Olen ollut elämästä syrjässä koko ikäni.
En osallistu. En pääse. Minua ei kutsuta. Haluta. En koe intohimoa. En usko. En ole koskaan rakastanut. Eikä minua olla koskaan rakastettu. En ole missään erityisen hyvä. Tai erityisen huono. Tai erityinen. Täysin turha elämä. Täysin turha aloitus.
Kommentit (53)
Samat tunteet. En ole ollut sen jälkeen aito kun internet keksittiin. Oletko ap sitten väärässä seurassa? Sinun kaltaisia ihmisiä löytyy varmasti, ovat vähemmistöä.
Kestätkö noissa ajatuksissa pahimmassa tapauksessa jopa satavuotiaaksi asti vai luuletko, että voisit vielä luoda jotain mikä ei olisi turhaa?
Itselläni oli vanhemmat, jotka eivät rakastaneet muuta kuin ehdoin, mutta tein töitä itseni kanssa ja elämä alkaa vihdoin sujua. En halunnut kuolla, enkä kestänyt elää sellaisena kuin aiemmin olin, joten minun oli pakko tehdä itselleni ja tilanteelleni jotain.
Minkälainen olisi sinusta asia, joka ei olisi turhuutta?
Sama juttu. Voi voi. Olen itseni pahin vihollinen. Olen ihan itse rakentanut tämän sulkeutuneen helvettini.
Uni on ainoa lohtu. Vanhempieni syy tämä ei ole. Sataa vuotta on näillä elintavoilla turha tavoitella. Toisaalta pelkään kuolemaa.
Sulkeutunut helvetti perustuu arvottomuuden tunteeseen, siihen ettei tunne olevan omana itsenään kyllin arvokas.
Tämä arvottomuuden tunne on usein vain kyseisen henkilön päässä. Toiset ihmiset eivät välttämättä tunnista sitä ollenkaan.
Eikö tuon itsensä halveksimisen voisi jo lopettaa? Mitä enemmän ikää tulee sitä raskaammaksi se käy.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:46"]
Uni on ainoa lohtu. Vanhempieni syy tämä ei ole. Sataa vuotta on näillä elintavoilla turha tavoitella. Toisaalta pelkään kuolemaa.
[/quote]
Pelkäät kuolemaa, koska et ole loppuun asti varma siitä, että olet ihmisjäte ja elättelet yhä salaa toivoa.
Luulen, että et uskalla nauttia asioista. Olet rakentanut sydämesi ympärille niin korkeat muurit, ja ehkä jo niin kauan aikaa sitten, että et enää osaa ylittää sitä.
Pienelläkin yrityksellä voi silti aina aloittaa. Anna itsellesi lupa olla se, joka todella haluat olla.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:24"]
Olen 39v. Keski-ikäinen täysin turha ihmisjäte. Sori, tuo kuulostaa itsesääliltä. Ei ole tarkoitus. Asia on ihan objektiivisesti katsottuna noin. Ei se mitään. En häpeä. Katson uteliaana tämän käden loppuun saakka. Kortit olivat ihan hyvät, mutta peluri taitaa olla vajaa.
[/quote]Ihan samat ajatukset on täällä. Eikä ole mitään ruikutusta, masentuneisuutta tai itsesääliä, vaan ihan kylmä fakta. Nuorena vielä upposi propaganda oman elämänsä sepistä sun muista, mut vanhempana tajuan sen kirkkaasti, ettei mulla kovin kummoisia mahdollisuuksia ollut todellisuudessa koskaan. Ja se, mihin suurella vaivalla pääsisin, ei vain kiinnosta. Ulkoinen ja sisäinen minäni eivät vain kohtaa - kyllä Rauli Somerjoki -syndrooma (ilman hänen lahjakkuuttaan).
Tunne on vapauttava, olen syrjässä, mutta samalla vapaa monista pakoista, joita ihmiset luo itselleen. Minäkin odotan jopa lievästi huvittuneena, et mitä paskaa on vielä lykätty tielleni, no alamäkeä se ainakin on.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:50"]

[/quote]Väitteesi hymyilyttää minua. Toivoa. Kuinka Disney.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:56"]

Miten sitten kestät päivästä toiseen? Jos uskot kylmiin faktoihin, niin miksi jaksat vielä elää? Mikset tee parempaa niistä vähistä mahdollisuuksista, jotka sinulle on annettu, etkä vertaile itseäsi "menestyneisiin ihmisiin". Eikö elämän päämääränä voisi olla edes satunnaisen ilon tunteminen?
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:46"]
Uni on ainoa lohtu. Vanhempieni syy tämä ei ole. Sataa vuotta on näillä elintavoilla turha tavoitella. Toisaalta pelkään kuolemaa.
[/quote]
Pelkäät kuolemaa, koska et ole loppuun asti varma siitä, että olet ihmisjäte ja elättelet yhä salaa toivoa.
[/quote]Väitteesi hymyilyttää minua. Toivoa. Kuinka Disney.
[/quote]
No mikä estää sitten kuolemasta? Faktathan ovat sinun puolellasi? Suomella ei ole käyttöä ihmisjätteistä sitä paitsi.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:54"]
Luulen, että et uskalla nauttia asioista. Olet rakentanut sydämesi ympärille niin korkeat muurit, ja ehkä jo niin kauan aikaa sitten, että et enää osaa ylittää sitä.
Pienelläkin yrityksellä voi silti aina aloittaa. Anna itsellesi lupa olla se, joka todella haluat olla.
[/quote]Jos tahtoisin self-help opusten sanahelinää, lukisin self-help opuksia. Niissä on sitä paitsi osuvampia kielikuviakin.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:56"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:24"]
Olen 39v. Keski-ikäinen täysin turha ihmisjäte. Sori, tuo kuulostaa itsesääliltä. Ei ole tarkoitus. Asia on ihan objektiivisesti katsottuna noin. Ei se mitään. En häpeä. Katson uteliaana tämän käden loppuun saakka. Kortit olivat ihan hyvät, mutta peluri taitaa olla vajaa.
[/quote]Ihan samat ajatukset on täällä. Eikä ole mitään ruikutusta, masentuneisuutta tai itsesääliä, vaan ihan kylmä fakta. Nuorena vielä upposi propaganda oman elämänsä sepistä sun muista, mut vanhempana tajuan sen kirkkaasti, ettei mulla kovin kummoisia mahdollisuuksia ollut todellisuudessa koskaan. Ja se, mihin suurella vaivalla pääsisin, ei vain kiinnosta. Ulkoinen ja sisäinen minäni eivät vain kohtaa - kyllä Rauli Somerjoki -syndrooma (ilman hänen lahjakkuuttaan).
Tunne on vapauttava, olen syrjässä, mutta samalla vapaa monista pakoista, joita ihmiset luo itselleen. Minäkin odotan jopa lievästi huvittuneena, et mitä paskaa on vielä lykätty tielleni, no alamäkeä se ainakin on.
[/quote]=) ap
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:54"]
Luulen, että et uskalla nauttia asioista. Olet rakentanut sydämesi ympärille niin korkeat muurit, ja ehkä jo niin kauan aikaa sitten, että et enää osaa ylittää sitä.
Pienelläkin yrityksellä voi silti aina aloittaa. Anna itsellesi lupa olla se, joka todella haluat olla.
[/quote]Jos tahtoisin self-help opusten sanahelinää, lukisin self-help opuksia. Niissä on sitä paitsi osuvampia kielikuviakin.
[/quote]
Ei sinua ole kiva auttaa, joten lopetamme. Voit tehdä jollekin toiselle palstalle aloituksen ja purata omaa pahaa oloasi taas hyväntahtoisiin ihmisiin.
En usko että sinun antamallasi infolla pääsemme tämän lähemmäs totuutta.
Suosittelen masennuslääkityksen hankkimista.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 00:01"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:46"]
Uni on ainoa lohtu. Vanhempieni syy tämä ei ole. Sataa vuotta on näillä elintavoilla turha tavoitella. Toisaalta pelkään kuolemaa.
[/quote]
Pelkäät kuolemaa, koska et ole loppuun asti varma siitä, että olet ihmisjäte ja elättelet yhä salaa toivoa.
[/quote]Väitteesi hymyilyttää minua. Toivoa. Kuinka Disney.
[/quote]
No mikä estää sitten kuolemasta? Faktathan ovat sinun puolellasi? Suomella ei ole käyttöä ihmisjätteistä sitä paitsi.
[/quote]Juurihan sanoin, että katson pelin uteliaana loppuun. Ja paskat suomesta. Ei minua voi loukata. Mutta kiitos panostuksesta.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 00:01"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:46"]
Uni on ainoa lohtu. Vanhempieni syy tämä ei ole. Sataa vuotta on näillä elintavoilla turha tavoitella. Toisaalta pelkään kuolemaa.
[/quote]
Pelkäät kuolemaa, koska et ole loppuun asti varma siitä, että olet ihmisjäte ja elättelet yhä salaa toivoa.
[/quote]Väitteesi hymyilyttää minua. Toivoa. Kuinka Disney.
[/quote]
No mikä estää sitten kuolemasta? Faktathan ovat sinun puolellasi? Suomella ei ole käyttöä ihmisjätteistä sitä paitsi.
[/quote]
Toivottavasti et ikinä RLl lauo mitään näin typerää, sulta kyllä puuttuu empatia, vaikka moni voisi toiisin luulla...
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:46"]
Uni on ainoa lohtu. Vanhempieni syy tämä ei ole. Sataa vuotta on näillä elintavoilla turha tavoitella. Toisaalta pelkään kuolemaa.
[/quote]
Pelkäät kuolemaa, koska et ole loppuun asti varma siitä, että olet ihmisjäte ja elättelet yhä salaa toivoa.
[/quote]Väitteesi hymyilyttää minua. Toivoa. Kuinka Disney.
[/quote]
Täällä on paljon muitakin ihmisiä, jotka kaipaavat neuvoja. Sinä et ilmeisesti halua tehdä mitään rakentavaa täällä. Joten ihan turha sinuun on tuhlata aikaa. Työnnät omalla inhottavuudellasi ja kyynisyydelläsi ihmiset pois luotasi ja kehä on valmis.
Niin makaa kuin petaa.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 00:05"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:54"]
Luulen, että et uskalla nauttia asioista. Olet rakentanut sydämesi ympärille niin korkeat muurit, ja ehkä jo niin kauan aikaa sitten, että et enää osaa ylittää sitä.
Pienelläkin yrityksellä voi silti aina aloittaa. Anna itsellesi lupa olla se, joka todella haluat olla.
[/quote]Jos tahtoisin self-help opusten sanahelinää, lukisin self-help opuksia. Niissä on sitä paitsi osuvampia kielikuviakin.
[/quote]
Ei sinua ole kiva auttaa, joten lopetamme. Voit tehdä jollekin toiselle palstalle aloituksen ja purata omaa pahaa oloasi taas hyväntahtoisiin ihmisiin.
En usko että sinun antamallasi infolla pääsemme tämän lähemmäs totuutta.
Suosittelen masennuslääkityksen hankkimista.
[/quote]En ole pyytänyt apua. Hei, hei.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 23:24"]
Olen 39v. Keski-ikäinen täysin turha ihmisjäte. Sori, tuo kuulostaa itsesääliltä. Ei ole tarkoitus. Asia on ihan objektiivisesti katsottuna noin. Ei se mitään. En häpeä. Katson uteliaana tämän käden loppuun saakka. Kortit olivat ihan hyvät, mutta peluri taitaa olla vajaa.
[/quote]
Vähän samoja ajatuksia täälläkin. Mun vanhemmat kait rakastivat mua, mutta toinen oli alkoholisti, joten varjoonhan jäin. Minulla on lapsia, ja nyt juuri tajusin, että tulevat osa heistä ainakin sanomaan samaa...
Se perintö, mitä ei tajunnut vaan katkaista ajoissa, o´nneksi osa osaa!