Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Poikaystävä sairastaa, minulla menee hermot
17.02.2015 |
Nyt se sitten tapahtui. Poikaystävä vihdoin ja viimein nappasi noron itselleen ja taantui samalla vauvan tasolle. Ulisee pikkuvauvan tavoin, puhelin piippaa koko ajan viestiä: "en tiiä selviinkö tästä", "ei tämmöstä kestä", "taas tulee oksennus", "mä vaan tärisen täällä", "loppuuko tää koskaan", "kaikki lihakset kramppaa", "en ehkä selvii tästä". Onneksi en sentään tällä hetkellä ole saman katon alla.
Olin itsekin taannoin norossa, ja eihän se 40 asteen kuume ja jatkuva yökkiminen kivaa ole, mutta kyllä siitä nyt aikuinen ihminen selviää. Alkuun jaksoin voivotella ja antaa myötätuntoa, mutta nyt jo todella vituttaa. Sanoinkin äsken jo ihan suoraan, että on juu ikävä tauti, mutta et sä siihen kuole. Taisi ottaa nokkiinsa, mutta aivan sama.
Kyllä miehen sairastaminen vaan on raskasta.
Kommentit (42)
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 15:17"]Minuakin ärsyttää miehen sairastaminen. Kun mies on sairas, koko maailman pitää pyöriä hänen ympärillään. Onneksi ei sairasta usein. Minä taas sairastan paljon, enkä saa juuri koskaan mitään myötätuntoa. Esikoisen synnyttyä sain pahan rintatulehduksen ja kuume nousi neljäänkymmeneen. Lähdin omin voimin käymään sairaalassa kun kuume vihdoin laski ja pysyin pystyssä. Kotiin palatessa kuume nousi taas lähelle neljääkymmentä ja viimeisen sadat metrit olivat todella tuskaa kävellä, maailma vain pyöri ja enkä tahtonut pysyä pystyssä. Mies karjui puhelimessa että tule jo saatana, vauvalla on niin kova nälkä, ala tulla imettämään. Minä itkin puistonpenkillä etten pysy pystyssä. Mies ei kuitenkaan voinut tulla vastaan ja tukemaan kävelyssä, sillä vauvan pukeminen ja rintareppuun laittaminen olisi ollut liian vaivalloista. Huoh.
[/quote]
Tästä tuli paha mieli :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Ja 36 oli siis ap.