Lue keskustelun säännöt.
Naimisissa ja ihastunut toiseen. Mistä tämä kertoo?
11.02.2015 |
Muita, jotka kärsivät samasta? Me ollaan oltu yli 7 vuotta yhdessä miehen kanssa ja nyt ensimmäistä kertaa huomaan katselevani muita miehiä "sillä silmällä". Olen tästä ihastumisestani oikeasti tosi yllättynyt, ehkä jopa vähän järkyttynyt.. Mitään ei ole tapahtunut, paitsi että tämä mies on ollut tosi ystävällinen ja huomaavainen minua kohtaan.
Samalla oma mies tuntuu niin tylsälle, ja ahdistaa ajatus siitä että tämä tylsyys jatkuu koko lopun elämää... Tiedän, että sitä on luvattu rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä, mutta jotenkin silloin kuvittelin että toinenkin olisi valmis tekemään parisuhteen eteen jotain. Ollaan käyty paljon keskusteluja tästäkin aiheesta, mutta en ole huomannut että ne olisivat pahemmin tuottaneet tulosta. Jotenkin mieheni ei vaan ota kovin tosissaan sitä että oikeasti kaipaisin suhteeseen jotain muuta kun pelkkää arkea aina vaan vuodesta toiseen. Pieniä huomioimisia, yhteistä tekemistä, enemmän läheisyyttä jne.. Hän ei koe sellaista tarpeelliseksi. Läheisyyttä ei kaipaa, kuin seksin yhteydessä (sitäkin on vaan silloin kun hän haluaa), ja kahdenkeskinen ravintolaillallinen, elokuvissa käyminen tms on hänestä lähinnä kiusallista. "Olemme muutenkin niin paljon yhdessä."
Veteleeköhän suhteemme viimeisiään? Lapsia on, ja ero ajatus erosta tuntuu tosi vaikealle, mutta en tiedä miten selviän tästä suhteestakaan...
Kommentit (57)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
Ihmiset tekevät ihastumisesta liian suuren numeron. Minä ihastun johonkuhun monta kertaa vuodessa (etenkin keväisin)! Se on mukava tunne mutta ei sen kummempaa. Kaikki ihastukset ovat aina menneet ohi, eikä niille tarvitse tehdä mitään. Parisuhteeni on kuitenkin niin hyvä, etten varmasti löytäisi itselleni parempaa elämänkumppania kuin oma mieheni.
Ap haluaa alitajuisesti sielunkumppanin, eikä nykyinen mies taida olla sitä. Lisäksi Ap:n arki vaikuttaa liian sitovalta ja vapautta mennä ja tulla pitäisi olla enemmän. Ap:n kertomasta päätellen, minäkin kyllästyisin tuollaiseen mieheen. Eihän hän reagoi kunnolla tai pistä oikeasti tikkua ristiin sen puolesta, että romantiikka ja innostus suhteessa säilyisivät. Onko siis "ihan ok, siedettävä, keskiverto, tasainen, tottumuksen voitto vihasta" sellainen parisuhde mihin on hyvä tyytyä loppuelämäksi?
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:55"]
Ap haluaa alitajuisesti sielunkumppanin, eikä nykyinen mies taida olla sitä. Lisäksi Ap:n arki vaikuttaa liian sitovalta ja vapautta mennä ja tulla pitäisi olla enemmän. Ap:n kertomasta päätellen, minäkin kyllästyisin tuollaiseen mieheen. Eihän hän reagoi kunnolla tai pistä oikeasti tikkua ristiin sen puolesta, että romantiikka ja innostus suhteessa säilyisivät. Onko siis "ihan ok, siedettävä, keskiverto, tasainen, tottumuksen voitto vihasta" sellainen parisuhde mihin on hyvä tyytyä loppuelämäksi?
[/quote]
Olen samaa mieltä tästä analyysistä ja sen johtopäätöksistä. -15
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
Minkälaista on pinnallinen seksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
Oi...ap kun vaan tietäisit...mul on muuten täysin sama tilanne kuin sulla, mutta tämä kiinnostuneen oloinen toinen mies on itsekin varattu eli ankea tilanne...sen olen tästä syvästä ihastumisesta oppinut, että oma parisuhde on kriisissä ja mietinkin kuumeisesti miten sen voisi pelastaa ja haluanko sitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:55"]
Ap haluaa alitajuisesti sielunkumppanin, eikä nykyinen mies taida olla sitä. Lisäksi Ap:n arki vaikuttaa liian sitovalta ja vapautta mennä ja tulla pitäisi olla enemmän. Ap:n kertomasta päätellen, minäkin kyllästyisin tuollaiseen mieheen. Eihän hän reagoi kunnolla tai pistä oikeasti tikkua ristiin sen puolesta, että romantiikka ja innostus suhteessa säilyisivät. Onko siis "ihan ok, siedettävä, keskiverto, tasainen, tottumuksen voitto vihasta" sellainen parisuhde mihin on hyvä tyytyä loppuelämäksi?
[/quote]
Näin se taitaa vähän olla.. Mutta en ole tuosta sielunkumppanuudesta kuitenkaan aivan varma, että onko sellaisia oikeasti olemassakaan? Olen ehkä kerran pari törmännyt aika lähelle sielunkumppaniin, mutta intohimoa ei ole ollut välillämme, ovat jääneet vain kavereiksi.
Niin mies ei oikein ota tosissani puheitani siitä, että kaipaisin joskus jotain romantiikkaa tai huomioimista. Tänään esimerkiksi ehdotin että tehtäisiin jotain ystävänpäivänä, niin senkin mies heitti heti vitsiksi "niin sä haluat varmaan mennä jonnekin rusettiluistelemaan tai jotain muuta yhtä "ihanaa".." En tiedä oisko siihen pitänyt oikeasti vaan nauraa, ja varmaan vähän hymähdinkin, mutta mielessäni tuli taas sellanen lyöty olo, että turhapa tässä varmaan mitään on edes yrittää...Mutta olenko liian herkkä lannistumaan ja ottamaan itseeni? Mitä ootte mieltä?
AP
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:55"]
Ap haluaa alitajuisesti sielunkumppanin, eikä nykyinen mies taida olla sitä. Lisäksi Ap:n arki vaikuttaa liian sitovalta ja vapautta mennä ja tulla pitäisi olla enemmän. Ap:n kertomasta päätellen, minäkin kyllästyisin tuollaiseen mieheen. Eihän hän reagoi kunnolla tai pistä oikeasti tikkua ristiin sen puolesta, että romantiikka ja innostus suhteessa säilyisivät. Onko siis "ihan ok, siedettävä, keskiverto, tasainen, tottumuksen voitto vihasta" sellainen parisuhde mihin on hyvä tyytyä loppuelämäksi?
[/quote]
Näin se taitaa vähän olla.. Mutta en ole tuosta sielunkumppanuudesta kuitenkaan aivan varma, että onko sellaisia oikeasti olemassakaan? Olen ehkä kerran pari törmännyt aika lähelle sielunkumppaniin, mutta intohimoa ei ole ollut välillämme, ovat jääneet vain kavereiksi.
Niin mies ei oikein ota tosissani puheitani siitä, että kaipaisin joskus jotain romantiikkaa tai huomioimista. Tänään esimerkiksi ehdotin että tehtäisiin jotain ystävänpäivänä, niin senkin mies heitti heti vitsiksi "niin sä haluat varmaan mennä jonnekin rusettiluistelemaan tai jotain muuta yhtä "ihanaa".." En tiedä oisko siihen pitänyt oikeasti vaan nauraa, ja varmaan vähän hymähdinkin, mutta mielessäni tuli taas sellanen lyöty olo, että turhapa tässä varmaan mitään on edes yrittää...Mutta olenko liian herkkä lannistumaan ja ottamaan itseeni? Mitä ootte mieltä?
AP
[/quote]
No ei, kyllä tuo oli mieheltä mielestäni törkeä reaktio. Olisin mieluummin yksin kuin tuollaisen sarkastisen/kyynisen ilonpilaajan kanssa.
Sielunkumppaneita on olemassa. Omaan mieheen rakastuin jo ensitapaamisessa, enkä ollut koskaan kokenut vastaavaa ja olin jo aika vanha (ei mikään kokematon teini).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaisinpa että kun et saa mieheltäsi tarpeeksi läheisyyttä yms. niin "luonnollisesti" alkaa katse harhailla.. Ehkä alitajuisesti haet jotain keltä niitä juttuja voisi saada. Itteeni ainakin vituttais jos mies ei tee mitään asioiden parantamiseksi! Kertoo jo aika paljon, ettei kiinnosta suhteen laatu..
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:09"]
Minkälaista on pinnallinen seksi?
[/quote]
Hmm.. Ehkä tässä tarkoitan sitä, että seksi on periaatteessa ihan hyvää, mutta siitä puhuminen on vaikeaa, ja se estää siirtymisen syvällisemmälle tasolle.. Vaikea selittää. Mutta siis aiemmissa suhteissa seksistä puhuminen on ollut paljon luontevampaa ja helpompaa. Itse kaipaisin esimerkiksi enemmän vaihtelua, mutta en oikein uskalla ehdottaa mitään, ja jos joskus jotain ehdotan, niin mies suhtautuu useimmiten nuivasti ja ajatuksella "ei häntä nyt oikein kiinnosta". Tuntuu siltä että kaikki muutenkin menee vähän sen mukaan mikä häntä kiinnostaa milloinkin ja mikä ei, mutta kun joskus olen huomauttanut tästä asiasta, niin ei hän oikein tunnu näkevän siinä mitään pahaa, koska jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Ja puhun tässä nyt tyyliin vaikkapa siitä, että ehdotan että katsottaisiin pornoa yhdessä, koska tiedän että mieheni katsoo sitä, ja niin teen itsekin välillä, mutta hän toteaa siihen sitten, että katsoo kyllä mielummin yksin. Jaa, no ei sitten. Mutta miksi ei? Miksi kaikki on jotenkin niin vaikeaa ja vaivalloista? Niin moni asia on "ei". Ja tämä tosiaan vaan yksi esimerkki...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:33"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:09"]
Minkälaista on pinnallinen seksi?
[/quote]
Hmm.. Ehkä tässä tarkoitan sitä, että seksi on periaatteessa ihan hyvää, mutta siitä puhuminen on vaikeaa, ja se estää siirtymisen syvällisemmälle tasolle.. Vaikea selittää. Mutta siis aiemmissa suhteissa seksistä puhuminen on ollut paljon luontevampaa ja helpompaa. Itse kaipaisin esimerkiksi enemmän vaihtelua, mutta en oikein uskalla ehdottaa mitään, ja jos joskus jotain ehdotan, niin mies suhtautuu useimmiten nuivasti ja ajatuksella "ei häntä nyt oikein kiinnosta". Tuntuu siltä että kaikki muutenkin menee vähän sen mukaan mikä häntä kiinnostaa milloinkin ja mikä ei, mutta kun joskus olen huomauttanut tästä asiasta, niin ei hän oikein tunnu näkevän siinä mitään pahaa, koska jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Ja puhun tässä nyt tyyliin vaikkapa siitä, että ehdotan että katsottaisiin pornoa yhdessä, koska tiedän että mieheni katsoo sitä, ja niin teen itsekin välillä, mutta hän toteaa siihen sitten, että katsoo kyllä mielummin yksin. Jaa, no ei sitten. Mutta miksi ei? Miksi kaikki on jotenkin niin vaikeaa ja vaivalloista? Niin moni asia on "ei". Ja tämä tosiaan vaan yksi esimerkki...
AP
[/quote]
Yhdessä, mutta yksin.
Tuli vielä mieleen, että eihän kaverisuhteetkaan itsestään pysy kasassa.. Miksi parisuhdekaan. Yhtälailla kavereiden kanssa täytyy olla molemminpuolista vuorovaikutusta ja kiinnostusta toisiin. Kyllä ne kaveritkin katoais jos itse ois vaan "ei paljoo kiinnosta mitä sul on asiaa" -asenteella. Tai tyrmää kaiken mitä ehdotat.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:01"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:55"]
Ap haluaa alitajuisesti sielunkumppanin, eikä nykyinen mies taida olla sitä. Lisäksi Ap:n arki vaikuttaa liian sitovalta ja vapautta mennä ja tulla pitäisi olla enemmän. Ap:n kertomasta päätellen, minäkin kyllästyisin tuollaiseen mieheen. Eihän hän reagoi kunnolla tai pistä oikeasti tikkua ristiin sen puolesta, että romantiikka ja innostus suhteessa säilyisivät. Onko siis "ihan ok, siedettävä, keskiverto, tasainen, tottumuksen voitto vihasta" sellainen parisuhde mihin on hyvä tyytyä loppuelämäksi?
[/quote]
Olen samaa mieltä tästä analyysistä ja sen johtopäätöksistä. -15
[/quote]
Sähän kirjoitit, 15, juuri päinvastaista. Että ihastumisesta ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä, mutta 16 kirjoittaa, että vika on ap:n miehessä.
Itse ajattelen kuten joku aiemmin, että jos syy on omassa elämässä niin ei siihen kumppanin vaihto auta. Se ensin sielunkumppanilta tuntuva ihanuus ei välttämättä ole hyvä puoliso arjessa sitten aikanaan.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:40"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:33"]Meillä vaimo narahti tämmöisestä ihastumisesta varattuun mieheen. Jätin avioero paperit välittömästi. Nyt tämä vaimon ihastus on laittanut välit poikki vaimoon ja vaimon tuska on hirvittävää katsella. Meillä on iso perhe. Vaimo opiskelee. Nyt muuttaessani pois yhteisestä kodista on vaimon tulevaisuus erittäin huolestuttava. Voiko hän pitää opiskelu paikan? Voiko hän pitää tämän asunnon? Joutuuko lapset jälleen muuttamaan? Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän. Itse on tiensä valinnut. Ei kiinnosta. Enään.
[/quote]
Meillä ihan vastaavanlainen tilanne. Ero tulossa jonkun ihastuksen takia. Että näin.
[/quote]
No et silloin sinäkään rakasta. Useimmat liitot pysyy kasassa siksi, että koko ajan on jompikumpi rakastanut.[/quote]
Höpö höpö. Nyt päästit kunnon aivopierun. Mitä järkeä olla sellaisessa suhteessa, jos koko ajan täytyy vilkuilla aidan toiselle puolelle?
[/quote]
Ihmiset ovat erilaisia. On ihan tutkittu tosiasia, että ihmisillä on synnynnäisesti erilaiset lisääntymisstrategiat. Toiset panostaa yksiavioisuuteen, toiset ei. Jos sinä et ymmärrä toisten ihmisten aivotoimintaa, se ei tarkoita mitään.