Mielenterveysongelmaisena on ihan mahdotonta olla "normaalaiden" ihmisten parissa

Normaalaiden?

Etsi seuraksesi muita mt-ongelmaisia.

Normaalien piti lukea ...

Kannattaisi muuttaa Kallioon yksiöön, siellä ne kaikki kaverisi ovat.

Hienoja vastauksia !

Näinhän se on, on jotenkin aivan eri aaltopituudella eikä aina jaksa feikata.

Vierailija kirjoitti:

Etsi seuraksesi muita mt-ongelmaisia.

Kyllä, vertaistuki monesti helpottaa oloa, mikäli sellaista on lähettyvillä.

Tätä olen ihmetellyt jo parin vuoden ajan. Mielestäni käyttäydyn ihan normaalisti, mutta silti minua hyljeksitään normaaleiden toimesta jotenkin alitajuisesti.

Miten pystyisin esittämään "normaalia", jotta saan "normaalia" seuraa itselleni? Koen olevani väliinputoaja; en viihdy muiden milenterveysongelmista kärsivien kanssa ja normaalit jotenkin kiertävät minut kaukaa. Oma tavoitteeni on kuitenkin kuntoutua terveiden kirjoihin ja on ihan tunnettu tosiasia että seura tekee kaltaisekseen eli senkin takia pysyttelen kaukana mielenterveysongelmaisista. Itse olen kuitenkin päättänyt mennä elämässäni eteenpäin.

Moi! Mikä sun diagnoosi on? Kuinka oireilet?

Itse olen jo aikaa sit lopettanut toivomasta, että joskus ystävystyisin tai seurustelisin ns normaalien kanssa. Kun mietin historiaa taaksepäin niin jo yläasteella kaverustuin parhaiten "hullujen" kanssa, paras ystäväni oli anorektinen ja masentunut. Kaveripiirissä ei ole nykyään yhtään, joka ei olisi ongelmainen, mieheni on kaksisuuntainen. En itse etsi niitä, tuntuu että mussa vilkkuu otsassa valo jossa lukee "tervetuloa kaikki päihde- ja mt-ongelmaiset".

Itse olen mm paniikki-, ahdistus ja dissosiaatiohäiriöinen, en oikein osaa edes jutella"normaaleiden" kanssa.

Miksi sulle on niin tärkeää sopeutua "normaaleiden" joukkoon. Meitä hulluja on täällä pilvin pimein ja löydät kyllä joukkosi.

Ei ole olemassa vain normaaleja ja mt-ongelmaisia ihmisiä. Raja on häilyvämpi kuin uskotkaan. Minä olen aika normaalin oloinen sosiaalinen tyyppi, mutta olen koko ikäni kärsinyt vaihtelevan vahvuisista pakko-oireista.

Kuka kaipaa normaaleja

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen ihmetellyt jo parin vuoden ajan. Mielestäni käyttäydyn ihan normaalisti, mutta silti minua hyljeksitään normaaleiden toimesta jotenkin alitajuisesti.

Miten pystyisin esittämään "normaalia", jotta saan "normaalia" seuraa itselleni? Koen olevani väliinputoaja; en viihdy muiden milenterveysongelmista kärsivien kanssa ja normaalit jotenkin kiertävät minut kaukaa. Oma tavoitteeni on kuitenkin kuntoutua terveiden kirjoihin ja on ihan tunnettu tosiasia että seura tekee kaltaisekseen eli senkin takia pysyttelen kaukana mielenterveysongelmaisista. Itse olen kuitenkin päättänyt mennä elämässäni eteenpäin.

Jokin sinun olemuksessa/ puheissa ja teoissa on erikoista. Eikait sitä tarvitse piilottaa, eikö olis hyvä jos löytäisit ihmisiä jotka hyväksyvät ja pitävät susta sellaisena kuin olet? Parantumisesi on sun käsissä.

Mikä se sun mt-ongelma on?

Mielestäni kuulostat oikein normaalilta.

Itse kärsin vähän vaikka mistä ja olen onnellinen, että olen löytänyt elämääni ihmisiä, jotka mut hyväksyvät tällaisena eikä tarvitse feikata.

Vieraat joskus ihmettelee "erikoisuuksiani" vaikka mielestäni olen ihan normaali. Kuulemma liikunkin erikoisesti ja hymäilen paljon itsekseni, itse en sitä edes tiedosta.

Tutut tuntevat ja pitävät niitä "erikoisuuksia" ihan normaalina mulle.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se on, on jotenkin aivan eri aaltopituudella eikä aina jaksa feikata.

Jep

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen ihmetellyt jo parin vuoden ajan. Mielestäni käyttäydyn ihan normaalisti, mutta silti minua hyljeksitään normaaleiden toimesta jotenkin alitajuisesti.

Miten pystyisin esittämään "normaalia", jotta saan "normaalia" seuraa itselleni? Koen olevani väliinputoaja; en viihdy muiden milenterveysongelmista kärsivien kanssa ja normaalit jotenkin kiertävät minut kaukaa. Oma tavoitteeni on kuitenkin kuntoutua terveiden kirjoihin ja on ihan tunnettu tosiasia että seura tekee kaltaisekseen eli senkin takia pysyttelen kaukana mielenterveysongelmaisista. Itse olen kuitenkin päättänyt mennä elämässäni eteenpäin.

Oletko mukana missään kuntouttavassa toiminnassa, missä olisi muitakin saman kokeneita?

Vierailija kirjoitti:

Moi! Mikä sun diagnoosi on? Kuinka oireilet?

Itse olen jo aikaa sit lopettanut toivomasta, että joskus ystävystyisin tai seurustelisin ns normaalien kanssa. Kun mietin historiaa taaksepäin niin jo yläasteella kaverustuin parhaiten "hullujen" kanssa, paras ystäväni oli anorektinen ja masentunut. Kaveripiirissä ei ole nykyään yhtään, joka ei olisi ongelmainen, mieheni on kaksisuuntainen. En itse etsi niitä, tuntuu että mussa vilkkuu otsassa valo jossa lukee "tervetuloa kaikki päihde- ja mt-ongelmaiset".

Itse olen mm paniikki-, ahdistus ja dissosiaatiohäiriöinen, en oikein osaa edes jutella"normaaleiden" kanssa.

Miksi sulle on niin tärkeää sopeutua "normaaleiden" joukkoon. Meitä hulluja on täällä pilvin pimein ja löydät kyllä joukkosi.

Itse olen myös kärsinyt läpi elämän ahdistuksesta ja masennuksesta, välillä enemmän ja välillä vähemmän elämäni aikana.

On aivan samanlainen fiilis tuon otsassa vilkkuvan valon kanssa; vaikka mitä tekisi tai kuinka yrittäisi ajatella asioita positiivisesti tai järjen kautta, ei mitenkään pääse pakoon sitä sisältä kumpuavaa ahdistusta sillä tavalla etteikö se jollain tapaa näkyisi muille.

En varsinaisesti hae seurakseni "normaaleita" ihmisiä, mutta en heitä pysty välttämäänkään, mikäli ei kokonaan linnoittaudu neljän seinän sisälle.

Yleensä kaipaan seurakseni sellaisia, joilla on samankaltaisia vaivoja elämässään ja heidän kanssa yhteys pelaakin yleensä tosi hyvin.

En sano että näiden normaaleiksi leimaamieni tulisi käyttäytyä eri tavoin, ymmärrän kyllä jos he eivät erityisemmin pidä seurastani, mutta kyllä se huomattavasti omaa elämää vaikeuttaa tietyissä tilanteissa ja välillä on jokseenkin epätoivoinen olo kerrassaan.

Ei tällä asialle oikein voi mitään, muuta kuin yrittää vaan pärjätä omillaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Moi! Mikä sun diagnoosi on? Kuinka oireilet?

Itse olen jo aikaa sit lopettanut toivomasta, että joskus ystävystyisin tai seurustelisin ns normaalien kanssa. Kun mietin historiaa taaksepäin niin jo yläasteella kaverustuin parhaiten "hullujen" kanssa, paras ystäväni oli anorektinen ja masentunut. Kaveripiirissä ei ole nykyään yhtään, joka ei olisi ongelmainen, mieheni on kaksisuuntainen. En itse etsi niitä, tuntuu että mussa vilkkuu otsassa valo jossa lukee "tervetuloa kaikki päihde- ja mt-ongelmaiset".

Itse olen mm paniikki-, ahdistus ja dissosiaatiohäiriöinen, en oikein osaa edes jutella"normaaleiden" kanssa.

Miksi sulle on niin tärkeää sopeutua "normaaleiden" joukkoon. Meitä hulluja on täällä pilvin pimein ja löydät kyllä joukkosi.

Jos kokee että muiden oireet pahentaa omia, eikä jaksaisi toisten ongelmia omien lisäksi?

Tahtoo integroitua uudelleen tavalliseen elämään?

Vierailija kirjoitti:

Totta. Sinä olet epämukava ja tavallisesta poikkeava.

Mikä itse olet?

Mua taas ärsyttää et sosiaalisesta fobiasta kärsiviä luullaan aina laiskoiksi…Aloitekyky puuttuu kun on niin epävarma itsestään ja keskustelu muiden kanssa tuntuu vaikealta. Silloin automaattisesti jätetään ulkopuolelle tai sanotaan että ”ei hän selvästikkään halunnut olla mukana”

Sori vaan mutta te mt-tapaukset ja muut asburgerit olette todella raskasta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen ihmetellyt jo parin vuoden ajan. Mielestäni käyttäydyn ihan normaalisti, mutta silti minua hyljeksitään normaaleiden toimesta jotenkin alitajuisesti.

Miten pystyisin esittämään "normaalia", jotta saan "normaalia" seuraa itselleni? Koen olevani väliinputoaja; en viihdy muiden milenterveysongelmista kärsivien kanssa ja normaalit jotenkin kiertävät minut kaukaa. Oma tavoitteeni on kuitenkin kuntoutua terveiden kirjoihin ja on ihan tunnettu tosiasia että seura tekee kaltaisekseen eli senkin takia pysyttelen kaukana mielenterveysongelmaisista. Itse olen kuitenkin päättänyt mennä elämässäni eteenpäin.

Jokin sinun olemuksessa/ puheissa ja teoissa on erikoista. Eikait sitä tarvitse piilottaa, eikö olis hyvä jos löytäisit ihmisiä jotka hyväksyvät ja pitävät susta sellaisena kuin olet? Parantumisesi on sun käsissä.

Mikä se sun mt-ongelma on?

Mielestäni kuulostat oikein normaalilta.

Itse kärsin vähän vaikka mistä ja olen onnellinen, että olen löytänyt elämääni ihmisiä, jotka mut hyväksyvät tällaisena eikä tarvitse feikata.

Vieraat joskus ihmettelee "erikoisuuksiani" vaikka mielestäni olen ihan normaali. Kuulemma liikunkin erikoisesti ja hymäilen paljon itsekseni, itse en sitä edes tiedosta.

Tutut tuntevat ja pitävät niitä "erikoisuuksia" ihan normaalina mulle.

Ilmeisesti sitten niin, eli minussa on pakko olla jotain joka estää ihmissuhteiden syvenemisen normaaleiden ihmisten kanssa. Oletan, että sen on pakko olla jokin minun olemuksessani. En tee mitään kummallista tai puhu mitenkään erikoisesti. Päinvastoin, olen opettelemalla opetellut "esittämään normaalia" (kuulostaa kyllä kieltämättä melko kauhealta tällä tavalla ilmaistuna).

Diagnoosejani en ala tässä sen tarkemmin erittelemään, itsesuojeluvaistoni on nykyään aika voimakas. Ja tarpeeni pitää omat rajani ja yksityisyyteni.