieläki vähän pistää..." :D Ei vaan mee nuo syyt kaveripiirissä läpi vaan kaikki suorastaan nauraa moiselle " pelleilylle" !! Ja eniten mua juuri säälittää tuo poika, sillä toisenlaisella kasvatuksella hänessä tuskin olisi mitään " vikaa" ja tulisi kavereidensa kanssa hyvinkin toimeen!



Ymmärrän siis hyvin ap:n pontin tuon LIIAN kehymisen suhteen! Ei liene ruusuinen tulevaisuus tuollakaan tuntemallani pojalla:(

Eikö kukaan ole ikinä katsonut esimerkiksi American Idolin karsintavaihetta? Se on sitä, mihin päästään, kun lapsille selitetään, että he pystyvät mihin tahansa, kunhan vain oikein yrittävät. Todellisuus on sitten aika kova kolaus.



Ja oikeasti kuvitelkaa maailmaa 40 vuoden kuluttua, kun kaikki on kasvatettu kehuen ja kannustaen. Maailma täynnä positiivisia ja optimistisia ihmisiä, joilla horjumaton usko omiin kykyihinsä. Kaikki järjestyy, kunhan vain oikein yhdessä yritetään ja otetaan kaikkien tunteet huomioon jne. Toivottavasti olen silloin jo kuollut, enkä viimeinen jäljellä oleva reliikki ajasta, jolloin elämä oli paskaa ja sitten kuoltiin.

Meidän lapsia kehutaan kaikesta hyvästä käytöksestä yms. jatkuvasti. Lisäksi kehumme muita lasten kuullen myös muita lapsia. Ja lapsetkin kehuvat toisiaan ja muita. Lapset ovat oppineet, että kannattaa pyrkiä tekemään asiat hyvin ja oikein ja että he ovat hyviä ja arvostettuja eli itsetunto kehittyy. Tottakai annetaan palautetta myös ei-suotavasta käytöksestä.

toimivansa oikein, jos ei kehuta? Minusta se on aivan luonnollista: hyvin tehdyistä ja opituista asioista kehutaan, huonosti tehdyistä ja ilkeilyistä tulee negatiivista palautetta. Näin lapsi tietää mikä on oikein ja mikä väärin.



Kehujen aiheet tietysti muuttuvat iän myötä. Ap aloitti 2v lapsesta, joka juuri opettelee puhumaan ja hahmottamaan maailmaa. Tietysti keskusttelu on vähän yksinkertaista. 1v kehutaan es kävelemisestä, 2v puhumisesta, 3v astioiden oikeasta käsittelemisestä jne. Tuskin kukaan olettaa että ekaluokkalaista kehutaan kävelemisestä, puhumisesta tai astioiden paikoilleen viemisestä? Ei ainakaan ekaluokkainen itse...

Tyttäreni valittaa joskus, kun on huono jossain. Selitän, että ei kukaan voi olla kaikessa hyvä, mutta jokainen ihminen on hyvä jossain. Niitäkin asioita, jossa on huono voi parantaa. Kehun häntä niissä asioissa, joissa hän on hyvä. Kaksi vuotiaalle kehumisen aihe voi hyvin olla se, kun hän osaa pukea vaatteet päälle tai osaa syödä pudottamatta ruokaa päällensä. Seitsemän vuotiasta voi kehua siitä, kuinka hyvin hän lukee (vaikka lukeminen olisikin alussa takkuista). Ei suoritusten tarvitse olla täydellisiä ja hyvää yritystäkin voi kehua.



Tottakai jutellaan myös asioista joissa tarvitaan vielä parannusta. Sanon esimerkiksi tyttärelleni useinkin siitä, kuinka hän jättää vaatteet hujan hajan. Kerron, että siinä asiassa olisi parantamisen varaa. Mutta on paljon asioita, joissa voin kehua häntä.



Kehun lapsiani myös muiden kuullen. Luin jostakin, että sekin on tärkeää lapsen itsetunnolle. Aion siis kehua lapsiani myös muille, vaikka he eivät siitä tykkäisikään. Näytän lapsilleni, että olen ylpeä heistä. Kerron myös heille, että olisin ylpeä heistä vaikka he eivät olisi hyviä missään asiassa. Mutta kehun heitä silloin kun on aihetta ja aiheeksi riittää pienempikin kuin kaikista parhaana oleminen.

Uskon et lapsesta kasvaa hyvän itsetunnon omaava aikuinen, jos häntä kehutaan kotona. Ja välitetään aidosti lapsen huolista ja murheista.

Vierailija:

Ja oikeasti kuvitelkaa maailmaa 40 vuoden kuluttua, kun kaikki on kasvatettu kehuen ja kannustaen. Maailma täynnä positiivisia ja optimistisia ihmisiä, joilla horjumaton usko omiin kykyihinsä. Kaikki järjestyy, kunhan vain oikein yhdessä yritetään ja otetaan kaikkien tunteet huomioon jne.

Siis kyllä meilläkin poikia kehutaan ja välillä hyvinkin pienistä asioista, mutta kuitenkin nyt niin, että joutuvat pääsääntöisesti jonkinlaista ponnistelua kehujen eteen suorittamaan. Rutiineista kehumme satunnaisesti ja tietyllä tavalla laajemmin. Ei siis, että hienosti puit tänään vaan, että minusta on kivaa, kun olet jo niin iso poika, että osaat hienosti ja reippaasti pukea melkein aina itse. Opetteluvaiheessa tietysti kehutaan yksittäisistä onnistumisista, mutta kun asia jo osataan, niin ei siitä nyt aina kehuta.



Toinen asia sitten on, että heille tehdään hyvin selväksi, että he ovat äärettömän rakkaita mamman ja papan mussuikoita silloinkin, kun kaikki menee pieleen.

Siellä kuuluu aina kahua lasta vaikka se pieraisisi " OH, You are so good at farting!" (okei liioiteltuna, mutta ei kauheen kaukana totuudesta)

Sitten, kun maailma iskee ekaa kertaa kasvoihin, se ihminen murtuu.

Ja myöskin niistä kasvaa niitä omaan napaansa tuijottajia, joilla ei ole minkäänlaista kykyä asettua muiden kenkiin, koska kaikki mitä he itse tekevät on aina se hyvä juttu.

Kehua saa, mutta rajansa silläkin.

Ja täytyy myöntää että huono itsetunto on ja ajoittain masennukseen taipuvainen :(

Kuulostaa siltä, että äiti on hakenut lapsensa päivähoidosta ja ikävöinyt lasta niin, että höpötti bussissa mitä suusta vain sattui tulemaan. Kun lasta on ollut kova ikävä silloin se puhe on useimmiten juuri kehumista.



Pientä lasta ei voi kehua liikaa. Jos tuo jatkuu vielä murrosikäisen kanssa, voi edessä olla ongelmia. Yleensä kuitenkin käy niin, että lapsia ei enää myöhemmin kehuta edes tarpeeksi, koska ajatellaan, että sillä tavalla tulee vain kusipäisiä nuoria ja aikuisia. Ja todellisuudessa kasvatetaan vain säälittävän itsetunnottomia ihmisiä, jotka joutuvat selittelemään jokaista elämässään tekemäänsä valintaa tällaisella palstalla.

Kyllä maailmaan mahtuu paljonkin kehua, ja silti sinne väliin jää riittävästi tilaa moittia yhtä lailla, kun siihen on aihetta. Jos ainoastaan kehutaan, eikä anneta lapsen ikinä ymmärtää, että hän tekisi mitään väärin, niin silloin ei varmastikaan kasva tasapainoiseksi muita huomioon ottavaksi lapseksi. Mutta kyllä kehut ja moitteet mahtuvat molemmat samaan lapseen ja vanhempaan.



Niin kuin monessa asiassa, niin tässäkin: Äärimmäisyys ei ole hyväksi. Lasta kuuluu kehua, samoin moittia - molempia sopivassa suhteessa.

En ikinä sano hänelle, että hän olisi " paras" (muuta kuin silloin, kun kerron hänen olevan kaikista rakkain aarteemme) tai " parempi kuin muut" . Kehun häntä ja myös muita lapsia hänen kuultensa.



En kehu vaan moitin häntä huonosta käytöksestä, kehuilla palkitsen hyvää. Hän nauttii kehuista suunnattomasti ja alan huomata, kuinka kehu ohjaa hänen käytöstään oikeaan suuntaan paremmin kuin torut huonosta käytöksestä.



Myös meillä minut on kasvatettu kehuilla (+säännöillä, rajoilla ja tietyillä vaatimuksilla) ja minulla on hyvä itsetunto. En luule itsestäni liikoja, ymmärrän realiteetit ja omat rajoitukseni, mutta kestän kritiikkiä ja myös kehuja! Mieheni taas on kasvatettu juuri samalla tavalla kuin ap (23 tai 29?) kuvaili. Hän oli nuorempana erittäin sarkastinen, kyyninen, epävarma ja iloton. Kehuin hänetkin itsevarmemmaksi ja nyt hänkin kasvattaa kehuen tyttöämme. Miehen vanhemmat puolestaan jatkavat isovanhempinakin tätä " vaatimattomuuteen kasvattamista" ja se on kyllä vastenmielistä katsottavaa. Kommentit kuten " kyllä se yrittää puhua" , " ei kun sano se ärrä kunnolla" , " kyllä se yrittää piirtää" saavat minut ymmärtämään, miksi mieheni oli aivan hajoamaisillaan kotona vielä asuessaan.

Jos joka asiasta vain tulee ylistystä ja suitsutusta niin että lapsi kuvittelee olevansa jotain erinomaista ja kaikessa parempi kuin muut, hänelle ei kehity terve itsetunto. Päinvastoin, kun hän kohtaa karun todellisuuden, se voi olla todella kova paikka. Sen sijaan kannattaa kehua AINA, kun aihetta on, mutta ei koskaan aiheetta. Eikä kannata antaa ymmärtää että läpsi tekee kaiken jotenkin paremmin kuin muut, tai että hän on poikkeuksellisen lahjakas asioissa, joissa ei oikeasti ole.