Naimisissa ja ihastunut toiseen. Mistä tämä kertoo?
Muita, jotka kärsivät samasta? Me ollaan oltu yli 7 vuotta yhdessä miehen kanssa ja nyt ensimmäistä kertaa huomaan katselevani muita miehiä "sillä silmällä". Olen tästä ihastumisestani oikeasti tosi yllättynyt, ehkä jopa vähän järkyttynyt.. Mitään ei ole tapahtunut, paitsi että tämä mies on ollut tosi ystävällinen ja huomaavainen minua kohtaan.
Samalla oma mies tuntuu niin tylsälle, ja ahdistaa ajatus siitä että tämä tylsyys jatkuu koko lopun elämää... Tiedän, että sitä on luvattu rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä, mutta jotenkin silloin kuvittelin että toinenkin olisi valmis tekemään parisuhteen eteen jotain. Ollaan käyty paljon keskusteluja tästäkin aiheesta, mutta en ole huomannut että ne olisivat pahemmin tuottaneet tulosta. Jotenkin mieheni ei vaan ota kovin tosissaan sitä että oikeasti kaipaisin suhteeseen jotain muuta kun pelkkää arkea aina vaan vuodesta toiseen. Pieniä huomioimisia, yhteistä tekemistä, enemmän läheisyyttä jne.. Hän ei koe sellaista tarpeelliseksi. Läheisyyttä ei kaipaa, kuin seksin yhteydessä (sitäkin on vaan silloin kun hän haluaa), ja kahdenkeskinen ravintolaillallinen, elokuvissa käyminen tms on hänestä lähinnä kiusallista. "Olemme muutenkin niin paljon yhdessä."
Veteleeköhän suhteemme viimeisiään? Lapsia on, ja ero ajatus erosta tuntuu tosi vaikealle, mutta en tiedä miten selviän tästä suhteestakaan...
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:42"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:39"]
Ei ihastumisessa oo mitään väärää
[/quote]
No ei se kivaltakaan tunnu, kun se tarkoittaa sitä, että olisin paljon mieluummin sen ihastuksen kanssa kuin oman mieheni. Sitten on kuitenkin ihan tasainen tylsä suhde miehen eli lasten isän kanssa, josta ei ole tosiaan mitään järkeä erota. Nauti nyt sitten siinä ihastumisesta, kun se ei ole tavallaan piriste vaan näyttää sulle, että hähhähhää, näinkin ihanalta suhde voisi tuntua....
Get it?
ei ap
[/quote]
Mutta arki se siijenkin tulee. Mulla on salasuhde, ihana mies, tunteita paljonkin..mutta haluan pitää tämän näin. Poimia kirsikat kakusta..tiedän etten häntä saa..enkä haluakaan.
Meillä vaimo narahti tämmöisestä ihastumisesta varattuun mieheen. Jätin avioero paperit välittömästi. Nyt tämä vaimon ihastus on laittanut välit poikki vaimoon ja vaimon tuska on hirvittävää katsella. Meillä on iso perhe. Vaimo opiskelee. Nyt muuttaessani pois yhteisestä kodista on vaimon tulevaisuus erittäin huolestuttava. Voiko hän pitää opiskelu paikan? Voiko hän pitää tämän asunnon? Joutuuko lapset jälleen muuttamaan? Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän. Itse on tiensä valinnut. Ei kiinnosta. Enään.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:33"]Meillä vaimo narahti tämmöisestä ihastumisesta varattuun mieheen. Jätin avioero paperit välittömästi. Nyt tämä vaimon ihastus on laittanut välit poikki vaimoon ja vaimon tuska on hirvittävää katsella. Meillä on iso perhe. Vaimo opiskelee. Nyt muuttaessani pois yhteisestä kodista on vaimon tulevaisuus erittäin huolestuttava. Voiko hän pitää opiskelu paikan? Voiko hän pitää tämän asunnon? Joutuuko lapset jälleen muuttamaan? Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän. Itse on tiensä valinnut. Ei kiinnosta. Enään.
[/quote]
Meillä ihan vastaavanlainen tilanne. Ero tulossa jonkun ihastuksen takia. Että näin.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:40"]

No et silloin sinäkään rakasta. Useimmat liitot pysyy kasassa siksi, että koko ajan on jompikumpi rakastanut.
Keksi sinä jotain uutta. Varaa reissu vaikka Helsinkiin tai Tampereelle. Itse petinkin ihastuksen kanssa, koska mieheni petti minua työnsä kanssa. Sittemmin olemme kumpikin päättäneet, että puoliso tulee ensin, sitten vasta työ ja extrakurrikulaarinen huvi...
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:11"]
kertoo pettämisestä.
[/quote]
Ai että seuraavaksi on luvassa pettämistä?
Sama, paitsi olen vieläpä raskaana ja ihastukseni kohde vasta muuttanut yhteen oman kultansa kanssa. Joka päivä itken asian takia, oma mies hyvä isä lapsille, joita on useita. Mitään suuria tunteita ei silti enää ole häntä kohtaan. Elänkö loppuelämän näin vai rikonko omilta lapsiltani perheen :(
Olet tyytymätön itseesi tai pikemminkin omaan elämääsi. Itseensä tutustumisen paikka :)
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:50"]
Ihmiset tekevät ihastumisesta liian suuren numeron. Minä ihastun johonkuhun monta kertaa vuodessa (etenkin keväisin)! Se on mukava tunne mutta ei sen kummempaa. Kaikki ihastukset ovat aina menneet ohi, eikä niille tarvitse tehdä mitään. Parisuhteeni on kuitenkin niin hyvä, etten varmasti löytäisi itselleni parempaa elämänkumppania kuin oma mieheni.
[/quote]
Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani.
Ihastuminen on kivaa, ja siitä tunteesta voi nauttia ihan itsekseen. Kannattaa tosiaan muistaa että ihastumisen tunne menee ohi ennemmin tai myöhemmin, ja silloin prinssi tuppaa muuttumaan sammakoksi ;)
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:13"]
Sama, paitsi olen vieläpä raskaana ja ihastukseni kohde vasta muuttanut yhteen oman kultansa kanssa. Joka päivä itken asian takia, oma mies hyvä isä lapsille, joita on useita. Mitään suuria tunteita ei silti enää ole häntä kohtaan. Elänkö loppuelämän näin vai rikonko omilta lapsiltani perheen :(
[/quote]
:-D respect :thumbs up: T.Jorma69
Ap, tuo on niin tavallinen tarina. Ja se ero on niin tavallinen tarina. Ja sama jatkuu, uusi mies on tylsä taas muutaman vuoden jälkeen. Olet ylpeä itsestäsi kun pääset tuosta yli ja löydät oman miehesi uudelleen. Se on Aina kahdesta kiinni.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:12"]
Keksi sinä jotain uutta. Varaa reissu vaikka Helsinkiin tai Tampereelle. Itse petinkin ihastuksen kanssa, koska mieheni petti minua työnsä kanssa. Sittemmin olemme kumpikin päättäneet, että puoliso tulee ensin, sitten vasta työ ja extrakurrikulaarinen huvi...
[/quote]
Voisin koittaa itse keksiä jotain, mieheni on vaan aika vaikea tapaus.. Pelkään, että hän tyrmää suunnitelmani täysin tai kommentoi jotenkin tökerösti, kuten hänellä on tapana.. Tuntuu siltä, etten oikein osaa edes olla spontaani enää. En seksin enkä minkään muunkaan suhteen. Niin monet kerrat ideani on ammuttu heti alas ja aloiteeni on torjuttu, niin nykyään kai odotan vaan että mieheni keksisi jotain tai tekee aloitteen seksin suhteen, koska itse taas olen paljon avoimempi.
Tiedän, että tämä ongelma on osittain oman päänikin sisällä, mutta kun en vaan jaksa väkisin puskea omia ideoitani läpi.. AP
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:14"]
Olet tyytymätön itseesi tai pikemminkin omaan elämääsi. Itseensä tutustumisen paikka :)
[/quote]
Voi hyvin olla. Mulla on varmasti joku 30v kriisi meneillään. Olisi ihana jos voisi lähteä yksin jollekin pitkälle matkalle vähän miettimään elämää, mutta eipä se oikein ole mahdollista. AP
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:18"]
Ap, tuo on niin tavallinen tarina. Ja se ero on niin tavallinen tarina. Ja sama jatkuu, uusi mies on tylsä taas muutaman vuoden jälkeen. Olet ylpeä itsestäsi kun pääset tuosta yli ja löydät oman miehesi uudelleen. Se on Aina kahdesta kiinni.
[/quote]
Mutta miten? En tiedä pääsenkö siitä yli, että elän lopun elämääni miehen kanssa, joka ei oikeasti osaa vaan huomioida muita, etenkään minua. Varsinkin jos sitä huomiota saa jostain muualta. AP
Kirjoitin ylempänä itse pettäneenikin, ja luin jostain asiaan liittyen sellaisen ajatuksen, että silloin kun se ihastus tuntuu kauhean voimakkaalta, pitää muistaa että vuoden päästä se tunne on hävinnyt. Missä haluat olla vuoden päästä? Vanhan tylsän miehen kanssa, vai uuden, ja silloin myös tylsemmän miehen kanssa. Vertaa ja ihmety.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:25"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:14"]
Olet tyytymätön itseesi tai pikemminkin omaan elämääsi. Itseensä tutustumisen paikka :)
[/quote]
Voi hyvin olla. Mulla on varmasti joku 30v kriisi meneillään. Olisi ihana jos voisi lähteä yksin jollekin pitkälle matkalle vähän miettimään elämää, mutta eipä se oikein ole mahdollista. AP
[/quote]
Osta Lorna Byrnen salaisuus -kirja ja rupea visualisoimaan itsesi siellä matkalla. Älä mieti, miten maailmankaikkeus tuo sen matkan luoksesi, mutta se toteutuu, jos se on mitä haluat ja pystyt tuntemaan sen tapahtuvan. Niin pääset sille matkalle.
Ja sitä suunnitellessasi voit tehdä pienempiä juttuja joilla tutustut itseesi.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:23"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:13"]
Sama, paitsi olen vieläpä raskaana ja ihastukseni kohde vasta muuttanut yhteen oman kultansa kanssa. Joka päivä itken asian takia, oma mies hyvä isä lapsille, joita on useita. Mitään suuria tunteita ei silti enää ole häntä kohtaan. Elänkö loppuelämän näin vai rikonko omilta lapsiltani perheen :(
[/quote]
:-D respect :thumbs up: T.Jorma69
[/quote]
Ei naurata kun on itse tässä tilanteessa. Mutta kyllähän se noin luettuna hieman surkuhupaiselta kuulostaa.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:40"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:33"]Meillä vaimo narahti tämmöisestä ihastumisesta varattuun mieheen. Jätin avioero paperit välittömästi. Nyt tämä vaimon ihastus on laittanut välit poikki vaimoon ja vaimon tuska on hirvittävää katsella. Meillä on iso perhe. Vaimo opiskelee. Nyt muuttaessani pois yhteisestä kodista on vaimon tulevaisuus erittäin huolestuttava. Voiko hän pitää opiskelu paikan? Voiko hän pitää tämän asunnon? Joutuuko lapset jälleen muuttamaan? Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän. Itse on tiensä valinnut. Ei kiinnosta. Enään.
[/quote]
Meillä ihan vastaavanlainen tilanne. Ero tulossa jonkun ihastuksen takia. Että näin.
[/quote]
No et silloin sinäkään rakasta. Useimmat liitot pysyy kasassa siksi, että koko ajan on jompikumpi rakastanut.[/quote]
Höpö höpö. Nyt päästit kunnon aivopierun. Mitä järkeä olla sellaisessa suhteessa, jos koko ajan täytyy vilkuilla aidan toiselle puolelle?
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 08:40"]
Minusta tuntuu että ymmärrän sinua aika hyvin AP. Miehesi käytös on lannistavaa ja hän ei ymmärrä miksi arkeen pitäisi välillä luoda vaihtelua ja romantiikkaa sen rutiininomaisen seksin lisäksi. Hän ei varmaan käsitä mitä oikein tekee kun pyyhkäisee syrjään sinun hellyyden ja huomioinnin tarpeesi. Henkinen etäisyys välillänne on kasvanut niin isoksi että joku muu mukava mies joka osoittaa sinulle lämpöä herättää eloon ne tunteet jotka ovat saaneet omassa parisuhteessasi näivettyä. Oma ex muuttui tuollaiseksi lapsen odotusaikana, heti kun raskausmahani alkoi näkyä. Kaikki herttainen romanttinen hömpötys loppui kuin seinään, eikä palannut milloinkaan. Kosketettu ei muuten kuin seksin takia, ja seksi meni hänen rutiiniensa mukaisesti. Juuri intiimin läheisyyden aikana koin sen henkisen etääntymisen erityisen tuskalliseksi. Ihastuin kovasti toiseen mieheen kun lapsi oli vielä pieni, mutta ei se vienyt mihinkään koska en antanut sen mennä niin. Erona sinun tilanteeseesi oli meillä kyllä se, että mies oli minulle tahallisen ilkeä usein ja uhkaili erolla. Se ei parantanut tilannetta, joten erohan siitä lopulta tuli. Olen iloinen että siinä ei ollut ainakaan minun takiani kukaan kolmas osapuoli siinä vaiheessa. Ja se ihastuminen joka silloin oli, ei harmita että siitä ei tullut mitään.
[/quote]
Meilläkin suhde alkoi mennä alamäkeä sen jälkeen, kun aloin odottaa esikoista. Seksikin loppui moneksi vuodeksi! Siinä välissä mies myös tutustui toiseen naiseen, jonka kanssa piti tiiviisti yhteyttä, jota näki jne, sänkyyn eivät koskaan päätyneet (mutta enpä siitäkään toisaalta voi olla aivan 100% varma). Ihme kyllä tämän paljastuttua, seksi palasi, mutta läheisyys ei. Mies vaan sanoo, ettei osaa osoittaa läheisyyttä, eikä itse kaipaa sitä. On vaivaantunut aina jos halailen häntä, tai muuten osoitan läheisyyttä. Kiusaantuu myös yleensä jos teen aloitteen seksin suhteen. Haluaa itse olla se aktiivisempi osapuoli. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että en saa olla oma itseni ollenkaan tai aina miehellä on syytä ahdistua... Hän ei hauku tai uhkaile erolla, on enemmän sellainen passiivis-agressiivinen (jos nyt ymmärrän termin oikein). Ei itse koskaan ota ongelmia puheeksi, vaan välttelee niitä. AP