Tirkistely
Onko palstalla muita tirkistelijöitä tai tirkistelyn kohteena olemisesta nauttijoita? Millainen tilanne oli?
Itse olen saanut luvan kanssa tirkistellä ja katsella muiden harrastavan seksiä. Se on ollut hyvin kiihottavaa. Koskaan en ole salaa tai luvitta tirkistellyt.
Kommentit (78)
Jokunen vuosi sitten "törmäsin" kadulla rakastelevaan nuoreen pariin. Olin normi-iltalenkillä kapeilla kujilla vanhojen puutalojen välissä. Liikennettä ei ollut ja oli myöhä. Tulin nurkan takaa kulmassa pariskuntaan nähden, jotka olivat rakennustelineiden "suojissa" tyttö seinustaa vasten ja poika suuteli hänen edessään. Kauempaa se näytti juurikin vain suutelulta. Lähempää tajusin, että he yhtyivät hitaasti. Yksi työntö ja taas vähän tasapainon hakemista ja taas uusi työntö. Pojan polvet olivat pituuseron takia tosi notkolla ja hän haki koko ajan toisella kädellä tukea seinästä. Toinen käsi oli tytön hiuksissa ja veti tämän päätä taaksepäin. Molempien housut olivat niin vähän alempana vyötäröltä kuin mahdollista.
Vähän ajan päästä poika kellisti tytön maahan työntäen tätä koko vartalollaan ja pyrki nopeasti päälle. Tytön farkut olivat vielä hänen tiellään ja hän nykäisi ne nopeasti pois isologoisen Nike-tennarin läpi. Hän pani minkä pystyi. Pienikokoinen tyttö jäi kokonaan alle ja kietoi kättään pojan niskaan. Todella tiheä panorytmi ja pojan kova orgasmi oli jotain ihan tajutonta katsoa ja teki mieli alkaa runkkailemaan. Hillitsin itseni, kun pari alkoi pelkästään makailemaan päällekkäin. Seisoin vähän kyykyssä muuntajakaapin takana ehkä 10 metriä heistä kujan toisella puolella ja odotin oman stondiksen laskeutumista. Siinä odotellessa kesti ja kesti ja näin vielä pojan erektionkin, kun hän yritti pukea ja peittää sitä housuihin. Tytön housujen pukeminen oli tosi nopeaa häneen verrattuna. He suutelivat vielä ihanan näköisesti samassa kohdassa, jossa olivat juuri rakastelleet, kun jatkoin matkaa hitaasti kävellen toista tien reunaa pitkin.
Tuli niin kummallinen tunne, toisaalta hävetti, toisaalta kiihotti sairaasti. Omaa parisuhde-elämää ei vielä ollut ja teki mieli yhtä tyttöä, johon olin ihastunut.
Tiekistely on kyllä ihan laillista, jos ei käytä mitään kiikaria, kameraa tms ja pysyy julkisella paikalla tai oman kotinsa piirissä.
Yhden kerran näin, kun koulussa jatkuvasti toisiaan nuoleva pari oli päättänyt panna kuviksen luokan lisärakennuksen takana pajupuskissa. Koulun kuumin tyttö makasi pojan alla, joka oli niin keskittynyt panemiseensa, ettei huomannut mua tai välittänyt mitään. Tyttö vilkaisi kerran ja sulki sitten vaan silmänsä uudestaan. Oikaisin sitä kautta kotiin pellon poikki. Kyllä, se kiihotti 14 v:nä. Masturboin kotona huoneessani.
Se ehkä tavallisin tarina, jolloin voi nähdä seksiä. Kaverin kotibileet ja sinne tullut mun ikäinen tyttö pari vuotta vanhemman poikaystävänsä kanssa. Pussailevat ensin sohvalla ja siitä kiehnaamasta lähdetään loppuillasta makkaria testaamaan. Minä, kaveri ja pari aika ujoa meidän ikäistä likkaa ovensuussa tirkistelemässä kun kaverin sängyllä käytiin asiaan. Huokailua ja punotusta kun pystyssä seisova komea kalu vilahtaa esillä. Ihan peruslähäriä, mutta taukoja välillä. Jätkä meinaa kai sit laueta ja taas jatkuu... Ei pystynyt katsoa loppuun asti. Kiihotti niin paljon!
Itse taas tykkään olla tirkistelyn kohteena. Joskus tahallani pikkarit, rintaliivit otan pois tai esim vaihdan iltamenoihin vaatteet työpaikallani pikkareita myöten ovi raollaan, jos tiedän miehiä olevan paikalla. ------käyn nakurannnalla myös mieheni tietämättä paljastelemassa ja kurkkimassa. Meitä on moneksi
Vierailija kirjoitti:
Itse taas tykkään olla tirkistelyn kohteena. Joskus tahallani pikkarit, rintaliivit otan pois tai esim vaihdan iltamenoihin vaatteet työpaikallani pikkareita myöten ovi raollaan, jos tiedän miehiä olevan paikalla. ------käyn nakurannnalla myös mieheni tietämättä paljastelemassa ja kurkkimassa. Meitä on moneksi
Mä olen kotona usein rinnat paljaana, koska tiedän, että mies kiihottuu niistä ihan hulluna. Tirkistelystä sen verran, että miestä kiihottaa myös kympillä se mahdollisuus, että joku voisi nähdä meidän seksiä. Se taas sytyttää mua. Nuorempina saatettiin rakastella koulun jälkeen paloportaiden välitasanteella tai vaikka takapenkillä jossain Prisman parkkiksen perällä auton ikkunat huurussa. Sukulaisilla kesäkylässä ollaan pantu vierashuoneessa. Sukujuhlissa pantiin talon kellarissa. Mä vaan nautin antautua hänen kiihkoilulleen.
Tämä muistoni on kaukaa lapsuudesta. Sahan nuoret naiset ottivat niemen kärjessä alasti aurinkoa, ja me pikkupojat hiivimme tirkistelemään. Naiset huomasivat meidät, ja kiviä alkoi sataa lepikkoon. Isot pojat hiippailivat sinne myös, mutta heitä naiset eivät ajaneet pois. Sekös meitä harmitti.
Koulun kovis ja hänen suloinen tyttöystävänsä lattialla salin vieressä siivouskomerossa. Vaikka näin tilanteen oven raosta vain vilaukselta, ei ollut vaikeaa huomata mitä tapahtui. Käytin invavessaa kyseisen käytävän päässä, koska poikien vessassa oli aina niin paljon trafiikkia ja häiriöitä. Lähinnä herätti suuttumusta, koska pidin siitä tytöstä ja olisin halunnut hänelle toisenlaisen poikaystävän. En itseäni, koska ajattelin olevani niin lyhyt, ettei hän koskaan voisi tykätä minusta romanttisessa mielessä.
Isosiskoa ja sen poikaystävää olen tirkistellyt kotona. En ole nyt mitenkään ylpeä toiminnastani, mutta nuorena se vain innosti.
Onko tämä kiellettyä jos esim. uimarannalla tirkistelee salaa? Kiitos jos joku viitsii vastata asiallisesti.
M 33
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä kiellettyä jos esim. uimarannalla tirkistelee salaa? Kiitos jos joku viitsii vastata asiallisesti.
M 33
Käsittääkseni on jos joku sen huomaa ja tekee ilmoituksen.
Tirkistelin varhaisteininä siskon ja sen poikaystävän aktia. Eniten minua ihmetytti miten sillä pojalla oli niin tavattoman karvainen peppu. En ollut koskaan nähnyt moista vaikka kävin paljon uimahallissa ja suvun miesten kanssa oli mökkeilty ja saunottu iät ajat.
- Pikkuveli 80-luvulta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä kiellettyä jos esim. uimarannalla tirkistelee salaa? Kiitos jos joku viitsii vastata asiallisesti.
M 33
Käsittääkseni on jos joku sen huomaa ja tekee ilmoituksen.
Kai sitä nyt katsella saa. Ei sitä voi millään keltäkään kieltää. Voi tosin kohteesta tuntua inhottavalta, mutta elämä on. Yleiset paikat ovat vapaata "riistaa", haluat tai et.
Joitakin kertoja on tullut nuorena esitettyä nukkuvaa kun samaan huoneeseen on tultu panemaan. Ehkä joku on arvannut että olen hereillä, ehkä ei... Kerran kaverin tyttöystävä taisi pimeässä katsoa ratsastaessaan minua suoraan silmiin, tosin oli niin pimeää etten ollut varma näkeekö hän mitään ja joka tapauksessa hän jatkoi. Eikä minua häirinnyt, päinvastoin, mitä nyt lakanoille piti samalla itsekin runkata hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä kiellettyä jos esim. uimarannalla tirkistelee salaa? Kiitos jos joku viitsii vastata asiallisesti.
M 33
Ei ole. Ite ovat tulleet julkiselle rannalle pakaroita vilauttamaan. Kattele ihan rauhassa ja nauti. Jatkuvaa tuijottamista voisi ehkä pitää häirintänä.
Itse tykkään sekä tirkistellä että olla katseltavana. Se on vähän kuin seksuaalista leikkiä, josta kukaan ei vahingoitu.
Itse tirkistelen paikallisen kuntosalin ikkunan takana pimeyden laskeuduttua. Kyllä treenaava nainen on kaunis kireissä trikoissa. Jännä, ettei edes pukuhuoneen ikkunassa pidetä verhoja.
Tykkään olla naisen katseen kohteena "vahingossa" Oltava aina intiimi kahden kesken tilanne, puolituttu tehoaa parhaiten.. t. M😉
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä kiellettyä jos esim. uimarannalla tirkistelee salaa? Kiitos jos joku viitsii vastata asiallisesti.
M 33
Käsittääkseni on jos joku sen huomaa ja tekee ilmoituksen.
Miten uimarannalla voi tirkistellä salaa? Itse ainakin kuvaan kännykkävideoita hoteista naisista siellä koko ajan, eikä kukaan ole tullut sanomaan mitään. Vaatteiden vaihtokopeissakin on usein avoimia repsottavia reunoja, eikä se ole mun vika jos niistä näkyy sisään.
Onhan se hauska katsella kun kohdalle sattuu.
- Pari viikkoa sitten iltakävelyllä joku- ilmeisesti nainen - oli ottamassa mieheltä suihin ikkunan takana. Kuikuilin sinne päin ohi kulkiessani mutta en kehdannut pysähtyä. Oli vaan sen verran kaukana ja kakkoskerroksessa ettei oikein nähnyt mitään yksityiskohtia.
- Kerran kaksi hahmoa liikkuivat kerrostalon parvekkeella seinää vasten. Ilmeisesti pano käynnissä. Näki vielä vähemmän kuin em. tapsauksessa. Ei ollut oikein mitään katseltavaa.
- Kerran oli naishenkilö vaihtamassa punaisia alusvaatteita ikkunan takana. Tämän näki selkeästi paremmin kun oli ykköskerros, mutta siinä ei tapahtunut sinänsä mitään.
Eksä ei koskaan laittanut verhoja kun naitiin sen kämpillä aikanaan. Ei se minua haitannut joskaan en saanut siitä lisäkiksejäkään. Sillä oli myös ikkunat sen verran korjealla ettei meistä varmaan nähnyt kuin tietyissä asennoissa yläkropan.
Että aika leimejä mun kokemukset tirkistelystä ja ekshibitionismista. Hyvä niin
Siinä ei ole mitään ahdasmielistä, että tirkistely on laitonta. Ne tuotoksethan levitetään nykyään nettiin vieläpä eikä niitä saa koskaan sieltä pois. Kannatan isompia rangaistuksia kaikille seksuaalirikollisislle, myös tirkistelijöille.