Antaisitko kumppanillesi anteeksi uskottomuuden?

Riippuu tilanteesta.

En

Antaisin anteeksi ja erottaisiin ystävinä. itään anteeksipyydettävää ei edes olisi. Jos toisen kanssa on parempi olla, kumppani on vapaa valitsemaan hänet.

Riippuisi tilanteesta. Rakastuminen toiseen, pitempään jatkuva suhde hänen kanssaan - luultavasti en. Ainakin edellyttäisin, että menemme pariterapiaan selvittämään, voiko suhde jatkua ja millaisena.

Yksittäinen yhden yön juttu jollain reissulla (ehkäisystä hyvin huolehdittu) - en haluaisi koskaan edes tietää.

En edes keskustelisi joten en anna anteeksi.

Jonkun kännihinkkailun voisin antaa anteeksi. Suunnitelmallisen petoksen, johon liittyy valehtelua ja salatapaamisia niin en voisi antaa anteeksi.

Kokemusta on, joten tiedän miten asia satuttaa ja rikkoo luottamuksen.

Tottakai antaisin. Siinä ei olisi edes mitään anteeksiannettavaa, kun onhan se melko hienoa, että muillekin kelpaa.

Jos on ollut kovin lyhyt seurusteluaika, niin kaikkea voi sattua.  Esim. kun edellinen kumppani vielä kiinnostaa. 

Antaisin anteeksi tai oikeammin en haluaisi edes tietää, kunhan hoitaa homman diskreetisti niin etteivät sivulliset (kaverit, sukulaiset, työkaveri) huomaa ja ala juoruilla. Itselleni sopisi hyvin avoin suhde jossa ollaan sitouduttu pysymään naimisissa ja pitämään avioliitto ykkössijalla, mutta kummallakin on vapaus pieniin seikkailuihin. Aviomies taas on niillä linjoilla, että ei antaisi pettämistä anteeksi, joten en ole koskaan pettänyt (yhdessä yli 15 v).

Olen sanonut, että jos hän joskus pettää ja jää kiinni niin minulta on sen jälkeen turha enää odottaa uskollisuutta, mutta en välttämättä olisi eroamassa sen takia.

Miksi en antaisi? Kukaan ei omista ketään.

Ainakin mieheni on antanut minulle. Toki häntä asia vaivaa varmasti loppuelämän mutta yli on siitä päässyt.

En. Se olisi suhteen loppu. Mies ajattelee samalla tavalla. Mies on joutunut ensimmäisessä liitossa törkeästi petetyksi ja vihaa pettämistä. Itse pysyi uskollisena, mutta vaimo hyppäsi useiden eri miesten vuoteissa. Mies tietenkin viimeinen joka sai asiasta tietää.

Onhan se hyvä, että kumppani kelpaa muillekin.

Annoin anteeksi. Kännihairahdus ja kerran sen jälkeen selvinpäin, mies tunnusti itse heti. Pitkä suunniteltu pettäminen ja salailu olisi tarkoittanut eroa, kun tuonkin jälkeen oli vaikea luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se hyvä, että kumppani kelpaa muillekin.

Miksi? Jos joku pöllii autosi, taputatko käsiäsi ja intoilet, että hienoa kun kelpasi muillekin?

35 -vuotiaalle hyvätuloiselle miehelle köyhä ja työtön 20v kaunis nainen on riskibusiness. 

Miehen oma vika ryhtyä suhteeseen.  Rakkaus sokaisee.  Uskottomuus tulee puun takaa ja sattuu. 

Ei anteeksiantoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se hyvä, että kumppani kelpaa muillekin.

Miksi? Jos joku pöllii autosi, taputatko käsiäsi ja intoilet, että hienoa kun kelpasi muillekin?

Typerä vertaus. Kumppani ei ole mikään esine, ainakaan minulle.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mieheni on antanut minulle. Toki häntä asia vaivaa varmasti loppuelämän mutta yli on siitä päässyt.

Jos asia vaivaa loppuelämän, ei pettämisestä silloin ole päässyt yli. Se että jää silti suhteesen kertoo paljosta muustakin kuin anteeksiannosta. En itse tule koskaan pääsemään yli kumppanin suunnitelmallisesta petoksesta ja valehtelusta, mutta olosuhteiden vuoksi jatkoimme- luottamus ei kuitenkaan milloinkaan enää palaa ja asummekin eri osoitteissa toistaiseksi. Tosiaan joku jo sanoikin, että pettämisen jälkeen on turha toiseltakaan odottaa uskollisuutta.

Olin huonossa suhteessa, enkä olisi voinut vähempää välittää.

En antanut ja ero tuli.