Lue keskustelun säännöt.
Lapseni, tuleva kouluampuja?
12.02.2015 |
En pysty puhumaan tästä aiheesta leimaantumisen pelossa kenellekään, joten puran nyt asiat tähän. Toivon asiallisia, rakentavia kommentteja. Kuinka voisin auttaa poikaani?
Hän on 8-vuotias. Hän on aina ollut levottomampi ja jotenkin lapsellisempi kuin 6-vuotias pikkusiskonsa, joka on ollut ns. helppo lapsi. Poika on ollut pienestä asti väkivaltainen. Minä ja mieheni emme ole koskaan kurittaneet häntä fyysisesti, joten ihmettelen, mistä hän on oppinut lyömään.
Kun hän on läsnä, en uskalla esimerkiksi sohvalla maatessa rentoutua, koska hän saattaa alkaa leikkiä niin, että lyö minua vatsaan. Hänellä on todella kovat otteet. Ilmeisesti lyöminen etc. on hänen mielestään kivaa, koska silloin hän saa huomiota. Ihmettelen vaan, miksei häntä tunnu liikuttavan se, että hän satuttaa. Hän ei ole satuttanut pahasti pikkusiskoaan, mutten uskalla jättää heitä kahdestaan vailla valvontaa, koska suoraan sanottuna en luota poikaani.
Asiasta on keskusteltu usein, mutta keskustelemisen kanssa on ongelmia. Hän ei vastaa kysyttäessä mitään, jos kysyn, miksi löit. Hän ei ylipäänsä tykkää kommunikoida vanhempien kanssa. En saa häntä kertomaan, miten koulussa meni tai minkälaista oli jonkun luokkakaverin synttäreillä. Häntä ei kiinnosta jakaa mitään. Hän tykkää pelata pleikkarilla ja muilla laitteilla, mitä rajoitamme. Nyt on kokonaan pelikiellossa, mutta tuntuu, että se on ainut asia, mitä hän todella tykkää tehdä. Hän on lopettanut kaikki harrastuksensa, mihin olemme yrittäneet häntä raahata. Tällä hetkellä hän on ilmeisen vihainen pelikiellosta ja siitä, että olen kysellyt häneltä eräästä asiasta. Hän suoraan sanottuna v****ee jatkuvasti. Tänään näytti keskisormea, kun kysyin, haluaako hän syödä spagettia vai pennepastaa. Tämä on niin jokapäiväistä, etten jaksanut suuttua kunnolla. Kysyin, miksi hän näytti keskisormea. Hän sanoi, että siksi, ettei halua syödä mitään.
Jos kaikki menee juuri niin kuin hän haluaa, hän osaa olla myös kiva ja iloinen. Mutta pienetkin vastoinkäymiset ajavat hänet suoranaiseen vihaan. En ymmärrä, miten 8-vuotiaassa voi olla niin paljon vihaa.
Koulussa on ollut väkivaltaisuuden takia ensimmäiseltä luokalta lähtien ongelmia. Hänellä on kavereita, mutta säännöllisin väliajoin koululta tulee ilmoitus, että hän on lyönyt. Syy, miksi kirjoitan nyt, on se, että eilen tapahtui kamala asia. Hän oli tönäissyt luokkakaveriaan, joka oli kierinyt portaat alas. En tiedä, mitä pojalle tapahtui. Hänen vanhempansa hakivat hänet eikä ambulanssia tarvittu. Minulla ei ole ollut voimia olla pojan vanhempiin yhteydessä.
Asian ottaminen esiin pojan kanssa ei onnistu. Hän lähtee karkuun tai sulkee korvansa. Mistään ikävästä tai hankalasta hän ei halua puhua. Hän on kärsimätön. Hän ei myöskään kykene siivoamaan omaa huonettaan ja minun täytyy viedä hänet kouluun, muuten hän lintsaa, eikä häntä vähääkään kiinnosta rangaistukset. Hän vaan jää kotiin ja viettää päivän tyytyväisesti pelaten.
Mikä hänestä on tulossa ja miten pärjään hänen kanssaan, kun hän on teini? Olemme käyttäneet jäähyrangaistusta, mutta se tuntuu olevan pojalle pelkkä vitsi. Pelikielto taas saa hänet raivokkaaksi ja pelottavaksi. Hänen luokkakavereiden äidit varmaankin ajattelevat, että olen itsekin täysi hirviö, kun poikani mukiloi muita. Hävettää. Mitä olen tehnyt väärin? Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (182)
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:25"]
Sivusta kysysäisen, miten lapsen voi diagnosoida psykopaatiksi? Onko edes mahdollista?
[/quote]
Hyvä kysymys ja vastaus on, että ei voi. Ei myöskään sosiopaatiksi. Kumpikaan ei ole mikään "ominaisuus" vaan sellaiseksi kasvaa useimmiten rankkojen lapsuuden kokemusten myötä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ennemmin tuleva sarjamurhaaja ja jos on tarpeeksi älykäs niin myös menestynyt liikemies.
Mä annan yt oikeasti selaisen eakentavan kommentin, silläkin uhalla, että tiedän palstalaidten repivän sen palasiksi, haukkuvan minut ja lapseni ja Yhtä takuuarmasti, että aapekään ei sitä halua kuulla. Sanon nyt kuitenkin, koska olen ollut samsntapaisessa tilanteessa.
Ensinnäkin: vihellä lapsesi kanssa peli poikki NYT. Ota hånet kotiin, kotiarestiin ja pelikieltoon. Odota, kunnes hän rauhoittu ja sitten keskustele häe kanssaan a)siitä, että toiten satuttaminen onkategorišsti väärin b) diitä, miksi hän silti satuttaa ja c) miten viisaammin hän voisi tunteensa purkaa ja tarpeensa osoitaa. Huomaa, että keskutelu ei kovaa ragaistusta (kotiarestia, pelikieltoa), jnka saa siitä, että tahallaa satuttaa - keskustelun tarkoitus on auttaa häntä välttämään sama tilanne tulevaisuudessa. Sanot että lapsi raivostuu ja/tai karkaa. No kn tiedät tämänvoinet asettua niin, että sinä olet lapsen ja ovenvälissä, jottei hän pääse karkaamaan. Kun lapsi raivostuu, odota, että raivonpuuska menee pois. Sitten kekutelette taas. Ja kun taatulee puudka odota kunnes se meneeohi, jasitten keskustelette taas. SINÄ ET raivostu, ETKÄ anna periksi. Kun (ja sanon kun, en jos) ongelma toistuu, sama mentelmä toistetaan myös, kunnes aikaa myöten lapsi oppii ja ongelmat ainakin muuttuvat, jos eivät kokonaan poistu.
Homman taustalla on pernteinen kommunikaatio-ongelma lapsen ja aikuisten välillä. Lapsi a)ei tiedä, mitä häneltä odotetaan, ei siksi pysty olemaan sellainen ja siksi turhautuu kkoajan. Hä todennäköisrti myös kokee, että häntä ei kuunnella eikä hänen tarpeisiinsa vastat:
Sun lapsesi kokee, ettei pysty täyttämään hänelle annettuja vaatimuksia, ja pahinta on se, ettei hän eds tiedä, mit. Hänelä halutaan. Sinä luulet, että homma on selä, mutta lapsen näkökulmasta säännöt vaihuvat kuin lassipallossa. Tämä johtuu siitä, että sekä sinun että opettajan antamat ohjeet todenäköisesti ovat liian monitulkintaisia, eikä lapsesi osaa soveltaa niitä. Minä esimerkiksi tyhmyyksissäni neuvoin lastani menemään johonkin vähän kauemmas, missä ei näe muita, kun muiden kanssa aina tuli välitunnilla kahnauksia. No hän meni nurkan taakse ja seuraavaksi opetajat haukkuivatkin hönet siitä, että hän menee piiloon eikä häntä voi vahtia. Samoin o ihan turha sanoa, että ole kunnolla, tai ole kiltisti, jos ei kerr, mitä se tarkoittaa. Jne. Täsmentäkää siis ohjeitanne. Mitä se kunnlla oleminen tässä tapauksessa tarkoitaa. Lapsellasi voi olla joku hahmotamisen tai keskittmisn tai lukislueen onglma, joka vaikeutaa tätä tilanetta entisestään, mutta vaikkei olisikaan, ohjeiden täsmällisyys auttaa. Varmista myös, etttä sinun ja opettajan ohjeet ovat samat. Jos apella o joku edellä mainittu ongelma, on myös hyvin tärkeää SEKÄ anaalapelle kokonakuva sitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, ETTÄ sopivin pätkiin pätkittyjä ohjeita tapahtumisen yksityidkohdista kun ne tulevat ajankohtaisiksi.
sanot, että et saa lapsesta vastauksia. Todnäköiesi luulet kuuntelevasi lasta koko ajan ja kiinnittäväsi tähän kauheasti humiota. Nii minäkin luulin. Lapsi oli kuitenin toista mietä. Ongelma olikin siinä, että minä dominoin meidän välistä kommunikaatiota. Minä kyselin ja tivasin ja vain vastauksia. Mutta minun kysymykseni olivat eri kysymyksiä kuin mistä lapsi olisi halunnut puhua. Enkä minä tarpeeksi ptkäksi aikaa pysöhtynyt odottamaan vastauksia vaikeisiin tai hämmentäviin kysymyksiini. Hän oli hidas suullisessa kommunikaatiossa ja minun olisi pitänyt odottaa paljn kauemminsietää paljon pidempiä hiljaisuuksia. Siksi sanonkin, ettäälä tivaa ja tiukkaavastauksia, istuta vin lapsesi pöydän ääreen ja odota, kunneds hän vastaa. Vaikk hiljaiuutta kestäisi kymmeniä minuutteja, odota.
Lapsi todennäklisesti myös pelkää, että hänen tarpEitaan ei oteta huomioon ja ehkä jopa sitä, että häntä itseään ei huomata, joshän ei ota humiota väkivaltaisesti. Opettele pyytämää, että lapsesi sanoo ääneen, mitä haluaa. Muut evät vo tietää häe arpeitaan joshän ei sano niitä ääneen. Opettele myös tunnustamaan ne silloinkin kun hänen halujaan ei toteuttaa. Lapsi tulee tomeen sen kanssa, että hän ei voi saada kaikkea haluamaansa tai tarvitsemaans, mutta hänlle on äärimmäisen tärkeää tietää, että isä ja äiti tietävät, että hän haluaisi taitarvitsisi sen, että häe pyyntönsä on kuultu ja sitä on harkittu. Ole kuitenkin tässsäkin yksiselitteinen. Jos aoit ei, sano ei, eikä ehk tai kohta tai joskus - äläkä ainakaan "empä tiedä".
sun täytyy ymmärtää tämä taustalla oleva kuvio lapsesi kannalta, koska muuten rangaistukset ja keskustelut ei pikälläkään tähtöimellä auta purkamaan tilannetta, vaan tausta rakenne tuttaa sen yhä uudelleen ja uudelleen. Mä uitnin lupaan, että jos jaksat toimia ja samaan aikaa kyseealaistaa oman toimintasi, tilanne ratkeaa. Mun lapseni on nykyään varsin onnellinen ja yhteiskuntakelpoinen.
sun ehkä myös kannattaa ottaa yhteyttä jhonkin perheneuvolaan tai lastenpdykaan. Josaat koulun tekemään aloiteen pulestasi, saat apua tehokkaammin kuin jos soitat vain itse. Voit oitaa myös kouluterveydenhoitajan kautta. Se aatii työtä janöyryyttä, mutta ei sun lapsesta mitään Keviniä tule - eikä ehkä olisi tullut Kevinidtäkään jos äiti olisi nähnyt omansankarillisuutensa taakse.
Ap, kirjoituksesi on rohkea. Nyt sinun täytyy pistää oma häpeäsi syrjään ja toimia poikasi parhaaksi. Et saa antaa leimaamisen pelon estää sinua hakemasta apua pojallesi, tilanne vain pahenee. Ota ammattiapuun yhteyttä nyt heti, he osaavat varmasti neuvoa sinua siinä, minkälaisia kurinpitokeinoja poikasi kanssa tulee käyttää.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:15"]
Ehdottomasti hankitte apua. Lapsesi voi olla joko psyko- tai sosiopaatti, johon tarvitaan erityistoimia. 8-vuotias on jo niin iso, että normaalin empatiakyvyn olisi tulla jo kehittynyt. Voi olla jotain kehitysviivästymääkin, jolloin lapsesi on vielä leikki-ikäisen tasolla ja hänen minäkuvansa ja egonsa on tällä tasolla.
[/quote]
No ei voi olla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastauksia oli tullut viestin kirjoittamisen aikaan. Taitaa olla totta, että enemmän leimaa väkivaltaisuus kuin avun hakeminen.
Olen yrittänyt tehdä pojan kanssa kivoja asioita. Ongelmana on yleensä se, että vaikka mitä ehdottaa: mennään laskettelemaan, mennään pyöräilemään, mennään elokuviin, mennään vesipuistoon, vastaus on, ettei häntä kiinnosta. Hän haluaa olla kotona. (Ilmeisesti elää siinä toivossa, että saisi pelata).
Mutta on hän kyllä nauttinutkin olostaan, etenkin, jos olemme tehneet jotain vauhdikasta ja hurjaa. Mutta en jaksa joka päivä keksiä erikseen ohjelmaa.
Mikään pitkää pinnaa vaativa ei kuitenkaan onnistu, koska ei jaksa ponnistella. Siksi hän haluaa lopettaa harrastukset. Hän haluaisi olla heti paras tai sitten ei mitään. Olen yrittänyt lukea iltasatuja, mutta ne on hänen mielestään tylsiä. Jos yritän väkisin lukea, hän ajaa minut pois. Luen sitten vain pikkusiskolle.
Eläimiä hän ei ole tietääkseni kiduttanut. Tosin vahdin häntä eläimien seurassa, koska hän saattaa leikkiä rajusti esim. tätini koirien kanssa. Nähdäkseni ei kidutusmielessä, vaan siksi, että haluaa riehua.
Ap
Ensinnäkin lopeta se lapsen pelkääminen. Poika huomaa sen ja käyttää sitä hyväkseen.
Toiseksi, viekää lapsi tutkittavaksi, vaikka sitten yksityiselle.
Silloin kun lapsi raivoaa ja ei halua puhua jostakin asiasta (esimerkiksi tästä tönäisystä) niin mitä teette? Annatte asian olla ja lapsi saa mennä omaan huoneeseensa? Mietin vain sitä, että oletteko koskaan ajaneet lasta aivan nurkkaan. Siis jos hän ei halua puhua asiasta ja heittäytyy väkivaltaiseksi, oletteko pitänyt hänestä kiinni niin kauan, että energia raivoamiseen loppuu? En sano että se toimisi, mutta ajattelin että voisiko lapsen saada "murtumaan" sillä tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:36"]Ei tule kouluampujaa, tuollaiset pahat väkivaltaiset pojat ovat tyttöjen mieleen ja poikasi saa naista varmasti. Kouluampujat ovat usein sellaisia joita muut kiusaavat ja naiset hylkivät, sitten syrjäytettynä ja hyljittynä sekoavat ja kostavat.
[/quote]
Lakkaa jo kirjoittamasta näitä typeriä kommentteja. Tämä on hyvin vakava asia. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa - veljeni oli kuvaamasi kaltainen kiivas lapsi joka joutui usein tappeluihin mutta oli aina suosittu, koska oli oikeasti aito ja lämmin. Hän ei esimerkiksi koskaan olisi hyökännyt yhtäkkiä kenenkään kimppuun eikä haistatellut. Ap:n pojan tilanne on ihan erilainen.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:38"]
Joku mielenterveysongelma tulee ensimmäisenä mieleen. Asperger? Lievä autismi? Kaksisuuntainen mielialahäiriö? Nyt poika psykiatrille.
[/quote]
Asperger ja autismi EIVÄT OLE MIELENTERVEYSONGELMIA. Ne ovat neurologisia sairauksia, ja vaikka OSALLA asseista ja hfa-tapauksista on impulssikontrollin ongelmia, heillä on myös isoja muita ongelmia, ennen kaikkea sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ap:n lapsi osaa halutessaan olla herttainen ja hauska. Autismikirjolainen taas ei voi "valita" käyttäytyykö mukavasti, ainakaan pieni lapsi ei voi (aikuinen oppii tsemppaamaan).
Lisäksi autismikirjolaiset eivät tee tahallista kiusaa. Jos he hermostuvat, siihen on joku heidän logiikaansa ja esim. yllätävään tilanteeseen liittyvä syy. Autismikirjolainen on kärjistäen kuvattuna aina hälytystilassa, koska kokee muiden ihmisten sosiaalisen toiminnan yllättäväksi ja oudoksi. Jos joku toimii äkillisesti toisin kuinolisi odottanut, autismikirjolainen menee lukkoon, ja jos tuo toiminta kohdistuu häneen itseensä, saattaa alkaa huutaa ja huitoa. Mutta EI leikinomaisesti töni tai muksi muita, tai tee tahallista kiusaa.
Lisäksi neurologi on jo tutkinut ap:n pojan, eikä havainnut johtolankoja aspergerista tai adhd:stä.
t. As-lapsen äiti ja asiaan paljonkin koulutuksessa perehtynyt... En muista kommenttinumeroani, mutta olin ekalla sivulla se, joka komppasi opettajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:44"]
Vastauksia oli tullut viestin kirjoittamisen aikaan. Taitaa olla totta, että enemmän leimaa väkivaltaisuus kuin avun hakeminen.
Olen yrittänyt tehdä pojan kanssa kivoja asioita. Ongelmana on yleensä se, että vaikka mitä ehdottaa: mennään laskettelemaan, mennään pyöräilemään, mennään elokuviin, mennään vesipuistoon, vastaus on, ettei häntä kiinnosta. Hän haluaa olla kotona. (Ilmeisesti elää siinä toivossa, että saisi pelata).
Mutta on hän kyllä nauttinutkin olostaan, etenkin, jos olemme tehneet jotain vauhdikasta ja hurjaa. Mutta en jaksa joka päivä keksiä erikseen ohjelmaa.
Mikään pitkää pinnaa vaativa ei kuitenkaan onnistu, koska ei jaksa ponnistella. Siksi hän haluaa lopettaa harrastukset. Hän haluaisi olla heti paras tai sitten ei mitään. Olen yrittänyt lukea iltasatuja, mutta ne on hänen mielestään tylsiä. Jos yritän väkisin lukea, hän ajaa minut pois. Luen sitten vain pikkusiskolle.
Eläimiä hän ei ole tietääkseni kiduttanut. Tosin vahdin häntä eläimien seurassa, koska hän saattaa leikkiä rajusti esim. tätini koirien kanssa. Nähdäkseni ei kidutusmielessä, vaan siksi, että haluaa riehua.
Ap
[/quote]
Mistä iästä lähtien poika on käyttäytynyt noin? Ihan vain esimerkkinä niin jos häntä olisi vaikka käytetty seksuaalisesti hyväksi hyvin pienenä, niin tuollaiset asiat voisi aiheuttaa mainitsemaasi käyttäytymistä, mutta poika ei itse välttämättä muista mitään tapahtuneen- siis että hänellä voi olla joku ihan "oikea" syy käytökseensä muukin kuin synnynnäinen Hannibal Lectermäisyys.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:42"]
Mä annan yt oikeasti selaisen eakentavan kommentin, silläkin uhalla, että tiedän palstalaidten repivän sen palasiksi, haukkuvan minut ja lapseni ja Yhtä takuuarmasti, että aapekään ei sitä halua kuulla. Sanon nyt kuitenkin, koska olen ollut samsntapaisessa tilanteessa.
Ensinnäkin: vihellä lapsesi kanssa peli poikki NYT. Ota hånet kotiin, kotiarestiin ja pelikieltoon. Odota, kunnes hän rauhoittu ja sitten keskustele häe kanssaan a)siitä, että toiten satuttaminen onkategorišsti väärin b) diitä, miksi hän silti satuttaa ja c) miten viisaammin hän voisi tunteensa purkaa ja tarpeensa osoitaa. Huomaa, että keskutelu ei kovaa ragaistusta (kotiarestia, pelikieltoa), jnka saa siitä, että tahallaa satuttaa - keskustelun tarkoitus on auttaa häntä välttämään sama tilanne tulevaisuudessa. Sanot että lapsi raivostuu ja/tai karkaa. No kn tiedät tämänvoinet asettua niin, että sinä olet lapsen ja ovenvälissä, jottei hän pääse karkaamaan. Kun lapsi raivostuu, odota, että raivonpuuska menee pois. Sitten kekutelette taas. Ja kun taatulee puudka odota kunnes se meneeohi, jasitten keskustelette taas. SINÄ ET raivostu, ETKÄ anna periksi. Kun (ja sanon kun, en jos) ongelma toistuu, sama mentelmä toistetaan myös, kunnes aikaa myöten lapsi oppii ja ongelmat ainakin muuttuvat, jos eivät kokonaan poistu.
Homman taustalla on pernteinen kommunikaatio-ongelma lapsen ja aikuisten välillä. Lapsi a)ei tiedä, mitä häneltä odotetaan, ei siksi pysty olemaan sellainen ja siksi turhautuu kkoajan. Hä todennäköisrti myös kokee, että häntä ei kuunnella eikä hänen tarpeisiinsa vastat:
Sun lapsesi kokee, ettei pysty täyttämään hänelle annettuja vaatimuksia, ja pahinta on se, ettei hän eds tiedä, mit. Hänelä halutaan. Sinä luulet, että homma on selä, mutta lapsen näkökulmasta säännöt vaihuvat kuin lassipallossa. Tämä johtuu siitä, että sekä sinun että opettajan antamat ohjeet todenäköisesti ovat liian monitulkintaisia, eikä lapsesi osaa soveltaa niitä. Minä esimerkiksi tyhmyyksissäni neuvoin lastani menemään johonkin vähän kauemmas, missä ei näe muita, kun muiden kanssa aina tuli välitunnilla kahnauksia. No hän meni nurkan taakse ja seuraavaksi opetajat haukkuivatkin hönet siitä, että hän menee piiloon eikä häntä voi vahtia. Samoin o ihan turha sanoa, että ole kunnolla, tai ole kiltisti, jos ei kerr, mitä se tarkoittaa. Jne. Täsmentäkää siis ohjeitanne. Mitä se kunnlla oleminen tässä tapauksessa tarkoitaa. Lapsellasi voi olla joku hahmotamisen tai keskittmisn tai lukislueen onglma, joka vaikeutaa tätä tilanetta entisestään, mutta vaikkei olisikaan, ohjeiden täsmällisyys auttaa. Varmista myös, etttä sinun ja opettajan ohjeet ovat samat. Jos apella o joku edellä mainittu ongelma, on myös hyvin tärkeää SEKÄ anaalapelle kokonakuva sitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, ETTÄ sopivin pätkiin pätkittyjä ohjeita tapahtumisen yksityidkohdista kun ne tulevat ajankohtaisiksi.
sanot, että et saa lapsesta vastauksia. Todnäköiesi luulet kuuntelevasi lasta koko ajan ja kiinnittäväsi tähän kauheasti humiota. Nii minäkin luulin. Lapsi oli kuitenin toista mietä. Ongelma olikin siinä, että minä dominoin meidän välistä kommunikaatiota. Minä kyselin ja tivasin ja vain vastauksia. Mutta minun kysymykseni olivat eri kysymyksiä kuin mistä lapsi olisi halunnut puhua. Enkä minä tarpeeksi ptkäksi aikaa pysöhtynyt odottamaan vastauksia vaikeisiin tai hämmentäviin kysymyksiini. Hän oli hidas suullisessa kommunikaatiossa ja minun olisi pitänyt odottaa paljn kauemminsietää paljon pidempiä hiljaisuuksia. Siksi sanonkin, ettäälä tivaa ja tiukkaavastauksia, istuta vin lapsesi pöydän ääreen ja odota, kunneds hän vastaa. Vaikk hiljaiuutta kestäisi kymmeniä minuutteja, odota.
Lapsi todennäklisesti myös pelkää, että hänen tarpEitaan ei oteta huomioon ja ehkä jopa sitä, että häntä itseään ei huomata, joshän ei ota humiota väkivaltaisesti. Opettele pyytämää, että lapsesi sanoo ääneen, mitä haluaa. Muut evät vo tietää häe arpeitaan joshän ei sano niitä ääneen. Opettele myös tunnustamaan ne silloinkin kun hänen halujaan ei toteuttaa. Lapsi tulee tomeen sen kanssa, että hän ei voi saada kaikkea haluamaansa tai tarvitsemaans, mutta hänlle on äärimmäisen tärkeää tietää, että isä ja äiti tietävät, että hän haluaisi taitarvitsisi sen, että häe pyyntönsä on kuultu ja sitä on harkittu. Ole kuitenkin tässsäkin yksiselitteinen. Jos aoit ei, sano ei, eikä ehk tai kohta tai joskus - äläkä ainakaan "empä tiedä".
sun täytyy ymmärtää tämä taustalla oleva kuvio lapsesi kannalta, koska muuten rangaistukset ja keskustelut ei pikälläkään tähtöimellä auta purkamaan tilannetta, vaan tausta rakenne tuttaa sen yhä uudelleen ja uudelleen. Mä uitnin lupaan, että jos jaksat toimia ja samaan aikaa kyseealaistaa oman toimintasi, tilanne ratkeaa. Mun lapseni on nykyään varsin onnellinen ja yhteiskuntakelpoinen.
sun ehkä myös kannattaa ottaa yhteyttä jhonkin perheneuvolaan tai lastenpdykaan. Josaat koulun tekemään aloiteen pulestasi, saat apua tehokkaammin kuin jos soitat vain itse. Voit oitaa myös kouluterveydenhoitajan kautta. Se aatii työtä janöyryyttä, mutta ei sun lapsesta mitään Keviniä tule - eikä ehkä olisi tullut Kevinidtäkään jos äiti olisi nähnyt omansankarillisuutensa taakse.
[/quote]
Erittäin hyvä toimintatapa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:41"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:11"]Lapsestasi tulee menestyjä. Tunteettomuus on nykyajan ihanne ainakin ylemmissä tuloluokissa. [/quote] Plaaplaa ja jaapajaa. Tutkimusten mukaan keskivertoa varakkaammat (eli usein koulutetuimmat) esimerkiksi huolehtivat lapsistaan paremmin kuin keskivertoa köyhemmät, esim lukevat lapsilleen todennäköisemmin. Minusta kuulostaa pikemminkin siltä, että ap:n poika putoaa tuota menoa kaikkien tukiverkostojen ulkopuolelle ja päätyy vankilaan. :(
[/quote]
Plaaplaa itsellesi. Olen mielestäni koulutettu ja välitän lapsistani, mutta en ymmärrä nykyistä arvomaailmaa jossa raha on kaikkein tärkeintä ja empatia, ihmisarvo ja toisten kunnioitus on köyhien luusereiden juttu.
Väkivalta ei ratkaise yhtään mitään eikä kovemmat otteet. Älä lähde sille tielle.
Hae apua koulupsykologilta tai muusta vastaavasta paikasta,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa samanlaiselta kuin oma lapseni ENNEN kuin sai adhd-diagnoosin ja tarvittavat tukitoimet!
Älä ap heitä kirvestä kaivoon vielä.
Ensinnä kehottaisin ap:ta (ja muitakin) miettimään mitä haet rangaistuksilla? Miksi rankaiset lasta jos huomaat ettei siitä ole hyötyä? Sama kuin hakkaisit päätä seinään, aiheutat pelkkää vahinkoa ja hyöty on tasan nolla. Ymmärrätkö?
Jäähyt pois, rangaistukset pois, kohtuullinen ruutuaika, arkirytmi ennalleen. Säännöllisesti ja riittävästi unta ja ruokaa. Positiivista palautetta PALJON! Keskustelua, yhdessä oloa, ei mitään erityistä vaan esim. kokkailua, kaupassa käyntiä jne. Samalla on hyvä kysellä pojan kuulumisia.
Ennakointi on kaiken a ja o! Älä pelkää poikaa tai pojat reaktiota, kohtaa ne aikuisena, mutta jos mahdollista niin johdata tilanne eri suuntaan.
Hakeutukaa tutkimuksiin, koulupsykologista voisi olla hyvä aloittaa.
Muista että lapsi ei ole tarkoituksella paha, hänellä ei vain ole keinoja muuhun.
Parempi viedä piikille ennen kuin kasvaa aikuseksi ja alkaa poliitikoksi.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:45"]Ensinnäkin lopeta se lapsen pelkääminen. Poika huomaa sen ja käyttää sitä hyväkseen.
Toiseksi, viekää lapsi tutkittavaksi, vaikka sitten yksityiselle.
Silloin kun lapsi raivoaa ja ei halua puhua jostakin asiasta (esimerkiksi tästä tönäisystä) niin mitä teette? Annatte asian olla ja lapsi saa mennä omaan huoneeseensa? Mietin vain sitä, että oletteko koskaan ajaneet lasta aivan nurkkaan. Siis jos hän ei halua puhua asiasta ja heittäytyy väkivaltaiseksi, oletteko pitänyt hänestä kiinni niin kauan, että energia raivoamiseen loppuu? En sano että se toimisi, mutta ajattelin että voisiko lapsen saada "murtumaan" sillä tavoin.
[/quote]
Pojalla voisi olla myös adhd tän perusteella, adhd lapsethan voi olla myös väkivaltaisia. Muistan lapsena luokallani olleen adhd pojan, joka oli ihan mahdoton, kun tylsistyi. Hän mm. puris, potki ja hakkasi opettajia, jos häntä komennettiin, mutta sai onneksi sitten lääkityksen kuntoon ja hän olikin tosi mukava ja fiksu poika. Ainoa, joka tuon pojan kanssa ennen lääkitystä pärjäsi oli hänen isänsä.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:44"]
Vastauksia oli tullut viestin kirjoittamisen aikaan. Taitaa olla totta, että enemmän leimaa väkivaltaisuus kuin avun hakeminen.
Olen yrittänyt tehdä pojan kanssa kivoja asioita. Ongelmana on yleensä se, että vaikka mitä ehdottaa: mennään laskettelemaan, mennään pyöräilemään, mennään elokuviin, mennään vesipuistoon, vastaus on, ettei häntä kiinnosta. Hän haluaa olla kotona. (Ilmeisesti elää siinä toivossa, että saisi pelata).
Mutta on hän kyllä nauttinutkin olostaan, etenkin, jos olemme tehneet jotain vauhdikasta ja hurjaa. Mutta en jaksa joka päivä keksiä erikseen ohjelmaa.
Mikään pitkää pinnaa vaativa ei kuitenkaan onnistu, koska ei jaksa ponnistella. Siksi hän haluaa lopettaa harrastukset. Hän haluaisi olla heti paras tai sitten ei mitään. Olen yrittänyt lukea iltasatuja, mutta ne on hänen mielestään tylsiä. Jos yritän väkisin lukea, hän ajaa minut pois. Luen sitten vain pikkusiskolle.
Eläimiä hän ei ole tietääkseni kiduttanut. Tosin vahdin häntä eläimien seurassa, koska hän saattaa leikkiä rajusti esim. tätini koirien kanssa. Nähdäkseni ei kidutusmielessä, vaan siksi, että haluaa riehua.
Ap
[/quote]
Köh... Tuo on kyllä totta aika monellekin kahdeksanvuotiaalle, että eka reaktio on ei kiinnosta.
Ja että ei riitä motivaatiota ponnistella ja harjoitella, vaan tuloksia pitäisi saada heti. Siksi ehkä olisi hyvä löytää laji, joka ei ole yksiökilpailua.
Älä kysy, haluaako lapsi lähteä, vaan ilmoita, että nyt mennään. Alussa tulee purnausta, mutta jos tekeminen on fyysista ja hauskaa, purnaus vähenee. Ymmärrän OIKEin hyvin, että aina ei jaksa olla harrastuskoordinaattori, mutta edes vaikka viikonloppuisin jotain joka päivä.
Kahdeksanvuotiaira sadut enää harvemmin nappaavat, mutta entä joku jännempi kirja? Itse olen lukenut lapsille ääneen mm. Roald Dahlit, Tolkienin Hobbitit ja Tarut sormusten herrasta, Narniat ja kaikki Harry Potterit...
39
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:44"]Vastauksia oli tullut viestin kirjoittamisen aikaan. Taitaa olla totta, että enemmän leimaa väkivaltaisuus kuin avun hakeminen.
Olen yrittänyt tehdä pojan kanssa kivoja asioita. Ongelmana on yleensä se, että vaikka mitä ehdottaa: mennään laskettelemaan, mennään pyöräilemään, mennään elokuviin, mennään vesipuistoon, vastaus on, ettei häntä kiinnosta. Hän haluaa olla kotona. (Ilmeisesti elää siinä toivossa, että saisi pelata).
Mutta on hän kyllä nauttinutkin olostaan, etenkin, jos olemme tehneet jotain vauhdikasta ja hurjaa. Mutta en jaksa joka päivä keksiä erikseen ohjelmaa.
Mikään pitkää pinnaa vaativa ei kuitenkaan onnistu, koska ei jaksa ponnistella. Siksi hän haluaa lopettaa harrastukset. Hän haluaisi olla heti paras tai sitten ei mitään. Olen yrittänyt lukea iltasatuja, mutta ne on hänen mielestään tylsiä. Jos yritän väkisin lukea, hän ajaa minut pois. Luen sitten vain pikkusiskolle.
Eläimiä hän ei ole tietääkseni kiduttanut. Tosin vahdin häntä eläimien seurassa, koska hän saattaa leikkiä rajusti esim. tätini koirien kanssa. Nähdäkseni ei kidutusmielessä, vaan siksi, että haluaa riehua.
Ap
[/quote]
Sitten sinun pitää ohjata hänet rakentavaan energianpurkuun. Kamppailulajit tms. voisivat toimia - niissä oppii samalla valmentajan kunnioitusta ja omien voimien säätelyä. Sieltä myös lentävät väkivaltaiset pihalle. Kuri on kova, mikä tekee monille vain hyvää. Ja lisään vielä, ettei kamppailulaji tee pojastasi vaarallista: Jos hän haluaa vahingoittaa jotakuta vakavasti hän tekee sen vaikka vasaralla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:11"]Lapsestasi tulee menestyjä. Tunteettomuus on nykyajan ihanne ainakin ylemmissä tuloluokissa.
[/quote]
Plaaplaa ja jaapajaa. Tutkimusten mukaan keskivertoa varakkaammat (eli usein koulutetuimmat) esimerkiksi huolehtivat lapsistaan paremmin kuin keskivertoa köyhemmät, esim lukevat lapsilleen todennäköisemmin. Minusta kuulostaa pikemminkin siltä, että ap:n poika putoaa tuota menoa kaikkien tukiverkostojen ulkopuolelle ja päätyy vankilaan. :(