Ärsyttää kun mieheni puhuu vaikeuksistamme vanhemmilleen
Meillä on ollut pidempään vaikeaa ja olemme yhdessä sopineet, ettemme kerro asioista kummankaan vanhemmille. Eilen sain kuitenkin tietää, että mieheni on puhunut asioistamme vanhemmilleen. En tiedä mitä hän on sanonut. Ärsyttää. Hän on pettänyt luottamukseni taas kerran.
Kommentit (207)
Voi jessus! Koittakaa nyt jo ymmärtää, edes ap ei tiedä mitä mies on puhunut! Kenties ainoastaan omista tuntemuksistaan, ehkä maininnut ongelmia olevan. menemättä silti yksityiskohtiin mitä ongelmia ja mistä johtuvia.
Ihmeellistä. Eka kerta kun kuulen että joku mies tekee näin, oon luullu et tää on vaan naisten juttu.
Minulla kolmen seurustelusuhteen on päättänyt se, ettei puoliso osaa pitää meidän välisiä asioitamme meidän välisinä, vaan on kertonut niistä eteenpäin esimerkiksi omille kavereilleen/tutuilleen.
Ne saattaa mainita joskus että olivat muuten puhuneet töissä jonkun kanssa jostain minun asiasta, ja kun kysyn miksi ihmeessä, hän sanoo että "me pystytään puhuun ihan kaikesta".
Naiset eivät osaa pitää suutaan kiinni oikeista asioista.
Entiselle puolisolle joskus sanoin että "puhuttiin töissä sun kuukautisista" (TODELLA arka asia hänelle) Ja se suuttu ihan hirveästi. Sanoin sitten että en tietenkään mä nyt tollasia menis levittelemään.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 23:52"]
Voi jessus! Koittakaa nyt jo ymmärtää, edes ap ei tiedä mitä mies on puhunut! Kenties ainoastaan omista tuntemuksistaan, ehkä maininnut ongelmia olevan. menemättä silti yksityiskohtiin mitä ongelmia ja mistä johtuvia.
[/quote]
Silti väärin jos on yhdessä sovittu ettei kerrota mitään vanhemmille.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:24"]
Ihmeellistä. Eka kerta kun kuulen että joku mies tekee näin, oon luullu et tää on vaan naisten juttu. Minulla kolmen seurustelusuhteen on päättänyt se, ettei puoliso osaa pitää meidän välisiä asioitamme meidän välisinä, vaan on kertonut niistä eteenpäin esimerkiksi omille kavereilleen/tutuilleen. Ne saattaa mainita joskus että olivat muuten puhuneet töissä jonkun kanssa jostain minun asiasta, ja kun kysyn miksi ihmeessä, hän sanoo että "me pystytään puhuun ihan kaikesta". Naiset eivät osaa pitää suutaan kiinni oikeista asioista. Entiselle puolisolle joskus sanoin että "puhuttiin töissä sun kuukautisista" (TODELLA arka asia hänelle) Ja se suuttu ihan hirveästi. Sanoin sitten että en tietenkään mä nyt tollasia menis levittelemään.
[/quote]
Kyllä osaavat. Riippuu vain naisista.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"]
Ap ei siis tiedä miksi heillä on kriisi. Hän saa keskustella terapeutin ja ystävänsä kanssa tästä kriisistä jonka syytä ei tiedä. Mies oli ajatellut ettei vanhempia kannata sotkea mukaan. Kuitenkin päätyi kertomaan vanhemmileenn jotain asiasta. Tosin ap ei tiedä mitä tai miten. Mutta kuitenkin ap on loukkaantunut, stressaantunut ei luottamusta ole. Jep. Mä luulen että ap saa kriisin aikaiseksi aika usein.
[/quote]
Tämä. Täydellinen kuvaus!
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"]
Ap ei siis tiedä miksi heillä on kriisi. Hän saa keskustella terapeutin ja ystävänsä kanssa tästä kriisistä jonka syytä ei tiedä. Mies oli ajatellut ettei vanhempia kannata sotkea mukaan. Kuitenkin päätyi kertomaan vanhemmileenn jotain asiasta. Tosin ap ei tiedä mitä tai miten. Mutta kuitenkin ap on loukkaantunut, stressaantunut ei luottamusta ole. Jep. Mä luulen että ap saa kriisin aikaiseksi aika usein.
[/quote]
Tämä. Täydellinen kuvaus!
[/quote]
Mistä? Sun salaliittoteorioista vai?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"]
Ap ei siis tiedä miksi heillä on kriisi. Hän saa keskustella terapeutin ja ystävänsä kanssa tästä kriisistä jonka syytä ei tiedä. Mies oli ajatellut ettei vanhempia kannata sotkea mukaan. Kuitenkin päätyi kertomaan vanhemmileenn jotain asiasta. Tosin ap ei tiedä mitä tai miten. Mutta kuitenkin ap on loukkaantunut, stressaantunut ei luottamusta ole. Jep. Mä luulen että ap saa kriisin aikaiseksi aika usein.
[/quote]
Tämä. Täydellinen kuvaus!
[/quote]
Kyllä! Sanoin jo ketjun alkupäässä, että ap on marttyyri minä minä persoona.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"] Ap ei siis tiedä miksi heillä on kriisi. Hän saa keskustella terapeutin ja ystävänsä kanssa tästä kriisistä jonka syytä ei tiedä. Mies oli ajatellut ettei vanhempia kannata sotkea mukaan. Kuitenkin päätyi kertomaan vanhemmileenn jotain asiasta. Tosin ap ei tiedä mitä tai miten. Mutta kuitenkin ap on loukkaantunut, stressaantunut ei luottamusta ole. Jep. Mä luulen että ap saa kriisin aikaiseksi aika usein. [/quote] Tämä. Täydellinen kuvaus! [/quote] Kyllä! Sanoin jo ketjun alkupäässä, että ap on marttyyri minä minä persoona.
[/quote]
Onpas mielenkiintoista analyysiä tuntemattomasta ihmisestä...mitäköhän tämä kertoo sinusta? Taidat kuitenkin puhua itsestäsi.

No jokainenhan kertoo tällä palstalla asioista omasta näkökulmastaan käsin :D Oletko sinäkin sitten tämmöinen minä-minä-persoona?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:10"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"] Ap ei siis tiedä miksi heillä on kriisi. Hän saa keskustella terapeutin ja ystävänsä kanssa tästä kriisistä jonka syytä ei tiedä. Mies oli ajatellut ettei vanhempia kannata sotkea mukaan. Kuitenkin päätyi kertomaan vanhemmileenn jotain asiasta. Tosin ap ei tiedä mitä tai miten. Mutta kuitenkin ap on loukkaantunut, stressaantunut ei luottamusta ole. Jep. Mä luulen että ap saa kriisin aikaiseksi aika usein. [/quote] Tämä. Täydellinen kuvaus! [/quote] Kyllä! Sanoin jo ketjun alkupäässä, että ap on marttyyri minä minä persoona.
[/quote]
Onpas mielenkiintoista analyysiä tuntemattomasta ihmisestä...mitäköhän tämä kertoo sinusta? Taidat kuitenkin puhua itsestäsi.
[/quote]
ai nyt sain vihat päälleni kun analysoin ap.ta.
mutta miestä saa analysoida vaikka miksi, kuten ketjussa on voimakkaasti tehty. vaikka käsittääkseni mies on yhtä tuntematon kuin ap.
Toisenlainen näkökulma. Olen melko yksinäinen ja estynyt ihminen. Tunne etten kuulu mihinkään. Kun mies keskustelee asioistamme äidilleen, tunnen yllättäen kuuluvan perheeseen, koska myös minun ongelmiani ratkaistaan. Oma perheeni ei koskaan tee näin. Jättävät mielummin yksin "hienotunteisuuttaan". Onko siis paha kun keskustelu tapahtuu perhepiirissä? On varmasti ihan hyväntahtoista.
Lukekaas toi teksti nyt oikeen ajatuksella. Ap kertoo tuossa että ovat yhdessä sopineet ettei kerro ongelmista vanhemmilleen ja oli vielä miehen idea. Ap ei ole kieltänyt miestä kokonaan puhumasta vaan ehdotti että mies voisi puhua ystävänsä kanssa. Se on nyt ihan sama mitä mies on puhunut ja kuinka paljon koska olivat tästä yhdessä sopineet etteivät kerro vanhemmille ja mies kuitenkin kertoi. Miten jotkut nyt tässä voivat väittää että ap teki väärin? Mies petti luottamuksen ja sillä selvä. Mitä epäselvää tässä nyt on?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:14"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:10"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:06"] [quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"] Ap ei siis tiedä miksi heillä on kriisi. Hän saa keskustella terapeutin ja ystävänsä kanssa tästä kriisistä jonka syytä ei tiedä. Mies oli ajatellut ettei vanhempia kannata sotkea mukaan. Kuitenkin päätyi kertomaan vanhemmileenn jotain asiasta. Tosin ap ei tiedä mitä tai miten. Mutta kuitenkin ap on loukkaantunut, stressaantunut ei luottamusta ole. Jep. Mä luulen että ap saa kriisin aikaiseksi aika usein. [/quote] Tämä. Täydellinen kuvaus! [/quote] Kyllä! Sanoin jo ketjun alkupäässä, että ap on marttyyri minä minä persoona. [/quote] Onpas mielenkiintoista analyysiä tuntemattomasta ihmisestä...mitäköhän tämä kertoo sinusta? Taidat kuitenkin puhua itsestäsi. [/quote] ai nyt sain vihat päälleni kun analysoin ap.ta. mutta miestä saa analysoida vaikka miksi, kuten ketjussa on voimakkaasti tehty. vaikka käsittääkseni mies on yhtä tuntematon kuin ap.
[/quote]
Kuka on analysoinut miestä ties miksi? Ap:kin on vain sanonut, että miehen toiminta ärsyttää häntä. Kamalaa analysoimista todellakin!
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:20"]
Toisenlainen näkökulma. Olen melko yksinäinen ja estynyt ihminen. Tunne etten kuulu mihinkään. Kun mies keskustelee asioistamme äidilleen, tunnen yllättäen kuuluvan perheeseen, koska myös minun ongelmiani ratkaistaan. Oma perheeni ei koskaan tee näin. Jättävät mielummin yksin "hienotunteisuuttaan". Onko siis paha kun keskustelu tapahtuu perhepiirissä? On varmasti ihan hyväntahtoista.
[/quote]
Eri asia. Sinulle ilmeisesti ihan ok. Ap:n tilanne on erilainen.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:21"]
Lukekaas toi teksti nyt oikeen ajatuksella. Ap kertoo tuossa että ovat yhdessä sopineet ettei kerro ongelmista vanhemmilleen ja oli vielä miehen idea. Ap ei ole kieltänyt miestä kokonaan puhumasta vaan ehdotti että mies voisi puhua ystävänsä kanssa. Se on nyt ihan sama mitä mies on puhunut ja kuinka paljon koska olivat tästä yhdessä sopineet etteivät kerro vanhemmille ja mies kuitenkin kertoi. Miten jotkut nyt tässä voivat väittää että ap teki väärin? Mies petti luottamuksen ja sillä selvä. Mitä epäselvää tässä nyt on?
[/quote]
Juuri näin! Hyvin kirjoitettu!
Kyllä tässä keskustelussa joidenkin ihmisten elämänkokemukset paistavat hyvinkin voimakkaasti läpi. Ei osata yhtään asettua toisen asemaan.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:20"]
Toisenlainen näkökulma. Olen melko yksinäinen ja estynyt ihminen. Tunne etten kuulu mihinkään. Kun mies keskustelee asioistamme äidilleen, tunnen yllättäen kuuluvan perheeseen, koska myös minun ongelmiani ratkaistaan. Oma perheeni ei koskaan tee näin. Jättävät mielummin yksin "hienotunteisuuttaan". Onko siis paha kun keskustelu tapahtuu perhepiirissä? On varmasti ihan hyväntahtoista.
[/quote]
Täysin eri asia. Jos se on sinulle OK että mies puhuu siitä perheensä kanssa niin mitään ongelmaa EI ole. Saahan silloin puhua kenen kanssa tahtoo. Kyse on nyt siitä että ei saa puhua jos toinen ei sitä halua
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:14"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:10"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:06"] [quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"] Ap ei siis tiedä miksi heillä on kriisi. Hän saa keskustella terapeutin ja ystävänsä kanssa tästä kriisistä jonka syytä ei tiedä. Mies oli ajatellut ettei vanhempia kannata sotkea mukaan. Kuitenkin päätyi kertomaan vanhemmileenn jotain asiasta. Tosin ap ei tiedä mitä tai miten. Mutta kuitenkin ap on loukkaantunut, stressaantunut ei luottamusta ole. Jep. Mä luulen että ap saa kriisin aikaiseksi aika usein. [/quote] Tämä. Täydellinen kuvaus! [/quote] Kyllä! Sanoin jo ketjun alkupäässä, että ap on marttyyri minä minä persoona. [/quote] Onpas mielenkiintoista analyysiä tuntemattomasta ihmisestä...mitäköhän tämä kertoo sinusta? Taidat kuitenkin puhua itsestäsi. [/quote] ai nyt sain vihat päälleni kun analysoin ap.ta. mutta miestä saa analysoida vaikka miksi, kuten ketjussa on voimakkaasti tehty. vaikka käsittääkseni mies on yhtä tuntematon kuin ap.
[/quote]
Ap:tahan jotkut ovat tässä ketjussa "analysoineet voimakkaasti". On vihjattu, että ao on marttyyri, itsekäs minä minä-ihminen, joka saa aikaan kriisin pienemmästäkin. On annettu ymmärtää, että hän alistaa miestään ja että hänellä on jotain salattavaa jne. Onko ap:n miehestä puhuttu vastaavalla tavalla? No ei. On annettu ymmärtää, että miehen juoruaminen on väärin, mutta kukaan ei ole spekuloinut miehen motiiveilla tai hänen persoonallisuudellaan tms.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 00:41"]

Juurikin näin!
Sama ongelma mies ei tunnu ymmärtävän että menettää luottamuksen. En voi kertoa miehelle niitä asioita joita en muiden haluavan kuulla, erityisesti anopin. Eli seuraus kirjoitan mieluummin av:lle kuin juttelen miehen kanssa...