Muutama synnytyspelkoisen kysymys

Harkitse tarkkaan sitä sektiota. Mä olen synnyttänyt neljä ja edelleen pelkään synnytystä. Odotan viidettä. Ai miksikö pelkään? Koska se on asia jota ei voi suunnitella eikä täysin hallita. Silti kaikki lapset on syntyneet alakautta ja minulle sektio aina on viimeinen vaihtoehto. Kaksi näistä on käynnistetty ja kaksi ei. Kahdessa tuli tikkejä, kahdessa ei. Yksi ilman mitään lääkkeitä. Silti vaikka pelottaa, niin alakautta haluan myös seuraavan. Pystyt kyllä siihen! Ihan normaalia pelätä tuntematonta.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 20:52"]

Ot.Miten voit pelätä jotain mitä et edes koskaan ole kokenut?

[/quote]

En ole AP, mutta pelkään kyllä aika moniakin asioita, joita en ole ennen kokenut. Sota, väkivalta, sairaudet.... Mitä näitä nyt on. :D

Synnytyspelko on yksi suurimmista syistä miksi en halua lapsia. Kumpikin vaihtoehto, alatie ja sektio, on pelkkää verta ja suolenpätkiä.

Mun mielestä opiskelijoiden läsnäolo on hyvä asia. Lääkärit ja kätilöt ovat paljon huolellisempia ja vieraskoreita, kun paikalla on muitakin. Kokemusta on...

Minä myös suosittelisin toistaiseksi jättämään ajatukset sektiosta taka-alalle. Sinulla on vielä paljon aikaa kypsytellä ajatuksiasi synnytykseen liittyen ja keskustella niistä neuvolassa ja pelkopolilla. Kun synnytys lähestyy, voi ajatus synnyttämisestä ollakin jo ihan neutraali tai jopa positiivinen, kyllä siinä vaiheessa vauvan syliin saaminen alkaa olla jo tärkeintä :) Sektiopäätöstä ei tehdä heppoisin perustein, ja itse sektion kokeneena en sitä mitenkään päin voisi kenellekään suositella. Myös samaa haluan korostaa kuin joku aiemmin, että synnyttämään kannattaa lähteä avoimin mielin liikoja suunnittelematta ja sillä asenteella, että kroppa tietää miten toimia. Kun kerrot ajatuksistasi hoitohenkilökunnalle niin pääset jo pitkälle. Kivunlievityksiäkin on saatavana monenlaisia, niihin kannattaa tutustua jo hyvissä ajoin. Tsemppiä loppuraskauteen ja aikanaan myös siihen H-hetkeen!

Jos haluaa useamman lapsen, niin kannattaa sektiota miettiessä pitää mielessä, miten se kasvattaa riskejä seuraavissa raskauksissa.

Minua kammotti etukäteen ajatuksessa synnytyksestä nimenomaan se oman lihan repeäminen. Olen sittemmin synnyttänyt useampaan otteeseen ja ilmeisesti huonon kudostyypin takia myös revennyt reippaasti joka kerralla moneen suuntaan, mutta en vieläkään tiedä, miltä repeäminen tuntuu, vaikka minulla on matala kipukynnys eikä ole ollut kivunlievitystä. Ensimmäisellä kerralla luulin ensin, että selvisin ehjänä. Seuraavilla kerroilla olen toivonut, että selvisin, mutta osannut kuitenkin epäillä. Ei sitä onneksi paikanna, että siinä menee vagina koko pituudeltaan, nyt repesi taas väliliha ja häpyhuuli. Sori, varmaan kaameaa tekstiä, mutta kun sitä ei onneksi tajua.

Enkä suinkaan tarkoita väittää, että synnytys olisi kivutonta, mutta kipeintä siinä yleensä ei ole repeäminen.

Minusta ei kannata suoraan torjua ajatusta opiskelijasta synnytyksessä. Ensimmäinen synnytys kestää usein pitkään, ja synnytyssalissa ehtii hermoilemaan paljon ihan yksikseen. Opiskelijalla on enemmän aikaa olla seurana ja apuna.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 20:51"]

 Toisaalta siinä synnytyksen tiimellyksessä on ihan sama, vaikka vieressä seisoisi puoli kylää. Sitä vaan ajattelee omaa kipuaan ja keskittyy pusertamaan lapsen ulos.

[/quote]

Mm. tämä synnytyksessä juuri pelotaakin. Eli kivun täytyy olla niin kovaa, ettei kykene muuhun enää.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 02:00"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 20:51"]

 Toisaalta siinä synnytyksen tiimellyksessä on ihan sama, vaikka vieressä seisoisi puoli kylää. Sitä vaan ajattelee omaa kipuaan ja keskittyy pusertamaan lapsen ulos.

[/quote]

Mm. tämä synnytyksessä juuri pelotaakin. Eli kivun täytyy olla niin kovaa, ettei kykene muuhun enää.

[/quote]

Kipu - vaiko keskittyminen? Jos sinut ja naapurisi laitettaisiin kilpailemaan, kuka tekee viidessä minuutissa enemmän klapeja, palkintona talo, auto, maailmanympärimatka ja miljoona euroa, niin ehtisitkö huomaamaan, keitä yleisössä on? Jos et huomaisi, niin johtuisiko se kivusta lihaksissa vai keskittymisestä suoritukseen?

Itse tahtoisin ottaa kummatkin, miehen ja äitini. Äiti on kätilö ja olisi ihana jos vierellä olisi ihminen joka ihan oikeasti tietää mitä tapahtuu ja miten pitää toimia. Voiko näin tehdä, että ottaa kummatkin? Vai pitääkö valita?

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 02:14"]

Kipu - vaiko keskittyminen? Jos sinut ja naapurisi laitettaisiin kilpailemaan, kuka tekee viidessä minuutissa enemmän klapeja, palkintona talo, auto, maailmanympärimatka ja miljoona euroa, niin ehtisitkö huomaamaan, keitä yleisössä on? Jos et huomaisi, niin johtuisiko se kivusta lihaksissa vai keskittymisestä suoritukseen?

[/quote]

Keskittymisestä suoritukseen. Entä synnytyksessä? Toivottavasti siinäkin. Muidenkin synnyttäneiden mielestä.

Toinen, mikä hirvittää on, kun ihmiset sanovat ettei repeämää huomaa. Johtuuko se siitä, että on luonnostaan sellaisessa tilassa, ettei tunne, vai siitä, että kipu on niin kovaa ettei mikään voi enää vaikuttaa? Vrt maratonia juostessa vasta jälkikäteen huomaa varpaiden olevan verillä. Ei johdu siitä, että olisi jotenkin jo niin kipeä muutenkin, vaan - vaikea selittää mutta kehon tilasta.

Outoa ettei ihmiset pelkää sektiota. Mun suurin pelko ennen synnytystä oli, että joudun sektioon. Onneksi en! Ponnistaminen ei sattunut yhtään kiitos epiduraalin. Pari tuntia synnytyksen jälkeen istuminen, käveleminen, vessareissut jne ei sattunut yhtään enkä tarvinnut edes buranaa. Ei tullut yhtään repeämiä ja kaikki näyttää/tuntuu samalta kuin ennen. Mahassa on pari raskausarpea mutta onneksi ei leikkaushaavaa. Kannattaa hieroa/rasvailla välilihaa raskausaikana, itse aloitin rv 34. Ja jumppaa ahkerasti lantiopohjan lihaksia.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 21:01"]Minulla oli kandi synnytyksessa mukana.
Oli ihanaa kun hän huolehti vain minusta ja oli koko synnytyksen mukana. Toi koko ajan uutta kylmää pyyhettä otsalleni ja lämpöpussia vatsalleni. Huolehti juomisesta, toi vettä ja mehua. Hieroi alaselkääni ja piti kädestä kiinni. Toisti kätilön puheet ja varmisti että ymmärsin kaikki.
Selitti juurta jaksain kaiken tarpeellisen.

Mutta juu juu voihan se pelottaa tietysti. Pyydä ihmeessä etteivät vaan päästä kandia paikalle.
[/quote]
Mulla oli kätilöksi opiskeleva mukana ja jäi samanlainen kokemus. Hän oli aivan ihana,kyseli vointia jatkuvasti,tarjosi juotava,Antoi akupistehierontaa jalkapohjiin jne..
synnytys oli kolmas ja viimeinen minulle ja se kaikista paras synnytys,suuri kiitos siitä opiskelijalle.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 21:01"]

Minulla oli kandi synnytyksessa mukana. Oli ihanaa kun hän huolehti vain minusta ja oli koko synnytyksen mukana. Toi koko ajan uutta kylmää pyyhettä otsalleni ja lämpöpussia vatsalleni. Huolehti juomisesta, toi vettä ja mehua. Hieroi alaselkääni ja piti kädestä kiinni. Toisti kätilön puheet ja varmisti että ymmärsin kaikki. Selitti juurta jaksain kaiken tarpeellisen. Mutta juu juu voihan se pelottaa tietysti. Pyydä ihmeessä etteivät vaan päästä kandia paikalle.

[/quote]

Olikohan kuitenkin kätilöharjoittelija? Ei lääkärit osallistu hoitoon (kädestä kiinni pitäminen , hierominen, juottamnen) eivätkä harjoittele sitä.

Jos sinun pitaa valita aidin ja miehen valilla niin valitse miehesi, se on hanelle yhta mullistava kokemus kuin sinullekin ja sitoo hanet lapseen aivan erityisella tavalla. On se kivulias toimitus mutta ihminen on silla tavalla omituinen otus etta kun lapsi on vihdoin rinnalla sita kipua ei enaa muistakaan ja on ihan sama mista ja miten tama ihme siihen putkahti.

Synnytys(kin) on yksilöllinen kokemus ja saman ihmisen eri synnytyksetkin erilaisia. Oon synnyttäny seitsemän, joista 3 käynnistettyä. Käynnistetyt ei oo ollu pahempia kuin spontaanisti käynnistyneet, ainoastaan kaksi niistä kipeämpiä ponnistaessa, kun paikat ei olleet niin kypsyneet, ku noissa spontaaneissa.

Jos koet, että voit keskustellä äitisi kanssa, kannattaa kertoa pelosta ja pyytää kertomaan omista synnytyksistään, niissäkin vaikuttaa perimä :) Omalla äidilläni on ollut suht helpot synnytykset, kuten itselläni ja siskoillanikin. Itse repesin ekassa välilihan leikkaushaavasta, sen jälkeen ei oo tullu vaurioita..

Synnytyksessä on väistämättä riskinsä, mutta yleensä toipuminen on nopeampaa alatiesynnytyksen jälkeen. Kannattaa tosiaan hakeutua pelkopolille, siellä ammattilaiset osaa kertoa niin paljon enemmän ja realistisesti.

Onnea matkaan..

Enkä muuten olis halunnu synnyttää ilman miestäni.

Hei, katsopa aktiivinen synnytys Ry:n sivuja ja yhteystietoja tampereella sekä kysele, onko siellä heidän järjestämäänsä synnytysvalmennusta. Itse sain noin sata kertaa enemmän irti heidän synnytysvalmennuksestaan kuin neuvolan (kävin siinäkin). Aktiivisen synnytyksen kirjallisuus lisäsi mun luottamusta oman kehon voimiin ja synnytyksestä selviytymiseen. Opin suhtautumaan supistuskipuihin vähän toisella tapaa. Olen synnyttänyt nyt useamman lapsen ilman kivunlievitystä, mutta joka kerta olen ajatellut etukäteen että jos tarve tulee enkä kestäkään kipua, pyydän kivunlievitystä. Kätilöt on kuitenkin alansa asiantuntijoita. Ilahduttavan moni osaa myös esim.vyöhyketerapiaa ja muita pehmeämpiä hoitokeinoja. Kun supistukset vyöryvät päällle ei sitä juuri enää tajua ketä läsnä on, minunkin synnytyksissä on käynyt opiskelijoita, vaan ei sitä enää siinä tilanteessa huomaa. Miehelle synnytyksessä mukanaolo on ollut hirmuisen tärkeää- mies itse ei jäisi todellakaan pois synnytyksestä, oman lapsen syntymä on niin merkittävä asia. Minua jotenkin auttaa myös ajatus että meillä on ihan mahtavat olosuhteet täällä synnyttämiseen ja hurjasti keinoja turvallisuuden ja kivunlievityksen takaamiseen, kyllä siitä selviytyy.

Minulla oli kätilöpiskelija ja haluan ehdottomasti jatkossakin.
Kätilö joutuu hyppimään paikasta toiseen, opiskelija on ja pysyy tukena, katsoo paikat tarvittaessa, ohjeistaa ja neuvoo. Hän avustaa synnytyksessä, omassa ponnistusvaiheessani koin hänestä olevan suuri apu. Ei todellakaan vain seisonut tumput suorana katsomassa vaan osallistui aktiivisesti synnytykseen.
Terveiset vaan Jorvin ihanalle kätilöopiskelijalle, joka jäi vaikka vuorokin loppui :)

Ei kai kukaan jätä miestä synnytyksestä pois, sehän on nimenomaan teidän yhteinen juttu, todella voimaannuttava ja teitä yhdistävä kokemus :)
Synnytyksessä olin minäkin ihan sekaisin, mutta kyllä se miehen läsnäolo varmasti rauhoittaa ja synnytys itsessään on niin ainutlaatuinen kokemus, jossa miehen mielestäni ehdottomasti tulee olla mukana.

Tuosta vielä että toipuminen olisi nopeampaa alatiesynnytyksen jälkeen niin onko se nyt varmasti niin... Toki sekä alatie- että sektiovaihtoehdossa on kauhutarinoita, mutta mun toipuminen sektiosta oli mielestäni erittäin nopeaa ja helppoa. Kaveri on kokenut sekä sektion että normaalin alatiesynnytyksen, ja hän on kertonut että sektiosta toipui nopeammin.

Hei ap! Minulla on takana kolme hyvin sujunutta synnytystä, kaksi ilman kivunlievitystä kun etenivät niin nopeasti. Yksi tikki on saldona kolmesta synnytylsestä ja noöeasti toipui! Tottakai saa pelätä tuntematonta. Mutta kerää jostain rohkeutta ja uskalla heittäytyä, kroppa tietää mitä kuuluu tehdä jos uskallat kuunnella sitä! Minulla oli joka synnytyksessä paikalla vain puoliso ja kätilö, mies oli pääni puolella. Koin että sain näin rauhan keskittyä joten toivoin ettei opiskelijoita. Se toive on ok, sen saa esittää. Muistathan, että sektiosta kestää toipuminen ja arpi voi kiristellä ja kiusata pitkään sekä leikkauksen riskit? Pääset paljon nopeammin vauva-arkeen normaalin synnytyksen jälkeen. Toivottavasti auttaa kuulla myös hyvistä kokemuksista? Niitä on varmasti paljon, ap, mutta niistä kirjoitellaan täällä vähemmän. Tsemppiä! Hienosti se menee :)

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 21:03"]

Miksi ponnistusvaihe pelottaa? Pahemmathan ne kivut yleensä on avautumisvaiheessa. Lisäksi ponnistusvaiheessa syntymä on jo ihan lähellä. 

Mulla auttoi sellainen vinkki, että ei kannata ponnistaa ennen kuin on ihan pakko, koska silloin ei tule niin todennäköisesti repeämiä. On auki kunnolla siis. Lisäksi itselläni ponnistaminen vaati lähinnä voimaa. Olin huonokuntoinen liikuntaa harrastamaton 35:nen ja silti jaksoin ponnistaa sen 20 min mitä vaati.

Minuakin synnytys pelotti tosi paljon, mutta menin sinne asenteella, että selviydyn hengissä ja mitä tahansa voi tapahtua, mutta en edes uhrannut ajatusta sille, että tapahtuisi muuta kuin kaameaa kaiken alleen kaatavaa kipua. Joku repeämä on minusta pientä sen rinnalla, koska repeämät yleensä paranee. Kipukin loppuu, mutta voi järkyttää henkisesti, mutta senkin olin sitten varautunut kestämään. Kyllä säkin kestät! Tsemppiä sulle!

[/quote]

Tarkoitatko, että asenteesi vuoksi pysyit hengissä ja äideillä, jotka synnytykseen kuolevat, on vain väärä asenne? Olin itse kuolla kahteen synnytykseen, eikä tuolla asenteella kyllä ollut mitään tekemistä asian kanssa.