Olen varhaiskasvatuksen opettaja, urani huipulla ja tienaan 15 e tunnissa
Alempi korkeakoulututkinto ( kandi) löytyy, paljon omakustanteisesti täydennyskoulutuksia ja18 vuotta työkokemusta.
Palkankorotuksia ei ole tulossa.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Pieni palkka oli ap:lla ja koki Suomella tiedossa jo ennen opintosuuntauksen valintaa.
Joten vastuullinen ihminen on peilissä.
No mutta juuri näinhän tässä on jo käynyt, että porukka on kaikonnut alalta eli tehnyt niitä valintoja. Nyt ei auta muu kuin nostaa palkkoja todella reilusti tai sitten saa kansa tyytyä siihen, että satunnaiset ja jatkuvasti vaihtuvat kouluttamattomat sijaiset hoitavat heidän kullannuppujaan. Nyt jo soitellaan vanhempia hakemaan lapsensa pois, kun ei vaan ole enää henkilökuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo 2-3€ enemmän kuin monella hitsarilla ja niiden sentään pitää olla ammatimiehiä eikä pelkästään koulun käynyt.
Luokkahitsaajan palkka lähtee sieltä 3000 eurosta ylöspäin.
Miksi et vaihda alaa? Mikä saa sinut pysymään nykyisessä työssäsi kaikesta huolimatta?
Muista äänestää jatkossakin ryöstöverotus puolueita äläkä koskaan myönnä, että he vallankahvassa olisi kaikkien ongelmien perustana.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse myös vakaope ja ihan tyytyväinen palkkaani, 2750 e kk Helsingissä brutto, nettona n 2000 e. Työpaikka lähellä ei mene matkoihin aikaa, ja olen myös yh. Pidän työstäni. Palkka on linjassa muiden maiden kanssa, ei missään pienten lasten opettajat tienaa paljoa.
Olisi hauskaa olla tuollainen, hymysuinen täti, jolle kaikki on ihanaa ja aina hyvin. Muumimamma oli vähän samanlainen hillopurkkeineen, käsilaukkuineen ja masuineen. Paitsi mamma ei ole yh vaan elää mumipapan ja muun joukon kanssa. Miksi sinä et ole enää parisuhteessa?
VAKA opettajien sekä muiden päiväkodin työntekijöiden pitäisi myös lakkoilla ja suljetuttaa päiväkoteja enemmän. Siinä sitten tulisi parku ja vikinä kaikilta näiltä urpoilta jotka täälläkin arvostelee työn tärkeyttä ja haastavuutta. Eivät kaikki hienot DI:t yms sitten pääsisi itse töihin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et vaihda alaa? Mikä saa sinut pysymään nykyisessä työssäsi kaikesta huolimatta?
Siis kysyin tosissani, miksi alapeukut eikä vastausta? En minäkään suostuisi tekemään tuolla palkalla, vaan alkaisin miettiä kouluttutumista jollekin paremmin palkatulle alalle. Ei voi olla ihan tyhmä jos on jo kuitenkin noin pitkälle opiskellut, joten ei pitäisi olla isompi ongelma vaihtaa alaa.
Olen vakaope, joka lähti pois alalta vuonna 2017. Käyn joskus tekemässä keikkaa päivän tai pari, viikonkin, siellä missä haluan ja milloin haluan. Hirveitä mestoja, ei tee mieli takaisin eikä kaduta lähteminen. Mikä vain duuni peittoaa nykyiset vakalaitokset mennen tullen.
Vierailija kirjoitti:
VAKA opettajien sekä muiden päiväkodin työntekijöiden pitäisi myös lakkoilla ja suljetuttaa päiväkoteja enemmän. Siinä sitten tulisi parku ja vikinä kaikilta näiltä urpoilta jotka täälläkin arvostelee työn tärkeyttä ja haastavuutta. Eivät kaikki hienot DI:t yms sitten pääsisi itse töihin.
Tuskin auttaisi lakot kun lapsia voisi hoitaa ilman koulutusta kuka vaan. Pääasiassa vanhemmat vie kuitenkin lapsensa hoitoon jotta voivat itse käydä töissä. Osaavathan ne vanhemmat itsekin hoitaa lapsensa vaikka heillä ei ole siihen erityistä koulutusta, joten monelle ei olisi ongelma jos päiväkodin tädeilläkään ei olisi koulutusta. Kunhan olisivat mukavia ja lapset tykkäisivät heistä.

Totta. Jotkut on ihan luonnostaan hyviä lasten kanssa. Ei siihen koulutusta tarvita. Oikeastaan se koulutus ei edes auta jos ei ole luontaisesti sopiva henkilö.
Mutta onhan sinulla täyttynyt kutsumus ja etuoikeus olla maailman ihanimpien elämänalkujen keskuudessa joka päivä, ja siitä vielä maksetaan sinulle rahaa! Itse en malttaisi jäädä viikonloppuvapaalle tai lomalle lainkaan, olisin aina siellä, käytettävissä ja valmiina leikkiin. Tai ainakin tarjoituisin asiakasperheisiin ilta-, yö- ja viikonloppuhoitajaksi vaikka ilmaiseksi. Lapset ovat ihania ja heidän kaitsemisensa maailman arvokkain tehtävä. Ole kiitollinen asemastasi ja sinulle tarjotusta etuoikeudesta, raha on toissijainen, alhainen asia pienokaisiin verrattuna!
Onneksi voi pyytää palkan pimeästi niin että saa multa ryöstettyä. höhöö
Kuinka paljon ajattelet kandien yleensä saavan Suomessa? Tuttavani jäi luonnontieteiden kandiksi eikä tehnyt maisterintutkintoa. Ura ei lähtenyt ollenkaan käyntiin, enkä ihmettele. Vuosia myöhemmin hän meni opiskelemaan toista alaa.
Monessa maassa perheisiin palkataan au pair hoitamaan lapsia. Ihan siis vanhanajan lapsenlikka. Miten kukaan edes voi ilman koulutusta hankkia lapsia? Eihän ne kuitenkaan siellä varhaiskasvatuksessa ympärivuorokautisesti ole, joten miten vanhemmat selviytyy siitä loppuajasta ihan ilman koulutusta alalle?
Vähän naurattaa nuo +40 lomapäivää vakassa, tuollaiset lomat saa, kun on ollut kaupungilla töissä yli 10v (en ole itse vielä ollut, niin en tiedä tarkalleen missä vaiheessa nousee tuohon). Itselläni 28 ja viisi ves-päivää eli palkallista vapaapäivää. Eli ei ole mikään automaatio tuo +40. Vakassa se huono puoli, että vaikka kuinka lukisit enemmän, niin palkka ei nouse. Työvuosien myötä saa pienet korotukset palkkaan eli ikälisät.
Elämä on täynnä valintoja. Tasan varmasti tiesit ammattia valitessa minkälaisia palkkoja työstä maksetaan. Vähän voisi peiliin katsoa.
Älä mene töihin paskasti palkatulle alalle jos et halua saada paskaa palkkaa. Vanha viidakon sananlasku.