"Erityisherkkyys" - Taas yksi HUUHAA diagnoosi neuroottiselle ja lellitylle...

Vierailija kirjoitti:

Katsoin facessa yksi päivä, kun useampi jakoi tämän artikkelin arvatenkin siksi, että kokevat olevansa erityisherkkiä. Kaikkia yhdisti kykenemättömyys opiskeluun, mielenkiinnon puute työntekoon, päihdeongelmat ja suoraan sanottuna saamattomuus ja laiskuus.

Olen ap:hen verrattuna tehnyt kyllä täysin päinvastaisia huomioita sen suhteen, keitä nämä erityisherkät ovat.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijjaa... kaikkea sitä kuulee. Erityisherkkä my ass. Nämä "erityisherkiksi" itseään diagnosoivat henkilöt eivät ole mitään muuta kuin neuroottisia kermaperseitä, todennäköisesti lapsena piloille hemmoteltuja ihmisiä, jotka eivät ole saaneet riittävästi kosketusta todelliseen maailmaan. On eletty pumpulissa äidin ja isän suojissa liian pitkään ja sitten kun pitäisi aloittaa oma elämä ja sopeutua siihen, ettei maailma pyöri oman navan ympärillä ja että töitäkin pitäisi tehdä ja joitain asioita vain sietää, niin sitten keksitään tämä tämmöinen "erityisherkkyys"... Sama juttu adhd:n kanssa, varmaan joillain on se oikeasti, mutta nykyään on yleisdiagnoosi huonosti käyttäytyville ja kasvatusta vaille jääneille ihmisille.

LTO ja kolmen lapsen äiti

Sun diagnoosi vois olla hoitoalalle soveltumaton persoona.

Vierailija kirjoitti:

Älä kehtaa, se on ikävä tunne, kun voimalinjan läheisyydessä meinaa oksentaa ja silmissä sumenee.

Parempi paikka sinulle voisi olla suljettu osasto. Enkä tarkoita tätä millään pahalla, kuvailemasi oireet vaan ovat täysin sinun itse keksimiäsi - sähköallergiaa ei ole olemassa.

Aika karu ajattelutapa muista kanssaeläjistä. Itse en pidä erityisherkkyyttä huuhaana ja laiskuutena, vaan todellisena ominaisuutena. Koen itse olevani sellainen. Väsyn helposti, aistin ympärillä olevien tunnetiloja, kovat ja äkilliset äänet tuntuvat lähes kivulta korvissa ja kehossa, en siedä paljoa kofeiinia, säikyn, olen krooninen huolehtija...

Silti olen äiti, minulla on kaksi korkeakoulututkintoa, vakituinen työpaikka, harrastuksia ja pärjään elämässäni kohtalaisen hyvin. En kuitenkaan tahdo maalata itsestäni sankariakaan. Elämän hallinnan menetys voi olla pienten asioiden aikaansaama ja moni todennäköisesti taistelee itsensä ja yhteiskunnan vaatimusten kanssa ja tuntevat itsensä "luusereiksi". En halua tuomita, vaan kannustaa. Ne vilpittömän hyvää tahtovat ihmiset tuntuvat olevan vain aika harvassa... Sitä kannustusta itsellenikin toivoisin.

Kaikki ihmiset ovat erityisherkkiä, jos heillä on ympäristö, jossa lellitään vaikeuksien jälkeen. Mielestäni erityisherkät kaipaavat huomiota ja myös ottavat sen, jos se on uhattuna. Vastuunto on toissijainen elämän ongelmissa, koska lähipiiri haluaa nähdä vain lellikkinsä ajatusmaailman. Ihminen ei ole erityisherkkä, ellei hänellä ole kenelle ruikuttaa, kehen vaikuttaa ja tietää, että saa tarvitsemansa huomion. Näin väitän sillä perusteella, mitä olen kuunnellut sekä "erityisherkkien", että hyysääjien ajatusmaailmaa. Erityisherkkyyden yhdistäisin pikkunarsismiin, joka kasvaa isoksi vuosien myötä hyysäämisessä. Erityisherkkä ei välitä muutakuin itsestään. Erityisherkkä kokee tunnevastoinkäymiset itsensä päälle hyökkäämisenä, koska hän ei ymmärrä, eikä ole tarvetta ymmärtää muiden tunteita. Älyllä ei ole tekemistä tämän kanssa. Vain lääkärit tienaavat. Veikkaan, että psykiatrian puolellakin tiedostetaan tämä, mutta, trendidiagnooseja on ennenkin ollut ja tulee olemaan. Toiset on, ja toiset ei, älykkäitä.

Luulen, että me oikeasti erityisherkät ei tehdä tästä mitään numeroa. Mun herkkyydestä tietää vain mieheni ja olen viisikymppinen. Jo teininä kirjoittelin kouluvihkoihini, että "herkkä kuin kuusenkerkkä". En ole juuri edes seurannut keskustelua tästä aiheesta, enkä tiedä mitä erityisherkkyyteen kuuluu. Mulla se on sekä fyysistä että psyykkistä. Ja voin sanoa, että en ole todellakaan elänyt pumpulissa, en missään elämänvaiheessa. Meillä oli monta lasta ja taloudellisesti melko tiukkaa, sain kuitenkin nuorimpana huomiotakin, jos kohta isoveljiltä kovempaakin huomiota. Aika tavallista meillä muuten oli ja kaikenlaista taphtui, niin hyvää kuin huonoakin, mutta ei ollut mitään todella isoja ongelmia, kuten vaikka alkoholismia, väkivaltaa yms.

Olen ihan pienestä asti ollut mahdottoman herkkä, enkä todellakaan voi sille mitään, vaikka kuinka yritän. Muistan vieläkin kaikki torumiset päivähoitopaikassa ja koulussa. Olin kiltti ja toruminen oli kuin maailmanloppu ja kun koulussa opettaja huusi jollekin muulle, olin ihan pois tolaltani, itkin kotimatkalla ja valvoin öitä. En voi kestää riitoja ja epäsopua, en minkäänlaista, nykyään mulla nousee heti verenpaine huippulukemiin. Stressinsieto kaikissa muodoissaan erittäin vaikeaa, menetän helposti yöunet, saan rytmihäiriöitä jne.

Ihoni on erittäin herkkä ja punoittaa helposti, auringosta saan ihottumaa ja palan hyvin nopeasti, monet kangaslaadut kutittavat, mikään ei saa kiristää, vaatteiden on oltava pehmeitä ja mukavia tai ahdistun. Myös hyvät jalkineet ovat todella tärkeät. Hiusväristä päänahkani menee rakkuloille, kaikki tavanomaiset ripsivärit saavat silmäni punoittamaan, samoin muut silmämeikit. Ihonhoitotuotteita ole löytänyt vain muutaman sopivan. Kieleni ja kitalakeni ovat myös herkkiä ja en voi syödä esim. tavallisia mansikoita tai tomaatteja, ainoastaan luomuja, tavallisista saan jo yhdestä mansikasta kipeitä haavaumia suuhuni.

Kirkkaista valoista, auringosta ja jännityksestä saan päänsärkyä, kovaäänistä musiikkia en voi kuunnella. Liikutun ja itken hyvin helposti ja siksi usein vältän tilanteita, joista tiedän, että itken koko tilaisuuden ajan. Varon itse aina tuottamasta minkäänlaista epäsopua tai mielipahaa, meni kauan ennenkuin ymmärsin, että eivät kaikki ihmiset olekaan yhtä herkkiä kuin minä. Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon. Ja tosiaan, kukaan ei tiedä tästä ominaisuudestani, paitsi mieheni.

Kaikilla erityisherkillä ei varsinaisesti ole tarvetta korostaa omaa tilaansa ja jättäytyä muiden "hyysättäväksi". Itse yritän vältellä tilanteita, jossa joudun silmätikuksi. Sinänsä miekenkiintoinen näkökulma etityisherkkyyteen tuo "pikkunarsismi". Ehkä se liittyy siihen, että erityisherkkä on niin herkistynyt kuuntelemaan itseään ja tunteitaan ja siksi tekee itsestään ja ongelmistaan maailman navan. Käänteistä narsismia. Siinä, missä narsisti lienee suurin ja kaunein, niin toinen kokee olevansa pienin, surkein ja kaikkein väärinymmärtetyin.

Ongelmissa tarpominen, ammattipahastuminen, ahdistuminen ja rauhankaipuu eivät onneksi ole ainoat piirteet minusta. On paljon hyvääkin ja se kaikki hyvä on osittain peräisin sieltä oman erityisherkkyyteni puolelta. Ei toki erityisherkkyyttä voi syyttää kaikista ongelmista, mutta sen olemassa olo on hyvä tiedostaa. Kun itse voi paremmin, niin se vaikuttaa muihinkin. Ja silloin elämässä ei ole sitä yhtä ainoaa, ongelmia aiheuttavaa piirrettä.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että me oikeasti erityisherkät ei tehdä tästä mitään numeroa. Mun herkkyydestä tietää vain mieheni ja olen viisikymppinen. Jo teininä kirjoittelin kouluvihkoihini, että "herkkä kuin kuusenkerkkä". En ole juuri edes seurannut keskustelua tästä aiheesta, enkä tiedä mitä erityisherkkyyteen kuuluu. Mulla se on sekä fyysistä että psyykkistä. Ja voin sanoa, että en ole todellakaan elänyt pumpulissa, en missään elämänvaiheessa. Meillä oli monta lasta ja taloudellisesti melko tiukkaa, sain kuitenkin nuorimpana huomiotakin, jos kohta isoveljiltä kovempaakin huomiota. Aika tavallista meillä muuten oli ja kaikenlaista taphtui, niin hyvää kuin huonoakin, mutta ei ollut mitään todella isoja ongelmia, kuten vaikka alkoholismia, väkivaltaa yms.

Olen ihan pienestä asti ollut mahdottoman herkkä, enkä todellakaan voi sille mitään, vaikka kuinka yritän. Muistan vieläkin kaikki torumiset päivähoitopaikassa ja koulussa. Olin kiltti ja toruminen oli kuin maailmanloppu ja kun koulussa opettaja huusi jollekin muulle, olin ihan pois tolaltani, itkin kotimatkalla ja valvoin öitä. En voi kestää riitoja ja epäsopua, en minkäänlaista, nykyään mulla nousee heti verenpaine huippulukemiin. Stressinsieto kaikissa muodoissaan erittäin vaikeaa, menetän helposti yöunet, saan rytmihäiriöitä jne.

Ihoni on erittäin herkkä ja punoittaa helposti, auringosta saan ihottumaa ja palan hyvin nopeasti, monet kangaslaadut kutittavat, mikään ei saa kiristää, vaatteiden on oltava pehmeitä ja mukavia tai ahdistun. Myös hyvät jalkineet ovat todella tärkeät. Hiusväristä päänahkani menee rakkuloille, kaikki tavanomaiset ripsivärit saavat silmäni punoittamaan, samoin muut silmämeikit. Ihonhoitotuotteita ole löytänyt vain muutaman sopivan. Kieleni ja kitalakeni ovat myös herkkiä ja en voi syödä esim. tavallisia mansikoita tai tomaatteja, ainoastaan luomuja, tavallisista saan jo yhdestä mansikasta kipeitä haavaumia suuhuni.

Kirkkaista valoista, auringosta ja jännityksestä saan päänsärkyä, kovaäänistä musiikkia en voi kuunnella. Liikutun ja itken hyvin helposti ja siksi usein vältän tilanteita, joista tiedän, että itken koko tilaisuuden ajan. Varon itse aina tuottamasta minkäänlaista epäsopua tai mielipahaa, meni kauan ennenkuin ymmärsin, että eivät kaikki ihmiset olekaan yhtä herkkiä kuin minä. Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon. Ja tosiaan, kukaan ei tiedä tästä ominaisuudestani, paitsi mieheni.

Anteeksi kovasti, että kyseenalaistan, miten tuo voi olla erityisherkkyyttä, kun perheenjäsenilläni, minulla, ystävilläni ja tuttavillani on aivan samaa. He puhuvat allergioista ja ihmissuhteista, jotka ovat normaaleja myötä-ja vastoinkäymisiä. Minulla ei ole mitään allergioita, muita kyllä. Täytyy sanoa, että jos hiusväristä päänahkasi menee rakkuloille, ja kuvittelet sen olevan eritysherkkyyttä, miten tämän nyt sanoisi...ripsivärien suhtaan sama reaktio. Kaikki muu... oletko kuullut stressitä? Vai olemmeko me stressaantuneet eritysherkkiä. Ei emme ole. Kertomasi kertoo muotidiagnoosista, minäkin voisin sen käydä hakemassa. En käy, ymmärrän mistä on kyse. Ymmärtäisit, selvittäisit sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla erityisherkillä ei varsinaisesti ole tarvetta korostaa omaa tilaansa ja jättäytyä muiden "hyysättäväksi". Itse yritän vältellä tilanteita, jossa joudun silmätikuksi. Sinänsä miekenkiintoinen näkökulma etityisherkkyyteen tuo "pikkunarsismi". Ehkä se liittyy siihen, että erityisherkkä on niin herkistynyt kuuntelemaan itseään ja tunteitaan ja siksi tekee itsestään ja ongelmistaan maailman navan. Käänteistä narsismia. Siinä, missä narsisti lienee suurin ja kaunein, niin toinen kokee olevansa pienin, surkein ja kaikkein väärinymmärtetyin.

Ongelmissa tarpominen, ammattipahastuminen, ahdistuminen ja rauhankaipuu eivät onneksi ole ainoat piirteet minusta. On paljon hyvääkin ja se kaikki hyvä on osittain peräisin sieltä oman erityisherkkyyteni puolelta. Ei toki erityisherkkyyttä voi syyttää kaikista ongelmista, mutta sen olemassa olo on hyvä tiedostaa. Kun itse voi paremmin, niin se vaikuttaa muihinkin. Ja silloin elämässä ei ole sitä yhtä ainoaa, ongelmia aiheuttavaa piirrettä.

Pikkunarsismi, johon itseasiassa liikaakin pyritään kuunteluttamaan omia tunteitaan, sysäyttää pois muiden tunteet. Siinähän juuri alkuna tulee narsismin piirteet. Kuten narsisti tukeutuu omaan hyväänsä ja selittää, että kaikessa on ainoastaan hyvät puolet siinä, kun itse tiedostaa persoonallisuuttaan, ei se tarkoita että sitä soveltaa ympäristönsäänsä hyvällä. Hyvää ei ole se, ettei näe mitä pahaa tekee muille.

Miksi olette noin saatanan vihamielisiä, ilkeitä ja pahoinvoivia hirviöitä?

Testien mukaan olen erityisherkkä. Mulla se ilmenee niin, että verenpaineeni nousee liikamelusta ja hälinästä. Tulen levottomaksi ja huonovointiseksi, mutta uutinen: mun pitää kestää vaan, koska eihän se mikään sairaus ole. Olen vain kireä ja huonovointinen, mutta en näytä sitä muille, ainakaan työkuvioissa. Koti-oloissa vetäydyn lepäämään.

Ei siis mitään oikeuksia, joten rauhoitu. Kukaan ei saa etuja kustannuksellasi tästä.

Olen jollain tavalla erityisherkkä. En siedä kirkkaita välkkyviä valoja tai kovia ääniä. Niistä tulee ihan oikeasti fyysisesti huono olo. Samoin käy joskus ruuhkassa.

Olen elänyt ihan normaalin lapsuuden, äidin ja isän kanssa, ehkä jonkun näkökulmasta pumpulissa, mutta omasta mielestäni hyvän.

Ennen niitä kutsuttiin aistiylherkiksi, mutta ehkä sitä diagnoosia ei voi käyttää maallikkona, vaan on pitänyt keksiä joku ihan oma?

Erityisherkkä = Elämämkoululainen.

Mullakin on adhd ja kärsin AISTIYLHERKKYYKSISTÄ.

Erityisherkkyys on paskapuhetta.

Ja näköjään mulla on myös joku vamma tuon sanan kanssa :D Aistiyliherkkyys.

"

Jos aistiyliherkkä altistuu liian kauan aistiylikuormalle, seurauksena voi olla päänsärkyä, pahoinvointia, pyörrytystä ja väsymystä. Altistuminen voi johtaa pahimmillaan oksentamiseen tai rajuun astmakohtaukseen.[1] Koska yksittäistä aistia ei voi kytkeä tietoisesti pois päältä, ainoaksi selviytymiskeinoksi jää usein aistiärsykkeen poistaminen tai paikalta poistuminen.[1] Liialliselta aistiylikurmalta voi yrittää suojautua myös esimerkiksi kuulosuojainten, korvatulppien, aurinkolasien, lippalakin, väljän vaatetuksen, sekä EU:n ulkopuolelta hankittujen himmeiden ja pienitehoisten hehkulamppujen avulla.selvennä

Aistiyliherkkyydestä kärsivän arki on usein haastavaa. Tuntoyliherkkyys saattaa aiheuttaa sen, ettei ennen pesua vasemmassa jalassa ollutta sukkaa ei voi laittaa oikeaan jalkaan, koska sukka on edelleen vasemman jalan muotoinen. Myös paitojen pesuohjelaput saattavat hangata, mutta vielä enemmän hankaa, jos lappu on leikattu siten, että siitä on jäänyt pisteleviä jäänteitä. Ruoka voi tuntua suussa rakenteeltaan väärältä. Herkkä hajuaisti estää monessa paikassa pistäytymisen ja herkkyys auringonvalolle voi tehdä kesästä tuskaisen."

Siinä teille "erityisherkkää". https://fi.wikipedia.org/wiki/Aistiyliherkkyys

Ottakaa selvää asioista, ennen kun tulette vittuileman ja haukkumaan toisia ihmisiä.

Halveksin teitä koko sydämestäni, koska olette pahansuopia ja tyhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijjaa... kaikkea sitä kuulee. Erityisherkkä my ass. Nämä "erityisherkiksi" itseään diagnosoivat henkilöt eivät ole mitään muuta kuin neuroottisia kermaperseitä, todennäköisesti lapsena piloille hemmoteltuja ihmisiä, jotka eivät ole saaneet riittävästi kosketusta todelliseen maailmaan. On eletty pumpulissa äidin ja isän suojissa liian pitkään ja sitten kun pitäisi aloittaa oma elämä ja sopeutua siihen, ettei maailma pyöri oman navan ympärillä ja että töitäkin pitäisi tehdä ja joitain asioita vain sietää, niin sitten keksitään tämä tämmöinen "erityisherkkyys"... Sama juttu adhd:n kanssa, varmaan joillain on se oikeasti, mutta nykyään on yleisdiagnoosi huonosti käyttäytyville ja kasvatusta vaille jääneille ihmisille.

LTO ja kolmen lapsen äiti

Eihän erityisherkkyys ole mikään diagnoosi kuten ADHD. Erityisherkkyys on ihan eri asia kuin aistiyliherkkyydet, mitkä saattavat kuulua si- häiriöön tai vaikka autisminkirjon häiriöön.

Olet tietämätön ja sitä kautta asenteellinen, koska olet päättänyt olla tuota mieltä - onko se fiksua?

Erityisherkkyys on kyllä vain yksi ihmisen piirre eikä sairaus tai diagnoosi. Aistiyliherkkyys on todellinen ongelma ja lääkäri myös kirjoittaa siitä lausunnon. Siihen voi saada esim. puhe- ja toimintaterapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Testien mukaan olen erityisherkkä. Mulla se ilmenee niin, että verenpaineeni nousee liikamelusta ja hälinästä. Tulen levottomaksi ja huonovointiseksi, mutta uutinen: mun pitää kestää vaan, koska eihän se mikään sairaus ole. Olen vain kireä ja huonovointinen, mutta en näytä sitä muille, ainakaan työkuvioissa. Koti-oloissa vetäydyn lepäämään.

Ei siis mitään oikeuksia, joten rauhoitu. Kukaan ei saa etuja kustannuksellasi tästä.

Niin varmaan kaikilla, mutta kestettävä on. Olen varmaan erityisherkkä kuten varmaan. 20 prossaa ihmisistä - yksi ominaisuus vain.

Lapsella on aistiyliherkkyksiä ja oikeasti on ongelma.

Jos ongelma on iso, niin sitten voit katsoa onko kyse aistiyliherkkyyksistä ja voisitko saada siihen apua.