Lue keskustelun säännöt.
Uupunut 4. äiti
12.02.2015 |
Väsynyt äiti. Ja Kyllä, olen lestadiolainen. Neljä lasta ja vanhin menee syksyllä eskariin. Tuntuu että elämä on umpikujassa, ei mitään iloa elämässä. Tai on, lapset, mutta toisaalta ne ovat myös suurin väsymykseni aiheuttaja.
Rakastan lapsiani. Eniten maailmassa. Läheiseltä ihmiseltä on kuollut lähivuosina lapsi josta jäi niin järkyttävä trauma että käyn vieläkin joka yö tarkastamassa että lapseni nukkuvat ja ovat elossa. En viitsi tässä paljastaa kovin paljoa enempää elämästäni etten tule tunnistetuksi mutta meillä ei ole muutenkaan kaikki menneet niin kuin haluaisi. Käytännössä meillä on kaksi vauvaa koska toiseksi nuorin sairastaa epilepsiaa joten hoidettavaa on. Nuorin on 2kk. Onneksi on tyytyväinen tapaus.
Syy miksi mainitsin jo heti alussa että olen lestadiolainen on se, että olisitte kysynyt kumminkin. Sitä minä itsekin mietin että miksi tämä ehkäisyasia on niin elämän ja kuoleman kysymus. Pelkään todella aloittaa ehkäisyn käytön koska pienestä asti olen oppinut siihen ettei uskovainen halua ehkäisyä koska haluaa ottaa kaikki lapset vastaan. Miten kaunis ajatus. Siihen pyrkisin itsekin jos ei elämä tuntuisi näin toivottomalta. Näin sieluni silmin minut tulimeressä palasiksi pilkottuna, jos uskaltaisin Jumalaa tahtoa vastaan elää. Toinen puoli minussa, se järkiveä, sanoo että ei Jumala voi olla niin raaka. Toinen puoli ajattelee että elämä on raskasta ja se pitää kestää jos haluaa Taivaaaseen. Sinne haluan. Kukapa ei...
mutta missä menee jaksamisen raja. En todensanoakseni edes tiedosta olevani väsynyt. Välillä vaan ihmettelen että missä yksi lapsista, ainiin laitoin sen jo pöiväunille. Toisinaan löydän itseni tekemästä ruokaa, vaikka en ole todellisuudessa tajunnut että mitä teen. Löydän sauvasekoittimen jääkaapista yms...
ajatus siitä etten saisi enään lapsia, ahdistaa myös. En todellakaan ole valmis lopulliseen päätökseen, haluaisin vain vähän omaa aikaa. Lomaa. Mutta mikään viikonlopun loma ei tähän auta. Tarkoitan semmoista lomaa jossa elämä tasoittuisi omiin uomiimsa. Lapset kasvaisivat ja saisin hengittää vapaammin ilman että joku kokoajan vaatisi ja aiheuttaisi huolta.
miehelleni on vaikea puhua. Hän ei tahdo jaksaa kuunnella omien stressiä tuottaen asioidensa äärellä. Kovin usein pakenee kotia omiin harrastuksiinsa, ymmärrän häntä, mutta en voi vaatia jäämään kotiinkaan. Olen huomannut että se tilanne vaan kärjistää välimme. Molemmat uupuvat.
lastensuojelua teidän ei tarvitse soittaa. Minä rakadtan lapsiani? Hoidan ja kuuntelen. Laulan ja joka ilta peittelen. Puen ja syötän. Ja taas kuuntelen. En todellakaan ole "huono äiti". Mutta pelkään että ennen pitkään olen. Kun tätä vain jatkuu ja jatkuu, ei voimat riitä.
kannan syyllissyyttä siitä että edes ajattelen näin. Miten jotkut jaksavat katraansa keskellä vuodestä toiseen ja eivätkä katkeroidu. En anna itselleni lupaa katkeroitua mutta ole sitä tyyppiä joka haluaa hoitaa hommanansa kunnialla. En kestäisi itseäni jos antaisin vaan olla, kyllä ne lapset kasvaa itsekseen ja kohtahan isommista on apua. Entä jos en halua tyttäristäni pikkuäitejä?
Muita samoja kysymyksiä pohtivia?
Kommentit (80)
Et varmasti ole ainut.
Jos et pääse yli tuosta ehkäisy asiasta, niin entäs jos teet tietoisesti syntiä. (Me muut ei kyllä nähdä sitä syntinä.) ja 2 vuoden päästä pyydän Jumalalta sitä anteeksi. (Jos vielä koet että teit syntiä.)
Minusta suurempi synti on jättää täyttämättä Raamatun käsky rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Toisin päin rakasta itseäsi kuin lähimmäistäsi. Jos rakas tyttäresi itkisi sinulle, että äiti minulla on jo X määrä lapsia en jaksa enää. Sanoisitko hänelle, että on pakko jaksaa? Sinun on otettava vastaan kaikki mitkä saat.
Ja toisaalta rakastako nykyisiä lapsiasi vähemmän kuin itseäsi? Sen uhalla, että SINÄ ja MIEHESI ette saa taivaspaikkaa teette miehenne kanssa lisää lapsia... Kyllä niitä jo saatuja lapsiakin pitäisi rakastaa yhtä paljon kuin itseään ( ja tunnistaa oman ja perheen jaksaminen).
Kuka heittää ensimmäisen kiven... älä anna sen olla saarnaja tai naapuri.
Hienoa, että jaksat pohtia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:11"]Et ole ap ainut joka miettii. Täällä yksi. Sillä erolla että olemme miehen kanssa puhuneet asiasta ja yhteisymmärryksellä otamme ehkäisyn käyttöön. Me olemme molemmat herkkä hermoisia ja pää ei kestä sitä että lapsia tulee vuoden välein. Näistä asioista ei uskalleta puhua muiden uskovaisten kanssa. Kukaan ei varmasti voi kuvitella että meillä tällaiset suunnitelmat. Mutta meillä on onneksi oma elämä.
Tsemppiä, puhu miehellesi avoimesti. Jos rakastatte toisianne niin varmasti voit puhua.
[/quote]
Kiitos että jaoit kokemuksesi!
Aloittaja
Saanko vielä kysyä että mihin ehkäisymenetelmään päädyitte? Minun mielestäni kaikki menetelmät ovat jotenkin saastaisia ja luonnottomia. Moraalittomiakin. Mutta rytmimenetelmä on stressaava ja muutenkin epävarma :(
Olen kyllä todella ahdistunut.
ap
Hei ap. Täällä kolmen lapsen vl-äiti, vanhin 3v. Joskus mietin näitä asioita vaikka minulla ei varsinaisesti rankkaa ole. Tunnistan ajatuksesi. Tsemppiä sinulle, voisitko jutella jonkun toisen vl-äidin kanssa? Pyydä jumalalta että tämä äiti osaisi sanoa oikeat sanat. Kuulostat hyvältä äidiltä, kaikkea hyvää elämäänne. Yritä jutella ja viettää kahden keskistä aikaa miehesi kanssa, jos parisuhde voi huonosti myös se syö voimia hirmuisesti.
voi hitto, kun inhottaa. olkaa sitten panematta, jos ette jaksa lapsianne hoitaa, mutta ette myöskään halua ottaa ehkäisyä käyttöön, kun ne ovat niin "saastaisia, luonnottomia ja moraalittomia". ärsyttää tuollaiset himokkaat lestat, jotka paneskelevat menemään lasten hyvinvoinnin kustannuksella! todellista lähimmäisen rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:32"]
Et varmasti ole ainut.
Jos et pääse yli tuosta ehkäisy asiasta, niin entäs jos teet tietoisesti syntiä. (Me muut ei kyllä nähdä sitä syntinä.) ja 2 vuoden päästä pyydän Jumalalta sitä anteeksi. (Jos vielä koet että teit syntiä.)
Minusta suurempi synti on jättää täyttämättä Raamatun käsky rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Toisin päin rakasta itseäsi kuin lähimmäistäsi. Jos rakas tyttäresi itkisi sinulle, että äiti minulla on jo X määrä lapsia en jaksa enää. Sanoisitko hänelle, että on pakko jaksaa? Sinun on otettava vastaan kaikki mitkä saat.
Ja toisaalta rakastako nykyisiä lapsiasi vähemmän kuin itseäsi? Sen uhalla, että SINÄ ja MIEHESI ette saa taivaspaikkaa teette miehenne kanssa lisää lapsia... Kyllä niitä jo saatuja lapsiakin pitäisi rakastaa yhtä paljon kuin itseään ( ja tunnistaa oman ja perheen jaksaminen).
Kuka heittää ensimmäisen kiven... älä anna sen olla saarnaja tai naapuri.
Hienoa, että jaksat pohtia!
[/quote]
Tässä minusta oli myös hyvä vastaus. En ole lestadiolainen, enkä oikein kai uskovainenkaan. Mutta uskonasioista olen ajatellut, että tärkeintä ei minulle ole oma taivaaseenpääsy, vaan haluan lapsilleni mahdollisimman hyvää ja jos kuoleman jälkeen on taivas, iltarukouksessa rukoilen heille parempaa elämää kuin minulle ja heille taivaaseenpääsyä. Itselleni en uskalla taivaspaikkaa rukoilla, koska se on Jumalan käsissä ja hänen armossaan. Mutta läheisiäni rakastan niin paljon, että heidän puolestaan rukoilen.
Jotenkin on jäänyt päähäni ajatus, että ei teoista, vaan Jumalan armosta.
Sinulla on neljä ihanaa lasta. He eivät ole portaat sinulle taivaaseen, vaan sinun ja miehesi vastuulle annettuja ihmisiä. Heidän vuokseen sinun täytyisi rukoilla ja yrittää antaa heille mahdollisimman hyvä elämä.
Kolmatta lasta kolmen vuoden sisään odottaessani tunsin vahvasti että minulla on nyt valittavana 2 tietä, jatkaa näin ja menettää usko tai säilyttää usko ja luopua sen tuhoavasta tavasta eli ehkäisemättömyydestä. Koska mies oli masentunut, näin jälkikäteenkin uskon että ratkaisu oli ainoa oikea. Olisimme varmaan sosiaalityön asiakkaita muuten. Nyt on kolme pärjäävää koululaista. Uskon että usko on jotain muuta kuin ehkäisemättömyys!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 16:11"]Kolmatta lasta kolmen vuoden sisään odottaessani tunsin vahvasti että minulla on nyt valittavana 2 tietä, jatkaa näin ja menettää usko tai säilyttää usko ja luopua sen tuhoavasta tavasta eli ehkäisemättömyydestä. Koska mies oli masentunut, näin jälkikäteenkin uskon että ratkaisu oli ainoa oikea. Olisimme varmaan sosiaalityön asiakkaita muuten. Nyt on kolme pärjäävää koululaista. Uskon että usko on jotain muuta kuin ehkäisemättömyys!
[/quote]
minunkin mieheni on varmaan masentunut koska pakenee minua ja ahdistustani. Ei olla puhuttu asiasta enkä usko että iha heti puhutaankaan.
ja meillähän ei himokkaasti paneskella kuten tuolla joku väitti vaan nimenomaan ommaan panematta. Ja sekös surullista onkin.
Ja te ketkä olette valinneet ehkäisyn, oletteko uskaltaneet uskoutua asiasta kenellekkään?
Minun äitini joka on myös lestadiolainen, kehoittaa minua kuuntelemaan omaa tuntoani asiassa. Hä sanoi että jos alkaa järki sumentua niin ehkäisy käyttöön. Mutta kun toisen puolesta ei voi uskoa eikä sanoa mitä tehdä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap lukenut taivaslaulun? Suosittelen sinulle sekä miehellesi.
Niinpä, usko on jokaisen omakohtainen asia. Kuuntele omaatuntoasi. Se ei ole paatunut, jos olisi et edes miettisi asiaa. Puhu asiasta, puhuminen ei ole synti eikä kenelläkään ole oikeutta paheksua sinua siitä.
-60
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap,täällä yksi kohtalotoveri. 4 lasta. Uupumus ja väsymys tuli pikku hiljaa kasvavan perheen myötä nimenomaan siksi, että lapsia tuli vaikka en olisi halunnut. Mies ottaa osaa perheen pyöritykseen, harrastan paljon,käyn töissä yms. Mutta minua ahdisti koko ajan se että vauvoja tulee vaikka en halua,raskaudet ja vauva-ajat on ihan kauheita,en jaksa olla pelkk äiti. Ei siinä keskusteluapua auta,sitäkin olen kokeillut kolmannen vauvan kohdalla psykologia myöten. Vikassa raskaudessa sairastuil sitten masennukseen ja aloitin lääkityksen. Silloin lääkärit sanoivat että nyt ei enää vauvoja tälle rouvalle,sinun täytyy ajatella lapsiasi ja olla heille läsnäoleva äiti yms.
Otin kierukan. Vauva on nyt jo kaksi vuotias ja elämä alkaa helpottua. Parhaille ystävilleni olen asiasta puhunut, he tietävät tilanteemme eikä kukaan ole sitä paheksunut. Kuuntele itseäsi,ja toimi ennen kuin on liian myöhäistä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle ja perheellesi! Hakekaa apua ja sen lisäksi hommatkaa ehkäisy!
T. Vl-äiti
Meillä on kyllä omien siskojen kesken tapana puhua avoimesti ehkäsystä ja siitä et ei kukaan toinen voi päättää sitä toisen puolesta. Ollaan kyllä sitä mieltä että vanhempien ensisijainen tehtävä on kantaa vastuu jo olemassa olevista lahjoista eli lapsista. Meillä on kaikilla ollu tosi erilaiset elämät ja kuitenkin kaikilla joku elämänvaihe kun ehkäisy on tullut punnittavaksi. Jollain talous, yhdellä henkinen jaksaminen, jollaki puolison leikkaus,jollakin mahdottomuus synnyttää alakautta jne. Olis kamalaa jos ei oltais tukena toisillemme näissä asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 16:46"]Meillä on kyllä omien siskojen kesken tapana puhua avoimesti ehkäsystä ja siitä et ei kukaan toinen voi päättää sitä toisen puolesta. Ollaan kyllä sitä mieltä että vanhempien ensisijainen tehtävä on kantaa vastuu jo olemassa olevista lahjoista eli lapsista. Meillä on kaikilla ollu tosi erilaiset elämät ja kuitenkin kaikilla joku elämänvaihe kun ehkäisy on tullut punnittavaksi. Jollain talous, yhdellä henkinen jaksaminen, jollaki puolison leikkaus,jollakin mahdottomuus synnyttää alakautta jne. Olis kamalaa jos ei oltais tukena toisillemme näissä asioissa.
[/quote]
hienoa jos teillä on tukea toisistanne! Minulla ei ole siskoja joille voisin puhua. Yksi on uskosta luopunut, minulle kovin rakas, mutta en sa häneltä asiaan lohtua. Toinen on vasta naimisiim mennyt, hänelle en voi tämmöistä taakkaa ajateltavaksi antaa.
Kysynkin, kun puhutte avoimesti ehkäisystä, onko kukaan kumminkaan koskaan uskaltanut ehkäisyä aloittaa. Vai onko vaan ollut puhe asiasta.
olenhan tätä asiaa jo punninnut kolmannen jälkeen. Olin silloin todella väsynyt myös. Koko elämäni olen ollut hienoisesti epätasapainossa. Nyt tuntuu että olisi aika saada toipua.
On ollut eri tasoisia ehkäisyjä käytössä. Jos jotain on arveluttanut niin on käyttäny varmoja päiviä jne. Itse vierastan hormooneja niin olen tyytyväinen et mies haluaa käyttää kortsuja. Jos olisin allerginen kumille niin sitten pitäs varmaan koittaa kierukkaa. Kun on kasvanut lestadiolaisuudessa, on suhde ehkäisyjuttuhin kyllä kasvanut niin kieroon että ottaa aikansa et saa aikaseks kunnollisen ehkäsyn. Itelläki siihen meni aikaa ennen ku mieli anto periks siirtyä keskeytetystä tai varmoista päivistä eteenpäin ...
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 16:57"]On ollut eri tasoisia ehkäisyjä käytössä. Jos jotain on arveluttanut niin on käyttäny varmoja päiviä jne. Itse vierastan hormooneja niin olen tyytyväinen et mies haluaa käyttää kortsuja. Jos olisin allerginen kumille niin sitten pitäs varmaan koittaa kierukkaa. Kun on kasvanut lestadiolaisuudessa, on suhde ehkäisyjuttuhin kyllä kasvanut niin kieroon että ottaa aikansa et saa aikaseks kunnollisen ehkäsyn. Itelläki siihen meni aikaa ennen ku mieli anto periks siirtyä keskeytetystä tai varmoista päivistä eteenpäin ...
[/quote]
eikö sua ahdista että joku löytäis kortsuja teiltä? Miten hävitätte käytetyt? Hirveesti pelkoja mulla :/
Ap
Ei pelota :) mut ei niitä tietenkään kuiva-ainekaapissa tms säilytetä
Mites ne kolme aikaisempaa äitiä?
Nii ja käytetyt ihan vaan vessan roskiin. En tiedä ketään joka roskista tonkis...Noista sun peloista kyllä huomaa ettet ole sinut asian kanssa ja tarvisit ehkä lääkärin tai psykologin patistusta asiaan. Ajattele asia niin että ratkaisu ei ole lopullinen.
Kuule ap.
Minäkin olen näitä miettinyt. Mulla on tosin vain pari lasta, mutta nuorin oli tosi kiukkuinen ja välillä ajattelin, kun häntä kantelin tunnista toiseen, etten halua enää yhtään lasta. Mutta puhuin ajatuksiani ääneen miehelle ja äidilleni ja ystäville.
Mun mies on tosi ihana ja tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia, eikä kulje iltoja harrastamassa. Luulen, että siinä on yksi syy miten jaksoin tuon ajan yli. Mutta isoin asia oli se, että sanoin mitä ajattelin, enkä yksinäni hautonut mietteitä päässäni.
Olin myös tosi haluton, koska mielessä pyöri, etten halua enää lapsia. Puhuin siitäkin ihan suoraan miehelle, että tiesi miksi olen niin haluton.
Nyt kun nuorimmainen on pian vuoden, ei tunnu enää samalta.
Ja pikkuäitiydestä: ei se väistämätöntä ole vaikka perhe olisi suuri. Kyllä pienissäkin perheissä llasten täytyy oppia kotitöitä, niin myös suurissa. Kohtuus kuitenkin kotitöissä.