Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minusta vanhempieni ero oli hirvittävä asia.

Vierailija
15.02.2015 |

Niin mä vain koin ja koen vieläkin.

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa. No heille se saattoi olla erittäin hyvä ratkaisu ja miettivät kuinka fiksu päätös oli laittaa kattilat jakoon.

Vierailija
2/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä toivoin vanhempien eroa. Eivät eronneet, ikävä kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle taas oli helpotus kun vanhempani erosivat.

Vierailija
4/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä kanssa yksi, joka koko lapsuuden toivoi, et voi kun noi saisi niin paljon aikaiseksi, että eroaisivat. Mutta ei ja vähitellen tajusin, et ne tarvitsi toisiaan, sitä tappelemista ja et muutosvastarinta ja -pelko on ihan todellista - muuallakin kuin vain konsulttien työpaikkajargonissa DDD.

Teininä poistin aina varmistimen aseestani, kun mutsi hoki mantraansa "lasten takia tässä yritetään..." tai "kun nuo lapset saadaan kunnialla maailmalle, niin sit tää akka läks". Juu, parikymmentä vuotta sitten läksin minä ja siellä ne tappelee edelleen samassa huushollissa, "kun tuo Musti tuosta kuolee, niin sitten kyllä pistetään lusikat jakoon". Huoh.

Vierailija
5/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 17:33"]Niin mä vain koin ja koen vieläkin.
[/quote]
Miksi? Minkä koet siinä vaikeimmaksi asiaksi?

Vierailija
6/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle olis ollut suuri helpotus, jos vanhempani olisivat eronneet. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta on upeaa ja mahtavaa ettei mun vanhemmat eronneet, vaikka pahimmat riidat ja ongelmat niillä oli kun olin 0-7-vuotias. En traumatisoitunut heidän silloisista huonoista väleistään mutta herkkänä lapsena ero olisi murskannut mut.
Ja nyt vanhempana äiti ja isä tarvitsee toisiaan enemmän kuin koskaan. Ne on erottamaton taistelupari :)

Vierailija
8/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempani erosivat 30:n avioliittovuoden jälkeen ja riitelevät edelleen jatkuvasti (sitä on jatkunut jo 10 vuotta). Minä saan sitten kuulla vuorotellen kun haukkuvat toisiaan. Välillä toivon, etteivät olisi ikinä tavanneet ja olisin jäänyt syntymättä. Mikä olen ollut edellisessä elämässäni, kun mua näin rangaistaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle kyllä vanhempien avioliiton tuho oli tragedia. Ja vieläkin se vaikuttaa negatiivisesti, koska 10 vuotta myöhemmin heidän välinsä eivät ole edes neutraalit. Lapsuuteni oli ihan onnellinen ja silloin heillä meni ihan hyvin. Ehkä minulla olisi eri perspektiivi, jos he olisivat aina riidelleet.

Vierailija
10/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin mietin, miten lapseni ovat kokeneet minun eroni, koska me emme riidelleet, vaan mies vain vaihtoi minut lennosta toiseen. Lapset olivat silloin +- 10 v. 

Nyt erosta on jo vuosia ja lapset ovat ok, toipuivat erosta 1-1,5 vuodessa, mutta silti tätä asiaa mietin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin ollut onnellisempi jos olisivat eronneet. Menisin näkemään äitiä mutta ne aina yhdessä. Isällä mielenterveydellisiä ongelmia, ne laitettiin uskonnon piikkiin.

Vierailija
12/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 17:33"]Niin mä vain koin ja koen vieläkin.
[/quote]

Surullista. :(

Oli ERITTÄIN herättävää kun riidassa mies uhkasi erolla ja minä takaisin ja lapsi sai järkyttävän itkukohtauksen. Oltiin aivan suut auki miehen kanssa: koetettiin puhua lapselle, että kukaan ei ole hylkäämässä häntä. Sitten olisi kaksi rakastavaa kotia. Kerrottiin, että hän ei voi vaikuttaa päätökseen. Eli hän ei ole siitä missään vastuussa.

Siitä alkoi pohdinta: ehkä meidän perheessä on vielä hyviäkin yhteisiä asioita jo lapsi kokee ajatuksen niin pelottavana. Pohdinnan tulos oli, että olimme molemmat vain erinäisten tapahtumien johdosta niin loppuunpalaneita, että näimme vuoroviikko-systeeminen ainoana keinona jaksaa olla aidosti läsnä lapsen elämässä.

Eli ehkä näissä tilanteissa lapset tosiaan kokevat eron ahdistavana? Eri asia, jos puuttuu peruskunnioitus tai koko perhe on varpaillaan yhden mielialojen/alkoholismin tms. asian kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama täällä. Oli aivan kamalaa,kun vanhemmat erosivat. Olin silloin n. 10 v. Niillä ei varsinaista riitaa ollut,mutta isä joi liikaa. Mutsi sai siitä tarpeekseen. Sitten olin joka toinen viikonloppu faijalla ja istuttiin pubissa aina lauantaisin. Ensin syötiin ja sitten faija otti muutaman oluen ja vielä yhden ja vielä yhden.... Sitten mentiin faijalle, enkä saanut koskaan nukuttua, kun se kuorsasi kuin saha ja kaipasin omaan sänkyyn.

Vierailija
14/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:00"]Sama täällä. Oli aivan kamalaa,kun vanhemmat erosivat. Olin silloin n. 10 v. Niillä ei varsinaista riitaa ollut,mutta isä joi liikaa. Mutsi sai siitä tarpeekseen. Sitten olin joka toinen viikonloppu faijalla ja istuttiin pubissa aina lauantaisin. Ensin syötiin ja sitten faija otti muutaman oluen ja vielä yhden ja vielä yhden.... Sitten mentiin faijalle, enkä saanut koskaan nukuttua, kun se kuorsasi kuin saha ja kaipasin omaan sänkyyn.
[/quote]
Ihan kun mun lapsuus

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:03"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:00"]Sama täällä. Oli aivan kamalaa,kun vanhemmat erosivat. Olin silloin n. 10 v. Niillä ei varsinaista riitaa ollut,mutta isä joi liikaa. Mutsi sai siitä tarpeekseen. Sitten olin joka toinen viikonloppu faijalla ja istuttiin pubissa aina lauantaisin. Ensin syötiin ja sitten faija otti muutaman oluen ja vielä yhden ja vielä yhden.... Sitten mentiin faijalle, enkä saanut koskaan nukuttua, kun se kuorsasi kuin saha ja kaipasin omaan sänkyyn. [/quote] Ihan kun mun lapsuus

 

Halaus kohtalotoverille  :)

[/quote]

Vierailija
16/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:47"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 17:33"]Niin mä vain koin ja koen vieläkin.
[/quote]

Surullista. :(

Oli ERITTÄIN herättävää kun riidassa mies uhkasi erolla ja minä takaisin ja lapsi sai järkyttävän itkukohtauksen. Oltiin aivan suut auki miehen kanssa: koetettiin puhua lapselle, että kukaan ei ole hylkäämässä häntä. Sitten olisi kaksi rakastavaa kotia. Kerrottiin, että hän ei voi vaikuttaa päätökseen. Eli hän ei ole siitä missään vastuussa.

Siitä alkoi pohdinta: ehkä meidän perheessä on vielä hyviäkin yhteisiä asioita jo lapsi kokee ajatuksen niin pelottavana. Pohdinnan tulos oli, että olimme molemmat vain erinäisten tapahtumien johdosta niin loppuunpalaneita, että näimme vuoroviikko-systeeminen ainoana keinona jaksaa olla aidosti läsnä lapsen elämässä.

Eli ehkä näissä tilanteissa lapset tosiaan kokevat eron ahdistavana? Eri asia, jos puuttuu peruskunnioitus tai koko perhe on varpaillaan yhden mielialojen/alkoholismin tms. asian kanssa?

[/quote]

Kyllä minäkin itkisin, jos äitini haluaisi nähdä minua korkeintaan kaksi viikkoa kuukaudesta...

Vierailija
17/17 |
15.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juovien eronneiden lapset: Miten teidän äidit uskalsivat antaa teidät juopolle viikonlopuksi pubiin istumaan?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä kolme